FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
24.11.2017 klo 19:47:24 *
Tervetuloa, Vieras. Haluatko rekisteröityä?
Aktivointiviesti saamatta? Unohtuiko salasana?

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan
Uutiset: UPA846-koodilla $10 alennus iHerbiin!
 
Yhteys ylläpitoon: ff2 ät futisforum2 piste org
Sivuja: [1] 2
 
Kirjoittaja Aihe: Täällä keskustelemme junnuvalmennuksesta  (Luettu 4387 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
Luyindula

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: AC Oulu! Forever and ever, babe.


: 12.10.2006 klo 19:04:43

Valmentajien tulee kannustaa poikia pelaamaan myös vapaa-ajalla, ja harrastamaan liikuntaa muutenkin monipuolisesti. Lahjakkaimpien poikien innostus antaa motivaatiota valmentajallekin valmennukseen.

Miten saada junnuille se kuuluisa "liekki" syttymään ?
« Viimeksi muokattu: 08.07.2008 klo 20:06:21 kirjoittanut Luyindula »
joks11

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Rakennusliike M. Seppälä Oy


Vastaus #1 : 13.10.2006 klo 12:15:42

Takana on noin 7 vuoden taival valmentajana.

Ole innostava, älä pakota kaikkia samaan muottiin, opeta yksilöllisesti. Siinä tuo liekki on pähkinänkuoressa.
Yourworstnightmare

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Ilves, Suomi, West Ham


Vastaus #2 : 13.10.2006 klo 12:26:14

Omien pelaajakokemusten jakaminen on aina välillä hyvä homma. Kertoa kehittyvälle pelaajalle omia juttuja, miten on aikanaan tehnyt asioita väärin tai oikein ja kannustaa poikaa/tyttöä tekemään asioita sitten joko toisella tavalla(antaa esimerkkejä) tai sit samalla tavalla.

Itsellä takana nyt kolme kautta valmennuksessa. Pääasiassa ollut kyseessä Cn-C-ikäluokat ja antoisaa on ollut, vaikka välillä homma käykin raskaaksi.
misteri

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: FF Poker Tour I Bracelets: Final, Main, Money


Vastaus #3 : 13.10.2006 klo 12:28:59

PELATAAN paljon ja se "vapaa hetki" jokaisiin harjoituksiin  Ylos Tuolloin tekniikkanikkarit sai pomputella ja me vedeltiin Janin kans vaan ylänurkkiin  Ylos
Vuoden Vaihde

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: OTP, AC Oulu, Djurgårdens IF


Vastaus #4 : 13.10.2006 klo 14:56:03

Itse huomasin jossain vaiheessa erilaisten pallopelien ja -leikkien olevan aivan loistavia välipaloja harjotusten alussa ja joskus ihan koko harjotuksissa. Pelaajat innostuivat ja tekivät joukkueena erilaisia tehtäviä. Pointtina siis, että vaikka futisharjotuksissa ollaan niin tärkeää on myös, että pelaajat saavat elämyksiä ja oppivat olemaan sen pallon kanssa muutenkin. Hyvä myös, jos mukana on muutama vanhempien tuoma kaveri, joita ei laji välttämättä kiinnosta... Muuten aika sama mitä muut ovat turisseet..itsellähän valmentajakokemusta on kertynyt 4 eri vuodelta ja joinakin vuosina on ollut useitakin joukkueita valmennettavana...tosin viimeseen 5 vuoteen en ole valmentanut joten mieli tekis taas vähän niihin hommiin..
Calu

Paikalla Paikalla

Suosikkijoukkue: Mustat Kuhnurit


Vastaus #5 : 14.10.2006 klo 22:42:35

:keskari:
joks11

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Rakennusliike M. Seppälä Oy


Vastaus #6 : 16.10.2006 klo 09:04:06

:keskari:

Hyvä järjestelmä jota suurin osa ei ymmärrä eikä edes halua ymmärtää. Palloliitto ei ole onnistunut informoinnissaan lainkaan.
Wecce

Poissa Poissa


Vastaus #7 : 27.10.2006 klo 08:10:50

Hyvä järjestelmä jota suurin osa ei ymmärrä eikä edes halua ymmärtää. Palloliitto ei ole onnistunut informoinnissaan lainkaan.

Sama, tosin joka järjestelmästä löytyy omat miinuksensa.
kuyrpa-koeman

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: suomifutis


Vastaus #8 : 03.11.2006 klo 18:54:10

Junnuvalmennus on pääpiirteissään surkeaa. Toki poikkeuksia löytyy, esim sir Vellu. :) Ylos Tuoppi Pallo
gospurs

Poissa Poissa


Vastaus #9 : 03.11.2006 klo 19:09:04

Siis ei ole yksin Kaikki Pelaan vika, että huiput ovat harvassa. Ei se, että peluutetaan kaikkia tarkoita sitä, että huippupelaajia ei synny. Kymmen vuotiaalle ei ole juuri merkitystä pelaako hän 10 vai 15 minuuttia pelissä. Perustaidot opitaan kuitenkin harjoituksissa ja omalla ajalla. Valmentajat voisivat kuitenkin esim reeneissä jakaa porukkaa hieman osiin, jossa mahdollisesti tulevat hiput reenais keskenään, ja muu lauma keskenään. Näinhän monessa paikassa jo tapahtuu, mutta jotku syyt(osaavien valmentajien puute?) aiheutta sen, että valitettavan monesti valtavajoukko kirmaa kentällä sekaisin pallon perässä.
ilr

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Manchester United


Vastaus #10 : 26.11.2006 klo 16:42:25

Siis ei ole yksin Kaikki Pelaan vika, että huiput ovat harvassa. Ei se, että peluutetaan kaikkia tarkoita sitä, että huippupelaajia ei synny. Kymmen vuotiaalle ei ole juuri merkitystä pelaako hän 10 vai 15 minuuttia pelissä. Perustaidot opitaan kuitenkin harjoituksissa ja omalla ajalla. Valmentajat voisivat kuitenkin esim reeneissä jakaa porukkaa hieman osiin, jossa mahdollisesti tulevat hiput reenais keskenään, ja muu lauma keskenään. Näinhän monessa paikassa jo tapahtuu, mutta jotku syyt(osaavien valmentajien puute?) aiheutta sen, että valitettavan monesti valtavajoukko kirmaa kentällä sekaisin pallon perässä.

