Willer
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
|
Vastaus #925 : 03.02.2008 klo 19:35:11 |
|
Hakuprosessista en tiedä tarkkaan, mutta ei niitä kisoja voi mihinkään kaupinkiin hakea ilman kaupungin suostumusta. Kuulostaa ainakin kovin epäkäytännölliseltä, että jokin kolmas taho voisi hakea 2030 olympialaisia Fär-saarille, jolloin saarivaltio-parka joutuisi kiristettynä, selkä seinää vasten rakentamaan puitteet kisoille niiden menettämisen uhalla. Todennäköisemmässä tapahtumien kulussa Turku on tukka putkella ollut mukana hakemassa kisoja, mutta olosuhdevaatimuksia ei ole jaksettu lukea edes vähää alusta. Nyt kun tarkastajat kävivät toteamassa, että kappas kummaa mitään ei ole tehty olosuhdevaatimusten täyttämiseksi ja vaativat toimenpiteitä, tulee homma Turulle täysin puskista. No ei tosiaankaan voi. Turku on itse halunnut olla mukana hankkeessa. Tässä on myös pakko olla taustalla poliittista kädenvääntöä. Vasemmistopuolueet eivät halua olla tälläisessä private-public hankkeessa mukana, ja osakseen myös valtataistelu. Tässä projektissa ensisijassa aktiivinen on ollut kaupunginjohtaja Mikko Pukkinen(Kok.) ja KH tuntuu olleen hankkeesta aika pimennossa. Huonoa informaatiota niin Pukkisen, Palloliiton ja Stadion-yhtiön puolelta. Joku noista kolmesta on tässä hieman mokannut. Tähän soppaan vielä pistää Turun huonon rahatilanteen, niin homma alkoi räjähtää käsiin. Pitää sanoa tästä meidän aktiivisuudesta, että kohtuullisen hyvää toimintaa. Turussa on Sepin sanoin hoidettu asioita maailman sivun tähän malliin, niin nyt näytimme, että saunakaveruus ja hyväveli-kerhon meininki ei ole enää niin helppoa ainakaan fudista koskevissa päätöksissä. Uskallan väittää, että hankkeen saama julkisuus ja fudisfanien solidaarisuuden osoitus oli yllätys Turun päättäjille. Jos tuohon mielenosoitukseen vielä ilmaantuu sopivasti porukkaa, niin voidaan sanoa EOM.
|
|
« Viimeksi muokattu: 03.02.2008 klo 19:42:38 kirjoittanut Willer »
|
|
|
|
|
Homer
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkeakosken Haka
|
|
Vastaus #926 : 03.02.2008 klo 21:09:43 |
|
|
|
|
|
Ulkopuolinen
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Inter
|
|
Vastaus #927 : 03.02.2008 klo 21:44:40 |
|
Luepas oman piirisi lehtiä (s. 3):
Luettu on ja kyllä tuo kuulosti jo etukäteen tutulta luvulta. En vain keksinyt mitään lähdettä sille. Onkohan nuo tavoitteet muuten sellaisia, ettei niihin saa ilmoittaa vähempää kuin on vaadittu minimikapasiteetti? Joka tapauksessa u17-kisojen tapaan varmaan nytkin nähdään valtaisat ilmaislippuvyöryt stadionien täyttämiseksi.
|
|
|
|
Soufi
Poissa
Suosikkijoukkue: Hyvikset.
|
|
Vastaus #928 : 03.02.2008 klo 22:46:29 |
|
Riippuu osuuko kissanäyttelyitä ottelupäiviin.
4477 oli tuossa Suomi-Skotlanti harjoitusottelussa väkeä.
