Pride of Merseyside
Poissa
Suosikkijoukkue: King Kenny
|
|
: 07.01.2008 klo 15:41:27 |
|
Bröm brömin ja kääkän luvatussa maassa olemme antaneet tietyille selostajille jopa puolijumalallisen aseman, joista ovat päässeet nauttimaan sellaiset hehkuttajat, kuten Matti Kyllönen ja Mika Saukkonen. Tuomas Virkkunen ansaitsee kansainvälisen jalkapallon puolella oman topicin, sillä intohimoisen selostuksen ja kovan tietotaidon ohessa tulee usein monia hauskoja letkautuksia, jotka viittaavat milloin mihinkin. Virkkusen äärimmäinen tiedonkeruu yhdistettynä salamannopeisiin suunlihaksiin luovat ajoittain hilpeitä, surullisia, pohdintaa aiheuttavia ja monia muita tunteita herättäviä lausahduksia. Ehdotankin siis, että tämän otsikon alle keräämme Tuomaksen parhaita paloja. Itselläni eilen riitti ainakin hauskaa Sevilla-Betis matsin aikana, ja ainoa syy ottelun loppuun katsomiseen johtui juuri Tuomaksesta. Eniten hilpeyttä herätti kaikkitietävä lausunto Luis Fabianon 1-0 johtomaalista, josta ainakaan minä en minkään hidastuksen jälkeen saanut selvyyttä. Tuomas kuitenkin totesi hauislihakseen viitaten:
"perinteinen haukkarihan se oli"
Edit: Tuomaksella on oma topic tuolla jalkapallokulttuurin puolella, joten tänne toivoisinkin ainoastaan sitaatteja. Mikäli modet kokevat aiheelliseksi siirtää tämän -kulttuurin puolelle, niin olkaa hyvä.
|
|
« Viimeksi muokattu: 07.01.2008 klo 15:45:52 kirjoittanut Pride of Merseyside »
|
|
|
|
|
valdanito
Poissa
Suosikkijoukkue: Maajoukkue, TamU
|
|
Vastaus #1 : 07.01.2008 klo 15:50:17 |
|
Jossain parin vuoden takaisessa Realin pelissä muistaakseni meni ainakin aivan kipsiin bongattuaan iki-ihanan Natalie Portmanin katsomosta.
|
|
|
|
Kartanonherra
Poissa
Suosikkijoukkue: Kuuntele nyt tarkkaan: haista vittu
|
|
Vastaus #2 : 07.01.2008 klo 15:52:20 |
|
Virkkunen tuntuu vähän väliä menevän kipsiin
|
|
|
|
erno
Poissa
Suosikkijoukkue: RMA, Dortmund, City, United, Chelski, Bayern, Arsu
|
|
Vastaus #3 : 07.01.2008 klo 15:55:47 |
|
Näitä forumjuttujahan Virkkunen tosiaan viljelee enemmänkin. HJK - Haka matsista muistan pätkän jossa kuvattiin jotain 6-9v pallopoikaa, johon Tuomas totesi jotta "Jaha, ja siinä oli Arto92".
Toki olen sitä mieltä, että sisäpiirinvitsien viljely koko maassa näkyvällä tv-kanavalla ei ainakaan pitkässä juoksussa ole järin hauska juttu, silloin tällöin toki menee.
|
|
|
|
Anselmo
Poissa
Suosikkijoukkue: AC MILAN Muut: Hull, West Ham, FC Rio Grande, RoPS
|
|
Vastaus #4 : 07.01.2008 klo 16:01:39 |
|
|
|
|
|
Freddy
Poissa
Suosikkijoukkue: Mikkelin Palloilijat
|
|
Vastaus #5 : 07.01.2008 klo 16:07:57 |
|
Toki olen sitä mieltä, että sisäpiirinvitsien viljely koko maassa näkyvällä tv-kanavalla ei ainakaan pitkässä juoksussa ole järin hauska juttu, silloin tällöin toki menee.
