Rikkiviisas
Poissa
|
|
Vastaus #1050 : 21.09.2007 klo 13:07:12 |
|
Myös toi Bordeauxin "junnujoukkue" huvitti. Antaa muiden osoittaa "asiantuntemuksensa", turha sitä kaikkia provonickejä vakavasti katsella.
|
|
|
|
Sukerman
Poissa
|
|
Vastaus #1051 : 21.09.2007 klo 13:10:47 |
|
5719 silmäparia Tampereen vallanneelle, massiiviset mittapuut saaneelle jalkapallobuumille: Yleisötulvaa joudutaan seuran puolesta toisinaan jopa torjumaan! (TamU-TPS).
|
|
|
|
niftan
Poissa
Suosikkijoukkue: Helsingin Jalkapalloklubi
|
|
Vastaus #1052 : 21.09.2007 klo 13:18:13 |
|
Satiainen haluaa vain provoilla. Pari faktaa:
- Bordeaux ei ollut akatemiajoukkueellaan liikenteessä, vaan avauskokoonpanosta puuttui kolme tärkeää pelaajaa, loput kolme poissaollutta oli ns. rotaatiopelaajia. TamUlta puuttui saman verran avauksen miehiä.
- TamU pelasi hyvinkin TamU-maisen pelin, vaikkakin pelin puolivälin ja varsinkin lopun lisäajan otteen katoamisesta voi TamUlaiset syyttää vain itseään.
- Bordeauxin peli oli moninkerroin näyttävämpää, kuin TamUn. Fakta on kuitenkin se, että pelin näyttävyys ei kerro mitään suoritusasteesta - kyse on vain ero pelifilosofiassa ja tavassa, millä tavoitteet yritetään saavuttaa. TamU pelaa TamU -palloa ja Bordeaux jotain muuta.
- Mistä ihmeestä joku on saanut päähänsä, että Rosenborgille tai Bordeauxille häviäminen on häpeä tai naurun asia? Ai niin joo, Livöpuul voittaa n. puolet peleistään näitä joukkueita vastaan ja Livöpuul onpi Suomi.
|
|
« Viimeksi muokattu: 21.09.2007 klo 13:52:47 kirjoittanut niftan »
|
|
|
|
|
Deano
Poissa
Suosikkijoukkue: TamU, LUFC
|
|
Vastaus #1053 : 21.09.2007 klo 13:31:43 |
|
Notta ei menisi pelkäksi hyökkäyksen (Danielin) suomimiseksi, niin toki, puolustusspään virheillähän tämä peli hävittiin. 2-2 -maalissa Micoud sai aivan rauhassa seistä tyhjässä tilassa boxin edustalla, itse asiassa TamU:n maalin edustalla seisoi tuossa keskityksessä peräti 3 (!) Bordeaux'n pelaajaa, joista siis Micoud täysin ilman vartiointia. Sama tilanne oli oikeastaan 1-1 -maalissa: Kujala ei pysynyt alkuunkaan Cavenaghin vauhdissa jolla oli helppo tehtävä siirtää pallo maaliin poikkisyötöstä, jonka ammattilaisjoukkueen puolustuksen olisi ilman muuta pitänyt katkaista ja siirtää ylöspäin.
Ylipäätään silmiin pisti TamU:n puolustajien armoton hitaus verrattuna Bordöön hyökkääjiin. Tämä korostui ikävästi 2-3 -maalissa, jossa Cavenaghin molemmin puolin lönkyttelee kaksi TamUn pelaajaa. Kumpikin vain katsoo epäuskoisena kuinka Bordöön mies zippaa pallon yli Kavenin.
Herää kysymys, että jos Bordöön hyökkääjien nopeus oli tiedossa, niin miksi tätä ei huomioitu? Tai ehkä huomioitiin, eivät vain taidot ja sipuli riittäneet pitämään näitä äijiä aisoissa.
