Ricky Rocket
Poissa
Suosikkijoukkue: Los Búhos Reales
|
|
: 27.04.2006 klo 19:11:37 |
|
Bayern München pelasti paikalliskilpailijansa konkurssilta27.04.2006 19:50 Bayern München on ostanut paikalliskilpailija TSV 1860 Münchenin osuuden Münchenin jalkapallostadionista. 11 miljoonan euron kauppa pelasti TSV 1860:n konkurssilta. Kakkosliigaan keväällä 2004 pudonneen TSV:n kausi on sujunut alle odotusten, ja joukkue joutuu taistelemaan viimeisten kierrosten aikana sarjapaikastaan. Myös taloudellisesti viime ajat ovat olleet vaikeita. - Ilman Bayernin väliintuloa seura olisi lakannut olemasta, TSV 1860:n puheenjohtaja Stefan Ziffzer myönsi torstaina lehdistötilaisuudessa. Bayern ei kuitenkaan ollut liikkeellä hyväntekeväisyysmielellä. Seuran johtokunnan puheenjohtaja Karl-Heinz Rummeniggen mielestä tilanne olisi ollut kestämätön, jos vain yksi joukkue pelaisi jatkossa kotiottelunsa 300 miljoonaa euroa maksaneella areenalla. - Jouduimme valitsemaan ruton ja koleran väliltä. Tilanne olisi ollut todella vaikea, jos vain Bayern olisi pelannut areenalla, Rummenigge luonnehti. Viime vuonna valmistuneella Münchenin jalkapallostadionilla pelataan MM-lopputurnauksen avausottelu 9. kesäkuuta. (MTV3)
|
|
« Viimeksi muokattu: 11.12.2006 klo 19:08:24 kirjoittanut Bootlegger »
|
|
|
|
|
|
Balla
Poissa
|
|
Vastaus #2 : 29.04.2006 klo 06:40:36 |
|
Alkaa käydä vähän tavaksi pelastella noita pienempiä joukkueita jotka ovat vetäneet taloutensa kuralle. Tämän vielä ymmärrän koska toista paikalliskilpailijaa tuskin hetkeen olisi löytynyt, mutta FF ykköselläkin hehkutetun vasuriänkyröiden seuran jelppausta en ymmärrä, vaikkei siinä seuran rahoja mennytkään. :keskari:
|
|
|
|
Wismut
Poissa
|
|
Vastaus #3 : 29.04.2006 klo 08:21:25 |
|
Jouduimme valitsemaan ruton ja koleran väliltä. Rummeniggen sanavalinnoille ;D Saa nähdä muuttaako 1860 sitten jotain toiminnassaan, vai luottavatko pitkin hampain tulevaan avomielisyyteen jatkossakin?
|
|
|
|
|
zepelius
Poissa
|
|
Vastaus #5 : 28.07.2006 klo 18:30:56 |
|
Nostetaan tätä ylös.
Ensi kauteen lähdetään uudistuneella miehistöllä. Podolski ja Van Buyten on hankittu, Ballack, Ze Roberto ja Guerrero lähtenyt. Lisäksi Lizarazu ja Jeremies lopettivat uransa. Real vei pidemmän korren kilpailussa Ruudista. Vieläköhän Felix meinaa laajentaa rinkiä vai näilläkö mennään? Keskikentälle kelpaisi kyllä vahvistus, Heppa-kaupasta säästyi ainakin rahnaa. Mutta katsellaan.
|
|
|
|
zepelius
Poissa
|
|
Vastaus #6 : 30.07.2006 klo 18:12:03 |
|
Eurosport 19:30 FOOTBALL: Friendly Match in Saitama, Japan Bayern Munchen (Germany) - Urawa Reds (Japan).
|
|
|
|
Weißbier
Poissa
|
|
Vastaus #7 : 31.07.2006 klo 13:59:29 |
|
Müncheniläisille tappio Japanin matkalla.
