Kandintyö Old Firmissä laulettuihin lauluihin liittyen

[oxycontin]

Pitänee ensi viikolla kysellä ohjaajalta, kelpuutetaanko tällaisia tekeleitä. Täytyy myöskin miettiä, miten teorian saa sujuvasti tuohon sovitettua, kun pelkkä tapahtuminen selostaminen historiallisesti ei tietenkään tule riittämään.

Unohdat empirian nyt! Tutkimusta voi myös tehdä tutkimalla jo tutkittua - analyysi ja synteesi.

Empiria on niille joista ei ole luomaan teoriaa.

[Blitzkrieg]

Varmaankin diskurssianalyysiä käyttäen identiteettipoliittisessa viitekehyksessä.

Jos ohjaajasi tuollaisen aiheen ylipäänsä hyväksyy niin jotain tuollaista se metodi varmaan olisi. Varmaankin joudut kuitenkin sen verran pläräilemään jotain kansanperinteen tms. materiaalia, että saat varsinaisen tutkimuskohteesi, eli nuo laulut sidottua tiettyyn traditioon.

[Artjom]

Jos ohjaajasi tuollaisen aiheen ylipäänsä hyväksyy niin jotain tuollaista se metodi varmaan olisi. Varmaankin joudut kuitenkin sen verran pläräilemään jotain kansanperinteen tms. materiaalia, että saat varsinaisen tutkimuskohteesi, eli nuo laulut sidottua tiettyyn traditioon.

Ohjaaja oikeastaan piti aiheestani ja kehui omaperäiseksi ja hyväksi. Kaikkia noita sanoja ei tietenkään tajua, mutta kun tuota konfliktin historiaa vähän tuntee, niin pääsee kyllä pitkälle. Pitää tässä jossain vaiheessa kerätä laulujen sanoja kasaan ja valita niistä mielenkiintoisimmat aineistoksi.

[Blitzkrieg]

Ohjaaja oikeastaan piti aiheestani ja kehui omaperäiseksi ja hyväksi. Kaikkia noita sanoja ei tietenkään tajua, mutta kun tuota konfliktin historiaa vähän tuntee, niin pääsee kyllä pitkälle. Pitää tässä jossain vaiheessa kerätä laulujen sanoja kasaan ja valita niistä mielenkiintoisimmat aineistoksi.

Yhtään noita lauluja tuntematta veikkaisin, että osa on muuta perua ja otettu käyttöön myös fudismatseissa, osa muovautunut aikojen saatossa jostakin millä ei ole mitään tekemistä protestanttien ja katolisten konfliktissa, osa jotain sotalauluja ja osa jotain nykymusiikin uudelleensanoituksia. Helpottaisi varmaan, jos olisivat kaikki samantyyppisiä.

Tietysti sinun pitää ottaa myös itse jalkapallo-ottelun konteksti huomioon ja mielellään käydä itsekin aistimassa tunnelmaa. Stipendiä hakuun matkaa varten

[Artjom]

Yhtään noita lauluja tuntematta veikkaisin, että osa on muuta perua ja otettu käyttöön myös fudismatseissa, osa muovautunut aikojen saatossa jostakin millä ei ole mitään tekemistä protestanttien ja katolisten konfliktissa, osa jotain sotalauluja ja osa jotain nykymusiikin uudelleensanoituksia. Helpottaisi varmaan, jos olisivat kaikki samantyyppisiä.

Tietysti sinun pitää ottaa myös itse jalkapallo-ottelun konteksti huomioon ja mielellään käydä itsekin aistimassa tunnelmaa. Stipendiä hakuun matkaa varten

Jotakuinkin noin nuo laulut tuntuvat jakautuvan. Esimerkiksi jostain Celtic-fanien YNWA:sta ei paljoa saa irti, toisin kuin vastustajan God Save the Queenista tai Rule Britanniasta. Parhampia lienevät radikaaleimmat, eli sellaiset joissa muistellaan uskontojen välisiä historiallisia yhteenottoja ylistäen IRA:ta tai William Oranialaista, tai vaihtoehtoisesti pilkataan toisten uskontoa.