Hjelmistä myös sen verran, että on selvää, että Zico on Suomen eliittiä mitä valmennukseen tulee ja tässähän se kokemus karttuu, kun näitä europelejä tahkotaan. Tästä on kuitenkin piiiiitkä matka kv. tason valmennukseen, joka edellyttäisi kv. tason joukkueen käskyttämistä (aivan eri luokan taloudelliset resurssit, puitteet, pelit, julkisuuspaineet etc.). TamU:sta voi ilman muuta kehittyä kv. kriteerit täyttävä joukkue, mutta tämä edellyttäisi vuosia jatkuvaa menestystä ja säännöllisiä europelejä. Se on sitten eri asia kuinka kauana Hjelm TamU:a käskyttää.
Aika monta hyvää pointtia joiden lukeminen tekisi hyvää yhdelle jos toisellekin tähän threadiin kirjoittavalle. Menestyminen kotimaassa ja ulkomailla ovat aikalailla eri asioita, kotimaan liiga ei yksinkertaisesti valmista näihin peleihin ja satunnaiset kv-pelitkään eivät vielä rutiinia merkittävästi tuo. Tamulla on nyt muutamien kymmenien europelien kokemus viime vuosilta ja silti eilinen peli päätettiin karmeisiin virheisiin, virheisiin jotka liigassa saattaisi saada anteeksi, mutta joita todelliset ammattilaiset eivät anna anteeksi. Rosenborg antoi jo yhden oppitunnin aiheesta ja kun koulutus ei mennyt perille niin eilen tuli kertaus. Enemmän kommunikointia ja kurittomat temppuilut pallon kanssa minimiin, noilla eväillä olisi vältetty useampikin tapahtuma eilen.
|
|
|
|
Toffo
Paikalla
Suosikkijoukkue: VPS
|
|
Vastaus #1054 : 21.09.2007 klo 13:49:13 |
|
ja ranskalaisia perunoita Freedom friessit on alunperin lähtöisin Belgiasta huom! huom!
|
|
|
|
Salvatore
Poissa
|
|
Vastaus #1055 : 21.09.2007 klo 14:07:01 |
|
Mikä maine Ainoa joka sitä mainetta on tuonut on Tamu. Mene sinä vittu katsomaan kuinka klubi tippuu divariin :keskari: Älä vingu! Totuus nyt vaan on se että tamun voitto levskistä unohtuu ja tämä pupellus tullaan muistamaan.
|
|
|
|
Okan Sakset
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves
|
|
Vastaus #1056 : 21.09.2007 klo 14:26:17 |
|
Myntistä täytyy muuten sanoa, että on hyökkäyspäässä aivan jumalattoman hyvä. Nauhalta kun katseli tuota syöttöä Wissin maaliin niin täytyy sanoa, että maailmanluokan suoritus. Aiemmissakin peleissä hyökkäyspäässä vaarallinen. Valitettavasti vaarallinen myös omassa päässä. Myntin paikka olisi ennemmin hyökkääjänä kuin puolustajana näkemieni pelien perusteella.
Pohjan peli kärsi valtavasti Niemen poissaolosta. Daniel yksinkertaisesti huonolla sijoittumisellaan ja jatkuvassa paitsiossa olollaan torpedoi monet hyökkäykset. Pääpalloissa pärjäsi Niemeä paremmin ja Danielin tehtävä oli toki vaikea - vaikea siellä on yksin olla kolmen pakin keskellä.
|
|
« Viimeksi muokattu: 21.09.2007 klo 14:30:17 kirjoittanut Okan Sakset »
|
|
|
|
|
Yourworstnightmare
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves, Suomi, West Ham
|
|
Vastaus #1057 : 21.09.2007 klo 14:26:25 |
|
Ja aina kaverit ihmettelee,miks en tue Suomi-futista kannattamalla oman maan joukkuetta/joukkueita!! Miten helvetissä se olis edes mahdollista,jos joka jengin kohdalla joutuu tuntemaan kerta toisensa jälkeen pelkästään myötä häpeää kammottavien esitysten jälkeen Kaudesta toiseen samat hirveet virheet....tää vaan ei ole meidän laji,eikä sitä koskaan tule olemaan! Hiihtämään ja hyppimään mäkeä vaan koko porukka...kele!! Just näin.
