Vaikka tästä onkin jo ikuisuus aikaa, niin ajattelin kuitenkin kylmien talviöiden ratoksi naputella raportinpoikasta taannoisesta Slovenian matkasta. Matkaan sisältyi sekä mäestätippumisen kisat Planicassa että Celjessä pelattu Slovenia-Hollanti –EM-karsintaottelu. Nämähän tapahtuivat samaan aikaan kuin Suomi ryssi pelinsä Azerbaidžanissa, joten ei varmaan tarvitse mitään päivämääriä laittaa minnekään…
PrologiSlovenialainen (naispuolinen
) kaverini oli jonkin aikaa pyytänyt meikäläistä käymään tuohon kauniiseen vuorten vetten maahan (lainaukset Norjan kansallislaulusta tahattomia). No perkele, mikäs siinä, kun huvikseni katselin, niin huomasin, että Wizzair lentää Brysselistä aivan mielettömän halvalla Ljubljanaan, ja kun vielä sain Saksassa tuohon aikaan vaikuttaneen forumistin mukaan suunnitelmaan, niin eikun lentoja varaamaan.
Slovenialainen kaverini on suuri mäkihyppyfani, kuten varmaan 90% tuosta kansasta, varsinkin pohjoisosista, joten ajoitimme saapumisemme Planican kisojen ympärille. Mäestätippuminen ei sinällään kiinnosta hirveästikään, mutta kyllähän tuon luokan tapahtumat sinällään ovat aina mielenkiintoisia, joten mikäs siinä. Mielenkiinto vaan lisääntyi, kun saimme kuulla, että samoihin aikoihin pelattaisiin EM-karsintaottelu Slovenia-Hollanti, johon tietysti halusimme päästä.
Hostellihuoneen saaminen Kranjska Gorasta olikin helvetin vaikeaa, kun piti soittaa sinne varmaan yhteensä viisi kertaa välillä englantia, välillä saksaa ja välillä sloveniaa solkaten. Kahden kuukauden jankuttamisen jälkeen saimme huoneen varattua päivää ennen kuin itse sinne saavuimme. Hyvillä mielin siis astuin junaan Haagista Brysseliin ja matka alkoi.
Mikä-perkeleen-logi-onkaan-siinä-keskelläLento Ljubljanaan saapui hieman aikataulusta jäljessä ja perhana soikoon, viimeinen bussi pohjoiseen olikin jo mennyt. No mitäs siinä, minullahan oli tietysti oma chafööri kentällä odottamassa: kaverini äiti. Varsin tukalan parituntisen automatkan jälkeen saavuin Kranjska Goraan, jossa vahvasti humaltunut forumistikaverini, jota kutsuttakoon tästä eteenpäin salanimellä K*hstallmann, olikin jo odottamassa, ja jostain se oli löytänyt naisseuraakin. Huoneemme oli mallia ”paperiseinät” ja huoneen ulkopuolella 24/7 päivystänyt todella kovaääninen ja todella humalainen paikallinen seurue piti meille seuraa niin oven ollessa auki kuin sen ollessa kiinni.
Planicasta vain pari asiaa: 1. kaikki on silloin helvetin kallista. 2. Kaikki on silloin helvetin humalassa. Tarvitseeko muuta sanoakaan? Liikuimme yöelämässä parhaimmillaan noin kuuden-seitsemän paikallisen tytön seurueen kanssa, huudellen rehvastellen asiaa ihmetelleille keski-ikäisille suomalaisille, että: ”Ei näistä riitä teille”, mutta lienee sanomattakin selvää, että jäi itseltäkin saamatta. K*hstallmann onnistui myös melkein saamaan turpaansa Suomen mäkimaajoukkueen huoltajalta; tosin syytä tälle väkivaltaiselle käytökselle ei saanut kukaan selville. Itsehän kiersin baaria ympäri ja esittäydyin ihmisille Jussi Hautamäkenä, jonka jälkeen sain antaa useat nimmarit ja poseerata yhteisvalokuvissa. Toivomiani kiss-and-tell –tapauksia ei valitettavasti tullut vastaan. Istuimme samassa pöydässä Janne Ahosen seurueen kanssa, juttelimme Mika Kojonkosken kanssa (K*hstallmann kysyi tältä tunsiko hän Jarmo Kärnää, syytä tälle järjettömälle kysymykselle en koskaan saanut selville) ja häiritsimme Andreas Goldbergeriä.