Kyllä naisten arvokisoissa kuitenki puhutaan tuhansista katsojista. Lehtereille eivät kuitenkaan matkaa vaan vastentahtoisesti paikalliset tuulipuvut kädet puuskassa, vaan fanaattiset kotimaansa kannattajat ympäri Euroopan. Vittu mitä pelleilyä. "Hyvä jos 800." Hasitakaa vitu.
|
|
|
|
Offensive Leftwinger
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Inter Turku IF Brommapojkarna
|
|
Vastaus #929 : 03.02.2008 klo 23:05:08 |
|
Kyllä naisten arvokisoissa kuitenki puhutaan tuhansista katsojista. Lehtereille eivät kuitenkaan matkaa vaan vastentahtoisesti paikalliset tuulipuvut kädet puuskassa, vaan fanaattiset kotimaansa kannattajat ympäri Euroopan. Vittu mitä pelleilyä. "Hyvä jos 800." Hasitakaa vitu. Oikein.
|
|
|
|
Willer
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
|
Vastaus #930 : 04.02.2008 klo 01:39:45 |
|
Ääriliikkeen ensimmäinen isku oli menestys: Vihreät asettuivat sunnuntaina vuokrausesityksen tueksi Turun kaupunginhallitus kallistuu Kupittaan päätykatsomon kannalle
JARI HEINO
Kupittaan jalkapallostadionin päätykatsomo on toteutumassa. Kantaansa tähän saakka empineet vihreät päättivät sunnuntain ryhmäkokouksessaan asettua tukemaan kaupunginjohtaja Mikko Pukkisen (kok) esitystä, jonka mukaan Turku vuokraa 20 vuodeksi 1 000 neliön verran liikuntatoimen tarvitsemaa varastotilaa tulevan katsomon alta.
Vihreiden kanta tietää sitä, että vuokrausesityksen takana on ainakin kuusi Turun kaupunginhallituksen 11 jäsenestä. Sunnuntaina illalla neuvotelleet kokoomus ja Rkp vahvistivat kaupunginhallituksen puheenjohtajan Pekka Ruolan (kok) mukaan tukensa katsomohankkelle. Niinpä Pukkisen esitys menisi tänään maanantaina läpi, vaikka Sdp ja Vasemmistoliitto vastustaisivat sitä loppuun saakka.
Sdp ilmoitti perjantaina, että se haluaa vielä selvittää tilapäisen siirtokatsomon rakentamisen kisojen ajaksi. Uefa on tähän saakka torjunut sellaisen ratkaisun. Toisaalta kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Seppo Lehtinen (sd) vakuutti, että Sdp:kin haluaa vuoden 2009 naisten EM-jalkapallokisat Suomeen ja Turkuun.
Maanantaina odotettavissa oleva ratkaisu laukaisisi Kiinteistö Oy Kupittaan Stadionin suunnitteleman investoinnin, mikä lisäisi Kupittaan katsomokapasiteetin
8 000:een. Se mahdollistaisi EM-turnauksen otteluiden järjestämisen.
Kisoja on määrä pelata Helsingissä, Tampereella, Lahdessa ja Turussa. Suomen Palloliiton ja Euroopan jalkapalloliiton Uefan suunnasta on kerrottu, että kisojen saaminen koko Suomeen on vaarassa, ellei Kupittaan päätykatsomo nouse. Päätöksenteon takarajana on maanantai.
Esitys on herättänyt kritiikkiä, koska se lisäisi Turun liikuntatoimen vuosimenoja noin 30 000 euroa.
Helva korostaa kisojen merkitystä
Vihreät pyysivät viikko sitten vuokrausesityksen pöydälle ja puolue on muutenkin suhtautunut ehdotukseen kriittisesti. Valtuustoryhmän puheenjohtajan Mika Helvan mukaan sunnuntain ratkaisu oli kuitenkin yksimielinen.
- Naisten EM-jalkapalloturnaus on niin merkittävä tapahtuma. Toivomme, että se innostaa nuoria naisia liikkumaan, Helva perusteli.
Helva muistuttaa Turussa vallitsevasta jalkapalloinnostuksesta. EM-pelien avulla jalkapallosta tulisi yhä enemmän myös tyttöjen laji.
