Mombasa
Paikalla
Suosikkijoukkue: Homovitun huutaminen
|
|
Vastaus #1500 : 18.04.2016 klo 10:43:44 |
|
Itsekin pääsin aloittamaan tämän homman tuossa viikko takaperin, melko todennäköisesti samassa turnauksessa kuin nimimerkki 3l kun. Itse viheltäminen tuntui jopa sujuvan paremmin kuin omilla tuomareilla tulihan niitä virheitäkin muutamia, mutta yleisesti ottaen pelaajat, valmentajat ja isit/äidit ottivat silti melko rauhallisesti. Puolissa peleissä tuli vieläpä kehut ottelun jälkeen valmentajalta/valmentajilta Ottelut olivat kylläkin melko selviä jokainen, yksi jopa päättyen 17-0, mutta tulihan sitä silti tiukkoja tilanteita vihellettyä, kolme pilkkua ja kolme varoitusta taisi tulla annettua. Uusien erotuomarien perusongelma liikkuminenkin tuntui sujuvan melko hyvin, tosin vähän näin jälkeenpäin mietittynä, liikkumisessa ei ollut mitään systemaattisuutta, vain juoksin yleensä vain niin lähelle tilannetta kun pääsin. Näissä D-ikäluokkien peleissä, puolikkaalla kentällä tuo onnistuukin vielä aika helposti, etäisyyksien ollessa pienempiä ja pelin matalatempoisuuden johdosta. Sitten taas 11v11 peleissä tuo ei välttämättä enää nopeuden, eikä kunnon puolesta onnistukkaan, joten saa nähdä kehittyykö tuossa jotenkin. Varsin positiiviset fibat kuitenkin jäi touhusta
|
|
|
|
duvin
Poissa
|
|
Vastaus #1501 : 18.04.2016 klo 11:47:34 |
|
Uusien erotuomarien perusongelma liikkuminenkin tuntui sujuvan melko hyvin, tosin vähän näin jälkeenpäin mietittynä, liikkumisessa ei ollut mitään systemaattisuutta, vain juoksin yleensä vain niin lähelle tilannetta kun pääsin. Näissä D-ikäluokkien peleissä, puolikkaalla kentällä tuo onnistuukin vielä aika helposti, etäisyyksien ollessa pienempiä ja pelin matalatempoisuuden johdosta. Sitten taas 11v11 peleissä tuo ei välttämättä enää nopeuden, eikä kunnon puolesta onnistukkaan, joten saa nähdä kehittyykö tuossa jotenkin.
Kun liikkumiseen rupeaa tulemaan systemaattisuutta, suosittelen harjoittelemaan diagonaalin käyttöä ihan yksin vihellettävissä peleissä. Näin saa jo kokemuspohjaa varsinkin erikoistilannesijoittumisiin.
|
|
|
|
Guerilla
Poissa
|
|
Vastaus #1502 : 18.04.2016 klo 20:07:26 |
|
Vuosi vuodelta peleihin lähteminen ja niiden odottaminen käy vaikeammaksi. Itse tapahtumat ovat edelleen miltei yhtä mukavia kuin aikaisemminkin, mutta jollain tapaa motivaatio tuntuu olevan kadoksissa. Aikaisemmin erotuomaripalkkioista on muodostunut mukava lisä muuten heikkoon rahatilanteeseen. Nyt kun tulotasossa on tapahtunut selvä nousu uuden työn myötä, ei rahallakaan ole motivoivaa vaikutusta. Tuomarikollegat ja suurin osa pelaajista ovat syy jatkaa tätä harrastusta, eikä sitä varmaan enää osaisi olla poissakaan kentiltä.
|
|
|
|
Ia
Poissa
Suosikkijoukkue: KTP, PeKa, Çaykur Rizespor
|
|
Vastaus #1503 : 22.04.2016 klo 20:15:27 |
|
Vuosi vuodelta peleihin lähteminen ja niiden odottaminen käy vaikeammaksi. Itse tapahtumat ovat edelleen miltei yhtä mukavia kuin aikaisemminkin, mutta jollain tapaa motivaatio tuntuu olevan kadoksissa. Aikaisemmin erotuomaripalkkioista on muodostunut mukava lisä muuten heikkoon rahatilanteeseen. Nyt kun tulotasossa on tapahtunut selvä nousu uuden työn myötä, ei rahallakaan ole motivoivaa vaikutusta. Tuomarikollegat ja suurin osa pelaajista ovat syy jatkaa tätä harrastusta, eikä sitä varmaan enää osaisi olla poissakaan kentiltä.
