Rehellinen mustalainen
Poissa
Suosikkijoukkue: M.O.P.E.
|
|
Vastaus #275 : 27.01.2011 klo 15:07:27 |
|
Mikä on pisin rangaistuspotkukilpailu, missä toinen joukkue ei ole tehnyt maalin maalia? Ja edes jollain ammattilaisuustasolla, jotain pihahöntsiä ei lasketa.
|
|
|
|
Pyhäinhäväistys
Poissa
|
|
Vastaus #276 : 27.01.2011 klo 16:26:27 |
|
Eihän se ihan näin mene, mutta mielikuva pisti jo naurattamaan . Niin siis oikeasti kai menee niin, että erotuomari hoitaa toisen puoliskon paitsiot (ne mitkä näkee), ja se jäljelle jäänyt avustava toiset normaalisti. Lisäksi avustava pyrkii coveroimaan omalta laidaltaan tuomarin kuollutta kulmaa sen minkä pystyy, eli varmaan vähän joutuu kärkkymään ja ihan siellä puolustuslinjalla ei voi pysyä koko aikaa.
|
|
|
|
Ricardo Leite
Poissa
Suosikkijoukkue: Ylimieliset
|
|
Vastaus #277 : 27.01.2011 klo 16:36:10 |
|
Niin siis oikeasti kai menee niin, että erotuomari hoitaa toisen puoliskon paitsiot (ne mitkä näkee), ja se jäljelle jäänyt avustava toiset normaalisti. Lisäksi avustava pyrkii coveroimaan omalta laidaltaan tuomarin kuollutta kulmaa sen minkä pystyy, eli varmaan vähän joutuu kärkkymään ja ihan siellä puolustuslinjalla ei voi pysyä koko aikaa.
Juuri näin, mutta olisi kyllä pirun paljon hauskempaa mikäli tuomari vetelisi sikaria keskiympyrässä ja avustava vetelisi munaravia päädystä päätyyn ja saisi 90 minuuttia vittuilua kun ei ehdi yhtään tilannetta näkemään linjalta.
|
|
|
|
Hammersmith
Poissa
|
|
Vastaus #278 : 06.02.2011 klo 18:24:05 |
|
Koska viimeksi on keskuspuolustaja onnistunut tekemään hattutempun Valioliigassa?
|
|
|
|
Giantkilleri
Poissa
|
|
Vastaus #279 : 07.02.2011 klo 00:59:31 |
|
Mikä on pisin rangaistuspotkukilpailu, missä toinen joukkue ei ole tehnyt maalin maalia? Ja edes jollain ammattilaisuustasolla, jotain pihahöntsiä ei lasketa.
No Euroopan cupin finaali 1986 Steua Bukarest-Barcelona olisi ainakin huipputasolta. Kaikki Barcan neljä ampujaa epäonnistuivat ja Steua voitti 2-0. http://www.saunalahti.fi/~sut/rankkari.html
|
|
|
|
Giantkilleri
Poissa
|
|
Vastaus #280 : 07.02.2011 klo 01:01:34 |
|
Mitkä seurat ovat pisimpään pelanneet Suomen 1, 2, ja 3-divareissa yhtäjaksoisesti?
|
|
|
|
barbarian
Poissa
|
|
Vastaus #281 : 10.02.2011 klo 20:57:36 |
|
Ketkä suomalaismaalivahdit ovat tehneet maaleja? Wikipedia tietää mainita vain Lassi Hurskaisen ( hieno maali, btw!). Ketkä maalivahdit (kansainvälisesti) ovat tehneet maaleja maaotteluissa?
|
|
|
|
Pyhäinhäväistys
Poissa
|
|
Vastaus #282 : 10.02.2011 klo 20:59:27 |
|
Rovion Jykä ja Kalle Rönkkö ainaskin. e. Kuriositeettina Kaakon Kolmosessa viime kaudella kaksikin maalivahtia teki maalin, nimittäin kenttäpelaajana hyökkäyksessä. KoRen Vesa Sjöblom iski MiKiä vastaan Urskissa ottelun ainokaisen ja aiheutti yhden kauden suurimmista yllätysvoitoista, ja MiKin Tuomo Hiltunen osui taas Jäntevää vastaan. Hiltusen kohdalla maininnan arvoista on lisäksi, että peli oli nuoren maalivahtilupauksen debyytti edustusjoukkueessa ja hän ehti olla kentällä vain kymmenisen minuuttia, ennen kuin puski keskityksestä kauniisti takanurkkaan.
|
|
« Viimeksi muokattu: 10.02.2011 klo 21:04:44 kirjoittanut Pyhäinhäväistys »
|
|
|
|
|
Kanuuna-Keen
Poissa
|
|
Vastaus #283 : 10.02.2011 klo 21:02:55 |
|
Mika Noronen
|
|
|
|
Rehellinen mustalainen
Poissa
Suosikkijoukkue: M.O.P.E.
|
|
Vastaus #284 : 10.02.2011 klo 21:16:09 |
|
Eikö Kakkosessa viime kaudella maalivahti tehnyt maalin? Taisi olla vielä joukkue, jolla on omat youtube-sivut. Vai muistanko ihan pitkin ...tuja?
|
|
|
|
Pyhäinhäväistys
Poissa
|
|
Vastaus #285 : 10.02.2011 klo 21:57:49 |
|
Eikö Kakkosessa viime kaudella maalivahti tehnyt maalin? Taisi olla vielä joukkue, jolla on omat youtube-sivut. Vai muistanko ihan pitkin ...tuja?