Niin, samaa mieltä kyllä olen. Toki foorumistit nauravat tuollekkin artsi-sutjautukselle, mutta miettikää jotain keski-ikäistä miestä, hän vain jää ihmettelemään kuka ihmeen arto? Pitääkö normaalikatsoja sitten Virkkusta päästä virahtaneena, sitä en tiedä koska en muista katsoneeni urheilukanavaa tai kuullut virkkusta ennenkuin rekkasin foorumille. Tämä siis siitä syystä koska UK ei silloin täällä vielä näkynyt.
|
|
|
|
Jii
Poissa
|
|
Vastaus #6 : 07.01.2008 klo 16:16:37 |
|
Niin, samaa mieltä kyllä olen. Toki foorumistit nauravat tuollekkin artsi-sutjautukselle, mutta miettikää jotain keski-ikäistä miestä, hän vain jää ihmettelemään kuka ihmeen arto? Pitääkö normaalikatsoja sitten Virkkusta päästä virahtaneena
Voidaan myös miettiä, pitääkö sama katsoja vaikkapa Juuselaa virahtaneena, kun hän toteaa "Kanada on lyöty" Kanadan juhliessa ruudulla mestaruutta. Tai Lehtistä, kun hän ilmoittaa pelaajan olevan "loppumattoman juoksun päättymätön taiteilija" Luulen, että Virkkusen forumismit jäävät aika pitkälti huomaamatta tavan katsojalta.
|
|
|
|
Freddy
Poissa
Suosikkijoukkue: Mikkelin Palloilijat
|
|
Vastaus #7 : 07.01.2008 klo 16:21:04 |
|
Voidaan myös miettiä, pitääkö sama katsoja vaikkapa Juuselaa virahtaneena, kun hän toteaa "Kanada on lyöty" Kanadan juhliessa ruudulla mestaruutta. Tai Lehtistä, kun hän ilmoittaa pelaajan olevan "loppumattoman juoksun päättymätön taiteilija" Luulen, että Virkkusen forumismit jäävät aika pitkälti huomaamatta tavan katsojalta. Nojoo, jos sitä noin miettii niin oikeessa oot. Paitsi että se oli "loppumattoman juoksun päättymätön taistelija", eikä taiteilija
|
|
|
|
|
Benny Pronssijalka
Poissa
Suosikkijoukkue: Super Tele, SVHK & Super-Vesku maalivahtina
|
|
Vastaus #9 : 07.01.2008 klo 16:28:11 |
|
Näitä forumjuttujahan Virkkunen tosiaan viljelee enemmänkin. HJK - Haka matsista muistan pätkän jossa kuvattiin jotain 6-9v pallopoikaa, johon Tuomas totesi jotta "Jaha, ja siinä oli Arto92".
Eikä!
|
|
|
|
Samuldinho
Poissa
Suosikkijoukkue: puipa nousee
|
|
Vastaus #10 : 07.01.2008 klo 16:48:23 |
|
"paikallisella foorumilla sanottaisiin nyt: Hulinaa!"
Jotain tuon tapaista sanoi jossain La Liga-ottelussa :ylös:
|
|
|
|
AllanMesörs
Poissa
Suosikkijoukkue: Eversti Wolfgang Luder, Waffen-SS
|
|
Vastaus #11 : 07.01.2008 klo 16:50:54 |
|
"paikallisella foorumilla sanottaisiin nyt: Hulinaa!"
Jotain tuon tapaista sanoi jossain La Liga-ottelussa :ylös:
tais olla Sevillan derby, kun kentälle lensi kaikkea paskaa kännykästä samovaariin. Toinen vaihtoehto on joku Real Madridin peli, missä pelaajat kävi aivan saatanan kuumina
|
|
|
|
hertsi-
Poissa
Suosikkijoukkue: olavi mäenpää
|
|
Vastaus #12 : 07.01.2008 klo 16:59:02 |
|
oliko viime kauden ratkaisu ottelu jossa pelasi real madrid ja "joku", Virkkunen huudahti 5-6 kertaa saman jutun nähdessään Tom Cruisen katsomossa. "Ja tuo kaveri ei ymmärrä jalkapallosta pätkänvertaa, miksi hän edes on täällä?"
|
|
|
|
Kossi Agassa
Poissa
|
|
Vastaus #13 : 07.01.2008 klo 17:11:14 |
|
Toki olen sitä mieltä, että sisäpiirinvitsien viljely koko maassa näkyvällä tv-kanavalla ei ainakaan pitkässä juoksussa ole järin hauska juttu, silloin tällöin toki menee.
No aika maltillisestihan Tuomas on mitään sisäpiirivitsejä heitellyt. Kyllähän normikatsojakin tajuaa nämä hulinat ja sen sellaiset sutkautukset, kunhan Tuomas ei vaan ala heittelemään mitään "HUORAA TURPAAN!!", "ota vahe brenkkua, mjötöööh!?!111+" tai "hiero sitä munalla" tyylistä insideläppää.
|
|
|
|
tamman siika
Poissa
Suosikkijoukkue: Kaikki kuolleet ja kuopattu
|
|
Vastaus #14 : 07.01.2008 klo 17:12:01 |
|
oliko viime kauden ratkaisu ottelu jossa pelasi real madrid ja "joku", Virkkunen huudahti 5-6 kertaa saman jutun nähdessään Tom Cruisen katsomossa. "Ja tuo kaveri ei ymmärrä jalkapallosta pätkänvertaa, miksi hän edes on täällä?"
