torcida
Poissa
Suosikkijoukkue: Sterniä spätistä
|
|
Vastaus #700 : 01.10.2014 klo 22:08:56 |
|
Näkyvimpänä maamerkkinä suunnitelmassa ovat neljä kaksikymmentäkerroksista kerrostaloa
– Kaikki riippuu kaavoituksesta, rakennusluvista ja valituksista. Alueelle pitäisi saada suunnitteluvaraus, jotta suunnitelmaa voisi alkaa viedä pidemmälle ja konkreettisempaan suuntaan.
– Paperityön jälkeen rakentaminen on nopeaa, sillä alueella ei tarvitse tehdä isompia purkutöitä. Joo. Syön hatullisen jormakaariaisen suihkuverhoja jos tuollaiset toteutuvat. Ei Suomessa, ei Pubin takapihalle, ei ennen vuotta 2050. Tällaiset visiot ei seiso Suomessa koskaan. Lopulta pitää leikata kustannuksia ja saadaan neljä kahdeksankerroksista perustönöä. Olisikohan Lahti laittanut tähtäimen tietoisesti yli realistisen tavoitteen että on pelivaraa jos asiasta täytyy neuvotella. Sitten myöhemmin näennäinen kompromissi esimerkiksi 14 kerrokseen, joka on ollut aidossa tähtäimessä koko ajan. Siinä valittajamummot saa tietynlaisen voitontunteen ja karavaani kulkee.
|
|
|
|
Härison
Poissa
Suosikkijoukkue: Kuopion Palloseura
|
|
Vastaus #701 : 12.11.2014 klo 07:21:16 |
|
http://www.palloliitto.fi/uutiset/suomen-palloliitto/veritaksella-vuoden-paras-veikkausliigakenttaVeikkausliigakenttien pistekeskiarvo 2014 1. Veritas Stadion – Turku, 4,97 2. Tapiolan Urheilupuisto – Espoo, 4,65 3. Hietalahden Stadion – Vaasa, 4,64 4. Wiklöf Holding Arena – Mariehamn, 4,44 5. Kymenlaakson Sähkö Stadion – Kouvola, 4,33 6. Savon Sanomat Areena - Kuopio , 4,06 6. Rovaniemen Keskuskenttä – Rovaniemi, 4,06 7. Pietarsaaren Keskuskenttä – Pietarsaari, 4,00 8. Kisapuiston Stadion – Lahti, 3,78 9. Sonera Stadium – Helsinki, 3,60 10. Seinäjoen Keskuskenttä – Seinäjoki, 3,50 11. Jouppilanvuoren kenttä – Seinäjoki, 3,00 12. Lahden stadion – Lahti, 2,56
|
|
|
|
Grohl
Poissa
|
|
Vastaus #702 : 12.11.2014 klo 11:59:15 |
|
Tää on kyllä aika yllättävää. Eikö tuo nurmi ole kuitenkin suhteellisen kulahtanut paska? Miten huonoja nuo muut sitten on?
|
|
|
|
jormakaariainen
Paikalla
Suosikkijoukkue: Sexy football Esa Pekonen
|
|
Vastaus #703 : 12.11.2014 klo 12:07:33 |
|
Kaipa se kenttä on ihan hyvässä kunnossa kriteerien mukaan. Se vaan näyttää hirveältä mustan kumirouheen takia. Vihreä kun olisi maksanut enemmän.
