Chelsea home (Liverpool away), part two
Kauden eka kotimatsi, Chelsea vastassa. Se japanilaisnainen oli maksanut lipustaan 180£. Mulla ei todellakaan olis varaa sellaiseen, 55£ viikossa kun vaan saan. Menin sitten Albertiin, tosin eka piti jonottaa, kun eivat voineet ottaa sisalle enempaa kuin sinne mahtuu, jostain kumman syysta... Ei siella oikein mahtunut liikkumaan ja oli helvetin kuuma. Mutta laulut raikuivat.
Ilmeisesti Ateenassa ensimmaisen kerran laulettua laulua harjoiteltiin ja taisi olla toinen sakeisto ihan uusi.
http://youtube.com/watch?v=ayivhplxuwM&mode=related&search=Oh oh oh oh oh
We've got the best midfield in the world
We/ve got Xabi Alonso,
Momo Sissoko,
Gerrard and Mascherano-o-o
Ja sitten toinen sakeisto puolustuksesta, Carragher, Agger, Riise and Finnan, Pepe Reina in goal...
No joo, lauloin tietty mukana, mita osasin! Tuon opin oikeastaan vaan sellaisista, joita en ennestaan osannut. Poor Scouser Tommyn vedin kylla ihan tunteella. Pubi tyhjeni hieman ennen matsin alkua. Tai ei tyhjentynyt, mutta siella mahtui jo liikkumaan, kun porukka lahti stadionille. Moni jai kylla katsomaan pubiinkin. Joku muuten yritti myyda lippuja ovella satasella. Ei mulla ihan niin paljoa ollut. Alettiin sitten katsoa pelia ja henkilokunta alkoi korjata pulloja ja tuoppeja, joita oli joka puolella. Vois viela heittaa hieman taaksepain sen verran, etta Manchesterin derby tuli telkasta, kun pubi oli viela taynna. Jengi oli tyytyvainen Cityn voittoon. laulettiin kerran Who the fuck are Man united. Kerran myos Fuck off, Chelsea FC, you ain'tgot no history, mutta paaasiallisesti vain Liverpoolin kannatuslauluja.
Pelia oli pelattu vajaa vartti, kun joku jatka tuli kyselemaan, etta haluaako joku lippuja. Kysyin sitten hintaa ja sanoi, etta 30£ (36£ oikea hinta). Sitten Liverpool teki maalin ja pubi repesi riemusta. Maalijuhlinnan jalkeen sitten kysyin silta lipunmyyjalta, etta mihin ne liput olivat ja sanoi, etta Anfield Roadin paatyyn. Epailin kylla, etta saattasivat olla vieraskatsomosta, mutta ostin sitten lipun ja lahdin juoksemaan kohti Anny Roadia! Pari jatkaa osti kans liput ja juoksi kans sinne, mut ne lahti vahan ennen mua. Toisessa paadyssa kyselin sitten, etta mista menen sisaan ja neuvoivat oikean oven. Eipa siina mitaan, jarkkari sitten vaan sanoo, etta en voi menna sisaan Liverpool-paita paalla, tama on Chelsean katsomo! No, eipa mulla muutakaan olllut. Se sanoi, etta pista takki paalle. Pistin sitten, mutta siinahan oli myos se Liverpoolin merkki... Eli edelleen en saanut lupaa menna sisalle. No, muistin sitten sen FC Hameenlinnan huivin ja naytin sita jarkkarille, etta tama ei ole minkaan englantilaisen joukkueen. Pistin sen kaulaan niin, etta se peitti Liverbirdin. Joko nyt? Alkoi tuntua jo aika epatoivoiselta! En tiennyt menevani peliin, enka varsinkaan, etta en paasisi sisaan seuravareissa! kotimatsi ja vaarat seuravarit. Reppu oli meinaan viela ongelmana. Jarkkarikin muuten ihmetteli, etta miksi haluan menna Chelsea-fanien katsomoon. Kerroin tietty etta en ollut tulossa matsiin jne... Ja etta haluan vain sisalle! No, jarkkari sanoi, etta saan menna, jos kannan reppua kadessa vaarinpain, siis niin, ettei se logo nay! Eli paasin sitten vihdoin Anfieldille, eipa tata viela kauaa olekaan odoteltu...
Ensimmainen kerta Anfieldilla ei siis todellakaan ollut lahellekaan, mita olisin odottanut! Jouduin piilottamaan seuratunnukset ja varoa, ettei kukaan nae niita! En voinut laulaa, enka edes taputtaa tai olla oikeastaan millaan lailla mukana pelissa. Ne Chelsea-fanit eivat nayttaneet kovin mukavilta. Vihaisen ja uhkaavan oloisia, joten ei kylla tehnyt mieli vahingossakaan paljastaa, etta kannatan Liverpoolia. Leikin sitten vain ihan tavallista turistia, joka ei suunnilleen tieda, etta mihin on tullut. Valilla se oli ihan helvetin vaikeeta, suuri matsi menossa edessa! lauloivat siina laulujaan, eika siina mitaan, mutta sitten aloittivat Hillsborough-jutut. Katoin aika murhaavasti kylla yhta, joka huusi ekana sielta jotain siihen liittyvaa. Siten ne alko kaikki vaan laulamaan niita lauluja. Kop lauloi "we won it five times", niin eikohan naa alkaneet laulaa samalla savelella, etta "you killed your own fans". oli aika helvetin vaikee olla reagoimatta siihen. Jos olisin paikallinen, en varmasti olisi pystynyt pysymaan suht rauhallisena. Miten ne voi laulaa Hillsboroughsta. Myos Michael Shields tuli luonnollisesti esiin. Suurin osa niiden lauluista kohdistui Liverpooliin ja yleisoon. Valilla toki lauloivat kannatuslauluja, mutta ne oli kylla selvasti vahemmistossa. Osa oli ihan asiallista, esim. "where's your famous atmosphere". Totta kai vittuilu kuuluu asiaan, mutta kuolleista ja viela niin montaa henkilokohtaisestikin tuolla stadionilla koskettaneesta tragediasta laulaminen on sairasta. Kop ei ollut parhaassa vedossaan. sita mielta oli myos samalla bussilla takaisin tullut kausikortin omistava Kopite. katsomo ei ollut aanessa koko ajan. Ja tietty vaikeutti, etta istui laulavien Chelsea-fanien keskella. Tietysti korvan juurelta lahtevat laulut kuulee paremmin. Joitain Liverpool-lauluja lauloin lauloin kylla mielessani tai aarimmaisen hiljaa Kopin mukana. Ja sitten omilla sanoilla Chelsea-fanien mukana... Siis sita niiden laulua, jonka itse osaan sanoilla "Fuck off Chelsea FC..."
