Kansalliset jalkapallostereotypiat

[Nice10]

Lisätään listaan, vaikkei nyt välttämättä ihan kansallisesta stereotypiasta olekaan kyse, mutta hauskasta väittämästä kuitenkin. Televisio lienee niitä ainoita apuvälineitä, jotka mahdollistavat oman pelin analysoinnin, jonka arvo henkilökohtaisen taktiikan oppimisessa on suuri

Toki myös näinkin. Varsinkin jos videolta alkaa kelaamaan ja varsinkin niitä keloja, jotka on kuvattu juuri taktista opettelua varten. Paikanpäällä on kuitenkin ainakin omasta mielestäni huomattavasti helpompi seurata juuri sitä asiaa, jota kulloinkin haluaa seurata. Varsinkin linjojen liikkumista ja vaikkapa puolustusryhmitystä sekä vartiointia on melkoisesti helpompi seurata kun ei ole kuvaajan varassa. Useinhan se kriittinen asia varsinkin puolustustaktisesti tapahtuu melko kaukana pallosta. Ei sillä, kyllä televisio on hyvä väline seuraamiseen. Ongelmahan taktiikan opettelun kannalta on se, että suurin osa katsoo pelejä aivan eri silmällä.

[Ia]

Hollantilaiset riitelee.

Afrikkalaiset on kurittomia.

Suomi vaan puolustaa.

Slaaveilla menee hermot, eikä ne osaa pelata tappiolla

Saksa on tylsä.

Ruotsalaiset on joukkuepelaajia.

[John Devey]

Sori jälleen OT, mutta täällä käydään hyvää keskustelua. Miltäköhän mahtaisi foorumin junnuvalmentajien "Valmennus- ja harjoiteopas" näyttää? Sinne kaikki ajatukset valmennuksesta ja harjoitteet, ja sitten stickyksi Naiset ja Nuoret -osioon. Olisko ajatusta

[Leonardo DiCaprio]

Täältäpä löytyikin mielenkiintoisia aiheita mielenkiintoisella ja selvästi asiaan paneutuneella tavalla käsiteltynä. Aluksi siis - näin maallikkoasemasta käsin - onkin sanottava, että tämänkaltaiseen keskusteluun toivoisi törmäävänsä hieman useamminkin. Hyvälle keskustelulle suotavaa on kenties pienoinen varsinaisesta aiheesta eksyminen, joten kommentoin lyhyehkösti paria pelkästään juniorivalmennukseemme liittyvää yllä esiinnoussutta seikkaa. Tosin teen tämän suhteellisen yleisellä tasolla ja vailla varsinaista valmentamiseen liittyvää kosketuspohjaa.

Näin ollen junioritasolla taitosuorituksista tulisi antaa valtava positiivinen palaute, joka ei jää keneltäkään huomaamatta. Nykyisin kuulee kuitenkin aivan liikaa puhetta sirkustempuista.

Lähtökohta kaikessa oppimisessa on luonnollisesti siinä, mitä asioita halutaan korostaa ja missä vaiheessa tätä korostusta tulisi - kunkin pelaajan lahjakkuudet huomioon ottaen - alkaa keskittämään vain joillekin tietyille erityisalueille. Kyse on siis siitä miten hyvin valmennusorganisaatio pystyy sopeutumaan erilaisten pelaajien yhä erilaisemmiksi kasvaviin taitoihin ja korostamaan iän myötä yhä spesifimmiksi muuttuvia ominaisuuksia. Mikäli - suomalaista stereotypiaa mukaellen - työnteko, nöyryys ja yrittäminen ovat keskeisimpiä hyvän pelaajan oletusarvojamme, niin väistämättä systeemimme jättää varjoon ne muutamat, kenties lapsena vieläpä korostetun itsekkäät tms. lahjakkuudet. Ylipäänsä "kaikki pelaa" ajatus on mielestäni jokseenkin kyseenalainen ja jollain tapaa petollisen naiivi. Ei siinä, että ajaisin takaa jonkinlaista rankkaa kilpailuyhteiskuntaa juniorikentille - pikemminkin jotain täysin päinvastaista: analogia tasa-arvoisen yhteiskunnan ja jalkapallokentän välillä on vain yksinkertaisesti sangen ontuva. Uskoisin, että mikäli juniorivalmennusta "tapahtumana" hallitsee pelaajien yksilölliseen kehitykseen, eikä niinkään voittamiseen tähtäävä asenne, ei näitä ontolta kalskahtavia fraaseja tarvita.

Jalkapalloromantikkojen haaveista huolimatta Suomen resurssit eivät koskaan tule riittämään esimerkiksi Italialaisen juniorityön haastamiseen.

Asetelmaa voisi tosin katsoa myös toiselta kannalta: mitä me voimme tehdä paremmin kuin suuremmat jalkapallomaat? Mitkä ovat mahdollisesti omia vahvuuksiamme?

Esimerkkinä tästä mieleen tulee maamme pieni koko ja siitä seuraava huippulahjakkuuksien vähyys. Näitä lahjakkuuksiahan voitaisiin täällä vaalia ihan toden teolla, siis kenties paljon suuria maita suuremmalla intensiteetillä. Muistelisin ainakin Tomi Saarelman taannoista haastattelua, jossa hän totesi, ettei Suomesta paljoakaan tukea tai edes yhteydenottoja ole herunut. Toivoa toki sopii, että tilanne on muuttunut.

Toinen näin äkkiseltään mieleen nouseva potentiaalinen etumme on suhteellisen tasokas peruskoulutuksemme. Toki olen tietoinen, ettei jalkapalloilijan tarvi välttämättä olla kummoinenkaan ruudinkeksijä, mutta uskoisin kuitenkin, että jonkinasteinen oppineisuus ja oppineisuus ylipäätään olisi valjastettavissa ainakin esimerkiksi henkisellä puolella käyttöön: oppineiden urheilupsykologien panostuksena, junioreiden parempana tiedon omaksumistaitona ja lähtökohtana käsitellä henkisesti vaativia tilanteita. Ajan siis takaa eritoten maamme positiivisen erottautumisen mahdollisia keinoja, en niinkään valmennuksessa optimaalisen keskeisimpiä tavoitteita.

Ei, ei mitään voi sysätä vapaaehtoisten niskaan. Sehän ongelman muodostaakin, sillä valmentajalla tulisi olla vastuu pelaajien kehittymisestä. Vapaaehtoinen on käytännössä myös vastuuvapaa.

Niin hyvää kuin vapaaehtoistyö aika ajoin onkin, on siinä jo lähtökohtaisesti yksi erittäin keskeinen puute: hyvä tahto ei nimittäin useinkaan riitä ja pelkän (eettisen) intuition varassa tehdyt teot saattavat useinkin johtaa täysin päinvastaisiin lopputulemiin. Tietenkään en viittaa joulupatoihin tai vastaaviin, vaan ennen kaikkea mitä erinäisimpiin (asiantuntijuutta vaativiin) tilanteisiin, joista lähes jokaisella maallikolla on mielipide, muttei mitään sen enempää. Huomautettava toki on, että tuskinpa meistä kukaan - allekirjoittanut mukaan lukien - on tästä synnistä vapaa.

[tamman siika]

Tätä perustelua osasin odottaakin. Kysyinkin asiaa sen takia, kun sanoit aiemmin: ”Mielestäni vikana suomalaisessa systeemissä on se, että lajitaidollisia asioita harjoitellaan paljon erillään itse pelaamisesta.” Tässähän on kyse taktiikan osalta aivan samanlaisesta mallista. Ylimääräinen halutaan sulkea pois, jotta opetettava asia korostuu paremmin ja siihen keskittyminen helpottuu. Kun harjoitellaan vaikkapa puskemista erillään itse pelistä, taito opitaan nopeammin motorisena suorituksena. Tämän jälkeen opittu taito tulisi tietysti viedä peliin organisoimalla lajispesifimpi harjoite, jossa puskeminen korostuu. Aivan samaan tapaan uskon kyseisen engelsmanniluotsinkin ottavan jossain vaiheessa myös pallon esille. Onhan huomioitava, että liikkumiseen puolustettaessa vaikuttaa paljon juuri se, onko syöttö sellainen, jonka haltuunottaminen saattaa tuottaa vastaanottajalleen vaikeuksia. Sijoittumisella pyritään myös vaikuttamaan harhasyöttöjentodennäköisyyteen ja siihen kenelle harhasyötöstä mahdollisesti aiheutunut irtopallo lopulta päätyy. Itse näen tämän englantilaisen pallottoman pelimallin jopa etäisempänä itse pelistä, koska saman asianhan voi harjoitella ns. passiivisella puolustamisella, jolloin peli säilyttää luonteensa, mutta olennaiseen voidaan silti keskittyä ilman oikeasti merkittäviä haittatekijöitä.