|
|
|
|
Härison
Poissa
Suosikkijoukkue: Kuopion Palloseura
|
|
Vastaus #704 : 18.11.2014 klo 16:18:32 |
|
|
|
|
|
Ia
Poissa
Suosikkijoukkue: KTP, PeKa, Çaykur Rizespor
|
|
Vastaus #705 : 21.11.2014 klo 19:52:16 |
|
http://www.palloliitto.fi/uutiset/suomen-palloliitto/veritaksella-vuoden-paras-veikkausliigakenttaVeikkausliigakenttien pistekeskiarvo 2014 1. Veritas Stadion – Turku, 4,97 2. Tapiolan Urheilupuisto – Espoo, 4,653. Hietalahden Stadion – Vaasa, 4,64 4. Wiklöf Holding Arena – Mariehamn, 4,44 5. Kymenlaakson Sähkö Stadion – Kouvola, 4,33 6. Savon Sanomat Areena - Kuopio , 4,06 6. Rovaniemen Keskuskenttä – Rovaniemi, 4,06 7. Pietarsaaren Keskuskenttä – Pietarsaari, 4,00 8. Kisapuiston Stadion – Lahti, 3,78 9. Sonera Stadium – Helsinki, 3,60 10. Seinäjoen Keskuskenttä – Seinäjoki, 3,50 11. Jouppilanvuoren kenttä – Seinäjoki, 3,00 12. Lahden stadion – Lahti, 2,56 Itse lopetin lukemisen jo kohdassa kaksi. Mä haluan kanssa noita Palloliiton sieniä.
|
|
|
|
Tiksa
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS, Huuhkajat
|
|
Vastaus #706 : 21.11.2014 klo 20:00:58 |
|
Itse lopetin lukemisen jo kohdassa kaksi. Mä haluan kanssa noita Palloliiton sieniä. Täh? Ainahan se on ollut Suomen parhaita nurmia. Vaikka Tapiolassa on monta vikaa, niin kenttä on ollut aina loistavassa kunnossa.
|
|
|
|
Ia
Poissa
Suosikkijoukkue: KTP, PeKa, Çaykur Rizespor
|
|
Vastaus #707 : 21.11.2014 klo 20:02:43 |
|
Täh?
Ainahan se on ollut Suomen parhaita nurmia. Vaikka Tapiolassa on monta vikaa, niin kenttä on ollut aina loistavassa kunnossa.
Niin jos kriteerinä on pelkkä nurmi niin toki sitten.
|
|
|
|
Tiksa
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS, Huuhkajat
|
|
Vastaus #708 : 21.11.2014 klo 20:08:53 |
|
Niin jos kriteerinä on pelkkä nurmi niin toki sitten.
Oli siinä toki myös arvosteltu rajamerkintöjen näkyvyys, kentän kastelu ja muita pienempiä kohtia. Mitä tuo peruskorjaus pitää sisällään? Ei kai siellä nyt kovin mittavia korjaustarpeita voi vielä olla? Uusi tekonurmi? Jotain lisärakentamista naamioitu korjaukseksi eikä investoinniksi?
|
|
« Viimeksi muokattu: 21.11.2014 klo 20:17:31 kirjoittanut Tiksa »
|
|
|
|
|
Härison
Poissa
Suosikkijoukkue: Kuopion Palloseura
|
|
Vastaus #709 : 21.11.2014 klo 21:26:54 |
|
Mitä tuo peruskorjaus pitää sisällään? Ei kai siellä nyt kovin mittavia korjaustarpeita voi vielä olla? Uusi tekonurmi? Jotain lisärakentamista naamioitu korjaukseksi eikä investoinniksi?
Samaa olen pohtinut itsekin. Asiasta olisi mukava kuulla lisää herroilta, jotka ovat siitä meikäläisiä enemmän perillä.
|
|
|
|
the beer rules
Poissa
Suosikkijoukkue: #31 ja Super-Honsu
|
|
Vastaus #710 : 23.11.2014 klo 23:04:18 |
|
Itse pidän todennäkösimpänä vaihtoehtona uutta mattoa mutta olen ennenkin ollut väärässä.
|
|
|
|
|
Medison
Poissa
Suosikkijoukkue: KeltaMusta - Kaunein Kaikista
|
|
Vastaus #712 : 03.12.2014 klo 21:08:44 |
|
Eikö olisi ollut parempi, ettei olisi läpäissyt, niin olisi mennyt takuun piirissä uusintaan?
|
|
|
|
Tähtiportteri
Paikalla
|
|
Vastaus #713 : 14.12.2014 klo 15:12:38 |
|
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/tallainen-olisi-kuopion-kasvojenkohotus/1950226?pwbi=a7854166f9f5d4b5134e05d477fff03e– Karkea tilankäyttösuunnitelma on tehty ja on visualisoitu miltä rakennukset voisivat näyttää, Lahti kertoo.