|
|
|
|
Udi
Poissa
|
|
Vastaus #1058 : 21.09.2007 klo 14:39:00 |
|
Ja aina kaverit ihmettelee,miks en tue Suomi-futista kannattamalla oman maan joukkuetta/joukkueita!! Miten helvetissä se olis edes mahdollista,jos joka jengin kohdalla joutuu tuntemaan kerta toisensa jälkeen pelkästään myötä häpeää kammottavien esitysten jälkeen Kaudesta toiseen samat hirveet virheet....tää vaan ei ole meidän laji,eikä sitä koskaan tule olemaan! Hiihtämään ja hyppimään mäkeä vaan koko porukka...kele!! Jess! Onneksi on MEPOOL, jolloin kaikki voittaa aina! United Smile!
|
|
|
|
Yourworstnightmare
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves, Suomi, West Ham
|
|
Vastaus #1059 : 21.09.2007 klo 14:44:35 |
|
Kyllähän TamUa olisi eilen eniten auttanut niinkin mystinen juttu kuin se, että osattaisiin syöttää, ottaa haltuun ja hakea paikkaa.
Niin yksinkertaista juu. Huippujen seassa kun sitä aikaa ja tilaa on niin älyttömästi.
|
|
|
|
pexx
Poissa
|
|
Vastaus #1060 : 21.09.2007 klo 14:48:53 |
|
Siis mitä vittua täällä haukutaan Tamua? Kun joukkue olisi voittanut, niin heti olisi, että tosi hyvä peli jne. Tamuhan pelas bordeauxia puolet paremmin, vaan lopussa soi, kun ei odoteltiin jo voittoa.. Vituttaa, kun ei nähnyt Blancin ilmettä jos häviö olisi tullut..
|
|
|
|
Yourworstnightmare
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves, Suomi, West Ham
|
|
Vastaus #1061 : 21.09.2007 klo 14:55:56 |
|
Bordeauxin junnujoukkue pyörittelee moninkertasta Suomen mestaria miten haluaa Kyllä Eurokentille on vielä pitkä matka. Eka maali johtu ranskalaisten löysästä pelaamisesta, ja toisessa Petresculla käy elämänsä munkki. Hyvä kuitenki, että saivat ees kokemusta tällasista peleistä. Niin, eihän ne maalit koskaan ole suomalaisten hyvyyttä vaan toki pelkästään vastustajan lepsuilua tai silkkaa tuuria. Ja vielä kehtaat nimetä suosikiksi suomalaisen joukkueen...häpeä!
|
|
|
|
Josef K.
Poissa
Suosikkijoukkue: Positiivisia lausuntoja antavat henkilöt
|
|
Vastaus #1062 : 21.09.2007 klo 15:04:29 |
|
Huippujen seassa kun sitä aikaa ja tilaa on niin älyttömästi.
Ei sitä olekaan. Ne, jotka näissä matseissa pärjäävät, pystyvät silti tekemään nuo jutut. Tamulaiset eivät.
|
|
|
|
suomifutiksen Janne Tähkä
Poissa
|
|
Vastaus #1063 : 21.09.2007 klo 15:05:09 |
|
Älä vingu! Totuus nyt vaan on se että tamun voitto levskistä unohtuu ja tämä pupellus tullaan muistamaan.
No kuka nyt muistaa mitäkin. Mutta suuren yleisön osalta lienee juuri noin. Urheiluruudussakin oli joku päivä juttua suomalaisten €-menestyksestä ja aina näytettiin vaan hävittyjä matseja, tältä kaudelta siis TamU-RBK muttei vilaustakaan Levskin pudottamisesta. Ei voi ymmärtää.
|
|
|
|
Lihansyöjäkasvi
Poissa
|
|
Vastaus #1064 : 21.09.2007 klo 15:08:07 |
|
Hjelm kyynel silmissä kehuu poikiensa esitystä hyväksi taisteluksi?! Juuri tästä asenteesta on päästävä eroon suomifutiksessa, tappio tuli ja aika helvetin nololla tavalla. Tamperelaisten kohtalo nyt ei suuremmin tunteita herätä, mutta ihmetellä täytyy miksi meidän jalkapallossa ei kehitystä tapahdu?
