frostymacfrost
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal, VfB, Altavastaajat
|
|
Vastaus #1550 : 02.08.2018 klo 17:44:07 |
|
Tänään sain ensimmäistä kertaa
A) Nähdä omat arviointini. Hyviä olivat, poislukien yksi huono häviäjä.
B) Käydä hiljentämässä yleisöä. Matsissa tapahtui aika paljon repimistä, ja toisen puoliajan loppupuolella rupesi yleisössä muutama herrasmies lämpenemään, ja huutamaan junioreille rikkeistä. Tästä harmistuneena eräs pelaaja (joka ei edes itse rikonut juurikaan) tuli harmissaan pyytämään, voisinko mennä jututtamaan katsomoa. Vaikkei tämä varsinaisesti kuulukkaan tuomarille, menin silti kehottamaan herroja tukkimaan suunsa. Mikäli tätä lukevat innokkaat superjunnusukulaiset, niin muistakaa, että junnujen peli on ensisijaisesti niiden junnujen tähtihetki, ei katsomossa huutelijoiden. Ihan hirveästi ei tarvitse nuorille huudella, että mukavasta lajista tulee ahdistaa kokemus.
|
|
|
|
Rieko Mararona
Poissa
|
|
Vastaus #1551 : 11.08.2018 klo 16:52:01 |
|
Juuri kotiuduttu pelistä 2-0 voitto taskussa, mutta yksi kysymys jäi pelistä mieleen, mistä tuomarin kanssa keskustelin pelin jälkeen.
Vastustaja sai n 25 metristä vaparin ja keskitti pallon rankkari alueelle. Pallo osui meidän pakin päähän hieman ja jatkoi matkaa n 7-8 metriin, josta vastustaja pääsi puskemaan kohti alakulmaa, jonka torjuin kulmaksi. Tuomari oli juuri ennen torjuntaani viheltänyt tilanteen paitsioksi. Sanoin tuomarille, vaikka kyseessä oli vastustajan maalipaikka, miten tuo oli paitsio, jos meidän pelaaja koski palloon ennenkuin vastustaja pääsi maalipaikkaan. Pelin jälkeen hän sanoi, että syöttöhetkellä oli, mutta ei se vaikuta siinä kohtaa, jos meidän pakki koskee välissä palloon. Muutenkin kyseinen tuomari vihelsi herkästi paitsioita, vaikka "paitsiossa" ollut pelaaja oli usein 2-3 metriä ns oikealla puolella. Tosin tämä oli tasapuolista molempia joukkueita kohtaan.
|
|
|
|
frostymacfrost
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal, VfB, Altavastaajat
|
|
Vastaus #1552 : 11.08.2018 klo 16:58:17 |
|
Juuri kotiuduttu pelistä 2-0 voitto taskussa, mutta yksi kysymys jäi pelistä mieleen, mistä tuomarin kanssa keskustelin pelin jälkeen.
Vastustaja sai n 25 metristä vaparin ja keskitti pallon rankkari alueelle. Pallo osui meidän pakin päähän hieman ja jatkoi matkaa n 7-8 metriin, josta vastustaja pääsi puskemaan kohti alakulmaa, jonka torjuin kulmaksi. Tuomari oli juuri ennen torjuntaani viheltänyt tilanteen paitsioksi. Sanoin tuomarille, vaikka kyseessä oli vastustajan maalipaikka, miten tuo oli paitsio, jos meidän pelaaja koski palloon ennenkuin vastustaja pääsi maalipaikkaan. Pelin jälkeen hän sanoi, että syöttöhetkellä oli, mutta ei se vaikuta siinä kohtaa, jos meidän pakki koskee välissä palloon. Muutenkin kyseinen tuomari vihelsi herkästi paitsioita, vaikka "paitsiossa" ollut pelaaja oli usein 2-3 metriä ns oikealla puolella. Tosin tämä oli tasapuolista molempia joukkueita kohtaan.
Jos puolustaja pyrkii pelaamaan palloa, paitsio "purkautuu", ja puolustajan pallokosketusta pidetään uutena "syöttöhetkenä." Jos pallo vain "kimpoaa" puolustajasta, pidetään syöttöhetkenä sitä hyökkäävän pelaajan syöttöä.
|
|
|
|
Chuck
Poissa
Suosikkijoukkue: Путiн хуйло!
|
|
Vastaus #1553 : 11.08.2018 klo 22:42:04 |
|
Yksin viheltäessä on muutenkin helvetin vaikea arvioida sitä paitsiolinjaa, varsinkin jos tulee joku nopea roikkupallo tai laidanvaihto.
