Paniikki tulee heti ensi minuuteista lähtien. Suomen pojat joutuvat Stavengerissa TODELLA kovaan paikkaan. Siellä on vastassa se kuuluisa norjalainen sauna.
Voihan...Harmittavasti tuli heti tähän alkuun todella Norjalle nämä lahjamaalit.
Ja sitten tuomari nostaa sieltä taskusta punaisen kortin. Oi voi vielä yli tunti ja lisäaika päälle pitäisi kestää Norjan mankelissa.
Viimeinen vartti ja Norja tullut jo yhden maalin päähän. Toivottavasti Suomi nyt kestää. Hienosti taistellut Suomen joukkue on aivan poikki.
Ja sitten se pomppii... voi luoja...voi luoja...EiHÄN se sinne saa mennä mutta se MENEE. Voi turhuuksien turhuus. Miten tässä nyt näin kävi.
Näinhän siinä käy. Tai olisi käynyt ainakin ennen vanhaan ja hyvään aikaan. Nyt nähdään mistä tämä nextgen (seuraava) pullamössösäbäfutsalPS5FIFAsnapchattiktokselfieiphoneairpodairforceonedingdangdonggeneraatioZblaablaablaa on tehty. Sokerista ja pullasta? Jokerista ja pikkukullasta? Paskasta? Mamma mia tatskasta? Leikkipuiston Ullasta ja Ullan dullasta? Pumpulista? Kumpupilvistä? Pellavasta? Javasta? Tavan lavasta ja sulisulista? Korvikkeesta? Lorvikkeesta? Kokiksesta? Mokiksesta? Mokkapaloista? Lumihiutaleista? Kokkasaloista? Kumiriutaleista? Luulotaudista? Suul o Audista!? Pöhinästä? Sianröhinästä? Purilaisista? Kurinalaisista prinsiipeistä? Jutuista diipeistä? Siisteistä seteistä? Kuduista shiiteistä? Riiteistä reteistä? Kaduista heveistä. Hymyistä leveistä laduista? Lastensaduista? Getoista? Lasista? Massista? Mustasta kasista? Sirpaleista? Särmistä? Dämmistä mämmistä? Bentzoista? Bet ja friend zoneista? Match day oneista? Metsoista? Step-soneista? Äidinmaidosta? Tädinlaidoista (jenkkakahvat)? Aidosta taidosta? Kaurapuurosta? Laura Beethovenin päästä kuurosta? Sushista? Pusipusista? Kuokasta ja jussista? Mushingista? Pushing on the edgestä? Luokasta ja tussista? Wedgestä? Laminoidusta sittemmin kaminoidusta koivupuusta kun kusi valuu pojanpojan suusta?
Okay.
Ja nyt kun tarkemmin ajattelemme - menihän Suomen nuoret kisoihin silloin edellisellä onnimannimaanojavojavoja kerralla tiukimman kautta, joten nyt on enää ja vain sekä ainoastaan hävittävää ja kaikkien aikojen pupellus tutun painajaismaisella koreografialla sieltä taitaa olla tilauksessa yllä (lainauksessa) erinomaisesti kuvattuun tyyliin.
