Herstein
Poissa
Suosikkijoukkue: Heitto
|
|
Vastaus #675 : 16.04.2007 klo 19:30:36 |
|
Emmehän me anna yhden ottelun sumentaa koko kauden kertomaa todellisuutta, emmehän? En muista puhuneeni Euroopan parhaasta puolustuksesta vaan maanosan parhaimmistoon kuuluvasta topparikaksikosta. Mikä erityisesti tulee ottaa huomioon, on se, että Spallettin aggressiivisen pallonhallintapelin tuotoksena Chivu-Mexes-duo joutuu vastaanottamaan hyökkäyksiä paljon yksinäisempänä kuin esimerkiksi kaksikko Materazzi-Cordoba. Laitapakkien nousut, De Rossin pääpelivoiman vieminen vastustajan boksiin, Pizarron nouseminen laukaisuetäisyyksille ovat syitä, jotka avaavat vastustajille suuret ovet vastahyökkäyksiin. Chivu ja Mexes joutuvat puolustamaan paljon nimenomaan sellaisia hyökkäyksiä, joita taktisesti on lähes mahdotonta ennalta harjoitella. Spalletti on rohkea valmentaja, joka on uskaltanut tuoda poikkeuksellisen näyttävän pelitavan Roomaan. Tuo tyyli kuitenkin perustuu nimenomaan siihen, että kaljupää luottaa äärettömän paljon topparipariinsa, syystäkin, sillä Romahan on pelityylistään huolimatta päästänyt Serie A:ssa vähiten maaleja. Joukkue joutui UCL:n lohkovaiheessakin vain neljästi hakemaan pallon omasta verkosta ja Lyonia vastaanhan häkki pysyi tyhjänä. Se mitä Manchesterissä tapahtui, on 40 aiemman ottelun rinnalla yksittäinen työtapaturma, joka on saanut kohtuuttoman suuret raamit.
P.S.
joks11, ota tsiivu piirakkaa, mjötööhhh
Ethän kuitenkaan suutu Kunhan vain tarkoitin sitä, että Roman puolustuspelissä on vielä erittäin paljon tekemistä. Kuten jo ennenkin olen sanonut en kiistä sitä tosiseikkaa, että Romalla on käsissään niin lupaava topparikaksikko, joka voisi parhaimmillaan dominoida liigaa. Tuota dominointia en kuitenkaan ole tällä kaudella nähnyt, paremmilla ohjeistuksilla muutama maalikin olisi voinut jäädä päästämättä Pahoittelen epäselvää viestiäni.
|
|
|
|
Bimbo d'Oro
Poissa
Suosikkijoukkue: Associazione Sportiva Roma, Los Angeles Lakers
|
|
Vastaus #676 : 18.04.2007 klo 19:56:26 |
|
------------Adriano---Ibrahimovic------ ------------------Figo----------------- ----Stankovic--Cambiasso--Zanetti----- --Grosso--Materazzi--Cordoba--Maicon-- ----------------Julio Cesar-------------- --------------Totti----------------- --Mancini----Perrotta---Wilhelmsson-- -------Pizarro------De Rossi--------- --Chivu---Mexes--Ferrari---Panucci--- ---------------Doni------------------- Inter 1 - 3 Roma L. Figo 27' 0-1 Simone Perrotta 43' J. Zanetti 48' Amantino Mancini 51' 1-1 M. Materazzi (pk) 51' David Pizarro 53' Philippe Mexes 54' D. Stankovic 76' M. Materazzi 83' 1-2 Francesco Totti 88' Doni 90+1' 1-3 Marco Cassetti 90+5' Adriano Cruz 60' Grosso Dacourt 60' Wilhelmsson Cassetti 73' Mancini Vucinic 77' Totti Tonetto 89' Roma hallitsi ensimmäistä puoliaikaa eikä Inter saanut Stankovicin ylärimaan kolahtanutta laukausta ja Donin katkaisemaa Grosson vaarallista keskitystä lukuunottamatta juurikaan vaarallisia paikkoja luotua. Ylärimat menivät tasan kun Mancini laukoi ja Julio Cesar sai niukasti kurotettua käsiään väliin jolloin pallo kohosi hieman ja kimposi poikkipuusta. Juuri ennen taukoa De Rossi antoi upean läpisyötön, Chivu nousi ja syötti Cordoban jalkojen välistä maalin eteen josta Simone Perrotta sai pistää pallon vapaasti tyhjiin. Perrotta oli hieman aiemmin sössinyt jälleen yhden avopaikan joka tuli Julio Cesarin torjuttua Tottin laukauksen. Toisen puoliajan alussa Trefoloni tuomitsi käsittämättömästi pilkun Interille Donin hipaistua Adrianoa maalin edessä. Materazzi tasoitti pilkulta ja tästä kuumentuneina Roman pelaajat keräilivät muutaman keltaisen seuraavien minuuttien aikana. Inter alkoi saada enemmän otetta, mutta ei pystynyt maalintekoon. Ottelun voittomaalin iskikin Francesco Totti juuri ennen varsinaisen peliajan loppua. Totti laukoi vapaapotkun 25 metristä kohti takakulmaa, mutta pallo otti Frank Lampard -tyyppisen persepompun Luis Figosta ja muutti suuntaa jolloin Julio Cesar oli voimaton. Vielä kun viitisen minuuttia lisäaikaa oli pelattu teki De Rossi upean nousun ja siirsi viereen Marco Cassettille joka laukoi takatolpan kautta loppunumerot 1-3.