En nyt ehdi kaikkeen vastaamaan, mutta tähän kohtaan voin palata. Mielestäni, korostan siis mielestäni, taktiikan sisäistäminen pelaamisessa on kuitenkin ajatustyötä pelaamisen ohella. Mitä teen pallottomana ja minne liikun? Mitä teen syötön jälkeen ja minne liikun? Miten tuen liikkeelläni hyökkäystä? ja jne. Kun perustaidot ovat jo kunnossa, niin on yksinkertaisempaa sijoitella kukin pelipaikalleen ja harjoitella ensin ilman palloa. Opettelun jälkeen voidaan siirtyä harjoittelussa pallon kanssa soveltamiseen. Se mikä tulee eroksi taktisen harjoittelun ja lajitaidon erillisharjoitteissa, on se että lajitaidossa kyse ei ole pelkästä omasta liikkumisesta ja sijoittumisesta opitun perusteella, vaan osa- ja haittatekijöitä on paljon enemmän. Siksi näen taktisen osaamisen ottamisen pelitempoon mukaan helpommaksi, kuin lajitaidon. Olet ihan oikeassa siinä, että passiivinen puolustusharjoite palvelee myös tarkoitusta taktisessa harjoittelussa, mutta veikkaan, että jos menen keväällä esim. päiväksi Pirkkahalliin seuraamaan treenejä, en tule välttämättä näkemään yhtään taktista harjoitetta.

Sait kirjoitukseni kuulostamaan vähän siltä, että vain Suomessa vedettäisiin orjallisesti pelkkiä syöttömyllyjä ja kiertoharjoituksia, koska näinhän asia ei ole. Toistuvasti täällä kuitenkin harjoituksissa vedetään se reilu tunti lämmittelyitä+taitoharjoitteita+kiertoharjoituksia, jonka jälkeen jaetaan porukka kahtia ja pelataan loppupelit ilman sen ihmeelliseempää ohjeistusta. Kun vielä kiertoharjoitteetkin tehdään Nicen mainitsemasti, eli pahimmillaan kärkipelaaja puolustaa keskityksissä ja laitapakit puskevat palloa sisään, niin voidaan kysyä mikä on harjoituksen sisällöllinen arvo nuorelle kehittyvälle pelaajalle?

[Hincha en cancha]

Suomalaisen jalkapalloterminologian mukaan perustaito lienee se sana, jota suositellaan käytettäväksi ”mukataitavuudesta” puhuttaessa. Korjaa vain, jos tarkoitit sanalla jotain muuta.

Viittauksena tähän mukataitavuuteen: Minun mielestäni ei ole olemassa mukataitavuutta; kaikki teknisen pallonhallinnan eteen tehty työ (=asenne!!!) on muunnettavissa tehokkuudeksi, taktisuudeksi ja muiksi jalkapallopelin kannalta olennaisiksi ominaisuuksiksi. Pelaamalla pleikkaa ja vetämällä treeneissä 15 metrin liukutaklauksia ei ole yhtä hyvä rakennuspohja eikä ole edes sitä paljon kaivattua "asennetta" vaan muka-asennetta.

Tietysti psyykkiset, fyysiset ja taktiset ominaisuudet ovat tärkeitä siinä missä taidollisetkin, mutta asiaa ei tulisi katsella siltä kantilta, että taitoa painotetaan liikaa vaan siten, että muihin asioihin ei keskitytä tarpeeksi eikä niihin käytetä riittävästi aikaa. Eikä nyt ole kyse siitä, että harjoitusmahdollisuudet ovat liian huonot vaan suunnitelmallisuus puuttuu usein lähes kokonaan. Alamäki alkaa siitä kohdasta, kun toteamme olevamme tyytyväisiä Heikkisen ja Wissin kaltaisten pelaajien tuottamisesta ja päätämme jatkaa samaa rataa. Valmentaminen jo junnuissa on pelkkää kilpailua – itsensä ja vallitsevan tason kanssa. Pitää olla parempi.

Näiden joukkueiden toimintaa suhteellisen lähietäisyydeltä seuranneena en voi allekirjoittaa tätä. Ensinnäkin nyt rakennellaan jo niin vahvasti uusia ja päättömiä stereotypioita ajatuksella, että kaikki taitavat pelaajat päätyvät alasarjoihin, kun taas taidollisesti heikommista tulee maajoukkuepelaajia. Alkaa kuulostaa siltä, että pallon kesyttäminen olisi rikos ja todennäköinen syy siihen, jos ammattilaissopimusta ei synny. Toisekseen kauhukseni huomasin sekä alue- että junnumaajoukkueista pudonneen erittäin taitavia ja jopa taktisesti ikäluokkansa kärkitason pelaajia, joiden fysiikan epäiltiin olevan riittämätön kansainvälisiin ja myös alueiden välisiin otteluihin. Kyseessähän on ikä, jolloin esimerkiksi Roman Eremenko ei vielä ollut edes punttisalilla vieraillut. Muutenkin valintapuheissaan sekä piirit että maajoukkueet ovat tuoneet vahvasti esille asenteen merkitystä. En ole myöskään vielä nähnyt aluejoukkueiden valintatilaisuutta, jossa olisi käytetty esimerkiksi ponnauttelutestiä. Toisaalta on kysyttävä: Mitä väärää siinä on, jos junnumaajoukkueisiin valitaan taitavia toppareita?

Tästä lainauksesta voidaan kaivaa esiin pointtini: Se että suomalaisten pelaajien taidot eivät yleensä ole vajavaiset tarkoittaa sitä, että taitoa on harjoiteltu riittävästi – ei liikaa. Jos pelikäsitys on arvioitu suomalaisten heikkoudeksi, sitä on harjoiteltu liian vähän. Ratkaisu ei ole se, että karsitaan taidosta vaan lisätään taktista harjoittelua. Kyse on suunnitelmallisuudesta – milloin ja miten kutakin ominaisuutta kehitetään. Vai onko korviisi myös kantautunut informaatio siitä, että suomalaiset pelaajat ovat liian taitavia Euroopan kentille?

Tismalleen näin.

Televisio lienee niitä ainoita apuvälineitä, jotka mahdollistavat oman pelin analysoinnin, jonka arvo henkilökohtaisen taktiikan oppimisessa on suuri.

Mielestäni tv:n avulla korostuu yksityiskohtien havainnollistaminen tai yksittäisen osa-alueen hiominen. Kokonaisvaltaisuus ei aukea televisioruudulta, ja siksi paikan päälle meneminen on erityisen tärkeää junioreille, koska ensinhän opetellaan seisomaan, sitten kävelemään, sitten juoksemaan jne.

Vielä edellisten lisäksi halua nosta esiin yksilöitä tukevan valmennuksen ulottuvuuden. Näin mutu-tuntumalta heittäisin, että Suomessa keskitytään - joukkuevalmennuksen ohella - mielellään yksilöiden muokkaamiseen eikä niinkään yksilöiden vahvuuksien tukemiseen. Toki heikkouksia pitää parantaa ainakin joiltain osin, mutta mielikuvien tasolla ja sen puolesta mitä olen ihmisten kanssa keskutellut esim. Ruotsissa tuetaan enemmän yksilöitä. Taustalla voi olla monenlaisia kulttuurisia tekijöitä, kuten suvaitsevaisuus; kuinka usein kuuleekaan, että Losa Eremenkon pitäisi sitä ja tätä ja ryssä ja päläpälä. Katsokaa Zlatania: mies, jonka persoonalla olisi suuria vaikeuksia päästä Suomessa yhteenkään joukkueeseen, mutta Ruotsissa häneen suhtaudutaan eri näkökulmasta, hän hyödyttää joukkuetta omilla vahvuuksillaan eikä persoonallisuutta nähdä ominaisuutena, joka pitäisi muuttaa jotta hän olisi hyvä ja hyväksyttävä pelaaja. Pieni suuri ero.

