Maajoukkueen uudelleenrakennusSaksan kanssa samassa karsintalohkossa pelanneen joukkueen toista sijaa ei voi pitää epäonnistumisena, eikä myöskään Kroatiaa vastaan tippuminen ole mikään häpeän aihe, vaikka 0-3 tappio kotikentällä synnyttikin "telkkari ikkunasta vittuun ja pää mahdollisimman syvälle pönttöön" -fiiliksiä. Milli Takim on jäänyt rannalle jo kaksista perättäisistä arvokisoista. Istanbulin suurjoukkueiden vuorostaan ailahtelevat otteet kotimaisessa liigassa ovat olleet suoraan sidoksissa huonojen tulosten kanssa. Se on saanut tavallisen kaduntallaajan tyytymättömäksi päävalmentajien pelaajavalintoihin. "Miksi vain Istanbulilaisjoukkueiden pelaajia kutsutaan." On ehkä yleisin vittuuntuneella sävyllä ilmaan heitetty kysymys.
Yhä useampi toivoo pelaajien siirtymistä eurooppalaisiin sarjoihin, jotta he pääsisivät vakaampaan ympäristöön keskittymään täysillä jalkapallon pelaamiseen. Nopein ratkaisu löytyisi, jos Istanbulin suuret oppisivat viime vuosina itselle aiheuttamistaan sotkuista ja keskittyisivät showbisnes-sirkuksen luomisen sijaan siihen olennaiseen menestyksen tavoittelemiseen. Fenerbahce ja etenkin Imparatorin johtama Galatasaray ovat jo hyvällä tiellä, mutta vielä kaivattaisiin myös nykyisen sirkusjohtaja Besiktasin ja puuhastelija-Trabzonsporin apuja. Päävalmentaja Abdullah Avci ei tietenkään voi luottaa projektiaan näiden joukkueiden harteille, joten hänen ehdotuksenaan on ollut nykyisen ulkomaalaisrajoituksen laskeminen kuudesta kenttäpelaajasta viiteen. Tuolloin 18:ssa liigassa pelaavassa joukkueessa olisi jokaisessa yksi uusi säännöllisesti peliaikaa keräävä turkkilainen pelaaja.
Seurajoukkueiden merkitystä maajoukkueen menestykseen ei voi korostaa liikaa. Vuoden 2002 MM-kisoissa pronssia voittaneen joukkueen runko koostui tuohon aikaan Eurooppaa valloittaneen Galatasarayn pelaajistosta. Kuusi vuotta myöhemmin saavutettu semi-finaali paikka EM-kisoissa rakentui pääosiltaan kyseisellä kaudella mestaruuskannun nostaneesta Galatasaraysta, sekä Fenerbahcen pelaajistosta. Keltasinisten matka Mestareiden Liigassa tuolloin Zicon alaisuudessa jatkui aina puolivälieriin saakka, kunnes Chelsea eliminoi heidät Kadiköyllä sattuneen vierasmaalin turvin.
Malliesimerkkinä tulee käyttää Saksaa, jossa on Joachim Löwin johdolla vuosien saatossa saatu jokaisen pelaajan mieleen iskoistettua joukkueen pelisysteemi. Heidän tulokset pysyvät tasaisen varmoina päivämäärästä ja käytettävissä olevasta pelaajamateriaalista huolimatta. Taas Turkkia kutsuisin tällä hetkellä vain "Turnausjoukkueeksi", jonka menestymiseen vaditaan turnausta edeltävää, vähintään kuukauden kestävää yhteistä harjoitusleiriä ja ystävyysottelu -rupeamaa.
Abdullah Avcin vuoroAvci valmistelee uutta joukkuetta parhaalla mahdollisella harjoittelulla. Touko-Kesäkuulle on varattu viisi ystävyysottelua ja niistä yksi Suomen maaajoukkeutta vastaan.
Heti ensimmäinen pulma avautuu puolustuksen keskustasta, kun Hiddinkin aikaan tuo topparipari vaihteli jatkuvalla syötöllä.
