Alun perin ajattelin, että eipä tästä reissusta mitään ihmeempää kannata mainita, mutta niinkin paljon mielenkiintoista ehti tapahtumaan, joten kirjoitetaan nyt tänne muiden raporttien sekaan jonkinmoinen kyhäelmä. Valitettavasti kuvamateriaalia ei ainakaan vielä ole saatavilla, ehkä joskus myöhemmin sitten. Aiemminhan mm.
tässä ketjussa ollaan raportoitu kevään Floran ja TVMK:n pelistä ja matkasta. Kiitoksia hyvistä vinkeistä mitä tuolta saimme omaa reissua ajatellen.
Jo aiemmin viime keväänä aloimme suunnittelemaan kaverini kanssa reissua Viroon katsomaan paikallista sarjaa. Kaverini on kaikin puolin jo varsin kokenut jalkapallomatkailija ympäri Eurooppaa kun taas itseltäni nämä ulkomaanreissut ovat jääneet todella vähiin viimeisinä vuosina. Oma roolini olikin lähinnä lähteä matkaseuraksi jalkapallon lisäksi katsomaan minkälaista kehitystä Tallinnassa on oikein tapahtunut viimeisten vuosien taloudellisen kasvun ja elintason nousun myötä. Ilmeisesti hiljattain Veikkaajassa on ollut jotain juttua Viron jalkapallosta, mutta tällä ei siis kuitenkaan ollut mitään tekemistä matkaan lähtemisen kanssa.
Suunnitelmana oli lähteä laivalla erittäin aikaisin lauantai aamuna liikkeelle Helsingistä ja palata myöhään illalla. Tarkoituksena oli mennä katsomaan kaksi ottelua. Ensin klo. 14 alkavaksi merkitty Levadian ja Tulevik Viljandin peliä ja sitten tunnin siirtymän jälkeen klo. 17:ta katsomaan Floran ja TVMK:n paikallisderbyä.
Reissu alkoikin aivan liian aikaisin lauantai-aamuna, kun Tallinkin Autoexpress2:nen lähtee näin kesäisin 7.30 Länsiterminaalista. Passintarkastusten ym. byrokratioiden jälkeen matka sujui 100 minuutissa. Tuulta riitti jonkin verran, mutta ihan hyvissä voimissa sitä naapuriin asti päästiin. Siellä sitten odottikin jo taksikuljettajien armeija. ”Kyyti kyyti”, ”ota kyyti”, ”mihin ootte menossa” jne. Ei otettu taksia vielä siinä vaiheessa, vaikka ilmeistä olikin, että jossain vaiheessa päivää sitäkin tarvittaisiin. Satamasta sitten vain maihin ihmettelemään. Koska pelien alkuun nähden aikaa riitti runsaasti niin tavoitteena oli löytää jonkinmoista fanirihkamaa mukaan sekä käydä vanhankaupungin alueella kävelemässä.
Aluksi menimme vanhaan kirkkoon käymään, jossa oli esillä kaikenlaista arvokasta vanhaa tavaraa kirkonkelloista aina erilaisiin kultaesineisiin asti. Siinä aikamme kierreltyämme jonkinlainen vartijapappa tms. jo kiinnostui epäilyttävän näköisestä foorumistista ja aivan vaivihkaa alkoi seurailemaan meidän tekemisiä. No eipä siinä mitään.
