Suomen jalkapallon kansainvälinen menestymättömyys ( ehkä eniten miesten osalta, sillä naiset ja juniorit taitavat pärjätä kohtuullisesti vertailuissa)
Mikä sitten on "kohtuullista"? Naisten ranking on ollut laskussa jo vuosia. Juniorien tie katkeaa yleensä viimeistään jatkokarsinnoissa.
Ainakaan itse en ole innostunut lähtemään katsomaan peliä, jos siellä ei ole nimeksikään "omankylän" poikia. Yksittäinen tähti sinällään herättäisi uteliaisuutta.
Tuo käsite "omankylän poika" taitaa olla nykyään jo aika kaukaa haettu. Pelaajat siirtyvät jo nuorina sinne, missä olosuhteet ovat parhaat ja valmennus osaavin. Itse haluan nähdä kentillä nuoria, taitavia ja innokkaita suomalaispelaajia, jotka vihaavat häviämistä.
Aikaisemmassa foorumi kannanotossa oli linkki Palloliiton sivuille, jossa tästä asiasta en liigan joukkueiden stratekioissa, visioita tms. huomannut mitään kannanottoa. Pitäisikö olla?! Minusta pitäisi...
Muuten tuo Palloliiton tulevaisuuden visio ja strategia suunnitelma saisi olla tiivistetympi ja nostaa keskeiset asiat konkreettisesti esille. Nyt tekstiä oli 52. sivua ja juuri mitään ei jäänyt ensi-vilkaisulla mieleen.
Ei sieltä oikein tunnu löytyvän mitään muutakaan konkreettista asiaa. Kaikki pitäisi lukea ns. "rivien välistä".
Silloin mahdollisimman suuret massat junioreita pysyy paremmin mukana ja saattavat syttyä tosissaan lajille. Kilpailullisempi asennoituminen tultava sitten kun perustat ja riittävä määrä pelaajia joista valikoida ovat kunnossa.
Massasta ei ole apua, jos nuoret pelaajat putoavat kyydistä 16 ikävuoden jälkeen. Ymmärrän jalkapallovanhempien tuskan, sillä harrastus maksaa aivan liikaa suhteessa siihen, ettei siitä oikein kuitenkaan ole nuorelle ammatiksi asti (ainakaan kovin monelle). Kustannuksia täytyy saada alemmaksi, mutta vielä tärkeämpää on taata, että vanhemmat, jotka sijoittavat rahaa jalkapalloon, saavat myös rahoilleen vastinetta. Osaavin valmennus junioreille ja kaikki tuki matkalle kohti ammattilaisuutta!
Yksilön taidot tai niiden pohjat kannattaa hankkia junnuna ensimmäisenä ja vasta niiden päälle pystytään rakentamaan taktiikkaa ja joukkuepelaamista (jalkapallo tosiaan joukkue laji jos mikä, eikä yhdentoista pelaajan yhteistyön maksimointi tai toimimaan saaminen ole valmentajalle helppoa). Alkuvaiheessa lapsien kypsyys ei varmaan edes riitä näiden myöhemmin välttämättömien taktiikoiden ym. omaksumiseen.
Tästä asiasta voi olla samoilla linjoilla. En lähde tästä väittelemään, mutta minulla on epäilys, vallitseeko Suomessa vieläkään yhteisymmärrys siitä, että harjoittelua tarvitaan aivan posketon määrä. Suomessa näkee raitilla harvemmin lapsia, jotka kulkevat kouluun palloa kesyttäen. Yleensä se on siististi repussa tai pyörän tarakalla ja aika monesti isukki tai äiti kuskaa lapsukaisensa harjoituksiin autolla. Pihapelejäkään ei juuri näe (toki joskus sentään, yleensä maahanmuuttajia...).