Nuorten ja lasten motivointi ja motivaatio

[Nipale]

Kaikilla on varmasti kokemusta pikkufutareista jotka käyvät harjoituksissa ja peleissä, mutta mielenkiinto jalkapalloon tai liikuntaan ylipäänsä on vähäinen.
Miten valmentajina / toimihenkilöinä / vanhempina olette näihin suhtautuneet oli sitten kysessä oma tai jonkun muun lapsi?
Mikä näissä tapauksissa on oleellista mielestänne?

- saada lapsi/nuori innostumaan liikunnasta ja jalkapallosta?
- suhtautua välinpitämättömästi koska ei siitä kumminkaan tule hyvää futaria?
- keppiä tai porkkanaa?
- ehdottaa vanhemmille että ehkä voisi fudiksen sijaan miettiä jotain muuta?

Sivujuonteena onko ns harrastenipuille aina vaikea löytää vanhempia valmentamaan ja vetämään pelejä? Onko kukaan kuullu syytä tähän että miksi?
Onko innostus oikeasti matalaa sekä lapsessa että vanhemmissa?

[Nigel Kugelschfeir]

Valmentajalla on aika vähän tehtävissä, nykyään ei vissiin saa edes laittaa penkin päähän istumaan tai kieltää pelaamasta jos ei treeni maistu. Eikä maksavia pelaajia ihan helpolla laiteta ulos toiminnastakaan vaan roikotetaan mukana jos vaikka alkaisikin kiinnostamaan. Kavereista se motivaatio pitäisi saada jos ei vanhempia kiinnosta.

[Sinappi Syö Veren]

Itselläni on tapana jäädä pikkujunnun kanssa treenien jälkeen vartiksi aina treenailemaan omia juttuja. Syötellään, pomputellaan ja tehdään kivoja, tason mukaisia harjoitteita pallon kanssa. Ideana saada muutama kosketus enemmän treenipäivään ja pidettyä homma mukavana. Lapsi jää aina mielellään ja tulee tehtyä juttuja yhdessä.

Meillä futista pari kertaa viikossa ja voimistelua 2-3. Siinä tulee aika hyvin monipuolista liikkumista.

[Nipale]

Itselläni on tapana jäädä pikkujunnun kanssa treenien jälkeen vartiksi aina treenailemaan omia juttuja. Syötellään, pomputellaan ja tehdään kivoja, tason mukaisia harjoitteita pallon kanssa. Ideana saada muutama kosketus enemmän treenipäivään ja pidettyä homma mukavana. Lapsi jää aina mielellään ja tulee tehtyä juttuja yhdessä.

Meillä futista pari kertaa viikossa ja voimistelua 2-3. Siinä tulee aika hyvin monipuolista liikkumista.

Tässähän ei ole mitään aloituksen mukaisia ongelmia jos kerta lapsi on aina jäänyt mielellään.

[Nipale]

...Lisäyksenä vielä että en ole ikinä ymmärtänyt vanhempia jotka puolipakolla pitävät lapsensa harrastuksessa joka niitä ei ilmiselvästi kiinnosta.
Toisaalta kuinka usein vanhemmat edes tietävät että lasta ei oikeasti kiinnosta fudis (tai joku muu).
Yhden keskustelun erään pojan isän kanssa kävin kun hänen pojastaan keskusteltiin. Totesin että sun poikahan ei tykkää yhtään fudiksesta.
Isä totesi että kyllä hän tietää, mutta poika ei osaa sanoa mitään korvaavaa harrastusta tilalle.

Mietin tuossa että jos nyt aloittaisin kaiken alusta niin velvoittaisin kaikkia vanhempia katsomaan treenejä ainakin kerran kuukaudessa.

[Gambinamiäs]

Kaikilla on varmasti kokemusta pikkufutareista jotka käyvät harjoituksissa ja peleissä, mutta mielenkiinto jalkapalloon tai liikuntaan ylipäänsä on vähäinen.
Miten valmentajina / toimihenkilöinä / vanhempina olette näihin suhtautuneet oli sitten kysessä oma tai jonkun muun lapsi?
Mikä näissä tapauksissa on oleellista mielestänne?