Vihreät kertovat olevansa kriittisiä sitä tapaa kohtaan, jolla Turku nyt tukee kisoja. Siitä huolimatta ryhmä päätti tässä tilanteessa asettua Pukkisen esityksen taakse.
Vasemmisto ja porvaripuoli eivät neuvotelleet kiperästä tilanteesta viikonlopun aikana.
Katsomoasia on kuohuttanut Turussa tunteita, ja siitä järjestetään jopa mielenosoitus tänään maanantaina ennen kaupunginhallituksen kokousta.
"EM-turnaus on valtava tapahtuma"
Suomen Palloliiton Turun piirijohtaja Jouni Koivuniemi kuvaa viikonvaihteessa toimittamassaan viestissä naisten EM-lopputurnausta "valtavaksi tapahtumaksi".
- Kaikkien aikojen suurin huippujalkapallotapahtuma Suomessa, hän kuvaa.
Järjestäjät odottavat, että 25 ottelua seuraa yhteensä 300 000-350 000 katsojaa.
Määrä olisi reilusti suurempi kuin Englannin vuoden 2005 kisoissa.
Englannin kisat televisioitiin Eurosportin kautta 40 maahan ja 120 miljoonaan kotitalouteen.
- Suomen kisoissa nämäkin määrät kasvavat, Koivuniemi arvioi.
Englannin kisojen välitön taloudellinen hyöty turnausalueelle oli noin neljä miljoonaa euroa. Turkuun olisi tulossa Suomen kisojen 25 ottelusta viisi.
Piirijohtaja muistuttaa myös Suomen naisten hyvästä menestyksestä. Suomi ylsi välieriin vuoden 2005 EM-kisoissa.
Julkaistu 4.2.2008 1:32:20 http://www.turunsanomat.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2008-02-04,104:2:516270,1:0:0:0:0:0:
|
|
« Viimeksi muokattu: 04.02.2008 klo 01:46:12 kirjoittanut Willer »
|
|
|
|
|
FLO
Poissa
Suosikkijoukkue: HSF, HSV
|
|
Vastaus #931 : 04.02.2008 klo 01:42:29 |
|
Loistavaa
|
|
|
|
Statisti
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
|
Vastaus #932 : 04.02.2008 klo 01:50:40 |
|
Nyt Lehtinenkin haluua kisat Turkuun, vaikka alkuviikosta ei kelvannut Uskomaton tuuliviiripoliitikko. Vihreille tästä hyvästä varaukseton
|
|
|
|
Willer
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
|
Vastaus #933 : 04.02.2008 klo 01:54:47 |
|
Nyt Lehtinenkin haluua kisat Turkuun, vaikka alkuviikosta ei kelvannut Uskomaton tuuliviiripoliitikko. Vihreille tästä hyvästä varaukseton Tämä oli ainakin osaltaan meidän aktiivisuuden ansiota. Puhutaan Turussa vallitsevasta jalkapalloinnostuksesta ja sun muusta. Haluan korostaa, että tämä ei saa muuttaa mitenkään maanantaista miekkaria. Läsnäolevana näytämme muillekin, että futis kiinnostaa tässä kaupungissa vaikka vain pelattaisiin siellä fudista. Kunhan olemme läsnä....loistava uutinen. EDIT: Ohos...freudilainen lapsus....taidan mennä nukkumaan.
|
|
« Viimeksi muokattu: 04.02.2008 klo 01:59:34 kirjoittanut Willer »
|
|
|
|
|
Statisti
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
|
Vastaus #934 : 04.02.2008 klo 01:57:03 |
|
Tämä oli ainakin osaltaan meidän aktiivisuuden ansiota. Puhutaan Turussa vallitsevasta jalkainnostuksesta ja sun muusta.