Kävi kyllä mielessä, että voisi käydä paikan päällä ja tehdä esim jotain haastatteluja, mutta aikaa ja rahatilannetta ei oikein saa sovittettua yhteen. Mitään stipendejä lienee turha hakea kandintyön tasoista tutkimusta varten

Nyt saatiin otsikko oikealle alueellekin  

[Aguilas]

Terve

Aikanaan kirjoitin tällaisen Kouvolan Sanomiin. Lopussa on muutama lähdeviite, jotka saattavat olla avuksi.

Kouvolan Sanomat 14.11.2004
Jalkapallohymniä lauletaan teatterissa

You´ll Never Walk Alone ehti aikoinaan jopa Iso-Britannian listaykköseksi

Voikkaan Pallo-Peikoissa ensimmäiset oppinsa jalkapalloilijana saanut Sami Hyypiä tuntisi olonsa varmasti kotoisaksi, jos hän lapsuusmaisemissaan vieraillessaan ehtisi tutustua Kouvolan teatterin tämän syksyn musikaaliin Karuselliin. Tervehditäänhän Samia ja hänen joukkuettaan Liverpoolissa viikosta toiseen Karuselli-musikaalin laululla You´ll Never Walk Alone. Kouvolan teatterissa 11. syyskuuta Suomen kantaesityksensä saaneessa musikaalissa sama laulu antaa rakkautensa vuoksi kärsimään joutuvalle Julielle toivoa paremmasta. Karusellin You´ll Never Walk Alone on maailman tunnetuin kannustuslaulu.

Richard Rodgersin ja Oscar Hammerstein II:n musikaali Karuselli (Carousel) sai kantaesityksensä Broadwaylla vuonna 1945. Sen suosituimmaksi lauluksi kohosi nopeasti You´ll Never Walk Alone (suom. Et jää yksin). Tuohon aikaan moni sodassa aviomiehensä, veljensä tai poikansa menettänyt sai lohtua musikaalissa leskeksi jäävän Julien kohtalosta ja toiveikkaasta Et jää yksin -laulusta. Musikaalin lopussa kappale kuullaan uudelleen, kun se lauletaan koulun valmistujaisjuhlissa. Tästä syntyi perinne laulaa laulua oikeastikin koulujen päättäjäisissä. Tätä tapaa noudatetaan edelleenkin ympäri Yhdysvaltoja. Ennen lomille lähtöä, oman suvivirtemme tapaan, kouluissa veisataan hartaudella You´ll Never Walk Alone -hymniä.

You´ll Never Walk Alone on ollut myös taajaan nähty vieras hittilistoilla. Oman tulkintansa laulusta ovat tehneet lukuisat pop-, gospel- ja oopperatähdet. Sen ovat levyttäneet esimerkiksi Luis Armstrong, Ray Charles, Perry Como, Placico Domingo, Aretha Franklin, Judy Garland, Mahalia Jackson, Olivia Newton-John, Pink Floyd, Elvis Presley, The Righteous Brothers, Frank Sinatra ja Kiri Te Kanawa. Kuitenkin kuolemattomimman version kappaleesta teki liverpoolilaisbändi Gerry and the Pacemakers marraskuussa 1963.

Vaikka eri joukkueille oli sävelletty omia lauluja jo aikaisemminkin, jalkapallofanien kannustamistavat olivat 1960-luvulle asti lähinnä rytmikkäitä taputuksia, huutoja ja yleistä meteliä. Kannustamisen uusi kulttuuri syntyi Liverpoolin Anfield-stadionilla, kun legendaarisen seisomakatsomon, The Kopin, 28 000 fania ryhtyivät lauluun.

”Merseybeat” oli käsite 1960-luvun alussa kirkkaimpana kruununaan The Beatles. Liverpoolin halki virtaavan Mersey-joen mukaan nimetyn pop-musiikin uuden aallon edustajat nousivat listoille ympäri maailmaa. Liverpool oli yht´äkkiä populaarikulttuurin keskipiste.

