Kärkipotku-Messias
Poissa
Suosikkijoukkue: BB-Mia
|
|
Vastaus #25 : 16.08.2007 klo 11:05:10 |
|
Saa olla aika idiootti, jos oikeasti kuvittelee että TamUn budjetti on laskettu ML:n lohkovaiheeseen pääsyn mukaan. Eiköhän siellä kolmas kierros ollut unelmatavoite ja toisen mukaan mietittiin vähän jo budjettakin, nythän kuitenkin tulee vielä UEFA Cupin pelejä joten eiköhän europelit ole menneet reippaasti yläkanttiin myös budjetin suhteen. Nimenomaan. UEFA:lta tulleiden rahojen lisäksi hyvät yleisömäärät. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että TamUn ei tarvitse myydä yhtään pelaajaa pakon edessä tällä kaudella, vaan rahat riittävät hyvin katseen suuntaamiseen ensi kaudellekin. Viime kauden suuret tappiothan johtuivat osittain siitä, että ostajien kiinnostus tiettyjä pelaajia kohtaan hiipui.
|
|
|
|
Taitopallo
Poissa
|
|
Vastaus #26 : 16.08.2007 klo 11:23:12 |
|
Saa olla aika idiootti, jos oikeasti kuvittelee että TamUn budjetti on laskettu ML:n lohkovaiheeseen pääsyn mukaan. Eiköhän siellä kolmas kierros ollut unelmatavoite ja toisen mukaan mietittiin vähän jo budjettakin, nythän kuitenkin tulee vielä UEFA Cupin pelejä joten eiköhän europelit ole menneet reippaasti yläkanttiin myös budjetin suhteen.
Lahtelaisten talousosaamisesta Kuusysi ja Reipas kertovat ihan tarpeeksi, joten ehkä kannattaisi olla taas kerran vähän hiljempaa.
Erittäin sama! Tosin eiköhän Kalumus vain provoile, mutta silti huonoa provoa ottaen huomioon tosiaan näiden lahtelaisjoukkueiden talouden hoidot.
|
|
|
|
Johtaja Calu
Paikalla
Suosikkijoukkue: Mustat Kuhnurit, Eemeli Virta
|
|
Vastaus #27 : 16.08.2007 klo 11:26:08 |
|
Erittäin sama! Tosin eiköhän Kalumus vain provoile, mutta silti huonoa provoa ottaen huomioon tosiaan näiden lahtelaisjoukkueiden talouden hoidot. Ei ollut provo. Olen miettinyt kyseistä asiaa jo jonkun aikaa. Nyt päätin tehä siitä topikin. Muutaman vuoden päästä nostan topikin ylös.
|
|
|
|
Rikkiviisas
Poissa
|
|
Vastaus #28 : 16.08.2007 klo 11:37:46 |
|
Ei ollut provo. Olen miettinyt kyseistä asiaa jo jonkun aikaa. Nyt päätin tehä siitä topikin. Muutaman vuoden päästä nostan topikin ylös. Tai sitten unohdat kaikessa hiljaisuudessa... Eiköhän tämän kauden rahoilla saada maksettua entisiä velkoja pois ja europelien tuoma profiilinnosto houkuttaa myös yhteistyökumppaneita, etenkin jos sitä markkinointia vahvistetaan kaikesta huolimatta. Ainakin menestys sitouttaa paremmin organisaatiota ja "muovisuus" karisee menestyksen myötä myös. Jos matkassa on edes yksikin alkeellista talousmatematiikkaa hallitseva niin konkurssi on aika kaukainen asia.
|
|
|
|
Taitopallo
Poissa
|
|
Vastaus #29 : 16.08.2007 klo 11:43:27 |
|
Ei ollut provo. Olen miettinyt kyseistä asiaa jo jonkun aikaa. Nyt päätin tehä siitä topikin. Muutaman vuoden päästä nostan topikin ylös.