Ongelmana on juurikin se, että hyvinkin monessa junnujoukkueessa se on se jonkun isä (isät), joka rupeaa valmentamaan, kun ei muitakaan halukkaita löydy. Ja monesti näissä tapauksissa se isän futiskokemus perustuu omiin junnuvuosiin, eli parhaimillaan yli 20 vuoden päähän. Tästä johtuen ensimmäiset vuodet menevät lähinnä juttujen opettelussa, varsinkin jos seuralla ei ole mitään yhtenäistä valmennuspolitiikkaa (junioripäällikkö, valmennuspäällikkö.) Ratkaisu tähän saattaisi olla se, että kannustettaisiin nuoria 16-20-jotain vuotiaita kokeilemaan lasten valmentamista. Jos edes jokunen nuori poika/tyttö saataisiin tätä kautta innostumaan valmennuksesta, olisi tilanne huomattavasti parempi myös junnuvalmennuksen osalta. Itse olen valmentanut 18-vuotiaasta lähtien oman pelaaja"uran" ohella ja olen kokenut asian hyvin kehittäväksi. Tosin tällä hetkellä en valmenna missään, mutta tulevaisuudessa kylläkin jatkan valmentamista kunhan aikaa löytyy. Omalta kohdalta voin sanoa, että olen pystynyt antamaan eteenpäin asioita, mitä olen itse oppinut omissa treeneissä hyviltä valmentajilta. Ja onhan se valmennus kehittänyt myös omaa pelaamista, kun osaa katsoa asioita eri tavalla.
Nogfed

Poissa Poissa


Vastaus #11 : 01.12.2006 klo 22:58:52

Korkkaan ff2 neitsyyteni nyt ja tässä, koska topickin aihe on jo jonkin aikaa kiinnostanut ja mieltä askarruttanut.

Koska oma aktiivifutisura alkaa olla hiipumaan päin tulevien opiskelujen, intin yms. takia, niin olen pitkään tuumaillut, josko sitä ryhtyisi opettamaan junnuille jalkapallon saloja ja itsekin oppimaan, kunhan valtion leirikoulusta joskus tulevaisuudessa kotiudun. Luulen handlaavani itse asiat, mutta minulla ei ole aavistustakaan, osaanko opettajaa niitä junnuille eteenpäin – ja vieläpä innostavasti. Myöskin monivuotinen sitoutuminen ja treenien vetäminen vesisateessa viidelle jannulle pistää miettimään, onko moinen järkevää. Valmentamiseen löytyy kyllä intressiä, mutta en tiedä, osaanko, pärjäänkö ja olenko semmoinen kusipäädespoottivalmentaja, jota itsekin vihasin junnuvuosinani. Kertokaahan omia kokemuksianne, mikä saa teidät viettämään vapaa-aikanne kentän sivussa kentällä olemisen sijaan. Miksi se on niin kivaa, että minunkin kannattaisi?   ??? 8)
Tukeem Abdullah Jafer

Poissa Poissa


Vastaus #12 : 02.12.2006 klo 18:36:47

Hienoa jos kiinnostusta valmentamiseen löytyy. Hyviä valmentajia kun ei koskaan voi olla liikaa.

Luulen handlaavani itse asiat, mutta minulla ei ole aavistustakaan, osaanko opettajaa niitä junnuille eteenpäin – ja vieläpä innostavasti.

Koulutus ja kokemus ovat avainsanoja. Ilman niitä ei yksinkertaisesti pärjää. Voi luulla handlaavansa asiat, mutta vuosien myötä huomaakin, kuinka vähän oikeasti osaakaan. Ensin luulee osaavansa. Kun ensimmäiset ongelmat tulevat vastaan, tietää, ettei osaakaan. Kun aika kuluu, tulee vaihe, jolloin ei tiedä osaavansa. Vasta pitkän ajan päästä tietää osaavansa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö enää voi kehittyä tai kannatta kehittää itseään.

Jalkapallovalmennus on hyvin pitkälti juuri opettamista. Moni valmentaja on oman pelaajauransa aikana nähnyt lukuisia harjoitteita, joita omat valmentajat ovat vetäneet. Jotkut ovat jopa ymmärtäneet kirjata parhaat treenit ylös. Valmentaminen ei kuitenkaan ole pelkkien hyvien harjoitteiden vetämistä.

Suuri ongelma joka juniorivalmennuksesta paistaa on se, että valmentajat toki osaavat kopioida muilta tai etsiä netistä näyttäviä drillejä, mutta nämä harjoitteet pyörivät kentillä ilman minkäänlaista opetusta. Tietenkin pelaajat oppivat osittain myös tekemällä, mutta harjoitusvaikutus on selvästi tehokkaampi, kun valmentaja elää harjoitteissa mukana – näyttää, opettaa, kannustaa ja vaatii sekä itseltään että pelaajiltaan riittävästi. Liian usein näkee valmentajia, jotka laittavat harjoitteet pyörimään ja seuraavat itse sivusta huudellen välillä ”hyvä” –huutoja tai pelaajan tehdessä virheen: ”Hyvä yritys”. Positiivinen ja kannustava pitää olla, mutta mielestäni näiden arvojen korostamisessa on jo ammuttu yli. Virheet pitää korjata ja suoritus, joka on huono, ei ole hyvä. Jokaisen valmentajan tulisi AINA harjoitusten jälkeen kysyä itseltään: Mitkä ominaisuudet pelaajillani tänään kehittyivät?