Ota joku uusi näkökulma. Onko sinulla joku heikkous? Minä esimerkiksi olen ollut huono näkemään repimistä ja pikkusikailua, ja sain siitä myös moitteita. Päätin kehittää tätä osa-aluetta, ja mielestäni se on vaikuttanut jopa viheltämieni pelien tasoon.
|
|
|
|
Nafqbet
Poissa
Suosikkijoukkue: FC PaSa ikuisesti, Huuhkajat
|
|
Vastaus #1504 : 05.05.2016 klo 19:52:06 |
|
Viides kesä piili kädessä on lähtenyt hiljalleen käyntiin. Luokitusten noustessa myös pelit ovat koventuneet tasoltaan, ja vittuilua kuuluu entistä enemmän pelaajilta, valmentajilta ja katsomosta. Oikea asenne ja motivaatio ovat viime aikoina olleet kadoksissa. Jos kesäduuni olisi löytynyt niin pari kertaa olisin miettinyt, että jaksaako enää. Eli ainoa motiivi on tällä hetkellä raha ja tämä näkyy välillä myös vihellyksien laadussa. Motivaation laskuun vaikuttaa myös se, että pelaamisen ja valmentamiseen menee valtavasti aikaa - vapaa-aikaa olisi kiva saada enemmän. Vinkkinä kaikille valmentajille. Yrittäkää pitää ne tunteet kurissa. Varsinkin nuoriin pelaajiin valmentajan räyhäävä esimerkki vaikuttaa negatiivisesti kentällä. Tämä näkyy helposti tilanteiden kesken jättämisestä, käsien levittelystä ja turhista korteista. Tätäkö te haluatte?
|
|
|
|
Jannu18998
Poissa
|
|
Vastaus #1505 : 21.06.2016 klo 21:01:56 |
|
|
|
|
|
BlueJ
Poissa
|
|
Vastaus #1506 : 22.06.2016 klo 14:36:17 |
|
Vinkkinä kaikille valmentajille. Yrittäkää pitää ne tunteet kurissa. Varsinkin nuoriin pelaajiin valmentajan räyhäävä esimerkki vaikuttaa negatiivisesti kentällä. Tämä näkyy helposti tilanteiden kesken jättämisestä, käsien levittelystä ja turhista korteista. Tätäkö te haluatte?
Tämä on kentän keskeltä katsottuna erittäin ilmeistä. Onko niin, ettei se tuossa pelitilanteessa välity kentän laidalle? Kun valmentaja huutaa ja purnaa kentän laidalla, se tarttuu myös pelaajiin. Pelaajat lopettavat pelaamisen, vastustaja siitä hyötyy. Parempaan lopputulokseen yleensä johtaa, vaikka huutaisi että 'pelataan, tuomari viheltää'. Vaikka uskoisi voivansa vaikuttaa tuomariin ja sen tuomioihin, väittäisin, että saldo jää negatiivikseksi, kun omat pelaajat jäävät valittamaan tuomioista. Miettikää asiaa vaikka joskus pelin jälkeen, ja yrittäkää, ja yllättäkää se oma joukkue positiivisesti.
|
|
|
|
Chuck
Poissa
Suosikkijoukkue: Путiн хуйло!
|
|
Vastaus #1507 : 22.06.2016 klo 15:44:35 |
|
Tämä on kentän keskeltä katsottuna erittäin ilmeistä. Onko niin, ettei se tuossa pelitilanteessa välity kentän laidalle?
Kun valmentaja huutaa ja purnaa kentän laidalla, se tarttuu myös pelaajiin. Pelaajat lopettavat pelaamisen, vastustaja siitä hyötyy. Parempaan lopputulokseen yleensä johtaa, vaikka huutaisi että 'pelataan, tuomari viheltää'.
Vaikka uskoisi voivansa vaikuttaa tuomariin ja sen tuomioihin, väittäisin, että saldo jää negatiivikseksi, kun omat pelaajat jäävät valittamaan tuomioista.
Miettikää asiaa vaikka joskus pelin jälkeen, ja yrittäkää, ja yllättäkää se oma joukkue positiivisesti.