Kirkosta päästyämme seikkailimme pitkin katuja. Mitään ihmeempää ei näkynyt eikä löytynyt. Edellisen kerran Virossa käydessäni joka paikassa oli tarjolla erilaista piraattia, melkein aitoja. Nyt paikallisista urheiluliikkeistä ja torikaupoista ym. bongasin vain Chelsean-pelipaitoja Viron maajoukkueen lisäksi. Toki vastaan tuli muutamia fanipaitoja kantaneita nuoria poikia. Kyllä se vaan Kristiina on kova sana. Kaduilla kävellessämme jo ehdimme ihmetellä, että mihinkäs ne, sanotaan nyt laillisen yhteiskunnan ulkopuolelle jääneet ainekset, ovat oikein menneet? Lopulta sitten eräs kaveri tuli koputtelemaan selkään ja heitti spontaanisti vaan: ”Ostakaa pojat Viagraa”. Eipä tässä vielä tarvita…
Päiväohjelmaan kuului tietenkin myös ruokailussa käynti. Pienen arpomisen ja sattumankin tuotoksen jälkeen söimme Tallinn-nimisessä ravintolassa, jota ilmeisesti ylläpitävät lähinnä venäläiset. Ihan hyvää ruokaa oli, eikä mitenkään kallista. Siinä syödessä eräskin turisti tuli kyselemään, missä on apteekki. Saman tien tietenkin siinä huomasimme, että suomalainenhan se, ja totesimme, että puhutaan nyt vain suomea. Siihen sitten kyselijä alkoi yllättäen änkyttämään jotain kaljapäissään ja hyvä ettei johonkin konfliktiin siinä jo ajauduttu.
Näiden alkuvalmisteluiden jälkeen lähdimme sitten kävelemään kohden Kadrioru-stadionia odottelemaan Levadian ottelun alkua. Paikka löytyi helposti ja paikalle näytti olleen jos jonkinmoista TV-autoa jne. Sitten tulimme stadionin päätyyn ja pikkuhiljaa näkökentän kasvaessa aloin ihmettelemään nurmella sijainneita 40, 50 ja 60:nnen metrin mittakartioita. Lopulta koko ihmetys täydentyi 110 metrin aitajuoksun aidoilla. Täällä ei muuten tänään pelata jalkapalloa! Asia vahvistui muutamilta toimitsijoilta ja stadionin sisällä olleiden läpysköjen perusteella. Paikalliset Kalevan kisat olivat näköjään muuttaneet aikatauluja, vaikka mitään tällaista tietoa ei meillä ollut. Ja olihan siellä näköjään kiekonheittäjä Gerd Kanterin ja keihäsmies Värnikin tahdittama mainoskin.
Siinä asiaa selvittäessämme kaksi vanhempaa englantilaista miestä huomasivat meidän olevan samalla asialla kuin he. Kyseessä olivat kaksi ilmeisesti erittäin kokenutta jalkapalloturismia harrastavaa henkilöä. Siinä sitten tutustuimme ihmetellessämme pelin kohtaloa. He kyselivät meidän suosikkijoukkueitaan ja varsinkin kaverin mainitessa Tukholman AIK:n, pientä ihmetystä oli havaittavissa (mikä AIK). Heidän seuroistaan emme kyselleet, mutta mainitessani Manchester Unitedin mitään kommenttia ei tullut. Mistään mieshuora-ihmettelyistä ei suinkaan kuitenkaan ollut kyse vaan jos pitäisi veikata, niin eiköhän Shanklyn ja Paisleyn aika ole tehnyt tehtävänsä…
Herrat olivat olleet torstaina Helsingissä HJK:n ja MyPa:n matsissa ja olivat kuulemma tulossa vielä myöhemmin Viikingit-MIFK-otteluun. Vähän siinä sitten kerroimme taustoja suomalaisen seura- ja maajoukkuefutikselle sekä mm. Maarianhaminasta pienenä poikkeuksena muihin pääsarjaseuroihin nähden. Ihmettelivät HJK-matsin kohtuullisen varsin vaisua tunnelmaa (heidän mittapuullaan), johon vain totesimme, että tämmöistä tämä kulttuuri Suomessa vielä toistaiseksi on.
Heillä oli tietoa, että samaan aikaan klo 14 olisi pääsarjaottelu Lasnamäen Ajaxin ja Narvan JK Transin välillä. Niinpä aloimme sitten seurata heitä kohden tuota stadionia, jonka piti meidän ymmärtääksemme olla ihan siedettävän välimatkan päässä tästä Kadrioru-stadionista. Mutta mitä vielä, kävelemistähän riitti melkoinen matka. Muutenkin kävelyä oli tullut jo useiden kilometrien verran tuohon mennessä.