- Harva todella tietää.


Myöskin monivuotinen sitoutuminen ja treenien vetäminen vesisateessa viidelle jannulle pistää miettimään, onko moinen järkevää.

Valmentaja on esimerkki ja suunnannäyttäjä. Jos et ilmesty harjoituksiin vesisateella, on se selkeä viesti pelaajille harjoitusten arvottomuudesta. Totuushan on, jos joku pelaajasi tähtää huipulle on hänen harjoiteltava omalla ajallaankin keskimäärin kolme tuntia päivässä – vaikka rankkasateella. Valmentaja, jonka ilmekään ei värähdä sadepisaroista viestii pelaajilleen harjoittelun olevan menestyksen tavoittelussa kaikki kaikessa.

Asioissa on myös nähtävä positiiviset puolet. Jos harjoituksiin ilmestyy vain viisi pelaajaa, on treenit silloin varmasti yksilöllisemmät verrattuna kahdenkymmenen pelaajan harjoituksiin. Pienissä ryhmissä oppiminen on tehokkaampaa.

Valmentamiseen löytyy kyllä intressiä, mutta en tiedä, osaanko, pärjäänkö ja olenko semmoinen kusipäädespoottivalmentaja, jota itsekin vihasin junnuvuosinani.

Jos tähtäin ei ole huipulla, pärjäät varmasti valmentajana terveellä järjen ja kouluttautumisen avulla. Itsehän luot oman valmennusfilosofiasi, kun on sen aika. Silloin päätät, millainen valmentaja olet.

Kertokaahan omia kokemuksianne, mikä saa teidät viettämään vapaa-aikanne kentän sivussa kentällä olemisen sijaan. Miksi se on niin kivaa, että minunkin kannattaisi?

Tähän en pysty vastaamaan, koska valmennan elättääkseni itseni ja lisäksi vielä höntsäilen siinä sivussa. Sen voin kuitenkin sanoa, että kun saat oman joukkueen käsiisi, ajan myötä siihen kasvaa tiivis suhde. Opit tuntemaan vastuuta pelaajistasi, joukkueestasi. Haluat opettaa heille kaiken, minkä tiedät. Haluat nähdä heidän kehittyvän, onnistuvan ja voittavan. Opit ajattelemaan valmentamista joukkueesi kautta. Opit nauttimaan pelaajiesi pienistä ilmeistä ja eleistä, jotka viestivät onnistumisen elämyksistä – siitä että he nauttivat jalkapallosta sellaisena kuin sen heille opetit.
Nogfed

Poissa Poissa


Vastaus #13 : 02.12.2006 klo 19:53:59

Voi luulla handlaavansa asiat, mutta vuosien myötä huomaakin, kuinka vähän oikeasti osaakaan. -- Vasta pitkän ajan päästä tietää osaavansa.

Näinhän se on. Ehkä minunkin olisi pitänyt pikemminkin kirjoittaa, että luulen osaavani perusasiat.

Tämä luulemisen ja oikean tietämisen suhde onkin kenties syy mainitsemaasi ongelmaan, että monet valmentajat vievät harjoitteet läpi ilman niiden kytkemistä oikeaan tilanteeseen. Jotain hienoa tehdään, mutta ei ymmärretä välttämättä miksi. Tässä tietysti herää kysymys, onko parempi opettaa pelaajille valmiita toimintamalleja (nyt tehdään näin, koska näin se on parempi) vai olisiko kenties parempi antaa pelaajien itse huomata virheellinen toimintatapa, ymmärtää virhe ja tajuta, kuinka siltä voisi välttyä?  Tätä voisi verrata kärjistetysti matematiikan opetukseen lukiossa, missä lyhyen matematiikan lukija ratkaisee tehtävän, mutta pitkän matematiikan oppilas myös ymmärtää, mistä tulos tulee. Ratkaisun saavuttamisen opettaa viikossa, mutta ymmärtämään oppiminen voi viedä huonolla tuurilla vuosia. Vai voiko luottaa vain siihen, että ymmärrys tulee iän ja kokemuksen karttuessa? Vai elättelenkö täysin vääriä ajatuksia junnuvalmennuksen luonteesta, joka paljastuukin lopulta vain pomputtelun ja syöttämisen opettamiseksi?  ::)

Anyway, kiitos että vastasit.  On hienoa saada näkökulma asiaan vihkiytyneeltä.  Oma tähtäin tuskin on tulla fergusoniksi fergusonin paikalle, vaan opettaa, oppia itse ja nimenomaan nauttia jalkapallosta uudella tavalla.  Pallo :)
katsomo

Poissa Poissa


Vastaus #14 : 02.12.2006 klo 20:24:46

Hienoa jos kiinnostusta valmentamiseen löytyy. Hyviä valmentajia kun ei koskaan voi olla liikaa.
.....

Jalkapallovalmennus on hyvin pitkälti juuri opettamista. Moni valmentaja on oman pelaajauransa aikana nähnyt lukuisia harjoitteita, joita omat valmentajat ovat vetäneet. Jotkut ovat jopa ymmärtäneet kirjata parhaat treenit ylös. Valmentaminen ei kuitenkaan ole pelkkien hyvien harjoitteiden vetämistä.

