VictoryPernod
Poissa
|
|
Vastaus #325 : 06.06.2008 klo 09:40:19 |
|
Itsekkin pääsin pitkästä aikaa katsomaan Iirojen peliä ja se oli juuri sellaista mitä täällä on puhuttu että vasu heittää hörkön päähän ja sitten mennään!! No se tuotti tänäänkin tulosta kaksi ensimmäistä maalia tuli pitkästä pallosta linjan taakse. Tuolla pelillä iirot tulevat säilymään helposti kärkikahinoissa. Yksi juttu jäi vaivaamaan, iirojen maalivahti tommi parkkila. En tosiaan ole montaa peliä nähnyt iiroilta tällä kaudella mutta kyllä todella epävarmalta näytti ja molemmat maalit oli otettavissa, oli myös aika hupaisa seurata yleisön reaktioita aina kun veto tuli iirojen maalia päin Tommin muistan jo vuosien takaa ja ikinä en ole häntä kauhean vakuuttavana pitänyt eikä tämä päivä sitä muuttanut. Onko tosiaan näin että tommi on kantanut ykkösveskan viittaa koko kauden? ja jopa kantaa? Itsekin ajattelin kun Parkkila hankittiin paikkaamaan Iirojen maalinsuuta, että ihan hyvä kakkosveska. Peli silloin tällöin niin kyllä peli kulkee, mutta pitkässä juoksussa tulee liian paljon ailahtelevaisuutta ja kun sillä on tapana heijastua koko puolustuspään pelaamiseen epävarmuutena, niin ei hyvä! Keskitalon kuntoutumista odotellessa, vai mitä Tveni?
|
|
« Viimeksi muokattu: 06.06.2008 klo 09:41:32 kirjoittanut VictoryPernod »
|
|
|
|
|
Tveni Trii
Poissa
Suosikkijoukkue: Oi Suomi on!
|
|
Vastaus #326 : 06.06.2008 klo 09:45:40 |
|
Itsekin ajattelin kun Parkkila hankittiin paikkaamaan Iirojen maalinsuuta, että ihan hyvä kakkosveska. Peli silloin tällöin niin kyllä peli kulkee, mutta pitkässä juoksussa tulee liian paljon ailahtelevaisuutta ja kun sillä on tapana heijastua koko puolustuspään pelaamiseen epävarmuutena, niin ei hyvä! Keskitalon kuntoutumista odotellessa,vai mitä Tveni? :yl os:
Jos huhuihin on uskominen, niin Keskitaloa saa tovin odottaa. Ei kuulemma ole ihan lähiaikoina tulossa pelikuntoon. vai mitä Tveni? Tää on varmaan joku sisäpiirin vitsi, mikä meni kyllä täysin ohi.
|
|
|
|
Tveni Trii
Poissa
Suosikkijoukkue: Oi Suomi on!
|
|
Vastaus #327 : 06.06.2008 klo 13:01:25 |
|
Suonperä jättää Iirojen naiset
Länsi-Suomi, Rauma Pallo-Iirojen naisjoukkuetta valmentanut Tero Suonperä jättää joukkueen valmennustehtävät. Länsi-Suomen saamien tietojen mukaan Suonperä palaa takaisin entiseen kotikaupunkiiinsa Ouluun. Pallo-Iirojen naisjokkueen harjoituksia johti eilen jo uusi valmentaja, mutta seura ei paljastanut uuden valmentajan nimeä. Myös Tero Suonperä oli kovin vaitonainen valmennuspestinsä päättymisestä. - En kommentoi millään tavalla tässä vaiheessa, kommentoi Suonperä eilen illalla.
Vaihtopenkki ei kiinnostanut Marcelo da Silvaa
KIMMO MÄKELÄINEN Länsi-Suomi, Rauma Toppari Marcelo da Silvan piti olla tärkeimpiä lenkkejä Pallo-Iirojen ryhmässä, mutta toistaiseksi brasilialaista ei ole edustusjoukkueen paidassa tositoimissa nähty. Eilen da Silva ei ollut mukana edes vaihtopelaajan roolissa, vaan Iirojen penkillä istui joukko junioreja. - Silva sanoi tiistain treenien jälkeen, että hän ei tule vaihtopenkille. Jos hän ei meillä tule vaihtopenkille, ei hän mahdu mukaan lainkaan. Hän ei millään mahdu avaukseen, Kari Latvanen paljasti. Peliaikaa da Silvalle on herunut ainostaan Pallo-Iirojen reservijoukkueen paidassa. - Hän ei ole lähelläkään avauskokoonpanon paikkaa. Hänen liikkeensä on niin huonoa. Meidän pelisysteemimme on sellainen, että tarvitsemme alakerrassamme jalkoja. Vasile Marchis ei ole kovin nopea pelaaja, joten hänen rinnalleen tarvitaan toinen, joka on nopea. Koskisen Antti on sellainen, Jari Niemi selvitti. Da Silva on siis jäänyt puhtaasti Marchisin varamiehen rooliin. - Näinkin voidaan sanoa, Niemi myönsi. Eka uutinen ei kauheana yllätyksenä tullut. Terpan kädenjälki on ollut sen verran komeaa Raumalla, että nyt on hyvä aika jättää Iirot ja hakea kokemusta muualta. Tarjouksia varmasti satelee joka puolelta. : Da Silvan kitinä ei ole kauhean yllättävää. Onhan se nyt ihan kamalaa jos nuori pojan "nulikka" vie pelipaikan. Niinkuin aiemminkin totesin, on kuin laittaisi rahaa pankkiin kun antaa Koskiselle peliaikaa da Silvan istuessa penkillä/katsomossa. Luulisi lähes ammattilaisen keskittyvän omaan tekemiseen ja sitä kautta hommaavan pelipaikan. Ei sitä pelipaikkaa lehtien kautta saa, ainakaan tämän valmennuskaksikon aikana.
