jjs
 Poissa
Suosikkijoukkue: Uolevi, Myy
|
 |
: 11.11.2007 klo 00:00:28 |
|
Matkaraporttien kirjoittaminen on aina järkevää jättää kuuden kuukauden päähän reissusta, mutta muistellaan nyt mitä mieleen tulee.
Vapun jälkeisenä keskiviikkoaamuna suunnistin Finnairin lennolla ensin Manchesteriin ja siitä Flybellä Edinburghiin. Kevättalvikiireiden jälkeen oli mukava lähteä rentoutumaan tuttuun kaupunkiin; jalkapalloa seuraamaan luonnollisesti. Ensimmäiset vähemmän rennot hetket koittivat Manchesterin kentällä, kun vaihtotiskillä lyötiin puhelin käteen ja sanottiin, että soittele itse Flyben virkailijoille. Lopulta puhelimeen sentään vastattiin ja tyttö lupasi yrittää lähettää jonkun tulemaan. Sanoin, että lentoni lähtisi tunnin kuluttua, joten olisi mukavaa jos joku tulisi. Virkailijaa odotellessa pääsin todistamaan Pekan ja Liisan (nimet muutettu) kinastelua turvatarkastuksessa. Helsinkiin matkalla ollut pariskunta oli täyttänyt käsimatkatavaralaukkunsa mehupulloilla ja muilla nesteillä. Liisa varsinkin kävi todella kuumana, kun ei saanut kassiaan kaikkine täytteineen koneeseen ja suomalaisia kirosanoja oli ilmassa. Virkailija yritti parhaansa mukaan opastaa ja neuvoi, että viette kassin lähtöselvitykseen. Pekka teki työtä käskettyä ja Liisa jäi kinastelemaan virkailijan kanssa. Hän intti, että ottaa toisen jääneistä pulloista mukaansa. Virkailija kieltäytyi ehdottomasti. Pekka palasi paikalle ja alkoi hoputtamaan Liisaa kohti lähtöporttia. Tämä kuitenkin huokaili menetettävää tomaattimehupulloa ja yritti sinnikkäästi taivutella virkailijan pään. Lopulta Liisa luovutti, mutta vielä käytävältä kuului naisen kiroilua.
Puhelimeen vastannut tyttö tuli tekemään lähtöselvityksen ja tietysti ravasi perässäni portille. Odottelin, että hän olisi tullut vielä koneeseen lentoemoksi, mutta ei sentään. Edinburghin koneessa oli kolmisenkymmentä matkustajaa, mutta hosumiseksi meni silti että kaikki saatiin ajoissa sisään. Eihän sitä lentokenttähenkilökuntaa tarvita… Flyben tiskillä kanssasi odottanut kaveri totesi, että ko. yhtiön koneet ovat lähes poikkeuksetta myöhässä ja se aiheuttaa mukavan jännitysmomentin jatkolennoille ehtimiseen.
Pääkaupunkiin päästyäni kamat hotellille ja pikaisen evästyksen jälkeen kohti Waverleyn asemaa, sillä avausillaksi oli luonnollisesti ottelu suunniteltuna. Noin puolen tunnin junamatkan päässä odotti Kirkcaldy, jossa pelattiin ykkösdivisioonaan nousukarsintaottelu Raith Rovers – Stirling Albion. Roversin matseissa ei ilmeisesti paljoa ulkomaalaisia käy, sillä jo otteluohjelmia myyneen pojan ilme oli näkemisen arvoinen kun tämä tajusi etten ollut paikallinen. Matsi kiinnosti kansaa sen verran hyvin, että yleisöä tuli 3043 ja pelin alkua jouduttiin viivästyttämään kymmenisen minuuttia että kaikki ehtivät katsomoon. Ainakin siinä päädyssä jossa olin tuntui että kaikki tunsivat toisensa. Tunnelma oli kuitenkin hyvä. Vieraat aloittivat terävämmin ja olisivat ansainneet johtomaalin, mutta sitä ei nähty ja peli tasoittui vähitellen. Kokonaisuutena kotijoukkue sai olla tyytyväinen, että peli päättyi 0-0. Toisessa osassa Stirling oli sitten selvästi parempi ja meni karsintafinaaliin, eikä se tämän pelin nähtyään ollut yllätys. Pelin tunnetuin oli kotijoukkueen Marvin Andrews, joka esim. Rangersin paidasta muistetaan. Olisi muuan Armand Onella ollut tilausta Raithin kärjessä, mutta edellinen manageri ei häneen luottanut ja siksi tuli lähtö joukkueesta. Paluumatkan jälkeen uni maittoi, sillä hereilläoloaikaa matkustuksineen oli kertynyt parisenkymmentä tuntia.