Merseybeatin suosituimmat sävelet saivat uuden tulkinnan, kun Liverpool Football Clubin fanit alkoivat laulaa niitä jalkapallo-otteluissa. Koska Beatlesin ”She Loves You” tai Freddie and the Dreamersin ”I Like It” olivat kaikkien huulilla, muutaman fanin aloittama laulu vaikutti stadionilla rinnettä pyörivän lumipallon tavoin ja koko katsomo liittyi lauluun. Gerry and the Pacemakersin 1963 versioima “You´ll Never Walk Alone” nousi listojen kärkeen niin levymyynnissä kuin Anfieldillä. Liverpoolin kotistadionista tuli vastustajalle lähes mahdoton vastus ja Liverpool FC voitti hurmioituneena Englannin 1.divisioonan mestaruuden kauden 1963–64 päätteeksi. Televisioitujen otteluiden kautta laulava kannustus tuli tutuksi myös muiden joukkueiden faneille: Englannin stadionit alkoivat laulaa.

Vaikka You´ll Never Walk Alone on 1960-luvulta lähtien liitetty voimakkaimmin juuri Liverpool FC:n faneihin, on laulu suosittu muillakin stadioneilla. Glasgow Celticin fanit ovat ottaneet kappaleen myös omakseen ja aina aika ajoin keskustellaan siitä, minkä joukkueen laulu se alun perin olikaan. Viime syyskuussa Manchester Unitedin kannattaja Jane Hardwick väitti, että hän ystävineen aloitti You´ll Never Walk Alone -perinteen Manchesterin Old Traffordilla jo vuonna 1958. Kappale omistettiin tuolloin samana vuonna Munchenin lento-onnettomuudessa menehtyneille ManU:n pelaajille, Hardwick väittää. Celticin kannattajien mukaan he alkoivat laulaa You´ll Never Walk Alonea jo vuonna 1957 silloin listakärjessä olleen Perry Comon version innoittamana. Vaikka yksittäisiä lauluja on stadioneilla saatettu kuullakin ennen vuotta 1963, nykyisen jalkapallotutkimuksen mukaan laulava katsomokulttuuri on syntynyt ja kehittynyt juuri Liverpoolissa vuodesta 1963 lähtien.

You´ll Never Walk Alone on kuitenkin enemmän kuin pelkästään Liverpool FC:n fanilaulu. Vuonna 1985 se oli jälleen Iso-Britannian listaykkösenä, kun siitä levytettiin versio Bradfordin stadion-onnettomuuden uhrien tueksi. Syksyllä 1997 prinsessa Dianan hautajaissaattoa Lontoossa seurannut väki yhtyi spontaanisti jonkun aloittamaan You´ll Never Walk Alone -hymniin.

”Walk on, walk on with hope in your hearts
and you never walk alone.
You´ll never walk alone.”

Matti Karhos
Kirjoittaja on jalkapallotutkimukseen erikoistunut Kouvolan teatterin pianisti.

Lähteet:

Armstrong, Gary & Malcolm Young 2000, Fanatical Football Chants: Creating and Controlling the Carnival teoksessa Gerry P.T. Finn & Richard Giulianotti (eds.), Football Culture. Local Contest, Global Visions, Chippenham, Frank Cass Publishers

Thrills, Adrian 1998, You´re Not Singing Anymore. A riotous celebration of football chants and the culture that spawned them, Chatham, Ebury Press

www.guardian.co.uk/guardian
www.footballculture.net
www.manchesteronline.co.uk

[Nure Helsingistä]

Kun valmista --> printtaa työsi foorumille, niin saadaan ainakin yksi asiatopic pystytetyksi.  

[Aguilas]

Tuosta artikkelista käytiin silloin keskusteluakin, joten tässä vielä tarkennuksia:

Mitä Adrian Thrills on siis mieltä fanilaulujen historiasta?

Jo 1800-luvulla joillain lauluilla oli yhteys tiettyihin jalkapalloseuroihin. Esimerkkinä Thrills mainitsee 1862 sävelletyn kappaleen "Blaydon Races", joka liitettiin Newcastle Unitediin. (s. 27). 1900-luvun alusta asti on tunnettu kappaleen "On the Ball City" ja Norwich Cityn yhteys.

