Tiksa
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS, Huuhkajat
|
|
Vastaus #4300 : 26.08.2023 klo 16:10:39 |
|
Mutta nyt Ari Lahti on kantona kaskessa: – Suoraan sanoen, jos olen laittanut 25 vuoden aikana reilusti yli 10 miljoonaa euroa KuPSiin, niin oletetaanko minun laittavan vielä seuraavan 20 vuoden aikana yli 6,5 miljoonaa käyttökuluihin stadionissa, jota en edes omista. Onkohan se ihan reilua, Lahti kysyy.
Sovitaanko, Ari, että sunkaan vuokralaiset eivät laita 300 000 euroa seuraavan 20 vuoden aikana asuntoihin, joita he eivät omista.
|
|
|
|
JSa
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS SuPa-52
|
|
Vastaus #4301 : 26.08.2023 klo 16:23:24 |
|
Koko hanke toki vielä alkuvaiheessa. Kyllähän olisi järkevää rakentaa se 6000/ 8000 katsomo kerralla seuraaviksi n 40 vuodeksi. Tuskin koko hanketta tyrmätään. Valtuusto lienee aika yhdensuuntainen. Myynti ja markkinointi . (Tätä ei saa kirjoittaa julkisesti, voidaanhan toki suunnitella varaukset kohtuullisesti Infra ja tilavaraukset myös 8000 hengelle tulevaisuuden tarpeiden mukaan, KuPS:n menestykseen,Suomen mahdollisen jalkapallon nousun suosituimmaksi urheilulajiksi yleisurheilun,hiihdon ohi ja jopa jääkiekon haastajaksi Joku voi tarttua tähän.) Toivotaan kuitenkin,että Rakennuustyöt aloitetaan v. 2024 keväällä. Ja siis 8000 h . katsomo. !
|
|
|
|
Jalitsumies
Poissa
Suosikkijoukkue: Nigel Winterburnin munat ja pekoni
|
|
Vastaus #4302 : 26.08.2023 klo 16:38:36 |
|
Tässä voi olla taustalla sellaista, että kendoilijat ja säpäpallon pelaajat ovat täysin erityyppisellä sopimuksella liikkeellä ja Lahti haluaa samanlaisen myös Kuppulle. Ja tämähän olisi vain reilua. KuPS on Kuopion menestynein urheiluseura, tunnetuin kv-brändi ja onko myös kaupungin suurin lasten ja nuorten liikuttaja? Eiköhän tämä jatkuva menestys, menetetyt miljoonien eurojen turismitulot ja jokavuotiset mainehaitat ole jo ajaneet päättäjät niin nurkkaan, että nyt stadionhanke todella toteutuu
|
|
|
|
Gunvald Larsson
Poissa
|
|
Vastaus #4303 : 26.08.2023 klo 17:10:20 |
|
Vaikka sitä eivät kalakukkofanit tietysti mielellään myönnäkään, ulkoapäin tarkasteltuna on ollut aivan selvä asia, että Ari Lahden rooli kammottavien olosuhteiden taustalla on aivan keskeinen. En usko sekuntiakaan, että kuolevan itäsuomalaisen kaupungin päättäjillä olisi ollut mitään sanomista, jos Lahti olisi esittänyt esimerkiksi samankaltaista yksityisen puolen rahoituskuvioita, kuin Raipe Sarajärvi Seinäjoella. Aivan no-brainer kaupungin näkökulmasta.
Lahti/KuPS on vuosikausia käynyt lypsyä veronmaksajien suuntaan ja vaatinut näiltä sijoitusta liiketoimintaolosuhteisiinsa. Toki pitää olla tasapuolinen vrt. vaikka kendopuolen tukemiseen, mutta en oikein ymmärrä tuota muiden syyttelyä ja suunsoittamista. Jos jotain kovasti haluaa, se kannattaa yleensä elämässä tehdä itse.
|
|
|
|
Villahousupakki
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS ja kaikki viipurilaiset.Ei samoja nimiä.
