Orion
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
|
Vastaus #550 : 13.11.2007 klo 23:54:04 |
|
Hooiveld kelpaisi Tepsiinkin. Tosin Jallu putoaisi siinä tilanteessa jengissä melko tyhjän päälle.
Jos TPS olisi hankkimassa uutta kovaa topparia niin Jallu todennäköisesti nähtäisiin oikeana pakkina, en kuitenkaan usko että näin on käymässä. (Siis että uutta avauksen topparia oltaisiin etsimässä)
|
|
|
|
Statisti
Paikalla
Suosikkijoukkue: TPS
|
|
Vastaus #551 : 13.11.2007 klo 23:59:37 |
|
Jos TPS olisi hankkimassa uutta kovaa topparia niin Jallu todennäköisesti nähtäisiin oikeana pakkina, en kuitenkaan usko että näin on käymässä. (Siis että uutta avauksen topparia oltaisiin etsimässä)
Totta. Kiko osoitti olevansa kovaa tasoa ja Jallukin pärjäsi oikein hyvin. Suuri päästettyjen maalien määrä johtui mun mielestä ihan muusta eli miesvartiointisysteemistä. Hämäläisen istuttaminen kymppipaikalle on iso mahdollisuus ja samalla iso riski. Onnistuessaan oikein hyvä ratkaisu, mutta epäonnistuminen saattaa pahimmillaan johtaa siihen, että Tepsi häviää kesällä matseja kovia jengejä vastaan ihan samasta syystä kuin viime kaudellakin, eli keskikentällä ei mustavalkoisilla ole mitään sanomista. Eikö kuitenkin ole ihan julkista tietoa, että hyökkäävä keskikenttä on hakusessa?
|
|
|
|
Deli
Poissa
|
|
Vastaus #552 : 14.11.2007 klo 00:05:40 |
|
One keskikentän hyökkäävään rooliin. On taitoa, loistavat syötöt ja pärjää myöskin vääntötilanteissa.
|
|
|
|
Statisti
Paikalla
Suosikkijoukkue: TPS
|
|
Vastaus #553 : 14.11.2007 klo 00:10:23 |
|
One keskikentän hyökkäävään rooliin. On taitoa, loistavat syötöt ja pärjää myöskin vääntötilanteissa. Kuka puolustaa? Armandille tulee nähdyn perusteella melkoinen kiire alaspäin ja toisaalta hyökkäykseen lähdettäessä ylöspäin, että Armandin pelatessa ko. paikkaa hänen kannattaisi ehkä vain postailla keskiympyrässä :
|
|
|
|
Fifa
Poissa
|
|
Vastaus #554 : 14.11.2007 klo 09:28:46 |
|
Ettekö ihmiset huomaa, miten arvotavaraa viedään Turkuun kuninkaan valtaistuinta varten ja vasarankolke kuuluu. Suomi menee heittämällä kisoihin ja aletaan kysellä, missä Litti harjoittelee talven ja hakee pelituntumaa viimeisen kevään ennen elämänsä matseja. Missä muualla kuin Mixun porukoissa? Barcelona ei tule tuntoihinsa eikä Englannin pehmeille kentille uskalla enää mennä. Ruotsi jo nähtiin, Norjassa ei ole mitään näkemistä ja saksalaiset näkevät Litin haamupelit sitten kisoissa. No päiväunet ovat päiväunia. Armandilla on loistava pelisilmä ja näkisi sitten kerran elämässään kaksimetrisen pelinrakentajan (tunteeko joku muita?). Mutta voiko mies edes timmikunnossa olla puolustussuuntaan muuta kuin oviverho?
|
|
|
|
Partisan
Poissa
|
|
Vastaus #555 : 14.11.2007 klo 10:22:26 |
|
Kuka puolustaa? Armandille tulee nähdyn perusteella melkoinen kiire alaspäin ja toisaalta hyökkäykseen lähdettäessä ylöspäin, että Armandin pelatessa ko. paikkaa hänen kannattaisi ehkä vain postailla keskiympyrässä : Lisäksi pallo tahmaa ihan liikaa Onen jalassa, joten ei jatkoon
|
|
|
|
Willer
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
|
Vastaus #556 : 14.11.2007 klo 11:48:38 |
|
Eikö kuitenkin ole ihan julkista tietoa, että hyökkäävä keskikenttä on hakusessa?