Suuri ongelma joka juniorivalmennuksesta paistaa on se, että valmentajat toki osaavat kopioida muilta tai etsiä netistä näyttäviä drillejä, mutta nämä harjoitteet pyörivät kentillä ilman minkäänlaista opetusta. Tietenkin pelaajat oppivat osittain myös tekemällä, mutta harjoitusvaikutus on selvästi tehokkaampi, kun valmentaja elää harjoitteissa mukana – näyttää, opettaa, kannustaa ja vaatii sekä itseltään että pelaajiltaan riittävästi. Liian usein näkee valmentajia, jotka laittavat harjoitteet pyörimään ja seuraavat itse sivusta huudellen välillä ”hyvä” –huutoja tai pelaajan tehdessä virheen: ”Hyvä yritys”. Positiivinen ja kannustava pitää olla, mutta mielestäni näiden arvojen korostamisessa on jo ammuttu yli. Virheet pitää korjata ja suoritus, joka on huono, ei ole hyvä. Jokaisen valmentajan tulisi AINA harjoitusten jälkeen kysyä itseltään: Mitkä ominaisuudet pelaajillani tänään kehittyivät?

- Harva todella tietää.


Ennen harkkoja kysymyksen tulisi kuulua: "Mitä ominaisuuksia aion tänään joukkueestani kehittää".
Tähänkin vastaus on: -Harva todella tietää.

Erittäin hyvää tekstiä Tukeem Abdullah Jafer Ylos
Tukeem Abdullah Jafer

Poissa Poissa


Vastaus #15 : 05.12.2006 klo 01:47:23

Tässä tietysti herää kysymys, onko parempi opettaa pelaajille valmiita toimintamalleja (nyt tehdään näin, koska näin se on parempi) vai olisiko kenties parempi antaa pelaajien itse huomata virheellinen toimintatapa, ymmärtää virhe ja tajuta, kuinka siltä voisi välttyä?  Tätä voisi verrata kärjistetysti matematiikan opetukseen lukiossa, missä lyhyen matematiikan lukija ratkaisee tehtävän, mutta pitkän matematiikan oppilas myös ymmärtää, mistä tulos tulee. Ratkaisun saavuttamisen opettaa viikossa, mutta ymmärtämään oppiminen voi viedä huonolla tuurilla vuosia. Vai voiko luottaa vain siihen, että ymmärrys tulee iän ja kokemuksen karttuessa?

Erilaisten opetus- ja oppimismetodien hyödyntäminen on aina monesta asiasta riippuvainen. Perustaitojen opettamisessa on yleensä vaikeaa käyttää valmennettavien omaan ajatteluun perustuvaa mallia. Ajatellaanpa vaikka askelharhautuksen opettamista. Kuinka järjestää oppimistilanne, jossa pelaaja itse keksii kyseisen harhautuksen? Kun harhautus on ensin opeteltu, voidaan toki järjestää tilanteita, joissa pelaaja voi kokeilla harhautusta ja oppia, minkälaisissa tilanteissa se toimii. Sisäsyrjäsyötön opettamisessa puolestaan voi antaa pelaajien syötellä ja kyselemällä saada heidät itse keksimään suorituksen avainasiat: ”Kerropa, Mikko, miksi syöttösi lähti pomppimaan?”

On myös huomioitava käytössä oleva aika. Pelaajien kehittämisessä kun on kuitenkin aina kiire. Jos pelaajien pitää itse äkätä jokainen asia, voi kehitys jäädä liian usein liian pitkäksi aikaa polkemaan paikalleen. Toisaalta pelaajat pitäisi saada ajattelemaan, koska mentaaliharjoittelu on erittäin tärkeä osa kehittymisen kannalta.

Kyse onkin suunnittelusta. Yhtään harjoitusta ei koskaan pitäisi mennä vetämään ilman, että sen olisi miettinyt valmiiksi. Suunnitteluun kuuluu tietenkin myös opetusmenetelmien valinnat. Tässä vaiheessa juuri terve järki on korvaamaton apuväline.

Vai elättelenkö täysin vääriä ajatuksia junnuvalmennuksen luonteesta, joka paljastuukin lopulta vain pomputtelun ja syöttämisen opettamiseksi?  ::)

Kuten sanoin: Pelaajien kehittämisessä on aina kiire. Se johtuu siitä, että opetettavia asioita on niin paljon eivätkä joukkueharjoitukset riitä millään niiden opettamiseen. Pelaajien on harjoiteltava myös omalla ajallaan. Uskon, että on paljon valmentajasta kiinni, tekevätkö pelaajat niin.’

Ennen harkkoja kysymyksen tulisi kuulua: "Mitä ominaisuuksia aion tänään joukkueestani kehittää".
Tähänkin vastaus on: -Harva todella tietää.

Totta. Ennen harjoituksia tulee tietenkin kysyä itseltään tuo kysymys, mutta vain harvoin harjoitukset etenevät täysin suunnitelmien mukaan. Sen takia on tärkeää käydä harjoitukset ajatuksissa läpi niiden jälkeen. Esimerkiksi itse vedin tänään treenit, joissa harjoituksen teeman oli tarkoitus olla tietyn perustaidon oppimisessa. Epäonnistuin kuitenkin opitun asian siirtämisessä pelinomaiseen tilanteeseen (huonon harjoitevalinnan takia) ja pitkällisen jälkipuinnin jälkeen jouduin toteamaan, että ominaisuus, joka harjoituksissa ehkä kuitenkin lopulta eniten kehittyi, olikin nopeuskestävyys.