Pitkään ihmettelimme kaverini kanssa suomeksi, että mihin helvettiin tässä nyt oikein ollaan menossa? Mitä nämä ukot oikein lopulta ovat? Kummastusta herätti vielä heidän kävelemisensä. Toinen heistä luki jatkuvasti karttaa edellä ja toinen jäi koko ajan varsin kovaa vauhti kävelleestä maanmiehestään. Lopulta eroa taisi olla parhaimmillaan tuommoinen 200 metriä meidän kulkiessa siinä välissä. Ihmetystä lisäsi vielä asuinseudut, mitkä pikku hiljaa alkoivat tulla vastaan. Neuvostoliitto, se alkoi näkymään.
Lopulta kaiken heinikon ja hökkeleiden keskeltä näkyi valopylväitä, jotka osoittivat ratkaisevat viimeiset metrit stadionille. Ja eipä ihan mille tahansa stadionille! Porteista ja 25 kruunun (vähän alta 2 euroa) pääsymaksun jälkeen suunnistimme ”pääkatsomoon”. Kaveri osti vielä Ajaxin kaulaliinan, jolloin toimitsija vai totesi englanniksi, että seuraavan kerran sitten kaulaliinan kanssa vapaa pääsy. Hänellä on siis nyt ikuinen kausikortti Fc Ajaxin stadionille! Ja jos tätä stadionia nyt kuvien puutteessa jotenkin kuvaisi niin…ei varmaan menisi Waldenin Janin olosuhdevaatimuksista läpi. Mielenkiintoisen kontrastin stadioniin, tai paremminkin sen puuttumiseen, toi vielä aivan vieressä oleva tekonurmi, joka ei tietenkään ollut täysimittainen kenttä. Mutta ilmeisesti silläkin kentällä pelataan jotain pääsarjanpelejä, mikä on kyllä aika mielenkiintoista? Pukukopit olivat olennaisesti kaksi rakennustyömailta tuttua koppia.
Itse ottelu oli pelillisesti varsin yksipuoleinen näytös. Ennen iltapäivän kierrosta JK Trans oli sarjassa kolmantena ja Ajax viimeisenä. Ja tämä ero näkyi kentällä. Mielenkiintoa otteluun toi kuitenkin noin puolen tunnin jälkeen tullut Ajaxin johtomaali, joka sai yleisön villiintymään. Myös englantilaiset tuulettivat altavastaajan maalia kuin Saksan epäonnistumista arvokisoissa. Maali oli vielä kaiken lisäksi hienosti rakenneltu hyökkäys oikealta, josta keskityksen päätteeksi Abdullajev onnistui varmasti ohittamaan maalivahdin ja yllätystilanne 1-0. Pian tämän jälkeen kuitenkin vierailijat onnistuivat ensin oikeutetusta rangaistuspotkusta Gorjatsovin toimesta tasoittamaan ja hetken päästä Lipartovin laukauksella menemään 43 minuutin kohdalla 1-2-johtoon. Ja vielä ennen taukoa Gruznov tuikkasi pallon sisään maalin edestä.
Toisella jaksolla pelin painopiste pysyi lähes jatkuvasti Lasnamäen Ajaxin maalilla. Osaltaan tähän vaikutti myös pelin ajan puhaltanut varsin voimakas lännen puoleinen tuuli. Lisämaaleja ei kuitenkaan nähty eikä kokonaisuutena toisen jakson peli kovin kummoista ollutkaan. Soccenet.ee:n mukaan, josta myös maalintekijät tarkistin, paikalla olisi ollut 35 katsojaa, mutta me saimme laskujemme mukaan 39. Ja mainittakoon myös, että kun suomalaista kulttuuria moititaan niin, että pelin lopussa nopeasti alkanut, vain hetken kestänyt voimakas sade karkotti ainakin yli puolet katsojista välittömästi pois Neuvostoliiton ja DDR:n ajoilta tuttuihin karuihin kerrostaloihin.