Ei siinä taida ei vittu auttaa mikään. Sinne se pallo uskomatonta mutta totta pyörii kuin pyöriikin kuin homssuiset mummot Yle arkiston hidastetuissa mustavalkofilmeissä kiusoiksemme valintatalojen kassoille noine vitun pussukoineen täynnä kolikoita, mennyttä maailmaa, hampaita, purutupakkaa ja paskaa - ja pysähtyy - katsokaa ei tämä voi olla tottakaan mutta on se! nyt kyllä jälleen kerran suomipoikaa koetellaan ja kunnolla - muistatetteko ystävät hyvät vielä Mietaan Jussin, tuon mämmiä ahmivan Kurikan karhun, sadasosan tappion Ruotsin aina tyylikkäälle Thomas Wassbergille Lake Placidissa 1980 - tässä on jotain samaa katkeransuloista kohtalonomaisuutta, kyse täytyy olla maamme ikuisesta kirouksesta näissä fenno-skandien välisissä kaksintaisteluissa mikään muu ei sitä voi selittää, kyllä, niin se on, pallo on pyöreä ja maaliviivateknologian lahjomattomalla silmällä 1 nanometrin verran kokonaan maalin sisällä - ymmärrättekö tämän hyvät ihmiset, vain yhden nanometrin päässä ei-maalista, emme puhu millimetristä, emme edes sen tuhannesosasta mikrometristä vaan mikrometrin tuhannesosasta eli millimetrin miljoonasosasta! —- kuinka karmeaa, kuinka julmaa ja toisaalta tämä on myös sanottava kuinka virheetöntä, kuinka puhdasta, kuinka oikeaa, kuinka kaunista! ajatelkaa, ystävät, tämä on varmasti maailmanennätys urheilukisojen mittaustarkkuudessa ja tappion niukkuudessa sillä tuomari viheltää samalla hetkellä pelin päättyneeksi ja samalla hetkellä kappas vain kuinka sattuvaa alkaa Norjanmereltä stadionin ylle puhaltuneet sadepilvet tyhjentää lastiaan kaatosateena pelaajien niskaan. Vain Suomi pystyy tähän perkele vain suomi. Liikuttuneena ja ylpeänä sinivalkoisesta sydämestäni voin nämä sanat ilmoille lausua ja väräjävä ääneni todistaa vilpittömyydestäni. Se on syvällä meidän katajaisessa ituradassamme ajanmukaista olisi kai puhua dnasta tiedän mutta Ylellä emme mainosta edes vahingossa, me osaamme edelleen hävitä niin kauniisti, niin riipaisevasti, niin typerryttävästi että jopa antiikin Kreikan suuret tragedistit Sofokles, Sokrates ja kumppanit olisivat meille kateellisia. Me ja vain me me olemme Suomi Oi Suomi oma maa mullan mallis emmekä muuksi muutu me maakuoppien ja turvekammien köyryselkäinen alusväki ja rankkasade se yltyy ja yhtyy sanomamme. Koko taivas ja kaikki taivaan jumalat, ei, niiden jälkeen jääneet irvistelevät irvikuvat - taivas ja sen maallistunut hoviväki itkevät. Jarmo, saanko pyytää nyt taustalle - Porilaisten marssi! Asento. Hiljaisuus.
…
4 minutes later… — Soita vielä kerran se. - Voi vitun vitun vittu jamo vittu kuulitsä — kato ny Sara lähetti mulle just tekstiviestin et se on lähteny jättäny mut kelaa ja ottanut lapset mukaan voi vittu mikä kusip… (muks!) … oi ja ja heh kyllä vain… aivan . Me me onnittelemme Norjaa ansaitusta kisapaikasta. Ja anteeksi jos hiukan innostuin liikaa edellä — hik — mutta tämä on suuri, ylväs, harras ja karvas, järkyttävä ja perustuksia järisyttävä hetki urheilun pitkässä ja kunniakkaassa historiassa - katkerimmat tappiot maalataan kansakunnan kollektiivisen muistin ihmissilmänkantamattomiin ulottuvalle öljykankaalle sakeimmalla hurmeenvärillä eikä se jälki kulu pois enempää kuin ihmiskunnan alkuasukkaan, alkuihmisistä taiteellisimman kallioihin punamullalla ja mammutinverellä piirtämät viestit kymmenien tuhansien vuosien takaa, aivan samoin nyt traagisenriipaisevat, katsojaa syvältä munaskuista kouraisevat, eeppiset, ikoniset, aikakautta määrittämään kohoavat, sielua vahvistavat ja jalostavat tappiot velvoittavat sitkasta sukuamme, kantavat sammumatonta henkeämme sukupolvien yli ja valmistavat aina seuraavaan ja seuraavaan ja ja pojat.. voi pojat tulkaa vittu kotiin ei tätä ei vain ei tätä jaksa… jamo vedä vittu ne piuhat jo irti ei vai voi vittu—- — Otan minä otan minä minä nostan nyt ylitsevuotavan maljani kaatuneiden muistolle - asento! - ja armotta haudatuille unelmille kaikille nuorille miehille joilta vietiin, ryövättiin häikäilemättömästi tulevaisuus korkeampien voimien silmittömyydessään ja sydämettömässä julmuudessaan niin päätettyä. Emme me tunne herrain emme narrein emmekä edes muijain teitä. Kaikkein vähiten viimeisiä. Me sään ja sääksien syömät metsien miehet, kirveellä veistetyt ja vyöllä kasvatetut uljaat periksiantamattomat jermut ja jurrikat! Me menemme sinne minne käsketään, menemme mukisematta tai vaikka mukisismmekin niin me menemme ja otamme pystypäin vastaan kaikki kohtalon sivallukset! Dulce et decorum est pro patria mori!