|
|
Vastaus #4304 : 26.08.2023 klo 17:25:11 |
|
Tässä voi olla taustalla sellaista, että kendoilijat ja säpäpallon pelaajat ovat täysin erityyppisellä sopimuksella liikkeellä ja Lahti haluaa samanlaisen myös Kuppulle. Ja tämähän olisi vain reilua. KuPS on Kuopion menestynein urheiluseura, tunnetuin kv-brändi ja onko myös kaupungin suurin lasten ja nuorten liikuttaja? Eiköhän tämä jatkuva menestys, menetetyt miljoonien eurojen turismitulot ja jokavuotiset mainehaitat ole jo ajaneet päättäjät niin nurkkaan, että nyt stadionhanke todella toteutuu En tiedä, mikä on nyt pöydällä olevan mallin tarkempi rakenne. Jalitsumiehelle ja muille voin kyllä avata pesäpallon ja jääkiekon tilanteita. Pesäpallostadionilla ei ole juurikaan sellaisia tiloja, joita seura voisi vuokrata itselleen esim. asiakaskäytöön, VIP-vieraille jne. Kyse on perinteisestä mallista - seura myy lippuja ja kahvia sekä paistaa makkaroita ja maksaa kentän käytöstä ottelukohtaisen käyttömaksun. Tämä ei kata sinne päinkään todellisia kustannuksia, mikä on myös oikein. Jääkiekossa hallin omistaa ulkopuolinen rahoitusyhtiö, joka on vuokrannut/liisannut kaupungille koko romun kahdessa eri osassa. Katsomot menevät kokonaisuudessaan kaupungin piikkiin ja kaupunki perii käyttäjiltä normaalit harjoitus- ja ottelukohtaiset maksut. Sen lisäksi kaupungin tilakeskus hallinnoi ns. kaupallisia tiloja. Siis sellaisia, jotka eivät kuulu varsinaiseen pelaamiseen tai pelin seuraamiseen. Tiloja ovat esim ravintolat, aitiot ja VIP-tilat. Ehkä jotain mutakin, en tiedä. Nämä on vuokrattu Kalpalle jollakin tavalla sovitun ja määritellyn käyvän vuokran mukaan, jonka pitäisi mennä päittäin tilakeskuksen rahoitusyhtiölle maksaman summan kanssa. Tämä on ikään kuin läpilaskutuserä. Pelikohtaiset maksut eivät kata alkuunkaan kaupungin menoja katsomosta ym. kuten ei jalkapallossakaan. Jäähallin malli oli ainakin alunperin tarkoitus olla myös stadionin rakenne. En tiedä, miten eri tiloja on nyt jaettu ja kuka vastaa mistäkin. Eikä asia sitä paitsi minua kiinnostakaan. Veronmaksajana haluan, että valtuusto hyväksyy 4 kategorian mallin. Kaikki muu on minulle kohinaa... P.S. todella ikävä, että Rukkasella tuntuu menevän viikonloppu ihan pilalle, kun yllättäen isompi stadionmalli on nytkähtämässä eteen päin. Kyllä meillä KuPS:n ystävillä voi olla monenlaisia huolia.
|
|
|
|
honkala
Poissa
Suosikkijoukkue: Savon vapautusarmeija
|
|
Vastaus #4305 : 26.08.2023 klo 17:26:32 |
|
En usko sekuntiakaan, että kuolevan itäsuomalaisen kaupungin päättäjillä olisi ollut mitään sanomista
Huh mitä idiootteja täälläkin vilisee muka asiallisia viestejä kirjoittelemassa. Jos oli provo niin pikkasen väärä topik. Naurettavaa.
|
|
|
|
vode86
Poissa
|
|
Vastaus #4306 : 26.08.2023 klo 20:39:00 |
|
Vaikka sitä eivät kalakukkofanit tietysti mielellään myönnäkään, ulkoapäin tarkasteltuna on ollut aivan selvä asia, että Ari Lahden rooli kammottavien olosuhteiden taustalla on aivan keskeinen. En usko sekuntiakaan, että kuolevan itäsuomalaisen kaupungin päättäjillä olisi ollut mitään sanomista, jos Lahti olisi esittänyt esimerkiksi samankaltaista yksityisen puolen rahoituskuvioita, kuin Raipe Sarajärvi Seinäjoella. Aivan no-brainer kaupungin näkökulmasta.
