Haemae
Poissa
|
|
Vastaus #1350 : 30.08.2008 klo 17:39:58 |
|
MiKi-TsV 1-2
Oli kerrassaan huikea thrilleri Mikkelissä!
Jokelan Jani pääsi jo ottelun alkuhetkillä karkaamaan keskikentältä yksin läpi. Hieno yksilösuoritus, nopea eteminen, taitavat harhautukset ja laukaus kohti alakulmaa - ottelun avausmaali TsV:lle oli tosiasia. MiKi sai luotua läpi ottelun hyvin tilanteita, mutta taipalsaarelaisten maalilla oli todellinen kumiukko, joka tuntui torjuvan kaiken mitä vain torjuttavissa oli. TsV ei sen sijaan maalipaikoilla juhlinut, mutta viimeistely oli kliinisen tarkkaa. Joukkue sai oikeastaan koko ottelussa vain kaksi maalipaikkaa ja käytti molemmat hyväkseen. Toiseen maaliin johtaneen Jokelan alanurkkalaukauksen Rovio olisi ehkä parempana päivänä napannut kiinni, mutta tänään ei.
Viimeiset 20 minuuttia tekivät matsista huikean. MiKi painoi päälle kuin yleinen syyttäjä. Kulmia tuli solkenaan ja monen monta kertaa pallo pyöri aivan maalin tuntumassa, mutta uhrautuen ja onnella taipalsaarelaiset kestivät. Aivan loppuhetkiksi MiKi nosti maalivahtinsa vastustajan päähän, mikä näytti tuovan mikkeliläisten otteisiin entistä enemmän latausta. Kun kello näytti jo 90 minuuttia, maalinedustalla pyörinyt pallo päätyi TsV-puolustajan jalasta roikulla omaan maaliin. Vielä lisäaikaa oli kuitenkin hyvin jäljellä, ja MiKin meno jatkui entisellään. Kuudentoista sisään keskitetyssä pallonkamppailutilanteessa mikkeliläispelaaja kaatui dramaattisesti nurin, ja kiivaasti reagoinut mikkeliläisyleisö sekä MiKin pelaajat vaativat rangaistuspotkua. Sitä ei kuitenkaan tullut, ja moni oli valmis heittämään hanskat niin sanotusti tiskiin. Mutta mitä vielä, MiKin alueelle puretusta pallosta joukkue lähti uuteen hyökkäykseen ja aivan edellistilanteen kannalta identtisesti pallo keskitettiin rangaistusalueen rajan sisään. Tällä kertaa Juha-Matti Murtonen oli maassa, taipalsaarelaisen selvästi rikkoneena. Kiima nousi muutamakymmenpäisen yleisön keskuudessa suorastaan käsinkosketeltavaksi, ja rankkariin taputettiin innokkaasti. Sariolan lähettämä pallo osui kuitenkin epäonnekkaasti aivan tolpan sisäreunaan ja kimposi siitä maalivahdin jalkoihin. Peli oli ohi. TsV:lle 3 pistettä, mutta täytyy sanoa, että lukemat olisivat hyvin voineet olla tyyliä 5-2 MiKille. En sanoisi, että parempi voitti, mutta tällaista jalkapallo aina joskus on.
Tunnelma oli etenkin ottelun loppuhetkillä huikean hyvä. Yleisö reagoi tilanteisiin voimakkaasti, taputti, ja kannustushuutojakin kuului. Harvoin on Kolmosen ottelu tarjonnut yhtä paljon dramatiikkaa ja suurta urheilujuhlaa kuin tänään. Harmi vaan, että MiKin nousuhaaveiden kannalta tappio saattoi olla kohtalokas takaisku. Henkisesti näin selvän hallinnan jälkeen tappio syö tavallista enemmän miestä. Mainittakoon sivuhuomautuksena, että eurolla tarjoushintaan tarjotut kahvi ja munkki tekivät terää. Munkit olivat kerrassaan pirun maukkaita. Hymähdin myös huomatessani kahvimaidon olevan yleisötapahtumaan harvinaisesti punaista, Valion täysmaitoa. Tosin niinhän sen MiKin pelatessa kuuluukin olla.