Edellisen tiedotustilaisuuden anti oli tämä: Lisävahvistuksia ennen kaikkea yläkertaan
TPS:n päävalmentaja Paatelainen aikoo kasata ensi kaudeksi 22-25 pelaajan ringin. Paatelaisen tarkoituksena on, että hänellä olisi jokaiselle pelipaikalle käytössään vähintään kaksi vaihtoehtoa.
TPS:n kiikarissa on vielä ennen kaikkea uusi hyökkääjä sekä keskikentän hyökkäävä pelaaja. Toppareita TPS ei enää todennäköisesti hanki, eikä myöskään maalivahteja. Tälläiset suunnitelmat oli. Itse olen tosiaan kuullut, että tämä suunniteltu vahvistus keskikentälle ei olisi AMC vaan AMR. Hämäläinen ottaisi siis 10-paikan, mielenkiintoista nähdä mitä sitten tapahtuu jos Hämäläinen loukkaantuu ja/tai miten toteutuu tämä jokaiselle pelipaikalle vähintään kaksi vaihtoehtoa. Toisaalta onhan Riski aina vaihtoehto keskelle myös. Toivotaan, että mun tietolähteet eivät pidä paikkaansa, ja seura hankkii kovan luokan 10-paikan pelaajan vaikka sieltä Timbuktusta. Ja tosiaan tästä vielä pitkä matka sinne maaliskuuhun, jossa joukkue saavuttaisi puheiden mukaan vasta lopullisen muotonsa.
|
|
« Viimeksi muokattu: 14.11.2007 klo 11:52:05 kirjoittanut Willer »
|
|
|
|
|
Statisti
Paikalla
Suosikkijoukkue: TPS
|
|
Vastaus #557 : 14.11.2007 klo 23:33:42 |
|
Kova riski tuo Hämäläisen istuttaminen playmakeriksi. Todellakin toivoisi, että sille paikalle satsattaisiin tosissaan.
No, sikäli kun AMR:ää haetaan niin vaihtoehdoiksi ovat nousseet Multaharju ja Markus Paatelainen. Mitä mieltä jengi on kumpaisestakin? Itse ottaisin ehkä yhden Paatelaisen vielä viimeistelemään skaalan. Meriitit ehkä hiukan kovemmat ja sitoutumisen taso saattaisi olla suurempi kuin Multaharjulla, koska Paatelainen on vastuussa broidilleen - mikä saattaa myös olla huono juttu. Nopeus ja maalintekokyky olisivat kuitenkin tärkeimmät asiat IMO. Tai niinhän se aina on hyökkäävien laitureiden kohdalla.
(Toki hyvät keskityksetkin ovat tervetulleita.)
|
|
|
|
TZagallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Eilen, tänään, huomenna
|
|
Vastaus #558 : 14.11.2007 klo 23:38:30 |
|
Nopeus ja maalintekokyky olisivat kuitenkin tärkeimmät asiat IMO. Tai niinhän se aina on hyökkäävien laitureiden kohdalla. (Toki hyvät keskityksetkin ovat tervetulleita.)
