Die Löwen sinne minne se kuuluukin! 2003-2004 Kausi koitui Münchenin ykkösseuralle kalliiksi. Pysymisestä taisteltiin kynsin ja hampain, mutta lopulta joukkue sijoittui toiseksi viimeiseksi maalieron perusteella. Seuraavaan pysyjään oli kumminkin 'selvä' neljän pisteen ero. Monikaan ei olisi uskonut viime kaudella 10. sijoittuneen Münchenilaisseuran tippumista. Die Löwenillä oli kumminkin säilymisen edeltänyt joukkue kasassa. Vielä vuonna 2001 UEFA-Cupia pelannut joukkue oli nyt tippunut 2. Bundesligaan. 04/05 Kauteen lähdettiin kumminkin hyvin mielin hakemaan nopeaa nousua, eikä se ollut kaukana. Neljänneksi sijoittunut TSV pysyi koko kauden kärjen perässä, ollen sielä välillä itsekin. Pienet pistemenetykset merkitsevät loppuen lopuksi Die Löwenille liikaa, ja niin Löwen jäi sen kirotun neljän pisteen päähän nousijan paikasta. Ottelu ennen kauden loppua, kun nousu oli jo menetetty, voitiin puhua jopa johdon väsymisestä. TSV oli ennen vakionimi 1. Bundesligassa, nyt se havitteli nousua takaisin sinne.
Tämä ns. nuukahtaminen johtikin sitten parin runkopelaajien lähtöön, ja riman alitukseen. Münchenilaiset taistelivat jo tippumista vastaan! Lopulta pisteen ero viimeiseen tippujaan pelasti joukkueen. Nyt meni liian tiukaksi. Joukkue ei saanut itseänsä kokoon kuin hetkittäin, ja kausi loppuikin huonoin mielin, varsin katastrofaalisissa merkeissä. Puolustus vuoti ajoittain erittäin pahasti, joka johti 44 päästettyyn maaliin. TSV otti kumminkin itseänsä niskasta kiinni, ja teki pari hyvää ostosta markkinoilta. Jenkki Berhalterilta odotettiin paljon, kun kapteenin nauhakin lyötiin käsivarteen, ja hyvän kauden mies pelasikin. Berkant Göktan liittyi hyökkäyskalustoon, ja viihtyi hetken aikaa joukkueen reserveissä, kunnes raivasi tiensä lopultakin ykkösjoukkueeseen. Antonio Di Salvon tulo oli merkki menosta oikeaan suuntaan, vaikka suurta maalitykkiä ei tullutkaan. Lopulta 3 osumaa liigassa ei millään jaksanut vastata odotuksia, mutta siihen piti tyytyä. Kausi meni hyvin, ja oli jälleen uusi askel oikeaan suuntaan. Sija 8. ei ollut viime kauden jälkeen niin surullinen, 12 pinnaa jäi kurottavaa seuraavaan nousijaan.
Tuleva kausi, millainen TSV nähdään?Tulevalla kaudella nähdään varmastikin muuttunut TSV. Pelaaja siirrot eivät ole olleet suuria, mutta lupaavan Schäferin lähtö on puolustukselle uusi kolaus, kun Baier lähti samaan osoitteeseen. Samalla Berhalter on menettänyt kapteenin nauhansa ja joutunut luopumaan siitä Danny Schwarzille. Myöskin Kurz teki rohkean päätöksen, ja ilmoitti Tschaunerin ykkösmaalivahdiksi, ja pitkän ajan ykkösmaalivahtina toimineen Hofmanin ns. kilpailijaksi. Tähän päätökseen Kurz kertoi vaikuttaneen valmistautumiskausi, jossa Tschauner on esiintynyt kirjoittajankin mielestä vakuuttavasti. Bierofka teki paluun Die Löwenin vahvuuteen, mutta samanaikaisesti Cerny ilmoitti lopettamisestaan. Loukkaantumisten runtelema mies pelasi upeat 238 ottelua Münchenille ja omaa paikan kaikkien Leijona-fanien sydämissä.
Harjoitusottelussa Panioniosta vastaan pelattiin kunniakas 0-0 tasuri, jossa TSV:n voittomaali oli lähempänä kuin kreikkalaisten, jotka ottavat tällä kaudella osaa myös UEFA-Cupiin. DFB-Pokalin metsästäminen lähti hyvissä merkeissä, kun SC Verl kaatui Antonio Di Salvon hattutempulla 3-0 vieraissa. Lopulta ottelu oli helpohko, ja uusien tulosten valossa on oikeus odottaa Salvolta lisää osumia 2. Bundesligassa. Viime kauden DFB-floppi, tappio Lubeckia vastaan ei toistunut, vaan Die Löwen lähtee hakemaan Cup-menestystä tosi tarkoituksella.