|
|
« Viimeksi muokattu: 30.08.2008 klo 17:46:07 kirjoittanut Haemae »
|
|
|
|
|
sahrami
Poissa
|
|
Vastaus #1351 : 30.08.2008 klo 17:44:09 |
|
Nonih, tässä voikii hehkuttaa ensi perjantaina pelattavaa Kultsu-PEPO peliä. Veikkaan et pelistä tulee TODELLA kuuma taistelu, jonka PEPO vie 0-2 Tämä päivä oli PEPOlle erittäin hyvä. Purhasta selkeä voitto, Sudet ei päässyt karkuun ja vielä TSV:n hieno voitto. Tiukka on vääntö loppumetreille asti ja hyvä niin. Laitetaan vielä PEPOn maalaritkii tähä: Timo Valkeapää 1-1 (pusku takatolpilta Larryn kesosta) Jussi Rusanen 2-1 (pusku pilkun kohilta Tero Niemisen kesosta, Peltomaan hieno puolenvaihto Terolle) Santtu Peltomaa 3-1 (rankkarista) Lauri Karjalainen 4-1 (todella kaukaa matala veto, veskari tökötti selkä suorana ja odotti että pallo menee päätyrajasta yli, näinhän siinä kävi mut viiva oli tolppien välissä )
|
|
|
|
_aM_
Poissa
Suosikkijoukkue: zaPPa, Liam Brady
|
|
Vastaus #1352 : 30.08.2008 klo 17:45:47 |
|
Tiukkaa - ja tulista, on kärkikahinoissa ollu Täs Kaako Kolmose kären tilanne tän päivän jälkee: Kultsu FC 19 13 3 3 47-20 42 --------------------------------- PEPO 19 12 4 3 44-16 40 Sudet 19 11 5 3 48-18 38 MiKi 19 12 2 5 38-20 38 Purha 19 12 2 5 43-29 38 (Täs pelis sarkaimet o iha peeceest!, mut eiköhä tuos selvän saa) Ens viiko lopun kärkijoukkueitte matsit: pe 5.9. Kultsu FC - PEPO (todellinen kärkikamppailu, veikkaus 1 ) la 6.9. Sudet - MiKi (myös kärkkäri, veikkaus 1) viikol ke 3.9. Purha taitaa hakkee pisteet Haminasta, mut toivotaan et Hapki laittaa kunnol kampohi ja ottaa pisteen
|
|
|
|
Ikiskinu
Poissa
|
|
Vastaus #1353 : 30.08.2008 klo 18:05:47 |
|
...
|
|
« Viimeksi muokattu: 24.03.2009 klo 19:59:47 kirjoittanut Ikiskinu »
|
|
|
|
|
_aM_
Poissa
Suosikkijoukkue: zaPPa, Liam Brady
|
|
Vastaus #1354 : 30.08.2008 klo 18:09:47 |
|
Tais Kultsunkii pelis olla säpinää ... vahvistamattomii tietoi mukkaa Sergey ja Kettuse Ile saivat molemmat kax keltast korttii ja sitä myöte ulos - arvatenkii tuomari iha pihal (niihä se taitaa yleensä olla).
Kuulemma muute tiukka peli - voitto maalin teki Fräntilän Juri Valtosen syötöst (vois olla myös kulma, niinku Taipalsaarel - en tiiä); eli konkarit tais "hoitaa nää pisteet"
|
|
|
|
_aM_
Poissa
Suosikkijoukkue: zaPPa, Liam Brady
|
|
Vastaus #1355 : 30.08.2008 klo 18:15:20 |
|
KULTSU Joutsenost eikä mistää LapenskistPe 5.9 18:30 Kultsu FC - PEPO (PEPO - Kultsu FC 0 – 1) La 13.9 15:00 MiKi - Kultsu FC (Kultsu FC - MiKi 3 – 1) La 20.9 15:00 Kultsu FC - FC Villisiat (FC Villisiat - Kultsu FC 1 – 1) PEPO Pe 5.9 18:30 Kultsu FC - PEPO (PEPO - Kultsu FC 0 – 1) La 13.9 15:00 HaPK - PEPO (PEPO - HaPK 3 – 1) La 20.9 15:00 PEPO - MiKi (MiKi - PEPO 1 - 0 ) Sudet La 6.9 15:00 Sudet - MiKi (MiKi - Sudet 1 – 0) La 13.9 15:00 FC Villisiat - Sudet (Sudet - FC Villisiat 7 – 0) La 20.9 15:00 Sudet - STPS (STPS - Sudet 0 – 1) Purha Ke 3.9 18:30 HaPK - Purha (Purha - HaPK 2 – 1) La 13.9 15:00 Purha - SavU (SavU - Purha 3 – 5) La 20.9 15:00 VoPpK - Purha (Purha - VoPpK 3 – 0) MiKi La 6.9 15:00 Sudet - MiKi (MiKi - Sudet 1 – 0) La 13.9 15:00 MiKi - Kultsu FC (Kultsu FC - MiKi 3 – 1) La 20.9 15:00 PEPO - MiKi (MiKi - PEPO 1 – 0) Kylhä tuon mukkaa Purhal ois kaikist helpoin loppuohjelma, mut pallo on pyöree niiku tuo Miki-TsV -peli osoitti. Mut, mut mielenkiintoist kaike kaikkiaa - saap jännittää koko rahal
|
|
|
|
Marttyyri
Poissa
|
|
Vastaus #1356 : 30.08.2008 klo 18:45:24 |
|
Purhalle ei vaan taida riittää edes helpoin jatko-ohjelma, kun omaavat huonoimman maalisuhteen kärkiporukoista. Väkisinkin joukkueita tulee päätymään tasapisteisiin.