|
|
|
|
Sukeltava Sorsa
Poissa
|
|
Vastaus #328 : 06.06.2008 klo 14:11:22 |
|
Luulisi lähes ammattilaisen keskittyvän omaan tekemiseen ja sitä kautta hommaavan pelipaikan. Ei sitä pelipaikkaa lehtien kautta saa, ainakaan tämän valmennuskaksikon aikana. Puolustetaan sen verran Silvaa ettei hän lehtiin ole ollut yhteydessä vaan juttu on irroitettu valmentajan lausunnosta koskien Silvan poissaoloa eilisestä matsista. Ja kun peli kulkee niin rapoakin ilmestyy: http://www.palloiirot.fi/tiedotearkisto/?num=15225 P-Iirot - FC Espoo 4-2 (2-0) 1-0 25' Juho Torkkeli (Aleksi Latvanen) 3-1 70' Nicholas Brain 2-0 43' Kimmo Hörkkö (Jukka Raivio) 3-2 80' Brain 3-0 60' Hörkkö (Aleksi Latvanen) 4-2 90' Juho Hyysalo (Vasile Marchis)
Pallo-Iirojen kokoonpano:
Parkkila Ulanen Koskinen Marchis Kanerva Raivio Peltonen (80' Salminen) Torkkeli Latvanen Patola (78' Hyysalo) (23' Pertola) Hörkkö
FC Espoon kokoonpano: 1 Leinonen 3 Eskola 4 Heiskanen 5 Kuusjärvi 6 Virtanen 7 Katainen 8 Leppälahti 9 Arvola 20 Keisanen 28 Kabashi 29 Brain
Veikkauksen 1X2-palkinnot:
3 pistettä - Kimmo Hörkkö 2 pistettä - Nicholas Brain 1 piste - Vasile Marchis
Äijänsuon stadionilla nähtiin mitä kauniimman suvi-illan vallitessa erittäin viihdyttävä kakkosdivisioonan kamppailu. Molemmat joukkueet pääsivät otteluun lähes parhaalla kokoonpanollaan. Iiroilta pikkuloukkaantumisten takia puuttuivat Sami Vahanto, Nico Rinne sekä Patrick Urmson. FC Espoon huomattavin poissaolo kokoonpanosta oli 2 maalia tällä kaudella viimeistellyt Joni Korhonen. Erittäin nuori FC Espoon joukkue (vanhin pelaaja -85 syntynyt) oli ensimmäinen tällä kaudella Raumalla nähty joukkue, joka pelasi ennakkoluulotonta ja viihdyttävää futista, eikä vain tyytynyt bussin parkkeeraamiseen kuudentoistarajalle.
Pallo-Iiroilta vahva ensimmäinen puoliaika
Yleisöön menevästä ottelusta saatiin viiteitä jo ensimmäisen kymmenen minuutin aikana. Ensin Hörkön maalivahdin ylinostetun chipin tielle asettui ylärima ja vain hetkeä myöhemmin Latvanen pääsi tykittämään voimalla kohti maalia ja samainen ylärima pelasti Espoon takaiskulta. 25 minuuttia joutui Äijänsuon kotiyleisö odottelemaan äänihuulten avaamista ennenkuin Juho Torkkeli päästi riemun valloilleen. Torkkeli pääsi laidaltaan läpi ja sijoitti pallon kauniisti ja varmasti takakulmaan. Maalin jälkeen pelin hallinta säilyi suvereenisti Iiroilla ja painostus pakotti espoolaiset rikkomaan lähellä kuudentoista rajaa muutamaan otteeseen. Vaparikuntoaan paristakymmenestä metristä pääsi kokeilemaan niin Kimmo Hörkkö kuin Aleksi Latvanenkin, mutta valitettavasti tuloksettomasti tällä kertaa. Kimmon työnteko kärjessä palkittiin 43 minuutin pelin jälkeen, kun hän onnistui pallon riistossa ja taisteli tiensä Shefkimäisesti läpi Espoon keskuspuolustuksen ja viimeisteli 2-0 osuman. Puoliajan viettoon lähdettiin 2-0 kotijohdossa.
Espoo vaihtoi taktiikkaansa puoliajalla ja pääsi peliin mukaan toisella puoliajalla ensimmäistä huomattavasti paremmin ja varsinkin kaksikko Pauli Kuusijärvi ja Nicholas Brain erottui vierasjoukkueen riveistä erittäin positiivisesti. Ottelusta kehkeytyi loppua kohden yllättävänkin fyysinen ja tunnelatauksellinen. Ottelun turkulainen pillipiipari Jyri Holma piti kuitenkin ottelun narut hyvin käsissään eikä tunnelataus päässyt missään vaiheessa kiehahtamaan yli.
60 minuutin pelin jälkeen ottelu tuntui ratkeavan kun Hörkkö hassutti espoolaispuolustuksen pystökaffelle ja niittasi ratkaisevan oloiset 3-0 lukemat taululle. Syötön osumaan antoi Aleksi Latvanen. Espoolaiset kuitenkin osoittivat venymiskykynsä ja pääsivät peliin mukaan kolmannen maalin jälkeen minuutti minuutilta paremmin ja heiltä hylättiinkin yksi maali paitsiona 65 minuutin pelin jälkeen. Ottelukellon näyttäessä 70 minuuttia, sattui Iiroille synkkä 10 minuutin jakso, jonka aikana Nicholas Brain pääsi iskemään kahdesti kotijoukkueen puolustuksen seuratessa molempia maaleja aitiopaikalta. Ensimmäisessä maalissaan Brain pisti Iirojen puolustajat pakettiin ja niittasi varmasti 3-1 kavennusmaalin ohi Tommi Parkkilan. Espoolaisten toinen maali oli hieman erikoisempi. Niin espoolaiset kuin raumalaisetkin jäivät odottamaan vaparivihellystä espoolaisten hyväksi. Tätä ei kuitenkaan koskaan tullut vaan Brain reagoi tilanteeseen ensimmäisensä ja pääsi tuikkaamaan irtopallon ohi vastaantulleen Parkkilan. Iiro-miehistö ei tämän enempää hölmistynyt espoolaisten kirivaihteesta vaan otti ottelun hallinan takaisin omiin käsiinsä. Iirojen valmennusjohto päästi tulevaisuuden lupauksia vaihdosta kentälle keräämään minuutteja vyölleen ja kolmannessa kakkosdivarin matsissa kentälle päässyt Juho Hyysalo kiitti Latvanen-Niemi kaksikkoa mitä makeimmalla tavalla. Vasile Marchisin pitkä avaus tavoitti Juhon boksista, jonka hän otti erittäin kauniisti alas ja tykitti uransa avausmaalin Iirojen edustuksen paidassa ohi voimattoman espoolaismaalivahdin.
Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa molempien joukkueiden valmentajat olivat tyytyväisiä viihdyttävään otteluun ja Iiro valmentajat jakoivatkin erityiskiitosta FC Espoon kolleegalleen rohkeasta pelitavasta. FC Espoon valmentaja Mikko Taivassalo puolestaan harmitteli voitto-osumaksi jääneen 3-0 osuman syntymistä, mutta jakoi samalla kiitosta joukkueensa hyvälle esitykselle. Latvanen-Niemi kaksikko ei luonnollisestikkaan ollut tyytyväinen päästettyihin maaleihin mutta 4 tehtyä maalia ja kolme pistettä sen sijaan lämmittivät mieltä. -3 pistettä saatiin loppujen lopuksi ja hyvä näin, totesi Niemi.