[tamman siika]

Viittauksena tähän mukataitavuuteen: Minun mielestäni ei ole olemassa mukataitavuutta; kaikki teknisen pallonhallinnan eteen tehty työ (=asenne!!!) on muunnettavissa tehokkuudeksi, taktisuudeksi ja muiksi jalkapallopelin kannalta olennaisiksi ominaisuuksiksi. Pelaamalla pleikkaa ja vetämällä treeneissä 15 metrin liukutaklauksia ei ole yhtä hyvä rakennuspohja eikä ole edes sitä paljon kaivattua "asennetta" vaan muka-asennetta.

En tiedä onko väärin käyttää termiä "mukataitava". Itse käytän ko. sanaa aina pelaajista, jotka heittelevät palloa niskan taakse ja tekevät ties mitä pompottelutemppuja, mutta taidolliset avut itse pelaamiseen ovat puutteelliset.

[Hincha en cancha]

En tiedä onko väärin käyttää termiä "mukataitava". Itse käytän ko. sanaa aina pelaajista, jotka heittelevät palloa niskan taakse ja tekevät ties mitä pompottelutemppuja, mutta taidolliset avut itse pelaamiseen ovat puutteelliset.

Jos minä saisin valita, niin mieluummin valmennettavani osaisi vipata pallon niskan taakse kuin ei osaisi. Ei se ole taidollisista avuista pois vaan parantaa niitä. Muok: Mitä paremmin tunnet pallon, sitä paremmin osaat käyttää sitä.

[tamman siika]

Jos minä saisin valita, niin mieluummin valmennettavani osaisi vipata pallon niskan taakse kuin ei osaisi. Ei se ole taidollisista avuista pois vaan parantaa niitä. Muok: Mitä paremmin tunnet pallon, sitä paremmin osaat käyttää sitä.

No taidamme sitten edustaa eri koulukuntia Itse ottaisin mielummin pelaajan, joka syöttää, laukoo ja hoitaa haltuunotot pompottelumestaria paremmin, vaikka se pallo ei pysyisi liimallakaan siellä niskan takana. "Mitä paremmin tunnet pallon, sitä paremmin osaat käyttää sitä." -lause pätee nimenomaan peliä palvelevassa harjoittelussa.

[Tukeem Abdullah Jafer]

Tarkoitin, että Suomessa uskotaan perinteisen perustaitoharjoittelun tekevän autuaaksi ja että Italialaiset ovat parempia jalkapallossa, koska heidän perustaitonsa on parempi. Oikeasti Suomessa ollaan samalla tavalla jäljessä monilla muillakin pelaamisen osa-alueella ja tätä ei ymmärretä.

Tämä kuten loppuun tiivistämäsi koko jutun pointti nyt on aika kovaa yleistystä, joka kumoutuu melko tehokkaasti, kun lukee esimerkiksi nappulafutis.comin isä-valmentajien kirjoituksia. Porukka tuntuu jakautuvat aika tasaisesti niihin joilla on suhteellisen hyvä kokonaiskäsitys jalkapalloilijalta vaadittavista ominaisuuksista, niihin jotka nostavat perustaidon arvon liian korkealle suhteessa muihin ominaisuuksiin ja niihin joille perustaito ja sirkustemppu ovat synonyymeja.

Perustaito pitää jalostaa pelipaikkakohtaiseksi osaamiseksi, joka vielä pitää pitää jalostaa eteenpäin tulostaululle. Perustaidon jalostamiseen eteenpäin ei suomalaisella juniorivalmennusosaamisella ole juurikaan eväitä.

Nyt aletaan näkemyksiltämme jo hieman lähestyä toisiamme. Perustaidon jalostaminen eteenpäin yleisen pelitaidon kautta pelipaikkakohtaiseksi osaamiseksi tosiaan on maassamme selkeästi korostuva ongelma, koska valmennusosaamista ei ole riittävästi. Toisaalta myös perustaidon opettamisessa on suuria puutteita, sillä mallisuoritusten arvo on valtava liikekuvamallien synnyttämisessä eikä vain harjoitteiden vireille laittaminen riitä.

Onkin ihmeteltävä suomalaisen kulttuurin välinpitämätöntä asennoitumista ihan kaikkea liikuntaa ja urheilua kohtaan. ”Sehän on vain harrastus” -ajattelutapa on liian hallitseva. Toisaalta esimerkiksi musiikkiin tunnutaan suhtautuvan harrastuksena vakavammin enkä koskaan ole kuullut, että esimerkiksi piano-opettajaksi pestataan Markon äiti sillä perusteella, että hän ilmoittautuu vapaaehtoiseksi ja on jopa ollut itsekin 1970-luvulla soitto-opetuksessa pari vuotta. Tulemme väkisinkin keskusteluun rahasta, jota liian kitsaasti kaavitaan lompakosta ”vain harrastusta” varten. Toisaalta ongelma on myös talouspoliittinen, sillä valtion tuki sekä panostus liikuntaan ja urheiluun on liian vähäistä antaakseen myös mahdollisille sponsoreille mielikuvan asiasta, joka on äärettömän tärkeä. Viiteryhmien tuki suomalaisessa urheilussa jää selvästi keskiarvosta jälkeen eurooppalaisessa vertailussa.

Verratessani maajoukkueen nykyistä pelaajamateriaalia tarkoitan sitä, kuinka hyvin on nähtävissä, että jalkapalloilijan ominaisuuksiin kuuluu helvetisti muutakin kuin perustaito.

Kun keskustellaan maajoukkuetason jalkapalloilijoista, ei enää ole järkevää tuoda kovin vahvasti esiin perustaitoa, joka on siis pohja pelissä tarvittavalle taidolle. Aivan samaan tapaan ammattilaistenkin fyysiset ominaisuudet tulisi perustaa alkeellisten liikunnallisten taitojen päälle. Myös psyykkiset ominaisuudet rakennetaan portaittain ikä- ja kehitysvaihe huomioiden yksilöllisesti aiemmin opitun päälle. Pohja on kaikessa rakennettava ensin tukevaksi, emmekä varmasti keskity maajoukkuetason pelaajia arvioitaessa enää niinkään ammattimiehen harjoituskäyttäytymiseen, kaverin huomioonottamiseen, rohkeuteen ilmaista itseään, kykyyn ottaa palautetta vastaan ja muihin psyykkisen puolen perustaitoihin. Tietysti näissäkin voi vielä aikuisiällä olla yksilöiden välillä selkeitä eroja, mutta herkkyyskausi meni jo.

Ei ole mitään väärää, että juniorimaajoukkueeseen valitaan taitava toppari, ei tietenkään. Silloin mielestäni se on väärin, jos kyseisen topparin pelinäkemys ei riitä avaamiseen, sijoittumiseen pääpalloissa, vartiointiin tai jos pelaajalla ei ole puolustajan mentaliteettia, kunnianhimoa ja halua pelata joukkueelle. Olen itsekin seurannut läheltä juniorimaajoukkuetoimintaa ja moni asia siinä on jäänyt mietityttämään. Onneksi junnumaajoukkuevalinnat eivät kovin oleellisesti vaikuta nuoren kehittymiseen, vaikka paljon hyvää ylimääräistä tietoa sieltäkin on hankittavissa. Myös motivaatio kasvanee ja näyttöpaikkoja saattaa siunaantua enemmän. Seuratasolla ja kotona ne toistot kuitenkin tehdään.

En millään jaksa uskoa, että junnumaajoukkueeseen olisi valittu toppari, jonka pelinäkemys ei riitä avaamiseen ja niin edelleen, jos vaihtoehtona on ollut pelaaja, joka on taktisilta, psyykkisiltä ja fyysisiltä ominaisuuksiltaan selkeästi kykenevämpi toteuttamaan kyseistä roolia eikä tekninen taito puolestaan ole hänelle esteenä pelinavaamiseen, pääpeliin jne. Tietysti nyt on jälleen tuotava esiin se, että perustaidot ovat pohja myöhemmälle harjoittelulle ja esimerkiksi moniin taktisiin ja fyysisiin ominaisuuksiin voidaan tehokkaammin vaikuttaa vielä myöhemmällä iällä.