Kuuleman mukaan PEPO-Purha pelissä kolme Purhan Pelaajaa lentäny pihalle. Purha on johtanut pelia ekan puoliajan jälkeen 1-0. Olisi mielenkiintoista kuulla tarkempaa raporttia pelistä. Onko tuomari taas kerran ottanut suuren suuren roolin?
|
|
|
|
apinaihansikana
Poissa
|
|
Vastaus #1357 : 30.08.2008 klo 19:05:51 |
|
Kultsu-Hukat..ai ai ai..kultsun possut olivat aika mötköjä ja vääryydellä anastivat susilta voiton ja kunnian. Heimolle plussat alkukantaisesta käytöksestä, ugh ugh hermiina! Voin muuten kertoa, et vähän pepo vie kultsua ens pe(?).. ja Sergeille uimalakki, mötkö!
|
|
|
|
Calvin Klein
Poissa
|
|
Vastaus #1358 : 30.08.2008 klo 19:06:14 |
|
ainakin 1,5 punaista ansaittu. 1 ehkä liikaa!?! Pepo taisteli ja ansaitsi tasoituksen ja johtomaalin huikeella painostuksella. Sitten alkoi punaiset vilkkua. Törkeä selkään tulo ja tönäisy pepon toista pelaajaa, tuloksena 2 keltaista ja ulos. toinen taisi olla niin että larry oli tikkaamassa palloa jo tyhtään maaliin niin vedettiin paidasta nurin, tuloksena suora punainen ja pilkku.. oiskohan saanu väärä mies sen punaisen!?! Yksi taisi mussuttaa itsensä pihalle lopullisesti kahella keltasella.. !! Loppu oli kosmetiikkaa ja numerot oisivat voineet olla rumatkin.. maalivahti taisi olla ainoa joka taisteli loppuun asti ja pelasti selviä maaleja liuta pinon verran . Pepon peli ihailtavaa.. kultsun peli kulkee ja tsv:kin taistelee kunniasta Lpr:n seudun futiksen puolesta Jännäksi menee..
|
|
|
|
unicare
Poissa
|
|
Vastaus #1359 : 30.08.2008 klo 19:07:47 |
|
no siis pepo purha pelissä ne ulosajot tuli joteki sellai, että myllymäki tuli pepon pelaajan niskaa aika kovaa ja sai varotuksen, sitten pepon bodari lari green tuli jotai siihen känisee ni myllymäki tönäs ja siitä toinen keltanen. Sitten alin mies ehkä repi larin maaha ja sai siitä punasen, ite ehkä keltasen oisin antanu, mut säännöt säätöjä. Kolmas punanen tuli jostain suunsoitosta mikä ei kuulunu katsomoon ainakaan. Purhan peli meni sekasi omaan hölmöilyyn. Pitäis suut kiinni ja pelais. Pepo teki näin ja vei ansaitusti.
|
|
|
|
Los siete hermanos
Poissa
Suosikkijoukkue: MP, Huuhkajat
|
|
Vastaus #1360 : 30.08.2008 klo 20:10:42 |
|
"Jäätävää" raportointia Haemaelta . Harmi vaan kun missasin viimeset 20 min. ku piti mennä roudaamaan pesukonetta :keskari:
|
|
|
|
_aM_
Poissa
Suosikkijoukkue: zaPPa, Liam Brady
|
|
Vastaus #1361 : 30.08.2008 klo 20:12:44 |
|
Purhalle ei vaan taida riittää edes helpoin jatko-ohjelma, kun omaavat huonoimman maalisuhteen kärkiporukoista. Väkisinkin joukkueita tulee päätymään tasapisteisiin.