Urawa Red Diamonds - FC Bayern München 1-0
|
|
|
|
Balla
Poissa
|
|
Vastaus #8 : 31.07.2006 klo 14:04:01 |
|
Buchwaldin Guido alistaa. :
|
|
|
|
Balla
Poissa
|
|
Vastaus #9 : 31.07.2006 klo 14:28:26 |
|
Urawa Red Diamonds - FC Bayern 1:0 (0:0) FC Bayern: Kahn (46. Rensing) – Salihamidzic (50. Fürstner), van Buyten, Demichelis (46. Karimi), Lahm – Hargreaves, Ottl, Dos Santos (46. Scholl), Schweinsteiger – Makaay (46. Santa Cruz), Podolski Katsojia:30.000 Maali:1:0 Okano (89.)
Ensimmäinen peli MM-kisojen jälkeen lomailleiden pelaajien kanssa, paljon on tehtävää vaikka näistä ei kannata sen suurempia johtopäätöksiä vetää.
|
|
|
|
klingsor
Poissa
|
|
Vastaus #10 : 31.07.2006 klo 15:06:50 |
|
Itse toivon, että Ballacin lähtö muuttaa Bayernin peliä pelaavammaksi eli pitkät roiskinnat kohti Ballackia jää pois, kun keskikentän jalalla pelaamisen taso nousee. Saa nähdä sitten, kuka pelintekijän rooliin nousee Dos Santos vai Karimi vai pelataanko kahdella puolustavalla keskikenttä pelaajalla ja annetaan Schweinille ja Deisslerille(kun on kunnossa)vapaammat kädet.
|
|
|
|
Balla
Poissa
|
|
Vastaus #11 : 31.07.2006 klo 19:58:55 |
|
Robbie treenaa Bayernin kanssa
Brittiläinen pop-tähti Robbie Williams on saanut kutsun Saksan jalkapallomestarin Bayern Münchenin harjoituksiin.
Robbie Williams pääsee venyttelemään nimekkääseen seuraan.
Williams konsertoi tällä viikolla Baijerin pääkaupungissa Münchenissä.
- Luonnollisestikin kutsumme Robbie Williamsin seuraamme, Bayernin urheilutoimenjohtaja Uli Höness kertoi maanantaina Japanissa, jossa müncheniläiset pelasivat harjoitusottelun Urawaa vastaan.
Williamsin edustajat esittivät aiemmin Bayernille tiedustelun, olisiko popparin mahdollista osallistua treeneihin. Aiemmin Berliinissä paikallisen seuran kanssa harjoitellut jalkapallointoilija Williams saa nyt valita, harjoitteleeko hän Bayernin kanssa tämän viikon tiistaina, torstaina vaiko perjantaina.
STT
Seuraajakin ilmeisesti saadaan ennemminkin kun odottaakaan.
|
|
|
|
Agüero
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Oberneuland
|
|
Vastaus #12 : 03.08.2006 klo 20:34:56 |
|
FC Bayern München: Die Spiele der Bundesliga 2006/2007 1. Spieltag: Fr 11.08. 20:45 FC Bayern München - Borussia Dortmund -- 2. Spieltag: So 20.08. 17:00 VfL Bochum - FC Bayern München -- 3. Spieltag: Sa 26.08. 15:30 FC Bayern München - 1. FC Nürnberg -- 4. Spieltag: Sa 16.09. 15:30 Arminia Bielefeld - FC Bayern München -- 5. Spieltag: Sa 23.09. 15:30 FC Bayern München - Alemannia Aachen -- 6. Spieltag: Sa 30.09. VfL Wolfsburg - FC Bayern München -- 7. Spieltag: Sa 14.10. FC Bayern München - Hertha BSC Berlin -- 8. Spieltag: Sa 21.10. SV Werder Bremen - FC Bayern München -- 9. Spieltag: Sa 28.10. FC Bayern München - Eintracht Frankfurt -- 10. Spieltag: Sa 04.11. FC Schalke 04 - FC Bayern München -- 11. Spieltag: Di 07.11. FC Bayern München - Hannover 96 -- 12. Spieltag: Sa 11.11. Bayer Leverkusen - FC Bayern München -- 13. Spieltag: Sa 18.11. FC Bayern München - VfB Stuttgart -- 14. Spieltag: Sa 25.11. Hamburger SV - FC Bayern München -- 15. Spieltag: Sa 02.12. FC Bayern München - Borussia M'gladbach -- 16. Spieltag: Sa 09.12. FC Bayern München - FC Energie Cottbus -- 17. Spieltag: Sa 16.12. 