Mystinen metsätyömies
Poissa
Suosikkijoukkue: Taide, tiede ja rikollisuus.
|
|
: 22.01.2008 klo 18:33:32 |
|
Eli siirretääs tänne muutama viesti aiheesta toisesta ketjusta ja katsotaan syntyykö keskustelua? Treenipeleistäkin peritään pääsyliput. Onhan myös kustannuksia mm. hallivuokrat.
Vaikea uskoa että peritään maksuja yksittäisistä harkkapeleistä. Korkeintaan näistä turnauksista voisi jotain maksaa.
Ei ole ennenkään ollut tapana harjoitusvuoron aikana paikalla maleksivia laskuttaa. Jos tosiaan näin on, niin aika puupää on kyseessä, joka paikalle menee moista pelleilyä kustantamaan. En tähän äkkisiltään tosin usko, mutta jos on totta, niin kyseessä taas AC:n seurajohdolta sanoinkuvaamattoman amatöörimäistä puuhastelua. Joo. Olihan tuolla Jaro-ketjussakin mutinaa kun JBK höntsäilyyn myytiin lippuja ja jos tämä pelleily on leviämässä niin olisi ehkä laajemman keskustelun paikka siitä mitä seura viestii rahastaessaan kaikkein intohimoisimmilta kannattajiltaan muutaman satasen lisää kahvikassaan? Kannattajathan ovat seuralle pääomaa, eikä mikään helvetin kuiviin imuroitava lypsylehmä.
Typerät pellet. Niin Pietarsaaressa kuin Oulussakin. Onneksi Helsingissä on vapaa-ajan kilpailutilanne sen verran ankara, että kuntopiireistä tuskin aletaan rahaa naukumaan.
Oisko sul jeesaa vähä?
Myös GBK peri 7 euroa perjantaina Jaroa vastaan pelatussa harkkamatsissa Kipparihallissa Kokkolassa. Tämä pelattiin GBKn harjoitusvuoron aikana. Pelistä jäi 7 minuuttia pelaamatta, kun KPVllä alkoi harjoitusvuoro ja he eivät joustaneet yhtään omasta vuorostaan. JBK oli seuraavana Pietarsaaressa Jarolla ja siellähän perittiin myös maksuja. Metkaksi tekee peli Jaro vastaan JBK, kun kyseessä olivat saman seuran eri joukkueet. JBKhan yhdistyi ennen joulua Jaro II:een. Tämän fuusioporukan nimi on vielä avoin.
Kyllä täytyy seuran olla todella epätoivoisessa taloudellisessa jamassa, jos rahastaa paria kymmentä fania jostain verkkarihöntsystä. Ammattitaitoisissa organisaatioissa, jotka ymmärtävät kannattajien mukanaan tuoman henkisen pääoman päälle on tapana päinvastoin tarjota ilmaisia cup-pelejä kausikorttilaisille jne. Toisin on Pietarsaaressa, Oulussa ja Kokkolassa - tiedä mitä muita kyläpahasia vielä - joissa seurapomoa esittävät eläkkeelle potkitut liikunnanopettajat. Suomalaisessa jalkapallossa ei mikään liikahda eteenpäin ennen kuin näistä manageria kuntokisaverkkareissa leikkivistä tyhjäpersepaviaaneista päästään eroon...
|
|
|
|
jaja
Poissa
|
|
Vastaus #1 : 22.01.2008 klo 20:53:38 |
|
Oulussa on sitä jalkapallokulttuuria!
|
|
|
|
John Devey
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, Ilves
|
|
Vastaus #2 : 22.01.2008 klo 20:58:40 |
|
seurapomoa esittävät eläkkeelle potkitut liikunnanopettajat. Suomalaisessa jalkapallossa ei mikään liikahda eteenpäin ennen kuin näistä manageria kuntokisaverkkareissa leikkivistä tyhjäpersepaviaaneista päästään eroon... Tässä on kyllä vinha perä. Montako seuraa Suomessa on, jotka eivät ole puuhastelijoiden käsissä? Ei kovin montaa Niin ja pääsylipuille treenipeleihin :keskari: Onko seurojen tilanne jo noin hankala vai ovatko ideatohtorit vaan niin vitun tyhmiä? Ei ole järin viisasta kuseskella kannattajien kintuille, tosin mikäs ihme se on tyypeiltä jotka puhuvat "suurasiakkaista" tms älytöntä
|
|
|
|
Valonheitin
Paikalla
|
|
Vastaus #3 : 22.01.2008 klo 21:44:01 |
|
Oliskohan tässä kyseessä kuitenkin niin, että kulttuurikaupungissa ollaan valmiita maksamaan jalkapallosta. Jaron ottelussa lauantaina oli hieman enemmän katsojia, kuin tuo parikymmentä. Nämä ilmaiseksi katsomoon ruikuttajat ovat suomifutiksen syöpä, jotka pitäisi karsia pois. Jos tuote kelpaa vain ilmaisena tarjottuna, voi minun puolesta keskittyä vaikka syömään myrkkyä.