Totta turiset Marttyyri - Purhan max.pisteet 47 (samote myös Sussiin, Miki ei saa ennää nii paljo pisteit), Kultsu ja PEPO yltänevät niihin "helposti"
|
|
« Viimeksi muokattu: 30.08.2008 klo 20:25:07 kirjoittanut _aM_ »
|
|
|
|
|
_aM_
Poissa
Suosikkijoukkue: zaPPa, Liam Brady
|
|
Vastaus #1362 : 30.08.2008 klo 20:22:49 |
|
Pepon peli ihailtavaa.. kultsun peli kulkee ja tsv:kin taistelee kunniasta Lpr:n seudun futiksen puolesta Jännäksi menee.. Ettei vaa ens perjantain Kultsu-PEPO pelin voittaja (siis voittaja) ois Kaako Kolmose voittaja? Nooh, ehkä vähä enne aikasta, mut noi mie oon vähä aatelt Ja oha se Räkyynät viel Lapenski ykkösporukka Kakkoses - tän kaue, ens kauest ei taia kukkaa viel tietää mittää ... onks heit ees olemaskaa?
|
|
|
|
hellstone
Poissa
|
|
Vastaus #1363 : 30.08.2008 klo 20:24:09 |
|
MiKi-TsV 1-2
Kiitos Jokela!
|
|
|
|
Ikiskinu
Poissa
|
|
Vastaus #1364 : 30.08.2008 klo 20:31:06 |
|
...
|
|
« Viimeksi muokattu: 24.03.2009 klo 20:04:27 kirjoittanut Ikiskinu »
|
|
|
|
|
Ikiskinu
Poissa
|
|
Vastaus #1365 : 30.08.2008 klo 20:36:19 |
|
...
|
|
« Viimeksi muokattu: 24.03.2009 klo 20:04:13 kirjoittanut Ikiskinu »
|
|
|
|
|
Calvin Klein
Poissa
|
|
Vastaus #1366 : 30.08.2008 klo 20:44:04 |
|
Ois ollu Ktp:lläkin tiukkaa täällä kaakossa pärjätä tällä kaudella. Pikku hiljaa uvutetaan nyt kaakkolaisia sinne kakkoseen ja saadaan oikeutetusti hyviä porukoita sinne. Ja toivottavasti täällä päin pelataan vielä 1 ja kakkosta monenkin tiimin puolesta.. Mypa edelleen lippulaiva täällä päin. Täältä saisi oivasti yhteistyöllä loistavia tiimejä.. tietenkin kouvolan seudun ja lappeenrannan väli on huomattava.. Lappeenrannastakin löytyisi mallikas ryhmä rakuunoiden tilalle.. Ensi perjantai osoittaa aika paljon.. kärkipäät pelaa keskenään yhesti tai jopa kahesti.. loppuun asti pittää pelata
|
|
|
|
Iha_Ite
Poissa
|
|
Vastaus #1367 : 30.08.2008 klo 20:58:52 |
|
MiKi - TsV 1-2 :keskari:
Jani Jokela pääsi 1. jaksolla kaksi kertaa läpi punapaitojen puolustusvirheiden jälkeen ja viimeisteli tarkasti kummallakin yrittämällä. Muuten peli oli siis täysin MiKin, mutta pallo saatiin maaliin vasta yliajalla, kun Tesvin oma pakki suhrasi pomppupallon omaan maaliinsa yli todella hyvin pelanneen maalivahti Kouvon.
Mielenkiintoinen näkemys tuo "puolustusvirheistä" kun Jokela pelatttiin kolme kertaa yksin läpi TsV:n keskikentän toimesta joka kerta hallitusti ja yhden kerran Jani epäonnistui. 0-2 tilanteessa oli myös Sami Ahtiaisella melkoinen laatupaikka kulman jälkitilanteesta mutta veto 13 metristä hivenen yli oikean yläkulman. Miki sai muutaman vaarallisen paikan koko pelissä ja muuten tyytyi nostelemaan tyhmästi 30 metristä korkeaa palloa TsV:n toppareille jotka hoitivat kohtuu helposti nämä pallot. Ansaitusti pisteet Taipalsaarelle ja näin Mikistä tuli pisteautomaatti TsV:lle tällä kaudella
|
|
|
|
Duunari
Poissa
|
|
Vastaus #1368 : 30.08.2008 klo 21:03:30 |
|
MiKi-TsV 1-2 Veikoille ehkä kauden hienoin voitto. Sen verran pelistä plussia Veikoille, että hallinta annettiin suosiolla Mikille, koska tiedettiin ettei juoksuvoimassa pärjätä. Veikoilla oli mukana yksi loukkaantunut vaihtomies, joten se nostaa voiton arvoa entisestään. Miki jauhoi päätä betonimuuriin kun Veikot puolusti 11 miehellä uhrautuvasti. Kyllä siinä toki oli onneakin mukana, mutta kova työ tehtiin ja tänään se palkittiin upealla tavalla. Pilkusta vielä sen verran, että Mikin pelaaja otti keskityspallon suoraan käsiinsä ja se rike mistä pilkku tuomittiin tapahtui vasta tämän jälkeen, joten olisi kyllä voinut jäädä viheltämättäkin.. Sariolaa pilkun tuhriminen sapetti sen verran ettei mies tullut edes kättelyyn pelin jälkeen.. Nousun avaimet ojennettiin näillä tuloksilla PEPOlle ja Kultsulle, joten seuraavasta pelistä on odotettavissa todellinen titaanien taistelu. Tosin pelejä on vielä jäljellä kärkijoukkueiden kesken runsaasti eli kaikki on vielä auki.
|
|
|
|
_aM_
Poissa
Suosikkijoukkue: zaPPa, Liam Brady
|
|
Vastaus #1369 : 30.08.2008 klo 21:10:17 |
|
Samaan aikaan....eli Lappeenrannan seudusta on tunkua kolmoseen, mutta kovin sääli jos kaikista kulmakunnan jengeistä ei saada yhtä lippulaivaa aikaiseksi.