Lahti/KuPS on vuosikausia käynyt lypsyä veronmaksajien suuntaan ja vaatinut näiltä sijoitusta liiketoimintaolosuhteisiinsa. Toki pitää olla tasapuolinen vrt. vaikka kendopuolen tukemiseen, mutta en oikein ymmärrä tuota muiden syyttelyä ja suunsoittamista. Jos jotain kovasti haluaa, se kannattaa yleensä elämässä tehdä itse.
Mitäs sitä itseään sinä suollat? Kuopio on Suomen top 2 vetovoimaismpia kaupunkeja ties kuinka monetta vuotta putkeen ja väkiluvu kasvaa melko reipasta vauhtia.
|
|
|
|
Gunvald Larsson
Poissa
|
|
Vastaus #4307 : 26.08.2023 klo 20:57:52 |
|
Mitäs sitä itseään sinä suollat? Kuopio on Suomen top 2 vetovoimaismpia kaupunkeja ties kuinka monetta vuotta putkeen ja väkiluvu kasvaa melko reipasta vauhtia.
https://www.rakennuslehti.fi/2019/02/ennuste-vuodelle-2040-suomessa-on-vain-kolme-kaupunkiseutua-jotka-kasvavat-muu-maa-naivettyy/Höpö höpö. Sieltä voi tutustua. Otin Googlesta ensimmäisen osuman, mutta näkymä on tosiaan sellainen, että meillä on 20 vuoden säteellä tässä maassa kolme kaupunkiseutua, jotka kasvavat (Kuopio ei kuulu tähän joukkoon). Muissa alkaa näivettyminen, jota syntyvyyden romahtaminen entisestään syventää. Meni off-topic, mutta pointti aivan selkeä. Mikään kaupunki tässä maassa etenkään maakunnissa ei taatusti kieltäydy yksityisen rahan isoista investoinneista. Minä en tiedä, miksi Ari Lahti ei tässä ole ollut aloitteellinen, mutta erikoiselta tuntuu.
|
|
|
|
JSa
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS SuPa-52
|
|
Vastaus #4308 : 26.08.2023 klo 21:38:26 |
|
Kyllä oli Väinölänniemellä istua puupenkeillä 13.6.1965 yleisöä oli n 4000 ;kukaan ei valittanut.Hieno tunnelma. On vain vain elintaso /vaatimukset ovat aivan eri tasolla.
|
|
|
|
rukkanen
Poissa
|
|
Vastaus #4309 : 26.08.2023 klo 22:37:05 |
|
P.S. todella ikävä, että Rukkasella tuntuu menevän viikonloppu ihan pilalle, kun yllättäen isompi stadionmalli on nytkähtämässä eteen päin. Kyllä meillä KuPS:n ystävillä voi olla monenlaisia huolia.
Näihin tahallisiin väärinymmärryksiin ja ylipäätään rölläilyyn on tietty tyhmää puuttua sinänsä, mutta menköön näin lauantai-iltaisessa laitamyötäisessä mukavana ajanvietteenä. Niin kertoisitko siis, mistä tarkalleen tällaisen mielikuvan sait? Lähinnä itselläni on huolenaiheena tässä se, että kun KuPS on nyt jo saanut erittäinkin edullisen tarjouksen stadionin toteutuksesta, niin että tällaisilla A. Lahden kommenteilla päädytään lopulta tilanteeseen, jossa stadionia ei tule ollenkaan. Tai tulee jokin välipalliratkaisu, jollainen tuo nykyinenkin aikanaan oli. Jossain kohtaa sitä kannattaisi vain tyytyä siihen, mitä on tarjolla, eikä haikailla jonkin omien etujen kannalta vielä edullisemman perään.
|
|
|
|
TeukkaS
Poissa
Suosikkijoukkue: MEILTÄHÄN TÄMÄ KÄY!
|
|
Vastaus #4310 : 27.08.2023 klo 00:56:30 |
|
Näivettyvä kaupunki tuntuu ihmeellisen paljon kiinnostavan samoja nimimerkkejä vuodesta toiseen.
|
|
|
|
JSP
Poissa
|
|
Vastaus #4311 : 27.08.2023 klo 08:23:47 |
|
Toinen ennuste: merenpinnan nousun myötä Helsinki vajoaa lopulta mereen.
