Antoine Roquentin
Poissa
Suosikkijoukkue: Jatkuvuuden Periaate & J-P Sartren rohtopaukku
|
 |
Vastaus #75 : 22.10.2024 klo 08:33:07 |
|
Nähtyjen otteluiden perusteella pitäisi olla selkeä voitto Lahdelle. Tasoero on mielestäni kasvanut liigan ja YL:n välillä resurssierojen repeämisen myötä. Mutta yksittäisessä otteluparissa voi tietenkin tapahtua mitä vain.
Duarte sai jotenkin Lahen jäätymään jatkosarjan lopussa. Aikoinaan ACO-RoPS -karsinnassa Proffa huokui rauhallisuutta, mutta nyt on ollut ihmeellistä kitinää tuomareista ja muuta ylimääräistä eli ihan selvästi vanne kiristää pään ympärillä. Mielenkiintoisia pelejä tulossa.
Erityisiä sympatioita ei ole. Parempi voittakoon ja VAR:n myötä ei taida ratketa onneksi millään tuomarin aivopierulla. Tällä viestillä ketju seurantaan.
|
|
|
|
Reipasforever
Poissa
|
 |
Vastaus #76 : 22.10.2024 klo 09:07:53 |
|
Muistanko oikein että Jonke teki yhessä matsissa 4 maalia?
Taitaa olla ainoa peli Juha Malisen pitkällä uralla, jolloin hän ei seissyt teknisellä alueella ja huutanut. Hänkin näki heti alusta alkaen, että Jarolle onnistui kaikki ja meille ei mikään.
|
|
|
|
nptuomin
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS, ManU, Argentiina, PeU-Basket, PuMu
|
 |
Vastaus #77 : 22.10.2024 klo 11:15:39 |
|
Jaro on noussut pääsarjaan kolmesti. Kerran voittamalla divarin ja kahdesti nousukarsintapleijarin. Ainoalla kerralla kun Jaro ei nousukarsintapleijaria ole voittanut oli vuosi 1999 ja silloinkin liigakarsinnassa oli vastassa FC Lahti. Jaksaako joku täällä muistella vuoden 1999 karsintaa yhtään tarkemmin?
|
|
« Viimeksi muokattu: 22.10.2024 klo 21:17:33 kirjoittanut nptuomin »
|
|
|
|
|
Huupponen
2017
Poissa
Suosikkijoukkue: Tonttilan Super -91
|
 |
Vastaus #78 : 22.10.2024 klo 11:28:49 |
|
Jaro on noussut pääsarjaan kolmesti. Kerran voittamalla divarin ja kahdesti nousukarsintapleijarin. Ainoalla kerralla kun Jaro ei nousukarsinapleijaria ole voittanut oli vuosi 1999 ja silloinkin liigakarsinnassa oli vastassa FC Lahti. Jaksaako joku täällä muistelka vuoden 1999 karsintaa yhtään tarkemmin?
Pietarsaaren matsissa Lasse Peltonen torjui kädellä maaliviivalta pallon mutta jotenkin siihen ei tuomaristo reagoinut millään tavalla.
|
|
|
|
Kvartalnov
Poissa
|
 |
Vastaus #79 : 22.10.2024 klo 11:29:03 |
|
Jaro on noussut pääsarjaan kolmesti. Kerran voittamalla divarin ja kahdesti nousukarsintapleijarin. Ainoalla kerralla kun Jaro ei nousukarsinapleijaria ole voittanut oli vuosi 1999 ja silloinkin liigakarsinnassa oli vastassa FC Lahti. Jaksaako joku täällä muistelka vuoden 1999 karsintaa yhtään tarkemmin?