Niinpä nii - työ ootta Lapenskis nii eripurasta porukkaa, ettei kunnollist Ykkösporukkaa synny sit millää. Uus-Lavolast vaik Lauritsallaa on enempi matkaa ku Joesuust Vaasaa - tuollee nii ku "henkises" mieles Käy(kää) vaik lukemas tuolt ff2:sest Rakuunoitte folderist http://futisforum2.org/index.php?topic=39318.600, nii ymmärrätte mitä mie tarkotan. Kylhä tääl Kaako Kulmal pittää olla kunnolline Ykkösporukka - lippulaiva, jol on menestymise mahollisuuet ainakii Ykköses. Olha Kultsu siel koko 90-luvun ja Rakuunat 2000-luvun alkupuole, enne ku idän ihmemiehet tulliit hämmentämmää soppaa ja ostamaa Saimaa rannat ja futisjoukkueet Tekis mieli sannoo "ai et vituttaa", mut ehä mie sellast ... pieniä o silakat joulukaloiks.
|
|
|
|
apinaihansikana
Poissa
|
|
Vastaus #1370 : 30.08.2008 klo 21:22:00 |
|
kari eloranta kävi susien kimppuu..sudet täähän menee ihan ketuiks!! voin kyl kertoo et kultsun pojat on oppinu elorannalt hyvin noi sukelluksen alkeet ihan syystä saivat punaset kortit vaikka viiksi eloranta voi olla eri mieltä..onnex kultsul ei oo mitää saumaa nousta, huonoin joukkue top vitosest..mut onnex kpl jyrää!! pakko ottaa pienet huikat sille viikselle kuka huuteli katsomos hieno mies!!
|
|
|
|
Pyhäinhäväistys
Poissa
|
|
Vastaus #1371 : 30.08.2008 klo 21:40:57 |
|
Mielenkiintoinen näkemys tuo "puolustusvirheistä" kun Jokela pelatttiin kolme kertaa yksin läpi TsV:n keskikentän toimesta joka kerta hallitusti ja yhden kerran Jani epäonnistui. Ekassa maalissa taisi olla Mäkelä jonka karmean harhasyötön Tesvin pelaaja katkaisi, syötti Jokelan läpi jne ja toisessa maalissa joku (olisikohan ollut taas Mäksä?) Kissojen puolustajista ei pysynyt linjassa ja näin paitsioansa petti ja Jokela pääsi taas karkuun. Punaisten lasien läpi nuo kummatkin olivat siis enemmän tai vähemmän lahjamaaleja, toki Jokela ne hienosti viimeisteli. Senkin takia sapettaa tuo tappio, kun peli oli siis muuten täysin punapaitojen hallinnassa ja niitä oikeasti hyviäkin paikkoja oli vaikka kuinka paljon (Lappalaisen tuikkaus ekalla puoliajalla, Topi Sariolan matala veto läheltä ekalla jaksolla, yksi hirveä maalinalushässäkkä, Pöyryn puskut lopussa, Hännisen kova vasuriveto jne). Kuitenkin ansaittu voitto hyvin puolustaneelle Tesville, en ala sitä kiistämään. Topin olisi pitänyt vaan laittaa se perkeleen pilkku sisään. Onneksi Kissoilla tulee kuitenkin kärki vastaan tässä lopussa, eli käytännössä kaikki on edelleen omissa käsissä. Toivon mukaan lohkon voitto ratkaistaan 20.9. Lappeenrannassa kun punapaidat pääsevät kyykyttämään vähän peppuleita.