Arvioidessaan jalkapallon kasvavaa yleisönsuosiota 1920-luvulla Thrills lainaa Glasgow Observer -lehden artikkelia Old Firm -ottelusta vuodelta 1924: "Thunderous chants and rousing choruses that rained down from the terraces during the match." (s. 28)

Toisesta maailmansodasta toivuttuaan työväenluokan lauantairituaali (the Saturday aftenoon match ritual) pysyi tärkeänä monille. Alkoi jalkapallokannattamisen uusi kukoistus: "The Fifties saw the most pronounced flowering to date of football songs and chants". Porthsmouth voitti mestaruuden vuosina 1949 ja 1950 ja kannattajat lauloivat kappaletta "Pompey Chimes". Samoin tärkeänä fanilauluna Thrills mainitsee Birmingham Cityn laulun "Keep Right On", joka tuli tunnetuksi vuonna 1956. (s. 28-29)

Tähän mennessä Thrills on siis puhunut yksittäisistä fanilauluista, ei fanilaulukulttuurista: "While songs were becoming an ever intensifying part of football in the late Fifties, the sound of the terraces still consisted more of loud cheers, barked insults and ribald banter (suom. ruokoton iva) than full-blown choral eruptions." (s. 29)

Thrills jatkaa: "As the Fifties drew to a close [...] Football was changing. And the sounds of the terraces were about to blossom into what was undoubtedly their golden ages." (s. 29)

Thrills käyttää oman kirjansa lähteenä 1968 julkaistua Arthur Hocraftin kirjaa The Football Man. Thrillsin mukaan Hocraft erottaa aikalaistodistuksessaan toisistaan ajan ennen 60-lukua ja 60-luvulla syntyneen fanilaulukulttuurin.

Tätä seuraten Thrills esittää seuraavat päätelmät:

"The full flowering of the football anthem coincided with the pop boom of the early Sixties. The common consensus is that the singing really began in earnest on Merseyside and, particulary, on the legendary Spion Kop at Anfield" (s. 30)

"As the Kop´s fame started to spread, other teams started to imitate the sound." (s. 32)

Monia muitakin historian yksityiskohtia Thrills mainitsee (esimerkiksi brasilialaiskannattajien huudon "Bra-sil, cha-cha-chaa" vaikutuksen brittikannattajiin 1959, s. 30). Edellä mainitsemani on kuitenkin Thrillsin kanta fanilaulukulttuurin syntyaikaan ja paikkaan. Eri mieltä voi toki olla, mutta argumentoinnin pitää perustua johonkin!

(Lähde: Thrills, Adrian 1998, You´re Not Singing Anymore. A riotous celebration of football chants and the culture that spawned them, Chatham, Ebury Press)

[Boris Pugo]

Kannattaa selata jalkapalloon liittyvien tieteellisten tutkimusten lähdeluetteloita. Sieltä varmasti löytyy ne perusteokset, mitkä kannattaa käydä läpi. Suomalaisista kannattaa tutustua vaikka Harri Heinosen teoksiin, jossa on käytetty erityisesti brittiläistä alan tutkimusta lähteenä.

[Blitzkrieg]

Kun Aguilas olet ilmeisesti tuohon futistutkimukseen perehtynyt, niin kysytäänpä mikä näiden laulujen rooli on kannattajakulttuurissa, tai miten niitä yleensä käsitellään? Onko oletuksena, että kannattajilla on jokin seuraan ja kannattajaryhmään liittyvä identiteetti, jota näillä lauluilla ilmaistaan, vai tulkitaanko lauluja myös identiteettiä tuottavina?

[Ally]

Tällä hetkellä aiheekseni tuntuu päätyvän Celticin ja Rangersin kannattajien peleissä laulamien laulujen sanojen analysoiminen. Tarkemmin ajateltuna tämä sopisi varmaan paremmin kulttuuripuolille?

Älä jätä huomioimatta Celticin pedofiilihistoriaa.

Big Jock Knew,
Oh Big Jock Knew,
Oh Big Jock Kneeeeewwwww,
Oh Big Jock Knew.

Lyhyt ja ytimekäs. Kaikuu varmasti komeasti myös huomisessa OF:ssä.