- saada lapsi/nuori innostumaan liikunnasta ja jalkapallosta?
- suhtautua välinpitämättömästi koska ei siitä kumminkaan tule hyvää futaria?
- keppiä tai porkkanaa?
- ehdottaa vanhemmille että ehkä voisi fudiksen sijaan miettiä jotain muuta?

Valmentajana aika vaikea tehdä mitään, samaa parin junnun kanssa itsekin pohtinut. Selkeästi muita jäljessä ja alkaa kohta vaikuttamaan joukkuedynamiikkaan. Annan rakentavaa ja kehittävää palautetta joka pelin yhteydessä ja jälkeen, aina parille pelaajalle kerrallaan. Näitä paria olen ottanut vähän erityishuomion kohteeksi, tehnyt välillä alkulämpöjä näiden parina ja koitanut antaa samalla vinkkejä ja kannustaa omaehtoiseen treenaukseen. Olen noi pelien jälkeiset lyhyet kehityskeskustelut ottanut aina vanhempien läsnäollessa ja koittanut sanoa niihin "tee näitä harjoitteita", että näitä olisi hyvä tehdä vaikka vanhempien, kaverien tai sisarusten kanssa.

Kepillä ei ainakaan alle 10v joukkueissa ketään motivoida eikä saakaan. Porkkanalla noita junnuja valmentajat innostavat.  Motivaatio syntyy eri asioista, mutta tärkeimmät on pystyvyyden tunne ja yhteenkuuluvuuden tunne. Ja pystyvyyden tunne tulee onnistumisista. Tavallaanhan tuo on kehä, jos ei saa onnistumisia, motivaatio vain laskee ja jää entisestään jälkeen muista. Valmentajana pyrin saamaan kaikille noita onnistumisen elämyksiä, sopivassa pelissä laittaa jonkun kärkeen, kun huomaa, että vastustajalla on ihan hobby tason maalivahti, jolloin saa sen ekan maalinsa pelissä. Tai laittamalla sen jengin parhaan pelaajan puolustajapariksi, tai sitten antamaan sinne kärkeen niitä syöttöjä. Treeneissä sopivilla pareilla 1v1 harjoituksissa. Koittamalla löytää sen jonkun jutun missä on hyvä ja sitten kannustaa myös niiden heikkouksien treenaamiseen.

Tosin maalivahtina pelaamisesta olen jo yhdelle aina maaliin haluavalle ja hänen isälleen sanonut, ettei taso riitä ja pitää käydä seuran tarjoamissa maalivahtitreeneissä, jotta voi harkita maaliin useammin, muuten tulee peleissä liian kylmää kyytiä.

Vanhempikaan ei voi mihinkään tiettyyn lajiin väkisin pakottaa innostumaan, mutta mielestäni tavoite on kasvattaa lapsi liikunnaliseen elämäntapaan, jossa lapsi ensinäkin motivoituu liikkumaan ja toisaalta ymmärtää sen merkityksen. Ja motivaatio syntyy siitä pystyvyyden tunteesta eli onnistumisista. Pienestä pitäen yhdessä liikkumaan ja koittaa opettaa vähän tekniikkaa, jotta skidi saa mahdollisimman nopeasti juonen päästä kiinni. Kaikki eivät innostu fudiksesta, mutta kyllä jokaiselle jotain tekemistä löytyy. Ja vanhempien esimerkki on tärkeä, jos vanhemmat vain näpräävät sohvalla kännykkää, niin lapsetkin kyllä tuon omaksuvat. Jos vanhemmat liikkuvat aktiivisesti ja ottavat lapsetkin pienestä pitäen mukaan liikkumaan, niin kyllä se lapsiinkin noin keskimäärin tarttuu. Ja jos fudis ei jossain kohtaa maistu, niin luulisi jotain muuta löytyvän. Ollaan käyty skidien kanssa maastopyöräilemässä, pelaamassa jalkapalloa, koripalloa, parkourissa ja kaikenmaailman pihapelit ja mökilllä soutelut ja metsässä seikkailut touhuttu. Jos nyt fudis jäisi, niin kyllä jotain liikuntaan liittyvää tilalle keksittäisiin. Ja jos ei, niin sitten koitettaisiin jotain uutta.

Sivujuonteena onko ns harrastenipuille aina vaikea löytää vanhempia valmentamaan ja vetämään pelejä? Onko kukaan kuullu syytä tähän että miksi?
Onko innostus oikeasti matalaa sekä lapsessa että vanhemmissa?