Koska resurssit ovat euroopalaisittain mikkihiiritasoa niin taloudellisella puolella kuin harrastajien määrässäkin.
|
|
|
|
Lihansyöjäkasvi
Poissa
|
|
Vastaus #1065 : 21.09.2007 klo 15:09:47 |
|
Eiköhän Petrescu lähde näillä näytöillä pelaamaan ulkomaille. TamU:n puolesta
Mahdollista ellei todennäköistä, että Petrescu ja joku muukin TamU-nuori pelaa ensi vuonna jossain Norjan pikkuseurassa. En sitten tiedä, onko se suomalaisen jalkapallon kannalta hyväkään asia. Kavereiden omien urien kannalta kyllä, ja se on tietty loppupelissä ainoa mikä ratkaisee. Varsinaisille suurkentillehän Petrescun rahkeet tuskin riittävät, mutta Suomeen saattaa olla liian hyvä.
|
|
|
|
Lihansyöjäkasvi
Poissa
|
|
Vastaus #1066 : 21.09.2007 klo 15:16:56 |
|
Kokemusta ja oppia ikä kaikki. Suomalainen yhteiskunta kasvattaa miehistä häviäjiä mutta pari Norjan tai kalinadivarin vuotta karsii kyllä turhat alemmuuskompleksit. Kysykää vaikka Wissin Jallulta. Olihan Norjassa Mynttikin. Alemmuuskompleksi lienee sinänsä vain kulunut myytti. Ainoastaan pelaajan taso ja tähtien asento ratkaisee: virheitä tulee kaikille, mutta paremmille vähemmän kuin huonommille.
|
|
|
|
Maanantaivalmentaja
Poissa
|
|
Vastaus #1067 : 21.09.2007 klo 15:26:30 |
|
Tamperelaisten kohtalo nyt ei suuremmin tunteita herätä, mutta ihmetellä täytyy miksi meidän jalkapallossa ei kehitystä tapahdu? Ja kyllä pitäisi alkaa nyt tosissaan panostamaan junnuvalmennukseenkin jotta sieltä saataisiin tulevaisuudessa edes jonkinlaisella itseluottamuksella varustettuja pelaajia. Vituttaa tämä ainainen rämpiminen suomalaisessa jalkapallossa... No kyllä se johtuu juuri siitä että suomalaiset eivät käy katsomassa oman maan sarjoja vaan istuvat TV:n ääressä töllöttämässä jotain muuta sarjaa jostain muusta maasta. Vasta sitten alkaa Suomen seurajoukkueilla ja maajoukkueilla menestystä tulla kun maan omat futis-sarjat voivat hyvin. Sitä kautta tulee resursseja, rahaa, ammattivalmentajia, harjoitteluolosuhteita junnuille, enemmän harrastajia jne. Niin se on kaikissa maissa jossa laji jotain saavuttaa että kaikki kumpuaa lopulta siitä omasta sarjasta.
|
|
« Viimeksi muokattu: 21.09.2007 klo 15:28:22 kirjoittanut Maanantaivalmentaja »
|
|
|
|
|
niftan
Poissa
Suosikkijoukkue: Helsingin Jalkapalloklubi
|
|
Vastaus #1068 : 21.09.2007 klo 15:26:48 |
|
Olihan Norjassa Mynttikin. Alemmuuskompleksi lienee sinänsä vain kulunut myytti. Ainoastaan pelaajan taso ja tähtien asento ratkaisee: virheitä tulee kaikille, mutta paremmille vähemmän kuin huonommille.