Kahden maalin mies ja ottelunparhaana palkittu Kimmo Hörkkö myönsi lehdistötilaisuudessa että ennen ottelua perhosia oli vatsassa futiskoulussa tehdyn leikkimielisen lupauksen johdosta normaalia enemmän. Iirojen junioripäälikkö Pasi Lehtonen lupasi jalkapallokoululaisille että Kimmo punnertaa perjantain futiskoulun yhteydessä 100 kertaa keskellä kenttää ellei osu FC Espoon verkkoon. Kimmo osui kahdesti joten kysymys kuuluukin oliko junioripääliköllä vastalupaus maalien varalle?
Tulevina viikkoina raumalaisia jalkapallon ystäviä hemmotellaan todenteolla.
Maajoukkuetason huippufutista on Äijänsuolla tarjolla keskiviikkona 11.6. klo 18 jolloin raumalaista futisyleisöä viihdyttää Suomen alle 17-vuotiaiden maajoukkue vastassaan Viron vastaava kokoonpano Pohjola Cupin näytösottelussa (Iirojen Verneri Salminen on valittu Suomen kokoonpanoon kyseiseen otteluun). Samaiset joukkueet kohtaavat toisensa jo Maanantaina 9.6. Euran Wembleyllä klo 18 (Eurassa Suomen paidassa nähdään EuPan kasvatti ja Iiroja tällä hetkellä edustava Eetu Setänen) Raumalaisille on pikku huuhkajien Viro-matsin lisäksi tarjolla laajempi kattaus tulevaisuuden tähtien taitodonnäytteitä kun C-ikäisten parhaimmisto kohtaa Pohjola Cupin (piirijoukkueiden turnaus) merkeissä toisensa Äijänsuon futispyhätöissä (matsit stadionilla & hallinurmella). Futiksen superviikonloppua puolestaan vietetään Raumalla viikon kuluttua kun lauantaina 14.6. B-junioreiden seuraavassa SM-karsintasarjan ottelussa otalahden nurmelle vastaan asettuu mustavalkoraitapaitainen paikallisvastustaja eteläiseltä esikaupunkialueelta, TPS. Ottelualkaa Otan yleisurheilukentän nurmella klo 17. Miesten edustus saa sunnuntaina Äijänsuon stadionilla vastaansa samalta suunnalta saapuvan Interin farmijoukkueen Sinimustat. Edustuksen ottelu alkaa tuttuun kellon aikaan eli klo 18.30. Naisten edustusjoukkue on puolestaan tulessa jo ensi lauantaina klo 16 kun vastaan asettuu KPV Kokkolasta.
Tervetuloa seuraamaan laatufutista paikanpäälle !
EDIT: Meinas ihan unohtuu http://www.palloiirot.fi/tiedotearkisto/?num=15235Pallo-Iirojen naisten joukkueen valmentaja vaihtuu Pallo-Iirojen ykkösessä pelaavan naisten joukkueen valmentajana toiminut Tero Suonperä joutuu jättämään joukkueen valmennustehtävät, koska hän muuttaa uuden työnsä takia Ouluun.
Joukkueen uusi valmentaja on Harri Virtanen. Hati on parisen kautta vetänyt henkeä Iirojen kilpailujoukkueiden valmennustyöstä. Kokonaan irti jalkapallosta hän ei ole ollut, vaan on jatkanut työtään Palloliiton valmentajakouluttajana. Lisäksi hänen valmentajantaidoistaan ovat tänä aikana päässeet hyötymään Iirojen nuoret 95 ja 98 syntyneet pojat.
Valmentajien vaihtumiset kesken kauden ovat aina todella harmillisia ja aiheuttavat hämminkiä niin seuran kuin joukkueenkin sisällä. Onneksi löysimme joukkueelle nopeasti uuden valmentajan. Toinen hyvä asia tilanteessa on, että joukkueen muu valmennusryhmä pysyy entisellään, kertoi seuran kilpailupäällikkö Harri Kanerva. Hati on kokeneena ja ennenkin naisten joukkuetta valmentaneena erinomainen valinta jatkamaan Teron valmennuspestiä, jatkoi Kanerva.
Virtanen veti ensimmäiset harjoitukset joukkueelle eilen torstaina. Ensimmäisen pelinsä uuden valmentajan johdolla joukkue pelaa huomenna lauantaina, kun se kohtaa kotiottelussaan KPV:n Kokkolasta. Ottelu alkaa Äijänsuon stadionilla klo 16.00.
|
|
« Viimeksi muokattu: 06.06.2008 klo 14:14:30 kirjoittanut Sukeltava Sorsa »
|
|
|
|
|
JoSa
Poissa
Suosikkijoukkue: P-Iirot, Leeds
|
|
Vastaus #329 : 07.06.2008 klo 13:37:45 |
|
Päivitetääs taas vähä ku muutakaa tekemistä
Hörkkö 4+2 Latvanen 2+3 Torkkeli 3+1 Marchis 2+1 Urmson 1+0 Pertola 1+0 Rinne 1+0 Koskinen 0+1 Patola 1+1 Parkkila 0+1 Raivio 0+1 Hyysalo 1+0
|
|
|
|
Pellikka
Poissa
|
|
Vastaus #330 : 08.06.2008 klo 19:41:15 |
|
Huima-Piirot 0-1.Hörkkö iski ainokaisen! Tuomari sekoittanut pelin täysin.Yhteensä 20 varoitusta+Torkkeli ja Latvanen kahdella keltaisella ulos!!
|
|
|
|
Veivari
Poissa
|
|
Vastaus #331 : 09.06.2008 klo 06:44:42 |
|
20 varoistusta?!?! Mitä siellä on tapahtunut :
|
|
|
|
|
Sukeltava Sorsa
Poissa
|
|
Vastaus #333 : 09.06.2008 klo 14:15:09 |
|
Virallinen selitys tapahtumiin: http://www.palloiirot.fi/tiedotearkisto/?num=15240Otteluraportti: Äänekosken Huima - P-Iirot Pallo-Iirot haki tärkeät kolme pistettä Äänekosken Huimalta 0-1 (0-0) voitolla. Ottelun ainoa maali syntyi 55. peliminuutilla Kimmo Hörkön toimesta. Rikemäärältään ja otteiltaan ihan normaalista kakkosen ottelusta poikkeamatta, P-Iirot joutui lopettamaan ottelun kahdeksalla kenttäpelaajalla. Ottelun tuomarilla, jyväskyläläisellä Jouni Aapajärvellä oli ilmeisen kova halu näyttää kuka kentällä määrää ja antoi kortin viuhua joka virheestä. Raumalaiset lähtivät otteluun muuten samalla avauskokoonpanolla kuin FC Espoo otteluun, mutta kyseisessä ottelussa loukkaantuneen Juho Patolan korvasi vasemmalla laidalla Miika Pertola.