Lahti jätti Keskuskentän ympäristöstä suunnitteluvaraushakemuksen kaupungille 17.10. Minkäänlaista virallista vastausta hän ei ole kuitenkaan vielä saanut.
– En oikein tiedä millä aikatauluilla noihin vastataan, kai se jossain vaiheessa käsittelyssä on, liikemies aprikoi.
– Kun esittelin suunnitelman kaupunginhallitukselle, palaute oli todella positiivista. Sanoin, etten ole rahaa pyytämässä, vaan päinvastoin yritän saada kaupungille lisätuloja, Lahti naurahtaa.
Hänen arvioidensa mukaan rakennusaikaiset tuloverot rakentajien palkoista toisivat kaupungille 10–15 miljoonaa euroa. Valtio saisi arvonlisäveroina 30–35 miljoonaa euroa.
Valmistuttuaan Keskuskentällä olisi 150–200 työpaikkaa riippuen alueen lopullisista toiminnoista. Hankkeen kokonaiskustannukset olisivat Lahden arvion mukaan noin 200 miljoonaa euroa.
Keskuskentän alue kuuluu samaan tarkastelualueeseen Savon koulutuskuntayhtymän (Sakky) Presidentinkadun alueen kanssa. Kaupunki järjestää alueen täydennysrakentamisesta arkkitehtikilpailun, joka alkaa 9. tammikuuta.
Kaupunkiympäristön palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen oli syksyllä Lahteen yhteydessä aiheen tiimoilta.
– Hän kysyi, voiko hankkeeni odottaa kunnes arkkitehtikilpailu on valmis. Mutta en oikein tiedä, se olisi taas vuosi eteen päin, Lahti epäröi.
– Jos tämä menee ensi syksyyn, nostan varmaan jossain vaiheessa keväällä kädet pystyyn. Mielestäni se olisi aika selvä epäluottamuslause tälle projektille.
|
|
|
|
krevis
Poissa
Suosikkijoukkue: 1923
|
|
Vastaus #714 : 14.12.2014 klo 15:32:21 |
|
Onko jossain joskus järjestetty sellainen arkkitehtikilpailu, jonka voittaja olisi toteutettu sellaisenaan. Tai edes hyvin pienin muutoksin? Onko näistä kilpailuista minkä verran iloa tai hyötyä kellekään? Kyselen ihan uteliaisuuttani ja tyhmyyttäni.
|
|
|
|
Kiima-Aho
Poissa
Suosikkijoukkue: Kuopion Palloseura
|
|
Vastaus #715 : 14.12.2014 klo 16:02:43 |
|
Ari Lahti haluaisi rakentaa Keskuskentästä modernin liikunta- ja viihdealueen, joka samalla kohottaisi koko nuutuneen alueen imagoa, mutta maan tapojen mukaisesti seuraavat vuodet puuhastellaan arkkitehtikilpailuita ja väännetään yhtynevätkö jotkin kattojen kulmat kaupunkikuvatoimikunnan näkemyksiin. Sitten vielä EB ja muutaman vuoden tappelu eri oikeusasteissa. Antakaa Herraisä Arille Vapaus!
|
|
|
|
straiter
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Rotkäppchen Sektkellerei Freyburg
|
|
Vastaus #716 : 14.12.2014 klo 16:06:39 |
|
Arkkitehtikilpailun kansa menee vuosi, lopullisen kaavan vääntämisessä pari vuotta ja valitusrumbaan suurin piirtein sama aika.