Itse olen aina painottanut sitä, että kannattaisi satsata persooniin ja näkemyksellisiin pelaajiin. Jostain nuoresta pelaajasta vaan näkee, että kaikista pienistä puutteista huolimatta kyseessä on esimerkiksi täysin laitapakiksi sopiva tyyppi. Tällaisesta pelaajatyypistä pitäsisi sitten alkaa jalostamaan tietylle 1-2 pelipaikalle sitä kokonaispakettia. Tällä hetkellä kaikilla juniorifutiksen tasoilla tuntuu, että valitaan perustaidoltaan parhaat pelaajat ja sitten mietitään, että mitä näistä saisi tehtyä.

Kyse on yksilöllisyydestä ja yksittäisten pelaajien henkilökohtaisten vahvuuksien ja heikkouksien löytämisestä ja niiden arvon punnitsemisesta. Tässä ei kannata liian vahvasti painottaa joitain tiettyjä ominaisuuksia vaan nimenomaan näiden summasta rakentuu pelaajan persoonallisuus. Oikean pelipaikan löytäminen ja aika, jolloin sitä pelaajalle tulisi alkaa etsiä, on yksilöstä riippuvainen. Mainitsemasi maalintekijätyypin näkeminenkään ei ole yksinkertainen asia vaan vaatii tarkkaa pohtimista siitä, minkä takia pallo löytää tiensä maaliin usein juuri tämän pelaajan ruumiinosasta. Onko kyse itseopitusta liikkumisesta, jota ei vielä ole muiden pelaajien kanssa riittävästi harjoiteltu? Onko kyse nopeudesta, joka ei välttämättä enää kovemmassa seurassa tule niin vahvasti esiin? Onko kyse kovasta potkusta, joka johtuu kelvollisen tekniikan lisäksi myös ikätovereitaan nopeammin kehittyneistä räjähtävän voiman tuotto-ominaisuuksista? Onko kyse hetkellisestä fyysisestä etulyöntiasemasta ikätovereihinsa nähden? Onko kyse perustaidon hioutumisesta pelitaidoksi ikätovereitaan nopeammin? Aina on kysyttävä, voiko jossain kohtaa tulla seinä vastaan.

Jalkapallon evoluutio ja jatkuvasti muuttuvat trendit muokkaavat koko ajan pelipaikkojen vaatimuksia. Tunnemme useita tapauksia ammattikentiltä, joissa pelaajan pelipaikka on vaihtunut vielä aikuisiälläkin. Juuri tähän hyökkääjä-/maalintekijätyyppiin sopii hyvin esimerkiksi Cesare Maldinin kertomus poikansa pelipaikka muutoksista:

”Pienenä juniorina Paolo rakasti maalintekoa ja halusi pelata aina hyökkääjänä. Paolon nopeus ja maalintekotaito olivat erinomaisella tasolla ja poika rikkoi juniorijoukkueen maalintekoennätyksiä. Olin valmentajan kanssa samaa mieltä, että Paolon ominaisuudet vastasivat täysin kärkipelaajan vaatimuksia. Uusi valmentaja teki Paolosta laiturin, sillä poika pääsi tekniikkansa ja harhautuksiensa turvin murtautumaan usein maalintekoon myös laidaltaan. Laituri oli pitkään Paolon pelipaikka ja ensimmäisillä visiiteillä juniorimaajoukkueissakin Paolo pelasi tällä tontilla. Myöhemmin jalkapallon uudet suuntaukset ajoivat Paolon laitapakiksi, joka opittiin tuntemaan hänen omimpana pelipaikkanaan.”

Myöhemmällä iällähän Maldini on nähty yhä useammin myös topparin tontilla, mikä kuitenkin johtunee iän myötä hidastuneesta vauhdista, mutta myös kokemuksen tuomasta sijoittumistaidosta.

No taidamme sitten edustaa eri koulukuntia Itse ottaisin mielummin pelaajan, joka syöttää, laukoo ja hoitaa haltuunotot pompottelumestaria paremmin, vaikka se pallo ei pysyisi liimallakaan siellä niskan takana. "Mitä paremmin tunnet pallon, sitä paremmin osaat käyttää sitä." -lause pätee nimenomaan peliä palvelevassa harjoittelussa.

Ei syöttämisen, laukomisen ja muun vastaavan hallinta ole automaattisesti pois, jos pelaaja osaa tehdä pallolla muutakin. Jonglöörimäisten temppujen harjoitteluhan kehittää myös ketteryyttä, koordinaatiota, kehon tuntemista, kehon avaruudellista hahmottamista, lihaksien lepo- ja jännitystilojen erojen havaitsemista, rytmikykyä, yhdistelykykyä, nopeutta, hermotusta, pallon liikkeiden tuntemista ja niin edelleen. Lisäksi merkittävä seikka on myös se, että monille tämänkaltainen harjoittelu on hauskaa ja sitä on helppo tehdä omatoimisesti. Kaikessa harjoittelussa on pyrittävä näkemään, mitä kaikkia muita ominaisuuksia tietty treeni kehittää itse pääteeman lisäksi. Esimerkiksi tyypillinen perustaitoharjoittelu voidaan helposti kohdistaa samalla myös eri kestävyyden osa-alueita kehittäväksi.

[tamman siika]

Ei syöttämisen, laukomisen ja muun vastaavan hallinta ole automaattisesti pois, jos pelaaja osaa tehdä pallolla muutakin. Jonglöörimäisten temppujen harjoitteluhan kehittää myös ketteryyttä, koordinaatiota, kehon tuntemista, kehon avaruudellista hahmottamista, lihaksien lepo- ja jännitystilojen erojen havaitsemista, rytmikykyä, yhdistelykykyä, nopeutta, hermotusta, pallon liikkeiden tuntemista ja niin edelleen. Lisäksi merkittävä seikka on myös se, että monille tämänkaltainen harjoittelu on hauskaa ja sitä on helppo tehdä omatoimisesti. Kaikessa harjoittelussa on pyrittävä näkemään, mitä kaikkia muita ominaisuuksia tietty treeni kehittää itse pääteeman lisäksi. Esimerkiksi tyypillinen perustaitoharjoittelu voidaan helposti kohdistaa samalla myös eri kestävyyden osa-alueita kehittäväksi.

Kyllä, ei olekaan. Tässä vain vertailtiin kokonaisvaltaisesti tärkeitä ominaisuuksia, josta päästäänkin tähän omatoimisen harjoittelun ongelmaan. Olet aivan oikeassa tuosta harjoittelun hauskuudesta/mielekkyydestä ja tuen tätä kyllä nuorissa junioreissa, mutta helmasyntinä tuntuu myös olevan tuon omatoimisen pompottelun jääminen päälle. Kun aletaan lähestyä piiri-, alue-, maajoukkueikää, niin kunnianhimoisen futaajan olisi oltava myös itsekriittinen, ja nähtävä omatoimisen harjoittelunsa tuloksellisuus. Liian vähän nimenomaan treenataan esim. huonomman jalan laukausta, kun pallolla leikkiminen menee etusijalle. Jos on unelmia ammattilaiseksi, niin omaa aikaa saa ja pitääkin käyttää, mutta asioiden tekemisessäkin pitää olla päämääriä.

[Benny Pronssijalka]

"Saksa pelaa tylsää peliä."
"Suomessa pelataan potkupalloa."
"Englantilaiset pelaavat rehdisti."
"Eteläamerikkalaiset ovat taktisesti köyhiä."

"Afrikkalaiset eivät osaa edes laskea."

[Tukeem Abdullah Jafer]

Mielestäni, korostan siis mielestäni, taktiikan sisäistäminen pelaamisessa on kuitenkin ajatustyötä pelaamisen ohella. Mitä teen pallottomana ja minne liikun? Mitä teen syötön jälkeen ja minne liikun? Miten tuen liikkeelläni hyökkäystä? ja jne. Kun perustaidot ovat jo kunnossa, niin on yksinkertaisempaa sijoitella kukin pelipaikalleen ja harjoitella ensin ilman palloa. Opettelun jälkeen voidaan siirtyä harjoittelussa pallon kanssa soveltamiseen.