Muistini mukaan Pietarsaaressa Jaro oli niskan päällä ja oli pariinkin kertaan lähellä maalintekoa, mutta kiikareihin päättyi. Toisessa ottelussa Lahti teki otteluparin ainoan maalin rankkarista, joka silloin jarolaisittain tuntui tulevan kovin heppoisasti, mutta kyllä siinä Mathias Kass taisi riittävästi lahtelaisessa roikkua. Toisessa pelissä ei tainnut ihan kauheasti maalintekopaikkoja kummallakaan olla. Pienet oli marginaalit silloin. Edit. Muisti oli näköjään kokonaan blokannut tuon Huupposen mainitseman käsivirheen, se oli melkoinen tuomarivirhe. VAR:a olisi kaivattu.
|
|
|
|
Huupponen
2017
Poissa
Suosikkijoukkue: Tonttilan Super -91
|
 |
Vastaus #80 : 22.10.2024 klo 11:39:29 |
|
Toisaalta en muista tuosta otteluparista yhtään Lahen maalipaikkaa. Rankkariin johtanut tilanne ei välttämättä ollut järin vaarallinen paikka.
25 vuotta vaikuttaa toki muistiin melkoisesti.
|
|
|
|
Kronofogden
Paikalla
|
 |
Vastaus #81 : 22.10.2024 klo 11:53:49 |
|
Jaro on noussut pääsarjaan kolmesti. Kerran voittamalla divarin ja kahdesti nousukarsintapleijarin. Ainoalla kerralla kun Jaro ei nousukarsinapleijaria ole voittanut oli vuosi 1999 ja silloinkin liigakarsinnassa oli vastassa FC Lahti. Jaksaako joku täällä muistelka vuoden 1999 karsintaa yhtään tarkemmin?
1988 kun Jaro voitti divarin niin eivät myöskään nousseet suoraan. Jaro oli siis sarjataulukossa ykkösenä mutta sarjakakkonen MyPa oli samoissa pisteissä. Siihen aikaan pelattiin tasapisteissä uusintaottelu puolueettomalla kentällä. Ottelu pelattiin Jämsänkoskella ja Jaro voitti rankkareilla (1-1 jatko-ottelun jälkeen). Ottelusta löytyy jopa liikkuvaa kuvaa YLE Areenasta https://areena.yle.fi/1-50155933Muut voitokkaat karsintapelit olivat sitten 1990 KPV:tä vastaan (yhteismaalein 5-2) ja 2001 FC Jokereita vastaan (yhteismaalein 5-4). 1999 Lahti tappion lisäksi Jaro oli myös 1983 Mestaruussarjan karsintasarjassa mutta nousu jäi silloin 2 pisteen päähän. Mielenkiintoisena knoppitietona myös se että vaikka Jaro on ollut lukuisia kertoja mukana pääsarjan putoamistaistelussa niin se ei ole ihme kyllä ikinä osallistunut karsintoihin pääsarjajoukkueena.
|
|
|
|
tamme auto
Poissa
Suosikkijoukkue: nurmileijonat,terijoen hallitus
|
 |
Vastaus #82 : 22.10.2024 klo 12:01:58 |
|
Vai että Jämsänkoskella nyt on legendaarista legendaarisempaa. Tärkeimpänä kysymyksenä kuka ui veteen menneet pallot takaisin kentälle ?
|
|
|
|
Huupponen
2017
Poissa
Suosikkijoukkue: Tonttilan Super -91
|
 |
Vastaus #83 : 22.10.2024 klo 12:06:06 |
|
Keskiviikkopeli vaikuttaa varmasti vieraskannattajien määrään. Tosin nyt taitaa Lahessa olla syysloma että junnuja voisi matkassa olla.
|
|
|
|
Kylmälonkero
Paikalla
|
 |
Vastaus #84 : 22.10.2024 klo 12:08:57 |
|
Keskiviikkopeli vaikuttaa varmasti vieraskannattajien määrään. Tosin nyt taitaa Lahessa olla syysloma että junnuja voisi matkassa olla.