Taisi olla juurikin tuo Real Madrid-Mallorca, jossa Virkkunen totesi Tompan seurueesta ainakin: "Ja tässä näemme ihmisiä, jotka eivät ymmärrä jalkapallosta yhtään mitään."
|
|
|
|
Freddy
Poissa
Suosikkijoukkue: Mikkelin Palloilijat
|
|
Vastaus #15 : 07.01.2008 klo 17:12:51 |
|
"paikallisella foorumilla sanottaisiin nyt: Hulinaa!"
Jotain tuon tapaista sanoi jossain La Liga-ottelussa :ylös:
Se meni näin :"ja eräällä keskustelu foorumilla sanoittaisiin nyt, että Hulinaa!"
|
|
|
|
fisutus
Poissa
Suosikkijoukkue: ACO
|
|
Vastaus #16 : 07.01.2008 klo 17:14:26 |
|
Pitääkö normaalikatsoja sitten Virkkusta päästä virahtaneena?
Ainakin sisko joka katselee Spanski futista( ) aina kehuu ja nauraa Virkkusen letkautuksille. Lisäksi kertoo tykkääväänsä kun suhtautuu jalkapalloon niin intohimoisesti, että "huutaa" ja innostuu selvästi rehellisesti. Melko samoja mietteitä itselläni myös. Ja ei se niitä foorum letkautuksiaan niin kauhean monesti viljele, että se haittaisi normaalikatsojaa.
|
|
|
|
Bristol Rovers
Poissa
|
|
Vastaus #17 : 07.01.2008 klo 17:14:40 |
|
Barcan pelissä tuli joskus hauska heitto, kun setä samuel törmäsi maalin takana olevaan tolppaan haarat edellä.. hetken huudettuaan virkkunen totesi rauhallisesti: "siinä jos laskee 1+1+1 niin..." en muista miten jatkui mutta kyllä nauratti
|
|
|
|
YLE ja MERISÄÄ
Poissa
Suosikkijoukkue: Fulham since 31.1.2008
|
|
Vastaus #18 : 07.01.2008 klo 17:17:11 |
|
Se meni näin :"ja eräällä keskustelu foorumilla sanoittaisiin nyt, että Hulinaa!"
Ei muuten tasan tarkkaan mennyt Tuo alkuperäinen oli paljon lähempänä. Jotenkin "Ja paikallisilla foorumeilla todettaisiin tässä kohtaa että Hulinaa!"
|
|
|
|
|
Spili
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi, Tervarit, AC Oulu
|
|
Vastaus #20 : 07.01.2008 klo 17:44:55 |
|
mutta miettikää jotain keski-ikäistä miestä, hän vain jää ihmettelemään kuka ihmeen arto?
Eipä tämä keski-ikäinen mies ainakaan jää. Olenhan nähnyt Artsin muutaman kerran livenäkin. Eivät kaikki forumnistit ole jotain teinareita
|
|
|
|
Freddy
Poissa
Suosikkijoukkue: Mikkelin Palloilijat
|
|
Vastaus #21 : 07.01.2008 klo 18:12:46 |
|
Eipä tämä keski-ikäinen mies ainakaan jää. Olenhan nähnyt Artsin muutaman kerran livenäkin. Eivät kaikki forumnistit ole jotain teinareita No tarkotin keski-ikäistä ei-forumistia
|
|
|
|
YLE ja MERISÄÄ
Poissa
Suosikkijoukkue: Fulham since 31.1.2008
|
|
Vastaus #22 : 07.01.2008 klo 18:19:50 |
|
Se hyvä puoli noissa on että oikein käytettynä keski-ikäinen ei-forumisti edes huomaa noita pieniä letkautuksia
|
|
|
|
|
-J-
Poissa
Suosikkijoukkue: ompisuomi
|
|
Vastaus #24 : 07.01.2008 klo 19:34:46 |
|
Parhaiten on jäänyt mieleen Virkkusen kommentti Iniestaa koskien parin vuoden takaisessa klassikossa. Meni jotenkin näin: "Ja siinä kalkkilaivan kapteeni Iniesta purjehti laivansa suoraan Zidanen eteen."
|
|
|
|
|
|