No niin, nyt sitä luvattua rapskua sitten vähän alusta.
Matkahan lähti liikkeelle jo
torstaina 13.3., kun lähdimme Katajanokalta 20 euron B-hytissä kohti Tukholmaa. Laivamatka oli odotetun tylsä. Lorenz Backman lausui sukunimeni väärin laivan bingossa ja yökerhossa soitti joku Idols-ämmä. Jätin suosiolla brenkuttelun minimiin ja menimme aikaisin nukkumaan, olihan seuraavana päivänä luvassa siirtymä Skavstaan ja sieltä lento Slovakian Bratislavaan.
Maaliskuinen
perjantaiaamu 14.3. valkeni Ruotsin pääkaupungissa harmaana ja tuulisena. Jostain pilven hattaran lomasta kimalteli aurinko. Puolityhjä lentokenttäbussi körötteli kohti Skavstan entistä sotilaskenttää ja korvalappuradiossa svenskit diskuteerasivat kovasti viikonlopun Schlager-kilpailua. Kevät näytti olevan pitkällä, kiitos ennätyslämpimän talven. Pellot vihersivät täyttä häkää ja bambilauma kirmasi keväisellä niityllä. Oli siis aika avata päivän ensimmäiset siiderit lutuurimaan kunniaksi.
Hetken päästä saavuimme jo semilegendariselta Portugalin reissultakin tutulle Skavstan kentälle, joka hiljaisena kunnioittaa edelleen mahtavien Woodsmenien muistoa. Siirtyminen koneeseen kävi sutjakasti. Ennen koneeseen nousua ostin vielä lukemiseksi Aftonbladetin, jossa oli yllättävän vähän jalkapalloa, mutta 12 sivua hokiplayoffia. Mut meneehän se matka näinkin?
Alle kahden tunnin päästä nousustaan Ryanairin kone laskeutui Bratislavaan Letiskolle elikkäs lentokentälle. Seuraavana haasteena oli etsiä kaupungin paikallisliikenteen linjan 61 bussipysäkki, jolla suuntaisimme kohti keskustan vuokrakämppäämme. Alku ei vaikuttanut lupaavalta: vettä vihmoi suht reippaasti, eikä paska lippuautumaatti huolinut kuin kolikoita, joita meillä ei tietenkään ollut tarpeeksi. Jouduimme siirtymään sateessa lähtevien terminaaliin ja etsimään sieltä kioskin, josta lopulta saimmekin hankittua 60 minuutin liput keskustaan. Bussi oli täynnä, eikä huuruuntuneista ikkunoista nähnyt juurikaan ulos. N.20 minuuttin jälkeen alkoi näyttämään sen verran keskustamaiselta, että ulostuimme autosta ja olimme päätyneet Trnavske Myto-nimiselle aukiolle. Tuosta olikin sitten suht iisiä kävellä Karadzicova kadulle, jossa asuntomme sijaitsi. Mainitsemisen arvoista on, että katu oli saanut nimensä Vuk Stefanovic Karadzicin, kuuluisan serbialaisen linqvistin, mukaan. Hänen kehittämäänsä kielioppiin perustuu kaikkien entisen Jugoslavian alueen maiden kielioppi. Karadzicilla oli ymmärtääkseni myös hyvät suhteet Slovakiaan, joten muistomerkin pystyttäminen ja kadun nimeäminen hänen mukaansa oli hyvin perusteltua.
Ensikosketus Slovakiaan ei tarjonnut suuria yllätyksiä. Itäinen transio oli nostanut päätään ja olo oli kuin Tallinnassa. Itseasiassa samankokoisista kaupungeista puhutaan, Bratislavassa on vain 425 000 asukasta. Harmaat, mutta rapistuneet betonikerrostalot suunnitelmatalouden aikakaudelta antoivat onneksi luottavaisen ja turvallisen olon itselleni. Kevät oli Bratislavassa jo pitkällä. Pari viikkoa sitten koettu lämpöaalto oli muuttanut luonnon miltei kesäisen oloiseksi.
Kävelimme hiljalleen kohti asuntoamme, joka oli myös tyypillinen itäblokista tuttu harmaa laatikkotalo. Kun kello löi 18.00 tuli vuokrausfirman tyyppi avaamaan meille etuoven ja pääsimme sisään rappuun. Asunto sijaitsi neljännessä kerroksessa, eikä hissiä ollut. Asunto oli ehkä ulkopuolelta hieman karu, mutta sisältä positiivinen yllätys.
4roses2-nimellä kulkenut moderni kaksio tarjosi ison keittiön, joka oli varustettu hellalla ja mikroaaltouunilla, olohuoneen nahkasohvilla ja 300 kanavan satelliittiteeveellä, makuuhuoneen pehmeällä jenkkisängyllä(jossa oli myös päänkolistelupatteri sopivan lähellä) ja kylpyhuoneen poreammeella. Ei siis valittamista (Tosin stereot puuttuivat). Hintakin oli halvempi kuin hotellissa: vain 50 euroa yö. Toki asunto ei aivan ydinkeskustassa sijainnut, mutta bussit ja raitiovaunut kulkivat talon välittömään läheisyyteen, eikä kävelleenkään matkaa ollut kuin 10-15 minuuttia ytimeen. Vuokrakämppämajoitusta tulen tämän jälkeen suosimaan varmasti toisenkin kerran, sen verran hyvä kokemus tämä Bratislavan asunto oli.