Sama kaikkeen, erityisesti boldattuun. Tuntuu, että jotkut pelaajat/joukkueet/valmentajat yrittävät vaikuttaa tuomariin kritisoimalla jokaista isompaa vihellystä. Aika nopeasti se muotoutuu "poika joka huusi sutta"-ilmiöksi. Paljon enemmän vaikutusta on yleensä rauhallisella valmentajalla, joka karjaisee yhteen tai kahteen tilanteeseen voimakkaan reaktion. Jos on vieläpä sattunut näkemään tilanteen huonosti, niin kyllähän se ainakin vähän vaikuttaa tuomioon. Jatkuvan örisijän taas sivuuttaa sen kummemmin miettimättä.
|
|
|
|
gramsci
Poissa
|
|
Vastaus #1508 : 06.07.2016 klo 08:06:49 |
|
A-maaotteluiden pääsylipuista: - Miesten A-maaotteluihin on hankittava lippu etukäteen Lippupalvelusta (erotuomarikorttia näyttämällä) ja portilla on oltava erotuomarikortti mukana Kuinkas tuo käytännössä menee? En löydä lippupalvelun sivuilta mitään erotuomarikategoriaa..
|
|
|
|
|
duvin
Poissa
|
|
Vastaus #1510 : 06.07.2016 klo 09:48:05 |
|
A-maaotteluiden pääsylipuista:
Kuinkas tuo käytännössä menee? En löydä lippupalvelun sivuilta mitään erotuomarikategoriaa..
Ajattelitko heilutella sitä erotuomarikorttia näytölle? Eli lippupalvelun toimipisteeseen mars.
|
|
|
|
gramsci
Poissa
|
|
Vastaus #1511 : 06.07.2016 klo 11:22:51 |
|
|
|
|
|
Redcard
Poissa
|
|
Vastaus #1512 : 12.07.2016 klo 22:33:08 |
|
Tosta tuli mieleen, että jos hommaa erotuomarikortilla lipun veikkausliigamatsiin, saako minkäänlaisia paikkatoiveita esittää? Jos esimerkiksi haluan raahata kaverin mukaan, joka ei erotuomari ole, niin onko mahdollista saada järkättyä viereiset paikat, vai annetaanko vain jokin vapaanaoleva paikka, joka selviää vasta lippua hakiessa?
|
|
|
|
3l kun
Poissa
|
|
Vastaus #1513 : 30.08.2016 klo 13:32:07 |
|
Kausi kääntynyt syksyyn ja voisin hiukan päivittää kuulumisia. Vihellyksiä on tähän mennessä tullut reilu 50, joista suuri osa D-C poikien ja tyttöjen pelejä, sekä piirisarjoja että turnauspelejä. Tarkkailua oli sekä piirin että oman tuomarikummin toimesta, ja pääsin heti uran alkuvaiheessa naistuomareiden koulutusturnaukseen Eerikkilään. Tuolla tuli saatua koulutusta erityisesti liikkumisesta, minkä jälkeen on tullut omissa vihellyksissä spurttailtua kunnolla tilanteen vaatiessa. Naistuomarina olen edennyt tosi nopeasti, ja ekat naisten pelit on vihelletty. Kolmikkovihellyksiä on kertynyt jo 7, joista yksi ihan randomisti poikien alueliigaakin. Piiri vaihtui kesällä muuton takia, ja nyt on ollut jo useampia tarkkailujakin uudessa piirissä. Alkuvaiheessa kuulemma huhuja kiersi, että olisin jotenkin lupaava tuomarinalku, mutta nyt vaativammissa vihellyksissä on tullut esiin paljon kehittämiskohtia. Viime aikoina olen jo meinannut vähän lannistua, kun pitäisi niin paljon asioita muistaa tehdä oikein ja itseluottamusta kaipaisi vähän lisää. Toisaalta olisin vaikeissa vihellyksissä kaivannut tarkkailijoilta/avustavilta enemmän kannustusta kritiikin lomassa, mutta toisaalta ymmärrän myös, että minulta pitääkin vaatia vähän enemmän. Tällä hetkellä kaikki tuomaroinnit jännittää todella paljon, mutta ehkä loppukaudesta alkaa hellittää. Henkisesti kuormittavaa hommaa, mutta ainakaan omat futispelit ei jännitä enää yhtään, kun suhteuttaa tuomarointiin
|
|
|
|
Thalian
Poissa
|
|
Vastaus #1514 : 20.09.2016 klo 07:40:02 |
|
Alkuvaiheessa kuulemma huhuja kiersi, että olisin jotenkin lupaava tuomarinalku, mutta nyt vaativammissa vihellyksissä on tullut esiin paljon kehittämiskohtia.