Mulla ei olis ollut mitaan ongelmaa siella, jos ne eivat olis aloittaneet Hillsborough'sta laulamista. uudestaan ja uudestaan. Kadet puristu nyrkkiin ja jos olisin yhtaan rohkeampi ja tyhmempi, niin olisin varmasti huutanut niille jotain takaisin. Ja jos olisin yhtaan vakivaltainen, niin olisin vahan tinttassut jonkun naamaa parempaan kuosiin. Joidenkin lukijoiden harmiksi en sita tehnyt. Toisaalta jos olisin, niin en siita kylla olisi taalla raportoimassa. Ne kusipaat olis varmasti pitaneet siita huolen. En ma oikeestaan vihannut kuin Evertonia ja Man Unitedia. En kylla Chelseastakaan ole tykannyt, ennen Abraa se oli kuin mika tahansa muu joukkue. Totta kai kilpailevilla joukkueilla on aina jotain, mutta en nyt varsinaisesti vihamielisesti Chelsea vihannut. Mutta se muuttui kylla jo viiden minuutin jalkeen niiden kannattajien katsomossa! Helvetin sairasta porukkaa. En ala tanne kaikkea kirjoittamaan, mita huusivat ja lauloivat, mutta ei todellakaan kuulu jalkapalloon sellainen. Vaikka The Kop ei ollut parhaassa vedossaan ja lontoolaiset kyselivat kannatuksen peraan, niin kylla kotiyleiso enemman omiaan kannatti, vaikka vieraat enemman lauloivatkin. Oli vaikeetavaan yrittaa hymyilla niille takas, kun kulkivat ohi ekan puoliajan jalkeen ja vaistin. Yrita nyt sitten hymyilla kun tunnet vain vihaa niita kohtaan, etka voi edes sanoa mitaan takaisin.
Oli kylla niin ristiriitaiset tunnelmat. Oli ihan helvetin hienoa paasta vihdoin Anfieldille. Mutta en olis tuollaista kylla osannut kuvitella. Pakko saada lippu johonkin matsiin The Kopiin. Onneks en nahnyt sita tilannetta stadionilla, josta pilkku tuli (koska siina oli jengia edessa, seisoin kylla lahes koko ajan). Katselin tietty illalla match of the dayn ja kaikkihan sen naki, ettei ollut todellakaan pilkku ja voitto ryostettiin Liverpoolilta. Tanaankin se oli suurin puheenaihe joka kanavalla. Pitaa muuten ostaa Liverpool Echo, kun on tahan mennessa kuulllut vain valtakunnallisen median nakokulmia. Oli vahan vaikeeta nayttaa puolueettomalta maalin jalkeen. Siina sitten yks jarkkari huomaskin mun ilmeen ja jutteli jotain. Onneks ne kusipaat keskittyi juhlimaan lahjamaaliaan. Odotin matsin jalkeen et ne lahti. Otin viela pari kuvaa stadionista. Sitten menin vessaan ja kun tulin sielta, niin jarkkarit hoputti, etta portit suljetaan, jaat pian tanne. ihmettelivat varmaan, kun hymyilin ja sanoin, ettei haittais! Kun edelleen oli seuratunnukset piilossa, kun vessaan mennessa siella oli viela niita vammasia.
Toivottavasti alkaa nyt jo raportointi kelvata... olin Anfieldilla vieraskatsomossa, jouduin peittamaan Liverpool-merkit, enka voinut kannattaa joukkuetta. Kotona vieraissa. En kylla osannut kuvitella, etten paasisi Anfieldille Liverpoolin paidassa. No, kokemushan tuo oli, hieman erilainen. Tunneskaala ainakin vaihteli ihan kiitettavasti. Ja niin vain tuli vihasuhde Chelseaan. Siis todellinen. En kylla suosittele tuollaista muille kuin hyvin pitkapinnaisille. Onneksi osaan hillita itseni, oli tietty pakkokin. Olis ollut vain tyhmyytta huutaa jotain tai vilauttaa Liverpoolin merkkia, onneks ne ei huomanneet, vaikka valilla en ihan tyynena ollutkaan. Hiljaa toki. Se Kopite siella bussissa sanoi, etta kylla sitakin olis pelottanut yksin Chelsea-fanien keskella. Ja jopa jalkapalloa seuraamaton isantaperheeni tiesi, etteivat Chelsea-fanit ole niita hyvamaineisimpia...
No niin, eikohan tama taas riita talla kertaa, raportoin taas, kun on aihetta... Siis mun mielesta, ei ole edelleenkaan pakko lukea, jos ei kiinnosta. Aion meinaan jatkossakin kirjoittaa myos muustakin kuin vain peleista.