Ennen vetämiäni harjoituksia seurasin treenejä, joissa isävalmentaja yritti harjoittaa tyttöjunnuilla laukaisua. Mitään ohjeita hän ei missään vaiheessa antanut. 14 tyttöä jonotti, kun yksi kerrallaan kävi koutsin syötöstä ampumassa vastapalloon. Yhdellä pelaajalla suoritusten väli oli noin 1.5 - 2 minuuttia, koska harjoite tehtiin vain yhteen maaliin. Jokainen voi itse laskea, kuinka monta potkua yhdelle pelaajalle tuli vartin mittaisen harjoitteen aikana. Seurasin itse yhtä pelaajaa, joka pääsi laukomaan yhdeksän kertaa. Laskin myös maalivahdin torjunnat, koska vedot lähtivät noin 20 metristä pikkumaaliin, vaikka tytöt näyttivät sen ikäisiltä, että he pelaavat jo isolla kentällä. Maalivahdille torjuntoja tuli 15, joista reilusti yli puolet oli niin lussuja, etteivät ne varmasti kehittäneet torjuntataitoja. Mikä sitten oli harjoitteen hyöty? Ehkä se, että valmentajan syöttötaito parani. Hänhän sai kosketusta palloon saman verran kuin joukkueensa kenttäpelaajat yhteensä.

Tämä valmentaja ei varmasti ollut miettinyt mitään ennen harjoituksia eikä varmasti mitään koskaan harjoitusten jälkeen.
joks11

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Rakennusliike M. Seppälä Oy


Vastaus #16 : 05.12.2006 klo 08:19:50

Tämä valmentaja ei varmasti ollut miettinyt mitään ennen harjoituksia eikä varmasti mitään koskaan harjoitusten jälkeen.

On vaikeaa olla riittävän kriittinen itselleen. Ainakin itse olen huomannut, että treenien jälkeen sitä jää helposti taputtelemaan itseään selkään hyvistä harjoitteista, vaikkei aihetta olisikaan. Minä yritän aina harkkojen jälkeen jutella apuvalmentajien kanssa ja kysellä myös heidän mielipiteitään. On helpompi muodostaa arvio kun on kuullut myös muiden mielipiteitä.
Luyindula

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: AC Oulu! Forever and ever, babe.


Vastaus #17 : 05.12.2006 klo 08:59:58

Tukeemilta jälleen mahtavaa tekstiä, taso nousussa  Ylos
Kansio

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: NoLo, Viivi & Rooney


Vastaus #18 : 05.12.2006 klo 11:12:02

Esimerkiksi itse vedin tänään treenit, joissa harjoituksen teeman oli tarkoitus olla tietyn perustaidon oppimisessa. Epäonnistuin kuitenkin opitun asian siirtämisessä pelinomaiseen tilanteeseen (huonon harjoitevalinnan takia) ja pitkällisen jälkipuinnin jälkeen jouduin toteamaan, että ominaisuus, joka harjoituksissa ehkä kuitenkin lopulta eniten kehittyi, olikin nopeuskestävyys.


Tukeemin kirjoituksille  :-[ Ylos

Otin nyt tämän yhden pätkän noista loistavista kirjoituksistasi esiin. Eli koulutuksen kautta sitä oppii tietämään, mitä kukin harjoite tai harjoitusmuoto todellisuudessa kehittää. Tietysti on olemassa järkevämpiäkin yksilöitä, jotka hoksaavat asioita muita nopeammin, "koulutustaustastaan huolimatta". Sen verran vielä annan pientä neuvoa, että myös harjoitusten sijoittamisella on merkitystä. Eli jos tarkoituksena on kehittää nopeutta tai kimmoisuutta, niin eivät ne kehity treenin päätteeksi. Joskus on nähnyt/kuullut vedettävän tiukan pelitreenin päälle 10x30m vetoja lyhyellä palautuksella, jolloin tarkoituksena on ollut kehittää nopeutta. Nopeuskestävyyden puolellehan tuo menee, vaikka onkin noin lyhyestä matkasta kyse. Lisäksi kauhulla olen katsellut SM-liigakiekkoilijoiden kesäharjoittelua. Siinä on kuulkaa pää ja häntä TODELLA kaukana toisistaan..

Tässä eräällä valmennuskurssilla tuli puhetta heikkojen ja vahvojen ominaisuuksien kehittämisestä. Suurinosa yksilöurheiluvalmentajista oli sitä mieltä, että harjoittelun pitäisi keskittyä paljon vahvojen ominaisuuksien kehittämiseen. Itse mietin asiaa myös jalkapalloilun kannalta. Suomalaisethan ovat tunnettuja kovasta fysiikastaan, jolloin tuon periaatteen mukaan pitäisi kehittää sitä. Itse kallistuisin tässä asiassa kuitenkin enemmän tekniseen ja taktiseen osaamiseen. Taktinen osaaminen on toki osittain sisäsyntyistä, mutta sitäkin voi harjoitteilla kehittää. Tekniikka kehittyy sen sijaan vaikka kuinka paljon, jos vain jaksaa sen pallon kanssa leikkiä (tiettyyn rajaan asti).

Myönnän, etten tällä hetkellä valmenna mitään jalkapallojoukkuetta, joten kokemukseni siltä alalta on (tällä hetkellä) hieman vajaavainen. Oma valmennusfilosofiani perustuukin enemmän yksilön/yksilöiden kehittämiseen omien visioideni kautta. Eli suomeksi sanottuna "tehkää niinkuin minä sanon ja mikä minun mielestäni on oikein".

Lainaus
On vaikeaa olla riittävän kriittinen itselleen. Ainakin itse olen huomannut, että treenien jälkeen sitä jää helposti taputtelemaan itseään selkään hyvistä harjoitteista, vaikkei aihetta olisikaan. Minä yritän aina harkkojen jälkeen jutella apuvalmentajien kanssa ja kysellä myös heidän mielipiteitään. On helpompi muodostaa arvio kun on kuullut myös muiden mielipiteitä.

