Lisäksi huomautettakoon, että Udine on vahvasti kaksikielistä aluetta, jossa friulin kieli ja italia sekoittuvat arkipäivän kanssakäymisessä yhteen ja siten odotukset italian kielen korrektiuden kannalta ovat hyvinkin alhaiset. Furlaanien perusitalia on aika yksinkertaista, koska moni puhuu sitä toisena kielenä (tai jopa kolmantena, jos vielä paikallinen sloveniankielinen vähemmistö otetaan huomioon) ja siten myös virhetoleranssi on hyvin korkea. Täten kieliolosuhteet eroavat yllättävän vähän Skrabbin kotoisesta Svenskösterbottenista, vaikka siellä ruotsilla onkin selvästi vahvempi asema kuin friulilla Friulissa ja suomea osataan keskimäärin huonommin kuin italiaa Udinessa. Pohjoisitalia on myös siinä mielessä mukava paikka opetella paikallisia kieliä, että täällä ihmisillä on aidosti kannustava asenne ja osoittavat avoimesti kiitollisuutta siitä, että ulkomaalainen yrittää edes kehnosti vängätä italiaa tai friulia.
Kulttuurisesti mielestäni Friuli muistuttaa muutenkin Pohjanmaan ruotainkielistä rannikkoa. Paikallinen protestanttinen työn etiikka, perhekeskeisyys, vähemmistötietoisuus, myöhäinen siirtyminen maataloudesta teolliseen tuotantoon ja samaistuminen pikemminkin Itävaltaan ja keskieurooppalaisuuteen kuin muuhun Italiaan ja eteläeurooppalaisuuteen saavat mielestäni täkäläiset muistuttamaan pampeeseja ja heidän itsekäsitystä suomalaisessa ja pohjoismaisessa kontekstissa.
Fuorce Udin!
.. no, tässä sitä vahvistusta teesilleni jo tulikin, mutta pitää myös muistaa, ettei
Friuli ole mitenkään poikkeuksellinen alueellinen yhteisö Italiassa, vaan vastaavia tai tiukemminkin eriytyneitä aluerealiteetteja löytyy ympäri maata; esim. Etelä-Tiroli ja Aostanlaakso keihäänkärkinä, ja meren pässä Sardinia ja Sisilia. Huomionarvoista on kuitenkin se, että italian kielen - eli firenzeläiskoulukunnan kirjallisen tuotoksen (vaikka kenties sitä 'puhtainta' italiaa puhutaan itse asiassa Sienan kaupungissa) - kotiseudulla Toscanassa (mutta tämäkin oli lopulta vain politiikkaa ja itse asiassa oli myös hyvin mahdollista, että 'italian kieleksi' olisikin muodostunut
sisilalaisen tai
milanolaisen koulukunnan kirjakieli) huomataan myös vastaavaa. Onhan Toscanankin historia itsenäisen suurherttuakunnan historiaa mm. ranskalaisin vivahtein ja etruskiesi-isien taustoin. Italia on kenties maailman otollisin maaperä oppia vierasta kieltä, kun paikallisväestön kielitaito on niin nuorta ja säännönmukaiseen kielenopiskeluun kannustetaan ja tarjotaan mahdollisuuksia joka puolella. Olen itse kuitenkin aikanaan opiskellut maassa myös italian kielen opettamista ulkomaalaisille ja kyllähän Viinioksan jutuissakin on vinha perä. ..
Funktionaalisen kielitaidon, eli että pystyy myös tuottamaan kieltä, kehittyminen vie vuosia, ja silloin on jo luultavasti maakin vaihtunut. Luetunymmärtäminen on saavutettavissa, mutta ainoa hyöty siitä on kyky lukea lehtijutut.
.. peruskurssitasoinen italia vaikuttaa suomalaisittain helpolta kieleltä, koska rakenne on selkeä ja lausumisessa vain muutamia kompastuskiviä, mutta pitäisi muistaa kielenopiskelun olevan aina pelkkää pyristelyä juoksuhiekassa, ja niinpä tosiasiallisesti vastaan on tullut vain kourallinen italian kieltä sujuvasti puhuvia ei-äidinkielisiä ihmisiä. Esim. Suomessa nimenomaan Italian ihailijana ja tuntijana profiloitunut Jukka Pakkanen puhuu hyvin kehnoa italiaa. Mutta ei tällä ammattilaisfutarin elämässä ole suurtakaan merkitystä. Kieli, joka täytyy osata, on rajatun termistön fudisjargonia, ja vaikka juuri
italiassa kyseessä onkin kattavampi kielitermistöalue kuin missään muussa kielessä, ei olla mahdottoman tehtävän edessä. Kieliopin perusteet ja hyvin kapea sanavarasto oman ammattialueen erikoissanaston ulkopuolelta riittää urheilulehtien päivittäiseen selaamiseen, vaatekaupoissa ja ravintoloissa asiointiin, fanien morjesteluun ja toimittajien banaaleihin kysymyksiin vastailuun. Zlatan on tästä kaikesta hyvä esimerkki. Vierasta kieltä ammattifutarin ei siis pitäisi mahdollisuuksia kartoittaessaan missään nimessä ainakaan pelätä, sillä vaatimuksethan eivät ole kovat.
