.Samassa lehdessä ollut juttu parhaassa peli-iässä olevien suomalaisten liigapelaajien puutteesta sai miettimään, että karkaavatko potentiaaliset kulttipelaajat sitten siviiliuralla, kun masennus ulkomaankeikan epätodennäköisyydestä alkaa painamaan? Ja onko sarja toisaalta niin ammattimainen, että kaiken maailman jonnekemppisiä ei enää ole varaa roikottaa joukkueessa vuodesta toiseen? Entä onko maailma ylipäätään niin pilalla, että kännykän näprääminen syö persoonan lupaavista vekkulijunnuista?
Kaksi tekijää.
Ensinnäkin Veikkausliigassa vaatimustaso on kasvanut eli puolivaloilla tai krapulassa ei enää pärjää. Puoliammattilaisten on tehtävä kaksinverroin töitä, että pystyvät samalla painamaan töitä ja pelaamaan. Tähän tietysti yhdistyy kulttuurinkin muutos siitä, että saunailta ei kestä kahta viikkoa, vieraspelimatka pääty ylihuomenna ja Meripäivien aikaan otetaan punaisia tai loukkaannutaan...
Toisekseen yhdessä tuon kanssa on talousketjuissa käsitelty asia eli Veikkausliigan ammattimaisuusaste ja keskipalkka (melkein mediaaniakin) saavutti huippunsa kymmenen vuotta sitten ennen lamaa ja sarjajärjestelmäuudistusta. Sen jälkeen molemmat ovat laskeneet. Pahiten tämä on iskenyt liigajyriin, joita ei käytännössä enää ole ja se näkyy sitten jossain määrin myös tason laskuna. Käytännössä on ulkomaalaisia, halpoja junnuja, superjunnuja, puoliammattilaisia ja sitten sellaisia liigakonkareita, jotka ovat ihan kilpailukykyisen palkan arvoisia. Jos ei ole ulkomaille asiaa tai edes kotimaiseksi tähdeksi, niin palkka jää surkeaksi ja aika monelle tulee kiinnostusta siirtyä muihin töihin tai alempiin sarjoihin.