Ihan hyvä perusta ajattelulle. Kuten Tukeemkin tuossa ylempänä totesi, niin kukaan tuskin on koskaan valmis valmentaja. Olen kyllä itse kohdannut muutaman tällaisen. Lähinnä tämä tarkoittaa vain kehityksen pysähtymistä. Aina pitää pyrkiä kehittymään ja keksimään uusia asioita tukemaan omaa valmennusideologiaansa. Tietenkään ei pidä hyppiä edes takaisin eri ideologioiden tai "filosofioiden" kanssa, vaan pitää kiinni siitä omastaan.. sitten kun on vähän sitä tietoutta saanut ja kursseja käynyt ja toivottavasti myös edes vähän itsekin kokeillut lajia. Kriittinen saa ja pitääkin olla, mutta kohtuus kaikessa. Jos minulla on mennyt harjoitukset huonosti, niin saattaa mennä kotona yli pari tuntia kiukuttelussa ja analysoidessa tapahtunutta. Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei näitäkään asioita saa liian vakavasti ottaa. Seuraavissa treeneissä kaikki menikin kuin rasvattu, joten jotain sain kuitenkin opetettua. Ja loppuun. Voittakaa niiden nuorten (miksei vanhempienkin) palloilijoiden luottamus itsellenne. Kun urheilija uskoo ja luottaa valmentajaan, niin silloin sitä tulostakin tulee.  Ylos
katsomo

Poissa Poissa


Vastaus #19 : 05.12.2006 klo 11:49:21

Tukeemin kirjoituksille  :-[ Ylos

Tässä eräällä valmennuskurssilla tuli puhetta heikkojen ja vahvojen ominaisuuksien kehittämisestä. Suurinosa yksilöurheiluvalmentajista oli sitä mieltä, että harjoittelun pitäisi keskittyä paljon vahvojen ominaisuuksien kehittämiseen. Itse mietin asiaa myös jalkapalloilun kannalta. Suomalaisethan ovat tunnettuja kovasta fysiikastaan, jolloin tuon periaatteen mukaan pitäisi kehittää sitä. Itse kallistuisin tässä asiassa kuitenkin enemmän tekniseen ja taktiseen osaamiseen. Taktinen osaaminen on toki osittain sisäsyntyistä, mutta sitäkin voi harjoitteilla kehittää. Tekniikka kehittyy sen sijaan vaikka kuinka paljon, jos vain jaksaa sen pallon kanssa leikkiä (tiettyyn rajaan asti).

Joukkuelajeissa tuo on itsestään selvää kumpaan osaan pitää harjoittelua painottaa heikkojen vai vahvojen ominaisuuksien kehittämiseen. Joukkueen edun kannalta on selvää, että painotetaan pelaajan heikkouksien kehittämistä, näin joukkue hyötyy enemmän. Heikkouksien kehityksessä saadaan selvästi nopeammin näkyviä tuloksia aikaiseksi. (Asia voi mennä vähän erilailla jos jostain pelaajasta kasvatetaan ammattilaista)
Tällä en tarkoita sitä, ettei enään vahvuuksia kehitettäisi ollenkaan. Painopistealueen pitää olla joukkueen/pelaajan heikkouksien kehittämisessä. Vahvuuksiaan pelaajat kehittävät omatoimisissa harjoitteissaan. Pitää muistaa, että mielellään tehdään sitä missä ollaan jo hyviä.
Juniorivalmennuksessa fysiikan kehittäminen ei todellakaan ole pääasia, koska sitä on selvästi helpompi hankkia vanhempana kuin esimerkiksi tekniikkaa.

No nyt petti fysiikka, joten tämä tällä kertaa ;)


joks11

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Rakennusliike M. Seppälä Oy


Vastaus #20 : 05.12.2006 klo 12:18:15

Tässä eräällä valmennuskurssilla tuli puhetta heikkojen ja vahvojen ominaisuuksien kehittämisestä. Suurinosa yksilöurheiluvalmentajista oli sitä mieltä, että harjoittelun pitäisi keskittyä paljon vahvojen ominaisuuksien kehittämiseen. Itse mietin asiaa myös jalkapalloilun kannalta. Suomalaisethan ovat tunnettuja kovasta fysiikastaan, jolloin tuon periaatteen mukaan pitäisi kehittää sitä. Itse kallistuisin tässä asiassa kuitenkin enemmän tekniseen ja taktiseen osaamiseen. Taktinen osaaminen on toki osittain sisäsyntyistä, mutta sitäkin voi harjoitteilla kehittää. Tekniikka kehittyy sen sijaan vaikka kuinka paljon, jos vain jaksaa sen pallon kanssa leikkiä (tiettyyn rajaan asti).

Minä olen käsittänyt, että yleensä puhutaan heikoista ja vahvoista ominaisuuksista hieman tarkemmin kuin vain akselilla kestävyys-voima-tekniikka-taktinen osaaminen. Tyyliin vasen jalka-oikea jalka, sisäsyrjäkosketukset-ulkosyrjäkosketukset jne. Itse olen sitä mieltä, että vahvuuksia tulee kehittää voimakkaasti koska vain niiden avulla pelaaja voi erottua massasta. Sama tosin pätee heikkouksiinkin, joten tietty perusosaamisen taso pitää joka asiassa olla.