Ja mitä stadioniin tulee, niin ilahduttavaa, että yleinen mielipide on asettautumassa kategoria 4:n kannalle. Toki Savon Sanomien jutusta luettuna tietyt samat nimet vastustavat sitä, vaikka kuinka tulisi lopulta järkevämmäksi kuin kolmonen.
|
|
|
|
honkala
Poissa
Suosikkijoukkue: Savon vapautusarmeija
|
|
Vastaus #4312 : 27.08.2023 klo 09:58:46 |
|
Vihreät ja vasemmisto vastustavat. Se on varmaa. Luultavasti myös persut. Ratkaisevaa on varmaan, että demarien rivit eivät rakoilisi.
|
|
|
|
robo
Poissa
|
|
Vastaus #4313 : 27.08.2023 klo 10:34:36 |
|
Vaikka sitä eivät kalakukkofanit tietysti mielellään myönnäkään, ulkoapäin tarkasteltuna on ollut aivan selvä asia, että Ari Lahden rooli kammottavien olosuhteiden taustalla on aivan keskeinen. En usko sekuntiakaan, että kuolevan itäsuomalaisen kaupungin päättäjillä olisi ollut mitään sanomista, jos Lahti olisi esittänyt esimerkiksi samankaltaista yksityisen puolen rahoituskuvioita, kuin Raipe Sarajärvi Seinäjoella. Aivan no-brainer kaupungin näkökulmasta.
Lahti/KuPS on vuosikausia käynyt lypsyä veronmaksajien suuntaan ja vaatinut näiltä sijoitusta liiketoimintaolosuhteisiinsa. Toki pitää olla tasapuolinen vrt. vaikka kendopuolen tukemiseen, mutta en oikein ymmärrä tuota muiden syyttelyä ja suunsoittamista. Jos jotain kovasti haluaa, se kannattaa yleensä elämässä tehdä itse.
SS: 26.8.2023: Lahti on kategoria 4:n kannalla ja tyytyväinen aikatauluun, jossa uusi stadion olisi valmis vuonna 2025. – Vajaan 10 vuoden takainen vaihtoehto olisi ollut minun kannaltani monta kertaa järkevämpi. Olisin silloin sijoittanutkin stadioniin, se olisi jo pystyssä ja Mölymäki olisi kehittynyt paremmin. Mutta se on mennyttä, katsotaan nyt mihin tämä menee. Ylen juttu 4.6.2015: https://yle.fi/a/3-8045097
|
|
|
|
Safaric
Poissa
Suosikkijoukkue: Futis & futsal
|
|
Vastaus #4314 : 27.08.2023 klo 15:16:15 |
|
Tuleeko siihen kategorian 4 stadioniin vain toinen päätykatsomo ku lukee yksikössä, että päätykatsomo?
|
|
|
|
Hexadecimal
Poissa
Suosikkijoukkue: Pallo maaliin lisäajan lisäajan lisäajalla
|
|
Vastaus #4315 : 28.08.2023 klo 02:45:19 |
|
Olis kyllä hienoo jos jotenkin pystyttäis säilyttämään näköalat, esim. jotenkin läpinäkyvät katsomot yläosasta. Tosin taitaa tulla taloja joka puolelle joten eipä kohta näy sen enempää Puijoa kuin Kallavettäkään
Kyllähän sen pitää olla kategoria 4, ihan sille varalle että Kuopiossa joku päivä onkin ihan aito oikea suurseura, joka pelaa vuodesta toiseen lohkovaiheessa. Ettei sitten tarvitse itkeä, kun säästettiin muutama markka ja pelataan taas jossain minne kannattajat ei lähde mukaan
|
|
|
|
keketsu
Poissa
|
|
Vastaus #4316 : 28.08.2023 klo 08:14:14 |
|
Olis kyllä hienoo jos jotenkin pystyttäis säilyttämään näköalat, esim. jotenkin läpinäkyvät katsomot yläosasta. Tosin taitaa tulla taloja joka puolelle joten eipä kohta näy sen enempää Puijoa kuin Kallavettäkään
Kyllähän sen pitää olla kategoria 4, ihan sille varalle että Kuopiossa joku päivä onkin ihan aito oikea suurseura, joka pelaa vuodesta toiseen lohkovaiheessa. Ettei sitten tarvitse itkeä, kun säästettiin muutama markka ja pelataan taas jossain minne kannattajat ei lähde mukaan
Eikö sinne peliä mennä katsomaan eikä mitään näköaloja Selkeästi tuulitunnelia halutaan Kuopioon...