Ottelun jälkeen lähdimme sitten engelsmannien kanssa kohden matkan varrella ollutta jonkinlaista kulttuurikeskusta, josta odotimme saavamme taksin kohden A Le Coq-stadionia. Matka tuonne olisi ollut kävellen päivän aikaisemmista rasituksista johtuen liian pitkä. Taksi saatiin eikä ollut kallista. Olikohan se nyt noin 170 kroonia eli reilu 10 euroa neljältä matkustajalta. Tämä stadion olikin sitten jo ennakkotietojen mukaisesti aivan eri tasoa. Itse asiassa kyseinen A Le Coq-areena muistuttaa minusta aika paljon kotimaista Finnair-stadionia. Käsittämätön ero Lasnamäen kenttään, joka ei vastaa paikoin edes kotimaisen kuudennen divarin kenttiä. Onko missään päin Eurooppaa yhtä raju ero kahdella kentällä näin suuri?
Siellä sitten stadionin ympäristöön tutustumisen jälkeen tiemme erkanivat lähes lopullisesti engelsmannien kanssa. Pääsylipun hinnaksi tuli täällä 50:iä eli tuommoinen reilu kolme euroa. Stadionin sisälle tultuamme hetken aikaa siinä ihmettelimme, mutta varsin nopeasti huomasimme tutun pörröpään halailemassa joitain tuttujaan. Joukkueen lämmitellessä Rautiaisen Pasilla oli vielä aikaa jutella tuttujensa kanssa. Siinä sitten hetken kaveria yritin saamaan innostumaan lähtemään vaihtamaan Pasin kanssa pari sanaa kun hän vetäytyi taustalle sopivaan paikkaan. No siinä rohkeasti vain mentiin: ”Olisiko herra päävalmentajalle aikaa pieneen valokuvaan”. ” No ei tässä mitään herroja olla, tottakai”. Siinä sitten kaveri mainitsi nuoruusvuosien jalkapallokoulusta, jossa Pasikin oli ollut mukana. Itse kysyin, että kuinkas teidän kausi on sujunut johon Pasi totesi, että vaihtuvuus joukkueessa on ilmeisesti ollut turhankin suurta jne. Ei vaikuttanut mitenkään ylettömän tyytyväiseltä, mutta ei pettyneeltäkään. Floran joukkuetta katsoessani niin vaikutti kyllä siltä, että aikalailla nuorta porukkaa on materiaali täynnä. Sen jälkeen kysyin päivän vastustajasta TVMK:sta, ja mainitsin itsekin vedonlyöntimarkkinoilla havaitsemaani kummalliseen käytökseen ennen Honka-peliä. ”En mää tiedä noista jutuista mitään. Jotain tämmöistä juttua kai on ollut, mutta en mää tiedä”. Lopuksi sitten vielä toivotimme onnea illan matsiin. Pasille siis
Ensimmäisellä jaksolla onnentoivotukset toimivatkin hyvin sillä pelillisesti Flora esitti paikoin varsin mukavaa syöttöpeliä. Ja lopulta 20 minuutin kohdalla Vunkin maalilla lukemat muuttuivat 1-0:aan. Maalissa oli ensin Floran pelaajan komea nosto takakulmaa kohden, joka taisi osua ylärimaan, jonka jälkeen Vunk pääsi lataamaan pallon maaliin. Tämän jälkeen peli oli varsin vauhdikasta päästä toiseen. Aivan jakson lopulla TVMK oli lähellä tasoitusmaalia, kun sählingin jälkeen pallo kimposi ylärimasta vähän 1966-finaalin tapaan, mutta tällä kertaa selvästi kuitenkin ulos maaliviivalta ja maalista.