|
|
« Viimeksi muokattu: 30.08.2008 klo 21:42:55 kirjoittanut Pyhäinhäväistys »
|
|
|
|
|
Ossiman
Poissa
Suosikkijoukkue: Hope Solo
|
|
Vastaus #1372 : 30.08.2008 klo 21:50:52 |
|
Nonih, tässä voikii hehkuttaa ensi perjantaina pelattavaa Kultsu-PEPO peliä. Veikkaan et pelistä tulee TODELLA kuuma taistelu, jonka PEPO vie 0-2 Tämä päivä oli PEPOlle erittäin hyvä. Purhasta selkeä voitto, Sudet ei päässyt karkuun ja vielä TSV:n hieno voitto. Tiukka on vääntö loppumetreille asti ja hyvä niin. Laitetaan vielä PEPOn maalaritkii tähä: Timo Valkeapää 1-1 (pusku takatolpilta Larryn kesosta) Jussi Rusanen 2-1 (pusku pilkun kohilta Tero Niemisen kesosta, Peltomaan hieno puolenvaihto Terolle) Santtu Peltomaa 3-1 (rankkarista) Lauri Karjalainen 4-1 (todella kaukaa matala veto, veskari tökötti selkä suorana ja odotti että pallo menee päätyrajasta yli, näinhän siinä kävi mut viiva oli tolppien välissä ) Valkeapää puski viidestä metristä pallon sisään keskeltä kulman jälkitilanteesta, Rusanen kahdesta metristä kova etunurkkaan ja viimesin maali tuli maanuoliainen 20m pakin jaloista.. Tämä kyseinen sahramin mainostama selkä suorana veskari piti luvut ulosajojen jälkeen alle kymmenessä. Purhan puolustus muutenkin teki sen minkä pysty kolmella pakilla 7 hyökkääjää vastaan. Rytinki ja kärkeen tullut nro 5 olivat todella huonoja, tosin siinä tilanteessa ei tarvi enää maaleja tehdä, totta tuokin. Ulosajoista tosiaan se että oudosti Myllymäki sai keltaisen siitä että tuli yhtäaikaa pääpalloon ja voitti sen..vastustaja toki satutti itseään, sitten kultapoika Greeni tulee hyppimään silmille tukkansa kanssa ja siitä hivenen turhaan Myllymäki sitten tönäisi poikaa kauemmas kun tunki suuteluetäisyydelle. Rankkari oli myös parasta yhteistyötä akselilta Greeni-Tuomari. Reboundiin syöksyivät maalivahti ja Greeni ja veskarin tunkiessa palloa väljemmille vesille poika sinkosi itsensä maatakiertävälle radalle, Sammonlahdessa on painovoima kevyemmässä sillä niin pienestä mies sinkosi ylöspäin.. kannataa varoa tuulisella säällä ettei jälleen jalat nouse maasta. Saagan huipennus tuli kun tuomari puhalsi rankkarin ja pyysi Purhalta että "rikkonut pelaaja tänne", tuomarilta kysyttiin että kuka se oli kun ei ole tiedossa vierasjoukkueella että kuka se tosiaan oli..Aikansa arvottuaan tuomari löysi toppari Kauppilan joka oli ehkä kolmanneksi tai neljäksi lähinnä tilannetta, ja veti suoran punaisen, vaikka keltainen olisi riittänyt. Eli jos joku rikkoi se oli maalivahti. Kolmas punainen tuli sitten tilanteesta jossa hyökkäyspäässä joku ilmeisesti ajoi Purhalaista selkään, josta kimpaantuneena vasen laita Heimonen huusi että "vittu selkään tulee" tämä kuului hyvin katsomoon. Tuomari marssi Huovilan luo ja latoi punaista pöytään. Sanoi että "tunsin sut äänestä".. tuomari väitti pelin jälkeen että Huovila haukkoi häntä mulkuksi, toinen mainio kommentti poitsulta oli myös käsky Hyyryselle mennä tuomarikursseille jälleen kerran kun vihellyksiä oli arvosteltu. Nyt ennenkuin kaikki alkavat rummuttaa että ei tuomari sitä peliä ratkaissut niin voivat säästää aivoituksensa, sillä se ei sitä tosiaan tehnyt vaan PePon vahva rynistys toisen puoliajan alussa..Lukekaa nyt siis tarkkaan. PEPO ANSAITSI PISTEET toisen puoliajan vahvalla esityksellä. Purha pelasi ensimmäisen puoliajan vahvasti ja hallitsi sitä vaikka PePolla oli omat paikkansa ilman sitä kruunua kuitenkaan. Eli asetelma oli se että kaakon ratkaisupeli, molemmat joukkueet panostaneet kauteensa joulukuusta asti ja harjoituskertoja kertynyt molemmille varmaan lähemmäs sataa, tarkkoja lukuja en tiedä. Ja tälläiseen peliin piiri asettaa sitten 20v pojan opettelemaan tuomarityöskentelyä, toinen linjoista, joka oli katsomon edessä oli jatkuvasti 2-3 metriä myöhässä hitautensa