No kyllähän ne innostuneiden vanhempien lapset ovat keskimäärin innostuneita pelaamisesta ja siten ns parhaiden joukossa. Yleensä valmennetaan sitä oman junnut tasoa.
Meillä ei ole kiinteää, mutta toki kohtuullisen vakiintuneet harraste-kilpa jaot ja oma kundi pelaa vain harrastetta (treenit on kaikille yhteiset ja kokoajan pidetään pientä rotaatiota kilpa- ja harrastekokoonpanojen välillä). Itse valmennan tuota ja valmentaisin varmaan vaikka kundi nyt lopettaisikin. Pidän tärkeänä, että se harraste/haasteporukkakin saa vähintäänkin motivoitunutta ja innostunutta valmennusta.

[Tino Asprilla]

Älkää menkö sen taakse että valmentajalla olisi vähän tehtävissä koska valmentajasta se kaikki lähtee. Heittäydy itse, anna tunteiden näkyä. Vaadi, koska vaatiminen on välittämistä ja anna rakkautta kun ne lapset vastaavat siihen vaatimustasoon ja yrittävät parhaansa.

Muistakaa että kaikki mitä näette, ei ole kiinni motivaatiosta, vaan temperamenttikin vaikuttaa. Päivän vireystilat vaihtelevat valtavasti.

Jos lapset eivät motivoidu, niin homma on joko liian helppoa tai liian vaikeaa. Jos et osaa muokata treeniä motivoivaksi, tai kollektiivinen vireystila on muuten vain haastava, älä hakkaa päätä seinään ja syytä lapsia, vaan pelatkaa siinä tapauksessa mm-loppuottelu.

Ja jos et osaa, niin ei se mitään. Pienten lasten valmentaminen on vaikea laji, jossa pitäisi olla osaavimmat valmentajat. Voit kehittyä, mutta lopeta paskan jauhaminen lasten motivaatiosta, katso peiliin ja tee itse asiat paremmin.  

[Nipale]

Älkää menkö sen taakse että valmentajalla olisi vähän tehtävissä koska valmentajasta se kaikki lähtee. Heittäydy itse, anna tunteiden näkyä. Vaadi, koska vaatiminen on välittämistä ja anna rakkautta kun ne lapset vastaavat siihen vaatimustasoon ja yrittävät parhaansa.

Muistakaa että kaikki mitä näette, ei ole kiinni motivaatiosta, vaan temperamenttikin vaikuttaa. Päivän vireystilat vaihtelevat valtavasti.

Jos lapset eivät motivoidu, niin homma on joko liian helppoa tai liian vaikeaa. Jos et osaa muokata treeniä motivoivaksi, tai kollektiivinen vireystila on muuten vain haastava, älä hakkaa päätä seinään ja syytä lapsia, vaan pelatkaa siinä tapauksessa mm-loppuottelu.

Ja jos et osaa, niin ei se mitään. Pienten lasten valmentaminen on vaikea laji, jossa pitäisi olla osaavimmat valmentajat. Voit kehittyä, mutta lopeta paskan jauhaminen lasten motivaatiosta, katso peiliin ja tee itse asiat paremmin.  

Näinhän se on.. Toki jossain vaiheessa valmentajalta puhti loppuu jos lapselta tai nuorelta ei tuu mitään vastetta. Tai saa kyllä olla aikamoinen lehmänhermo kun neljättä vuotta miettii tapoja että miten noita muutamia saisi jotenkin kehittymään tai edes juoksemaan kävelemisen sijaan.

[Gambinamiäs]

Älkää menkö sen taakse että valmentajalla olisi vähän tehtävissä koska valmentajasta se kaikki lähtee. Heittäydy itse, anna tunteiden näkyä. Vaadi, koska vaatiminen on välittämistä ja anna rakkautta kun ne lapset vastaavat siihen vaatimustasoon ja yrittävät parhaansa.

Muistakaa että kaikki mitä näette, ei ole kiinni motivaatiosta, vaan temperamenttikin vaikuttaa. Päivän vireystilat vaihtelevat valtavasti.