Siellä kentällä Norjan ylväät, pitkät, vahvat terveet nuoret miehet, he näyttävät voittajien ruumiillistumilta ja he todella ovat sitä, juhlivat Stavangerin ihmettä ja kultaisen nanometrin kultamaalia, kuten VG sen on jo verkkojulkaisussaan nasevasti nimennyt, valmennus juhlii ja yleisö sekin on juossut kentälle ja kaikki, koko Norja, juhlivat yhtenä spontaanina ilon merenä kuin vain skandinaavit osaavat. He ansaitsevat tämän. Se on selvää. Historia ei lopulta tunne eikä tunnusta suosikkeja. Ja tuolla kentän toisessa päässä oi voi pikkuhuuhkajat näyttävät siipensä ja lentokykynsä menettäneiltä linnunpoikasilta, siivettömiltä puluilta väärissä juhlissa eikä edes kännissä, sieltä tuo harmaa hautajaissaattue nyt valuu läpi piiskaavan sateen tuiman taputuksen lyijynharmaana virtana areenan uumeniin kuin juhlakalun pesussa likaantunut vesi likavesiviemäriin, päät riipuksissa oi oi pojilla kuin kirkonkellot orvokkien kukinnoissa, tämä on synkänjuhlavaa paitsi ettei tässä ole merkkiäkään juhlasta, sieltä sieltä näistä ilotulitusta seuraavista laskuhumalan ja selvänäköisyyden olotiloista tämä lyöty armeijakunta taivaltaa, tarpoo, historian mutaan upottavien lehtien tappiosaraketta takaisin kotia kohti kuin Napoleonin joukot paluumatkalla Moskovasta Pariisia piirittäviin varuskuntiin.
Siitä piti tulla voitonmarssi valloitetun kaupungin halki; siitä tuli huviretki mestauslavalle ja pitkään, ehkä päättymättömään, painajaiseen. Ääneni pettää. Teen kunniaa.
Oi, nyt kamera tavoittaa Mika Lehkosuon. Vai onko tuo lyödyn näköinen hartioitaan riiputtava, kasaanpainunut hahmo enää edes ihminen? Mies seisoo jähmettyneenä sivurajalla vaihtopenkkien edessä kuin suolasta veistetty patsas vanhatestamentillisessa kostonsateessa. Mikä oli hänen hybriksensä? Sitäkö hän nyt kysyy itseltään? Hänen kasvonsa ovat kiveä, katse poltettua kalkkia ja sammunutta lasia. Silmät ovat tyhjä, mustat, mitäännäkemättömät. Niissä vielä hetkeä aiemmin häivähtänyt epäusko ja tyrmistys, inhimillinen läsnäolo, on poissa, Mika itse on poissa, jossain tämän musertavan hetken tuolla puolen, tavoittamattomissa. Kamera tavoittaa vain nykivän suupiielen, huutamisesta haavoille rohtuneet huulet yrittävät yhä muodostaa sanoja, minä kuulen päässäni vain Sillanpään hurskaan kurjuuden ei se onkin sinä ansaitset kultaa, se on jamo ja hänen taskuradionsa, Lehkosuo näyttää sanovan jotain mutta ääntä ei kuulu, ehkä hän puhuu esi-isien henkien kanssa, ehkä hän istuu nyt lapsuudenhuoneessaan ja leikkii kauhakuormaajalla isoisänsä sylissä, ehkä sittenkin tämä hieno mies elää uudestaan uransa tähtihetkiä ja valmistautuu edessämme onnistuneeseen rangaistuslaukaukseen mestarien liigan ottelussa Benficaa vastaan. Nyt hänen kätensä liikahtaa, hän kättelee näkymätöntä toista, tuomaria, vastustajaa, pappia, ottaa puoli askelta eteenpäin ja vetää jalkansa takaisin. Ei, tämä ei ole sopivaa. Tämä on törkeää ja tungettelevaa, ala-arvoista, paparazzimaista, mutta Norjan Yleisradio haluaa ottaa ilosta kaiken irti. Nyt se herkuttelee murtuneen suomalaismiehen