Itse en ole tuosta ongelmasta samaa mieltä. Pikemminkin niin, että Gago ja Guti pelaa päällekkäin, kuten tänäänkin välillä kävi, jos siis pitää kaksi ongelmapelaajaa nimetä.
Mutta mielenkiintoinen näkökulma kyllä. Kaksi seuraikonia ei mahdu samaan aikaan kentälle, siinäpä vasta pulma...
Kokeillaanpas nyt sitten jatkaa täällä, kun kierrosotsikko näköjään taas kerran on mitä on...
Itse näen asian siis sillä tavalla, että Raúl ei Schusterin tällä kaudella käyttämissä hyökkäysmuodostelmissa ole paras vaihtoehto kuin ehkä piilokärjeksi tai kymppipaikalle, mitä nimitystä nyt sitten haluaakin käyttää. Guti on kuitenkin myös parhaimmillaan, siinä keskellä hyökkäävässä roolissa olemattoman puolustustyöskentelynsä takia. Kun kaverukset ovat yhtä aikaa kentällä niin kuin tänään peli puuroutuu melkoiseksi kuraksi siihen keskelle kenttää varsinkin silloin, kun vastustaja pelaa korostetun puolustavasti kuten tänään.
En nyt ole varma, oliko Raúl nimellisesti oikea laita tänään, mutta ei hän ainakaan siellä laidalla koskaan ollut. Oikeastaan Raúl oli vähän siellä sun täällä, mutta ei oikeastaan missään. Rooli oli sellainen vapaamatkustaja. Ja kun Gutin taakse tarvitaan kuitenkin kaksi ukkoa niin Raúlin kentällä ollessa toinen laita jää aina kovin tyhjäksi eikä peli pysy leveänä kun syöttösuunnat vähenee olennaisesti.
Useimmitenhan se tyhjempi laita oli oikealla, koska ei Ramoskaan joka puolelle ehdi. Ja vaikka ehtisikin niin, koska siellä ei ole ketään muuta niin käytännössä ikinä ei muodostu edes hetkellisesti Madridille 2 vs 1 tilanteita ja harvemmin edes 1 vs. 1 tilanteita vaan usein siellä on ainakin kaksi puolustavan joukkueen pelaajaa Ramosia vastaan. Silloin tilanne on vähän parempi, kun se ainoa laituri on oikealla puolella. Tällöin kuitenkin vasemmalla puolella on tyhjiö, jonne palloa ei kauheasti kannata pelata, koska todennököisesti silloin tulee menestys.
Silloin kun ainoana laitapelaajana hääräsi Robinho niin tämä vielä toimii ihan kohtalaisesti, koska brassi osaa käyttää palloa erinomaisesti varsinkin Marcelolla ja Baptistalla ja liikkua sitten vapaanpaan paikkaan ja syötön takaisin saadessaan päästä usein 1 vs. 1 tilanteisiin, jossa vastustaja harvemmin pärjää. Robbenilla sen sijaan ainoa suunta tuntuu olevan eteenpäin eikä palloa pahemmin syötetä ennen kuin avautuu paikka yrittää jotain tapposyöttöä. Useimminen se kuitenkin riistetään aiemmin, kun hollantilainen yrittää riplata ohi kaikista vastustajista.
Näin nojatuolimanagerina näkisin, että Schusterin pitäisi joko laittaa Guti pelintekijäksi, Raúl penkille ja laiturit molemmille laidoille. Vaikka sitten Drenthe toiselle puolelle, jos muita terveitä ei ole. Tällöin palloa pelattaisiin enemmän keskustan ja Gutin kautta, jolla olisi mahdollisia syöttösuuntia sekä keskelle että laidoille ja mahdollisesti vielä takaa nousevalle Baptistalle. Laiturit toki voisivat pelailla melko vapaissa rooleissa ja vaihdella paikkaa keskenään. Eli muodostelma näin:
-----------------RvN---------------------
--Robinho-----------------------Robben--
-----------------Guti---------------------
----------Baptista----Diarra---------------
Tai sitten pitäisi laittaa laittaa Raúl piilokärjeksi Nistelrooyn taakse, Guti penkille ja edelleen laiturit molemmille laidoille. Tällöin pelattaisiin vähän samaan tapaan kuin Sevilla eli laitakombinaatioiden kautta, jossa kummatkin pakit tukevat vahvasti hyökkäyksiä ja keskellä palloa käytettäisiin suurimmaksi osaksi niin, että keskustan kaksi pelaajaa laittaisivat sen heti yhdellä tai viimeistään toisella kosketuksella takaisin laitaan. Nistelrooy olisi targettina ja Raúl kyttäisi irtopalloja eli näin:
-----------------RvN---------------------
--Robinho--------Raúl-----------Robben--
-------------Baptista--Diarra-------------
Tällä hetkellä tökkii siis se, ettei kenttää pidetä leveänä, mikä on aika lailla elinehto bussitaktiikan horjuttamiseksi. Nykyisellään se on lähinnä sitä, että keskellä ovat sumpussa Nistelrooy, Raúl, Guti ja Baptista ja oikealla laidalla Ramosilla on valtava tontti hoidettavanaan tai vaihtoehtoisesti vasemmalla ei ole juuri mitään vastustajan kannalta vaarallista.
Vastaiskutaktiikka, on tietenkin sitten asia aivan erikseen. Siinähän keskiössä on enemmänkin yksilötaito, jota Madridilla kyllä piisaa aivan riittämiin. Ainakin La Ligassa tulee kuitenkin entistä enemmän vastaan alhaalla pelaavia sumppuja ja tuskin Romakaan Bernabeulla hyökkäämään tulee, kun ei tehnyt sitä kotonaankaan.