Tauon aikana sitten järjestettiin tauko-ohjelmaa, jossa keskelle kenttää raiattiin maali, jossa oli kolme reikää kolmelle eri palkinnolle. Katsomoon potkaistujen pallojen kiinniottajat pääsivät kokeilemaan onneaan. Jos vain pallo olisi meille tullut niin siinä olisivat pallot olleet ylänurkassa ja LCD-telkkarit matkalla Suomeen, mutta eipä päästy kokeilemaan. Sen sijaan mm. Floran noin 20-päiseen kannattajaryhmään kuuluneella kaverilla ”nousi” (viitaten kuulemaani erääseen HJK-peliin) sen verran, että iPod-laite tuli palkinnoksi ja villit tuuletukset päälle yleisön ollessa haltioissaan. Samanmoisen palkinnon nappasi joku tummahipiäinen kaveri.
Toisella jaksolla TVMK haki aktiivisesti tasoitusta. Painostus ei ollut mitenkään ylettömän kovaa, mutta pari kertaa oli kyllä todella lähellä. Oman joukkueen puolustuspään virheet ja muutamat TVMK:n kovat taklaukset saivat Pasin levittelemään käsiään tuttuun tapaan oikein kunnolla, ja lopulta neljäs tuomari joutuikin rauhoittelemaan parikin kertaa. 67 minuutin kohdalla Juha Hakola pääsi peliin mukaan kotijoukkueen nro. 16:ta Hurtin tilalle. Tästä on mainittava sen verran, että enpä ole vielä toistaiseksi nähnyt yhtä selvää kapteenilegenda Roy Keanen kaksoisolentoa kuin hän. Pelinumero ja liikkuminen kentällä kerrassaan niin samanlaista kuin Keanolla. Pelipaikka vaan ei täsmännyt hänen pelatessa oikealla laidalla.
Pelin kääntyessä lopuilleen TVMK:lla oli edelleen omat paikkansa, mutta kun tulosta ei syntynyt niin Floran kannattajien ”Pasi Rautiainen”-laulujen ja ”1-0 ei riitä” vaatimusten jälkeen lisäajalla tuli Ahjuperan maalilla helpottava toinen maali. Näiden 2-0-lukemien jälkeen kelpasi päävalmentajankin varmasti mennä koppiin kiittäen paikoin hyvää mekkalaa pitäneitä Floran kannattajia. Muuten noin 300 katsojan myötä tunnelma ei kohonnut juuri minkäänlaisiin lukemiin. Ehkä pelillisesti kaikki ei mennyt päävalmentajan kaikkien suunnitelmien mukaan, mutta olihan vastassakin toisaalta sarjakakkonen.
Pelin jälkeen tarkoitus oli löytää jälleen taksi, jolla olisimme suhanneet takaisin D-terminaaliin kotimatkaa varten. Yllättäen niitä ei sitten näkynytkään ja aloimmekin kävellä varmuuden vuoksi rivakasti kohden keskustaa. Lopulta taksi tuli vastaan, jolla sitten pääsimme satamaan. En tiedä, olisimmeko ehtineet jalkaisin laivaan sen verran puhki pitkän päivän jälkeen jo olimme. Tallinkin uudella Star-aluksella sitten turvallisesti takaisiin Helsinkiin ja ostosten myötä autolle, ”aivan paskana”.
Kokonaisuutena hyvä reissu. Suosittelen kyllä kaikille asiasta vähänkään kiinnostuneille. Kokonaiskustannuksiksi matka-ja pääsylippuineen, ruokailuineen ja taksikyyteineen tuli varmaankin henkeä kohden tuommoinen 70 euroa, joten ei ollenkaan paha. Tämän reissun jälkeen sitä osaa jälleen arvostaa kotimaista sarjaa eri tavalla kun huomaa, että ”lutuurissa” olemme selvästi menossa eteenpäin ja toisaalta asiat voisivat olla huonomminkin. Itse tietysti en ole tässä suhteessa paras puhuja.