[Artjom]

Älä jätä huomioimatta Celticin pedofiilihistoriaa.

Ei ole mitään tällaista sattunut silmiini, lisätietoja?

Tuo Aguilaksen mainitsema Thrillsin kirja saattaisi olla hyvinkin mielenkiintoinen, jos sen jostain saisin käsiini. Myös tuolla Heinosen lähteissä on ihan mielenkiintoisen oloisia teoksia, tosin niiden sisällön arvioiminen jää pelkän nimen varaan.

[Ally]

Ei ole mitään tällaista sattunut silmiini, lisätietoja?

http://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/213063.stm

Celtic-fanien palvoma manageri Jock Stein tiesi asiasta, mutta lakaisi asian maton alle. Googlettamalla löytyy helposti lisätietoa.

http://www.youtube.com/watch?v=b3jdjWFUViQ

[Sukerman]

Rangersin kannattajien suosimia lauluja, joita ei ole vielä taidettu mainita:

"The Sash"

http://en.wikipedia.org/wiki/The_Sash

"Build My Gallows"

http://www.lyricsandsongs.com/song/662011.html

http://www.youtube.com/watch?v=dPWXAtl6cXg

[Aguilas]

Tervehdys

Thrillsin kirja löytyy ainakin Oulusta (http://monihaku.kirjastot.fi/ --> haku) ja Urheilukirjastosta (http://urheilu.kirjas.to/).

Old Firmista kannattanee tsekata esim.:

Boyle, Raymond 1994, ”We are Celtic supporters…”: question of football and identity in modern Scotland teoksessa Giulianotti, Richard & John Williams (ed.) 1994, Game Without Frontiers. Football, identity and modernity, Cornwall, Arena Ashgate Publishing Limited

Finn, Gerry P. T. 2000, Scottish Myopia and Global Prejudices teoksessa Finn, Gerry P. T. & Richard Giulianotti (ed.) 2000, Football Culture. Local Contest, Global Visions, Chippenham, Frank Cass Publishers

Murray, Bill 2003, Bhoys, Bears and Bigotry. The Old Firm in the New Age, Edinburgh, Mainstream Publishing

Ja taustaksi ehkä myös:

Hognestad, Hans Kristian 1997, The Jambo Experience: An Anthropological Study of Hearts Fans teoksessa Armstrong, Gary & Richard Giulianotti (ed.) 1997, Entering the Field, New perspectives on World Football, Bridgend, Berg

sekä

Moorhouse, H. F. 1996, One State, Several Countries: Soccer and Nationality in a ’United’ Kingdom teoksessa Mangan, J.A. (ed.) 1996, Tribal Identities: Nationalism, Europe, Sport, London, Frank Cass & Co Ltd

[rokelvis]

Go on home brittish soldiers, go on home
If you have your fucking homes of your own
For 800 years, we've fight you without fears
And we will fight for 800 more..

Sori, voipi olla kielioppivirhe. Celticin fanit laulavat tuota aikas usein ja on levyttänyt ainakin Shebeen-niminen bändi.

[Le God]

Billy Boys

Hullo, Hullo
We are the Billy Boys
Hullo, Hullo
You'll know us by our noise
We're up to our knees in Fenian blood
Surrender or you'll die
For we are
The Brigton Derry Boys

 

[Aguilas]

Kun Aguilas olet ilmeisesti tuohon futistutkimukseen perehtynyt, niin kysytäänpä mikä näiden laulujen rooli on kannattajakulttuurissa, tai miten niitä yleensä käsitellään? Onko oletuksena, että kannattajilla on jokin seuraan ja kannattajaryhmään liittyvä identiteetti, jota näillä lauluilla ilmaistaan, vai tulkitaanko lauluja myös identiteettiä tuottavina?

Tässä lainaus pro gradustani (M. Karhos 2006, El Clásico mexicano – jalkapallo-ottelusta klassikoksi. Vertaileva tutkimus klassisista seurajoukkuekohtaamisista), jossa tuohon Old Firm -kulttuuriin myös viittaan.