Eli siis uskot TamU:n rakentaneen budjetin niin, että tänä vuonna CL:n lohkovaiheeseen päästään, muuten TamU menee konkkaan?
|
|
|
|
Addick
Poissa
Suosikkijoukkue: tähtivalmentaja.
|
|
Vastaus #30 : 16.08.2007 klo 11:47:13 |
|
Palkintorahoja noin 500k€:a, uusia sponsoreita, televisiosopimus (?), katsojia noin 30 000 ja tämän päälle vielä vaikka se 1,5€:a per katsoja oheistuotemyynteinä.
Viime kauden tappiot noin 300k€:a. Lasketaanko niitä plussia ja miinuksia nyt vai todetaanko vain, että esimerkiksi Lahti on huomattavasti pahemmassa kusessa esimerkiksi juuri tälläkin hetkellä!
Olen tähän mennessä suhteellisen tyytyväinen TamU:n peleihin ja seuran ympärillä tapahtuneisiin juttuihin, mutta totta kai minuakin häiritsee se, että jaossa olisi todellakin ollut vielä lähes kymmenen miljoonaa ylimääräistä edellä mainittujen tulojen kaltaisessa muodossa.
|
|
|
|
erno
Poissa
Suosikkijoukkue: RMA, Dortmund, City, United, Chelski, Bayern, Arsu
|
|
Vastaus #31 : 16.08.2007 klo 11:48:28 |
|
Palkintorahoja noin 500k€:a, uusia sponsoreita, televisiosopimus (?), katsojia noin 30 000 ja tämän päälle vielä vaikka se 1,5€:a per katsoja oheistuotemyynteinä.
Haluaisin lisää tietoa uusista sponsoreista ja televisiosopimuksesta.
|
|
|
|
Addick
Poissa
Suosikkijoukkue: tähtivalmentaja.
|
|
Vastaus #32 : 16.08.2007 klo 12:03:33 |
|
Avant ainakin on varmaan jonkun pennin sijoittanut oikeudestaan olla europelipaitojen ainoa mainostaja. Tämän lisäksi jokunen sponsori on saattanut miettiä, että stadionilla oli tosiaan eilen se 16800 katsojaa.
Televisiosopimuksen perässä oli kysymysmerkki juurikin sen takia, että en ole varma, että lohkeaako siitä seuralle rahaa ollenkaan?
|
|
|
|
kosh
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS Turku ja RFC Liège
|
|
Vastaus #33 : 02.09.2009 klo 17:49:27 |
|
Ei ollut provo. Olen miettinyt kyseistä asiaa jo jonkun aikaa. Nyt päätin tehä siitä topikin. Muutaman vuoden päästä nostan topikin ylös.
|
|
|
|
Romario
Poissa
|
|
Vastaus #34 : 02.09.2009 klo 17:49:57 |
|
Ei ollut provo. Olen miettinyt kyseistä asiaa jo jonkun aikaa. Nyt päätin tehä siitä topikin. Muutaman vuoden päästä nostan topikin ylös.
Nyt vois varmaan jo nostella pikkuhiljaa..
|
|
|
|
Rantasipi
Poissa
Suosikkijoukkue: Eurokiimassa
|
|
Vastaus #35 : 02.09.2009 klo 17:54:19 |
|
TOP-3 nostoihin samantien
|
|
|
|
BlyzR
|
|
BlyzR
Vastaus #36 : 02.09.2009 klo 18:01:59 |
|
Tamu on hyvin johdettu seura, joka osaa tehdä laskelmoituja riskejä, kuten seuran lyhyen historian uskomaton menestys kertoo. Tamukin tekee pitkäjänteistä työtä, se on vain niin paljon parempaa kuin joillakin muilla että sen hedelmiä näkyy jo nytten!
