Matka Englantiin 27.2-5.3.2015

[terwari]

Vihdoin ja viimein paasee ajan kanssa koneen aareen niin kirjoitetaanpa jotakin nain tiistai-illan ratoksi.

Lahto koitti perjantaina iltapaivalla Helsinki-Vantaalta. Yleensa Norwegianin koneet ovat olleet aina enemman tai vahemman myohassa mutta talla kertaa oltiin jopa etuajassa. Koneeseen nousun ajaksi oli merkitty 16.45 mutta jo 16.35 kuulutettiin viimeisia matkustajia lahtoportille josta oli bussikuljetus koneeseen. Koneen lahto oli kuitenkin normaaliin aikaan.

Kentalla normaalit toimenpiteet ja junalla Victorian asemalle. Sielta metrolla Queenswayhin, laukut hostellille ja syomaan eraaseen Queensway-Bayswaterin alueen useista intialaisravintoloista. Sen jalkeen kello oli viela sen verran vahan etta ajattelin lahtea kaymaan viela keskustassa, edelliselta reissulta oli nimittain The Harp-pubista jaanyt sen verran hyvat muistot etta niita piti paasta verestamaan. Metrolla Charing Crossiin ja virvoittavien vetten aarelle. Eika Harp pettanyt tallakaan kertaa, siidereita loytyi 12 erilaista merkkia ja niista oli vaikea valita milla kostuttaisi kurkkuaan. Peli tuli avattua jollain paarynasiiderilla ja jatkettua parilla vahan kitkerammalla omenalla kunnes piti lahtea pois jotta olisi ehtinyt metrolla hostellille. Eika muutenkaan voinut jaada kovin pitkaksi aikaa kaupungille heilumaan perjantai-illasta huolimatta silla lauantaina oli aikainen heratys.

Pienehkolla budjetilla matkustavan jalkapallomatkailijan on toisinaan tehtava taysijarkiselle kasittamattomia ratkaisuja matkaohjelmaa suunnitellessaan. Sellaiseksi voi kai sanoa sita etta lauantaina piti herata 5.20 jotta ehtisin riittavan ajoissa Eustonista Liverpooliin lahtevaan junaan. Matkaa vaikeutti viela se etta Victoria Line oli viikonloppuna suljettu joten pysahdys ja sen havaitseminen Oxford Circuksen asemalla tuotti hieman lisapainetta ehtimisen suhteen. Onneksi olin kuitenkin varannut sen verran runsaasti aikaa etta ehdin hyvin Eustoniin ja ehdin hakea Burger Kingista aamiaisen mukaan junaan. Junalla ensin Crewen asemalle ja siella vaihto Liverpooliin menevaan junaan. Aikaisesta ajankohdasta (juna lahti Crewesta n. 8.30) huolimatta junassa oli jo todella paljon Liverpoolin kannattajia matkalla pelipaikalle.

Lime Streetille saavuttuani kavin kiertelemassa vahan aikaa kaupungilla, mm. Liverpoolin fanikaupassa josta en kuitenkaan talla kertaa tehnyt mitaan hankintoja. Jonkin aikaa kaupungilla pyorittyani ajattelin kuitenkin siirtya pubimaailman puolelle ja kohteena olikin kantapaikkani Liverpoolissa, Ship&Mitre. Old Rosie ja joku tuntemattomampi Scrumpy maistuivat hyvin mutta sitten pitikin lahtea jo Anfieldin suunnalle. Tapasin siella eraan suomalaisen kannattajan jonka kanssa (tai itse asiassa hanen vaimonsa) olin sopinut vaihtavani lippuja jotta ko. pariskunta voisi katsoa otteluun toistensa seurassa. Minulle vaihto sopi enemman kuin hyvin, sainhan vaihdettua paikkani Main Standissa Kopiin. Paikka Kopissa olikin varsin mielenkiintoinen, silla se oli katsomon ylimmalla rivilla. Ja kun se oli katsomossa 306 niin tiedossa oli etta siella saa seista ja laulaa koko ottelun ajan.