Ihan vain kommenttina, että nähän eivät ole toisiaan poissulkevia asioita. Tsemppiä uralle! Tuomareista on aina pula, joten on ilo nähdä uusia kasvoja porukassa.
|
|
|
|
3l kun
Poissa
|
|
Vastaus #1515 : 23.09.2016 klo 01:04:18 |
|
Ihan vain kommenttina, että nähän eivät ole toisiaan poissulkevia asioita.
Hyvä pointti! Sanotaan nyt, että omaan makuun "liikaa" kehittämiskohtia tullut vaativimmissa tehtävissä Mutta monet asioista on sellaisia, jotka omaksutaan ns kokemuksen ja pelien määrän kautta.
|
|
|
|
OnJoKäytössä
Poissa
|
|
Vastaus #1516 : 20.10.2016 klo 05:17:18 |
|
Turvallisesti ykkösnikillä. Pahoittelut mahdollisista kirjoitusvirheistä.
Kausi on jonkin aikaa ollut paketissa. Aika vetää viimeistä 10 kuukautista hieman yhteen ennen siirtymistä kohti ensi kautta. Tämä on ehdottomasti ollut paras ja hauskin kauteni tähän mennessä, eikä tulevissa kappaleissa olevia tapahtumia tule ottaa henkilökohtaisena loukkauksena tai vähättelynä ketään kohtaan. Koetan vain raottaa motivoituneen piiritason erotuomarin näkövinkkeliä. Kausi oli henkilökohtaisesti selkeästi eniten menestystä ja etenemistä tuottanut tähän mennessä, joten mistään tilityksestä ei ole kyse.
Tapahtumapaikka: Isohko piiri, mutta ei tunnetuimpien joukossa valioerotuomareiden tuottamisesta. Kertojan ikä on väliltä 15-25 ja sukupuoltahan ei nykypäivänä enää saa kertoa.
Kausi alkoi hyvin jatkokurssin merkeissä, jossa kaikki sujui kuten tarkoitettu. Sääntökoe ja kuntotesti suoritettiin suunnitellusti ja koulutus oli vähintään kohtuullista. Ainoa miinuspuoli tapahtumassa oli korkeahko hinta, josta ei mainittu mitään vuoden kuuden ensimmäisen kuuden kuukauden aikana. Lähes sata euroa vähennettynä erotuomaripalkkioista on piiritasolla jonkinmoinen lovi, mutta enemmän siinä kirpaisi se, että se tuli täysin yllättäen ja ilmoittamatta.
Jatkokurssin jälkeen piirissä perustettiin ryhmä, johon haluttiin kasata motivoituneita ei-vanhoja erotuomareita, joita tultaisiin tarkkailemaan kauden aikana. Ryhmän oli puheiden perusteella tarkoitus tarkkailla toistensa pelejä, sekä tavata koko ryhmän kesken vähintään pari kertaa kauden aikana. Ryhmällä oli enemmän kuin yksi henkilö, joka vastaisi ryhmän toiminnasta ja tarkkailisi itse paljon ryhmän jäseniä. Kaikkien halukkuutta ryhmään pääsystä oltiin kyselty jo alkuvuodesta ja hieman ennen kauden alkua tuli sähköposti sisältäen onnittelun ryhmään pääsemisestä, sekä kysymys t-paidan koosta. Tämän jälkeen asiasta ei olekaan mitään kuulunut, vaikka olen varmasta lähteestä saanut kuulla, että tähän ryhmään on budjetoitu rahaa käytettäväksi. Toivottavasti jotain jäi ensi vuodellekin, jotta uudet halukkaat pääsevät nauttimaan tästä kehittymismahdollisuudesta. Onnittelut eivät kovin pitkälle lämmitä ja kauden aikana sai kuulla useilta nuorilta erotuomareilta, kuinka heitä ei oltu käyty tarkkailemassa koko kauden, saati uran aikana!