|
|
|
|
ASR
Poissa
Suosikkijoukkue: AS Roma
|
|
Vastaus #677 : 18.04.2007 klo 20:14:45 |
|
Kyllä oli aika käsittämätön se Interin saama pilkku. Tästä syystä oli täysin oikein Roman hiukan onnekaskin voittomaali ottelun lopussa. Ensimmäinen puoliaika oli tosiaan vahvasti Roma-sävytteinen, kun taas varsinkin toisen puoliajan alkupuolelle Inter puski vaarallisesti päälle. Lopputulos oli kuitenkin erittäin hyvä ja tällä kuitattiin paljon viime aikojen pettymyksistä. Suosikkipoika oli kohtuullisen hyvä oikealla laidallaan, keskittäen mm. ensimmäisellä puoliajalla Tottille hyvän puskupaikan. Kuitenki pieni tehottomuus vaivasi edelleen hänen peliään. Chivu oli todella hyvä laidallaan ja alkaa hiljalleen tuntua, että mitä olisikaan tapahtunut, jos kyseinen taktinen liike olisi "täytynyt" tehdä jo aiemmin. Kaikenkaikkiaan erinomainen ottelu Romalle ja oli kyllä mahtavaa aiheuttaa Interille kauden ensimmäinen tappio
|
|
|
|
TKK
Poissa
|
|
Vastaus #678 : 19.04.2007 klo 11:52:44 |
|
Onneksi olkoon Romalle, hieno voitto kaikenkaikkiaan. Interillä jo mestaruus hanskassa, joten ei hirveästi harmita. Roma on kuitenkin vähemmän paha roomalaisjoukkue. Laziolle ikuinen giganttinen :keskari:
|
|
|
|
Herstein
Poissa
Suosikkijoukkue: Heitto
|
|
Vastaus #679 : 19.04.2007 klo 21:16:10 |
|
Olisiko jollain linkkiä tuohon erittäin kyseenalaiseen tuomioon Interin tasoitusmaalissa? Hyvä peli Romalta, ja erittäin tärkeä henkinen voitto. Scudettosta on turha edes haaveilla, mutta nyt loppukausi on ihan mukava viedä loppuun, ja toinen sija näyttää jo aika varmalta
|
|
|
|
|
Uuno Front
Poissa
|
|
Vastaus #681 : 20.04.2007 klo 00:00:26 |
|
Roman pari viimeistä peliä ovat olleet melkoista balsamia Manchesterin pelin haavoihin. Coppa kaappiin ja kausi jää ihan positiivisen puolelle.