Haluan korostaa, että tämä ei saa muuttaa mitenkään maanantaista miekkaria. Läsnäolevana näytämme muillekin, että futis kiinnostaa tässä kaupungissa vaikka vain pelattaisiin siellä fudista. Kunhan olemme läsnä....loistava uutinen.
Repesin spontaanisti "jalkainnostukselle" Toki mieltä osoitetaan tai pelataan futista, kuinka vaan. Paikalla edelleen.
|
|
|
|
NiKa
Poissa
Suosikkijoukkue: On vain yksi!
|
|
Vastaus #935 : 04.02.2008 klo 02:10:33 |
|
Hieno homma . Ensimmäistä kertaa voin nostaa hattua vihreille. Paikalle tulen kuitenkin huomenna!
|
|
|
|
Offensive Leftwinger
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Inter Turku IF Brommapojkarna
|
|
Vastaus #936 : 04.02.2008 klo 09:22:13 |
|
Loistavaa! Hienoa vastuunkantoa Vihreiltä. Turku jatkaa taistelussa futispääkaupungin tittelistä. Seuraavaksi: Rovaniemelle valot. :
|
|
|
|
Ravenmoon
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS, 49ers
|
|
Vastaus #937 : 04.02.2008 klo 11:36:53 |
|
Loistavaa! Hienoa vastuunkantoa Vihreiltä. Turku jatkaa taistelussa futispääkaupungin tittelistä. Seuraavaksi: Rovaniemelle valot. : pitääkö turun kustantaa nuokin :P
|
|
|
|
Mercurius
Poissa
|
|
Vastaus #938 : 04.02.2008 klo 11:46:39 |
|
Äärilliikkeelle Hienolta vaikuttaa, ja on aivan selvää että forumistien mobilisoima kansalaistoiminta on tässä vahvasti vaikuttanut. Hienoa. Willerin sanoin, on todella tärkeää ettei tämä laimenna mielenosoitusintoa millään tavalla. Kannattaa viedä läpi aivan kuten on suunniteltukin, tavallaanhan tässä mitataan kuinka vahvasti ääriliike seisoo sanojensa takana myös. Seppo Lehtisen lähes täyskäännökselle ja flip-floppaukselle toki vielä mahtava :keskari: Ensiksi ylimielisen populismin nimissä vastustetaan hanketta ja esitetään että nuo 30.000 euroa "ovat ehkä pois juniorijalkapallosta" ja päivää kahta myöhemmin puhutaan, että "kaikki haluamme EM-kisat Suomeen ja Turkuun." On siinä vaan selkärangaton poliitikko. Päälle myös huutonaurut Artesolalle.
|
|
|
|
Berner
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Inter, Barcelona, Juventus
|
|
Vastaus #939 : 04.02.2008 klo 11:46:39 |
|
Nyt Lehtinenkin haluua kisat Turkuun, vaikka alkuviikosta ei kelvannut Uskomaton tuuliviiripoliitikko. Vihreille tästä hyvästä varaukseton Lehtinen nähty tänään kaupungilla antamassa haastattelua TV-kameralle (liekö TurkuTV:n ohjelmaa). : Varmasti kehuu, kuinka hän sai aikaiseksi demarien mielenmuutoksen...
|
|
|
|
niftan
Poissa
Suosikkijoukkue: Helsingin Jalkapalloklubi
|
|
Vastaus #940 : 04.02.2008 klo 11:51:04 |
|
Hyvä poliitikon tunnusmerkkejä on kyllä sekin, että osaa toimia oikein tilanteen edellyttämällä tavalla. Itseäni eniten vituttaa vanhat jäärät, joiden pää ei käänny edes järkiperusteluiden ja kansan valtaenemmistön mielipiteen edessä.
|
|
|
|
Juipe
Poissa
|
|
Vastaus #941 : 04.02.2008 klo 12:18:59 |
|
Vihreille vahva Kendo-Sepille joka tapauksessa, äänestää tai päättää miten vaan, vahva :keskari:
|
|
|
|
Ulkopuolinen
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Inter
|
|
Vastaus #942 : 04.02.2008 klo 12:30:26 |
|
Seppo Lehtisen lähes täyskäännökselle ja flip-floppaukselle toki vielä mahtava :keskari: Ensiksi ylimielisen populismin nimissä vastustetaan hanketta ja esitetään että nuo 30.000 euroa "ovat ehkä pois juniorijalkapallosta" ja päivää kahta myöhemmin puhutaan, että "kaikki haluamme EM-kisat Suomeen ja Turkuun."