|
|
|
|
Dixi
Poissa
|
|
Vastaus #4317 : 28.08.2023 klo 13:37:05 |
|
Eikö sinne peliä mennä katsomaan eikä mitään näköaloja Selkeästi tuulitunnelia halutaan Kuopioon... Tuulitunnelia kaipaavat, voivat föönätä hiuksensa Töölössä...
|
|
|
|
PasasenPertti
Poissa
|
|
Vastaus #4318 : 29.08.2023 klo 13:23:06 |
|
Aika väsynyttä provoilua. Tuo lähes viisi vuotta vanha ennuste voidaan jättää omaan arvoonsa. Kukaan ei tiedä 20 vuoden päähän varmasti mikä on tilanne, mutta tällä hetkellä, ja ainakin seuraavat 10 vuotta, Kuopio on vahvasti kasvu- ja nousu-uralla.
|
|
« Viimeksi muokattu: 29.08.2023 klo 14:02:20 kirjoittanut PasasenPertti »
|
|
|
|
|
JSa
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS SuPa-52
|
|
Vastaus #4319 : 29.08.2023 klo 20:07:54 |
|
Kyllä Kuopio on kasvu-uralla.
|
|
|
|
Jalitsumies
Poissa
Suosikkijoukkue: Nigel Winterburnin munat ja pekoni
|
|
Vastaus #4320 : 29.08.2023 klo 22:35:37 |
|
Kyllä Kuopio on kasvu-uralla.
Toivottavasti myös stadionin kapasiteetti! Kuppu ansaitsee 8000 katsojan stadionin.
|
|
|
|
KuPS_Tallinn
Poissa
|
|
Vastaus #4321 : 29.08.2023 klo 23:38:08 |
|
Toivottavasti myös stadionin kapasiteetti! Kuppu ansaitsee 8000 katsojan stadionin.
Joo, ihmeellistä tämä Gunvald Larssonin Kuopio-vastaisuus. KuPS toki pyrkii olemaan cantona Klubin kaskessa, mutta ei sitä sentään tarvitse kaupunkiin purkaa. Ei Helsingissä yleensä kuitenkaan tuollaiseen sorruta, onkohan Gunvald sittenkin tukholmalainen, kuten nimestä voisi päätellä . Ja joo, kyllä se 8000 stadion nyt tulee, kuoharipullot kylmään!
|
|
|
|
gv39
Poissa
Suosikkijoukkue: Tuomarit ja kyläjoukkueet ml. Kups
|
|
Vastaus #4322 : 30.08.2023 klo 09:49:33 |
|
Kyllä Kuopio on kasvu-uralla.
Pessimistinä sudettina en tuohon visioon usko. Mutta. Kyllä Kuopio sinnittelee nykymaailmassa eikä määräänsä enempää kuihdu. Maakunnan "pääkaupunki", yliopisto ja keskussairaala pitävät kaupungin nenän pinnan yllä ja hengissä. Rakennemuutokset ja maailman meno heittelee elinkeinoelämää suuntaan ja toiseen, mutta jotain sillekin sektorille jää.
|
|
|
|
Gunvald Larsson
Poissa
|
|
Vastaus #4323 : 30.08.2023 klo 10:36:29 |
|
Joo, ihmeellistä tämä Gunvald Larssonin Kuopio-vastaisuus. KuPS toki pyrkii olemaan cantona Klubin kaskessa, mutta ei sitä sentään tarvitse kaupunkiin purkaa.