Tasapaksu ensimmäinen puoliaika
Ottelun tiukasta linjasta saatiin osviittaa jo neljännellä peliminuutilla, kun Saku Peltonen sai keltaisen kortin pelin viivyttämisestä, pistettyään vapaapotkun liian aikaisin liikkeelle! Saku sai kuitenkin uusia vapaapotkun ja hyvä keskitys oikeasta laidasta löysi Kimmo Hörkön pään reilusta kymmenestä metristä, mutta hänen pusku suuntautui puolisen metriä yli oikean yläkulman. Tämän jälkeen peli oli molemmilta joukkueilta hieman sekaisin pelaajien ihmetellessä ottelun pillipiiparin toimia kentällä. Ensimmäisen puoliajan paras tilanne osui Antti Koskiselle 25. minuutin kohdalla. Saku Peltosen kulma tavoitti Vasile Marchisin taka-alueelta, joka jatkoi pallon takaisin etutolpalle. Antti kuitenkin epäonnistui puskussaan lähietäisyydeltä. Reilu viisi minuuttia tästä, Miika Pertola teki hyvän nousun laidalta ja syötti Hörkölle keskelle. Käännös ja nopea laukaus kohti etuyläkulmaa kilpistyi kuitenkin Huiman maalivahdin, Mika Wacklinin paraatipelastukseen. Pelaajat olivat valmistautumassa jo tauolle lähtöön, kun tuomari päätti vaikeuttaa Iirojen peliä ajamalla Juho Torkkelin ulos kentältä kahden keltaisen kortin johdosta.
Ensimmäinen puoliaika käytiin hienoisessa kotijoukkueen hallinnassa. Useat kulmapotkut ja pari virhettä paitsiolinjan vetämisessä aiheuttivat hieman painetta vierasjoukkueen päädyssä, mutta Huima ei kuitenkaan saanut vaarallisia maalipaikkoja aikaiseksi. Tiedä vaikuttiko pitkä bussimatka vai mikä, mutta raumalaisten liike oli välillä varsin verkkaista ja helppoja virheitä sattui useammalle pelaajalle.
Vajaalla pelannut raumalaisryhmä pääsi paremmin peliin mukaan toisella puoliajalla
Kerättyään tauolla energiaa, Pallo-Iirot tuli todella terävästi toisen puoliajan alkuun, huolimatta miesvajauksesta. 4-4-1 muodostelmaan vaihtanut vierasjoukkue piti palloa hyvin ja pelin painopiste pysyi vahvasti Huiman päädyssä. Kun 50 minuuttia oli pelattu, oli Iirot lähellä siirtyä johtoon. Jukka Raivio antoi hyvän kulman maalin edustalle, Pertola puski pallon hyvin kohti takakulmaa, mutta Huiman puolustus korjasi pallon maaliviivalta väljemmille vesille. Viisi minuuttia myöhemmin P-Iirot teki ottelun ainokaisen. Saku Peltonen lähetti puolesta kentästä hyvän pystysyötön vastustajan puolustuslinjan taakse, johon Hörkkö ehti ennen toppareita. Hyvä nosto yli maalivahdin ja Iirot 0-1 johtoon. Tämän jälkeen Huima siirtyi kolmen alakertaan ja saikin siirrettyä kentän painopistettä Iirojen kenttäpuoliskolle. Kotijoukkue ei kuitenkaan päässyt pelaamalla 20 metriä lähemmäs maalia ja keskitykset päätyivät joko suoraan Tommi Parkkilalle, tai sitten Iirojen vahvan puolustuslinjan ulottuviin. Alivoimalla pelannut raumalaisryhmä selvästi väsyi puoliajan edetessä, mutta Iirot kesti hyvin ja vaihdosta lisävirtaa tuoneet nuoret Patrick Urmson ja Juho Hyysalo hoitivat ruutunsa hyvin. Vielä ottelun lisäajalla tuomari halusi näyttää korttikokoelmaansa ja näytti myös Aleksi Latvaselle punaista korttia kahden keltaisen ja ulosajon merkiksi.
Kotijoukkue säästyi ulosajoilta, vaikka Huiman toimesta nähtiin myös varsin rajuja otteita. Varsinkin Jukka Raivio koki keskikentällä kovia, mutta onneksi hänkin säästyi vakavammilta vammoilta. Pallo-Iirojen joukkue pelasi kokonaisuudessaan hyvin. Tommi Parkkila oli maalilla varma, puolustuslinja pelasi hyvin ja ilman suurempia virheitä. Keskikenttä ja hyökkäys tekivät energisesti hommia molempiin suuntiin. Ei mikään paras peli Iiroilta, mutta mikä tärkeintä, kaikki kolme pistettä lähti Raumalle.
Iirot jatkaa PoPan jahtaamista
Pallo-Iirot on nyt lohkossaan kolmantena, kuusi pistettä lohkoykköstä PoPaa jäljessä. Ensi sunnuntain kotiottelu Sinimustia vastaan, on viimeinen ottelu ennen reilun parin viikon kesätaukoa. Tämä tuleekin Iiroille tarpeeseen, sillä raumalaisryhmä alkaa käydä pieneksi. Sinimustat ottelusta on varmuudella pois Aleksi Latvanen ja Juho Torkkeli (pelikiellot), sekä Nico Rinne ja Antti Keskitalo (loukkaantuneita). Heidän lisäkseen kysymysmerkkejä ovat Sami Vahannon ja Juho Patolan pelikunto.
Huima - P-Iirot 0-1 (0-0) 0-1 55' Kimmo Hörkkö (Saku Peltonen)
Pallo-Iirojen kokoonpano:
Parkkila
Ulanen Koskinen Marchis Kanerva
Raivio Peltonen (69' Urmson)
Torkkeli (ua 45') Latvanen (ua 90') Pertola (80' Hyysalo)
Hörkkö
Äänekosken Huiman kokoonpano: Wacklin, Walker, Saukkonen, Kuupponen, K. Kautto, Alhonen, Leppänen, Kosonen, Matilainen, Hyppönen, N. Kautto
Palkitut:
Veikkauksen 1X2-palkinnot: 3 pistettä - Kimmo Hörkkö 2 pistettä - Saku Peltonen 1 piste - Niko Leppänen
|
|
|
|
welmu
Poissa
|
|
Vastaus #334 : 10.06.2008 klo 10:19:35 |
|
Pallo-Iirojen nuori euralaislähtöinen Eetu Setänen avasi eilen maaotteluuransa eurassa pelatussa B17 maaottelussa Suomi-Viro 5-0 (3-0)
|
|
|
|
ogami itto
Poissa
Suosikkijoukkue: F.C. Simpático
|
|
Vastaus #335 : 10.06.2008 klo 11:09:36 |
|
Näitä yli-innokkaita tuomarointeja nähdään varmaan kisojen aikana enemmänkin.
|
|
|
|
R.A
Poissa
Suosikkijoukkue: kaik.
|
|
Vastaus #336 : 10.06.2008 klo 15:27:48 |
|
Näitä yli-innokkaita tuomarointeja nähdään varmaan kisojen aikana enemmänkin.
