Ykkösliigacupin avaus molemmille joukkueille. Käsitellään ensin vierasjoukkue koska ovat selkeä
ennakkosuosikki huolimatta pitkästä bussimatkasta. Tosin tähän ovat jo viime kaudella tottuneet
ja joutuvat tottumaan tämänkin kauden aikana.
Jippo on saanut pidettyä viime kauden joukkueensa hyvin kasassa ja
valmentajana Mikko Hallikainen jatkaa hyväksi osoittautunutta työtään.
Ei ihme, että odotukset jopa viime kauden erinomaisen saavutuksen parantamisesta
eivät ole haihattelua.
Tuolta tämän hetkinen sopimustilanne kuten sisään/ulos tulleet ja lähteneet.
http://futisforum2.org/index.php?topic=276164.msg16488988#newHyvin on joukkue pysynyt kasassa ja merkittävimmät tulijat ovat
Valtteri Vesiaho ja Miro Turunen. Molempiin päihin kenttää siis haettu hyvä pelimiehet.
Lisäksi vahvuuksiin voisi lukea myös ulkomaan tulijat, joista osa jo viimekaudelta
sarjan kärkipelaajia ja uusista sitä samaa toivotaan Joensuussa.
Hyvin hoidettu taloudellinen tilanne antaa vahvan selkänojan näiden pelaajien hankkimiseen.
Jippo pelannut kaksi harjoitusottelua. Ensin vastassa vaatimattomasti viime kauden
Veikkausliigan mestari KuPS jolle hävisivät 2-1 (1-1) lukemin Forsmanin tehdessä Jipon maalin.
Tämän vuoden puolella on vedetty treenejä ja ainoa treenipeli oli viime viikonloppuna
KuPSin Akatemiaa vastaan. Siitä tuli selkeä 3-0 (1-0) voitto.
Maalintekijät Turunen, Mahuga ja Tykkyläinen. Käsittääkseni ovat pelanneet 3-4-3 ryhmityksellä
ja vahvalla prässillä joka ainakin viime pelissä teki vastustajan pelinrakentelun tehottomaksi
ja saivat tehtyä paljon pallonriistoja. Eiköhän sitä samaa ole odotettavissa myös lauantaina.
Tässä linkit otteluraportteihin:
https://jippo.fi/blogs/uutiset/kups-vei-harjoitusottelusta-voiton-viime-hetken-maalillahttps://jippo.fi/blogs/uutiset/otteluraportti-jippo-kups-akatemia-3-0-1-0JäPS saamassa pikkuhiljaa joukkueenrakentelun siihen malliin, että peliesityksiltä voi odottaa parempaa.
Valmentajana jatkaa Teemu Kankkunen, joka sai viime syksynä joukkueen hyvään nousuun
ja päädyttiin sarjassa viidenneksi lauantain vastustajan olessa pari sijaa ylempänä.
Vaihtosirkus pelaajistossa on ollut melkoinen sillä viime kauden miehistöstä on ainakin vielä
iso joukko tältä sarjatasolta kokemusta omaavia pois. Tilalle saatu kuitenkin lupaavia nuorempia
alemmilta sarjatasoilta ja nyt onkin todellinen testin paikka mihin kyvyt tällä hetkellä riittävät.
Joukkueen tämän hetkinen kokoonpano löytyy tuolta kuten myös ne joiden kohdalta tilanne on auki sekä lähteneet.
http://futisforum2.org/index.php?topic=276164.0Sen verran tuohon listaan voisi muuttaa, että Khayat, Kumpulainen,Kujanpää ja Pohjolainen
ovat poistuneet jo viime kaudella. Lisäksi Sasabe, Oguchi ja Kamara eivät ole olleet mukana
talven aikana.
JäPS pelannut tammikuun aikana kolme treenipeliä voittaen JPYn leiriläiset 4-0, HJS:n 2-0 ja
viime viikonloppuna Kiffenin 7-0. Kaksi viimeistä ovat Kakkosen joukkueita.
Valitettavasti näistä otteluista ei ole raportteja eikä kokoonpanoja. Ainoastaan maalintekijät on ilmoitettu.
Näitä olikin mukavasti 13 maalin edestä. Tekijöitä JPY pelissä olivat om., Virtanen, Ristola ja Ahadi.
HJS pelin maalintekijät Hahl ja Söderlund.
Kiffen ryöpytyksessä tekijät Söderlund, Tapani, Haikonen, Heidari rp, Söderlund, Adam ja Hahl.
JäPSin ryhmitys voisi olla 4-2-3-1, mutta voi myös muuttaa muotoaan 4-4-2 tai 4-3-3.
Puolustus on pitänyt hyvin nollan mikä lienee ollut osin vastustajien ollessa heikompia ennakkoon
vaikka kyllä HJS osoitti, että töitä puolustuksessakin jouduttiin tekemään. Sopivat vastustajat
ovat olleet hyvä tapa saada melkein kokonaan uudistunut puolustus hitsautumaan yhteen
ja antanut valmennukselle hyvää osviittaa mitä pitää kehittää.
Nyt joudutaankin todelliseen testiin mikä sarjakautta ajatellen hyvä sillä nähdään mikä
on taso mitä vaaditaan vähintään pärjätäkseen sarjan kärjen kanssa.
Lauantaina tuo sitten nähdään ja toivottavasti reilu ja hyvä tasoinen kamppailu.
Eikä tasaisuuskaan olisi ainakaan itselle pettymys.
Käsittääkseni hallilla on varauduttu kahviolla, makkaragrillillä sekä olutta ja lonkeroa on tarjolla.
Lisätietoa itse ottelujärjestelyistä toivottavasti tulee sitten järjestäjien toimesta myöhemmin.
Tervetuloa niin vierasmatkalaiset kuin paikalliset sillä mukavaa, että taas pelataan pisteistäkin.
Joensuun Ellin laulun sanoja mukauttaen:
”ei lähdetä vastustajaa rienoomaan vaan pisteitä tienoomaan”