takia joten oli siten turha, toisen laidan vanhempi herrasmies sitten tuntui olevan vähän paremmin tehtäviensä tasalla. Päätuomari oli niin hukassa jo ensimmäisellä puoliajalla että latoi sen 6-8 varoitusta vaikka peli oli varsin siistiä. Siellä pelaavat aikuiset miehet toisiaan vastaan, ainoa teini oli sitten pillin varressa. Onko se sitten sitä arvokkuutta jota liitto ja piiri penää tuomarien työskentelyyn, ja näinkö tulee kunnioitusta tuomarityöskentelyyn. Mutta jos ottelun vaikutusvaltaisin kaveri suorastaan tärisee toisella puoliajalla kun koittaa pitää pasmansa koossa onko oikea ja ennenkaikkea edes reilu paikka hänelle laittaa moiseen tehtävään..? Eli jos pelaajat tekevät kaikkensa että olisivat kunnossa ja terävinä onko reilua että tuomarit eivät ensinnäkään ole kunnossa, eivät pysy temmossa mukana tai sitten eivät vaan ole kypsiä sille tasolle..? Tämä on nähty niin monessa pelissä jo tänä vuonna, ja kyllä muittenkin peleissä mitä olen ollut katsomassa kuin Purhan. Toki tuomarin homma on epäkiitollinen yms mutta jotain tatsi siitä puuttuu.. Ottakaapa vaikka vastakohdaksi voppkin Sipponen joka tuomaroi aladivareja. Miehelle ei vittuilla ja mies ei vittuile takaisin vaan ilmottaa heti että koiruudet pois ja pelatkaa palloa, linja on selkeä ja kukaan ei mussuta. Tämän tuomareiden tason puutteen on myöntänyt tuomariyliherra Hasukin. Tuomareiden taso ei kauttaaltaan vastaa pelaajien, joka tilanne taju puuttuu tai sitten iskee halua päteä vaan kentällä vaikka pitäisi olla näkymättömin henkilökentällä Vielä kerran onnea PePolle voitosta ja menestystä loppukauteen, kuten Purhallekin.
|
|
|
|
sahrami
Poissa
|
|
Vastaus #1373 : 30.08.2008 klo 22:27:11 |
|
Valkeapää puski viidestä metristä pallon sisään keskeltä kulman jälkitilanteesta, Rusanen kahdesta metristä kova etunurkkaan ja viimesin maali tuli maanuoliainen 20m pakin jaloista.. Tämä kyseinen sahramin mainostama selkä suorana veskari piti luvut ulosajojen jälkeen alle kymmenessä. Purhan puolustus muutenkin teki sen minkä pysty kolmella pakilla 7 hyökkääjää vastaan. Rytinki ja kärkeen tullut nro 5 olivat todella huonoja, tosin siinä tilanteessa ei tarvi enää maaleja tehdä, totta tuokin.
Ulosajoista tosiaan se että oudosti Myllymäki sai keltaisen siitä että tuli yhtäaikaa pääpalloon ja voitti sen..vastustaja toki satutti itseään, sitten kultapoika Greeni tulee hyppimään silmille tukkansa kanssa ja siitä hivenen turhaan Myllymäki sitten tönäisi poikaa kauemmas kun tunki suuteluetäisyydelle. Rankkari oli myös parasta yhteistyötä akselilta Greeni-Tuomari. Reboundiin syöksyivät maalivahti ja Greeni ja veskarin tunkiessa palloa väljemmille vesille poika sinkosi itsensä maatakiertävälle radalle, Sammonlahdessa on painovoima kevyemmässä sillä niin pienestä mies sinkosi ylöspäin.. kannataa varoa tuulisella säällä ettei jälleen jalat nouse maasta. Saagan huipennus tuli kun tuomari puhalsi rankkarin ja pyysi Purhalta että "rikkonut pelaaja tänne", tuomarilta kysyttiin että kuka se oli kun ei ole tiedossa vierasjoukkueella että kuka se tosiaan oli..Aikansa arvottuaan tuomari löysi toppari Kauppilan joka oli ehkä kolmanneksi tai neljäksi lähinnä tilannetta, ja veti suoran punaisen, vaikka keltainen olisi riittänyt. Eli jos joku rikkoi se oli maalivahti. Kolmas punainen tuli sitten tilanteesta jossa hyökkäyspäässä joku ilmeisesti ajoi Purhalaista selkään, josta kimpaantuneena vasen laita Heimonen huusi että "vittu selkään tulee" tämä kuului hyvin katsomoon. Tuomari marssi Huovilan luo ja latoi punaista pöytään. Sanoi että "tunsin sut äänestä".. tuomari väitti pelin jälkeen että Huovila haukkoi häntä mulkuksi, toinen mainio kommentti poitsulta oli myös käsky Hyyryselle mennä tuomarikursseille jälleen kerran kun vihellyksiä oli arvosteltu.