Lauantaina 15.3. heräsimme ajoissa ja valmistimme Tescosta ostetuista ruokatarvikkeista maittavan aamiaisen. Sen jälkeen suuntasimme Hlavna Stanicalle eli päärautatieasemalle ostamaan junaliput Trnavaan. Liput maksoivat 66 korunaa eli runsaat 2 euroa. Tiketeissä ei ollut paikkatietoja, joten niillä pääsi liikkumaan haluamallaan junalla. Valitsimme kello 11.55 lähtevän Zilinan pikajunan, joka nyt ei kuitenkaan kauhean pikaiselta tuntunut vaan pysähteli melkein kaikki pikkuasematkit läpi. Hitaalla junalla matka kestää noin tunnin Trnavaan, nopeammalla IC:llä puolisen tuntia.
Junamatka Trnavaan oli positiivinen yllätys. Vasemmalla puolella avautui näköala kauniiden pikkukarpaattien(Male Karpaty) rinteille ja oikealla puolella vihersi orastavasti paikalliset viinipellot. Lisäksi lukuisat radan varren paikalliset "järvenpäät" ja "keravat" olivat erittäin idyllisen näköisiä paikkoja. Lisätunnelmaa matkantekoon toi paikallisen nuorison mankasta soittama slovakialainen rapmusiikki. Aurinko paahtoi lämpimästi junan ikkunasta sisään ja oli vihdoin aika avata becherovkalla blandattu kylmä maitokahvitölkki ja nauttia ehdasta tsekkoslovakkimeiningistä. Sekoitussuhteet olivat taas kohdallaan. Ai ai sentään.
Juna saapui Trnavaan ja aloin olemaan jo hyvässä nosteessa. Rähjäiseen Bratislavaan verrattuna pieni ja idyllinen Trnava tarjosi aivan toisenlaista katseltavaa. Slovakian Roomaksi tituleerattu reilun 60 000 asukkaan Trnavka joen halkoma pikkukaupunki oli lumoavan kaunis vanhoine historiallisine rakennuksineen ja katuineen. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, linnut lauloivat ja 17 asteen kevätlämpö teki olosta mukavan. Pikkukaupungin rauha ja elegantti charmi hurmasi totaalisesti ja tarjosi mahtavaa vaihtelua ex-itäblokin käryisiin ja harmaisiin suurkaupunkeihin hieman jo kyllästyneelle itäeurooppafriikille.
Hetken aikaa kierreltyämme ja 80 korunan(2,5 euroa) otteluliput hankittuamme suuntasimme keskustaan syömään. Etsimäämme meksikolaista ravintolaa ei jostain syystä näkynyt ja kun kusihätä painoi päälle, niin päätimme lopulta siirtyä satunnaisesti valittuun raflaan, joka sijaitsi keskustorin välittömässä läheisyydessä. Tilasin ateriaksi suuren lautasellisen kreikkalaista salaattia, kalaleikettä, 2 isoa olutta ja jälkiruoaksi suklaakakkua kermajäätelöllä. Koko hoito lähti alle 10 eurolla, joten ei valittamista. Hieman tunnelmaa toki häiritsivät ravintolassa ollut päihtynyt ruutulippis-brittilauma, joka ilmeisesti myös oli menossa tutustumaan Trnavan potkupallo-sceneen.
Matsin alkuun vielä toista tuntia, mutta pikkukaupungin kaduille oli tullut aivan uudenlaista elämää ja kuhinaa. Punamustiin huiveihiin pukeutuneita nuoriä miehiä ja myös perheitä vaelsi Stadion Anton Malatinskehon ympärillä. Stadionin takapihoilla kymmenet mellakkapoliisit valmistautuivat illan koitokseen. Myös stadionin parkkipaikka alkoi täyttyä spartak-kannattajien autoista. Parkkipaikan vierestä sijainneesta Billa-marketista oli hyvä käydä ostamassa muutamat prematch oluet samalla kun ihailimme Slovakian lutuurikaupungin juhlapäivää.