Jos lapset eivät motivoidu, niin homma on joko liian helppoa tai liian vaikeaa. Jos et osaa muokata treeniä motivoivaksi, tai kollektiivinen vireystila on muuten vain haastava, älä hakkaa päätä seinään ja syytä lapsia, vaan pelatkaa siinä tapauksessa mm-loppuottelu.

Ja jos et osaa, niin ei se mitään. Pienten lasten valmentaminen on vaikea laji, jossa pitäisi olla osaavimmat valmentajat. Voit kehittyä, mutta lopeta paskan jauhaminen lasten motivaatiosta, katso peiliin ja tee itse asiat paremmin. 

No ei se motivaatio ole paskapuhetta, mutta kyllä siihen toki voi vaikuttaa, paljonkin. Mutta ei se aina onnistu.
Tässä on hyvä kirjoitus aihetta sivuten:
https://www.futistohtori.fi/artikkelit/uusi-pelaajapolvi

David Fletcher ja Mustafa Sarkar pohtivat "Mental fortitude training" -tutkimusartikkelissaan (2016) juuri tällaista optimaalista tasapainoa pettymysten tuottamisen sekä kannustamisen ja tukemisen välillä.

Harjoitusympäristöstä muodostuu heidän mukaansa helposti armoton, jos pelaajilta vaaditaan äärimmäistä suoriutumista ilman riittävää tukea, ymmärrystä ja kannustamista. Armottomassa harjoitusympäristössä kukoistavat epäterve kilpailu, syyttelykulttuuri, virheisiin keskittyminen sekä näiden kautta voimistuva drop out -ilmiö. Jos taas pelaajille tarjotaan vain hyvää fiilistä ilman mahdollisuuksia kokeilla omia rajojaan ja ylittää itseään, harjoitusympäristöstä muodostuu tylsä ja paikallaan polkeva.

Helikopterivanhempien kasvattamat, mutta potentiaalisesti antihauraat iGen-sukupolven pelaajat tarvitsevat edellä kuvattujen vaihtoehtojen sijaan mahdollistavan (engl. facilitative) harjoitusympäristön, joka tarjoaa heille riittävästi sekä haasteita että tukea ja kannustusta.

Fletcher ja Sarkar listaavat useita mahdollistavalle harjoitusympäristölle tunnusomaisia tekijöitä:
-psykologisesti turvallinen ympäristö, joka rohkaisee pelaajia yrittämään ja haastamaan itseään
-toiminnan tavoitteellisuus (selkeästi esitetyt oppimistavoitteet ja riitävän korkeat odotukset pelaajia kohtaan)
-pelaajien osallistaminen tavoitteiden asettelussa
-terve kilpailu (lisää intoa ja motivaatiota kehittyä)
-rakentava palautteen antaminen ja vastaanottaminen
-toisten tukeminen ja joukkuehengen vahvistaminen
-virheiden ja epäonnistumisten hyväksyminen ja niistä oppiminen
-onnistumisten tunnistaminen ja menestyksestä iloitseminen

Meillä on hieno mahdollisuus valmistaa jalkapallon avulla lapsia ja nuoria kohtaamaan heidän eteensä tulevat haasteet ja vaikeudet kyvykkäinä ja luottavaisina omaan selviytymiseensä.

Turvallisessa, mutta sopivan paineistetussa tilassa on hyvä harjoitella pettymysten sietämistä ja niistä palautumista entistä vahvempina.

Koko blogi on tämän otsikon materiaalia, vilpitön suositus Fudistohtorin teksteille.

[Kossi Agassa]

Voit kehittyä, mutta lopeta paskan jauhaminen lasten motivaatiosta, katso peiliin ja tee itse asiat paremmin.  

Isossa kuvassa olen ihan samaa mieltä viestistäsi, mutta on tullut eteen yksittäistapauksia, joihin ei ole vaatimustasot ja heittäytymiset ole hirveästi auttaneet. Jos esim. junnu ilmoittaa sinulle, että käy treeneissä vain ja ainoastaan siksi, että saa sen ansiosta 3h lisää peliaikaa. Ja siellä treeneissä ei oikeasti tehdä yhtään mitään. Valmentajan pitää mielestäni olla myös itselleen armollinen eli kaikkia et voi saada innostumaan.