1. FSV Mainz 05 - FC Bayern München -- 18. Spieltag: Sa 27.01. Borussia Dortmund - FC Bayern München -- 19. Spieltag: Di 30.01. FC Bayern München - VfL Bochum -- 20. Spieltag: Sa 03.02. 1. FC Nürnberg - FC Bayern München -- 21. Spieltag: Sa 10.02. FC Bayern München - Arminia Bielefeld -- 22. Spieltag: Sa 17.02. Alemannia Aachen - FC Bayern München -- 23. Spieltag: Sa 24.02. FC Bayern München - VfL Wolfsburg -- 24. Spieltag: Sa 03.03. Hertha BSC Berlin - FC Bayern München -- 25. Spieltag: Sa 10.03. FC Bayern München - SV Werder Bremen -- 26. Spieltag: Sa 17.03. Eintracht Frankfurt - FC Bayern München -- 27. Spieltag: Sa 31.03. FC Bayern München - FC Schalke 04 -- 28. Spieltag: Sa 07.04. Hannover 96 - FC Bayern München -- 29. Spieltag: Sa 14.04. FC Bayern München - Bayer Leverkusen -- 30. Spieltag: Sa 21.04. VfB Stuttgart - FC Bayern München -- 31. Spieltag: Sa 28.04. FC Bayern München - Hamburger SV -- 32. Spieltag: Sa 05.05. Borussia M'gladbach - FC Bayern München -- 33. Spieltag: Sa 12.05. FC Energie Cottbus - FC Bayern München -- 34. Spieltag: Sa 19.05. FC Bayern München - 1. FSV Mainz 05 -- |
|
|
|
|
BVB
Poissa
Suosikkijoukkue: Borussia Dortmund, Suomen maajoukkue
|
|
Vastaus #13 : 10.08.2006 klo 13:09:15 |
|
Bayern on sitten ilmeisesti luopunut Riberyn perään haikailusta, liian kovan hinnan takia. Minusta tämä on kyllä Bayernin kannalta viisas päätös, Riberyn hinnassa taitaa aika paljon olla ilmaa onnistuneiden MM-kisojen jälkeen. Itse olen sitä mieltä, että aiemmin Agüeroon se satsaus olisi kannattanut tehdä, nyt Bayernin vaihtoehdot, etenkin hyvät alkavat olla vähissä.
|
|
|
|
poolsince79
Poissa
|
|
Vastaus #14 : 10.08.2006 klo 19:02:58 |
|
kyllähän taitaa olla riberystä turha bayernin haaveilla.niinhän se vaan nykyään on että kovimmat nimet ei bundesliigaan tule,kuten ruudin kohdalla viimeksi nähtiin,paitsi tietenki saksalaiset jotka harvoja poikkeuksia lukuunottamatta pelaa kotimaassaan..ja syyhän on varmaan se tuttu eli raha että näitä markkinoiden kuumia nimiä ei sinne mene.
|
|
|
|
Balla
Poissa
|
|
Vastaus #15 : 11.08.2006 klo 20:15:26 |
|
Frediä (neuvottelu)pöytään. Topikille
|
|
|
|
Schweinsteiger
Poissa
|
|
Vastaus #16 : 15.08.2006 klo 21:18:09 |
|
Oliko se Podolski sitten ainoa merkittävä vahvistus? Bayernilla ei taida olla kunnianhimoa ja uskoa UCL-menestykseen. Bundesliigan voittokin on kaikkea muuta kuin varma.
|
|
|
|
zepelius
Poissa
|
|
Vastaus #17 : 15.08.2006 klo 22:53:02 |
|
Oliko se Podolski sitten ainoa merkittävä vahvistus? Bayernilla ei taida olla kunnianhimoa ja uskoa UCL-menestykseen. Bundesliigan voittokin on kaikkea muuta kuin varma.