|
|
|
|
Bimbo d'Oro
Poissa
Suosikkijoukkue: Associazione Sportiva Roma, Los Angeles Lakers
|
|
Vastaus #682 : 22.04.2007 klo 19:04:39 |
|
------------------Doni--Zampagna----------- --Ferreira Pinto--Donati--Migliaccio--Ariatti--- -----Rivalta--Talamonti--Carrozzieri--Adriano-- -------------------Calderoni------------------ ---------------Vucinic----------------- --Tavano------Taddei----Wilhelmsson-- ---------De Rossi---Perrotta----------- --Tonetto--Chivu--Ferrari---Panucci---- ----------------Doni------------------- Atalanta 2 - 1 Roma L. Talamonti 23' 1-0 C. Doni 36' C. Doni 38' 2-0 R. Zampagna 43' R. Zampagna 44' Max Tonetto 45+1' Christian Panucci 52' 2-1 Simone Perrotta 64' Matteo Ferrari 90+3' Zampagna Vieri 60' Donati Tissone 78' Doni Defendi 85' Panucci Cassetti 69' Wilhelmsson Rosi 75' Tavano Okaka 87' Roma hävisi vieraissa Atalantalle ja Inter varmisti voitollaan Sienasta mestaruuden itselleen. Roma lepuutti kapteeni Francesco Tottia ensi viikon derby della capitalea varten. Mexes, Pizarro ja Mancini olivat pelikiellossa. Ottelun tilastot olivat Channel4:n ja Goal.comin suhteen hieman ristiriitaiset, esim Goal.com väitti pelikieltoa kärsineen Mexesin pelanneen Ferrarin sijaan, eikä näin maininnut tuota Ferrarin punaista korttia lainkaan. Itse en ottelua ehtinyt näkemään, joten en siitä sen paremmin tiedä.
|
|
|
|
ASR
Poissa
Suosikkijoukkue: AS Roma
|
|
Vastaus #683 : 22.04.2007 klo 20:26:13 |
|
Kyllähän se Ferrari kentällä oli ja kortin lisä-ajalla otti. Tapaus oli toki kortin arvoinen, mutta keltainen olisi ollut se oikea väri. Joka tapauksessa hiukan väritön esitys Romalta. Perrotta teki hienon maalin Vucinicin loistavasta syötöstä, mutta siinäpä ne hohdokkaimmat hetket olikin. Jäi hiukan sellainen kuva, että punakeltaisilla oli ajatukset jo loppukauden tärkeimmässä ottelussa ja tunnetustihan 90% keskittyminen antaa 50% suorituksen. Tokihan Zampagna teki upean voittomaalin, sitä ei käy kieltäminen.
|
|
|
|
|
Bimbo d'Oro
Poissa
Suosikkijoukkue: Associazione Sportiva Roma, Los Angeles Lakers
|
|
Vastaus #685 : 01.05.2007 klo 23:22:59 |
|
----------------Totti--------------- ----Mancini---Perrotta---Taddei----- ---------Pizarro------De Rossi------- --Tonetto--Chivu--Mexes--Panucci-- ----------------Doni---------------- ------------Pandev---Rocchi-------------- --Mutarelli--Ledesma--Mudingayi--Jimenez-- --Zauri-----Siviglia---Cribari-----Behrami---- -----------------Peruzzi------------------- Roma 0 - 0 Lazio M. Mutarelli 10' G. Mudingayi 28' Philippe Mexes 32' Daniele De Rossi 43' V. Behrami 65' Christian Wilhelmsson 65' L. Zauri 90+4' Tonetto Wilhelmsson 54' Totti Vucinic 73' Mancini Tavano 87' Pandev Makinwa 62' Mutarelli Manfredini 76' Behrami Bonetto 78' Keväinen iltapelistä iltapäiväpeliksi siirretty derby jäi aika pelillisesti aika vaisuksi tapaukseksi vaikka tunnelma stadionilla näyttikin olevan hyvä uusien turvamääräysten luomista rajoituksista huolimatta ja katsojia oli paikalla melko paljon. Roma hallitsi palloa ja hyökkäsi muutaman kerran kauniisti Lazion iskiessä pari kertaa terävästi vastaan, mutta todellisia maalipaikkoja ei juurikaan siunaantunut kummallekaan osapuolelle. Selkävaivainen Totti pystyi pelaamaan, mutta oli melko näkymätön ja otettiin vaihtoon ennen loppua. Max Tonetto loukkaantui toisen jakson alussa jolloin Wilhelmsson tuli kentälle laituriksi ja Taddei tippui laitapakin tontille Tonetton tilalle. Ottelun kohokohta taisi olla 65. minuutin tapaus kun Valon Behrami yritti läpätä pallon sivurajaheittoa heittäneen Christian Wilhelmssonin käsistä minkä seurauksena Chippen heitti Behramia pallolla päähän ja molemmat saivat tilanteesta keltaiset kortit.