Huhut kertoo noin bussilisesta lahtelaisia.
|
|
|
|
Hampuusi
Poissa
|
 |
Vastaus #85 : 22.10.2024 klo 12:09:41 |
|
Mietinkin mihin ne sijoittaa kaikki kamerat. Meneeköhän joku kamera uimahallin katolle ja toinen vanhan kaverin entisen makuuhuoneen ikkunan eteen tuossa aurinkokatsomon takana..  Päähäni tuli mielikuva maalintakana tennistuomarin tornissa istuvasta Munukasta kuvaamassa boksitilanteet kännykällä
|
|
|
|
Maakuntasatraappi
Poissa
Suosikkijoukkue: Sääntöjen rajamaat
|
 |
Vastaus #86 : 22.10.2024 klo 12:10:28 |
|
1988 kun Jaro voitti divarin niin eivät myöskään nousseet suoraan. Jaro oli siis sarjataulukossa ykkösenä mutta sarjakakkonen MyPa oli samoissa pisteissä. Siihen aikaan pelattiin tasapisteissä uusintaottelu puolueettomalla kentällä. Ottelu pelattiin Jämsänkoskella ja Jaro voitti rankkareilla (1-1 jatko-ottelun jälkeen). Ottelusta löytyy jopa liikkuvaa kuvaa YLE Areenasta https://areena.yle.fi/1-50155933Pilkkukisasta sentään jotain tallentunut nauhalle, sen verran pimeää jo oli että katsomoon sai miltei reaktioista arvailla miten veto meni. Oli kyllä legendaarisemmasta päästä matseja tuo.
|
|
|
|
Huupponen
2017
Poissa
Suosikkijoukkue: Tonttilan Super -91
|
 |
Vastaus #87 : 22.10.2024 klo 12:13:18 |
|
Huhut kertoo noin bussilisesta lahtelaisia.
Tämä lienee keskellä viikkoa ihan asiallinen määrä. Tässä iässä ja terveystilanteessa itseä ei houkuta noin pitkä matka.
|
|
|
|
simo hylje
Poissa
Suosikkijoukkue: Lahti
|
 |
Vastaus #88 : 22.10.2024 klo 12:16:27 |
|
Keskiviikkopeli vaikuttaa varmasti vieraskannattajien määrään. Tosin nyt taitaa Lahessa olla syysloma että junnuja voisi matkassa olla.
Ihan kivasti taitaa porukkaa olla ottaen huomioon aivan järkyttävän ajankohdan. Viimeisin peli vei kaiken varmuuden kyllä pois. Olin 100% varma että eif kaadetaan kotona. Esitys oli vielä tulostakin heikompi. Nyt kaksi pienten marginaalien nurmipeliä. Nää voi kääntyy miten vaan. Never forget kpv-tappio Duarten alaisuudessa. Toivotaan Straussin ja Jordaon paluuta ja samalla pitäisi keksiä keinot saada hyökkäyspäässä paikkoja. VAR ehkä hyvä. Ei kaadu ainakaan tuomarivirheeseen. Sen tietää kyllä että Munukka yrittää löytää kaikkea mahollista koska HÄN on niin erityinen. Se on ainoo mikä pelottaa.
|
|
|
|
Bob Maali
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti
|
 |
Vastaus #89 : 22.10.2024 klo 12:18:02 |
|
1988 kun Jaro voitti divarin niin eivät myöskään nousseet suoraan. Jaro oli siis sarjataulukossa ykkösenä mutta sarjakakkonen MyPa oli samoissa pisteissä. Siihen aikaan pelattiin tasapisteissä uusintaottelu puolueettomalla kentällä. Ottelu pelattiin Jämsänkoskella ja Jaro voitti rankkareilla (1-1 jatko-ottelun jälkeen). Ottelusta löytyy jopa liikkuvaa kuvaa YLE Areenasta https://areena.yle.fi/1-50155933Rommi Kallio värkkäämässä MyPan johtomaalia Mane Keskitalon kanssa, ai jai.  Erityis  myös katsomossa liehuville USA:n lipuille. Oliko Mylsällä joku yleisön suosikki jenkki riveissä?
|
|
|
|
Maakuntasatraappi
Poissa
Suosikkijoukkue: Sääntöjen rajamaat
|
 |
Vastaus #90 : 22.10.2024 klo 12:19:53 |
|
VAR ehkä hyvä. Ei kaadu ainakaan tuomarivirheeseen. Sen tietää kyllä että Munukka yrittää löytää kaikkea mahollista koska HÄN on niin erityinen. Se on ainoo mikä pelottaa.
