Homer
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkeakosken Haka
|
|
Vastaus #50 : 16.02.2008 klo 01:18:23 |
|
Joo, olen nähnyt Nilssonin pubissa Valtakadulla Hakan pelin jälkeisillä jatkoilla, mutta hän ei näyttänyt tunnistavan minua, vaikka kouluaikana muistan Kumin ja hänen ympärillään pyörineen jengin oikein hyvin. Jengissä oli yksi jalkapalloileva luokkatoverini, josta tuli myöhemmin kai tamperelainen journalisti ja sitten yksi nykyään tunnettu taiteilija, jonka tunsin ennestään hyvin, koska hänen kotimökkinsä oli noin kilometrin päässä oman perheeni kesämökistä. Taiteilijalla oli pari veljeä ja joskus Kurjenkallion uimarannalle uimaan menessään veljessarja houkutteli minutkin mukaan. Kumi ja hänen jenginsä moikkaili yleensä kun satuin käymään leffassa Kirjaskadulla, boheemilla porukalla kun taisi olla kyseiseen teatteriin kausikortti. : Kyllä kyllä. Eikös isä S. ollut joskus Hakan pj. 1960-luvulla? Tiesitkös että kaksi S. veljeksistä on kuollut. Nuorin kuoli liikenneonnettomuudessa Brasiliassa ehkä 4 vuotta sitten. Taksi ajoi päin kuorma-autoa. Olin hautaamassa Kalevan hautuumaalle. Vanhin S. kuoli jo 20 v. sitten. Teemun kanssa ollaan kavereita ja käydään usein matseissa.
|
|
|
|
Keskilinkki
Poissa
Suosikkijoukkue: Skype: keskilinkki1
|
|
Vastaus #51 : 16.02.2008 klo 02:56:42 |
|
Kyllä kyllä. Eikös isä S. ollut joskus Hakan pj. 1960-luvulla?
En muista ollenkaan. Tiesitkös että kaksi S. veljeksistä on kuollut. Nuorin kuoli liikenneonnettomuudessa Brasiliassa ehkä 4 vuotta sitten. Taksi ajoi päin kuorma-autoa. Olin hautaamassa Kalevan hautuumaalle. Vanhin S. kuoli jo 20 v. sitten. Teemun kanssa ollaan kavereita ja käydään usein matseissa.
En tiennyt sitäkään. En ole pitänyt yhteyttä. Teemun kanssa taisin puhua viimeksi intin aikoihin, kun käväisin mökillä ja liftasin hänen kyydissään takaisin koskiin vai oliko se päinvastaiseen suuntaan.
|
|
|
|
Vastapallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
|
Vastaus #52 : 30.10.2008 klo 18:40:43 |
|
Sen verran meinasi eilen silmäkulma kostua Juusolle kiitoksia huudellessa, että pakko nostaa tämäkin ylös ja laittaa sama kuvakin tänne kuin tuonne "Se taisi olla sitten siinä..." -topiciin. Kiitos Juuso! Olet tämän topicin miehiä ehdottomasti.
|
|
|
|
|
Kapteeni Mjorgan
Poissa
Suosikkijoukkue: VaKP, Dog's Ball, Haka, Torquay FC
|
|
Vastaus #54 : 31.10.2008 klo 00:05:40 |
|
Juusolle ( ja tyhjälle katsomolle taustalla)
|
|
|
|
yyber
Poissa
Suosikkijoukkue: Periaatteen Jatkuvuus
|
|
Vastaus #55 : 31.10.2008 klo 00:23:58 |
|
Mahtava kuva Juusolla kärsivä ilme ja varmasti ei hyvältä tunnukaan. Vielä joskus tuntuu!