Ei ollut ainoa, van Buyten ostettiin vahvistamaan puolustuspäätä. Ja tärkeä etenkin, kun Ismael loukkaantui. "Jalkapallon hallitseva Saksan mestarijoukkue Bayern München joutuu tulemaan seuraavan puoli vuotta toimeen ilman ranskalaispuolustaja Valerien Ismaelin palveluksia kentällä. Ismael mursi säärensä joukkueen harjoituksissa tiistaina ja joutuu pitkälle sairauslomalle." (mtv3.fi/urheilu) Kunnianhimosta ja UCL-menestykseen viitaten täytyy todeta, että ainoa merkittävä lähtijä on Ballack, mutta ei kai se automaattisesti tarkoita että keskikenttä ei voisi toimia. Pohjalle on laittaa Hargreaves ja Demichelis. Schweini tulee ottamaan suurempaa roolia ja olemaan tärkeä palanen Bayernin pelinrakentelua. Kapeaa ja ei-ehkä-niin-hohdokasta laituriosastoa (Brazzo, Ottl, Scholl, Furstner, Deisler(mikä on muuten miehen tilanne?)) tukee nousevat laitapuolustajat Lahm ja Sagnol. Roy avasi maalitilin heti ensimmäisessä pelissä, enkä usko toiseen kuivaan syys-talvi -jaksoon. Ja Podo tulee olemaan kova.
|
|
|
|
Dieter Bohlen
Poissa
Suosikkijoukkue: Uli Hoeness im Knast is wie 'ne Meisterschaft!
|
|
Vastaus #18 : 15.08.2006 klo 23:02:04 |
|
Ja Podo tulee olemaan kova. Tätähän on jo odotettu parikin vuotta, mutta näytöt ovat vähissä. Mömmömmömömöm-kisat menivät toki hyvin, mutta saa nähdä jatkuvatko esitykset samalla tasolla Bundesliigassa. Tosiasia on, että Bayern tänä vuonna näyttää haavoittumaisemmalta kuin oikeastaan koskaan tällä vuosituhannella. Ja miksei oteta mukaan sitä edellisen loppuakin tuohon. Saa nähdä mitä tuleman pitää, itse toivon ja uskon jäämistä CL-karsintapaikalle. Omat joukot vievät mestaruuden Werderin seuratessa kakkosena.
|
|
|
|
zepelius
Poissa
|
|
Vastaus #19 : 26.08.2006 klo 16:17:15 |
|
Saksan bundesliigan mestari Bayern München on saamassa riveihinsä Hollannin maajoukkueen keskikenttäpelaajan Mark van Bommelin. Asiasta kertoi seuran manageri Uli Hoeness.
- Neuvottelut Barcelonan kanssa ovat pitkällä. Pelaaja on tulossa ensi viikolla lääkärintarkastukseen, ja toivomme sopimuksen syntyvän lähipäivinä, Hoeness kertoi.
Bayern halusi ensin pestata Van Bommelin lainasopimuksella, josta Barcelona kuitenkin kieltäytyi. Nyt siirto on lehtitietojen mukaan toteutumassa noin 12 miljoonalla eurolla. (mtv3.fi/urheilu)
|
|
|
|
Dieter Bohlen
Poissa
Suosikkijoukkue: Uli Hoeness im Knast is wie 'ne Meisterschaft!
|
|
Vastaus #20 : 26.08.2006 klo 22:57:15 |
|
Barcelona-topikin puolella puhuvat 6-7 miljoonasta eurosta. Hinta on käypä molempien osapuolien kannalta, eikä missään muussakaan ole valittamisen aihetta. Barcelonassa van Bommel tuskin olisi saanut peliaikaa ja sitä saadessaankin olisi syönyt sitä miehiltä, joille sitä enemmän soisi (Iniesta etunenässä). Eikä Markin otteetkaan olleet seurassa sitä luokkaa mitä yleisesti odotettiin.