Ymmärtääkseni nimenomaan nämä ominaisuudet ovat nuorimmalla veljeksellä kohdallaan. e. tää on kyllä osittain mutua.
|
|
|
|
Willer
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
|
Vastaus #559 : 15.11.2007 klo 00:04:09 |
|
No, sikäli kun AMR:ää haetaan niin vaihtoehdoiksi ovat nousseet Multaharju ja Markus Paatelainen. Mitä mieltä jengi on kumpaisestakin? Itse ottaisin ehkä yhden Paatelaisen vielä viimeistelemään skaalan. Meriitit ehkä hiukan kovemmat ja sitoutumisen taso saattaisi olla suurempi kuin Multaharjulla, koska Paatelainen on vastuussa broidilleen - mikä
Markuksen sitoutumisen taso olisi varmasti yhtä kovaa kuin Mikollakin. Siinä olet oikeassa.Taidot taitaa olla luokkaa paremmat Markuksella.Yhden ongelman näen siinä, sen että sitten olisi 2 miestä avauksessa joita ei saisi vaihtoon, ei sitten millään. : Todennäköisenä noista kahdesta vaihtoehdosta pidän Miikka Multaharjun tuloa, sillä kiinnostusta on ollut jo pitkään häntä kohtaan. Viime vuonna jo huhuttiin Multaharjun tuloa Tepsiin, ja nyt taas yritetään saada samaa miestä. Katsotaan miten tässä tänä vuonna käy, sillä Multaharjun perässä on varmasti ainakin HJK, Honka ja Mypa. Päävalmentaja Paatelaisen mukaan vahvistuksia hankittaessa suomalaiset pelaajat ovat etusijalla,. mutta ulkomaalaisiakin nimiä kartoitetaan. Miikka Multaharjun Paatelainen tunnusti olevan kiinnostavan nimen, mutta Mixu ei ainakaan vielä julistanut Multaharjua TPS:n mieheksi.
|
|
« Viimeksi muokattu: 15.11.2007 klo 00:15:12 kirjoittanut Willer »
|
|
|
|
|
Statisti
Paikalla
Suosikkijoukkue: TPS
|
|
Vastaus #560 : 15.11.2007 klo 00:28:26 |
|
Yhden ongelman näen siinä, sen että sitten olisi 2 miestä avauksessa joita ei saisi vaihtoon, ei sitten millään. : Mun mielestä tässä ei ole ongelmaa. Paatelaiset ovat molemmat sen verran hyviä pelaamaan, että tuskin huutavaa tarvetta vaihtoihin tulisi. Migukin on ihan OK pelaaja, mutta maalien määrä suhteessa paikkoihin puhuu toki omaa kieltään. Silti, sanoisin että 95-prosenttisesti paikkojen hyödyntämisessä on kyse pääkopasta ennemmin kuin pelitaidoista. Toivottavasti Migu saa sparrattua itseään kevääksi.
|
|
|
|
Satanen
Paikalla
Suosikkijoukkue: Official FF2 Marble League Fantasy Champion (2020)
|
|
Vastaus #561 : 15.11.2007 klo 10:39:56 |
|
Olisko kolme Paatelaista jo pikkaisen liikaa? Molemmat toki kelpaavat Tuossa AMC/AMR asiassa voi olla kysy siitä, että laitureita on Suomesta helpompi löytää kuin 10-paikan pelaajia.
|
|
|
|
|
budikeisari
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS, Bundesliga Fussball
|
|
Vastaus #563 : 15.11.2007 klo 13:43:14 |
|
Joku, kenellä on parempaa tietoa niin voi sanoa onko tuo kolmas Paatelainen saanut peliaikaa skotlannissa? Itelläni ei mitään käryä.
|
|
|
|
|
Willer
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
|
Vastaus #565 : 15.11.2007 klo 13:48:42 |
|
Mörrillä on sopimusta ICT:n kanssa kesään asti, mutta tilanne siellä on sikäli mielenkiintoinen, että joukkueen manageri on vaihtunut ja (loukkaantunut) Paatelainen ei ole päässyt ollenkaan näyttämään taitojaan. ICT fanforumia vilaisseena vaikutti siltä, että sielläkään ei oikein tiedetty mitä ajatella kaverista, tosin paikallinen "asiakirjoittaja" ( http://www.caleythistleonline.com/community/index.php?topic=4434.msg81509#msg81509) kertoo nähneensä harjoituksissa erinomaisia otteita. TZagallo kirjoitti aika hyvin tuon toisen Paatelaisen tilanteesta joku aika sitten.