Kauden kokoonpanoa silmäillessä saa selvän kuvan nousumahdollisuudesta. Lopulta TSV:llä on varsin tasapainoinen joukkue, mutta maalinteko voi koitua kohtaloksi, ellei Göktan löydä viimekauden virettänsä. Di Salvoon on turha luottaa, koska ailahtelevaisesti pelaava italialainen voi viettää aikaa myös lasaretin puolella. Jenkeistä viimekaudeksi haettu Wolff tuskin pystyy silmiä hiveleviin suorituksiin, mutta on varmasti hyvä tekijä Cup-matseissa, ja myös vaihdosta-sisään miehenä liigassakin. Holebas vietti hyvän kauden reserveissä, tehden 12 osumaa 32 ottelussa viimekaudella. Ei varmaankaan tule saamaan suurta vastuuta, mutta peliminuutteja silloin tällöin tulee varmasti. uuden ja kokeneen hyökkääjän hankinta, Markus Schrothin tulo on tärkeä. Schroth on hyvä lisä joukkueeseen. Viimeksi 03/04 vuonna TSV:ssä pelannut Schrothilta olisi mukava saada samanlainen kausi kuin kaudella 02/03, jolloin mies iski 14 häkkiä liigassa.
Maalivahti pelaaminen siis muuttuu, kun Tschauner nähdään todennäköisesti monessa matsissa tolppien välissä. Kumminkaan en usko Hofmanin jäävän selväski kakkoseksi, vaan ottavan pelejä myös varsin hyvin vyölleen. Tällä hetkellä maalivahtipeli onkin hyvässä kuosissa, kaksi laadukasta veräjänvartijaa, ja vielä hyvin taistelua peliajasta.
Puolustus tuntuu vahvalta osa-aluuelta. Berhalterin uskotaan toimivan samanlaisena johtajana puolustuksen sydämessä kuin viimekaudellakin. Ensimmäiseen DFB-Pokal matsiin lähdettiin varsin hyvällä asetelmalla, joka voisi toimia 2. Bundeksessakin. Ghvinianidzelle antaisin peliaikaa, sen verran hyvin georgialainen nimihirviö on esiintynyt. Szukala tulee pelaamaan varmasti topparina ja laitapakkina, vaikka viimekausi menikin penkin alle, ja mies pelasi lähes koko kauden reserveissä. Hoffmannille ei varmaankaan löydy suurempaa haastajaa, ja mies pelaa molemmilla laidoilla koko kauden.
Keskikenttä on vahvistunut helpottavan hyvin. Stuttgartista tullut Bierofka on hyvä pistää laidalle ja keskelle. Danny Schwarz tulee pelaamaan keskikentän keskustassa hyvillä otteilla antaen esimerkkiä joukkueen nuoremmalle osastolle. Schwarz toimii tarvittaessa lähes missä vain roolissa keskikentän keskustassa. Markus Thorandt joutuu viime kauden tapaan pelaamaan varmasti laitapakkinakin, mutta on laiturinakin hyvä, toki puolustavammassa roolissa. Burghausenissa lainalla ollut kanukki Ledgerwood palaa jälleen joukkueen vahvuuteen. Saa odottaa varsin hyvin peliminuutteja, koska keskikentän 89-syntyneistä ei taida olla vielä kovaan kauteen.. Mutta onko Ledgerwoodista, sekin on vielä pimennossa. Ziegenbein tuo selvää vahvuutta keskikentälle, pystyy pelaamaan myös puolustuksen laidassa, mutta ne pelit ovat jääneet vähälle, onneksi. Huolimattoman tuntuinen nuori on kumminkin mukana Kurzin suunnitelmissa mukana. Fabian Johnson pelasi ensimmäisen kunnon kautensa, ja oli ajoittain vakuuttava. Varmasti peliaikaa, mutta laidassa saattaa peliaikaa viedä Wolff. Nuoria kuten Sven Bender, Timo Gebhart ja Lars Bender ei varmaankaan tulla hirveän paljon näkemään, mutta suurin lupaus on selvästikin Lars Bender.
Kokoonpano kaudelle 2007/2008:Michael Hofmann 1 Deutscher
Philipp Tschauner 12 Deutscher
Abwehr
Torben Hoffmann 4 Deutscher
Gregg Berhalter 5 US-Amerikaner
Mate Ghwinianidse 19 Georgier
Christoph Burkhard 20 Deutscher
Benjamin Schwarz 23 Deutscher
Alexander Eberlein 28 Deutscher
Łukasz Szukała 30 Pole
Mittelfeld
Daniel Bierofka 7 Deutscher
Danny Schwarz 8 Deutscher
Markus Thorandt 16 Deutscher
Sven Bender 17 Deutscher
Timo Gebhart 18 Deutscher
Lars Bender 22 Deutscher
Nikolas Ledgerwood 25 Kanadier
Björn Ziegenbein 27 Deutscher
Fabian Johnson 33 Deutscher
Angriff
Antonio Di Salvo 9 Italiener
Berkant Göktan 10 Türke
Josh Wolff 11 US-Amerikaner
José Holebas 14 Deutscher
Markus Schroth 21 Deutscher
Mahdollinen avauskokoonpano:
Di Salvo/Holebas Schroth/Göktan
Bierofka/Lars Bender Göktan/Wolff
Danny Schwarz (C) Ledgerwood/Johnson/L.Bender
Thorandt/Hoffmann Ghvinianidze/Szukala Berhalter Hoffmann/Thorandt
Tschauner