Niin, eli esim. kaivetaan joku säännön kirjaimen sinänsä teoreettisesti täyttävä pikkurike jostain 20 sekuntia ennen maalin syntyä ja otetaan maali pois kun pitää päästä näyttämään että minä ja VAR.
|
|
|
|
Lounasseuralainen
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti
|
 |
Vastaus #91 : 22.10.2024 klo 12:22:20 |
|
1988 kun Jaro voitti divarin niin eivät myöskään nousseet suoraan. Jaro oli siis sarjataulukossa ykkösenä mutta sarjakakkonen MyPa oli samoissa pisteissä. Siihen aikaan pelattiin tasapisteissä uusintaottelu puolueettomalla kentällä. Ottelu pelattiin Jämsänkoskella ja Jaro voitti rankkareilla (1-1 jatko-ottelun jälkeen). Ottelusta löytyy jopa liikkuvaa kuvaa YLE Areenasta https://areena.yle.fi/1-50155933
Jämsänkoski  Urheiluruudun Seppo Kannas 
|
|
|
|
Huupponen
2017
Poissa
Suosikkijoukkue: Tonttilan Super -91
|
 |
Vastaus #92 : 22.10.2024 klo 12:23:24 |
|
Taidan olla vähemmistössä kun olen VARin kannalla. Oletan että se vähentää isojen virheiden mahdollisuutta.
|
|
|
|
simo hylje
Poissa
Suosikkijoukkue: Lahti
|
 |
Vastaus #93 : 22.10.2024 klo 13:26:10 |
|
Niin, eli esim. kaivetaan joku säännön kirjaimen sinänsä teoreettisesti täyttävä pikkurike jostain 20 sekuntia ennen maalin syntyä ja otetaan maali pois kun pitää päästä näyttämään että minä ja VAR.
Tämä just. Sinänsä olen miedosti sitä mieltä että VAR ok näin isossa pelissä.
|
|
|
|
00250
Poissa
|
 |
Vastaus #94 : 22.10.2024 klo 13:33:30 |
|
Muistan olleeni 00-luvun alussa paikalla, kun Jaro nousi liigaan Jokereiden kustannuksella Töölön stadikalla
|
|
|
|
Suloinen Agentti
Poissa
|
 |
Vastaus #95 : 22.10.2024 klo 13:42:47 |
|
Mitä enemmän tätä taistoa miettii, niin vaaka alkaa enenevissä määrin kallistua Jaron suuntaan.
Ennustan Jarolle vähintään kahden maalin voittoa kotimatsissa ja vieraissa häviävät korkeintaan yhdellä.
Jaron yhtenäisyys tulee olemaan Lahille iso vuori kiivettäväksi. Pierutkin ilmeisesti haisee siellä paremmalta.
|
|
|
|
Vippi
Poissa
|
 |
Vastaus #96 : 22.10.2024 klo 15:16:04 |
|
Jos Jaro pelaisi tekonurmella, niin ehkä voisi antaa jonkinlaiset todennäköisyydet yli maalin kotivoittoon, mutta en kyllä itse saa tätä otteluparia päässäni mitenkään kääntymään Jarolle. Nacho viime kädessä kääntää tämän Lahelle.
|
|
|
|
Kiitaja
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti, SM
|
 |
Vastaus #97 : 22.10.2024 klo 16:34:05 |
|
Kausarilla pääsee kympillä sisään, mutta lippu pitää käydä ostamassa toimistolta. Ilmeisesti portilta ei saa.
|
|
|
|
Kylmälonkero
Paikalla
|
 |
Vastaus #98 : 22.10.2024 klo 16:35:39 |
|
Kausarilla pääsee kympillä sisään, mutta lippu pitää käydä ostamassa toimistolta. Ilmeisesti portilta ei saa.
Paska systeemi.
|
|
|
|
Erkki Kantonen
Poissa
Suosikkijoukkue: Fc Honka
|
 |
Vastaus #99 : 22.10.2024 klo 16:58:53 |
|
Jaro liigaan, Lahti suksimaan!
|
|
|
|
|
|