Planicasta selvittyämme alkoi reissumme ympäri Slovenian maata. Kävimme turistirysä Bledissä katsomassa kuuluisaa järveä ja saarta, josta jatkoimme Ljubljanaan ja Celica-hostelliin, joka on entinen vankila ja sen vuoksi varsin omaleimainen paikka varsin omaleimaisella seudulla aivan rautatieaseman lähellä. Ljubljanan yöelämä jäi hieman etäiseksi, varmaan kovasta humalatilasta johtuen. Onnistuin myös lentämään baarista pihalle, mistä olen varsin ylpeä.
Noh, vihdoin koitti se päivä, jota olimme odottaneet, ja jota varten tämä matkaraportti on kirjoitettu. Slovenia-Hollanti. Kaverini oli hankkinut meillä liput etukäteen, sillä ne piti ostaa jostain ihme sponsorin konttorista Ljubljanasta. Emme varmaankaan olisi itse osanneet niitä ostaa. Pääkaupunki oli jo pitkään muistuttanut oranssia merta, sillä hollantilaiset olivat vallanneet kaupungin. Useita tuhansia oranssiin pukeutuneita äijiä oli suunnistamassa kohti Celjeä. Itsekin brittipubissa jutustelin jokusen kanssa, mutta ei riitä tarpeeksi muistikuvia, että mitä on tullut jutskattua. Sen muistan, että vessassa bongasin Spinvisin (hollantilainen laulaja) 2 olennon sillä olin varma ettei se ollut Spinvis itse joten suljin ajatuksen että se olisi Spinvis :arto_new:
Ljubljanasta juna kohti Celjeä, ja Celjessä kiimainen kävely pienessä tihkusateen poikasessa keskustan läpi kohti stadionia, kun kännykkä piippaa ja maailma pysähtyy.
Azerbaidžan-Suomi 1-0.
VOI VITUN PERKELEEN SAATANAN PERSE, VOI VIIIIITTTTTUUUUUUUFiilikset katosivat sen siliän tien. CV ja kumppanit olivat matkanneet tuonne ihan turhaan. Ei vittu.
Ok, no matka jatkuu tästä takaiskusta huolimatta. Tarkoituksemme on mennä ostamaan Slovenian pelipaita paikallisesta urheiluliikkeestä. 60€??? Eikös Slovenian pitänyt olla halpa maa. Jää ostamatta. K*hstallmannin kouriin jää kuitenkin Slovenian kaulahuivi, itse en viitsi ostaa sitäkään, sillä rahatilanne on todella tiukka. Pääsemme stadionille, joka on itse asissa varsin moderni ja viihtyisä jalkapallostadion. Arena Petrol –nimi ei jätä epäselväksi mistä rahat sen rakentamiseen on saatu.
Istumme keskelle katsomoa, näkymät kentälle erinomaiset, mutta ottelun alkaessa rupeaa vituttamaan. Paikallisilla on paha tapa nousta seisomaan ja taas istuutua joka 30. sekunti. Olisi edes joko tai. Lopulta jäämme itse seisomaan loppupelin ajaksi takana istuvien murhaavista katseista piittaamatta. Tunnelma on ihan ok, soihdut syttyvät ja paikallinen B20 pitää mekkalaa. Hollantilaisia faneja on todella runsaasti, joten molemminpuolinen hyväntuulinen kannustus on päivän sana. Fanit tulivat ennen ottelua, sen aikana ja sen jälkeen todella hyvin toimeen keskenään, eikä minkäänlaisia väkivaltaisuuksia tarvinnut edes pelätä. Itse teki kyllä mieli huutaa väkijoukon keskeltä hollantilaisille ”vuile kankerflikkers” tai vastaavaa ja katsoa mitä tapahtuu, mutta en kehdannut rikkoa idylliä.