En ole millään tavoin Kuopio- tai KuPS-vastainen. Päin vastoin asioiden hyvä hoitaminen kiinnostaa minua suomalaisen jalkapallon näkökulmasta erittäinkin paljon. Myös kaupungille toivon pelkkää hyvää. Huolestuttavien kehityskulkujen ääneen toteaminen on asia erikseen ja tässä yhteydessä lähinnä kontekstoi argumentaatiotani. Missään, ja jatkossa valitettavasti vielä aiempaa vaikeammin, ei julkista rahaa ole löysästi käytettävissä julkiseen rakentamiseen ja jos omissa suunnitelmissa ripustautuu tällaisiin vaatimuksiin, saattaa tie nousta pystyyn. Aivan samalla tavoin Hongan kohdalla on yleisesti tiedossa, että Tapiolassa pelattaisiin 6000-paikkaisella uudella perusstadionilla, jos se olisi 15 vuotta sitten seurajohdolle kelvannut. Ja samoin en tiedä millaiset olosuhteet Helsingissäkään olisi, jos Hjallis ei olisi rakentanut stadionia yksityisillä varoilla. Tampere on tietysti se positiivinen esimerkki toiseen suuntaan, mutta Kuopio ei ole Tampere, vaan pelaa kaupunkina monella tapaa aivan eri kategoriassa.
|
|
|
|
siwunic
Paikalla
Suosikkijoukkue: Kuopion Palloseura
|
|
Vastaus #4324 : 01.09.2023 klo 10:02:36 |
|
Arin avautuminen oli kieltämättä aika erikoinen - joskin varmaan ihan harkittu veto, mitkä sitten motiivit tuolle olikaan. –Suoraan sanoen, jos olen laittanut 25 vuoden aikana reilusti yli 10 miljoonaa euroa KuPSiin, niin oletetaanko minun laittavan vielä seuraavan 20 vuoden aikana yli 6,5 miljoonaa käyttökuluihin stadionissa, jota en edes omista. Onkohan se ihan reilua, Lahti kysyy. Minulle ei aukea Arin pointti tästä kommentista. Toki Ari on tuon verran laittanut KuPS:iin omista kasseistaan ja siitä Kuopiossa ollaan kiitollisia. Mutta, jos/kun tätä stadionhanketta mietitään kaupungin puolelta, niin ei kai sinällään Kuopion kaupunkia "kiinnosta" miten KuPS Oy:tä on liiketaloudellisesti pyöritetty ja että huonon kirjanpidon tuloksen takia KuPS:n osuutta kuluista pitäisi pienentää. Huono analogia, mutta ei vuokra-asuntoa hakevakaan henkilö julista, että vuokran pitää olla edullisempi, kun on aiemmin elänyt yli varojen. Saattahan kaupunkikin miettiä miten KuPS pystyy 200 k€:n vuosivuokrat kuittaamaan siinä vaiheessa, jos Ari päättää lopettaa KuPS:n rahoittamisen. Jos/kun diili on siis sellainen, että KuPS sitoutuu vuokraamaan stadionia seuraavat 20 vuotta. Itse tulkkasin Arin antavan Heiskasen Jarmollekin pienen nyrkin iskun kylkeen tässä: Lahti ei ole ollut henkilökohtaisesti mukana stadionneuvotteluissa viime vuosina, muu KuPSin johto on ne hoitanut. – Jatkossa minun pitää varmaan neuvotella kaupungin johdon kanssa. On tärkeintä, että ymmärretään yhdessä realiteetit ja kohtuullisuudet tässä kokonaisuudessa. Eli voisikohan olla näin, että Heiskanen on neuvotteluissa antanut vihreää valoa KuPS:n kustannuksille ja Ari on nyt tästä eri mieltä. Ja ennen kuin täällä taas alkaa puukot lennellä, niin olen ehdottomasti sitä mieltä, että nyt äkkiä se kaivurin kuokka maahan kaivamaan cat4-stadionia.
|
|
« Viimeksi muokattu: 01.09.2023 klo 10:07:42 kirjoittanut siwunic »
|
|
|
|
|
|
|