Veikkaan ettei Sepi tai kukaan muukaan uskalla enää tänään vastustaa tuota hanketta, jos läpimeno näyttää joka tapauksessa varmalta. Silloin Sepikin voi taas seuraavien vaalien alla kertoa olleensa tuomassa historiallisia kisoja Suomeen. " "
|
|
|
|
Bunuel
Poissa
Suosikkijoukkue: Kansandemokraattinen jalkapallo
|
|
Vastaus #943 : 04.02.2008 klo 13:26:05 |
|
Hyvät yleisömääräveikkaukset, toisen mukaan 800 ja toisen mukaan 12 000 - 14 000 per matsi... Uskallan väittää että jälkimmäinen on lähempänä Suomen matseissa ja ensimmäinen muiden joukkueiden otteluissa. Tuskin silti alle 2000 tai 3000 katsojan jäädään missään pelissä.
|
|
|
|
beck
Poissa
Suosikkijoukkue: Kokemusasiantuntija
|
|
Vastaus #944 : 04.02.2008 klo 17:57:19 |
|
|
|
|
|
morice
Poissa
|
|
Vastaus #945 : 04.02.2008 klo 18:04:20 |
|
Veritasstadionin lisäkatsomo on kaupunginhallituksessa hyväksytty yksimielisesti. Kommunisti Artesola teki vastaehdotuksen jota ei kukaan kannattanut joten päätös kirjataan näin yksimielisenä!!! Viimeinkin. Ja kaikille mielenosoittajille peukku&tuoppi.
|
|
|
|
morice
Poissa
|
|
Vastaus #946 : 04.02.2008 klo 18:10:34 |
|
Sitten ne piirrustukset pöydälle! Spekulaatiot voivat siis alkaa päätykatsomon tarkemmista yksityiskohdista. Enään ei tarvitse miettiä tuleeko ei yhtään, yksi tai jopa kaksi katsomoa.
|
|
|
|
bamse
Poissa
Suosikkijoukkue: maapisteet
|
|
Vastaus #947 : 04.02.2008 klo 18:44:07 |
|
Hieno päätös!
|
|
|
|
GonzalesBlanco
Poissa
Suosikkijoukkue: R.I.P 2.4.2008
|
|
Vastaus #948 : 04.02.2008 klo 18:53:44 |
|
Semmonen yhtenäinen katsomo loisi lisää tunnelmaa. Eikä se varmaan vaatisi paljoa, kun vetää ne kulmat kiinni tähän pääkatsomoon ja "aurinkokatsomoon". Hyvä puoli siinä on myös se, ettei v*tt*m**n*n tuuli pääse katsomon reunalle jäädyttämään tuulipukuyleisöä, jotka istuvat paikallaan koko ajan. Visuaalisestikin näyttää hienolle sellainen hevosenkengän muotoinen katsomo, johon tietysti lisätään toinenkin päätykatsomo myöhemmin, kunhan ensin saadaan kulttuuri nousuun ja TPS €kentille joka vuosi.
|
|
« Viimeksi muokattu: 04.02.2008 klo 19:02:28 kirjoittanut GonzalesBlanco »
|
|
|
|
|
Juhana
Poissa
|
|
Vastaus #949 : 04.02.2008 klo 18:59:39 |
|
Mites se muuten oli, joko molempiin päätyihin on rakennuslupa vai vasta toiseen?
|
|
|
|
|
|