...Celtic on ollut alusta asti avoin kaikille pelaajille, vaikkakin se perustamisestaan saakka – toki taustastaan johtuen – on identifioitunut kaupungin katolisten joukkueeksi. Rangers on noudattanut tiukempaa pelaajapolitiikkaa, joka kiristyi entisestään toisen maailmansodan jälkeen. Rangers ei huolinut joukkueeseensa katolisia pelaajia (Macdonald 229). Viimein vuonna 1989 joukkue hankki riveihinsä entisen Celtic-pelajaan, roomalais-katolisen Maurice Johnstonin  (Kuper 2000, 277). Viime aikoina molemmat joukkueet ovat pyrkineet kitkemään joukkueiden kautta ilmentyvää avointa rasismia toista kannattajaryhmää kohtaan, mutta rajalinjat ovat murtuneet vain vähän. Celticin fanien lauluissa ylistetään edelleen IRA:ta , Rangers-fanit solvaavat paavia  ja kannattavat oranialaisveljeskuntaa  (Kuper 2000; 279, 292–293).

Old Firm -ilmiötä sekä Celtic ja Rangers -faneja tutkineet Boyle (1994) että Finn (2000) ovat sitä mieltä, että Celtic- ja Rangers-faniuden kautta voidaan tarkastella skottiyhteiskunnan kompleksista lahkolaisuutta (sectarianism). Finn kuitenkin korostaa, että itse termi ”lahkolaisuus” on monimerkityksellinen ja sitä on käytettävä harkiten (2000; 54–55, 90). Finn vastustaa vahvasti tutkimustraditiota, jonka mukaan Rangers olisi etnispoliittinen vastine Celticin perustamiselle katoliseen irlantilaisskottilaiseen yhteisöön. Tämän ajatuksen mukaan Celticin (irlantilainen katolinen joukkue Länsi-Skotlannissa) perustaminen sai protestanttisessa kansanosassa aikaan vastareaktion, joka ilmentyi Rangersin kannattamisena. Celtic olisi kuitenkin nähtävä syrjityn irlantilaisvähemmistön yrityksenä osallistua skotlantilaiseen urheiluelämään ja yhteiskuntaan yleensä. Näin ollen Rangersin protestanttisuutta pitäisi pitää enemmänkin anti-katolisuutena (ibid. 55–57). Finnin mukaan vuosisatainen perinne ei ole arvokasta eikä sellaisenaan säilyttämisen arvoista, vaan skotlantilaisen yhteiskunnan sekä seurojen erityisesti täytyy ryhtyä todella taistelemaan Old Firm -kamppailussa ilmenevää rasismia vastaan (ibid. 86–90). Hyvin kriittisesti Old Firm -perinteeseen suhtautuu myös Alan Bairner (seminaari 2003)

Sekä Boyle (1994) että Finn (2000) pitävät Celtic- ja Rangers-faniutta kulttuurisen, uskonnollisen ja etnisen identiteetin ilmentymänä sekä ilmauksena. Kuten myös Kuper (2000, 289–290) korostaa, fanit ovat erityisen tarkkoja joukkueidensa historiasta ja useimmiten myös tuntevat sen hämmästyttävän hyvin  (Boyle 1994, 79). Tämän vuoksi joukkue on suuri osa sen kannattajan identiteettiä. Boyle käyttää termiä kulttuurisen osmoosin prosessi (a process of cultural osmosis), jonka kautta jalkapallofanin identiteetti muodostuu:

"There exists within football fan culture a tribal library from which younger fans select and put together aspects of their footballing identity. They learn about the club, its past, its heroes, its villains, its enemies and such like." (Boyle 1994, 85)

Tähän prosessiin vaikuttavat poliittiset, kulttuurilliset ja taloudelliset paineet ja Boyle korostaakin, että kyseessä on tarkoin rajoitettu valinta (ibid. 86, 92). Tuloksena on traditioon sitoutunut fanius, jonka kautta omaa identiteettiään konkreettisesti ilmaistaan.

"…football and football culture can provide a concrate arena for expressing or articulating various strands of identity." (Boyle 1994, 86)

[Bunuel]

"Oi oi Brigton Derry, fuck the Pope and Virgin Mary" on jossain Welshin kirjassa, onko toi ihan tarkka sitaatti todellisesta laulusta vai fiktiota?