Alussa metelia olikin todella hyvin, Liverpool hyokkasi ja hallitsi ottelua selvasti ja hyvia tilanteita saatiin luotua Anfield Roadin puoleiseen paatyyn. Valitettavasti viimeistely oli talle kaudelle tutulla tasolla eika edes normaalisti varsin hyvalla prosentilla rankkareita upottava Dirk Kuyt saanut yksitoistametristaan puiden valiin vaan Szczesny piti upealla tuplatorjunnalla tilanteen maalittomana. Hetkea myohemmin punapaidat siirtyivat johtoon kun Koscielny ohjasi laidalta tulevan keskityksen omaan verkkoon. Arsenalilla ei paljoa paikkoja ollut, mutta yksi sellainen siunaantui Robin van Persielle ja sen vuoksi tauolle siirryttiin numeroissa 1-1. Tunnelma oli kuitenkin koko jakson varsin mainio, Kop jaksoi laulaa ja kannustaa eika vastapaisen Arsenal-lauman huutoja juurikaan kuulunut.

Toisella jaksolla vauhti niin kentalla kuin katsomossakin laantui hieman, lieko turhautuminen iskenyt niin pelaajiin kuin kannattajiinkin. Toki hyvia paikkoja saatiin edelleen luotua ja vielakin on vaikea kasittaa miten Martin Kelly pystyi epaonnistumaan omasta paikastaan niin totaalisesti kuin han teki. Pallo ei olisi tarvinnut kuin sijoittaa tyhjaan maaliin mutta talla hetkella ko. tehtava vaikuttaa liian vaikealta punapaitojen pelaajille. Onneksi myoskaan vierasjoukkue ei ollut lahellakaan parasta virettaan eika heilla ollut juurikaan laatupaikkoja ja harvat yritykset Pepe Reina torjui helposti. Vaikka Liverpool hallitsikin tapahtumia alkoi peruspessimistinen luonteeni nostaa paataan ja ajattelin etta tassahan voi kayda viela niin etta Arsenal iskee jostain vastahyokkayksesta voittomaaliin. Ja niinhan siina lisa-ajalla sitten kavikin kun van Persie iski komealla volleylla ratkaisuosuman joka villitsi vieraskannattajan totaalisti ja romahdutti allekirjoittaneen fiilikset totaalisesti. Liverpool ei saanut minkaanlaista loppukiria aikaan ja pisteet matkasivat pelitapahtumien vastaisesti Lontooseen 1-2-tuloksella.

Ottelun jalkeen olo oli todella masentunut eika mikaan aktiviteetti tuntunut kiinnostavan. Kavin Kopin vastapaisessa Parkissa yhdella, mutta kun siellakaan ei suomalaisia nakynyt lahdin bussilla melko pian kohti kaupunkia. Kaupungilla buffetiin syomaan ja tappamaan aikaa silla juna kohti Newcastlea lahti vasta illemmalla. Yritin kayda vaihtamassa lippua aikaisempaan junaan mutta koska valeja olisi pitanyt maksaa 60(!) puntaa jatin mahdollisuuden kayttamatta ja muutamaa pubikayntia (Head of Steam ja joku Wetherspoonin pubi keskustassa) myohemmin palasin asemalle ja lahdin kohti Newcastlea. Junailu kesti n. nelja tuntia ja piti sisallaan vaihdon Yorkissa.