Taktiikan sisäistäminen on tiettyyn tasoon saakka ajatustyötä, mutta taktiikkaharjoittelun tarkoituksena tulisi olla mahdollisimman monien ratkaisumallien muuntaminen ehdottomiksi reaktioiksi, jolloin aistihavaintojen aiheuttamat sähköiset impulssit saavat vastineeksi autonomisena aivokemiallisena reaktiona tilanteeseen sopivimman ratkaisun eli motorisen suorituksen. Kentällä pyritään siis samaan tapaan reagoimaan lähinnä näköaistiin perustaen, kuin minkä tuntoaisti aiheuttaa, kun käsi eksyy vahingossa kuumalle liedelle. Se ei vaadi kummempaa ajattelua ottaa käsi pois liedeltä.

Koska pallo, sen liike ja sijainti on tärkein näköaistiin perustuvista reaktion virikkeistä jalkapallossa, pelivälineen ottaminen pois peliharjoitteista, joilla pyritään vaikuttamaan aivotoimintaan, on mielestäni järjetöntä – etenkin kun saman asian voi varmasti sääntöviilauksilla harjoittaa myös pallon kanssa, ilman että se tekisi treenistä monimutkaisemman.

[Tukeem Abdullah Jafer]

Kun aletaan lähestyä piiri-, alue-, maajoukkueikää, niin kunnianhimoisen futaajan olisi oltava myös itsekriittinen, ja nähtävä omatoimisen harjoittelunsa tuloksellisuus. Liian vähän nimenomaan treenataan esim. huonomman jalan laukausta, kun pallolla leikkiminen menee etusijalle. Jos on unelmia ammattilaiseksi, niin omaa aikaa saa ja pitääkin käyttää, mutta asioiden tekemisessäkin pitää olla päämääriä.

Korjaisin tekstiäsi mieluusti tähän muotoon:

Kun aletaan lähestyä piiri-, alue-, maajoukkueikää, niin kunnianhimoinen futaaja olisi opetettava olemaan myös itsekriittinen, ja näkemään omatoimisen harjoittelunsa tuloksellisuus.

Painotan siis edelleen valmentajasta lähtevää valmennuksen suunnitelmallisuutta; Mitä milloinkin harjoitellaan ja miten. Kun pelaaja menee kentälle yksin yhden pallon kanssa, potkaisee pallon maaliin (vaikka sitten vasurilla), hakee pallon ja tekee saman uudelleen, voidaan miettiä, kuinka monta tällaista toistoa ehtii tunnin harjoitteluun sisältyä. Ei kovin montaa. Siitä huolimatta tätä näkee kenttien ohi kulkiessa todella usein. Ei pelaajat tule välttämättä ajatelleeksi toistomääriä, jos heille ei asiasta puhu.

Asian voi järjestellä huomattavasti paremminkin, mutta se vaatii valmentajalta tekoja. Esimerkiksi seinään tai kaverille potkiminen palauttaa pallon nopeammin ja varmistaa moninkertaisen toistomäärän lisäten treeniin myös haltuunotot. Tietysti myös joukkueharjoituksissa muiden treenatessa vaikka pelinomaisia asioita voi ryhmästä erottaa pelaajan tai pari laukaisuharjoituksiin, kun palloja on käytettävissä suurempi määrä.

Yksilöllisiä päämääriä asetettaessa valmentajan roolia ei voi väheksyä. Kun pelaajan sisäinen motivaatio suljetaan laskuista, jäljelle jää vain valmentajan vastuu tuloksellisuudesta myös omatoimisessa harjoittelussa.

[tamman siika]

Taktiikan sisäistäminen on tiettyyn tasoon saakka ajatustyötä, mutta taktiikkaharjoittelun tarkoituksena tulisi olla mahdollisimman monien ratkaisumallien muuntaminen ehdottomiksi reaktioiksi, jolloin aistihavaintojen aiheuttamat sähköiset impulssit saavat vastineeksi autonomisena aivokemiallisena reaktiona tilanteeseen sopivimman ratkaisun eli motorisen suorituksen. Kentällä pyritään siis samaan tapaan reagoimaan lähinnä näköaistiin perustaen, kuin minkä tuntoaisti aiheuttaa, kun käsi eksyy vahingossa kuumalle liedelle. Se ei vaadi kummempaa ajattelua ottaa käsi pois liedeltä.

Koska pallo, sen liike ja sijainti on tärkein näköaistiin perustuvista reaktion virikkeistä jalkapallossa, pelivälineen ottaminen pois peliharjoitteista, joilla pyritään vaikuttamaan aivotoimintaan, on mielestäni järjetöntä – etenkin kun saman asian voi varmasti sääntöviilauksilla harjoittaa myös pallon kanssa, ilman että se tekisi treenistä monimutkaisemman.

Menipäs kertaheitolla pintaa syvemmälle. Kuten aikaisemmin kirjoitin: En väittänytkään tämän olevan se oikea tapa. Epäilen kuitenkin, että samaan ehdollistumiseen päästään oli harjoitteessa pallo mukana tai ei. Tuloksellisuudesta en taas tiedä.

e. Olen myös kanssasi samaa mieltä tuosta "vain harraste"-asennoitumisesta. Liian paljon näkee lahjakkaita junnuja lopettavan C-B-iässä, kun joukkueharjoitukset kovenevat ja hauskuus vähenee. Liiallinen mukavuudenhalu näkyy kansassa monella muullakin saralla (vrt. futisyleisö).

PS. Tämä topic on karannut aiheestaan jo melko kauas

[Nice10]

Kyse on yksilöllisyydestä ja yksittäisten pelaajien henkilökohtaisten vahvuuksien ja heikkouksien löytämisestä ja niiden arvon punnitsemisesta. Tässä ei kannata liian vahvasti painottaa joitain tiettyjä ominaisuuksia vaan nimenomaan näiden summasta rakentuu pelaajan persoonallisuus. Oikean pelipaikan löytäminen ja aika, jolloin sitä pelaajalle tulisi alkaa etsiä, on yksilöstä riippuvainen. Mainitsemasi maalintekijätyypin näkeminenkään ei ole yksinkertainen asia vaan vaatii tarkkaa pohtimista siitä, minkä takia pallo löytää tiensä maaliin usein juuri tämän pelaajan ruumiinosasta. Onko kyse itseopitusta liikkumisesta, jota ei vielä ole muiden pelaajien kanssa riittävästi harjoiteltu? Onko kyse nopeudesta, joka ei välttämättä enää kovemmassa seurassa tule niin vahvasti esiin? Onko kyse kovasta potkusta, joka johtuu kelvollisen tekniikan lisäksi myös ikätovereitaan nopeammin kehittyneistä räjähtävän voiman tuotto-ominaisuuksista? Onko kyse hetkellisestä fyysisestä etulyöntiasemasta ikätovereihinsa nähden? Onko kyse perustaidon hioutumisesta pelitaidoksi ikätovereitaan nopeammin? Aina on kysyttävä, voiko jossain kohtaa tulla seinä vastaan.

Aika ei nyt riitä vastailemaan, mutta pitkälti tätä ajoin takaa. Liian helposti junioreiden pelipaikat määräytyvät sen mukaan, mitkä ovat sen hetkiset vahvuudet suhteessa ikätovereihin. On typerää laittaa 170 senttinen pelaaja vain siksi toppariin, että on ikätovereitaan pidempi vielä kun muilla ei ole murrosikä edes alkanut. Tai se, että kärkeen laitetaan ne nopeimmat ja ne jotka osaavat ampua ylös vielä kun maalivahdit ovat vaahtosammuttimen kokoisia. Tätä ajoin takaa Sjölund-vertauksellani. Nimen omaan punnitseminen ja tulevien vaatimusten miettiminen tulisi olla lähtökohta.