Ihan hyvä perusta ajattelulle. Kuten Tukeemkin tuossa ylempänä totesi, niin kukaan tuskin on koskaan valmis valmentaja. Olen kyllä itse kohdannut muutaman tällaisen. Lähinnä tämä tarkoittaa vain kehityksen pysähtymistä. Aina pitää pyrkiä kehittymään ja keksimään uusia asioita tukemaan omaa valmennusideologiaansa. Tietenkään ei pidä hyppiä edes takaisin eri ideologioiden tai "filosofioiden" kanssa, vaan pitää kiinni siitä omastaan.. sitten kun on vähän sitä tietoutta saanut ja kursseja käynyt ja toivottavasti myös edes vähän itsekin kokeillut lajia. Kriittinen saa ja pitääkin olla, mutta kohtuus kaikessa. Jos minulla on mennyt harjoitukset huonosti, niin saattaa mennä kotona yli pari tuntia kiukuttelussa ja analysoidessa tapahtunutta. Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei näitäkään asioita saa liian vakavasti ottaa. Seuraavissa treeneissä kaikki menikin kuin rasvattu, joten jotain sain kuitenkin opetettua. Ja loppuun. Voittakaa niiden nuorten (miksei vanhempienkin) palloilijoiden luottamus itsellenne. Kun urheilija uskoo ja luottaa valmentajaan, niin silloin sitä tulostakin tulee.  Ylos

Joo, en minä jää treenejä tai pelejä jälkeenpäin enää murehtimaan. Sen verran vain, että opin itsekin jotain hyvistä ja huonoista harjoitteistani.
Tukeem Abdullah Jafer

Poissa Poissa


Vastaus #21 : 05.12.2006 klo 14:28:33

Tässä eräällä valmennuskurssilla tuli puhetta heikkojen ja vahvojen ominaisuuksien kehittämisestä. Suurinosa yksilöurheiluvalmentajista oli sitä mieltä, että harjoittelun pitäisi keskittyä paljon vahvojen ominaisuuksien kehittämiseen. Itse mietin asiaa myös jalkapalloilun kannalta. Suomalaisethan ovat tunnettuja kovasta fysiikastaan, jolloin tuon periaatteen mukaan pitäisi kehittää sitä. Itse kallistuisin tässä asiassa kuitenkin enemmän tekniseen ja taktiseen osaamiseen. Taktinen osaaminen on toki osittain sisäsyntyistä, mutta sitäkin voi harjoitteilla kehittää. Tekniikka kehittyy sen sijaan vaikka kuinka paljon, jos vain jaksaa sen pallon kanssa leikkiä (tiettyyn rajaan asti).

Joukkuelajeissa tuo on itsestään selvää kumpaan osaan pitää harjoittelua painottaa heikkojen vai vahvojen ominaisuuksien kehittämiseen. Joukkueen edun kannalta on selvää, että painotetaan pelaajan heikkouksien kehittämistä, näin joukkue hyötyy enemmän. Heikkouksien kehityksessä saadaan selvästi nopeammin näkyviä tuloksia aikaiseksi. (Asia voi mennä vähän erilailla jos jostain pelaajasta kasvatetaan ammattilaista)
Tällä en tarkoita sitä, ettei enään vahvuuksia kehitettäisi ollenkaan. Painopistealueen pitää olla joukkueen/pelaajan heikkouksien kehittämisessä. Vahvuuksiaan pelaajat kehittävät omatoimisissa harjoitteissaan. Pitää muistaa, että mielellään tehdään sitä missä ollaan jo hyviä.
Juniorivalmennuksessa fysiikan kehittäminen ei todellakaan ole pääasia, koska sitä on selvästi helpompi hankkia vanhempana kuin esimerkiksi tekniikkaa.

Kun puhutaan juniorijalkapallosta, kyse on silloinkin yksilöiden kehittämisestä. Suoraan ammattilaisuuteen ei tarvitse tähdätä, koska vain harvalla on siihen valmiudet hyvässäkin valmennuksessa. Tavoitteena tulisi olla pelaajien kehittäminen heidän omalle korkeimmalle mahdolliselle tasolleen. Tietenkin joidenkin kohdalla tämä voi tarkoittaa myös ammattilaisuutta.

Juniorivalmennuksessa, kun ajatellaan pelaajan kehityskaarta pikkunappulasta vanhimpiin juniori-ikäluokkiin, tämä tarkoittaa sitä, että harrastuksen alkutaipaleella - n. 6-12-vuotiaana - pyritään monipuolisella harjoittelulla minimoimaan heikkoudet. Murrosiässä ja viimeistään sen jälkeen, kun fyysiset erot pelaajien välillä alkavat tasaantua, voidaan selvemmin nähdä, mitkä ovat kunkin pelaajan todelliset vahvuudet. Tällöin on järkevää pienin askelin alkaa harjoituksissa painottamaan pelaajien vahvuuksien kehittämistä. Vahvuuksiensa mukaan pelaajat luovat itsestään minäkuvan pelaajana. Tällöin pelaajan persoonallisuus jalkapalloilijana kehittyy. Ajaxin junioriorganisaation tunnetun toimintamallin TIPS-systeemin P-kirjainhan tulee sanasta Personality. Nimimerkki joks11 jo sanoikin, että vahvuuksien (ja sitä kautta persoonallisuuden kehittymisen) avulla pelaaja voi erottua massasta. On myös huomioitava, että vahvuuksien harjoittaminen on pelaajien näkökulmasta monin verroin innostavampaa kuin heikkouksien treenaaminen ja kehityshän lähtee pelaajan omasta motivaatiosta.

Pelaajien vahvuuksia etsiessä on kuitenkin myös huomioitava herkkyyskaudet. Vahvuuksina ei saisi koskaan pitää sellaisia ominaisuuksia, joiden herkkyyskausi on vielä edessäpäin. Ajatellaan vaikka kestävyyttä. 14-vuotias juniori voi olla kestävyysominaisuuksiltaan muita jopa selvästi edellä. Kun muutaman vuoden päästä alkaa kyseisen ominaisuuden herkkyyskausi, jolloin kestävyysharjoittelu painottuu, voi treenin myötä muut saavuttaa tämän pelaajan kestävyystason ja mennä jopa ohi. Tämän takia on mietittävä tarkkaan, mitkä ovat sellaisia ominaisuuksia, joita voi tietyssä ikävaiheessa pitää pelaajan vahvuutena ilman pelkoa, että myöhemmin tämä vahvuus himmeneekin.