|
|
|
|
joppari
Poissa
|
|
Vastaus #4 : 22.01.2008 klo 21:46:22 |
|
Oliskohan tässä kyseessä kuitenkin niin, että kulttuurikaupungissa ollaan valmiita maksamaan jalkapallosta. Jaron ottelussa lauantaina oli hieman enemmän katsojia, kuin tuo parikymmentä. Nämä ilmaiseksi katsomoon ruikuttajat ovat suomifutiksen syöpä, jotka pitäisi karsia pois. Jos tuote kelpaa vain ilmaisena tarjottuna, voi minun puolesta keskittyä vaikka syömään myrkkyä.
Tuleva tyhjäpersepaviaani?
|
|
|
|
WiZ
Poissa
Suosikkijoukkue: KPV, Reima, Huuhkajat
|
|
Vastaus #5 : 22.01.2008 klo 22:04:35 |
|
KPV:n harkkapeleissä on aina 5€ pääsymaksu ja yleisöä riittää mukavasti. Ehkä joissain kaupungeissa oma joukkue ei ole vain yhtä tärkeä ja perus ilmaisliput houkuttaa?
|
|
|
|
Thouni
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Artsakh, M'well, Zapresic boys.
|
|
Vastaus #6 : 22.01.2008 klo 22:17:43 |
|
Joissain kaupungeissa pääsee ilmaisin katsomaan Veikkausliigaa ja joissain paikkakunnilla pitää hallihöntsyistäkin maksaa Ihan turhaa se on kyllä näistä tavallisista treenipeleistä jotain pääsymaksua periä, mutta hemmetin hienoa toki, jos silti katsojia on ihan mukavasti
|
|
|
|
satiainen
Poissa
Suosikkijoukkue: OPS
|
|
Vastaus #7 : 22.01.2008 klo 22:19:12 |
|
Paljon on "ihan mukavasti"? Seuraa tienaa tässä ehkä sata euroa, että mitäpä väliä...
|
|
|
|
Ali Hankkija
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS
|
|
Vastaus #8 : 22.01.2008 klo 22:26:45 |
|
Pääseekö lätkän treenipelejä katsomaan ilmaiseksi ?
|
|
|
|
bocanegra
Poissa
Suosikkijoukkue: TP-47
|
|
Vastaus #9 : 22.01.2008 klo 22:28:41 |
|
Niin, kysytään kendojanareilta miten tää pitäis hoitaa.
Ei todellakaan pääsylippuja höntsiin liigacuppia lukuunottamatta.
|
|
|
|
Valonheitin
Paikalla
|
|
Vastaus #10 : 22.01.2008 klo 22:31:31 |
|
Paljon on "ihan mukavasti"? Seuraa tienaa tässä ehkä sata euroa, että mitäpä väliä...
GBK-Jaro pelissä oli 293 maksanutta katsojaa. Itse en paikalle päässyt, enkä omaa satraapin yliluonnollisia kykyjä, joten en voi arvioida luotettavuutta. Ei tässä ole kyse mielestäni siitä mitä seura tienaa, vaan arvostuksesta. Tapahtumaa ei pitäisi seuran puolesta aliarvioida ilmaisella sisäänpääsyllä, tästähän media ja osa foorumisteista pitää huolen.
|
|
|
|
satiainen
Poissa
Suosikkijoukkue: OPS
|
|
Vastaus #11 : 22.01.2008 klo 22:37:14 |
|
GBK-Jaro pelissä oli 293 maksanutta katsojaa. Itse en paikalle päässyt, enkä omaa satraapin yliluonnollisia kykyjä, joten en voi arvioida luotettavuutta. Ei tässä ole kyse mielestäni siitä mitä seura tienaa, vaan arvostuksesta. Tapahtumaa ei pitäisi seuran puolesta aliarvioida ilmaisella sisäänpääsyllä, tästähän media ja osa foorumisteista pitää huolen.