O.T vai viittaus iirot-huima ottelun tuomariin?
|
|
|
|
ogami itto
Poissa
Suosikkijoukkue: F.C. Simpático
|
|
Vastaus #337 : 11.06.2008 klo 10:12:00 |
|
O.T vai viittaus iirot-huima ottelun tuomariin?
Viittaus Huima-pelin tuomariin.
|
|
« Viimeksi muokattu: 11.06.2008 klo 10:40:38 kirjoittanut ogami itto »
|
|
|
|
|
Sukeltava Sorsa
Poissa
|
|
Vastaus #338 : 13.06.2008 klo 07:09:08 |
|
Perjantaipäivän ratoksi ennakkopöhinää viikonlopun matsista Otteluennakko: P-Iirot - Sinimustat, Su klo 18.30 Äijänsuon Stadionilla
Pallo-Iirojen edustusjoukkue isännöi sunnuntaina Äijänsuon stadionilla Veikkausliigajoukkue FC Interin reservijoukkuetta FC Sinimustia. Täksi kaudeksi perustetun seuran perustajajäseniä ovat mm. Magnus Bahne sekä Ari Nyman. Seuran taustavaikuttajiin kuuluu myös FC Interin puheenjohtaja Stefan Håkans. Joukkue toimii Interin kehitysjoukkueena ja nuorten tulevaisuuden tähtien ponnahduslautana miesten sarjoihin ja Interin kotisivujen mukaan pelaajarunko tulee muodostumaan Interin nuorista lupauksista. Sinimustat lunastivat täksi kaudeksi aiemmin Interin farmina toimineen Naantalilaisen VG-62:den sarjapaikan.
Sinimustilla neljä voittoa viidestä viime pelistä
Tämä viikko on Sinimustille todellinen härkäviikko. Maanantaina joukkue kaatoi kotikentällään SalPan 1-0 ja keskiviikkona Suomen Cupissa joukkue kohtaa FC Kuusankosken vieraissa ja sunnuntaina joukkue saapuu siis Raumalle. Hieman alavireisen alkukauden jälkeen Sinimustat ovat saaneet pelin juonesta kiinni ja valmentaja Jami Wallenius onkin syystä tyytyväinen sarjassa kuudentena olevan joukkueensa viimeaikaisiin esityksiin, -Alkukausi on mennyt kohtalaisesti. Erirtyisesti viimeisestä viidestä ottelusta tulleet neljä voittoa ova ilahduttaneet ja peli on alkanut näyttää siltä kuin pitääkin, toteaa Wallenius. Täyden pistepotin turkulaiset ovat ottaneet Ilvekseltä, FJK:lta, ÅIFK:lta sekä SalPalta. Tappion niskassa joukkue on joutunut poistumaan puolestaan KaaPo, PoPa sekä EIF-otteluista. Kauden ainut tasuri on tullut kauden avausottelussa IFFK:n vieraana.
Kahdessa viimeisimmässä sarjaottelussa ratkaisun arkkitehtina on häärinyt vasta 17-vuotias Joni Kauko joka viimeisteli ottelun ainokaisen niin SalPaa kuin ÅIFK:takin vastaan. Kauko onkin Sinimustien maalintekijätilaston piikkipaikalla kolmella osumallaan. Kahdesti verkon on löytänyt Joni Vuorinen sekä Alban Ferati. Iirojen maalipörssin piikkipaikan miehittää Kimmo Hörkkö viidellä osumallaan ja koko kakkosen tehokkain viimeistely trio löytyy Porista, jossa PoPan kolmikko Melarti-Sumiala-Mäkelä ovat kaikki osuneet jo kahdeksan kertaa tällä kaudella.
Vähän muutoksia viimekauteen
Monesta tähän asti Äijänsuolla vierailleesta joukkueesta poiketen Sinimustien viimekauden ryhmään ei pelaajistollisesti muutoksia ole juurikaan tullut. -Oikeastaan suurin muutos viimekauteen on ollut harjoittelussa, sillä täksi vuodeksi kehitysjoukkue on siirtynyt harjoittelemaan omana ryhmänään, kommentoi Jami Wallenius muutoksia. Sinimustien nuoresta joukkueesta valmentaja Wallenius nostaa yleisönkannalta mielenkiintoisina niminä esille Joni Kaukon, Alban Feratin (16-vuotias) sekä vastikään 18 vuotta täyttäneen puolustaja Ville Mäkilän. Sunnuntain ottelussa FC Interin pelaajista farmijoukkueen väreissä nähtäneen kakkosmaalivahti Oskari Forsman. Rauman vierailu jää Sinimustista väliin pitkäaikaispotilailta Iiro Sarparannalta sekä Kalle Luotoselta. -Felix Åkerlund on toipumassa pelikuntoon ja hänet nähdään kentillä lähiaikoina, mutta sunnuntain ottelu tulee hänelle liian nopeasti, lisää Wallenius.
Pallo-Iirot siipirikkoisena sunnuntain otteluun Pallo-Iirot lähtee sunnuntain otteluun haastavista asetelmista. Viime viikonlopun Huima-ottelu verotti ennestään jo kapeaa ryhmää kahdella pelaajalla (Latvanen, Torkkeli). Tämän lisäksi myös Kimmo Hörkkö ja Jukka Raivio veti pikkuvaivojen vuoksi maanantain treenit kevennetyllä ohjelmalla. Joukkueen kapteeni Saku Peltonen tiedostaa tilanteen, mutta pysyy silti luottavaisena. - Lähdemme tulevaan otteluun haastavista asetelmista, mutta mikäli pelaamme ja taistelemme koko joukkueena samalla tavalla kuin Äänekoskella toisen puoliajan, uskon täysin siihen, että pystymme lyömään Sinimustat, arvioi Peltonen. Pallo-Iirojen leirissä tiedetään hyvin vähän tulevasta vastustajasta. - Edeltäjänsä (VG-62) tapaan, joukkue koostuu FC Interin lupaavista junioreista sekä mahdollisista ”emoseuran” avuista. Sieltä tulee varmaan nopea ja taitava, mutta toisaalta pienikokoinen joukkue vastaan. Äijänsuon keinonurmi tulee varmasti palvelemaan heidän pelityyliään, ennakoi Peltonen. Aggressiivinen karvaus, sekä fyysinen ja suoraviivainen pelityyli on se ase, jolla Peltonen uskoo Sinimustien kaatuvan.