[Aguilas]

No, no Pope of Rome! / No chapels to sadden my eyes! / No nuns and no priests… (Finn 2000, 82)

[jaanu$]

Vähän erilaiselta näyttää ton vihkosen sisältö... :

http://www.narsa.ca/weebluebook.pdf

Viime vuosinahan on Ibroxilla tiukasti tarrattu "ongelmaan", ja bännätty vihaa lietsovia lauluja luikauttelevia -, tai epäilyttävää materiaalia kuljettelevia henkilöitä. Seurauksena on ollut se, että kotona lauletaan kiltisti, javieraissa sitten niinku aina ennenkin.

Vieraissahan pääsee aina helpommalla. Nyt esim. lauantaisen OF:n yhteyessä Rangers -kannattajilta oli riistetty Stadionin edustalla myytäviä Big Jock Knew -aiheisia kaulahuiveja, kun taas kherjäläiset olivat saaneet ripustella Ibroxille lakanan, jossa Rangersia kutsuttiin sanalla "huns".

Nyttemmin Rangers-kannattajien keskuuessa on noussu entistä suositummaksi Derry's Walls, joka ei ole ns. kiellettyjen listalla.


Muita mainitsemattomia (varsinkin) nykyisin suosittuja ralleja on mm.
-"I was born under a wandering star" piisistä väännetty "I was born under a Union Jack"
-"Daddy's Uniform"

ja ehkä voisi mainita klassikon "Flute for 50 pence"

[Blitzkrieg]

Sekä Boyle (1994) että Finn (2000) pitävät Celtic- ja Rangers-faniutta kulttuurisen, uskonnollisen ja etnisen identiteetin ilmentymänä sekä ilmauksena. Kuten myös Kuper (2000, 289–290) korostaa, fanit ovat erityisen tarkkoja joukkueidensa historiasta ja useimmiten myös tuntevat sen hämmästyttävän hyvin  (Boyle 1994, 79). Tämän vuoksi joukkue on suuri osa sen kannattajan identiteettiä. Boyle käyttää termiä kulttuurisen osmoosin prosessi (a process of cultural osmosis), jonka kautta jalkapallofanin identiteetti muodostuu:

"There exists within football fan culture a tribal library from which younger fans select and put together aspects of their footballing identity. They learn about the club, its past, its heroes, its villains, its enemies and such like." (Boyle 1994, 85)

Tähän prosessiin vaikuttavat poliittiset, kulttuurilliset ja taloudelliset paineet ja Boyle korostaakin, että kyseessä on tarkoin rajoitettu valinta (ibid. 86, 92). Tuloksena on traditioon sitoutunut fanius, jonka kautta omaa identiteettiään konkreettisesti ilmaistaan.

"…football and football culture can provide a concrate arena for expressing or articulating various strands of identity." (Boyle 1994, 86)

Hienoa saada tällainen vastaus kysymykseeni, joka oli paitsi äärimmäisen relevantti myös selkeästi muotoiltu.

Tästähän mieshuorauksen vastainen liike saa halutessaan lisää vettä myllyynsä: tutkijoiden mukaan faniutta ei saavuteta vinkumalla YNWAa lädimurteella.

[rakkaudentukkumyymälä]

Hieno ja mielenkiintoinen aihe kandintyölle  

[Zapista]

Hienoa saada tällainen vastaus kysymykseeni, joka oli paitsi äärimmäisen relevantti myös selkeästi muotoiltu.

Tästähän mieshuorauksen vastainen liike saa halutessaan lisää vettä myllyynsä: tutkijoiden mukaan faniutta ei saavuteta vinkumalla YNWAa lädimurteella.

Mutta ainakin äärimieshuorat todella tuntevat olevansa sorrettujen katolilaisten suomalaisia veljiä, jotka vaan ovat syntyneet väärään maahan.

[Le God]

Mutta ainakin äärimieshuorat todella tuntevat olevansa sorrettujen katolilaisten suomalaisia veljiä, jotka vaan ovat syntyneet väärään maahan.

Protestanttinen Kallio