|
|
|
|
Vastapallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
|
Vastaus #56 : 31.10.2008 klo 00:25:48 |
|
Mahtava kuva :ylo s: Juusolla kärsivä ilme ja varmasti ei hyvältä tunnukaan. Vielä joskus tuntuu! Samaa mieltä, tuo kuva on loistava. Silmäkulma meinaa edelleen kostua, kun ajattelee tuon miehen uraa Hakassa ja sitä, että hetkellä, jolloin kuva otettiin olin itsekin päädyssä huutamassa kiitosta Juusolle. Aijai sentään!
|
|
|
|
pikitiivi
Poissa
Suosikkijoukkue: MyPa
|
|
Vastaus #57 : 31.10.2008 klo 00:33:12 |
|
Hieno kuva...myös entisiä meikeläisiä....
|
|
|
|
Vastapallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
|
Vastaus #58 : 07.11.2008 klo 22:56:52 |
|
Taas on asiaa tähän topiciin: Harri Ylösen liigaura on paketissa
[7.11.2008 16:02:00]
Puolustaja Harri Ylösen pitkä ja menestyksekäs peliura Veikkausliigassa on päättynyt. Takana on yhteensä 275 liigaottelua FC Hakan ja KuPS:n paidassa sekä lukematon määrä upeita kokemuksia kuningaslajin parissa.
- Projekti KuPS:ssa saatiin onnistuneesti päätökseen. Kaksi vuotta sitten sitouduin ja lähdin tähän mukaan. Viime vuonna me saavutettiin liiganousu ja tänä vuonna me säilytettiin liigapaikka. Nyt on erittäin hyvä hetki tehdä tilaa nuoremmille. Hyvä maku tästä ajasta suuhun jää, Ylönen sanoo.
Pelaajavalmentajana toiminut Ylönen pitää KuPS-joukkueen lähtökohtia positiivisina ensi kautta varten. - Joukkueessa on koossa paljon potentiaalia ja jatkuvuutta ehdottomasti tarvittaisiin. Tärkeää olisi, että sama runko oppisi pelaamaan yhdessä pitkään kuten Hakassa tapahtui. Toivoisin, että joukkueen runko saataisiin pidettyä ja muutamia hyviä vahvistuksia saataisiin hankittua, Ylönen pohtii. - Valmentaminen kiinnostaa jatkossakin ilman muuta. Ensi vuoden suhteen tilanne on auki, sovittuna ei ole vielä mitään, Ylönen toteaa.
Puolustaja pelasi tällä kaudella 20 liigaottelua iskien kaksi maalia. Uran viimeiseksi liigaotteluksi jäi 19.10. Pietarsaaressa pelattu 25:nnen kierroksen ottelu FF Jaro - KuPS.
Ylönen voitti Suomen mestaruuden kolmasti FC Hakan paidassa. Lisäksi hän saavutti kerran hopeaa ja kahdesti pronssia. Upi on kyllä yksi hienoimmista miehistä ikinä, jotka valkomustissa ovat pelanneet. Toivotaan, että Upi jatkaa kuopiolaisen futiksen parissa tulevaisuudessa
|
|
|
|
yyber
Poissa
Suosikkijoukkue: Periaatteen Jatkuvuus
|
|
Vastaus #59 : 07.11.2008 klo 23:06:32 |
|
Upi!
|
|
|
|
|
elhadjidiouf
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkeakosken Haka
|
|
Vastaus #61 : 08.11.2008 klo 16:03:20 |
|
Juuso ja Upi Nevö Foget
|
|
|
|
Kapteeni Mjorgan
Poissa
Suosikkijoukkue: VaKP, Dog's Ball, Haka, Torquay FC
|
|
Vastaus #62 : 08.11.2008 klo 16:19:59 |
|
Upi, Panu Toivonen, Ari Heikkinen, Jouni Räsänen, Oleg Ivanov, Janne Hyökyvaara, Teemu Tainio, Jukka Ruhanen, Valeri Popovits, Jukka Rantala, Tommi Torkkeli, Lasse Karjalainen, Harri Nyyssönen, Dennis Greene, Remi Mikosionic, Jussi Oksa, Pekka Kunnola, Marlon Harewood nevö foget
|
|
|
|
arto78
Poissa
Suosikkijoukkue: Finn by birth, Haka fan by the grace of God
|
|
Vastaus #63 : 08.11.2008 klo 17:30:43 |
|
...Jaakko Pasanen, Sami Ristilä...