Pallo-Iirojen riveistä varmuudella ovat poissa siis pelikieltoa kärsivät Juho Torkkeli sekä Aleksi Latvanen. Loukkaantumisen takia Iiroista puuttuvat puolestaan varmuudella Nico Rinne sekä Antti Keskitalo.
Lähde: http://www.palloiirot.fi/tiedotearkisto/?num=15259
|
|
|
|
Jaakob
Poissa
Suosikkijoukkue: S
|
|
Vastaus #339 : 14.06.2008 klo 12:48:05 |
|
Mitenkäs Raivio on pelannut? Ilmeisesti mielipaikallaan puolustuksessa vai?
|
|
|
|
pepeto
Poissa
|
|
Vastaus #340 : 15.06.2008 klo 21:05:56 |
|
pöllöjen peli siis päättyi kovan väännön jälkeen 2-1. syviksen härkä iski kaksi maalia.
|
|
« Viimeksi muokattu: 15.06.2008 klo 21:12:26 kirjoittanut pepeto »
|
|
|
|
|
Veivari
Poissa
|
|
Vastaus #341 : 16.06.2008 klo 07:25:08 |
|
Tärkeä voitto Pikku-Interistä ja kilpajuoksu LoPan kanssa PoPan perässä jatkuu Millainen ottelu oli pelillisesti?
|
|
|
|
Kustaa
Poissa
|
|
Vastaus #342 : 16.06.2008 klo 07:42:33 |
|
Kohtalaisen viihdyttävä peli! Ja mikä tärkeintä, niin iltapuhde palkittiin kolmella sarjapisteellä.
Iirot pelasivat ihan omalla tasollaan; kotijoukkueen puolelta ei nähty mitään jälkipolville suullisena kansanperinteenä säilyviä häikäiseviä onnistumisia, mutta toisaalta myös vältyttiin dramaattisilta epäonnistumisilta.
Hörkkö jaksoi taas raataa uskomattomalla tempolla läpi ottelun, vaikka pelasi käytännössä täysin yksin Sinimustien pitkää puolustuslinjaa vastaan. Hyökkäysten viimeistelyn kannalta olisi paljon tehokkaampaa jos joku edes yrittäisi pelata lähellä Hörkköä irtopalloja kalastellen. Latvasen poissa ollessa katse suuntautuikin Raivioon, joka pelasi hyvin, nuohoten fyysisenä ja hyvän tekniikan omaavana laajalla säteellä, mutta ei hänestä eikä sen koommin Hyysalosta tahi Patolastakaan ollut liiemmin tukea Iirojen yksinäiselle kärjelle. Ja loukkaantuiko Raivio, vai miksi hänet vaihdettiin pois? Ainakaan Vahannon kentälle tulo ei tuonut yhtään mitään lisäarvoa Iirojen peliin.
Sinimustat malttoivat rakennella peliä pikkunäppärästi palloa keskialueella siirrellen, osan aikaa ottelua jopa halliten, mutta sortuivat lopulta järjettömän surkeaan viimeistelyyn. Vieraiden ainoa maalikin syntyi kulman jälkeisestä flipperitilanteesta.
Parkkila ei liiemmin vakuuttanut otteillaan tälläkään kertaa, mutta häntä ei ole syyttäminen ainoasta takaiskusta. Ja muutenkin olisi pikku hiljaa jo aiheellista päästä eroon yleisestä arvostelusta maalivahtia kohtaan ja konkretisoida vallitseva tilanne tyynesti, hyväksyä se ja antaa Parkkilalle täysi työrauha. Ylipäätänsä koko joukkueen peli summautuu jokaisen pelaajan henkilökohtaisiin resursseihin.
Ja tästäkin voitosta huolimatta pidätän itselleni oikeuden luokitella Pallo-Iirot kakkosen tason joukkueeksi, silla ykköseen joukkue ei omaa taloudellisia eikä pelitaidollisia resursseja. Ennemmin katson voittavaa ja iloisesti pelaavaa kotijengiä kuin kilpikonnamaisesti puolustavaa ja palloa roiskivaa, olemassaolostaan taistelevaa joukkuetta. Näillä eväin jatketaan ja hektisellä mielenkiinnolla odotan seuraavaa kohtaamista sarjakärkeä vastaan…
|
|
|
|
Veivari
Poissa
|
|
Vastaus #343 : 16.06.2008 klo 09:08:17 |
|
Pitääkö paikkansa että Silva on päästetty LoPan riveihin ?
|
|
|
|
Sukeltava Sorsa
Poissa
|
|
Vastaus #344 : 16.06.2008 klo 14:10:04 |
|
Pitääkö paikkansa että Silva on päästetty LoPan riveihin ? Pitää paikkaansa, kyseessä on heinäkuun kestävä laina missä Silva treenaa Iirojen mukana mutta hakee pelituntumaa Lohjalta. Lainasopimuksessa on pykälä joka mahdollistaa paluun myös Iirojen pelaavaan kokoonpanoon kesken lainasopimuksen.
|
|
|
|
Sukeltava Sorsa
Poissa
|
|
Vastaus #345 : 16.06.2008 klo 14:15:09 |
|
Ja virallista rapoa matsista osoitteesta: http://www.palloiirot.fi/tiedotearkisto/?num=15269Otteluraportti: P-Iirot - Sinimustat
P-Iirot - Sinimustat 2-1 (1-1) 1-0 15' Kimmo Hörkkö (Jukka Raivio) 1-1 33' Sauli Tuomi 2-1 66' Hörkkö (Juho Patola)
Yleisöä: 280
Pallo-Iirojen kokoonpano:
Parkkila
Ulanen Koskinen Marchis Kanerva
Urmson Peltonen
Hyysalo Raivio Patola (54' Vahanto) (70' Pertola) (80' Salminen)
Hörkkö
Sinimustien kokoonpano:
1 Forsman, 2 Mäkilä, 3 Vuorinen, 8 Haukila, 11 Kauko, 16 Alin, 19 Ferati (65' 17 Suominen), 22 Kryssi (46' 7 Hietaranta), 25 Tuomi (75' 9 Vinh), 27 Henriksson, 18 Otoo
Pelikiellot muokkasivat Iirojen avauskokoonpanoa
280 katsojan läsnäollessa, Äijänsuon aurinkoiselle stadionille astelivat pelikieltojen takia hieman muutoksia kokenut Iirojen joukkue, sekä akuutista hyökkääjäpulasta kärsivä FC Sinimustat. Iiroilta avauksen vakiokasvoista olivat poissa Aleksi Latvanen sekä Juho Torkkeli Äänekoskella saatujen punaisten korttien takia. Heidän paikkansa avauksessa ottivat Juho Hyysalo sekä Patrick Urmson. Sinimustien kärjessä hyökkäysvastuun puolestaan otti normaalisti topparina pelaava Verneri Kryssi.