Nyt ennenkuin kaikki alkavat rummuttaa että ei tuomari sitä peliä ratkaissut niin voivat säästää aivoituksensa, sillä se ei sitä tosiaan tehnyt vaan PePon vahva rynistys toisen puoliajan alussa..Lukekaa nyt siis tarkkaan. PEPO ANSAITSI PISTEET toisen puoliajan vahvalla esityksellä. Purha pelasi ensimmäisen puoliajan vahvasti ja hallitsi sitä vaikka PePolla oli omat paikkansa ilman sitä kruunua kuitenkaan.
Eli asetelma oli se että kaakon ratkaisupeli, molemmat joukkueet panostaneet kauteensa joulukuusta asti ja harjoituskertoja kertynyt molemmille varmaan lähemmäs sataa, tarkkoja lukuja en tiedä. Ja tälläiseen peliin piiri asettaa sitten 20v pojan opettelemaan tuomarityöskentelyä, toinen linjoista, joka oli katsomon edessä oli jatkuvasti 2-3 metriä myöhässä hitautensa takia joten oli siten turha, toisen laidan vanhempi herrasmies sitten tuntui olevan vähän paremmin tehtäviensä tasalla. Päätuomari oli niin hukassa jo ensimmäisellä puoliajalla että latoi sen 6-8 varoitusta vaikka peli oli varsin siistiä. Siellä pelaavat aikuiset miehet toisiaan vastaan, ainoa teini oli sitten pillin varressa. Onko se sitten sitä arvokkuutta jota liitto ja piiri penää tuomarien työskentelyyn, ja näinkö tulee kunnioitusta tuomarityöskentelyyn. Mutta jos ottelun vaikutusvaltaisin kaveri suorastaan tärisee toisella puoliajalla kun koittaa pitää pasmansa koossa onko oikea ja ennenkaikkea edes reilu paikka hänelle laittaa moiseen tehtävään..?
Eli jos pelaajat tekevät kaikkensa että olisivat kunnossa ja terävinä onko reilua että tuomarit eivät ensinnäkään ole kunnossa, eivät pysy temmossa mukana tai sitten eivät vaan ole kypsiä sille tasolle..? Tämä on nähty niin monessa pelissä jo tänä vuonna, ja kyllä muittenkin peleissä mitä olen ollut katsomassa kuin Purhan.
Toki tuomarin homma on epäkiitollinen yms mutta jotain tatsi siitä puuttuu.. Ottakaapa vaikka vastakohdaksi voppkin Sipponen joka tuomaroi aladivareja. Miehelle ei vittuilla ja mies ei vittuile takaisin vaan ilmottaa heti että koiruudet pois ja pelatkaa palloa, linja on selkeä ja kukaan ei mussuta. Tämän tuomareiden tason puutteen on myöntänyt tuomariyliherra Hasukin. Tuomareiden taso ei kauttaaltaan vastaa pelaajien, joka tilanne taju puuttuu tai sitten iskee halua päteä vaan kentällä vaikka pitäisi olla näkymättömin henkilökentällä
Vielä kerran onnea PePolle voitosta ja menestystä loppukauteen, kuten Purhallekin.
Näin syntyi hieno raportti EI PEPOn silmistä nähtynä Näyttihän tuomari linjan heti pelin alusta lähtien, jos siinä ei pysy ni korttia nousee, näinhän se menee... Taitaa tämä Ossiman olla mies joka huuteli ekalla puoliajalla innostuneesti "Kultsu-Sudet 1-0" -huutoja. Loppuaika olikin hiljasta ja seuranta taisi kohdistua enemmän tuomareihin.
|
|
|
|
putsari
Poissa
Suosikkijoukkue: Saimaa Sharks, SWFC, LaPa
|
|
Vastaus #1374 : 31.08.2008 klo 00:43:58 |
|
Samaan aikaan....eli Lappeenrannan seudusta on tunkua kolmoseen, mutta kovin sääli jos kaikista kulmakunnan jengeistä ei saada yhtä lippulaivaa aikaiseksi.
Ei saada, ennenkuin edustusjoukkueita pyörittävät seurat oppivat sen, että ry pohjaista seuraa pitää pyörittää oy periaatteiden mukaisesti. Yhtä tärkeää on, että juniorityö on laadukasta ja tarpeeksi pitkäjänteistä. Tämä Lappee Jk ja akatemia ovat eteenpäin menoa. Näillä jostain sargofaagista reväistyillä valtosilla ja fräntilöillä ei Kakkosessa pitkälle pötkitä ja PEPON sarjajyrilläkin on valmentamiseen keskittyminen ja WIFK lähempänä kuin arvaakaan. Lippulaivaa saadaan odottaa vielä pitkään.
|
|
|
|
|
|