|
|
|
|
budikeisari
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS, Bundesliga Fussball
|
|
Vastaus #566 : 15.11.2007 klo 13:51:32 |
|
No..Varmasti kelpo pelimies, koska on Paatelainen
|
|
|
|
Neofunktionalisti
Poissa
|
|
Vastaus #567 : 15.11.2007 klo 14:15:20 |
|
Olenko nyt aivan väärässä, että Markus on pelannut lähinnä vasenta laitaa? Ainakin KooTeePee:n riveissä muistan asian olleen näin. Sikäli olisi huono ostos oikean laiturin paikalle ja vasemmallehan on ainakin toistaiseksi tarjolla pelipaikkansa paras liigassa, Ääritalo.
|
|
|
|
TZagallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Eilen, tänään, huomenna
|
|
Vastaus #568 : 15.11.2007 klo 14:19:58 |
|
Olenko nyt aivan väärässä, että Markus on pelannut lähinnä vasenta laitaa? Ainakin KooTeePee:n riveissä muistan asian olleen näin. Sikäli olisi huono ostos oikean laiturin paikalle ja vasemmallehan on ainakin toistaiseksi tarjolla pelipaikkansa paras liigassa, Ääritalo.
Et ole väärässä. Ei muistaakseni ole kuitenkaan vasenjalkainen, vaan oikeajalkainen jolla on myös hyvä vasuri.
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
|
Vastaus #569 : 15.11.2007 klo 15:04:24 |
|
Olenko nyt aivan väärässä, että Markus on pelannut lähinnä vasenta laitaa? Ainakin KooTeePee:n riveissä muistan asian olleen näin. Sikäli olisi huono ostos oikean laiturin paikalle ja vasemmallehan on ainakin toistaiseksi tarjolla pelipaikkansa paras liigassa, Ääritalo. KooTeePeessa pelasi oikeallakin.
|
|
|
|
Satanen
Paikalla
Suosikkijoukkue: Official FF2 Marble League Fantasy Champion (2020)
|
|
Vastaus #570 : 15.11.2007 klo 19:11:52 |
|
Vaikka Kappe pelasi viime kaudella paremmin laidalla kuin keskellä, uskon miehellä olevan kaikki mahdollisuudet täydelliseen dominointiin myös kymppipaikalla. Hänen pelisilmänsä tulee paljon paremmin esille keskellä. (Katsokaa vaikka kuinka monta läpisyöttöä Kappe pisti viime kaudella) Yksi syy suomalaisten hyökkäävien keskikenttäpelaajien vähyyteen on tuon pelipaikan lahjakkaitten pelaajien väkisin istuttaminen laitaan. TPS voisi näyttää mallia tässä(kin) asiassa
|
|
|
|
Statisti
Paikalla
Suosikkijoukkue: TPS
|
|
Vastaus #571 : 15.11.2007 klo 23:51:15 |
|
Tuossa AMC/AMR asiassa voi olla kysy siitä, että laitureita on Suomesta helpompi löytää kuin 10-paikan pelaajia.
Totta, paha dilemmahan tässä on. Suomalaisia vaihtoehtoja kympille ei juuri ole ja hyvät ulkomaalaiset ovat varmaankin jo löytäneet seuran itselleen. Kuulostellaan nyt kuitenkin rauhassa, eikä Kappeakaan sovi tyrmätä vaihtoehtona vielä. Ja Kappe sitä AMC:tä tulee varmaankin pelaamaan, jos joukkuetta vahvistetaan jälleen laiturilla.
|
|
|
|
Timisoara
Poissa
|
|
Vastaus #572 : 16.11.2007 klo 01:28:38 |
|
Hyvä siirto Jukkikselta. Ja varsinkin Jarolta. Sääli vain että Tuomanen joutui Tepsissä sivuraiteelle. Oli kuitenkin kaudella 2005 joukkueen paras pelaaja joten kyse ei ole mistään lupauksesta vaan takuuvarmasta laatupelaajasta.