Jotkut vetää paitsiolinjan varman päälle, toiset sallivammin. Sille ei vaan voi oikein mitään.
|
|
|
|
Vippi
Poissa
|
|
Vastaus #1554 : 16.08.2018 klo 20:13:21 |
|
Tänään tuli ensimmäisen kerran avustavana liputettua kun veskari varasti pilkussa. Kyseessä ei ollut tavallinen yksi askel eteen ja hyppy vaan ihan veskari käveli pari metriä ja hyppäsi. Vastaanotto oli aika odotettu "Eihän näitä ikinä liputeta". Itsekin mietin jälkeen, että jos tämä asia ei kiinnosta edes maailman parhaita tuomareita isoimmissa peleissä, niin vittuako minä niitä liputan nelosessa. Varmaan kannattaa jättää jatkossa liputtamatta vai?
|
|
|
|
Mombasa
Paikalla
Suosikkijoukkue: Homovitun huutaminen
|
|
Vastaus #1555 : 16.08.2018 klo 20:38:52 |

Jos poikkeaa räikeästi normaalista, lippua vain pystyyn. Ei sinne kentälle kavereita tekemään kuitenkaan mennä.
|
|
|
|
Nafqbet
Paikalla
Suosikkijoukkue: FC PaSa ikuisesti, Huuhkajat
|
|
Vastaus #1556 : 16.08.2018 klo 21:28:02 |
|
Onkohan tähän tulossa FIFA:lta sääntömuutosta lähiaikana? Jos tätä ruvettaisiin pilkuntarkasti valvomaan niin, maalivahtien mahdollisuudet rankkareiden torjuntaan laskisivat melko paljon. Tämä ei ainakaan palvelisi peliä, mikä on sääntöjen ja tuomareiden tarkoitus. Eli voitaisiinko sääntöihin muokata, että molari saa ottaa esim. kaksi askelta eteenpäin vetäjän vauhdinoton aikana?
|
|
|
|
D mies
Poissa
|
|
Vastaus #1557 : 16.08.2018 klo 21:34:36 |
|
Parilla loikalla sä olet jo siinä pallon edessä. Yksi askel eteen/etuviistoon on vielä hyväksyttävissä, mutta enempi varastaminen kannattaa kyllä liputtaa pois. Itse en kymmenen vuoden aikana ole kertaakaan vislannut/liputtanut tuota pois, mutta eipä ole ollut tarvetakaan. Kerran kyllä olisin, mutta meni veto maaliin (pienene kentän M45-sarjan peli muistaakseni... ; )
|
|
|
|
PaoloRos
Poissa
Suosikkijoukkue: Oulun Pallo-Veikot
|
|
Vastaus #1558 : 17.08.2018 klo 10:49:50 |
|
Yksin viheltäessä on muutenkin helvetin vaikea arvioida sitä paitsiolinjaa, varsinkin jos tulee joku nopea roikkupallo tai laidanvaihto.
Jotkut vetää paitsiolinjan varman päälle, toiset sallivammin. Sille ei vaan voi oikein mitään.
Ymmärrän tämän, mutta silloinhan se pitää mennä molempiin päihin niin että viheltää myös ne jotka ovat kiikun kaakun. Siksi minusta ei pitäisi koskaan pelata yhdellä tuomarilla. Peli on kuitenkin aina peli ja merkitsee molemmille joukkueille oli divari mikä hyvänsä.
|
|
|
|
PaoloRos
Poissa
Suosikkijoukkue: Oulun Pallo-Veikot
|
|
Vastaus #1559 : 17.08.2018 klo 10:53:18 |
|
Jos poikkeaa räikeästi normaalista, lippua vain pystyyn. Ei sinne kentälle kavereita tekemään kuitenkaan mennä.
Ei missään nimessä kannata jättää liputtamatta, koska säännöt on tehty noudatettaviksi. Samoin vaparien ja sivurajaheittojen paikat, en ymmärrä tuomarien välinpitämättömyyttä tässä asiassa. Varsinkin junnupeleissä 5 - 8 metriä merkitsee paljon, kun palloa ei jakseteta potkaista tai osata heittää. Siitä saa liaan suuren edun sivurajan tai vaparin saanut joukkue kun annetaan pummata paikassa.
|
|
|
|
PaoloRos
Poissa
Suosikkijoukkue: Oulun Pallo-Veikot
|
|
Vastaus #1560 : 17.08.2018 klo 10:55:24 |
|
Onkohan tähän tulossa FIFA:lta sääntömuutosta lähiaikana? Jos tätä ruvettaisiin pilkuntarkasti valvomaan niin, maalivahtien mahdollisuudet rankkareiden torjuntaan laskisivat melko paljon. Tämä ei ainakaan palvelisi peliä, mikä on sääntöjen ja tuomareiden tarkoitus. Eli voitaisiinko sääntöihin muokata, että molari saa ottaa esim. kaksi askelta eteenpäin vetäjän vauhdinoton aikana?