Et kai oikeasti puhu Myntistä ja Petrescusta samaan hengenvetoon? Eiköhän Petresculla kuitenkin lahjat riitä pikkasen pidemmälle.
|
|
|
|
tamman siika
Poissa
Suosikkijoukkue: Kaikki kuolleet ja kuopattu
|
|
Vastaus #1069 : 21.09.2007 klo 15:59:08 |
|
Jaahas, nyt on kiväärin piippu pois suusta ja astuttu pois vaatekomerosta. Tuntuu ainakin jo huomattavasti paremmalta kuin eilen. Rapon aika:
Milläköhän sitä aloittaisi? No sanotaanko näin tiivistetysti, että pelin taso ei ollut niin hyvää kuin odotin. 90min asti toivo eli kirkkaana, mutta lisäajalla saikin korvien väliin sellaista shokkihoitoa, että sen jälkeen itsetuhoisa alkoholin nauttiminen on jopa suotavaa. Tästä eteenpäin tulee aika kriittistä tekstiä, ja etukäteen pelaajien puolustukseksi voidaan sanoa, että olihan pakkakin pistetty aikalailla uusiksi.
Ensimmäinen puoliaika: Ihan saatanasti huonoja suorituksia TamU:n pelaajilta, erityisesti paineettomissa tilanteissa. Helppoja sisäteräsyöttöjä roiskittiin toistuvasti aivan päin persettä, kriittisissä paikoissa kommunikoinnin lähes täydellinen puute puolustuksessa ja arkuus kakkospalloista taistelussa. Ainoastaan Jallu ei kunnioittanut vastustajaa lainkaan, taklasi, repi ja raastoi kaikki yksykköset itselleen, muiden päivystäessä lähes puolen metrin päässä omasta miehestä. Onneksi johtomaali saatiin, ja mukavia maalipaikkojakin aikaiseksi ranskalaisten tasaisesta vyörytyksestä huolimatta.
Danielille tarjoiltiin heti alussa paikka lähes tyhjään maalin, mutta herra päättikin vastata Zicon aikaisemmin kaudella antamaan kritiikkiin paikkojen tuhlailusta omalla tavallaan. Melkein onnistui yrityksessään saada pallo pois stadionilta.
Ai niin, erikoistilanteista. Sivurajaheittojen saanti omille osoittautui lähes mahdottomaksi tehtäväksi. Pallottomien liike ja aloitteiden teko heitoissa oli (ollut koko kauden!) jotain nenänkaivelun ja munien raapimisen välimaastosta. Ja ne vitun kulmapotkut! Ei jumalauta, jos yli puolet kulmista on (ollut koko kauden!) kivesten korkeudelle nousevia lörppöjä, jotka ensimmäinen vastustajan pakki voi suulla puhaltaa väljemmille vesille. Onko näitä oikeasti harjoiteltu?
Toinen puoliaika: Näytti jatkuvan siihen mihin ensimmäinen päättyi, ja Bordeaux pääsikin melko vaivattomasti tasoihin. Oikeastaan tuntui siltä, että United ja yleisö heräsi vasta Petrescun unelmalaukauksesta. Jos joku laukesi vedosta housuihinsa pääkatsomossa, niin todennäköisesti tahrat kuivuivat hyvin äkkiä johtuen aurinkokatsomosta tulleen huutoni ilmavirrasta. Mielestäni vieraat menettivät jopa hieman otettaan peliin tehtyään kaksi vaihtoa. Loppu onkin sitten historiaa, lisäaikasekoilut tuomar(e?)ilta, Myntin puppelointi -> 2-2, ja heti perään tuomarin puppelointi -> 2-3. Tästä kaavasta saamme -> multivitutus.
Pelaajia en sinällään jaksa enää eritellä, täytyisi vähän laajemmin varmaan analysoida tuolla joukkuekeskusteluissa. 5700 oli hävettävä yleisömäärä tuollaiselle matsille, ei selityksiä. Peli kuitenkin oli helvetin viihdyttävä loppujen lopulta, ja tarjoili ainakin meikäläiselle jopa yliannostuksen draamaa.