Jarollahan on käytännössä jo 6 pistettä plakarissa ensi kaudelta kun se pelaa samassa sarjassa Tepsin kanssa.
|
|
|
|
Statisti
Paikalla
Suosikkijoukkue: TPS
|
|
Vastaus #573 : 16.11.2007 klo 01:43:17 |
|
Sääli vain että Tuomanen joutui Tepsissä sivuraiteelle.
Totta. Tästä suunnasta hatullinen onnea Jukkikselle Pietarsaareen. Liigatason pelaaja ehdottomasti, ja siirto palvelee molempia. Kyllä Mixu olisi saanut siunata Tuomasta tilaisuuksilla hiukan enemmänkin. No, otetaan Jukkis takaisin jengiin Valakariksi Valakarin paikalle parin vuoden päästä
|
|
|
|
Willer
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
|
Vastaus #574 : 16.11.2007 klo 15:03:22 |
|
Nyt olisi hieman aikaa kulutettavana töissä ennenkuin uskaltaa hyvällä omallatunnolla lähteä kotiin. Ajattelin siis tehdä pienen kertauksen joukkueen sopimustilanteista, ihannekokoonpanosta ja tulevista suunnitelmista vahvistusten ja tulevan kauden suhteen. Silly seasonin ensimmäisen kuukausi on alkanut, 5 uudesta vahvistuksesta on tullut 2, Iiro Aalto ja Kiko(on kai yksi niistä viidestä). Sopimustilanne on siis tämä:(Käytin Statistin asiantuntevasti laadittua listaa runkona). Jukka Lehtovaara (2010) Lucas Hradecky (2008) Henrik Moisander(2008) Sami Rähmönen (2008) Janne Vellamo(2008) Ville Lehtonen(2008) Zarabi Kheireddine (2009) Jarno Heinikangas (2009) Jani Sarajärvi (2008) Iiro Aalto(2009) Simo Valakari (2008) Chris Cleaver (2008) Kasper Hämäläinen (2008) Jesse Saarinen(2009) Riku Riski(2009) Mika Ääritalo (2008) Antti Hakala (2008) Armand One (2008) Mikko Paatelainen (2008) Patrik Lomski(2009) TPS:n ihannekokoonpano/tod.näk kokoonpano olisi tämä: Paatelainen Ääritalo X Hämäläinen Cleaver Valakari Aalto - Kiko - Heinikangas - Vellamo Lehtovaara Tämän hetkisten tietojen TPS hakee AMR-pelaajaa, ja ykkösvaihtoehto siis on tällä hetkellä ilman sopimusta oleva Miikka Multaharju.Kahdesta muusta pelaajasta ei ole ainakaan mulla mitään hajua, toinen on aika varmasti hyökkääjä.Uuden hyökkääjän saapuessa Hakalan peliaika taitaa tippua aika minimiin.Vähemmälle peliajalla jää myös aika varmasti Ville Lehtonen. Tavoitteet kaudella 2008 ovat mun mielestä sijat 1-3 Veikkausliigassa ja Intertotossa vähintään 3.kierros.Näiden pelillisten haasteiden lisäksi tavoitteena on parantaa yleisökeskiarvoa ja viihtyvyyttä, ja luulisi yleisöä kiinnostavan, kun nyt on taas uutta herkkua tiedossa.Mielenkiintoista on nähdä miten ihmiset taas löytävät Tepsin peleihin(Näistä ei sen enempää, ei jaksa jauhaa tässä onko yleisömäärät mitattu oikein,oliko siellä se ilmoitettu määrä katsojia,onko Tepsin kannattajat oikeita kannattajia jne.) .Näin monta vuotta Tepsin pelejä seuranneena, asiat näyttävät paremmilta kuin koskaan.
|
|
|
|
|
|