Pyhimys
Poissa
|
|
Vastaus #254 : 16.07.2008 klo 14:13:15 |
|
Pre-season on alkanut neljällä voitolla tulosten ollessa komeat 4-0, 5-2, 5-0 ja 3-0, mutta koska vastaan ovat asettuneet Farnborough, Basingstoke, Winchester ja Salisbury, ei otteluiden tuloksista kannata juurikaan vetää johtopäätöksiä.
Nuorten pelaajien (Holmes, Schneiderlin, Forecast) siirryttyä kesän aikana Southamptoniin on seuran kotisivuilla mainostettu kuinka Southamptonin "revolutionary new coaching structure" ("kykenemättömyys maksaa palkkaa kokeneille pelaajille") vaikutti pelaajan päätökseen siirtyä etelärannikolle. Nähtäväksi jää, mitä tämä vallankumouksellisuus tarkoittaa, mutta ensimmäisten harjoitusotteluiden perusteella voi odottaa, että nuorille ja lupaaville pelaajille tullaan antamaan mahdollisuuksia ykkösjoukkueessa. Tämä taas tarkoittanee sitä, että Pyhimykset eivät ensi kaudella ole kärkikahinoissa, mutta toivottavasti vastuun antaminen nuorille pelaajille kantaa hedelmää parin vuoden päästä.
Toisin kuin aikaisemmin epäilin ja toivoin, niin erityisesti toissa kaudella hasardeihin kunnostautunut saranasormi Kelvin Davis on Jan Poortvlietin papereissa ykkösvahti ennen puolalaisveskari Bartosz Bialkowskia ja Tommy Forecastia. Michael Poke lainataan luultavasti muualle, ja todennäköinen osoite on Torquay, jossa mies kävi myös viime kaudella.
Keskuspuolustukseen on tarjolla kolme kokenutta pelaajaa - Andrew Davies, Chris Perry ja Wayne Thomas, joista viimeinen voi pelata myös oikeana pakkina. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että Poortvliet tulee käyttämään laitapakkeja, jotka pystyvät nousuillaan tukemaan hyökkäyksiä, ja tähän kuvioon Thomas ei oikein tahdo istua. Tämän kolmikon lisäksi toppareiksi ovat tarjolla lähinnä 19-vuotiaat Oliver Lancashire ja Kyle Davies, joista kumpikaan ei ole vielä pelannut minuuttiakaan CCC-palloa. Harjoituspeleissä Poortvliet on kehunut kovasti Aarron Racinea, mutta 16 vuotta ei taida olla riittävä ikä toppariksi Championshipiin. Todellinen jokerikortti keskuspuolustukseen olisi Winchester Cityä vastaan 45 minuuttia pelannut Michael Svensson. Vuosia loukkaantuneena olleen ruotsalaisen säännöllinen esiintyminen Championshipin tasoisessa sarjassa olisi tosin melkoinen ihme.
Ensimmäisten harjoituspelien perusteella laitapakit kauden avausotteluun tullaan valitsemaan 18-vuotiaista pelaajista Jamie Hatch, Joseph Mills ja Jeffrey Imudia. Toivoa sopii, että joukkueeseen saapuu ennen kauden alkua ainakin yksi kokenut laitapakki, sillä tällä kolmikolla kauteen lähteminen enteilee viime vuoden tapaista puolustajien lainarulettia tai keskikenttämiesten (Surman, Viafara?) istuttamista laitapakeiksi.
Poortvliet tulee luultavasti käyttämään perinteisen 4-4-2:n sijasta "4-2-1-2-1 taktiikkaa" eli yhtä kärkeä ja kolmea pelaajaa keskikentän keskellä.
Luonnollisimmat valinnat keskikentän pohjalle olisivat Paul Wotton ja Morgan Schneiderlin, ja kärjen taakse Andrew Surman, mutta ainakin heikompia vastustajia vastaan parhaiten on esiintynyt kolmikko Simon Gillett - Lloyd James - Adam Lallana. Keskikentän pohjalle ovat tyrkyllä myös Jason Euell ja Jhon Viafara, joista jälkimmäisen uskoisin kuitenkin siirtyvän muualle, sillä kallispalkkaiselle kolumbialaiselle ei Poortvlietin taktiikassa ole juurikaan käyttöä.
Laitalinkeistä uuden sopimuksen hylännyt Nathan Dyer ei harjoittele joukkueen mukana ja Rudi Skacel on siirtymässä Ipswichiin. Bradley Wright-Phillips ja Jake Thomson ovat toistaiseksi esiintyneet edukseen oikealla ja Lee Holmes, Jamie White sekä Oscar Gobern vasemmalla laidalla.
Paikan kärjestä valtaa Stern John tai G. Rasiak, mutta myös David McGoldrick ja varauksella nuori Matthew Paterson tulevat saamaan mahdollisuutensa. Puolalaiselle Marek Saganowskille ei välttämättä löydy paikkaa Poortvlietin kuvioissa.
Seuraavat harjoitusottelut (Celtic, Cheltenham, Hereford, West Ham ja Stoke) kertovat hieman enemmän ketkä nuorista akatemiapelaajista tulevat pysymään ykkösmiehistön mukana, mutta vaikuttaa siltä, että Sotonin paidassa tullaan ensi kaudella näkemään erittäin monta alle 20-vuotiasta pelaajaa.
|