[Vikkelä vaihtomies]

Isossa kuvassa olen ihan samaa mieltä viestistäsi, mutta on tullut eteen yksittäistapauksia, joihin ei ole vaatimustasot ja heittäytymiset ole hirveästi auttaneet. Jos esim. junnu ilmoittaa sinulle, että käy treeneissä vain ja ainoastaan siksi, että saa sen ansiosta 3h lisää peliaikaa. Ja siellä treeneissä ei oikeasti tehdä yhtään mitään. Valmentajan pitää mielestäni olla myös itselleen armollinen eli kaikkia et voi saada innostumaan.

Peliaika tarkoittanee tässä tapauksessa videopeliä, eikä peliaikaa jalkapallokentällä?

Koska jos jälkimmäistä, niin motivaatiotahan on, mutta ei vaan treenaamiseen.

[Tino Asprilla]

Isossa kuvassa olen ihan samaa mieltä viestistäsi, mutta on tullut eteen yksittäistapauksia, joihin ei ole vaatimustasot ja heittäytymiset ole hirveästi auttaneet. Jos esim. junnu ilmoittaa sinulle, että käy treeneissä vain ja ainoastaan siksi, että saa sen ansiosta 3h lisää peliaikaa. Ja siellä treeneissä ei oikeasti tehdä yhtään mitään. Valmentajan pitää mielestäni olla myös itselleen armollinen eli kaikkia et voi saada innostumaan.

Totta. Onhan joskus ihan ääripään tapauksia ja valmentajalle ja lapsille pitäisi aina suoda ympäristö jossa ryhmät eivät ole liian suuret.

Tuollaiset yksittäistapaukset ihan pienissä ohjasin aina levottomina päivinä joko kentän viereen puistoon telmimään tai salissa puolapuille kiipeilemään. Kyllä ne ennen pitkää sieltä innostuivat.

Toki toi on väärä lähtökohta että harrastuksessa käydään koska saadaan siten  ruutuaikaa. Vanhempien kanssa kannattaa käydä näissä tilanteissa tietty keskustelu.

[Skylark]

Mä nyt mietin ihan omien kokemusten pohjalta.

Oman lapsen kohdalla korona-aika oli ratkaiseva. Silloin motivaatio nousi kohisten. Syynä oli kotona läksyksi annetut harjoitteet, joita lapsi teki innokkaasti, kun ne oli sellainen side tauolla olevaan toimintaa. Koulukin oli etäkoulua. No, kun hän niitä harjoitteita teki, niin hän alkoi huomata, että kehitystä tapahtuu. Aluksi tosi vaikeat jutut alkoivatkin sujua.

Lapsen joukkueessa oli aika kiinteät tasoryhmät jo tuolloin, vaikka lapsi oli vasta 8-vuotias. Hän oli itse mielessään luokitellut itsensä huonoihin, eli siis hyvät pojat ja huonot pojat. Hän oli huono. Valmentaja ei näihin ns. huonoihin juuri kiinnittänyt huomiota, mikä vahvisti tuota kokemusta entisestään. Korona-ajan kotiharjoitteet annettiin kuitenkin kaikille, niin hyville kuin huonoillekin.

Eli itse sanoisin, että motivaatioon vaikuttaa suuresti valmentajan huomio. Ei sen tarvitse olla kuin tyyliä "hyvä Matti". Siis että valmentaja näkee, jos ja kun lapsi yrittää parastaan. Se kannustaa yrittämään seuraavalla kerrallakin. Valmentajan tulisi siis nähdä eri tasoryhmät, ei keskittyä vain siihen parhaaseen, vaikka mieli tekisikin. Mikään ei ole motivaatiolle pahempaa kuin se, että lapsi näkee, että valmentajaa ei kiinnosta.

Toinen juttu voisi olla antaa pieniä läksyjä kotiin. Ja valmentajalle voisi lähettää vaikka videon onnistuneesta läksystä. Näistä lapsi näkisi itse edistyksen. Hyvästä tekemisestä voisi palkita jollain pienellä jutulla, futiskortilla tms.

Joukkueelle pitäisi työstää säännöt, ja ne pitäisi käydä läpi perheen ja pelaajien kanssa. Pitäisi myös luoda kurinpito-ohjelma. Eli jos häiritsee treenejä joutuu penkille. Jos ongelma jatkuu, tulee parin kerran treenitauko. Kun nämä lyötäisiin lukkoon kauden alussa, ne olisi kaikille selvät.