Palataan asiaan ensi vuosikymmenellä.
|
|
|
|
donner
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS, ManU
|
|
Vastaus #717 : 14.12.2014 klo 17:15:56 |
|
kaikkien kohteiden kohdalla vahva luotto valituksiin, vähintään KHO:hon mennään, EU-taso ei olisi yllätys " "
|
|
|
|
Vlad Kepes
Poissa
Suosikkijoukkue: kulttuurikeynesianismi
|
|
Vastaus #718 : 14.12.2014 klo 19:06:01 |
|
Onko jossain joskus järjestetty sellainen arkkitehtikilpailu, jonka voittaja olisi toteutettu sellaisenaan. Tai edes hyvin pienin muutoksin? Onko näistä kilpailuista minkä verran iloa tai hyötyä kellekään? Kyselen ihan uteliaisuuttani ja tyhmyyttäni.
Toki. Jopa Suomessa, mutta harvemmin. Kilpailut varsinkin suurissa hankkeissa ovat toimeksiantajalle hyödyllisiä, koska saa erilaisia ideoita ja vaihtoehtoja joita voi sitten yhdistää. Arkkitehtitoimistot eivät tosin saa muuta kuin mainetta ja kunniaa, ja muutama janari saa vähän ideoida. Varsinkin nuoret janarit tekevät tätä mielellään saadakseen nimeä itselleen. Hirveästi turhaa duuniahan tehdään kyllä, esim osallistut valokuvauskilpailuun, otat kuukauden ajan kuvia, lähetät parhaimmat, toinen voittaa ja omasi menee roskikseen. Et saa muuta kuin kokemusta kuvaamisesta. Mutta kisoissa saa käyttää aika vapaasti luovuutta, ja sitten kun kustannusarviot tulee rakennuttajalle, niin sitten aletaan riisua kaikesta pikkunätistä vähitellen jotta hintaa saadaan alas. Arkkitehtikilpailun kansa menee vuosi, lopullisen kaavan vääntämisessä pari vuotta ja valitusrumbaan suurin piirtein sama aika.
Palataan asiaan ensi vuosikymmenellä.
Jalluvetoa et 2019? e: ai niin, noi kerrostalot. Joo, unohda.
|
|
|
|
tipe
Poissa
|
|
Vastaus #719 : 15.12.2014 klo 16:38:08 |
|
kaikkien kohteiden kohdalla vahva luotto valituksiin, vähintään KHO:hon mennään, EU-taso ei olisi yllätys " " Siinä kootusti tuosta tuoreimman uutisen kommenteista: "P-aukisen kaupungin urheilupuoluelaisten suuruudenhullut investointisuunnitelmat turhuuteen."
"Rahaa turhuuveen hupiloitavaksi näyttää olevan, ei ollakaan köyhiä eikä kipeitä."
"Yksityisellä rahalla muka, no onhan sitä ennenkin yksityisellä rahalla kaikenlaista rakennettu, vaan kaikki ne ovat veronmaksajan piikkiin päätyneet."
"Olisko Kuopion kaupungin Johdossa vikkoo, vikkoo, vikkoo ? Euroja jo viime-aikona käytetty hyvin "holtittomasti"."
"Joka lähtöön hinataan "Konsultit" aina muualta, sellaiset henkilöt, jotka varmasti ossoo, viimeisen päälle "rahastaa"! Näitten ulukopuolisten "Konsulttien" suunnitelmia en kyllä ruppee kehumaan"
"Suoraan sanottuna viis niistä urheilupuoluelaisten "omista" rahoista. Nämä on tyhjät lupaukset on jo moneen kertaan nähty urheilupaikkojen rakentamisessa. Valitettavasti kaupunkimme päättäjissä on liikaa kaupungin palkollisia tai muuten vaan kädestä suuhun eläjiä, joista on kivaa ja mukavaa törsätä muiden ansiotuloistaan maksamat kuntaveroeurot kaikkeen turhanpäiväiseen." Odotetun positiivinen vastaanotto taas. Ilmeisesti tuohon Ari Lahden lupaamaan ulkopuoliseen rahoitukseen nämä suurelta osin viittaavat.