Eli juniorivalmennuksessa ei tulisi koskaan ajatella, mikä hyödyttää eniten joukkuetta. On mietittävä, mikä auttaa parhaiten yksilöiden kehittymisessä. Kaikki on mietittävä yksilöiden kautta. Esimerkkinä voidaan pitää aina silloin tällöin Suomen juniorikartalle putkahtelevia joukkueita pikkuseuroista. Vaikkapa A- tai B-nuorten SM-sarjaan ajoittain ilmestyy joukkueita seuroista, joista melkein kukaan ei ole aiemmin kuullut. Liian usein kyse on siitä, että on kehitetty joukkuetta. Tuntemattomien pikkuseurojen lippulaivat pelaavat nimenomaan joukkueena loistavasti, mutta näitä yllättäjiä yhdistää monesti se, ettei niistä kukaan nouse juniorimaajoukkueisiin. Silloin kuuluu mussutusta, kuinka suuria seuroja suositaan maajoukkuevalinnoissa jo junioritasolla. Valitsijat ovat kuitenkin ammattimiehiä, jotka eivät etsi tasaisia pelaajia, joilla ei ole heikkouksia. He haluavat pelureita, jotka tuovat joukkueeseen jotain lisää. On se sitten nopeutta, keskitystaitoa, erikoistilanneosaamista tai mitä tahansa. Joka tapauksessa huipulla vaaditaan erikoisosaamista, kuten missä tahansa muussakin ammatissa. Esimerkkinä voidaan pohtia, mitä olisi David Beckham ilman loistavaa potkutekniikkaansa.
joks11

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Rakennusliike M. Seppälä Oy


Vastaus #22 : 05.12.2006 klo 21:41:20

Valitsijat ovat kuitenkin ammattimiehiä, jotka eivät etsi tasaisia pelaajia, joilla ei ole heikkouksia. He haluavat pelureita, jotka tuovat joukkueeseen jotain lisää. On se sitten nopeutta, keskitystaitoa, erikoistilanneosaamista tai mitä tahansa. Joka tapauksessa huipulla vaaditaan erikoisosaamista, kuten missä tahansa muussakin ammatissa. Esimerkkinä voidaan pohtia, mitä olisi David Beckham ilman loistavaa potkutekniikkaansa.

Näin "pikkuseuran" joukkuevalmentajana olen kyllä sitä mieltä, että joo kyllähän ammattilaisten luulisi osaavan. Kuitenkin esim piirijoukkuevalinnat tehdään ilman että kaikkia potentiaalisia pelaajia edes katsastetaan. Kysyttäessä syytä vastaus on usein se, että "ei teidän joukkueessa valmennus ole riittävän hyvällä tasolla". No helvetti, on se lahjakkuus jo saatu muokattua piirijoukkuetasolle, miksei siitä eteenpäinkin! Tiedän ihan oikeasta elämästä sellaisia pelaajia, joiden taidot ovat olleet jo piirijoukkueita muodostettaessa kevyesti tuolla tasolla, mutta heitä ei ole valittu. Kuitenkin heistä on kehittynyt ihan liigapelaajiakin. Eikä näitä tapauksia voi kuitata yksittäistapauksina, koska ei kukaan voi väittää että Suomessa junnujen huippu olisi niin leveä että kaikkia olisi mahdoton scoutata.

Mutta se siitä.
joks11

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Rakennusliike M. Seppälä Oy


Vastaus #23 : 05.12.2006 klo 21:51:23

Sikäli tuo joukkuepelaamisen harjoittelu on mielestäni saanut liian suuren arvon ainakin täällä Helsingissä, että monet joukkueet panostavat siihen jopa jo pikkukentällä. 8+1:llä pelatessa täytyisi mielestäni vieläkin painottaa harjoittelu ehdottomasti henkilökohtaisen taidon oppimiseen. Herkkyyskausiakin tutkailemalla on helppo tulla tuohon johtopäätökseen, tai ainakin minun oli.
Verner

Poissa Poissa


Vastaus #24 : 06.12.2006 klo 10:47:03

"Valitsijat ovat kuitenkin ammattimiehiä, jotka eivät etsi tasaisia pelaajia, joilla ei ole heikkouksia. He haluavat pelureita, jotka tuovat joukkueeseen jotain lisää. On se sitten nopeutta, keskitystaitoa, erikoistilanneosaamista tai mitä tahansa. Joka tapauksessa huipulla vaaditaan erikoisosaamista, kuten missä tahansa muussakin ammatissa."

Oikein, niin haluavat. Ja tulokset puhuvat puolestaan. Otetaan vaikka esimerkkejä aikuisten maajoukkueesta. Miehiä jotka ovat käyneet läpi tämän "ammattilaisten" valintaputken. Joonas Kolkka, nopea. Sefki, vahva. Kopteff, taitava. Kukaan näistä ei kuitenkaan saa  tuloksia aikaan maajoukkueessa?

Erikoisosaaminen on tärkeää mutta siitä on hyötyä vain silloin kun se on muuten tasaisen mutta oikealla tasolla olevan muun perustaidon päällä. Mutta siitä nopeudesta tai voimasta ei ole suurta hyötyä jos se pallo jää matkalle kun taito muuten ei ole riittävällä tasolla.

Kumpi on parempi/helpompaa, ottaa tasainen pelaaja ja kehittää hänessä jotain erityisaluetta ja näin luoda se piikki, vai se että otetaan se nopea pelaaja ja koitetaan nostaa kaikki muut ominaisuudet oikealle tasolle?

 
Sivuja: [1] 2
 
Siirry:  

Powered by SMF 1.1.21 | SMF © 2011, Simple Machines