Omalla kohdallani kävi onneksi ”hyvä tuuri”, kun yhteen kauden ensimmäisistä peleistä oltiin aseteltu tarkkailija. Ottelu oli ennakkoon jo valmiiksi erittäin selvä, sekä erotuomaristo ottelussa luokiteltu jo valmiiksi korkeampiin sarjoihin. Ottelun lopputulos oli kaksinumeroinen maalimäärä nollaa vastaan. Tarkkailijan palaute ottelun jälkeen oli ”hyvää duunia, palataan asiaan”. Myöhemmin illalla huomasin kyseisen tarkkailijan päivittäneen Facebookiin kesken ottelun naureskelevan päivityksen ottelun joukkueiden tasoerosta.
Pian kauden alusta sain kuitenkin liiton otteluita, joissa oli liiton tarkkailijoita. Osa hyviä, osa huonoja. Tämä toimi hyvin omalla kohdallani tarkkailupalautteiden saamisessa, mutta ne, jotka eivät vielä liiton sarjoissa olleet, tuskin asian tilasta tykkäsivät jäädessään kokonaan ilman tarkkailua. Kesällä sain myös kutsun koulutusturnaukseen, jossa oli jälleen sekä hyviä, että huonoja tarkkailijoita. Turnaus sujui hyvin ja siitä jäi positiiviset fiilikset. Erotuomareiden huono taso muissa piireissä ihmetytti, mutta liekö poikia jännittänyt tuntemattomien tarkkailijoiden ja ”kovan kilpailun” alaisena. Kauden alkupuoliskolla piirimme sai myös sarjojen ulkopuolisia otteluita järjestettäväkseen, ja näihin oli tarkoitus saada eteenpäin menossa olevia erotuomareita tarkkailuun kaikkina neljänä päivänä. Kun ensimmäisen päivän aamuna soitin erotuomarivastaavallemme, hän pahoitteli, ettei pääsekään, mutta lupasi tulla yhtenä päivänä, sekä toisen kokeneen erotuomarin toisena. Loput voikin jokainen arvata. Turnauksessa taisi käydä 7 erotuomaria, joista kolmen ikä on yli neljä kymmentä. Eikä tarkkailijoita tietenkään yhtenäkään päivänä.
Siirtykäämme kauden toiselle puolikkaalle. Vapaiden tehtävien määrä tasossa lähti räjähdysmäiseen nousuun ja itse innokkaana koitin auttaa kollegoja pulassa. Napsin paljon vapaita tehtäviä sieltä sun täältä. Välillä oma pää ei meinannut kestää ottelutahtia, joten vastavuoroisesti yritin kaupata joitain pelejäni pois huonolla menestyksellä. Eräänä lauantaina sattuikin sitten olemaan kolme ottelua samana päivänä, joista kaksi ensimmäistä liiton juniorisarjoja, ja loppuun aladivaripeli. Kautta ehkä parhaiten kuvannut tapahtuma oli, kun herään eräänä viikonloppupäivänä n. klo 12 tarkoituksena suunnata pian kohti peliäni, joka alkaisi 14:30. Katson puhelimesta, että eräässä tärkeimmistä piirin asettelemista sarjoista on avustava sairastunut yön aikana eikä olisi kykenevä ottelua hoitamaan. Soitan noin kolme puhelua ja klo 12:17 olen auton ratissa ajamassa kohti noin puolen tunnin ajomatkan päässä olevaa peliä, joka alkaisi klo 13:00. Eräs puheluista oli kollegalleni, joka lupautui hoitamaan minulla valmiiksi olleen tehtävän, samalla kentällä kun sattui olemaan. Ilman näitä venymisiä olisi mahdollisesti tärkeän sarjan voittajan mahdollisesti ratkaisevassa ottelussa ollut vain kaksi erotuomaria. Hauskinta tässä on se, että kun piiri lähetti pari viikkoa tapahtuneen jälkeen avunpyyntösähköpostin kaikille erotuomareille, jossa luvattiin muistaa ja palkita venyviä erotuomareita, jotta ottelut saataisiin pelattua.