Ohan toi ihan hyvä määrä Eiköhän näitte harjotuspelien tarkotus oo kuitenki kauteen valmistautuminen, eikä rahan tienaaminen. Ja edelliseen, jääkiekossa kai harjotuspelit on maksullisia, ku ne pelaa näitä turnauksia...
|
|
|
|
Valonheitin
Paikalla
|
|
Vastaus #12 : 22.01.2008 klo 22:40:18 |
|
Ohan toi ihan hyvä määrä Eiköhän näitte harjotuspelien tarkotus oo kuitenki kauteen valmistautuminen, eikä rahan tienaaminen. Ja edelliseen, jääkiekossa kai harjotuspelit on maksullisia, ku ne pelaa näitä turnauksia... Siis eihän näillä peleillä rahaa tehdä, mutta mielestäni joku pääsymaksu voi olla. Ainakin itse olen valmis maksamaan asioista, mistä olen kiinnostunut.
|
|
|
|
Tuoppi
Poissa
Suosikkijoukkue: SJK
|
|
Vastaus #13 : 22.01.2008 klo 22:49:45 |
|
TPS ei perinyt harjoituspelistä viime lauantaina mitään, eikä kuulemma peri myöskään LiigaCupin matseista. Itse kyllä menisin katsomaan näitä pelejä vaikka niistä jotain pitäisi maksaakin, mutta en kyllä valita kun kerran ilmaiseksi pääsee
|
|
|
|
misteri
Poissa
Suosikkijoukkue: FF Poker Tour I Bracelets: Final, Main, Money
|
|
Vastaus #14 : 22.01.2008 klo 22:53:16 |
|
TPS ei perinyt harjoituspelistä viime lauantaina mitään, eikä kuulemma peri myöskään LiigaCupin matseista. Itse kyllä menisin katsomaan näitä pelejä vaikka niistä jotain pitäisi maksaakin, mutta en kyllä valita kun kerran ilmaiseksi pääsee Eihän TPS peri "kannattajilta" mitään maksua normaalikaudellakaan Lutuurikaupungissa viihteestä maksetaan. ETELÄN PELLET käy peleissä vain ilmaiseksi ja silloin, kun ei ole kissanäyttelyitä.
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
|
Vastaus #15 : 23.01.2008 klo 03:45:04 |
|
Mielestäni maksun oikeudenmukaisuus riippuu pelin luonteesta. Selvät kilpailulliset harkkapelit maksavat ilman muuta (liigacup, UL-cup), mutta rahastaminen jostain reenivuoron pelistä ala TamU-PP-70 on kyllä vähän paksua. Jos nyt on kunnon tuomarit, kunnon peliaika ja tauot, palveluita (myyntiä, otteluohjelma), niin kyllä tuosta silloin rahaa voi pyytää, vaikka peli ei olisikaan osa mitään kilpailua.
|
|
|
|
Kolomen Kopeekan Keegan
Poissa
Suosikkijoukkue: ACO, IVFC, MTK Hungária ja Ikitaistelija TARE.
|
|
Vastaus #16 : 23.01.2008 klo 06:40:14 |
|
Oliskohan tässä kyseessä kuitenkin niin, että kulttuurikaupungissa ollaan valmiita maksamaan jalkapallosta. Jaron ottelussa lauantaina oli hieman enemmän katsojia, kuin tuo parikymmentä. Nämä ilmaiseksi katsomoon ruikuttajat ovat suomifutiksen syöpä, jotka pitäisi karsia pois. Jos tuote kelpaa vain ilmaisena tarjottuna, voi minun puolesta keskittyä vaikka syömään myrkkyä.
Siis eihän näillä peleillä rahaa tehdä, mutta mielestäni joku pääsymaksu voi olla. Ainakin itse olen valmis maksamaan asioista, mistä olen kiinnostunut.