|
|
|
|
Bimbo d'Oro
Poissa
Suosikkijoukkue: Associazione Sportiva Roma, Los Angeles Lakers
|
|
Vastaus #686 : 07.05.2007 klo 17:19:19 |
|
--------Di Michele---Caracciolo------ --Simplicio--Corini--Guana--Diana----- --Pisano--Barzagli--Biava--Zaccardo-- --------------Fontana--------------- ----------------Totti------------------- ---Mancini-----Perrotta----Wilhelmsson-- ---------De Rossi---Aquilani------------- --Cassetti--Mexes--Ferrari--Panucci---- ----------------Curci------------------- Palermo 1 - 2 Roma 0-1 Francesco Totti 17' G. Biava 20' 0-2 Marco Cassetti 35' Christian Panucci 58' Matteo Ferrari 66' 1-2 G. Tedesco 86' F. Brienza 90'+3 Caracciolo Cavani 46' Diana Brienza 63' Simplicio Tedesco 69' Wilhelmsson Rosi 53' Totti Vucinic 73' Aquilani Faty 85' Roma varmisti toisen sijan liigassa voittamalla Palermon vieraissa sunnuntaina. Roma siirtyi johtoon Francesco Tottin vapaapotkuosumalla ja kasvatti johtoa kun taustalta noussut Cassetti pääsi hienon hyökkäyksen jälkeen siirtämään pallon maaliin. Roma hallitsikin ottelua pääosin varsin miehekkäästi, mutta päästi isännät vaarallisiin tekopaikkoihin välillä aivan ihmeellisen helposti, mikä kostautuikin viime minuuteilla kun Tedesco pääsi kaventamaan maalinedushässäkän jälkeen. Pahasta polvivammasta toipunut Alberto Aquilani pelasi pitkästä aikaa täysipainoisen ottelun ja Gianluca Curci pääsi avaukseen tolppien väliin kun Donilla oli hieman jotain vammaa tai muuta ongelmaa. Sekä Curci että Aquilani esiintyivät erinomaisesti ja muistuttivat ainakin tältä osin valoisasta tulevaisuudesta. Huippuhetket ottelusta: http://www.youtube.com/watch?v=zh8_sbexzR4
|
|
|
|
Zachrayas
Poissa
|
|
Vastaus #687 : 07.05.2007 klo 21:39:58 |
|
Aika mitäänsanomatontahan nämä pelit ovat olleet sitten Manchesterin katastrofin, derby mukaanlukien. Suurin jännitys keskittynyt jo pitkään kolmikon Mexes, Chivu, Mancini sopimustilanteisiin. Mutta onneksi keskiviikko ja Rai Uno tarjoaa Coppan finaalin, jossa Giallorossi saa mahdollisuuden jälleen voittaa jotakin. Ja menneen kauden lopuksi voitto oikeastaan kuuluisi ikuiseen kaupunkiin. Inter on dominoinnistaan huolimatta ollut varsin hajuton ja mauton ja Milan on alkukauden puppelointien jälkeen löytänyt itsensä Herkkusieniliigan finaaliin. Aquilanin paluu (lopultakin) on hieno homma ja miehellä on varmasti suuri halu korvata kannattajille menetetyt pelit loistamalla etenkin Coppassa. Coppan arvostuksesta voi olla monta mieltä, mutta fakta on se, että voitto on voitto, ja liian usein ei pokaaleja Totti ole päässyt nostelemaan.
|
|
|
|
|
Herstein
Poissa
Suosikkijoukkue: Heitto
|
|
Vastaus #689 : 09.05.2007 klo 18:52:54 |
|
|
|
|
|
Jebabeba
Poissa
Suosikkijoukkue: Man United
|
|
Vastaus #690 : 09.05.2007 klo 19:29:25 |
|
Interin hoitaessa kotona parin vierasmaalin kera. Vai oks vierasmaali sääntö?
|
|
|
|
ASR
Poissa
Suosikkijoukkue: AS Roma
|
|
Vastaus #691 : 09.05.2007 klo 20:18:35 |
|
6-2, upeaa. Olen sanaton.