Semih Kaya - 1991.
Serdar Aziz - 1990.
Ömer Toprak - 1989.
Bekir Irtegün - 1984.
Egemen Korkmaz - 1982.
Eli siinä paras vaihtoehto olisi mielestäni Egemen - Bekir Irtegün pari puolustuksen keskustaan. Ömer Toprakin otteita Leverkusenin paidassa en ole seurannut. Semih Kaya ja Serdar Aziz ovat liian nuoria kantamaan vastuuta tuolla pelipaikalla. Turkilta puuttuu juuri sellaisia 24-25 ikävuoden keskuspuolustajia, joilta löytyy riittävästi kokemusta ja myös pelivuosia kalenterissa tulevaisuutta ajatellen. Myöhemmin vielä Serdar Kesimal, Eren Güngör sekä Murat Akca saattavat olla sellaisia nimiä, jotka tulevat jatkossa kolkuttelemaan maajoukkueen ovia.
Hakan Balta (29v) jäi loukkaantumisen vuoksi joukkueen ulkopuolelle, joten tuo vasemman laitapakin tontilla päästään testaamaan Ismail Köybasin sekä Hasan Ali Kaldirimin väliltä.
Oikeana laitapuolustajana loukkaantumisherkkä Gökhan Gönül ei ole maajoukkueessa yltänyt samalle tasolle, kuin Fenerissä. Harmillista on se, että tuolle paikalle ehkä parhain tuuraaja, Orhan Sam, istuskelee tällä hetkellä Fenerin penkillä.
KeskikenttäEtenkin puolustavan keskikentän paikalta puuttuu huippuluokan pelaaja. Mehmet Topal on ihan kelpo kaveri, mutta pienessä tilassa hänellä on vaikeuksia. Fenerbahcen Selcuk Sahin olisi ehkäpä paras vaihtoehto tällä pelipaikalla. Aurelion jälkeen ei ole löydetty sellaista tyyppiä, joka pystyisi avaamaan peliä pätevästi.
Pelintekijän paikoille taas riittää tunkua. Etenkin Selcuk Inan ja Nuri Sahin olisi mukava saada samaan aikaan kentälle, mutta pelkäänpä molempien pelaajien olevan ehkä hieman liian samantyylisiä. Emre Belözoglu:lla tulee syyskussa mittariin 32 ikävuotta. Mitään hätää tällä tontilla ei kuitenkaan ole, kun nuoremmista ikäluokista nousee jatkuvalla syötöllä potentiaalisia pelaajia. Viimeisimpinä Soner Aydogdu sekä Alper Potuk.
HyökkäysEdelleenkin maan paras keskushyökkääjä on Semih Sentürk. Harmi vaan, hän mätänee Fenerin penkillä eikä siitä syystä pääse maajoukkueeseen. Vaikka Burak Yilmaz +30 maalia liigassa tekeekin, niin hänellä on kuitenkin suuria puutteita target-pelaamisessa ja tilan avaamisessa toisen aallon pelaajille. Mustafa Pektemek on vielä liian kokematon. Nyt tällä saralla peukkuja pidetään kolmikolle Batuhan Karadeniz, Muhammet Demir ja Cenk Tosun.
Vasemman linkin paikalle löytyy todella paljon eri vaihtoehtoja: Arda, Olcan & Ozan Ipek. Oikealle puolelle taas ei juuri lainkaan. Toki Hamit Altintop, mutta viime aikaiset esitykset ovat menneet penkin alle. Hän on muutenkin todella loukkaantumisherkkä, voiko siis luottaa koko kauden kestävällä rupeamalla? Burak Yilmazia voisi toki käyttää laidalla, sen verran hyviä on kaverin juoksut linjojen taakse. Silloin taas keskikenttä menettäisi vahvuuttaan.
Olepa siis hyvä Avci, mene ja rakenna.
Avcin joukkue