Ottelu sujuu tasaisissa merkeissä. Slovenialla on pari puolikasta paikkaa, mutta luokaton kärkipelaaja, jonka nimi ei missään vaiheessa tarttunut mieleen, tuhrii. Hollanti on oikeastaan yllättävän paska, vaikka toisen jakson alkaessa saakin otteen pelistä ja näyttää hetken ajan jopa leikittelevän Slovenian nurin. Samir Handanovic kuitenkin kestää maalillaan. 0-0 näyttää jo kiintävän horisontissa, kun Giovanni van Bronckhorst saa pallon ja laukaisee puolihuolimattomasti kohti maalia. Kimmoke jostain matkalla, ja Handanovic on yllätetty. Hollanti vie pisteet mukanaan Alankomaihin yhdellä tuurimaalilla, vaikka tasapeli olisi oikeastaan oikeampi lopputulos. Nälkä. Stadionilla myydään jo Planicassa kokeilemiamme noin kymmenen kilon jauhelihapihvejä (+-9,7kg), joihin ei pysty enää toista kertaa kajoamaan. Noh, voihan sitä sitten joskus syödä jossain myöhemmin jotain. Kyytimme odottaa jo läheisellä parkkipaikalla: tällä kertaa kaverini setä (tai eno, mistä sen tietää) on lupautunut heittämään meidät takaisin Ljubljanaan. Sanaakaan englantia se ei tietysti puhu, mutta tarvitseeko sitä. Kello lähestyy puoltayöltä… Mitä vittua, nyt se äijä kurvaa jonnekin pikkuteille. Näinkö tämä taru päättyy jonnekin slovenialaiselle metsäkönkäälle raiskattuna ja ryövättynä? Ei, vaan onneksi moottoritien varressa on jokin kuuluisa donitsikauppa, joka on nähtävästi auki yötä myöten, ja saamme matkaeväät sieltä. Kylläisinä jatkamme Ljubljanaan, jossa hostellin ovi on jo lukossa, joten pääsemme sisään soittamalla ovikellon, minkä jälkeen kyyläävä vahtimestari tulee avaamaan oven.
Matka jatkuu, Slovenia pitää ottaa haltuun. Olimme katsoneet netistä, että viikonloppuna pelataan Nova Goricassa Slovenian sarjan peli Gorica-Drava, jota olisi tarkoitus päästä väijymään. Teemme matkan varrelle yhden etapin, eli Postojnan, jonka tippukiviluolat ovat maailman… tai no ainakin euroopankuuluja. Postojnan rautatieasemalla paikallinen tumma tyttö pysäyttää ja alkaa juttelemaan niitä näitä maan ja taivaan väliltä. ”You have a beautiful hair. Very sexy”, hän sanoo. Katselen ympärilleni ihmetellen kelle hän oikein puhuu. Sisäinen forumistini herää ja K*hstallmannin hoputtaessa lähden tilanteesta karkuun. Pakko löytää yösija! Enää seitsemän tuntia auringonlaskuun, ei aikaa riiustelulle! Yösija löytyykin ja muutamien olusten vauhdittamana lähdemme valtaamaan jälleen uuden kaupungin keskustaa. Jos sellaista olisi. Postojna kostautuukin ulkom… siis varsin värittömäksi melkein aavekaupungiksi, josta ei löydy tekemistä tekemälläkään. Ei auttanut muu kuin lisää voitelua koneeseen. Yöllä havahdun siihen, että olen pelkät shortsit jalassa hotellin käytävällä, yhtä kerrosta omaa kerrostani ylempänä kusemassa huonekasvin päälle. Jahans, hyvin se on taas mennyt. No, kaipa tästä voisi omaan huoneeseen palata. Noin 45 minuutin etsinnän jälkeen löydän huoneen, mutta se on tietysti lukossa, eikä se toinen kännikala herää koputuksiini. Vastakkaisen huoneen espanjalainen kyllä herää ja tulee huutamaan hätääntyneelle suomalaisturistille. Päätän vaihtaa taktiikkaa. Lähden alakertaan katsomaan, onko hotellissa yöpäivystystä. Ei ole. Puhelin! Sillä voin soittaa K*hstallmannille! Mikä sen numero on? Internet! Sieltä voin tarkistaa numeron. Sieltähän se numero löytyykin, mutta puhelin osoittautuukin kolikkopuhelimeksi. Etsin jonkun aikaa kolikoita lattialta, mutta siivoja on ollut liian tehokas. Sitten älynväläys: mesen kautta voisin saada yhteyden johonkuhun. Ja vaikka kello onkin jo yli kolme, yksi hollantilainen kaveri löytyy linjoilta, ja suostuu soittamaan puolestani 30 metriä itsestäni olevaan hotellihuoneeseen, herättäen siellä kuorsaavan henkilön päästämään minut sisään. Loppu hyvin, kaikki hyvin.