Osalle lapsista toimii siis tuollainen huomion ja palkinnan kautta toimivat motivointi, osalle ei valitettavasti juuri mikään. Mutta jos noita jälkimmmäisiä ei saada kuriin, motivaatio laskee myös tuolla ekalla ryhmällä.

[Kossi Agassa]

Toki toi on väärä lähtökohta että harrastuksessa käydään koska saadaan siten  ruutuaikaa. Vanhempien kanssa kannattaa käydä näissä tilanteissa tietty keskustelu.

Vastuuvalmentaja toki kävi keskusteluja. Poika sitten lopetti, kun isä oli mietaana (Asiat oli toki kerrottu vanhempien palaverissa ja palaveri jälkeen jaetussa materiaalissa), että harrastus maksoikin "yllättävän" paljon. Jätti sitten ilmeisesti kaikki maksut maksamatta. Ja haistatti vielä jojo:lle kasuaalisti vitut  ja syytti rahastuksesta

Eli valitettavasti lapsi ei saa valita vanhempiaan.

[Tino Asprilla]

Vastuuvalmentaja toki kävi keskusteluja. Poika sitten lopetti, kun isä oli mietaana (Asiat oli toki kerrottu vanhempien palaverissa ja palaveri jälkeen jaetussa materiaalissa), että harrastus maksoikin "yllättävän" paljon. Jätti sitten ilmeisesti kaikki maksut maksamatta. Ja haistatti vielä jojo:lle kasuaalisti vitut  ja syytti rahastuksesta

Eli valitettavasti lapsi ei saa valita vanhempiaan.

Juu. Itsellänikin on yksi kokemus jossa 11v poika käyttäytyi treeneissä epäkunnioittavasti koutseja ja tapahtumaa kohtaan useasti. Eräällä kerralla poikkeuksellisen epäkunnioittavasti. Laitoin treeneistä ulos ja pian kuuntelin hänen huoltajansa paasausta siitä kuinka tämä sama poika oli juuri ennen futistreenejä ollut esimerkillisesti musiikkiharrastuksessa.

Sanoin että ehkä siinä onkin pointti, lapsi ei jaksa kahta harrastusta peräkkäin ja toisaalta musiikki yksilölajina voi olla se oma juttu. Poika lopetti futiksen siihen paikkaan.

Harmittaahan toi, varsinkin kun tiedän että se poika olisi kasvatuksellisesti hyötynyt joukkuelajista eikä ne kotiolot tiettävästi ihan parhaimmat ollu. Olisi tarvinnut valtavasti positiivisesti vahvistavaa huomiota, mutta isolla ryhmällä ja vähillä muutenkin väsymyksen rajamailla seilaavilla aikuisilla se ei vaan ollut mahdollista.

[Nipale]

Juu. Itsellänikin on yksi kokemus jossa 11v poika käyttäytyi treeneissä epäkunnioittavasti koutseja ja tapahtumaa kohtaan useasti. Eräällä kerralla poikkeuksellisen epäkunnioittavasti. Laitoin treeneistä ulos ja pian kuuntelin hänen huoltajansa paasausta siitä kuinka tämä sama poika oli juuri ennen futistreenejä ollut esimerkillisesti musiikkiharrastuksessa.

Sanoin että ehkä siinä onkin pointti, lapsi ei jaksa kahta harrastusta peräkkäin ja toisaalta musiikki yksilölajina voi olla se oma juttu. Poika lopetti futiksen siihen paikkaan.

Harmittaahan toi, varsinkin kun tiedän että se poika olisi kasvatuksellisesti hyötynyt joukkuelajista eikä ne kotiolot tiettävästi ihan parhaimmat ollu. Olisi tarvinnut valtavasti positiivisesti vahvistavaa huomiota, mutta isolla ryhmällä ja vähillä muutenkin väsymyksen rajamailla seilaavilla aikuisilla se ei vaan ollut mahdollista.

Voiko tästä siis päätellä että toi sun viestiketjun eka kirjoitus oli sarkasmia?

[Tino Asprilla]

Ei ollut sarkasmia vaan ihan totta. Olen äärimmäisen kriittinen itseäni kohtaan ja ton keissin olisi voinut hoitaa toisellakin tapaa. 