|
|
|
|
Kapteeni Mjorgan
Poissa
Suosikkijoukkue: VaKP, Dog's Ball, Haka, Torquay FC
|
|
Vastaus #64 : 08.11.2008 klo 17:34:56 |
|
Upi, Panu Toivonen, Ari Heikkinen, Jouni Räsänen, Oleg Ivanov, Janne Hyökyvaara, Teemu Tainio, Jukka Ruhanen, Valeri Popovits, Jukka Rantala, Tommi Torkkeli, Lasse Karjalainen, Harri Nyyssönen, Dennis Greene, Remi Mikosionic, Jussi Oksa, Pekka Kunnola, Marlon Harewood nevö foget
Ai niin, tätä ja '96-porukkaa tuli seurattua ensimmäistä kertaa kkorteilla. 1995 mestaruuskausi oli vielä satunnaista pyörimistä ja kalja kiinnosti enemmän kuin itse pelit. Ja siksikin yllä oleva troupe ansaitsee ihteltä legenda-statuksen, koska nousivatten liigaan ja voittivat divariseurana cupin.
|
|
|
|
Russula
Poissa
|
|
Vastaus #65 : 08.11.2008 klo 17:52:16 |
|
Teuvo Vilen -Hammarby-voiton hahmo.Tuli niin lujaa sukille,että napsui katsomoon saakka. Endre Kolarissa oli myös tyyliä,jota nykyhemmot kaipaisivat.
|
|
|
|
Vastapallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
|
Vastaus #66 : 07.04.2009 klo 23:11:18 |
|
Eiköhän Nuokkukin nippanappa kuulu tähän topiciin, vaikka siitä jo hetki onkin, kun mies Koskista lähti.
|
|
|
|
yyber
Poissa
Suosikkijoukkue: Periaatteen Jatkuvuus
|
|
Vastaus #67 : 07.04.2009 klo 23:18:55 |
|
Eiköhän Nuokkukin nippanappa kuulu tähän topiciin, vaikka siitä jo hetki onkin, kun mies Koskista lähti. Kyllä kuuluu, hieno mies ja turkulaista hänestä ei onneksi saa tekemälläkään.
|
|
|
|
Vastapallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
|
Vastaus #68 : 07.04.2009 klo 23:21:33 |
|
Kyllä kuuluu, hieno mies ja turkulaista hänestä ei onneksi saa tekemälläkään.
Omiin suurimpiin suosikkeihin Nuokku ei koskaan ole kuulunut, mutta kova pelimies hän oli joka tapauksessa, ei siitä pääse mihinkään
|
|
|
|
Vornander
Poissa
|
|
Vastaus #69 : 14.04.2009 klo 21:55:44 |
|
Tässä oma Hakalegendat - top10.
Olin ajatellut sellaisen topicin perustamista Hakan omille sivuille. Mutta kun en päässyt rekisteröitymään niin laitetaan tänne:
HAKA-LEGENDAT TOP10
1. Olli Huttunen Mitä voi sanoa? Jo 30 vuotta Hakassa avainasemassa. 80-luvulla täysin ylivoimainen maalivahti Suomen kentille, 95 viimeinkin mestaruus ja nyt tällä vuosikymmenellä loistavaa työtä päävalmentajana.