Sama molempiin. Etelässä ei makseta esim. monen Ykkösen jengin peleistä muutenkaan (peleissä ei käy porukkaa ollenkaan tai mennään jollain seurakortilla), joten vaikeahan se on ymmärtää.
|
|
« Viimeksi muokattu: 23.01.2008 klo 06:41:33 kirjoittanut Kolomen Kopeekan Keegan »
|
|
|
|
|
Kutvonen
Paikalla
Suosikkijoukkue: Valioliiga-RoPS
|
|
Vastaus #17 : 23.01.2008 klo 06:48:24 |
|
GBK-Jaro pelissä oli 293 maksanutta katsojaa. Itse en paikalle päässyt, enkä omaa satraapin yliluonnollisia kykyjä, joten en voi arvioida luotettavuutta. Ei tässä ole kyse mielestäni siitä mitä seura tienaa, vaan arvostuksesta. Tapahtumaa ei pitäisi seuran puolesta aliarvioida ilmaisella sisäänpääsyllä, tästähän media ja osa foorumisteista pitää huolen.
Nimenomaan näin. Nimellinen hinta (lue: esim. 1-2 euroa) harjoituspelin lipusta ei olisi paha hinta ja osoittaisi kuitenkin seuran arvostavan omaa tuotetaan sen verran että ei sitä ilmaiseksi tarjoa. Tietenkään harjoitusmatsista ei pidäkään periä täyttä hintaa, sen voi huoletta jättää sarja- ja cup-otteluihin. Kummasti sitä kuitenkin arvostaa jotain enemmän kun siitä on maksanut, vaikka sitten ihan pelkän lantin.
|
|
|
|
muumi
Poissa
Suosikkijoukkue: minä en nettikiusaa
|
|
Vastaus #18 : 23.01.2008 klo 08:04:56 |
|
Mielestäni maksun oikeudenmukaisuus riippuu pelin luonteesta. Selvät kilpailulliset harkkapelit maksavat ilman muuta (liigacup, UL-cup), mutta rahastaminen jostain reenivuoron pelistä ala TamU-PP-70 on kyllä vähän paksua. Jos nyt on kunnon tuomarit, kunnon peliaika ja tauot, palveluita (myyntiä, otteluohjelma), niin kyllä tuosta silloin rahaa voi pyytää, vaikka peli ei olisikaan osa mitään kilpailua.
Sama. Eikä sen hinnan tarvitse olla mikään iso, euro tai pari euroa riittää, eikä yhden kahvikupin hintainen pääsymaksu aja ketään potentiaalista katsojaa pois. Ja jos ei millään kehtaa "rahastaa" treenipeleistä, niin ainahan sitä voi laittaa vapaaehtoisen maksun, kuten jossain on muistaakseni tehty. Kun katsojat ovat maksullisia, se muuttaa niin joukkueen, seuran kuin katsojienkin toiminnan vaativammaksi ja tuo ottelulle arvoa. Edelleen suomalaisen jalkapalloilun suurin ongelma on itsetunnon puute. Jos edes oma väki ei kunnioita ja ole ylpeä lajistaan, niin miten tuulipukukatsojat sitten?
|
|
|
|
Mystinen metsätyömies
Poissa
Suosikkijoukkue: Taide, tiede ja rikollisuus.
|
|
Vastaus #19 : 23.01.2008 klo 08:29:28 |
|
Voi herramunjee. Markkinointi on pikkasen monimutkaisempi juttu kuin ajatuskuvio: tuotteen arvo nousee kun sen hintaa nostetaan. Tämä on juuri tätä pelleilyä kun verkkaripellet leikkivät liikemiestä. Kärjistäen homma on juuri päin vastoin. a) tuote tehdään kiinnostavaksi sitouttamalla kanta-asiakkaita esim. ilmaisilla harjoituspeleillä. b) tuotteelle löydetään uusia kuluttajia markkinoimalla ilmaisia harjoituspelejä. c) kun tuotteelle on riittävästi kysyntää ja kuluttajat kokevat tuotteen arvokkaaksi voidaan tuotteen (kilpailullisten otteluiden) hintaa nostaa. Ei tämä ole itsetuntokysymys, joka kohenee rahastamalla innokkaimpia faneja lisää.
|
|
|
|
Valonheitin
Paikalla
|
|
Vastaus #20 : 23.01.2008 klo 09:01:01 |
|
Ai vain ilmaispelit herättävät kiinnostusta. Suomessa jalkapalloa voi seurata jumalattoman edullisesti, enkä ymmärrä miten ilmaiset harjoituspelit palvelevat seurojen toimintaa. Uusia kuluttajia löydetään toki markkinoinnilla, mutta esim. juuri noita lipputuloja voi ohjata mainontaan. Joukkeen asemaa yhteiskunnassa ja kaupungissa tulisi käyttää mainonnan aseena, ei sitä että meille pääsee ilmatteeksi.
