Diego Thomas esiintyy taas Urheiluruudussa:
https://areena.yle.fi/1-67029560 Toki myös järjestyslukujen taivuttaminen on ammatikseen puhuvalle täysi mahdottomuus. Vastustajasta ei käytetä seuran vaan kotipaikkakunnan nimeä, ja lukeminen on sen verran vaikeaa että paikkakunnan nimessäkin kirjaimet vaihtavat vähän paikkoja:
Klaskvik. Punakortti vierailijoille tuli "reilun tunnin jälkeen", todellisuudessa kuitenkin 59. minuutilla. Luonnollisesti HJK:n myös kerrotaan edenneen lohkovaiheeseen, vaikka mitään lohkoja ei enää ole.
Urheiluruudussa riitti raportoitavaa tähän topikkiin silloin kun ohjelmaa tuli junnumpana aktiivisesti katsottua, eikä mikään näyttäisi tämän satunnaistarkastuksen perusteella muuttuneen, varsin kattava kokoelma erisorttisia kömmähdyksiä saatiin mahtumaan muutamaan minuuttiin
Positiivista tuossa oli, että ottelun tulosta seurattiin reaaliaikaisesti. Ennalta nauhoitetussa osuudessa (päättyi Klaksvikin punaiseen korttiin) ei virheitä tainnut olla (paitsi ilmeisesti tuo punaisen kortin minuuttijuttu). Tasoitus ja johtomaali tulivat sen jälkeen, ja saivat videot niistä leikattua mukaan...toki juontajan lennosta kuvailemilla "Diego Thomas"-nolouksilla kuorrutettuna. Lähetyksen lopussa vahvistettiin vielä oikeaoppisesti lopputulos.
https://yle.fi/a/74-20107042Heinäkuussa Greenwood jätti Manchester Unitedin ja siirtyi Marseilleen noin 25 000 euron siirtokorvauksella. Greenwoodilla oli sopimus Unitedin kanssa kesäkuuhun 2025 asti.
Paljoa ei tarvinnut kontroversiaalista pelaajasta maksaa. Tai siirto tapahtui 1950-luvulla. Tai Englannin kuudennella tasolla. Tai moderni jalkapallo on tervehtynyt mukavasti.
Oikea mittakaava siis vain tuhatkertainen kuin ilmoitettu, eikä juttua vieläkään korjattu
Suomen noin 5000 hengen väkiluvulle