2. Valeri Popovits Hakan kaikkien aikojen paras pelaaja.
3. Jussi Peltonen Yksi suomifutiksen uranuurtajista. Vieläkin vahvasti kuvassa mukana tehtiksellä.
4. Esko Malm Hakassa avainpelaajana, valmentajana ja nyt käsittääkseni hyödyntää pelisilmäänsä scouttaustehtävissä.
5. Heikki Huoviala Legendaarinen & originaali sivurajaheittospelialisti. Pitkä ura myös puheenjohtajana kultaisella 90-luvulla.
6. Lasse Karjalainen Neljä mestaruutta Hakassa (ja yksi päälle Jazzissa). 100 000 kilometriä pyyteetöntä työtä keskikentällä.
7. Endre Kolar Joukkueen sielu & ruumillistuma80-luvulla.
8. Juuso Kangaskorpi Joukkueen sielu & ruumiillistuma 2000-luvulla.
9. Matti Paatelainen Kliininen ja röyhkeä viimeistelijä. Helvetin ärsyttävä megafoninsa kanssa katsomossa. Vaikuttanut Hakassa siis pelaajana ja valmentajana. Varmasti aikanaa kova mies myös panemaan, mistä todisteena kolme potraa ammattifutaria. Mixu vois muuten olla listalla, mutta ura Hakassa jäi valitettavan lyhyeksi. Ehkä Okan jälkeen ruoriin?
10. Tapio Lintunen Koskenpoikien kasvatti, joka ostettiin kesken kauden Hakaan kun kommariseuralla meni pelottavan hyvin ykkösessä. Luottopelaaja vuosia ja plussaa koskilaisuudesta.
|
|
|
|
Vastapallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
|
Vastaus #70 : 14.04.2009 klo 21:58:41 |
|
Täytyy itsekin tehdä vastaava paremmalla ajalla. Sen voin paljastaa, että Huttunen on itsellänikin kärjessä. -89 Cup-finaali on ainoa särö muuten lähes täydellisessä Haka-urassa.
|
|
|
|
krevis
Poissa
Suosikkijoukkue: 1923
|
|
Vastaus #71 : 14.04.2009 klo 22:33:47 |
|
HAKA-LEGENDAT TOP10
1. Olli Huttunen sama
|
|
|
|
Möpsi
Poissa
|
|
Vastaus #72 : 15.04.2009 klo 00:48:14 |
|
HAKA-LEGENDAT TOP10 Hieno lista. Mulla 1. Harri Nyyssönen .
|
|
|
|
Kapteeni Mjorgan
Poissa
Suosikkijoukkue: VaKP, Dog's Ball, Haka, Torquay FC
|
|
Vastaus #73 : 15.04.2009 klo 02:01:23 |
|
Hieno lista. Mulla 1. Harri Nyyssönen . Mulla Ylösen Kaitsu .
|
|
|
|
Tosipuhuja
Poissa
|
|
Vastaus #74 : 15.04.2009 klo 11:09:36 |
|
Mulla Ylösen Kaitsu . Olikohan se viime kesänä ja joskus aiemminkin, kun olin katsomassa Hakan Great Ball's tapahtumaa, ja siellä vasta olikin vanhoja staroja niin kentällä kuin laidallakin: Antti Ronkainen pisti silmään..myös Jari Möykky, Ari Valvee, Risto Salonen, tuulennopea vasuri ESKO RANTA, Tepi Vilen, JUHA HELIN, Edu Nieminen, Amo Pulkkinen, Jussit Peltonen ja Rautiainen, Veksi Valtonen, jne...onhan näitä hahmoja ja legendoja vaikka kuinka. Osalla hiukan enemmän vatsaa kuin aikoinaan. Tuo Esko Ranta oli todella kovassa kunnossa edelleenkin, ja Salonen. Varmaan pelailevat ikämiehissä jossakin? Dziadulewicz (vai kuinka kirjoitetaankin?) ei ollut mukana, mutta hän on varmasti Belfieldin kanssa Hakan (ja Suomen) kovimpia brittejä (Keken lisäksi).
|
|
|
|
|
|