Hyvälle johtamiselle & pitkäjänteiselle työlle toki :
|
|
|
|
Zorbas
Poissa
Suosikkijoukkue: Veikkausliigajoukkueet, joilla olosuhteet kunnossa
|
|
Vastaus #37 : 02.09.2009 klo 18:04:08 |
|
... Paras ketjunavaus forumhistoriassa
|
|
|
|
V
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS
|
|
Vastaus #38 : 02.09.2009 klo 18:37:09 |
|
Musta tuntuu, että foorumin kello on pielessä. Kyä tää on tällä viikolla avattu ketju.
|
|
|
|
Spangen
Poissa
|
|
Vastaus #39 : 02.09.2009 klo 18:46:59 |
|
Nimimerkki Addickilta nyt asiantuntevat kommentit?
|
|
|
|
erno
Poissa
Suosikkijoukkue: RMA, Dortmund, City, United, Chelski, Bayern, Arsu
|
|
Vastaus #40 : 02.09.2009 klo 19:15:04 |
|
Haluaisin lisää tietoa uusista sponsoreista ja televisiosopimuksesta.
Yksittäistä viestiä haluaisin nostaa hiukan ylös. Saiko TamU yhtään uutta sponsoria tuon euroseikkailun tiimoilta? Vai oliko ne muutama sponssi, jotka halusivat tukea €oohtaipaletta mukana vain sen hetken ja hävisivät Ruusemborg matsien jälkeen kuin pieru saharaan.
|
|
|
|
Rantasipi
Poissa
Suosikkijoukkue: Eurokiimassa
|
|
Vastaus #41 : 02.09.2009 klo 19:31:23 |
|
Veikkausliigan budjetit 2008-topikissahan näitä rahahanoja laskeskeltiin ja kävi ilmi: "Eiköhän taustalla ole jotain muuta, jota ei vain haluta julkisuuteen tuoda. Esim. yhteistyökumppaneilta saatavat rahat. Imagosyistä näistä ei julkisuudessa puhuta." Ja siis viitattiin siihen, että yhteistyökumppaneilta saatavat rahat olivat jostain syystä jääneet budjetoidusta. Sama asiahan toistuu tälläkin kaudella..
|
|
« Viimeksi muokattu: 02.09.2009 klo 19:37:17 kirjoittanut Töps »
|
|
|
|
|
Boris Pugo
Poissa
|
|
Vastaus #42 : 02.09.2009 klo 20:21:00 |
|
|
|
|
|
Incarnation
Poissa
Suosikkijoukkue: PoPa, Huuhkajat
|
|
Vastaus #43 : 02.09.2009 klo 20:26:52 |
|
Calumus = Nostradamus Pystytkö Calumus heittään mulle tän viikon lottonumerot?
|
|
|
|
Samson
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, New England Patriots
|
|
Vastaus #44 : 02.09.2009 klo 20:28:31 |
|
Yksittäistä viestiä haluaisin nostaa hiukan ylös. Saiko TamU yhtään uutta sponsoria tuon euroseikkailun tiimoilta? Vai oliko ne muutama sponssi, jotka halusivat tukea €oohtaipaletta mukana vain sen hetken ja hävisivät Ruusemborg matsien jälkeen kuin pieru saharaan.
Crocs
|
|
|
|
Rafu
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti
|
|
Vastaus #45 : 02.09.2009 klo 20:33:27 |
|
Aika hyvin Calumus veikkasi vaikka Tamu ei konkkaan menisikään. Calulle
|
|
|
|
elhadjidiouf
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkeakosken Haka
|
|
Vastaus #46 : 02.09.2009 klo 21:31:10 |
|
Melko hyvin joo haettu Vaikka asia itsessään onkin melko synkkä
|
|
|
|
|
TZagallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Eilen, tänään, huomenna
|
|
Vastaus #48 : 02.09.2009 klo 21:44:28 |
|
Paras ketjunavaus forumhistoriassa :yl os:
Ei paljon ainakaan puutu kieltämättä!
|
|
|
|
la bromista
Poissa
Suosikkijoukkue: SMJ | FC Barcelona
|
|
Vastaus #49 : 02.09.2009 klo 21:46:46 |
|
Profeetta- Calumukselle iso
|
|
|
|
|
|