Eräs venyminen tapahtui, kun erääseen junnusarjaotteluun oli fiksusti keskellä pahinta kaaosaikaa nimetty erotuomari ja toinen avustava, jättäen toisen avustavan tehtävän vapaasti otettavaksi Tasosta. Nimetty avustava oli laittanut pelin myyntiin noin kaksi viikkoa ennen peliä, heti saatuaan sen. Hän oli estynyt pääsemästä paikalle, ja kun olin tullut takaisin toisesta pelistä samana päivänä, otin tämän tehtävän niin, että toisen avustavan paikka oli edelleen tyhjänä suojellakseni kollegaa laiminlyönniltä. Ottelu tuomittiin täten erotuomarilla ja yhdellä avustavalla, vaikka käytännössä yksin viheltäminen olisi erotuomarille melkein helpompaa.
Tämän jälkeen kausi sujuikin melko rattoisasti loppuun asti, pois lukien aivan kauden viimeinen ottelu. Se aseteltiin ottelua edeltävänä arkipäivänä noin aamuyhdeksältä sähköpostin välityksellä. Pian tämän jälkeen erotuomaristolle lähetettiin viesti asiasta sekä tiedustelu, että homma hoituu. Erotuomari ja toinen avustava ilmeisesti vastasivat kielteisesti, ja pelipäivän päivällä otteluun hankittu erotuomari soittaa minulle kysyen kentän sijaintia. Ottelun asetteluja ei vielä näkynyt Tasossa, joten otteluun lähtiessäni en ollut tietoinen kolmikon kolmannesta jäsenestä. Ottelupaikalla ihmettelimme erotuomarin kanssa, että missä toinen avustava on, eikä ketään kuulunut, joten vedimme jälleen kahdestaan. Tässä tapauksessa otteluun, ei siis oltu saatu hankittua vähintään kahden päivän varoitusajalla toista avustavaa, vaikka käytännössä kaikki ottelut oli jo saatu pelattua aikaisemmilla viikoilla, eikä samana päivänä tainnut olla toista peliä koko piirissä.
Kausi sisälsi mukanaan paljon hauskoja hetkiä, sekä tunteita skaalan molemmista päistä. Huhupuheiden mukaan oma suoritukseni on päässyt jopa paikallislehteen. Itse en ole tästä varma, mutta jos paikkansa pitää, on pääosassa ollut ottelun erotuomarin toiminta, ja itse olen päässyt soittamaan vain taustakomppia. Nimeni on mainittu myös futisforumilla, sekä suorituksiani on kommentoitu tuomatta nimeäni esiin. Suurin osa viesteistä on tietenkin olleet haukkuvia, mutta siihen on jo tottunut. On sitä kauden aikana saanut kuunnella myös miten 20 henkinen kovaääninen faniryhmä huutelee minulle ja ottelun muille erotuomareille useiden minuuttien ajan loukkaavia huutoja. Kun pelejä kertyy vuoden aikana toista sataa, kerkeää nähdä ja kuulla kaikenlaista. Kaiken kaikkiaan kaudesta jäi kuitenkin positiivinen mielikuva, ja ensi kaudella laitetaan taas seuraava vaihde silmään ja pyritään kehittymään sekä etenemään erotuomarina!
Piip, piip, pi-i-iip.
ps. muutama mehukas, juttu jäi kertomatta suojellakseni identiteettiäni, sekä ollakseni nolaamatta piiriäni aivan totaalisesti.
|
|
|
|
linux
Poissa
Suosikkijoukkue: Stadin buliröda, MuSan Salama, Arsenal,Galatasaray
|
|
Vastaus #1517 : 20.10.2016 klo 07:58:42 |
|
Ottelu tuomittiin täten erotuomarilla ja yhdellä avustavalla, vaikka käytännössä yksin viheltäminen olisi erotuomarille melkein helpompaa.
Mitä järkeä tässä on??? Onneksi vanhoihin hyviin aikoihin pelejä vedettiin kahdella päätuomarilla
|
|
|
|
duvin
Poissa
|
|
Vastaus #1518 : 20.10.2016 klo 08:33:11 |
|
Mitä järkeä tässä on??? Onneksi vanhoihin hyviin aikoihin pelejä vedettiin kahdella päätuomarilla Liiton matseja ei saa vetää kahdella erotuomarilla - joissain piireissä ei mitään. Onneksi omassa piirissäni (Helsinki) kahden erotuomarin systeemi on sallittu.