Matka jatkuu, suuntana Nova Gorica. Tuo kaupunki on samanlainen kuin Tornio-Haaparanta, eli puolet kaupungista on Italian puolella, ja kantaa nimeä Gorizia, kun taas Nova Gorica on pieni nurkka tuota kaupunkia, joka ulottuu Slovenian puolelle. Kaupungin pienuuden takia majapaikan löytäminen on hankalaa. Lopulta päädymme viereisessä kylässä olevaan pikkumajataloon, jonne meille annetaan tunti aikaa suoriutua. ”Ottakaa bussi” on ensimmäinen suositus. Me ei mitään hemmetin busseja oteta. ”No, sitten käyttäkää tätä reittiä, se menee tuollaisen tunnelin läpi”. Mehän ei tuollaisia kiertoteitä käytetä, vaan mennään siitä, missä viiva on suorin. Reittivalintamme paljastuukin paikallisen vuoren ylittäväksi autotieksi, jota sitten painamme aikaraja mielessämme raskaat rinkat selässämme. Nämä ovat niitä hetkiä, jotka sitten naurattavat jälkeenpäin… Ja paskat, vieläkin vituttaa!
Kieliongelmien vuoksi kahden yön varauksemme muuttuukin yhden yön varaukseksi, emmekä loppujen lopuksi saa toiseksi yöksi mistään majapaikkaa. Näin ollen meillä jää kaksi vaihtoehtoa: joko lähteä takaisin Ljubljanaan ottelua näkemättä, tai nukkua yö ulkona kaatosateessa, sillä matsi päättyy niin myöhään, että ei ole enää mahdollisuuksia lähteä muihin kaupunkeihin. Vaikka meillä onkin positiivisia kokemuksi Oslon ja Torinon öissä nukkumisesta (tai valvomisesta), päätämme lähteä bussilla takaisin Ljubljanaan. Roskalavalta näyttävä stadion muutamine satoine ihmisineen jää nyt tällä kertaa kokematta. Harmittaa, mutta tulevaisuudessa sitten. Päästyämme Ljubljanaan meikäläiseltä loppuvat tililtä rahat. Viestiä isäpapalle, että viitsisikö pistää sinne hiukan, mutta tämä onkin jossain Murmanskissa hiihtämässä, mitä helvettiä? Onneksi lompakossa olevat rahat riittävät junalippuun Müncheniin ja matka K*hstallmannin kämpille saa alkaa.
EpilogiAugsburgissa herään aamulla. Olo on aivan järkyttävä, pahin krapula, mitä on koskaan ollut. Oksennus lentää kaaressa sekä lavuaariin että vessanpönttöön (silloin harvoin kuin sinne asti pääsee). Juna Haagiin lähtee kello 12… Mitäköhän tästäkin vielä tulee…?