Nyt on takki tyhjä vähäksi aikaa, pitää varmaan yrittää siirtää ajatukset pikkuhiljaa takaisin liigaan. Ai niin, ja erityismaininta piiparille. Mr Richards, if you read this: Fuck you! :keskari:
Lopuksi vielä voimia sille TamU-lippispäiselle papparaiselle joka istui yksinään pelin jälkeen Ale-baarissa, ja tuijotteli surullisena tuopin pohjaa.
|
|
« Viimeksi muokattu: 28.07.2009 klo 16:44:58 kirjoittanut tamman siika »
|
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
|
Vastaus #1070 : 21.09.2007 klo 16:15:34 |
|
TamUn puolustajat näyttivät todella väsyneiltä jo vartin ennen loppua. Ihmettelin ääneen, että eikö penkiltä todella löydy apuja? En TamUn joukkuetta tunne, mutta eikö olisi kannattanut jo ajanpelaamisen vuoksi ottaa vaihto tai pari - vaikka aivan pelin lopussa? Huonommin ei olisi voinut mennä, vaikka vaihtomiesten taso olisi kolmosdivaria. Ei penkillä ollut oikein kyllä ketään. Juuri loukkaantumisesta toipunut J-P Savolainen, joka on vaikka pelituntumaa, Oulussa flopannut Sipiläinen ja Jonne Hjelm. Nyt on helppo sanoa, että huonommin ei olisi voinut mennä, mutta jos joku noista kolmesta pelaajasta olisi tullut kentälle, niin ihmetystä se olisi silloin aiheuttanut.
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
|
Vastaus #1071 : 21.09.2007 klo 16:19:22 |
|
Veikkaan kuitenkin että se Rosenburgin 'halpa' hyökkäyskalusto on ihan liian kallis millekään suomalaiselle joukkueelle. Pitäisi olla näitä virityksiä että Afrikasta roudataan nuoria kavereita tänne ja tarjotaan niille opiskeluja ym. siinä pelaamisen oheessa, nuoria kun ovat ja vielä epävarmoja tapauksia pelaajana. Valmiiden pelimiesten ostamiseen edes Afrikasta ei ole rahaa kun isot seurat on jo perässä sielläkin. Ruotsissa mm. Örgryttenissa on tuommoiset systeemit. Tällaisia systeemejä tarkoitankin. Sitä kauttahan nuo Rosenborgin kaveritkin ovat? Eikö yksi oltu pelastettu jopa kadulta? Ihan huippupelaajia osuu kohdalle harvoin suurseurojen aktiivisuuden takia, mutta kyllähän nämä ruotsalaisjoukkueiden kaverit kertovat, että pienemmillekin riittää. Samoin joku Bah ja RoPS:n sambialaiset. Hyviä pelaajia Suomeen ja miksei kansainvälisestikin. Suomessa tyydytään vaan agenttien tarjoamiin jämäpelaajiin, kun ei ole resursseja tehdä scouttaustyötä itse. En usko, että ensimmäisen sopimuksen palkka aiheuttaisi älyttömiä ongelmia, mutta pelaajien löytäminen vaatisi paljon töitä.
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
|
Vastaus #1072 : 21.09.2007 klo 16:25:57 |
|
Eri. Havaitsin TamU:n osalta järkyttävää hasardipelaamista puolustuspäässä jo ensimmäisellä jaksolla. Ainoastaan Kavenin venyminen sekä Bordöön junnuketjun epävarmat otteet pitivät maalin puhtaana. Omien laskujeni mukaan tällaisia tilanteita syntyi ainakin kaksi. En siis antaisi TamU:n puolustukselle synninpäästöä vaikka olisivat voittaneet 2-1. Toki olisivat pelanneet tällöin vähintään kelvollisesti (eli lisäajan puppeloinnit olisivat jääneet näkemättä), mutta edelleenkään joukkue ei olisi mielestäni pelannut parhaimmalla tasollaan.
