SavU - Kultsu FC 3-0 (1-0)
Matsi alko kotijoukkueen painostuksella, joka tuotti tulosta n. 7 min paikkeilla kun kotijoukkueen mainio Mikko Mutka keskitti vasemmalta
Kultsun puolustuksen keskeltä boxiin ja paikalla ollut
Pasi Immonen junttasi vastustamattomasti
1-0.
Kultsu ei oikein päässyt matsiin mukaan koko ensimmäisellä puoliajalla. Joukkueella oli muutamia paikkoja, muttei saanut niistä maaleja.
Vasta viimeisen vartin aikana Kultsu sai ottelua hallintaansa, mutta ekan puoliajan vaarallisimmat maalipaikat tulivat kuitenkin SavU:lle
Kultsun puolustuksen ollessa vähän väliä helisemässä SavUn nopean Mutkan kanssa. Kultsu maalivahti hoiti kuitenkin leiviskänsä näissä tilanteissa.
Toisen puoliajan alussa asialla oli sama parivaljakko Mutka-PImmonen ja maalikin oli ensimmäisen tosinto; Mutka karkas Kultsun puolustukselta ja pallo
boxiin
Immoselle ja Gooooooooooooll!!! (
2-0).
Kultsu painoi toisen jakson lopun päälle kuin yleinen syyttäjä - mutta ilman tulosta.
Ja niin kuin aina (=klisee), toinen joukkue iskee vastahyökkäyksestä; PImmosen jouduttua vaihtoon joutui Mutka tekemään maalin ihan itse
.
Kultsun puolustus ja maalivahtikin jäivät nuolemaan näppejään kun taituri
Mutka harhautusten jälkeen teki loppulukemat
3-0.
Ei ihme, et Mutka valittii kotijoukkueen parhaaks ja Kultsust Rikan Jani.
Kuvaavaa koko pelille oli huonojen syöttöjen suuri määrä - ottelu muistutti enempi potku- kuin jalkapalloa.
Huomiotani herätti Kultsun
Vahvistus
Sergey Afanasyev (syy: ensimmäinen näkemäni Kultsu-matsi tällä kaudella).
Mieshän liikkui kuin gaselli ja teki muutamia huimia harhautuksia - todellinen pelimies.
Mutta, mutta ... pääsääntöisesti aina aivan yksinään (emäntänikin kyseli vieressäni "missä ne muut on?").
Muutama tuollainen joukkueessa (kuin joukkueessa), niin pitkällä oltaisiin.
Sää: pilvipoutaa, 18 astetta (viimeisen 20 min. aikana alko vähän tihkuttamaan, mutta siinä vaiheessa ei enää väliä ...).
Eli vikaa ei täältäkään voi hakea.
Katotaa viel PEPO ja Susie (Q) matsit, niin saahaa tää kierros käre osalt nippuu ja ruvetaa oottamaa (ja jännäämää) seuraavaa kierrost.
Lopuksi, tuolla Kultsun saitilla kommentoin yhteen kirjoitukseen seuraavasti:
Kyl se on nii, et tuollasel pelil, mitä Kultsu SavUa vastaan esitti, ei paljoo Kakkoses oo tekemist.
Karsinnatkii tulevat olemaa vaikeit, jos ees sinne saakka päästään.
Toivottavasti tän illan peli ol kauve huonoin - niin surkeeta se oli.
Etekii puolustus oli ihan tuuliajolla Mutkan kaa.
Mut äijähä taitaa olla yks kovimmist koko Kaako Kolmose pellaajist
?
Mut ei heitetä kirvest kaivoo, pelejä o viel kuus jälel (ja sit karsinnat)
.
Purhal näyttäis (näi etukättee - teorias) oleva kaikkei helpoin loppuohjelma. Kärkiporukoista vaa PEPO (vierais) vastas.
Mut katotaa ens kaus loppuu ja ihmetellää sit lissää.
Ens perjantain mie tuun sit Joutsennoo katsomaa matsii
Voikkaa julleja vastaa - toivottavast peli kulkee iha eri taval.