Miksi haluat antaa etua rikkeen tekijälle, päinvastoinhan se suuntaus pitäisi olla.
|
|
|
|
Mombasa
Paikalla
Suosikkijoukkue: Homovitun huutaminen
|
|
Vastaus #1561 : 17.08.2018 klo 11:09:48 |
|
Ei missään nimessä kannata jättää liputtamatta, koska säännöt on tehty noudatettaviksi. Samoin vaparien ja sivurajaheittojen paikat, en ymmärrä tuomarien välinpitämättömyyttä tässä asiassa. Varsinkin junnupeleissä 5 - 8 metriä merkitsee paljon, kun palloa ei jakseteta potkaista tai osata heittää. Siitä saa liaan suuren edun sivurajan tai vaparin saanut joukkue kun annetaan pummata paikassa.
Näinhän se pitäisi olla, mutta et sinä yksin voi lähteä omaa linjaasi vetämään. Mitä vapaapotkujen ja sivurajaheittopaikkoihin tulee, niin ei kukaan halua, että niissä liian pikkutarkkoja ollaan. Niissäkin linjan voi aivan hyvin vetää siihen, missä peliä jatkava joukkue ei kohtuuttomasti hyödy. Eli oman puolen vapaapotkuissa ei niin tarkkaa, hyökkäyspään vapareissa sitten taas tarkempaa.
|
|
|
|
Mombasa
Paikalla
Suosikkijoukkue: Homovitun huutaminen
|
|
Vastaus #1562 : 17.08.2018 klo 11:14:49 |
|
Ymmärrän tämän, mutta silloinhan se pitää mennä molempiin päihin niin että viheltää myös ne jotka ovat kiikun kaakun. Siksi minusta ei pitäisi koskaan pelata yhdellä tuomarilla. Peli on kuitenkin aina peli ja merkitsee molemmille joukkueille oli divari mikä hyvänsä.
Mitenkäs ajattelit tämän toteuttaa? Tottakai kaikki haluaisivat tuomarikolmikon peleihin, mutta ei tuomarit riitä.
|
|
|
|
PaoloRos
Poissa
Suosikkijoukkue: Oulun Pallo-Veikot
|
|
Vastaus #1563 : 20.08.2018 klo 08:55:53 |
|
Mitenkäs ajattelit tämän toteuttaa? Tottakai kaikki haluaisivat tuomarikolmikon peleihin, mutta ei tuomarit riitä.
Tiedän että se on ongelma monilla alueilla, mutta meillä siitä kiitos piirille kun muutama vuosi sitten pisti asiat tältä osin kuntoon koulutus kampanjalla. Lähes kaikki yli 13-14 vuotiaiden pelit pelataan kolmella vain harva kahdella tuomarilla. Yhdellä en ole nähnyt tällä kaudella pelattavan yhtään peliä.
|
|
|
|
Vanda
Poissa
|
|
Vastaus #1564 : 22.08.2018 klo 00:06:58 |
|
Aika monessa sarjassa myös kustannuskysymys, alimmissa aikuisten sarjoissa varmasti mietittäisiin pariin kertaan, jos kustannukset selkeästi nousisivat, kun kaikkiin peleihin tulisi erotuomarikolmikot.
|
|
|
|
Chuck
Poissa
Suosikkijoukkue: Путiн хуйло!
|
|
Vastaus #1565 : 22.08.2018 klo 01:01:16 |
|
Aika monessa sarjassa myös kustannuskysymys, alimmissa aikuisten sarjoissa varmasti mietittäisiin pariin kertaan, jos kustannukset selkeästi nousisivat, kun kaikkiin peleihin tulisi erotuomarikolmikot.
Niin. Kuulemma tämänkaltainen keskustelukin on oikeasti käyty täällä päin: - Eikö näihinkin peleihin vois saada kolmikkoa kun tuolla muuallakin on? - Onko teillä halua maksaa kolmesta tuomarista? - No ei, mistä me ne rahat revitään? - Nii, ei mekään nyt ilmaiseksi voida juosta näitä pelejä... Helsingissä HSL kuljettaa kolmikon edullisesti perille mihin peliin vaan. Maakunnissa raha uppoaa kilometrikorvauksiin kun joku 150 kilometrin edestakainen reissu ei ole mitenkään epänormaali.
|
|
|
|
Thalian
Poissa
|
|
Vastaus #1566 : 22.08.2018 klo 07:03:45 |
|
Jyväskylässä kun pyöritin omaa futisseuraa, niin arvioin, että kutosdivariin jos ottaisi kolmikon, tulisi siitä noin satasen extrakulu per peli verrattuna yksittäiseen tuomariin. Ei puhettakaan, että tuollaiseen oltaisi lähdetty kun muutenkin oli vaikea repiä rahaa kauden läpiviestiin sillä suurin osa pelaajista oli opiskelijoita, joilla sitä rahaa ei liiemmin ollut.