Joo, juurikin kysymyksessä jo mainittu Riverin Lassi Hurskainen.
|
|
|
|
Rehellinen mustalainen
Poissa
Suosikkijoukkue: M.O.P.E.
|
|
Vastaus #286 : 10.02.2011 klo 21:59:33 |
|
Joo, juurikin kysymyksessä jo mainittu Riverin Lassi Hurskainen.
Olen idiootti. En sitten jaksanut klikata linkkiä.
|
|
|
|
HÄI
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkoposkihanhet & merimetsot
|
|
Vastaus #287 : 11.02.2011 klo 11:40:50 |
|
Mikä on pisin rangaistuspotkukilpailu, missä toinen joukkue ei ole tehnyt maalin maalia? Ja edes jollain ammattilaisuustasolla, jotain pihahöntsiä ei lasketa.
Aloin googlaamaan, kun muistelin että Hakan ja HJK:n cup-finaali -85 olisi ollut oikea vastaus, mutta saihan HJK siinä yhden maalin näköjään. Uruguayn cupin finaali -96 päättyi yhdeksän rankkarin jälkeen Peñarolille 1-0 (vastassa yllätys yllätys Nacional), mutta siinä käytettiin jenkkien keksimää kendotyylistä keskiympyrästä alkavaa "kuljetusrankkari"-systeemiä, eli Steau-Barca taitaa edelleen olla paras vastaus. e: nämä saatetaan laskea pihahöntsiksi The overall record, however, is probably held by Hafia FC of Conakry, Guinea, and Silures of Ouagadougou, Burkina Faso (then Upper Volta), who, after both winning their home legs in the 2nd round of the African Champions' Cup 1979 by 1-0, made rather a mess of their penalty shoot-out in Ouagadougou: Silures won 1-0 in the end, it is not known how many penalties were taken.
It was equalled in the semifinals of the Jhenaidah Zone qualifiers for the 2003 Bangladeshi Football League, in which Abahani Krira Chakra (Khulna) beat Confidence Cement (Barisal) by 1-0 on penalties after a 0-0 draw; it is not know whether 9 or 10 (or even more) kicks were taken.
|
|
« Viimeksi muokattu: 11.02.2011 klo 11:43:56 kirjoittanut HÄI »
|
|
|
|
|
Edmundo
Paikalla
|
|
Vastaus #288 : 11.02.2011 klo 16:34:31 |
|
Jussi Jääskeläisen wikipedia-artikkelista: Lempinimi Jässi, Puliukko Tuosta jälkimmmäisestä kaipailisin lisätietoa.
|
|
|
|
k-211619
Poissa
Suosikkijoukkue: Seura jolla ei ole historiaa eli ei tulevaisuutta
|
|
Vastaus #289 : 11.02.2011 klo 17:22:42 |
|
Ketkä suomalaismaalivahdit ovat tehneet maaleja? kolmea sarjaa löytyy: -rankista -pelitilanteesta -pelaa kentällä kenttäpelaajan roolissa
|
|
|
|
barbarian
Poissa
|
|
Vastaus #290 : 12.02.2011 klo 00:08:00 |
|
kolmea sarjaa löytyy: -rankista -pelitilanteesta -pelaa kentällä kenttäpelaajan roolissa
Kaikki kiinnostavat. Joku voisi myös listata kuuluisia tapauksia, joissa maalivahdin loukkaantumisen tai ulosajon myötä vaihtojen ollessa jo käytetyt on jouduttu laittamaan kenttäpelaaja maalille. Muistan ainakin hämärästi jonkun tapauksen, jossa toinen joukkue joutui laittamaan kenttäpelaajan maaliin rankkarikisassa, mutta en saa millään päähäni mikä peli oli kyseessä. Tämä tuli mieleen, kun männä viikolla FIFA:ssa minulle kävi samoin. Laitoin maalille joukkueeni uskollisen kapteenin Nadir Belhadjin, joka torjuikin nollat ja muun muassa Maloudan rankkarin ja Drogban läpiajon.
|
|
|
|
k-211619
Poissa
Suosikkijoukkue: Seura jolla ei ole historiaa eli ei tulevaisuutta
|
|
Vastaus #291 : 12.02.2011 klo 07:13:19 |
|
kenttäpelaaja maalille. Ennen vaihto-oikeutta normaalia oli, että kenttäpalaaja maaliin ja mv, jos pystyi, linkkaamaan kentälle. ”Puhdas” kenttäpelaaja mv:ksi avaukseen pääsarjassa lienee harvinaisuus, KuPS:n Harri Nyyssönen on ollut VL:ssa 1991 vs. Reipas, kun KuPSilla varsinaiset mv:t loukkaantuneet. KuPSin osalta ja koskien vain pääsarjapelejä mv:n maali: kolmea sarjaa löytyy: (rankkiskabat lisäksi tietty) -rankista ? -pelitilanteesta Jyrki Rovio -pelaa kentällä kenttäpelaajan roolissa Thure Leskinen ja Pertti Hänninen.