Stadionille sisään mentäessä ei sen kummempia turvatarkastuksia ollut. Reppua hieman kopeloivat, mutta esimerkiksi paikallisten alkoholijuomia ei otettu pois portilla. Stadionin sisällä myytiin siemeniä, jotka näyttivät olevan erityisen suosittuja trnavalaisten keskuudessa. Myös vaaleaa olutta myytiin 25 korunan sopuhintaan. Tilasin varmuuden vuoksi 2 tuoppia ettei lopu kesken. Paikkamme sijaitsivat katetussa Zapadna-tribunassa, josta olin etukäteen uskonut olevan hyvän näkyvyyden Spartak kannattajien päätykatsomoon. Yllätyksekseni Spartakin kannattajat olivat kuitenkin jakautuneet eri puolille stadionia. Meidän vieressämme sijainneessa varsinaisessa kannattajapäädyssä oli enemmän nuorempaa porukkaa, kun samaan aikaan vastapäädyssä majaansa piti North Side Patriots-niminen ryhmä, joka ottelun alussa esittikin ihan komean 85-vuotistifon. Lisäksi katetussa pääkatsomossa seisoi lisää organisoituun kannattamiseen erikoistunutta porukkaa. Tämä pääkatsomon "papparyhmä" räjäyttikin jonkin pommin toisella puoliajalla ja yrittivät virttää vuoropuhelua North Sideen ja nuorisopäätyyn. Nämä kolme melko suurta ryhmää yhdessä loivat kunniotettavan tunnelman Malatinskeho-stadionille. Vaatimattomat noin 40-50 mustavalkoista Petrzalkan kannattajaa seisoi pääkatsomoa vastapäätä, mutta heidän kannatuksensa peittyi lähes kokonaan kotiyleisön huutojen alle.
Ottelun ainoaksi mittariksi tuli vain 10 850 katsojaa, mikä tuntui melko vähäiseltä ottelun tunnelmaan verrattuna. Trnavan riehakas ja asiantunteva tunnelma oli itselleni todella positiivinen yllätys. En tiedä voiko ottelusta tehdä yleistyksiä koko Slovakian tasolla, mutta ainakin trnavalainen jalkapallokulttuuri osoitti korkean tasonsa. Vaikka paikkakunta ei juuri Valkeakoskea suurempi ollut, oli sen kannattajakulttuuri vahvaa euroopalaista tasoa. Epäilenkin, että Trnava voi olla jonkinlainen poikkeus kendovaltaisessa Slovakiassa. Samalla täytyy jälleen myös ihmetellä ja ihastella järjestysmiesten luontevaa ja yli ystävällistä suhtautumista kannattajiin. Tauolla pystyi aidan yli hyppäämään eri katsomoiden välillä ilman, että järkkärit olisivat asiaan puuttuneet. Positiivinen ja salliva asenne teki kannattajien olemisen turvalliseksi. Järjestysmiehet hymyilivät ja keskustelivat kannattajille ollen tavallaan itsekin samaa punamustaa Spartak-perhettä. Turhaa nipottamista ei esiintynyt ja kentän laidalla järkkärit vetivät itsekin kaljaa. Lisää tätä! Itse ottelu päättyi valitettavasti 2-0 Petrzalkalle voittomaalin syntyessä rankkarista. Pelin taso oli suurinpiirtein Veikkausliigan kärkitasoa.
Sunnuntaina 16.3. kävimme päiväreissulla Wienissä, mutta täytyy sanoa, että reissun kohokohtana pidetyn Trnavan jälkeen ei sille enää mielenkiintoa riittänyt. Itävalta vaikutti äkkiseltään suhteellisen tylsältä maalta. Tuulivoima näytti olevan suosittua Itävallassa ja laaksossa jauhaneet sadat valtavat roottorit olivat hyvin valloittava näky. Toki myös rajan pinnassa ollut Hainburgin kaunis pikkukaupunki vaikutti bussista nähtynä mielenkiintoiselta. Matka Bratislavasta Trnavaan maksaa bussilla 8 euroa ja junalla hieman enemmän. Bussi kiertää Wienin lentokentän kautta, mutta junalla matka-aika on lyhyempi eli n.50 minuuttia. Tätä reittiä voi suositella myös kesän EM-kisoihin matkaavalle kisaturistille.
Loppumatka
17.-18.3. menikin sitten Bratislavassa pyöriessä, paikallisbussiretkiä tehdessä, porealtaassa istuessa, erinomaista slovakialaista rizlingiä(35 korunaa pullo) hörppiessä ja vaimon shoppailuseurana laahatessa. Artmedian ränsistyneellä stadionilla oli tietysti myös pakko vierailla. Yleiskuva Slovakiasta jäi varsin tylsäksi. Petrzalkan massiivinen betonilähiö oli kuitenkin vakuuttavan näköinen. Kaupunkina Bratislavaa voisi suhteellisen pienuutensa johdosta verrata vaikkapa Tallinnaan. Ruoka ja juoma oli ehkä halvempaa kuin Tallinnassa, mutta muuten tunnelma oli samanlainen. Julkinen liikenne oli tehty vaikeaksi typerillä kolikkoautomaateilla, eikä turistilippuja myyty kioskeissa. Kendon playoffit eivät katukuvassa juuri näkyneet, mutta baareissa ihmiset katsoivat koronaa. Matkan positiivisin yllätys oli Trnavan uskomaton kauneus ja sen ihmisten harjoittama korkeakulttuuri. Trnava on Slovakian Valkeakoski, joka teki itseeni lähtemättömän vaikutuksen. Ehkä palaan Pikku-Roomaan vielä joku toinenkin kerta. Toivotan kaikkea hyvää Spartak Trnavalle. Toivottavasti seura nähdään pian UCl:ssä muiden suurten joukossa.
Kuvat:
http://pugo2008.angelfire.com/slovakia1.htmlhttp://pugo2008.angelfire.com/slovakia2.html