|
|
|
|
Kader
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS, KalPa, DFB-Team, VfB, BvB
|
|
Vastaus #720 : 15.12.2014 klo 17:49:37 |
|
Siinä kootusti tuosta tuoreimman uutisen kommenteista:Odotetun positiivinen vastaanotto taas. Ilmeisesti tuohon Ari Lahden lupaamaan ulkopuoliseen rahoitukseen nämä suurelta osin viittaavat.
Noihin kylähullujen kirjoituksiin ei kannata mitään perustaa, eihän sinne normaalimmat ihmiset edes jaksa kommentoida. Uskon että suurin osa kuopiolaisista on hankkeen takana. Tuo hiljaisena aikana paljon työtä ja tuloveroja kaupungille ja fasiliteetit paranee huomattavasti kuopiolaiselle jalkapallolle.
|
|
|
|
Medison
Poissa
Suosikkijoukkue: KeltaMusta - Kaunein Kaikista
|
|
Vastaus #721 : 15.12.2014 klo 18:34:49 |
|
Noihin kylähullujen kirjoituksiin ei kannata mitään perustaa, eihän sinne normaalimmat ihmiset edes jaksa kommentoida. Uskon että suurin osa kuopiolaisista on hankkeen takana. Tuo hiljaisena aikana paljon työtä ja tuloveroja kaupungille ja fasiliteetit paranee huomattavasti kuopiolaiselle jalkapallolle.
Sanasta sanaan varmastikin totta. Paitsi, että arveletko Kader ihan todella, ettei kukaan noista "kylähulluista" valita jonnekin muuallekin kuin mielipidepalstoille?
|
|
|
|
krevis
Poissa
Suosikkijoukkue: 1923
|
|
Vastaus #722 : 15.12.2014 klo 18:51:51 |
|
Eihän siihen tarvita kuin yksi kylähullu, joka osaa täytellä paperit oikein ja viedä ne oikeaan paikkaan, niin koko paska on jumissa sen pari vuotta. Ja arvatkaapa onko Arilla kovin suunnatonta mielenkiintoa alkaa vatuloimaan jotain valitusprosesseja läpi.
Crüe väijyyn sen konttorin nurkille, jonne näitä lippulappusia palautellaan ja muilutuspaku 24/7/365-valmiudessa. Vai voiko kaavoista valittaa nykyään netissäkin, kun jotkut työkkärin rahatkin kuulemma voi tilata netistä.
|
|
|
|
42Wolves
Poissa
Suosikkijoukkue: Loistava Luontopolku
|
|
Vastaus #723 : 15.12.2014 klo 19:19:27 |
|
Crüe väijyyn sen konttorin nurkille, jonne näitä lippulappusia palautellaan ja muilutuspaku 24/7/365-valmiudessa. Vai voiko kaavoista valittaa nykyään netissäkin, kun jotkut työkkärin rahatkin kuulemma voi tilata netistä.
Serbiassa nämä
|
|
|
|
Erochichi
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS, IFK Norrköping
|
|
Vastaus #724 : 16.12.2014 klo 10:48:34 |
|
Arkkitehtikilpailun kansa menee vuosi, lopullisen kaavan vääntämisessä pari vuotta ja valitusrumbaan suurin piirtein sama aika.
Palataan asiaan ensi vuosikymmenellä.
Niin ne herrat jakaa verorahat keskenään. Ei mitään väliä sillä tuleeko mistään missään koskaan valmista ja millaista mahdollista tulosta syntyy. Heillä on hallussaan jo kauan sitten viimeistellyt keinot. Hyvät veljet.
|
|
|
|
|
|