Kimmo antoi oppitunnin turkulaistoppareille
Ottelun alku oli tasaista vääntämistä ja 13 minuutin pelin jälkeen Sinimustat oli joukkueista ensimmäinen, joka sai tilanteen vastustajan maalille. Sinimustien viimeaikaisen maalitykin Joni Kaukon puskun Tommi Parkkila kuitenkin torjui ja irtopalloon kerkesi Iirojen pakki ennen Sinimustien pelaajaa ja näin ollen tilanne saatiin purettua väljemmille vesille. Tarkemmin ottaen Jukka Raiviolle, joka pääsi purkupallon jälkimainingeissa vasemmalta laidalta läpi ja vastavuoroisesti hätyyttelemään Oskari Forsmanin maalia. Forsman kuitenkin venyi torjuntaan ja seurauksena oli Iiroille kulmapotku. Kulmurista näkikin ottelun avausmaali päivänvalon, kun Hörkkö voitti pääpallotaistelun Sinimustien pakin kanssa ja sai nikattua pallon verkonperukoille. - Maali oli hyvä oppitunti meidän Veikkausliigasta haaveileville nuorille pakeille siitä, että millaista fyysisyyttä sillä tasolla vaaditaan, kommentoi Sinimustien valmentaja Jami Wallenius 6-0 hävittyä pääpalloa.
Onnekas tasoitus
Vain kolme minuuttia maalin jälkeen Sinimustat saivat vapaa potkun noin 30 metristä. Vaparista odotettiin suoraa kutia, mutta turkulaiset yllättivätkin ovelalla kuviolla ja pelasivat pallon tyhjään tilaan muurin ohi, jonne juoksi Prince Otoo. Otoon venytys palloon jäi kuitenkin parisenttiä liian lyhyeksi ja hänen vetonsa epäonnistui.
Tilanteen jälkeen peli eteni tasapaksusti päästä toiseen ilman kummempia maalipaikkoja ja molemmat joukkueet kyttäilivät toistensa virheitä. 30 minuutin kohdalla kyttäiltyvirhe sattui ja tällä kertaa se sattui Iirojen varmaotteiselle topparille Vasile Marchikselle. Vasile epäonnistui puskussaan ja Sinimustien tilapäishyökkääjä Verneri Kryssi pääsi yksinläpi. Kryssin tiukka kuti kuitenkin suuntautui puolisen metriä ohi Parkkilan maalin. - Meiltä puuttuu rutinoitunut maalintekijä ja se näkyy juuri tämänkaltaisissa tilanteissa, tarkensi Wallenius menetettyä maalipaikkaa.
Kauaa ei tarvinnut Sinimustien kuitenkaan murehtia menetettyä maalipaikkaa, vaan kulman jälkitilanteesta pallo jäi pyörimään kuin flipperissä konsanaan Iirojen maalinedustalle. Lopulta Saku Peltosen rykäisemä purkupallo osui suoraan Sinimustien Sauli Tuomen polveen, josta pallo kimposi onnekkaasti suoraan Iirojen verkkoon.
Tiukkoja tilanteita molemmissa päissä ennen puoliaikaa
Seuraava vaarallinen tilanne tuli jälleen turkulaisille, kun Alban Ferati pelattiin pystysyötöllä läpi 38 minuutin kohdalla, mutta hänen laukauksensa vaikeasta asennosta päätyi suoraan Parkkilan syliin.
43 minuutin kohdalla nähtiinkin futsaltaituri Jukka Raivion taidonnäyte, kun hän neppaili turkulaispuolustuksen pakettiin ja pääsi rangaistusalueelle, kunnes hänet kaadettiin hieman kyseenalaisesti. Tuomari ei tilanteeseen kuitenkaan reagoinut, vaan antoi pelin jatkua. Sinimustat pääsivät nopeaan vastahyökkäykseen, joka päätyi samantyyppiseen kaatoon Iirojen päässä, mutta tällä kertaa alueen ulkopuolella. Tästä erotuomari Marko Grönholm antoi vastoin aiempaa tuomiotaan turkulaisille vapaapotkun. Joni Kaukon tiukka rykäisy meni kuitenkin puolisen metriä ohi Iirojen maali ja tauolle siirryttiin tilanteisiin nähden ansaitusti tasalukemin.
Kokemus puhui toistamiseen
Toisella puoliajalla, maalin edustan flipperipallot saivat jatkoa, kun Iirot saivat kulmasuman (4 perättäistä kulmaa) 50 peliminuutin kohdalla. Paras paikka siunaantui Kimmolle, jonka alanurkkaan kohdistuneen puskun tielle Forsman turkulaisten maalilla kerkesi nipin napin. Tilanteen jälkeen ottelun taso tippui ja palattiin kyttäily vaiheeseen. Kyttäily kuitenkin loppui 66 minuutin kohdalla, kun Juho Patola löysi oivallisesti pystysyötöllä vapaana olleen Hörkön keskeltä. Kimmo kiitti ja purjehti yksinläpi, ja jos Sinimustilla kokemuksen puute näkyy yksinläpi ajoissa, niin Iiroilla ei tätä ongelmaa ole, vaan Kimmo sivalsi pallon voimalla ohi Forsmanin ja taululle 2-1 lukemat.
Maalin jälkeen Pallo-Iirot tyytyivät puolustamaan johtoaan ja Sinimustat hallitsivat näennäisesti kenttätapahtumia. Mitään vaarallista he eivät kuitenkaan saaneet aikaan. 74 minuutin kohdalla kuitenkin Iirojen puolustus järjesti hieman lisätyötä itselleen ja pienen sekoilun päätteeksi Parkkila poimi syliinsä niin pallon kuin Koskisen Antinkin. Ottelun loppu oli lähinnä pallottelua keskialueella ja mielenkiintoisimmat kuviot tarjoilivatkin kentällä parveilleet lokit.