München saa van Bommelissa kaipaamaansa lisävahvistusta keskikentälle ja osaahan mies tarvittaessa myös maalin tehdä. Muutenkin hyvä ja tasapainoinen pelimies, joka tulee nyt Bayern avaukseen täyttämään Ballackin jättämää aukkoa. Onnistunut siirto siis.
|
|
|
|
zepelius
Poissa
|
|
Vastaus #21 : 27.08.2006 klo 14:00:07 |
|
Summa on tosiaan 6-7 miljoonaa euroa. Toivottavasti kauppa toteutuu, keskikenttä kaipaa vahvistusta. Tässä eilisen pelin koostumus kotisivujen mukaan: Kahn - Demichelis, Schweinsteiger, Lahm - Salihamidzic, Sagnol, Ottl (Scholl 57), Lucio, van Buyten - Makaay (Podolski 57), Santa Cruz (Pizarro 79) Mikä ihmeen systeemi tuo on. ;D
|
|
|
|
Dieter Bohlen
Poissa
Suosikkijoukkue: Uli Hoeness im Knast is wie 'ne Meisterschaft!
|
|
Vastaus #22 : 27.08.2006 klo 17:05:59 |
|
Münchenissä on näemmä tartuttu Paulaner- tai Löwenbräu-kolpakkoon ja juotu murheet pois, tai sitten on juhlittu van Bommelin tuloa samoilla aineilla. Kicker nimittäin ilmoittaa järkevämmän systeemin: Kahn - Sagnol, Lucio, van Buyten, Lahm - Ottl, Demichelis - Salihamidzic, Schweinsteiger - Makaay, Santa Cruz.
|
|
|
|
klingsor
Poissa
|
|
Vastaus #23 : 29.08.2006 klo 14:31:36 |
|
Van Bommelin hankinnan jälkeen voisi rahastaa Hargreavesista ManUlta rahaa oikein kunnolla. Tosin Hoenessin luonto ei taida antaa periksi myymiselle. Tietysti, kun ei akuuttia rahan tarvetta ole, niin on pelaajille hyvä muistuttaa, mitä ne sopimukset tarkoittavat, että ei aina rutisemalla pääse sinne minne haluaa. Owenistä alkaa nyt olemaan vasta todellista hyötyä joukkueelle, tähän kauteen saakka hän on ollut enemmän ja vähemmän kuitenkin vain hyvä rotaatiopelaaja.
|
|
|
|
Dieter Bohlen
Poissa
Suosikkijoukkue: Uli Hoeness im Knast is wie 'ne Meisterschaft!
|
|
Vastaus #24 : 29.08.2006 klo 17:46:01 |
|
Van Bommelin hankinnan jälkeen voisi rahastaa Hargreavesista ManUlta rahaa oikein kunnolla. Tosin Hoenessin luonto ei taida antaa periksi myymiselle. Tietysti, kun ei akuuttia rahan tarvetta ole, niin on pelaajille hyvä muistuttaa, mitä ne sopimukset tarkoittavat, että ei aina rutisemalla pääse sinne minne haluaa. Owenistä alkaa nyt olemaan vasta todellista hyötyä joukkueelle, tähän kauteen saakka hän on ollut enemmän ja vähemmän kuitenkin vain hyvä rotaatiopelaaja. Akuuttia tarvetta rahalle tai ei, €25M+ on sen verran suuri summa, ettei uskoisi saksalaisjoukkueen kieltäytyvän tuosta. Etenkään kun pelaaja on jo useampaan otteeseen ilmoittanut olevansa enemmän tai vähemmän tyytymätön tilanteeseensa. Toisaalta ei se van Bommelinkaan lisääminen kokoonpanoon vielä pysty paikkaamaan kesällä tulleita aukkoja, joten Owenia tarvittaisiin ainakin tiettyyn pisteeseen asti. Myös status "omana" pelaajana varmasti vaikuttaa siihen, että Hargreaves haluttaisiin pitää Münchenissä. Kaikesta huolimatta olen melko lailla tuolla mainitsemallasi linjalla, että Hoenessin luonto ei anna tapauksessa periksi, mikä on suurin yksittäinen syy Hargreavesin todennäköiseen jäämiseen. Ulin arvovaltahan siinä joutuisi kyseenalaiseksi, jos Saksan suurimmasta ja rikkaimmasta seurasta pelaajat pääsevät pois muutamien itkuraivarien jälkeen.
|
|
|
|
|
|