|
|
|
|
D mies
Poissa
|
|
Vastaus #1567 : 22.08.2018 klo 08:38:52 |
|
Toisaalta sitten taas naisten Kolmosta vedetään kolmikolla (koska Palloliiton sarja?), vaikkei peleissä tule välttämättä edes yhden yhtä paitsiota...
|
|
|
|
duvin
Poissa
|
|
Vastaus #1568 : 22.08.2018 klo 09:02:47 |
|
Toisaalta sitten taas naisten Kolmosta vedetään kolmikolla (koska Palloliiton sarja?), vaikkei peleissä tule välttämättä edes yhden yhtä paitsiota...
Ei ole palloliiton sarja.
|
|
|
|
|
D mies
Poissa
|
|
Vastaus #1570 : 26.08.2018 klo 12:20:58 |
|
Onhan näissä eroja; esim. Vitonen vihelletään Keski-Suomessa yksin, Länsi-Suomessa kolmikolla.
|
|
|
|
testi2
Poissa
Suosikkijoukkue: Pentinkulman päivät
|
|
Vastaus #1571 : 29.08.2018 klo 21:29:36 |
|
Pari kysymystä kokeneille erotuomareille:
1. Kun olet tuomaroimassa avustavien kanssa, kierrätkö keskiympyrän aina vasemmalta puolelta? 2. Kun olet yksin erotuomarina, juoksetko silloinkin diagonaalia? 3. Kun olet yksin erotuomarina, miten näet paitsio"linjan" parhaite? Miten silloin kannattaa siis sijoittua? Kauemmas pelitilanteesta vai laidempaan, jotta "linjan" näkisi yhdellä silmäyksellä?
Kiitos!
|
|
|
|
Monska
Poissa
Suosikkijoukkue: Vain single malt on oikeaa viskiä
|
|
Vastaus #1572 : 30.08.2018 klo 06:37:10 |
|
Noudata diagonaalia mahdollisimman usein ja poikkea vain tarvittaessa lähemmäs tilannetta. Silloin se diagonaali jää takaraivoon ja tulevaisuudessa on helpompi ”rikkoa” diagonaalia olematta kuitenkaan pelin tiellä.
Kun vislaat yksin niin ennakointi nousee suurempaan arvoon. Kaikkia tilanteita et kuitenkaan ehdi nähdä, mutta voit ennakointisi avulla päästä lähemmäs paitsiolinjaa ja saada paremman kokonaiskuvan. Sinne linjaan voi juosta, jos peli on sen tasoinen, ettei kyydissä pysyminen aiheuta hankaluuksia vaikka tulisi paljon kontrauksia.
|
|
|
|
testi2
Poissa
Suosikkijoukkue: Pentinkulman päivät
|
|
Vastaus #1573 : 30.08.2018 klo 18:58:00 |
|
Noudata diagonaalia mahdollisimman usein ja poikkea vain tarvittaessa lähemmäs tilannetta. Silloin se diagonaali jää takaraivoon ja tulevaisuudessa on helpompi ”rikkoa” diagonaalia olematta kuitenkaan pelin tiellä.
Kun vislaat yksin niin ennakointi nousee suurempaan arvoon. Kaikkia tilanteita et kuitenkaan ehdi nähdä, mutta voit ennakointisi avulla päästä lähemmäs paitsiolinjaa ja saada paremman kokonaiskuvan. Sinne linjaan voi juosta, jos peli on sen tasoinen, ettei kyydissä pysyminen aiheuta hankaluuksia vaikka tulisi paljon kontrauksia.
Kiitos!
|
|
|
|
D mies
Poissa
|
|
Vastaus #1574 : 31.08.2018 klo 09:11:22 |
|
Eipä juuri lisättävää Monskan ohjeisiin muuta kuin se, että mitä enemmän tekee avustavan hommia, sitä parempi tatsi muodostuu myös yksin viheltäessä paitsiot haistamaan. Mutta eihän se tietenkään helppoa ole ikinä. Ja virheitä tulee myös avustavien kanssa.
Eihän tätä tietenkään saisi varmaan äänen sanoa, mutta eiköhän moni tuomari mene "ei ne kaikki paitsioita voi olla" -linjalla, eli kun pelin alussa vislaat parit ekat läheltä piti -tilanteet paitsioksi, niin kolmas on jo helpompi jättää vislaamatta. Pelatkoot seiftimpää sitten. Ottelun lopussa taas - jos peli on tasainen - on hyvä ottaa varmempi linja, ettei peli (mahdolliseen) paitsiomaaliin ratkeaisi.
|
|
|
|
|
|