Muutenkin johdat yleistyksiä aika helposti teksteistäni. Itsekin pitkiin vastauksiin taipiuvaisena varmaan ymmärrät, että joka ikistä lausetta ei voi muotoilla kaikin mahdollisin varauksin. En edelleenkään väheksy perustaitoa tai sirkustemppuja. Pohdiskelen vain juuri niitä syitä, minkä vuoksi itsekin näet Primavera-joukkueiden olevan monessa asiassa edellä jopa Veikkausliigajoukkueita. Pakkohan niitä syitä on olla muuallakin kuin vain väestöpohjassa. Itse näen yhdeksi syyksi taktisen ja pelipaikkakohtaisen valmentamisen tahatonta laiminlyömistä, joka johtuu valmennusresursseista. Palloa suomalaiset juniorit pomputtelevat omalla ajallaan helvetin paljon, vaikka moni yrittääkin väittää vastaan.

Tuo vahvuuksien korostaminen on tie, jolle ehkä itse lähtisin. Sillä tavoin Norjassakin onnistuttiin nostamaan tasoa. Pienen maan on oltava jossain erityisen hyvä menestyäkseen suurempien rinnalla. Toinen tapa voisi olla todellinen taktiikkaan pureutuminen ihan tutkimuksen tasolla, olemmehan hyvin analyyttinen ja innovatiivinen kansa monilla muillakin aloilla. Vaikka marginaalilaji jääkiekko on lajina vielä täysin kehittymätön ja lapsen kengissä, on siellä otettu Suomessa selkeä suunta, jossa oma valmennustietous on väkisin luotu edelläkävijäksi ja suunnannäyttäjäksi. Käytännössä kaikki lajitaktiset uudet asiat tulevat Suomesta ja Ruotsista. Tosin tämäkin johtuu pitkälti resurssien rankasta ohjaamisesta valmennuksen ja lajiteorian analysointiin sekä kehittämiseen.

[Hincha en cancha]

"Ruotsalaiset ovat taktisesti kypsiä, venyvät aina, ja siellä osataan tehdä kaikki ziljoona kertaa paremmin kuin Suomessa".

Siis ruotsalaiset korvaavat suuriin eurooppalaisiin maihin nähden rajalliset resurssit ylivoimaisella taktisella osaamisella ja muutenkin siellä osataan tehdä iiihan kaikki oikein kun Suomessa ei osata mitään ja siellä on oikeaa kyldyyriä kun Suomessa hokihokihoki ja siellä kaikki: kun taas Suomessa kaikki:    : (  ...valovuosia edellä...koska Suomessa?...yleisömäärät...Tukholman derbyt...Suomessa muutama katsoja...niissäkin joudutaan kusettamaan...voittamisen kulttuuri...etukäteen hävitty.. "ei se seiso kuitenkaan" -asenne...

Usein Suomessa kuulee myös toteamuksia, että "ei sillä ruotsalaisella sosiaalipallolla ole mitään tekemistä tosimiesten jalkapallon kanssa" tai "Ruotsissa keskustellaan liikaa ja tehdään liian vähän" jne. Kuten tuossa aiemmin tässä topikissa viittasin, ruotsalaiset suhtautuvat keskimäärin myötämielisemmin "poikkeuksellisiin yksilöihin", ja Ruotsin tapauksessa "hyvä ja tiivis joukkuepeli" tarkoittaakin ainakin osin "hyvää yksilöiden omien vahvuuksien huomioimista ja hyväksikäyttöä". Jos Suomessa pitäisi ottaa jostain maasta mallia, on se mielestäni ehdottomasti Ruotsi. Esim. Englanti on suomalaiselle kulttuurille ja kansanluonteelle etäisempi eikä jalkapalloilulliset vahvuudetkaan kulje ihan käsi kädessä.

Tässä vielä muistutukseksi lista Ruotsin jalkapallon suurimmista saavutuksista aikuisten tasolla kautta aikojen. Olympialaisia ei ole huomioitu.

Isäntämaana järjestänyt:
- MM-kisat 1958,
- EM-kisat 1992,
- Useita Cup Voittajien Cupin ja Uefa Cupin finaaleita,
- Naisten MM-kisat 1995.

Miesten maajoukkueen parhaat saavutukset:
- MM 1938: neljäs (pronssipeli Brasilia-Ruotsi 4-2),
- MM 1950: kolmas (neljän joukkueen loppusarjassa),
- MM 1958: toinen (finaali Brasilia-Ruotsi 5-2)
- EM 1992: välierissä (pronssipeliä ei pelattu),
- MM 1994: kolmas (pronssipeli Ruotsi-Bulgaria 4-0).
- Lisäksi MM- ja EM-puolivälieräpaikkoja ja 16 joukkoon pääsyjä ja pelkkiä kisoihin selviytymisiä.
- MM-kisojen maratontaulukossa Ruotsi sijalla 8. Koko lista tuolla: http://www.svenskfotboll.se/t2svff.aspx?p=7623


Miesten seurajoukkeiden parhaat saavutukset kansainvälisesti:
- (nyk. Mestareiden liiga) Mestareiden Cup 1979: toinen Malmö FF (finaali Nottingham Forest-Malmö FF 1-0),
- Uefa Cup 1982: voittaja IFK Göteborg (kaksiosaisen finaalin yhteistulos IFK Göteborg-Hamburger SV 4-0),
- Uefa Cup 1987: voittaja IFK Göteborg (kaksiosaisen finaalin yhteistulos IFK Göteborg-Dundee United 2-1).
- Tässä siis huomiotu vain finaalisaavutukset, lisäksi lukuisia muita hyviä suorituksia (puolivälieriä, lohkovaiheita jne.)

Naisten maajoukke:
- EM 1984: voittaja (finaali Ruotsi-Englanti 4-3 rp. (1-1)),
- EM 1987: toinen (finaali Norja-Ruotsi 2-1),
- MM 1991: kolmas ,
- EM 1995: toinen (finaali Saksa-Ruotsi 3-2),
- EM 2001: toinen (finaali Saksa-Ruotsi 1-0)
- MM 2003: voittaja (finaali Ruotsi-Saksa 2-1 ja. (1-1),
- EM 2005: välierissä.
- Mukana kaikissa EM-turnauksissa(?) (9 kertaa) ja kaikissa MM-turnauksissa (5 kertaa), MM-maratontaukukossa sijalla 5.

Naisten seurajoukkueet:
- Uefa Cup 2002: toinen Umeå IK (finaali Umeå IK-1. FFC Frankfurt 0-2),
- Uefa Cup 2003: voittaja Umeå IK (kaksiosaisen finaalin yhteistulos Umeå IK-Fortuna Hjørring 7-1),
- Uefa Cup 2004: voittaja Umeå IK (kaksiosaisen finaalin yhteistulos Umeå IK-1. FFC Frankfurt 8-0)
- Uefa Cup 2004: Malmö FF välierissä ,
- Uefa Cup 2005: toinen Djurgården/Älvsjö (Turbine Potsdam, Tyskland 0-2 ,1-3),
- Uefa Cup 2006: Djurgården/Älvsjö välierissä,
- Uefa Cup 2007: toinen Umeå IK (Arsenal 0-0, 0-1).

Näyttää vähän siltä, että Suomessa keskustellaan liian vähän...

[torcida]

Usein Suomessa kuulee myös toteamuksia, että "ei sillä ruotsalaisella sosiaalipallolla ole mitään tekemistä tosimiesten jalkapallon kanssa" tai "Ruotsissa keskustellaan liikaa ja tehdään liian vähän" jne. Kuten tuossa aiemmin tässä topikissa viittasin, ruotsalaiset suhtautuvat keskimäärin myötämielisemmin "poikkeuksellisiin yksilöihin", ja Ruotsin tapauksessa "hyvä ja tiivis joukkuepeli" tarkoittaakin ainakin osin "hyvää yksilöiden omien vahvuuksien huomioimista ja hyväksikäyttöä". Jos Suomessa pitäisi ottaa jostain maasta mallia, on se mielestäni ehdottomasti Ruotsi. Esim. Englanti on suomalaiselle kulttuurille ja kansanluonteelle etäisempi eikä jalkapalloilulliset vahvuudetkaan kulje ihan käsi kädessä.