Seuraavana aamuna suunnistin jälleen kohti Waverleytä, sillä ohjelmassa oli paluu Manchesteriin. Junalla täytyi mennä, sillä kohtuuhintaisia lentoja ei ollut tarjolla. Nelisen tuntia istumista siis tiedossa, mutta sen kesti kun tiesi mitä illalla odotti. Ashton-under-Lynessä pelattaisiin North West Counties League Challenge Cupin finaali FC United of Manchester – Curzon Ashton. Finaalin ajankohta tai edes siinä pelaavat joukkueet eivät olleet tiedossa lomareissua varatessani, joten melkoiseksi säheltämiseksi meni lipun ja majoitusten suhteen. Lippuja ilmoitettiin ensin myytävän vain FCUM:in kotiotteluissa. Onneksi myöhemmin tuli kuitenkin tiedote, että jäsenet saavat ostaa yhden piletin verkkokaupan kautta. Sitten vaan jännittämään, että näkyykö maksuni ajoissa vastapäässä. Ja viimeinen jännityksen aihe oli se, ehtiikö lippu ajoissa minulle kun sähläysten takia saivat postia lähtemään vasta perjantaina. Maanantaina kuitenkin tiketti oli minulla ja niin tuota puolta ei tarvinnut reissulla säätää.
Majapaikkani Manchesterissa oli Portland Streetillä sijaitseva Britannia Hotel. Sijainti/hinta/laatu-suhteella erittäin suositeltava paikka; aamiaisesta siellä tuskin kannattaa pulittaa, sillä pyysivät muistaakseni siitä reilut kymmenen puntaa. Muutaman tunnin kaupungilla hengailun jälkeen kohti Victorian asemaa ja Ashtoniin suuntaavaa junaa. Ensimmäiset FCUM-veisut vedettiin jo asemalla ja siellä kuten junassa näkyi useita kyräileviä kaupungin ”suurten seurojen” kannattajia.
Otteluhuivi kaulaan ja päätyyn katsastamaan matsia. Tameside Stadiumilla ei selvästikään oltu totuttu tuonkokoisiin (3210) yleisömääriin, sillä toistuvasti kuuluteltiin ennen pelin alkua että kaikkien pitää koko ajan pysyä katsomoissa ja että ei saa juosta kentälle jne. Näin, vaikka mitään ongelmia ei ollutkaan. Meinattiinpa ottelu keskeyttääkin, kun noin kahdeksanvuotiaalta katsojalta putosi mehutölkki parin metrin päähän avustavasta… Edellisenä viikonloppuna sarjavoittoa juhlistanut FCUM oli matsin alkupuolella kylläisen tuntuinen ja kotikentällään pelannut vierasjoukkue loikin enemmän tilanteita. Tauolla FCUM sai olla tyytyväinen, että tasoissa oltiin. Toisen jakson FCUM aloitti terävämmin ja loi tilanteita systemaattisesti. Jakson puolivälissä kuitenkin yksi huolimaton pelaaminen omassa päässä ja Curzon Ashton siirtyi johtoon. Vastaus onneksi tuli nopeasti, sillä seuraavassa tilanteessa Rory Patterson kaadettiin ja Nick Platt pääsi tasoittamaan pilkulta. Kymmenen minuuttia ennen loppua Josh Howard iski vapauttavan voittomaalin. Tai kyllähän Ashtonilla tilanteita vielä sen jälkeen oli ja tuomarin pilli sen lopullisen vapautuksen tunteen toi. En jäänyt katsastamaan voitonjuhlia, sillä koin viimeiseen Manchesterin junaan ehtimisen tärkeämmäksi. Jälkikäteen ajatellen olisi ehkä kannattanut majoittua Ashtoniin. Tosin siellä oli pubit matsin takia suljettu ja Manchesterissä oli klubit vielä sinne pääsyni jälkeen auki. Ikimuistoinen ilta tuo oli varmasti kaikille meille, jotka veisasimme ”I just wonna go home, this is the worst trip I have been on”.