|
|
|
|
Pyhäinhäväistys
Poissa
|
|
Vastaus #292 : 12.02.2011 klo 10:18:58 |
|
Kaikki kiinnostavat. Joku voisi myös listata kuuluisia tapauksia, joissa maalivahdin loukkaantumisen tai ulosajon myötä vaihtojen ollessa jo käytetyt on jouduttu laittamaan kenttäpelaaja maalille. Muistan ainakin hämärästi jonkun tapauksen, jossa toinen joukkue joutui laittamaan kenttäpelaajan maaliin rankkarikisassa, mutta en saa millään päähäni mikä peli oli kyseessä. Tämä tuli mieleen, kun männä viikolla FIFA:ssa minulle kävi samoin. Laitoin maalille joukkueeni uskollisen kapteenin Nadir Belhadjin, joka torjuikin nollat ja muun muassa Maloudan rankkarin ja Drogban läpiajon. John O'Shea ManUssa. Jos vähän vähemmän kuuluisat esimerkit kelpaavat, niin edesmennyt Jokke Kangaskorpi MP:n Ykkösen pelissä FC Hämeenlinnaa vastaan v. 2005. Jokkehan oli pelannut, ja pelasi silloin edelleen jääpallossa maalivahtina. MP:n silloinen päävalmentaja Antti Ronkainen totesikin, että laittaa tarvittaessa mielummin Joken maalivahdiksi kuin jonkun junnun. Siksi MP:llä ei ollut ottelussa ollenkaan varamaalivahtia mukana, kun ykkönen Juho Luukkonen oli pelikiellossa ja ottelun aloittanut kakkonen, Pasi Korhonen lensi kesken kaiken ulos. Ja Jokkehan oli siinäkin pelissä MP:n paras pelaaja.
|
|
|
|
Eley
Poissa
|
|
Vastaus #293 : 12.02.2011 klo 10:25:13 |
|
Onko joku pelaaja tuuletellut maaliaan ennen kuin pallo on maalissa? Elikkä esim. yksin läpi -> pelaaja vetää maalia kohti, kääntyy tuulettamaan maalia ja sitten jostain syystä pallo ei menekään maaliin.
|
|
|
|
Larze3
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Inter Turku, LFC, BVB, symppis IFK4
|
|
Vastaus #294 : 12.02.2011 klo 10:49:45 |
|
1860 München - Hertha BerlinJoulukuussa (2010) ottelussa 1860 München vastaan Hertha Berlin, Hertha käytti kaikki kolme vaihtoaan ja maalivahti näki punaista, joten kenttäpelaaja oli pantava maaliin...
|
|
|
|
|
shots
Poissa
|
|
Vastaus #296 : 12.02.2011 klo 19:09:08 |
|
Onko joku pelaaja tuuletellut maaliaan ennen kuin pallo on maalissa? Elikkä esim. yksin läpi -> pelaaja vetää maalia kohti, kääntyy tuulettamaan maalia ja sitten jostain syystä pallo ei menekään maaliin.
Hollannissa joskus kauan sitten kun pallo pysähtyy mutaan. Videokin on olemassa.
|
|
|
|
shots
Poissa
|
|
Vastaus #297 : 12.02.2011 klo 19:10:19 |
|
Rakuunoiden veskari noin 6-7 vuotta sitten Ykkösessä. Tasoitti pelin syöksypuskulla muistaakseni Mikkelissä.
|
|
|
|
Pyhäinhäväistys
Poissa
|
|
Vastaus #298 : 12.02.2011 klo 19:14:36 |
|
Rakuunoiden veskari noin 6-7 vuotta sitten Ykkösessä. Tasoitti pelin syöksypuskulla muistaakseni Mikkelissä.
Tästä olisi kiva kyllä kuulla lisätietoja, itselläni ei nimittäin ainakaan ole mitään muistikuvaa.
|
|
|
|
shots
Poissa
|
|
Vastaus #299 : 12.02.2011 klo 19:16:32 |
|
Tästä olisi kiva kyllä kuulla lisätietoja, itselläni ei nimittäin ainakaan ole mitään muistikuvaa.
Urheilupuistossakin MP siirtyi alkuvaikeuksien jälkeen 2-0-johtoon, mutta loppuminuuttien painajainen näyttäytyi jälleen sinipaidoille. Rakuunoiden tasoitusmaalin puski maalivahti Tero Mäkäläinen, kun tuomari oli jo viheltämässä peliä päätökseen. Joukkueiden keskinäinen paremmuus jäi siis ratkaisematta. http://www.palloliitto.fi/viestinta/?num=61554
|
|
|
|
|
|