|
|
|
|
Velmu
Poissa
|
|
Vastaus #1519 : 20.10.2016 klo 09:10:35 |
|
Tuo kahden erotuomarin systeemihän on ns. vitun hyvä mielestäni ja en voi käsittää, miksi sitä ei jossain saisi käyttää. Mielestäni tuolla muutenkin voitaisiin helpottaa erotuomaripulaa hieman ja jotain D-tyttöjen yms matseja voisi helposti vetää noin, kun avustavilla siellä ei mitään tekemistä muutenkaan ole.
|
|
|
|
RTS
Poissa
|
|
Vastaus #1520 : 20.10.2016 klo 10:08:21 |
|
Mitä järkeä tässä on??? Onneksi vanhoihin hyviin aikoihin pelejä vedettiin kahdella päätuomarilla Itse muistan yli 10 v takaa tapauksen tyttöjen BSM-pelistä sunnuntai-aamulta. AET2 ei saapunut paikalle, ei vastannut kännykkään eikä mistään saatu apua. Kotijoukkueen taustoissa oli tuomari mutta jääväsi itsensä. Kaksi vanhaa konkaria joten kysyttiin joukkueilta mennäänkö ET+AET vai 2*ET. Molemmat oli sitä mieltä että 2*ET parempi. Sillä mentiin. Tulos - ET:lle kirjallinen varoitus Palloliitosta koska ylitti toimintavaltuutensa.
|
|
|
|
puutarhatonttu
Poissa
|
|
Vastaus #1521 : 20.10.2016 klo 10:26:07 |
|
Tuo kahden erotuomarin systeemihän on ns. vitun hyvä mielestäni ja en voi käsittää, miksi sitä ei jossain saisi käyttää. Mielestäni tuolla muutenkin voitaisiin helpottaa erotuomaripulaa hieman ja jotain D-tyttöjen yms matseja voisi helposti vetää noin, kun avustavilla siellä ei mitään tekemistä muutenkaan ole.
Tähän sama. Nuo menee helposti yksinkin ja kahdestaan vedettynä nuo pelit on jo luksusta. Kyrsii ihan suunnattomasti herätä aamu 9:00 linjalle D-12 tyttöjen peliin, niissä kun ei tarvitse tehdä yhtään mitään.
|
|
|
|
Chuck
Poissa
Suosikkijoukkue: Путiн хуйло!
|
|
Vastaus #1522 : 20.10.2016 klo 12:39:51 |
|
Kyrsii ihan suunnattomasti herätä aamu 9:00 linjalle D-12 tyttöjen peliin, niissä kun ei tarvitse tehdä yhtään mitään.
Oon matkustanut tällaiseen peliin ~70 kilometriä suuntaansa. Ei tullut edes km-korvauksia, koska menin toisen tuomarin kyydillä. Oli sentään iltapäivällä, mutta vähän kyseenalaistin siinä vaiheessa, oliko reilun neljän tunnin reissu sen vajaan 20e arvoista. Itse matsissa tosiaan tuli seisoskelua valehtelematta kymmenen minuuttia putkeen keskiviivan tuntumassa, kun peli pyöri toisessa päässä. Välillä piti ottaa pari sivuttaisaskelta, kun puolustava joukkue sai purkupallon.
|
|
|
|
duvin
Poissa
|
|
Vastaus #1523 : 20.10.2016 klo 16:15:06 |
|
Tuo kahden erotuomarin systeemihän on ns. vitun hyvä mielestäni ja en voi käsittää, miksi sitä ei jossain saisi käyttää. Mielestäni tuolla muutenkin voitaisiin helpottaa erotuomaripulaa hieman ja jotain D-tyttöjen yms matseja voisi helposti vetää noin, kun avustavilla siellä ei mitään tekemistä muutenkaan ole.
No meillä D-tytöt vedetään kyllä ihan yhdellä dumarilla.
|
|
|
|
Velmu
Poissa
|
|
Vastaus #1524 : 20.10.2016 klo 16:21:54 |
|
No meillä D-tytöt vedetään kyllä ihan yhdellä dumarilla.
No, tuo nyt vaan oli esimerkki, koska lähes kaikissa sarjoissa, joissa vuosi pari sitten otettiin kolmikkopelit käyttöön, on avustavat täysin turhaan. Samoin joku B-poikien kolmonen on kanssa sarja, jossa ei paljon avustavia tarvittaisi.
|
|
|
|
|
|