Mielestäni on hyvä totuttaa ihmiset ajatusmalliin, että joukkue x:n palveluista joutuu maksamaan, jopa harjoitusotteluissa. Eipä ainakaan ole kynnys kesän koitoksiin liian korkea.
Voiko esim. Makuunista pyytää ilmaiseksi vähemmän jänniä elokuvia??
|
|
|
|
Mystinen metsätyömies
Poissa
Suosikkijoukkue: Taide, tiede ja rikollisuus.
|
|
Vastaus #21 : 23.01.2008 klo 09:17:51 |
|
Voiko esim. Makuunista pyytää ilmaiseksi vähemmän jänniä elokuvia??
Ei, mutta Makuunista ei myöskään vuokrata videoita, jotka sisältävät elokuvan lukuharjoitukset. Kirjakaupassa ei myöskään myydä kirjoja, jotka sisältävät kirjailijan kymmensormijärjestelmäharjoituksia. Museot eivät myöskään pyydä pääsymaksua näyttelystä, joka koostuu tunnetun maalarin pohjakankaista. Teatterit eivät tapaa myydä lippuja harjoituksiin, eivätkä messujärjestäjät pyydä pääsymaksua rakennuspäiviin. Tietääkseni pääsymaksua ei ole yritetty naukua minkään muun urheilulajin piirissä harjoitustapahtumiin. Itse asiassa sitä pidettäisiin varmasti naurettavana. Harjoitusten/keskeneräisen työn katselusta näyttävät laskuttavan vain pohjoisemman Suomen jalkapallojoukkueet.
|
|
|
|
Kolomen Kopeekan Keegan
Poissa
Suosikkijoukkue: ACO, IVFC, MTK Hungária ja Ikitaistelija TARE.
|
|
Vastaus #22 : 23.01.2008 klo 09:32:53 |
|
Harjoitusten/keskeneräisen työn katselusta näyttävät laskuttavan vain pohjoisemman Suomen jalkapallojoukkueet.
Korjataan nyt sen verran, että ACO:lla eivät ole treenimatsit tähän mennessä maksaneet mitään, liigacupissakin oli vain vapaaehtoinen pääsylippumaksu. Pointtini oli siinä, että olisin valmis pienen maksun pulittamaan suosikkijoukkueeni harjoitusottelusta.
|
|
|
|
TeukkaS
Poissa
Suosikkijoukkue: MEILTÄHÄN TÄMÄ KÄY!
|
|
Vastaus #23 : 23.01.2008 klo 09:35:55 |
|
Tietääkseni pääsymaksua ei ole yritetty naukua minkään muun urheilulajin piirissä harjoitustapahtumiin. Itse asiassa sitä pidettäisiin varmasti naurettavana.
Kendo. Myös yksittäisissä otteluissa.
|
|
|
|
WiZ
Poissa
Suosikkijoukkue: KPV, Reima, Huuhkajat
|
|
Vastaus #24 : 23.01.2008 klo 09:36:54 |
|
Paljon on "ihan mukavasti"? Seuraa tienaa tässä ehkä sata euroa, että mitäpä väliä...
KPV:n peleissä on aina yleisöä vähintään se 100 oli vastus mikä tahansa. GBK:ta vastaan voi olla maksimimäärä mitä halliin saa ottaa eli 500 henkeä. Lippu tosiaan maksaa 5€, mutta silti yleisöä riittää. Eräiden asennetta en ihmettelekkään kun kuulemma saa kausareita eräillä joukkueilla kympillä jne. Ehkä siellä ajatellaan ettei omaa seuraa kannata tukea? Mikähän onkaan syy Suomalaisten seurojen pieniin lipputuloihin vaikka yleisöä käy koko ajan enemmän...
|
|
|
|
|
|