Tässä vielä muistutukseksi lista Ruotsin jalkapallon suurimmista saavutuksista aikuisten tasolla kautta aikojen. Olympialaisia ei ole huomioitu.

Isäntämaana järjestänyt:
- MM-kisat 1958,
- EM-kisat 1992,
- Useita Cup Voittajien Cupin ja Uefa Cupin finaaleita,
- Naisten MM-kisat 1995.

Miesten maajoukkueen parhaat saavutukset:
- MM 1938: neljäs (pronssipeli Brasilia-Ruotsi 4-2),
- MM 1950: kolmas (neljän joukkueen loppusarjassa),
- MM 1958: toinen (finaali Brasilia-Ruotsi 5-2)
- EM 1992: välierissä (pronssipeliä ei pelattu),
- MM 1994: kolmas (pronssipeli Ruotsi-Bulgaria 4-0).
- Lisäksi MM- ja EM-puolivälieräpaikkoja ja 16 joukkoon pääsyjä ja pelkkiä kisoihin selviytymisiä.
- MM-kisojen maratontaulukossa Ruotsi sijalla 8. Koko lista tuolla: http://www.svenskfotboll.se/t2svff.aspx?p=7623


Miesten seurajoukkeiden parhaat saavutukset kansainvälisesti:
- (nyk. Mestareiden liiga) Mestareiden Cup 1979: toinen Malmö FF (finaali Nottingham Forest-Malmö FF 1-0),
- Uefa Cup 1982: voittaja IFK Göteborg (kaksiosaisen finaalin yhteistulos IFK Göteborg-Hamburger SV 4-0),
- Uefa Cup 1987: voittaja IFK Göteborg (kaksiosaisen finaalin yhteistulos IFK Göteborg-Dundee United 2-1).
- Tässä siis huomiotu vain finaalisaavutukset, lisäksi lukuisia muita hyviä suorituksia (puolivälieriä, lohkovaiheita jne.)

Naisten maajoukke:
- EM 1984: voittaja (finaali Ruotsi-Englanti 4-3 rp. (1-1)),
- EM 1987: toinen (finaali Norja-Ruotsi 2-1),
- MM 1991: kolmas ,
- EM 1995: toinen (finaali Saksa-Ruotsi 3-2),
- EM 2001: toinen (finaali Saksa-Ruotsi 1-0)
- MM 2003: voittaja (finaali Ruotsi-Saksa 2-1 ja. (1-1),
- EM 2005: välierissä.
- Mukana kaikissa EM-turnauksissa(?) (9 kertaa) ja kaikissa MM-turnauksissa (5 kertaa), MM-maratontaukukossa sijalla 5.

Naisten seurajoukkueet:
- Uefa Cup 2002: toinen Umeå IK (finaali Umeå IK-1. FFC Frankfurt 0-2),
- Uefa Cup 2003: voittaja Umeå IK (kaksiosaisen finaalin yhteistulos Umeå IK-Fortuna Hjørring 7-1),
- Uefa Cup 2004: voittaja Umeå IK (kaksiosaisen finaalin yhteistulos Umeå IK-1. FFC Frankfurt 8-0)
- Uefa Cup 2004: Malmö FF välierissä ,
- Uefa Cup 2005: toinen Djurgården/Älvsjö (Turbine Potsdam, Tyskland 0-2 ,1-3),
- Uefa Cup 2006: Djurgården/Älvsjö välierissä,
- Uefa Cup 2007: toinen Umeå IK (Arsenal 0-0, 0-1).

Näyttää vähän siltä, että Suomessa keskustellaan liian vähän...

Ei huono

[Rino]

 

Suomessa on vähän armeijameininki. Pitäisi katsoa millaisia pelaajia on käsissä ja pelata sen mukaan, mutta tehdään päinvastoin.

[tamman siika]

Tuo muista pohjoismaista harjoitteluvaikutteiden hakeminen voisi olla ihan järkevää. Tässä vielä lisäyksenä
statistiikkaa vertailua varten:

Suomi: 5,3 miljoonaa ihmistä, 113 000 rekisteröityä pelaajaa (http://www.palloliitto.fi/palloliitto/)
Ruotsi: 9,1 miljoonaa ihmistä, 248 827 rekisteröityä pelaajaa (http://www.svenskfotboll.se/t2svff.aspx?p=152178)
Tanska: 5,4 miljoonaa ihmistä, 304 674 rekisteröityä pelaajaa (http://www.dbu.dk/page.aspx?id=807)
Norja: 4,6 miljoonaa ihmistä, 374 905 rekisteröityä pelaajaa (http://www.fotball.no/t2.aspx?p=53334&cat=51832)

Ja kun Hincha pisti nuo Ruotsin arvokisastatsit, niin tässä jotain Tanskasta ja Norjasta:

Tanska:

esiintymiset MM-kisoissa
3 (1986, 1998, 2002)

esiintymiset EM-kisoissa
7 (1964, 1984, 1988, 1992, 1996, 2000, 2004), EM-kulta 1992

Norja:

esiintymiset MM-kisoissa
3 (1938, 1994, 1998)

esiintymiset EM-kisoissa
1 (2000)

[Leonardo DiCaprio]

Kuten tuossa aiemmin tässä topikissa viittasin, ruotsalaiset suhtautuvat keskimäärin myötämielisemmin "poikkeuksellisiin yksilöihin", ja Ruotsin tapauksessa "hyvä ja tiivis joukkuepeli" tarkoittaakin ainakin osin "hyvää yksilöiden omien vahvuuksien huomioimista ja hyväksikäyttöä". Jos Suomessa pitäisi ottaa jostain maasta mallia, on se mielestäni ehdottomasti Ruotsi. Esim. Englanti on suomalaiselle kulttuurille ja kansanluonteelle etäisempi eikä jalkapalloilulliset vahvuudetkaan kulje ihan käsi kädessä.

Näyttää vähän siltä, että Suomessa keskustellaan liian vähän...

Joo, tämä on maatamme varmasti paljon laajemmaltikin vaivaava ongelma, joka näkyy koulutuksessamme paljon laajemmaltikin. Esim. tässä Pisa tutkimuksissahan Suomen korkea tulos selittyi ennen kaikkea tasapäisellä massalla josta ei juurikaan todellisia huippulahjakkuuksia noussut esiin. Joo, ot, mutta jätän tämän tähän...

[Kuku]

Laajennetaan taas aluetta, joku edelläpäin jo slaaveista puhuikin.

Serbit: ei keskitietä, joko peli sujuu kuin tanssi ja verkot pullistelee, tai mikään ei onnistu, pelaajat kuumenee ja sinisat lentää pihalle. Sopinee muihinkin balkanilaisiin.


Vähän samaa: Tsekit, nuo taiteilijaluonteiset takatukkaslaavit, viljelty ahkeraan myös jääkiekon puolella.

[Herra]

Joo, tämä on maatamme varmasti paljon laajemmaltikin vaivaava ongelma, joka näkyy koulutuksessamme paljon laajemmaltikin. Esim. tässä Pisa tutkimuksissahan Suomen korkea tulos selittyi ennen kaikkea tasapäisellä massalla josta ei juurikaan todellisia huippulahjakkuuksia noussut esiin. Joo, ot, mutta jätän tämän tähän...

Samaa mieltä. Mielestäni Suomessa onnistutaan tuhoamaan lahjakkuudet melko hyvällä prosentilla. Ja tämä kaikki syy on valmennuksessa, asenteessa ja noissa Nuori Suomi-systeemeissä. Suomessa ei saa olla erilainen, erilaisuus on heikkous. Valmennus on suurin puute, kaikki tehdään kaavamaisesti, harjoitukset on tyyliin "syötä tuonne, saat syötön takaisin, tee maali". Kun tämä harjoitusmetodi alkaa heti, ei ihme ettei Suomessa ole "taitavia" pelaajia. Mielestäni todella nuorilla 5-13, harjoitusten pitäisi enimmäkseen koostua pelistä. Pelaamalla oppii, pelissä tulee kokoajan uusia tilanteita, ja taito pelitilanteissa kasvaa. Ei ole sama asia syöttöö pelissä toiselle, kun syöttö harjoituksessa toiselle. Tämän jälkeen voitaisiin ruveta hieman miettimään pelin taktisia osa-alueita.