[Nipale]

Ei ollut sarkasmia vaan ihan totta. Olen äärimmäisen kriittinen itseäni kohtaan ja ton keissin olisi voinut hoitaa toisellakin tapaa. 

Toisaalta jokainen noihin sankareihin käytetty minuutti on pois muilta. 11 vuotias ei oo kuitenkaan enää mikään pikkulapsi.

[Jaakob]

Toisaalta jokainen noihin sankareihin käytetty minuutti on pois muilta. 11 vuotias ei oo kuitenkaan enää mikään pikkulapsi.

No juu, mutta lapsi kuitenkin. Meilläpäin eräs valmentajan alku keksi päästää jo suustaan että neljän vuoden päästä pojat tulevat mopoilla treeneihin ja sen jälkeen saadaankin pitää saunailtoja.

Kyllä, mutta nyt heidän pitää saada olla lapsia. Ääliökäyttäytyminen pitää toki saada kuriin heti

[KVilho]

Ei nyt täysin sovi tämän aiheen alle, tai no otsikon ehkä.

Omia ajatuksia osin aiheeseen sopivista asioista koitin laittaa ylös. Nämä siis juttuja joita noussut mieleen ihan isänä ja tässä parin junnun ja ikäluokan touhuja vajaa 15 vuotta seuranneena.

Kun en tosiaankaan ole mikään psykologi, niin syy-seuraussuhteet voivat olla kronologisesti ja loogisesti väärinpäin. Käsitteet kanssa.

Lapset ovat erilaisia. Nauttivat ja pitävät lähtökohtaisesti eri asioista (saavat iloa ja hakevat onnistumisen elämyksiä eri asioista).

Temperamentit ovat lähtökohtaisesti erilaisia, eli reagoivat tilanteisiin eri lailla.

Lapsen kiinnittäminen jalkapalloon ja urheiluun yleensä on eräänlaista aivopesua. Tämä liittyy myös siihen, miten suuri merkitys jalkapallolla on yhteisön kulttuurissa. On tärkeää, että lapsen positiiviset kokemukset ja mielenyhtymät liittyvät tavalla tai toisella jalkapalloon. Tämä siis jo ihan taaperoikäisestä lähtien. Toki sama pätee liikuntaan yleensä. Vauva imee rintaa pelissä tai kun perhe katsoo tv:stä futista. Into ja rakkaus lajiin välittyy vauvalle varmasti tunteena myös. Karkkipäivä on samaan aikaan kuin oman kaupungin joukkueen peli tai isomman sisaruksen harjoitukset. Jalkapalloa teeveestä niin paljon kuin mahdollista, aikuiset keskustelee jalkapallosta niin paljon kuin mahdollista jne. Toivottavasti saitte ajatuksesta kiinni. Tämä on mielestäni juuri sitä jalkapallokulttuurin merkitystä yhteiskunnassa. Vastaava malli eri ikäisille lapsille eri asioina.

Jokaisella lapselle on ominaisuuksia, jotka tukevat jalkapalloilijaksi ryhtymistä ja ominaisuuksia, jotka vaikeuttavat sitä. Joillain toisia enemmän ja joillain toisia vähemmän.

Positiivinen kierre syntyy siitä, että lapsi saa tehdä asioita, joissa kokee onnistumista. Lapsi, jolla on jokin ominaisuus yleensä pitää asioista joissa ko. ominaisuutta tarvitaan, koska siinä asiassa hän kehittyy nopeasti ja hän on siinä hyvä. Sitä en tiedä onko tämä etsattu jotenkin dna-tasolle, eli siis pitääkö hän asioista, joissa on hyvä ennen kuin toteaa sen käytännössä vai onko se siellä jo lähtökohtaisesti. Tärkeintä kuitenkin on, että tätä onnistumisen elämystä hyväksikäyttäen lapselle koitetaan saada niin paljon kuin mahdollista positiivisia kokemuksia jalkapallosta ja urheilusta yleensä. Tämä asia on se, joka kantaa sitten kun, ennemmin tai myöhemmin, myös negatiiviset tai kilpailevat asiat (vaikka ne kännykät ja pelit) tulevat eteen. Tämä on myös lapselle tehokkain tapa oppia ja tämän prosessin kautta vielä esim. 5-7 vuotiaanakin opitut asiat muokkaavat suoraan aivojen topologiaa tukemaan opittuja asioita mahdollisimman tehokkaasti ja nopeasti (mm. mielihyvän tunteen kautta.)

edit: Ja tosiaan lapsi joka kokee olevansa (ja tätä kokemusta on esim. valmentaja vahvistanut) hyvä jossain asiassa on motivoituneempi opettelemaan jotain heikompaa osa-aluetta.