Ymmärrän toki, että kun vastustajan taitotaso on pykällä kovempi, niin oman joukkueen suoritus näyttää pykälää kehnommalta. TamU:n puolustus näytti Bordöön nopeiden hyökkääjien rinnalla ehkä hitaammalta ja surkeammalta kuin mitä se näyttäisi esimerkiksi veikkausliigapeleissä, vaikka suoritustaso olisi sama. Joo, olihan noita vaarallisia tilanteita ja aina näytti pahalta, jos Myntin taakse pelattiin. Kyllä taitoero tuli yksi vastaan yksi -tilanteissa usein monesti, mutta ei tälle varmaan mitään voi. Suomessa on hyvin vähän jos ollenkaan laitapakkeja, jotka tuossa olisi pärjänneet. Epäilen, että maajoukkuepuolustajilla Kuivastolla ja Kalliollakin olisi tullut kiire. TamU:n puolustus oli kuitenkin sinänsä hyvin organisoitu, että laidan vuotamisesta huolimatta boksissa oli lähes aina ylivoima ja Micoudin tilannetta lukuun ottamatta miehet kohtuullisen hyvin kiinni. Hjelm oli toki pettynyt reunojen pitämiseen, mutta parempaa vastustajaa vastaan on vaikea saada kaikkea. Se pitää toki sanoa, että on Myntti hidas Veikkausliigassakin ja Ahokin on siinä rajoilla. Haluan alleviivata vielä yhtä seikkaa: vaikka tässä ollaan nyt ryöpytetty ja mässäilty TamU:n virheillä, niin totuus on se, että Tampere United on suomalaisista joukkueita kaikkein lähinnä eurooppalaista tasoa ja jos jonkun seurajoukkueen Suomea tulisi edustaa niin tällä hetkellä se on TamU. 2-3 ei ole tuloksena häpeä, vaikkakaan se tapa jolla ottelu ratkesi ei ole TamU:lle kovin mairitteleva. Jos yksi tai kaksi noista maaleista olisi tullut varsinaisella peliajalla, esim. ajassa '54 ja '75, ei tästä pidettäisi tällaista meteliä. Vaikka kritisoin TamU:n eilistä suoritusta, on joukkueen edesottamuksia silti ollut kiva seurata ja ajoittain peli on ollut ihailtavan kypsää joukkeelle, jonka €urosaavutukset ovat tähän mennessä rajoittuneet Intertotoon. Täysin sama. On jopa pöyristyttävää kuinka ylivoimainen TamU on tällä kaudella ollut pelillisesti. Ainoastaan Haka on tainnut pystyä pitämään lähelle vastaavaa tasoa. Honka on väläytellyt, mutta monesti peli on ollut myös hirveetä paskaa. Kovia pelejä kaipaisi lisää liigaankin, mutta ei niitä hetkessä saada aikaan. En kuitenkaan kaipaa sarjan supistamista. Hieman surullisen kuvan Veikkausliigasta kyllä saa, että ylivoimainen TamU on Euroopassa kuolevainen, jolla on liian kapea rinki ja liian vähän pelaajia, jotka pärjäävät kunnolla kansainvälisessä vauhdissa.
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
|
Vastaus #1073 : 21.09.2007 klo 16:29:26 |
|
Ei saatana, Iltasanomiski haukuttiin kuinka vähän Ratinalla oli yleisöä :keskari: Hävetkää manselaiset Olihan yleisömäärä pettymys, mutta minä en ainakaan häpeä mitään. Edelleen TamU on vetänyt jokaiseen europeliinsä enemmän yleisöä kuin mikään muu europelijoukkue yhteenkään euro-otteluunsa.
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
|
Vastaus #1074 : 21.09.2007 klo 16:30:00 |
|
Oliko Tanu-Bordeaux pelissä oikeasti 1000 henkeä vähemmän kuin TPS:n normaalissa Veikkausliiga-ottelussa Ei.
|
|
|
|
|
|