epätoivolla. Lapset älkää katsoko tätä, aikuiset älkää tekään. Antakaamme miehelle yksityinen hetkensä. Kliiniset traumapsykologit, tehkää te kuitenkin muistiinpanoja. Tältä näyttää todella murtunut, murrettu, mies. On selvää että Mika Lehkosuo ei valmenna enää koskaan. Hänessä on mennyt jotain syvältä ja pysyvästi rikki eikä tällaisesta häviöstä, suuresta inhimillisestä hävityksestä toipuminen ole lyhyt tie edes ihmisen yksityiselämässä, ehkä vähiten siellä. Nyt Gert Remmel astelee hänen luokseen, perässä tulee joku toinen tiimin jäsen, ei se on Mika Nuutinen nelilaskin toisessa ja palloliiton käsikirja toisessa kädessään, he näyttävät kysyvän jotain mutta Lehkosuo ei reagoi, tuijottaa vain lasittuneena eteensä ja tekee sitten laukausta muistuttavan liikkeen jalallaan. Tämä on hirveää. Tämä on loukkaavaa. Tämä on vain perverssiä. Tämä on jotain mitä ei pitäisi joutua todistamaan julkisen palvelun televisiolähetyksessä pohjoismaissa, en voi kuitenkaan kääntää katsettani pois enempää kuin kameramies tai ohjaaja, sillä tämä on myös inhmillisesti syvästi kiehtovaa jollain kammottavalla, vastustamattomalta, tirkistelynhaluamme ruokkivalla tavalla. Ei. Meidän on vastustettava tätä pimeää impulssia itsessämme! Onneksi Remmel ja Nuutinen ottavat nyt ohjat käsiinsä ja taluttavat miehen pelaajatunneliin tätä molemmilta puolilta rohkaisevasti tukien ja niin Mika katoaa kameran julkeanuteliaan katseen ulottumattomiin kuin —-
kuin vaatteista tehty korkea lintu. Enkä usko että häntä enää näemme näillä kunniankentillä. - Hermoparantola Sveitsin Alpeilla, kävelyretket ohuessa vuoristoilmassa, yrttikylvyt, istuminen viltin alla auringossa hiljaisuutta kuunnellen, jungilaiset terapiasessiot ja varjonsa kohtaaminen - nämä kansainväliset keinot ja resurssit nousevat ensimmäisenä mieleeni. Palloliitto tulee toivottavasti tässä vastaan ja maksaa kalliit viulut. Toivon Mikalle ja lähiomaislle nyt voimia ja jaksamista. Edessä avautuu vain pimeä ahdistuksen tunneli, ja kuilu kauhistuttaviin syvyyksiin. Ja tie takaisin valoon on pitkä, vaikea ja monipolvinen. Mutta muuta tietä ei ole. Eikä ole koskaan ollutkaan. Paras - ainoa - tie toiselle puolen kulkee pimeyden läpi.
Näihin, näihin synkänjuhlaviin uljaanyleviin kuviin ja tunnelmiin sateen hyhmäsormien monotoninen naputus päällämme ainoana lohtunamme ja kehtolaulunamme YLE Stavanger hiljenee ja vetää overit and out!
(— nyt lähetää jamo vittu ny lähetää dokaa hei älä vittu enää lotraa sen hirveen paskan kaa hyi vittu noita norskien litkuja äläkä vittu ainakaan soita sille vitunnätille vaimolles vittu viidettä kertaa jo tänään saatana lähetää ny ei vittu Sarakin mitä se ajattele oikein ei vittu lähetään ny vittu mä mee tonne alas baariin tuu sit kuehit shit älä meen iskee ykkösklassin natiivimuijan tuolta ja jään tänne Pohjanmeren tyrskyjen äärelle kelaa musta tulee norski ja winneri win win jamo ei enää tätä itkuu ja hammastenkiristystä joo litkuu litkuu mut mitä sitkuu me erkit berserkit taas voitetaan hähää mä meen ny nähää sing when you’re winning… fifiiiuuuu!)
