Kohtalaisen puskista tuli toimitusjohtaja Keith Wynessin ero. Tieto vuosi jo päivää aiemmin Evertonin ilmoitusta lädien forumeille, mutta kukaan ei ottanut "too good to be true" -luokan huhua tosissaan.
Wynessin eron taustalla olevia syitä voi toistaiseksi vain arvailla. Ero tietysti herättää kysymyksiä Evertonin stadionprojektin tilanteesta. On arvioitu, että Wyness on saanut tietää projektin menevän julkiseen tutkintaan ja käytännössä kaatuvan. Everton on ehtinyt kiistää nämä huhut, mutta Evertonin kiistämisillä ei historian valossa ole juurikaan merkitystä. Toinen huhu on, että RCD Mallorcan uusi omistaja Paul Davidson haluaa seuraan johtotehtäviin maanmiehensä ja valinta olisi osunut Wynessiin.
Lukuunottamatta Wynessin eroamisen ajoitusta keskelle pelaajakauppoja, on negatiivista vaikea löytää. Evertonin taloudellinen tilanne on polkenut paikallaan Wynessin ajan ja ainakin osasyy löytyy toimitusjohtajasta. Wyness on kaupannut fanitavaran valmistamisen ja myynnin yrityksille joiden resurssit tai halu ei riitä. Lisäksi Wynessillä on ollut tapana kertoilla niin älyttömiä tarinoita seuran asioista julkisuuteen, että uskottavuus on heikoilla.
Bill Kenwrightin on ilmeisesti löydettävä uusi toimitusjohtaja nopeaan tahtiin. Tosin omistaja Kenwright on jo aiemmin hoitanut osan toimitusjohtajan tehtävistä ja saattaa toimia kokopäiväisenä toimitusjohtajana pitempäänkin. Evertonin siirtoasiohin Wynessin lähtö saattaa vaikuttaa negatiivisesti, tosin Joao Moutinhon hankkiminen Evertoniin oli luotettu agentti Pini Zahaville jo ennen Wynessin eroa. Sporting on viimeisten tietojen mukaan valmistautunut siihen, että Everton tekee Moutinhosta tarjouksen, jota seura ei enää voi hylätä. Everton on huhujen mukaan jo päässyt Moutinhon kanssa yhteisymmärrykseen viisivuotisesta noin £35-40k/vko pelaajalle takaavasta sopimuksesta.
Andy Johnsonin siirtoa Fulhamiin ei ole vieläkään virallisesti vahvistettu. Fulham ei ole ilmoittanut, että lääkärintarkastuksessa olisi ongelmia, joten siirto on todennäköisesti viivästynyt Wynessin eron takia. Wyness olisi kuitenkin ollut henkilö, joka Evertonin puolelta olisi viimeistellyt siirron.