Perjantaina sitten junalla takaisin Edinburghiin ja niiden pakollisten tuliaisten ja postikorttien hoitaminen. Kai niitä tuli lähetettyä, ei voi muistaa. Lauantaiaamuna suunnistin kohti Edinburgh Castlea, kun edellisestä käynnistäni oli kymmenisen vuotta aikaa ja silloin olin vielä niin huonossa hapessa ettei suurempia muistikuvia vierailusta jäänyt sydämenjyskytyksen ja hien lisäksi. Meinasin kääntyä portilta takaisin, sillä yhdentoista punnan pääsymaksu tuntui rahastukselta. Laajalla alueella on kuitenkin koko päiväksi nähtävää ja varaamani kolme tuntia eivät riittäneet kuin vähään alusta. Kruununjalokivet sentään tuli nähtyä. Linnassa käynti ei ole järkevää verryttelyä ennen matsia, varsinkin jos vielä kävelee linnalta vajaan tunnin verran stadikalle. Easter Roadilla nimittäin meinasi väkisin iskeä väsymys puseroon. Hibernian – Kilmarnock oli matsi vailla todellista panosta, mutta toukokuun alussa parempiakaan tarjokkaita ei ollut. Lipunmyynnissä eivät meinanneet löytää tilaustani mistään, vaan pompottivat tiskiltä toiselle. Eipä tuolla olisi ollut merkitystä, jos en olisi maksanut lippua ennakkoon, sillä stadion oli noin puolillaan. Lopulta sain lipun, en tiedä löytyikö tilaustani vai luovuttivatko he sitkeälle turistille. Peli ei aivan mahdottomia intohimoja paikallaolleissa herättänyt. Kotijoukkue painosti alusta lähtien, mutta viimeistely ontui pahasti. Tauon jälkeen Kilmarnock sai yhden tilanteen ja luonnollisesti hyödynsi sen. Loput 40 minuuttia pelattiin aivan yhtä maalia, mutta puiden väliin ei Hibsin laukaukset osuneet. Tästä 0-1 päättyneestä matsista jäi reissun peleistä vähiten muistikuvia johtuen osittain liiallisen kävelyn aiheuttamasta väsymyksestä.
Sunnuntaiaamuna suunnistin ensimmäiseksi Tynecastlelle, sillä edellisen päivän tapahtumat lippuluukulla saivat mietteliääksi. Iltapäivän Hearts – Aberdeen kun oli loppuunmyyty UEFA-Cupin paikasta taistelun siivittämänä. Tuolla lippuni löytyi onneksi vaivattomasti ja pääsin suuntaamaan muutamaksi tunniksi kaupungille. Paluumatkalle Tynecastlelle iski yllättäen kunnon rankkasade, joten märissä kamppeissa sain odotella porttien aukeamista. Ne nimittäin avattiin vasta 45 minuuttia ennen matsin alkua. 17 000:en katsojan tapahtumassa se tietää ruuhkaa. Jonoja oli sekä fanimyymälään että myyntikojuille. Molemmissa ehdin sentään käymään ennen aloitusvihellystä, joka kuului juuri kun taiteilin teemukini kanssa paikalleni. Monelta muulta ostokset varmasti jäivät myöhäisen sisäänpääsyn takia väliin, mutta mikäs siinä jos Romanoville ei kelpaa lisäraha. Tämä matsi hakkasi edellispäiväisen tunnelmassaan täysin pystyyn. Sähköistä tunnelmaa olivat osaltaan luomassa Aberdeenin fanit, joiden viisut kuuluivat vaikka olin heihin nähden vastakkaisessa päädyssä. Kotijoukkue oli alusta lähtien niskanpäällä ja vartin jälkeen tulleen johtomaalin jälkeen missään vaiheessa ei näyttänyt siltä, että johtoasema olisi uhattuna. Kun lopullisista niittiä ei paikoista huolimatta tullut, niin Aberdeen pääsi yllättämään lisäajalla ja käytännössä viimeisellä kosketuksella tuli Heartsin kannalta karvas tasoitus. Se olisi tarvinnut voiton saavuttaakseen vieraansa, mutta nyt se joutui toivomaan apuja muilta. Niitä ei lopulta tullut ja Aberdeen sai paikan tämän kauden UEFA:an.
Maanantaina taisin pyöriä kaupungilla, kun mitään merkittävää ei ole mieleen jäänyt. Alkuillasta sitten Flybella Manchesteriin. Nyt kaikki kahdeksan matkustajaa saatiin hyvissä ajoin koneeseen ja lentoemoilla oli aikaa naureskella, että mahtaako kukaan ostaa lennon aikana mitään. Ei ostanut. Oltiin reilusti aikataulusta edellä Manchesterissa ja meikäläiselle se osoittautui pelastavaksi tekijäksi. Matkavahvistuksessani luki, että Finnairin kone lähtee samasta terminaalista kuin mihin tämä lentoni tuli. Monitoreissa vaan ei lentoa näkynyt, joten ei auttanut muuta kuin etsiä infotiski. Siellä ei tietenkään ensimmäiseen puoleen tuntiin näkynyt henkilökuntaa. Lopulta ystävällinen herrasmies saapui tiskille ja kaivoi minulle koneeltaan tiedon, että Finnairin lennot olivat kyseisenä päivänä siirretty toiseen terminaaliin. Seikkailujen, sähellysten ja väärinopastusten jälkeen ehdin juuri ajoissa Helsingin-lennolle ja pääsin aamuyöstä kotiin haaveilemaan seuraavasta reissusta.
Hyviä ehdotuksia toukokuun alun jalkapalloilullisista matkakohteista otetaan vastaan. Ensi keväänä huilausloma asettunee ajalle noin 2. – 10.5.
|