Raumalaisvalmentajat tyytyväisiä, turkulaisten ei niinkään
Ottelunjälkeisessä lehdistötilaisuudessa nähtiin kolmeen pisteeseen tyytyväinen Iirojen valmennuskaksikko, sekä pistemenetyksistä pettynyt turkulaiskollega. - Kyllä me tästä pelistä oltaisiin se tasapelipiste ansaittu, mutta otteluruuhka näkyi pelaajien otteissa, jalat loppui yksikertaisesti kesken, maalaili Wallenius. Kotijoukkueesta hän jakoi arvostusta eritoten Kimmo Hörkön sekä Juho Hyysalon suuntaan. Kotijoukkueen valmennusjohto yhtyi Walleniuksen ylistyksiin ja nostivat esille myös toisen nuoren, koko ottelun raataneen Patrick Urmsonin, - Patrickilta tietää mitä saa kun kentälle heittää, taas kerran arvokasta duunia keskikentällä. Ja Juho haastoi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti laidallaan pakkeja, hyvä matsi molemmilta. Kari Latvanen luotti jo ennen ottelua joukkueen erikoistilanneosaamiseen ja uskoi, että ratkaisu syntyy sitä kautta, - Tiedettiin ennakolta jo, että erikoistilanteet on meidän vahvuus ja sieltä saatiin tänäänkin onnistuminen. - Jalat loppuivat meiltäkin ottelun lopussa, mutta kolme pistettä on tärkeintä, tiivistivät Latvanen & Niemi kahden väsyneen joukkueen välisen taiston.
Kakkosessa vietetään seuraavaksi ansaittua juhannustaukoa ja Iirojen seuraava kotiottelu onkin vasta 10.heinäkuuta. Tauolta palataankin mitä mielenkiintoisimmalla ottelulla, sillä silloin Äijänsuolla taistellaan Satakunnan herruudesta, kun PoPa saapuu ensimmäistä kertaa Raumalle tällä kaudella. Ottelu alkaa torstaina 10.7. klo 18.30
Palkitut:
Veikkauksen 1X2-palkinnot:
3 pistettä - Kimmo Hörkkö 2 pistettä - Jussi Henriksson 1 piste - Juho Hyysalo
Nälkäisin pelaaja (Pizzeria Rivieran lahjakortti): Kimmo Hörkkö
|
|
|
|
ogami itto
Poissa
Suosikkijoukkue: F.C. Simpático
|
|
Vastaus #346 : 16.06.2008 klo 18:18:38 |
|
^Suurinpiirtein kaikki oleellinen tulikin jo sanottua eilisestä pelistä. Ihan parasta Iiroja ei eilen nähty johtuen ehkä pakollisista kokoonpano muutoksista, mutta voitto toki kelpasi. Melko tasainen peli, varsinkin avausjakso, jossa pelinrakentelu ei oikein sujunut kummallakaan vaan hyvinkin sarjatasomaisesti koetettiin ylittää keskialue mahdollisimman nopeasti, se on: pitkillä palloilla. Iirojen Hyysalo pääsi nyt jo avaukseen oikealle laidalle. Kaveri tykkää haastaa, mutta vähän kevyenlainen vielä äijien peleihin. Nyt Hyysalo oli viimeisen vartin aivan sippi, mutta eiköhän kokemuksen myötä löydy lisää tehojakin. Sinimustilta erottui 'Dr. Alban' joka pelasi tennistossuilla.
|
|
|
|
RobRoy
Poissa
|
|
Vastaus #347 : 19.06.2008 klo 10:52:50 |
|
Juhannus lähestyy ja sarjataulukko muodostuu. Näin raumalaisin silmin katsottuna Popa on masentavan vahva. Parin aavistuksen heikommin menneen kauden jälkeen joko nyt. Ja tämä vain koska Satakunnan jalkapallo vaatii/tarvitsee yhden Suomen huipputasolla palloilevan yhdistelmän, ja valitettavasti Raumalta sellaista ei löydy. Ei ainakaan vielä toistaiseksi. Raumalta on lähtenyt loistavia pelaajia eikä status kasvattajaseurana ole lainkaan yliarvostettu, mutta nykyinen suuntaus on silti huolestuttava. B-junkkarit pelaavat aivan mahtavaa kautta mutta moniko pelaajista on lähdössä Veikkausliigaan ?? ( Toivottavasti moni) Viimeisin Veikkausliigaan kiinnitetty pelaaja? Jussi Aalto? ? Ja vuotta en muista? Edellistä mukaillen A. Koskinen on ollut alkukauden suurin ja positiivisin yllättäjä. Vielä viimekaudella paikoitellen arasti pelanneesta topparista on kouliutunut yhdessä talvessa varma katkoja sekä varteenotettava pelinavaaja. Toki fysiikassa hän jää vielä paikoitellen isojen hyökkääjien varjoon, mutta silloin on topparipari vieressä korjaamassa sen pikku virheen. Joka on muuten yksi parhaimmista, ellei paras Raumalla koskaan potkineista pelaajista Keskikentällä on masentavan suuri aukko, varsinkin pelinrakentelussa. Viimekaudella Iiroissa pelannut Rian De/Di Zouza olisi vielä ja varsinkin nyt mies paikallaan. Koska tällä hetkellä joukkueen pelinrakentelu on yhtä kuin nolla. Ehkäpä tämä kovasti mainostettu nopea kenttä eliminoi kokonaan keskikentän ja on pakko juntata pitkää palloa toivoen parasta, mutta aikoinaan palloa potkineena jään kaipaamaan pelaajaa joka dominoi kentän keskustaa. Siis pelintekijä. Toki jos kyseinen sateentekijä pelaisi kotijoukkueesa olisi hänet jo värvätty toisaalle. Mutta kuten jo edellä mainittiin Raivio pelasi todella vahvan pelin kyseisellä paikalla aina vaihtoon asti... (loukkaantuminen??? ) Kotijoukkuella oli keskikentän keskusta varsin hyvin hallussa aina kyseiseen vaihtoon saakka, mutta vaihdon jälkeen kotijoukkue oli selvästi altatavastaajana kyseisellä alueella. Vahannon mukaan tulo ei vahvistanut keskikenttää vaan päinvastoin. Nolla pilkku nolla kahta solmua pitkin kenttää luovinut " pelintekijä" väisti kaikki kaksinkamppailut ja ylöspäin pelaaminen oli sitä samaa kuin viime vuosina. Eli sitä ei tapahtunut. Pakko myöntää että varovaisesti ja alle odotusten kauden aloittanut Latvanen olisi ollut mies paikallaan. Vielä huomautus oikena linkkinä viillettäneestä miehenalusta, joka kuului kotijoukkueen parhaimmistoon Hörkön ohella. Lopun täydellinen väsähtäminen, jonka myös valmentaja duon olisi pitänyt huomata, ei vie sitä pois sitä tosiasiaa että näimmekö juuri viime sunnuntaina seuraavan raumalaisen Veikkausliigapalloilijan. Toki puolustussuuntaan pelaamisessa olisi vielä melkoisesti parannettavaa.
|
|
|
|
Nahka_Tapsa
Poissa
Suosikkijoukkue: Tapio-san
|
|
Vastaus #348 : 19.06.2008 klo 12:06:32 |
|
Olisiko täällä kenelläkään tietoa entisen vahvistuksen, Cassianon koko nimestä? Olisin hyvin kiitollinen avusta.
|
|
|
|
|
|
|