Itsellä on hyvä esimerkki tähän, miten paljon valmennuksella on merkitystä. Itse pelasin jääkiekkoa B-junioreihin asti. Meillä oli valmentaja ihan pienestä pitäen entinen liigapelaaja, joka todella tiesi jääkiekosta jotain. Emme ikinä luistelleet (No joskus luisteltiin viivoja, kun jokin harjoitus/peli oli mennyt pieleen, silloin myös luisteltiin paljon), vaan yleensä harjoitukset oli todella vapaita, jossa kiekko oli mukana koko ajan. Pelasimme jokaisessa harjoituksissa, lisäksi valmentaja kehoitti aina hakemaan "vaikeaa" syöttöä sen sijaan, kuin löisi kiekon ränniin jne. No, tämä metodi toimi ilmeisen hyvin, sillä voitimme oman sarjamme joka vuosi E-juniorista B-junioriin. Aluksi alueelliset sarjat, myöhemmin SM-sarjat. Melko hyvin joukkueesta, jossa pelasi n. 20 pelaajaa, ja niistä 20:stä n. 5 pelasi/pelaa oman ikäluokkansa maajoukkueissa.

Elikkä opetuksena suomalaiselle valmennukselle, taito on tärkeä asia.

Jottei mene ihan OT:ksi, niin:

"Afrikkalaisilla pelaajat ovat todella fyysisiä, mutta taidossa on hiomisen varaa."

[SirLoser]

Valmennus on suurin puute, kaikki tehdään kaavamaisesti, harjoitukset on tyyliin "syötä tuonne, saat syötön takaisin, tee maali". Kun tämä harjoitusmetodi alkaa heti, ei ihme ettei Suomessa ole "taitavia" pelaajia. Mielestäni todella nuorilla 5-13, harjoitusten pitäisi enimmäkseen koostua pelistä. Pelaamalla oppii, pelissä tulee kokoajan uusia tilanteita, ja taito pelitilanteissa kasvaa. Ei ole sama asia syöttöö pelissä toiselle, kun syöttö harjoituksessa toiselle.

Tukeem kävi tässä ketjussa aiemmin jo erittäin kattavasti ja perustellusti tätä asiaa. Kuvaamasi harjoitus kuulostaa juuri perustaitoa harjoittavalta harjoitukselta. Nämä ovat usein kaavamaisia, koska tällä mahdollistetaan mahdollisimman suuri toistomäärä ja oikeat tekniikat, mikä taas edesauttaa harjoitteen siirtymistä motoriseen toimintaan. Yksi keino siirtää näitä perustaitoja pelitaidoksi on eri tyyppiset pelinomaiset harjoitteet sekä olennaisena osana itse pelaaminen, tarkemmin pienpelit. Näihin harjoitteisiin asetetaan lisäyksenä mahdollisesti erilaisia rajoituksia kosketuksien lukumäärään, pakolliseen liikkeeseen syötön jälkeen ja niin edelleen. Eli siis pelaaminen ei ole mikään itseisarvo tässä tarkoituksessa; isolla pelaajamäärällä pelattaessa kosketuksia ja erilaisia pulmatilanteita tulee vähemmän, jolloin harjoituksen tehokkuus laskee huomattavasti.

Useat heikommatkin juniorivalmentajat kykenevät jossain määrin nämä harjoitteet vetämään aivan oikein, ehkä kuitenkin niin kuten sanoit, kaavamaisesti vailla suurempaa kokonaiskuvaa ja suunnitelmallisuutta miksi näin tehdään ja mitä tehdään seuraavaksi. Tässä iskee kuitenkin usein raja vastaan: "Tämän jälkeen voitaisiin ruveta hieman miettimään pelin taktisia osa-alueita." Eli kun pojat pitäisi opettaa pelaamaan, niin valmentajalla menee liian usein sormi suuhun. Sellaista on vaikea opettaa, jota ei itse hallitse vaaditulla tavalla. Tämä taas johtuu varsin lineaarisesti resurssien puutteesta juniorivalmennuksessa, jolloin ollaan melkoisessa oravanpyörässä. Meidän jo valmiiksi niukasta pelaajamassasta vain suurimmat lahjakkuudet nousevat esiin, koska he itse oppivat hahmottamaan pelitilanteet oikein, sijoittumaan, liikkumaan ja reagoimaan niiden edellyttämällä tavalla. Näiden lahjakkaidenkin pelikäsityksen kehittymiseen osaava valmentaja pystyisi vaikuttamaan, puhumattakaan hieman hitaammin kehittyvistä pelaajista. Kun jo ennestään niukasta potentiaalista annetaan juniori-iässä muutama kriittinen vuosi tasoitusta osaavaan valmennukseen nähden, niin vaikea se on sieltä pohjalta enää myöhemmässä iässä ponnistaa. Aivan kuin pelikäsityksen kehittyminen olisi ainoastaan jokin luonnonlahja, johon ei voi vaikuttaa. Puhutaan hyvän pelisilmän omistavista kavereista, kun pelikäsitystä ei osata valmennuksen avulla kehittää.

Suomalaisessa valmennuksessa ei mielestäni siis tietoisesti korosteta "taitoa", vaan raja tulee siinä vastaan, että ei osata opettaa muita pelin kannalta erittäin olennaisia asioita. Perustaitoharjoitteet on helppo katsoa kirjasta, mutta pelin ymmärtämistä ja taktiikkaa ei kirjasta niin helposti luetakaan. Edelleen, valmentaja ei pysty opettamaan pelaajille taktiikkaa, jos oma pelin ymmärrys ja analysoiminen ei ole riittävällä tasolla. Lopulta kaikki palaa siis valmennuksen tasoon ja rahan puutteeseen. Niin kauan kun raha ei kasva puussa on oravanpyörästä vaikea päästä irti. Entisten huippupelaajien saaminen juniorivalmennukseen aiheuttaisi itsessään varmasti jo jonkin asteista EoM:ää.

[Hincha en cancha]

(perustaitoa) harjoittavat harjoitukset ovat usein kaavamaisia, koska tällä mahdollistetaan mahdollisimman suuri toistomäärä ja oikeat tekniikat, mikä taas edesauttaa harjoitteen siirtymistä motoriseen toimintaan. Yksi keino siirtää näitä perustaitoja pelitaidoksi on eri tyyppiset pelinomaiset harjoitteet sekä olennaisena osana itse pelaaminen, tarkemmin pienpelit. Näihin harjoitteisiin asetetaan lisäyksenä mahdollisesti erilaisia rajoituksia kosketuksien lukumäärään, pakolliseen liikkeeseen syötön jälkeen ja niin edelleen. Eli siis pelaaminen ei ole mikään itseisarvo tässä tarkoituksessa; isolla pelaajamäärällä pelattaessa kosketuksia ja erilaisia pulmatilanteita tulee vähemmän, jolloin harjoituksen tehokkuus laskee huomattavasti.

Mikä onkaan parempi talviharjoitusmuoto Suomen kaltaiselle pohjoiselle maalle kuin siisteissä sisätiloissa pelattava futsal?! (Jalkapalloharjoitteiden ohella siis.)
 
Brasiliassa monet junnut pelaavat futsalia junnuvuosina (Ronaldo, Ronaldinho jne.), ja kaikki tietää mitä Brasilia merkitsee futikselle. Espanjan viimeaikainen menestys juniorimaajoukkueissa johtuu uskoakseni osittain siitä, että futsal on niin suosittua maassa. Espanja on eittämättä Euroopan paras futsalmaa. Suomessa olen kuullut joidenkin (jalkapallo)valmentajien pitävän futsalia loukkantumisriskinä, samoin kuin tekonurmia. Riski ei kummassakaan tapauksessa ole tutkimusten mukan suurempi, vaan ne ainoastaan aiheuttavat erityyppisiä loukkaantumisia. Futsalia raaempaa ja tehokkaampaa pienpelimuotoa on hankala keksiä, sillä futsalissa pelataan sarjoja jo pikkujunnuissakin, jolloin kilpailullisuus ja pelinomaisuus tulee mukaan luonnostaan.