|
|
|
|
Bimbo d'Oro
Poissa
Suosikkijoukkue: Associazione Sportiva Roma, Los Angeles Lakers
|
|
Vastaus #692 : 10.05.2007 klo 10:30:38 |
|
--------------Totti--------------- --Mancini----Perrotta----Taddei--- -------Pizarro--------De Rossi----- --Chivu--Mexes--Ferrari--Panucci-- --------------Doni---------------- -------------Adriano---Crespo----------- --Stankovic--Dacourt--Zanetti-----Figo-- --Maxwell--Materazzi--Córdoba--Maicon-- -------------------Toldo---------------- Roma 6 - 2 Inter 1-0 Francesco Totti 1' 2-0 Daniele De Rossi 5' 3-0 Simone Perrotta 15' 3-1 H. Crespo 19' 4-1 Amantino Mancini 30' Amantino Mancini 30' Maicon 33' 5-1 Christian Panucci 54' 5-2 H. Crespo 55' I. Córdoba 68' O. Dacourt 79' P. Vieira 80' 6-2 Christian Panucci 88' M. Materazzi 90'+1 Max Tonetto 90'+2 Mexes Cassetti 46' Taddei Aquilani 75' Pizarro Tonetto 85' Figo Vieira 51' Adriano Recoba 56' Maxwell Grosso 67' Eilen illalla nähtiin melkoinen näytös kun La Coppa Italian ensimmäin osaottelu pelattiin Stadio Olimpicolla. Roma on cupin finaalissa neljättä vuotta peräkkäin ja kahtena edellisenä vuonna on finaalissa tullut turpaan Interiltä. Nyt asioiden laita näyttää vahvasti muuttuneen sillä Inter jäi ensimmäisellä puoliajalla täysin jyrän alle ja sai ainoan maalinsa David Pizarron annettua surkean syötön taaksepäin. Crespo karkasi tästä läpi, kiersi Donin ja upotti pallon tyhjiin. Toisella puoliajalla Inter pääsi paremmin peliin mukaan, mutta Christian Panucci viimeisteli vielä kaksi osumaa, ja Crespo teki illan toisensa. Tällä kertaa maalin aiheutti Cassettin katastrofaalinen purku suoraan päin Maiconia, jolloin Maicon pääsi keskittämään vapaasti ja Crespo puski 5-2 kavennuksen. Inter sai kaksi vierasmaalia, joten toki vaikkapa 4-0 tulos Giuseppe Meazzalla ja voitto Interille on mahdollinen, mutta aika vaikea olisi uskoa, että Roma voisi tämän vielä puppeloida. Tosin Roman ollessa kyseessä kaikki on mahdollista. Kaikki maalit: http://www.youtube.com/watch?v=uswKA4XcRek
|
|
|
|
|
Bimbo d'Oro
Poissa
Suosikkijoukkue: Associazione Sportiva Roma, Los Angeles Lakers
|
|
Vastaus #694 : 15.05.2007 klo 15:59:20 |
|
http://www.channel4.com/sport/football_italia/may15f.htmlMexesin agentti vaatii härkisti lisää palkkaa Philippelle tai Mexes lähtee kävelemään. Tosin kyllähän Mexesin arvo Romalle on melko suuri, joten pieni palkantarkistus voisi olla paikallaan. Otsikon mukaan vaan mentäisiin yli 1,7 miljoonan punnan.
|
|
|
|
ASR
Poissa
Suosikkijoukkue: AS Roma
|
|
Vastaus #695 : 17.05.2007 klo 14:08:08 |
|
Pientä kuvarapoa tuli väsättyä derbystä, suurempaa matkaraporttia ei jaksanu kirjoittaa kun matkaan kuului kuitenkin paljon muutakin kuin futista. http://futisforum2.org/index.php?topic=25212.0Tänään sitten Interin kaatoon ja pokaali kotiin, Forza ROMA!
|
|
|
|
tottino
Poissa
Suosikkijoukkue: Man city
|
|
Vastaus #696 : 17.05.2007 klo 17:42:06 |
|
apuah onkos kellään linkkiä matsiin!
|
|
|
|
ilmapallo
Poissa
|
|
Vastaus #697 : 17.05.2007 klo 17:50:23 |
|
|
|
|
|
mungo
Poissa
Suosikkijoukkue: ACO
|
|
Vastaus #698 : 17.05.2007 klo 18:03:59 |
|
|
|
|
|
Bimbo d'Oro
Poissa
Suosikkijoukkue: Associazione Sportiva Roma, Los Angeles Lakers
|
|
Vastaus #699 : 17.05.2007 klo 19:27:40 |
|
|
|
|
|
|
|