Tässä tullaan yhteen asiaan mitä olen miettinyt. Jos lapsi on ”aivopesty” jalkapalloon ja urheiluun jo vauvasta lähtien, mutta hänellä ei kuitenkaan ole ominaisuuksia (eikä näin ollen myöskään onnistumisen / ominaisuuksien kautta tulevaa motivaatiota ja oppimismekanismia) vaan halu on syttynyt sosiaalisen ympäristön intresseistä, niin onko tilanne silloin terve? Kovalla harjoittelulla, hyväksynnän motivoimana, varmasti saadaan tuloksia alkuun, mutta kantaako se kuinka pitkälle? Voisin kuvitella, että tilanne on lapsen näkökulmasta raskas. Onko syy pelata esim. jalkapalloa tällöin oikea? Esim. peleissä ja treeneissä ei ruokitakaan suoraan omaa onnistumisen tunnetta, vaan sitä tehdään esim. aikuisen / vanhempien tunteiden ja odotusten kautta. Tämmöinen lapsi on varmasti valmentajankin kannalta mallioppilas koska toiminta motivoituu aikuisen, ei lapsen oman mielihyvän kautta.

Vähän sama asia voittamiseen liittyen. Lapsi voi olla temperamentiltaan sellainen, että voittamisen tahto on kova mutta voi olla, että voittamisen tarve liittyy myös ympäristön luomaan kuvaan voittajasta. Tämän näki usein lasten omissa pihapelissä ilmiönä, jossa homma ei meinannut oikein onnistua eikä voittajaksi aina haluava varmaankaan saanut pihapeleistä sitä hyötyä joka niistä pitäisi irti saada. Tässä taustalla mm. se että oppiminen ei tässäkään tilanteessa ole lapselle luonnollista eikä näin ollen siitä saada aivojen kehittymisenkään osalta hyötyä irti.

Eri asioista nauttiminen vaikuttaa myös siihen mitä lapsi harjoittelee. Jollekin motorinen pompottelu tai pallon laukaiseminen maaliin on se ykkösjuttu. Toinen lapsi nauttii eniten pelin lainalaisuuksien ja syy/seuraussuhteinen havainnoinista ja oppimisesta siitä osaa ennakoida pelitapahtumia. Joillekin akrobaattisemmat jutut tarjoavat mielihyvän tunnetta toiselle taas harhauttaminen jne. Valmentajat ja aikuiset voivat vaikuttaa asiaan tunnistamalla ja vahvistamalla lapselle näitä asioita missä hän on hyvä. Tämä lisää lapsen itseluottamusta ja näin positiivinen kierre vahvistuu.

Pääajatuksena ehkä se, että nykyisessä äijä-/änkyrävalmennuskulttuurissa ajatellaan, että kykyä kestää vastoinkäymisiä kehitetään lapsesta asti järjestämällä vastoinkäymisiä. Todellisuudessa vastoinkäymiset ja epämukavuudet kestetään sillä, että jalkapalloon liittyviä miellyttäviä asioita on lapsena koettu niin paljon että ne auttavat kestämään myöhemmät vastoinkäymiset eikä muut asiat (pelit, mopot, kännykät jne.) vie mennessään, kun kaikki ei menekään niin kuin haluaa.

Eihän tämä suoraan taaskaan ollut aiheeseen, mutta mielestäni pienten lasten valmentajakin voi nämä asiat tiedostaessaan vaikuttaa moneen asiaan lapsen motivaatiossa.

[Valonheitin]

Onko kenelläkään kokemuksia Ball mastery-matosta? Näyttää ihan veikeältä keksinnöltä ja yhdistää harjoittelun ja sen pirun ruutuajan.

Luulisi tuollaisen olevan ihan hyvä apuväline talven synkkyyteen.