15 minutes later…
(Voi vittu jamo bamlaat yhä tääl muijas kaa onks vittu kotipilluu ikävä otitko mukaan maistiaisia not hähä? Tajuutsä maan et ne coolit vitun hyvännäköset norskimuijat niissä villaneuleissa siellä kahvilassa päivällä niin ne oli vittu tuolla kivijalan baarissa ja nyt ne - vitun eliittihorot - nauro mut just pihalle sieltä voi vittu mä näytän ja kuulostan muka joltain pikkugoblinilta metsätontulta vittu hobitilta kuinka ne kehtaa jesús mis se vitun litku on thanx maan. Ei vittu mikä olo mitä mä ny on niin vitun tyhjä olo jamo mä oon vittu ihan nolla vittu sarakin lähti ja vei skidit ei ihme mä oo vitun nolo jussi maan mitä mä nyt teen muka tätä paskaa vai hymyssä suin kuin joku maskin takana itkevä koko kansan ikuinen pelle häh mitä?! Ei vittu ei, mä oon päätynyt sille vikalle rannalle täällä Atlantin ärjyvällä reunalla! Kauan sitä lähetysaikaa viel on vittu kun on jano aa okei joo mä mä sit painan tästä namiskasta vielä naks - vittu jamo päästä irti mun kädestä! — Sara jos katsot tätä kulta niin mä rukoilen polvillani tuu pliis muru lasten kaa takas rakas mä rakastan sua hirveesti sä kyl tiedät sen ja mul on hirvee ikävä Jamo vittu toi sattuu vitusti päästä vittu irti kulta lupaan lopettaa juomisen ja pelaamisen ja säätämisen muutetaan vaikka sinne Lappeenrantaan vaarin rintamamiestaloon sä oot aina halunnu ny se käy mullekin teen mitä vaan Sara sano jotain joo mä en voi nähdä sua mut silti mä näen enkö kuulla mut silti mä kuulen jos sä jamo älä vittu pure mua vittu aaaah haahahaa jos säkin rakas kuulet mut niin vastaa mä lopetan tän duunin muutenkin emmä enää pysty tänään tapahtui jotain sellaista niin suurta ja oli kuin iso kivi ois liikahtanu mun sisälläni ja päästänyt mut ulos pimeestä ja ummehtuneesta menneisyyden luolasta takas tähän hetkeen, Sara, valoon ja lähelle kulta, jamo vittu mä teen tän nyt älä käännä mun kättä anna mun olla mä tuun kotiin darling ole siellä rukoilen olkaa siellä ku mä tuun sä ja pojat niin aloitetaan tää kaikki ihan alusta uudestaan ja uudella tavalla jamoo vittu aikuinen mies vitun ylen koira irti! mä lupaan kulta mä oon uusi mies sä näet sen sä kuulet sen jo tästä ja te ootte mun maailmani ja sen keskipiste ja sä rakas sä oot mun aurinkoni ja mun kuuni vittuu jamoo irtii! Ja ilman sua mä vaellan eksyneenä pimeässä suuntaa tai mieltä vailla kuin sokerinuurahainen lukitussa kahviposliinikaapissa tule kotiin rakas mä oon niin vitun uus ja vain sun! Ai vittu jamoo okei pidä tunkkis, punk! I’m done!
— Few minutes later… (hiukset kammattuna, vaatteet siloiteltuna, pari matkalaastaria rikkaampana).
No niin. Kiitti kuitenkin jamo, tiesin että sä oot lopulta tosi frendi niin kuin doggot vaan voi. Mä pakkaankin nyt nää vähät omat kamani tästä ja otan vielä omalla kustannuksella yölennon stadiin. Oli kiva tehdä yhteistyötä dude mut me tajutaan molemmat et se on nyt ohi. Kiiti ja moi.
Tää oli vitun jees setti ja mä oon nyt vihdoin free! Ja astun tästä kuvasta pois.