Newcastleen saavuttani lahdin etsimaan hostellia. Hostellin loytaminen kesti hieman, silla kadut olivat aika huonosti kyltitetyt ja kun oli aika pimeaa niin niita ei huomannut kovin hyvin. Onneksi minulla oli googlesta printtaamani kartta apuna, silla kun saavuin St.James Parkin kohdalle tajusin etta nyt on kuljettu vahan turhan pitkalle eika auttanut muu kuin palata takaisin pain. Oikea katu loytyikin ja hostelli myos. Siella koittikin seuraava ongelma. Olin varannut petipaikkani puhelimitse ja olin hieman ihmetellyt kun minulta ei oltu otettu mitaan muuta tietoa kuin nimeni eika minulta oltu veloitettu mitaan varausmaksua. Itse asiassa olin soittanut hostelliin viela pari viikkoa ennen matkaani ja varmistanut tilanteen jolloin kaiken sanottiin olevan OK. Mutta hostellille paastyani sanottiin ettei nimeani ole missaan varauslistassa ja kun kaikki paikat olivat taynna niin voin sanoa etta mielialani kiristyi entisestaan. Onneksi respassa ollut puolalainen nainen oli hyvin ystavallinen ja han alkoi soittaa lahialueiden hostelleja & ym. budjettihintaisia paikkoja lapi ja yhdesta niista loytyikin huone varsin edulliseen (30 puntaa) hintaan. Pienien hankaluuksien jalkeen loysin em. hotellin ja asetuin taloksi. Itse asiassa paikka oli siina mielessa varsin miellyttava kokemus etta sain siella oman huoneen. Sellaista ylellisyytta en olekaan matkoillani kokenut vuosiin vaikka taytyy myontaa etta tassakin tapauksessa WC ja suihku olivat kaytavalla. Lisaksi aanieristys oli varsin huono, kaytavalle kuului liiankin selvasti naapurihuoneesta kuuluva kuorsaus ja parin huoneen paasta jonkun naisen kiimainen huutovoihkinta. En jaksanut enaa lahtea katsastamaan Newcastlen kuuluisaa yoelamaa vaan aloin nukkumaan ja valmistautumaan seuraavan paivan koitoksiin.

Sunnuntaiaamu Newcastlessa aukeni harmaana ja sateisena. Hotellissa oli ilmeisesti yon aikana tapahtunut jotain rikollista, silla kun menin kaymaan WC:ssa oli kaytavalla poliisi. Han ei suostunut kertomaan mita oli tapahtunut mutta tuskinpa han aivan lampimikseen kaytavalla seisoi. Itseani ei kiinnostanut jaada stalkkaamaan tapahtumia silla edessa oli paljon mielenkiintoisempi tapahtuma, Tyne-Wearsiden derby Newcastle-Sunderland. Vein tavarat edelliselta paivalta tutulle hostellille josta olin varannut petipaikan sunnuntai-illalle ja lahdin kohti St.James Parkia. Sinne olikin vain vajaan 10 minuutin kavelymatka. Ennen ottelua ajattelin kayda jossain stadionin lahipubissa ja ensimmaisena nakokenttaani osui Newcastle Arms. Menin sisalle mutta se oli niin taynna ja baaritiskilla oli niin infernaalinen ruuhka etta tajusin tuopin tilaamiseen kuluvan vahintaan vartin. Ja kun pelin alkuun oli puolisen tuntia aikaa paatin jattaa pre-match pintin valiin ja lahtea stadionille.

Paikkani oli varsin hyva, se oli Sir John Hall Standin paadyssa ja nakyvyys oli erinomainen. Sunderlandin kannattajat olivat saman katsomonosan ylakatsomossa ja huuto oli jo ennen ottelua kannattajien valilla melkoista. Puhumattakaan siita kun ottelu alkoi. Kattilaan saatiin mukavasti painetta jo ensimmaisella minuutilla kun Lee Cattermole tuli rumasti kotijoukkueen pelaajan jaloille ja selvisi keltaisella kortilla. Paikaltani oli hauska katsoa kuinka kotijoukkueen kannattajat kaantyivat vahan valia Sunderlandin kannattajien suuntaan ja huusivat heille painokelvotonta tekstia. Eraan tilanteen jalkeen useampi sata kannattajaa kaantyi ja alkoivat nayttaa runkkausliiketta ja viime kauden derbyn lopputulosta (5-1). Tunnelma oli niin kentalla kuin katsomossakin todella huikea ja se veti taysin vertoja edelliseen reissun huippuotteluille vaikkei omakohtaisesti kovin suuria tunnekuohuja tullutkaan kun minulla ei ole kumpaakaan joukkuetta kohtaan minkaanlaisia tunnesiteita. Toki ottelussa olin lievasti Newcastlen puolella jo istumapaikkani vuoksi. Toisella puoliajalla meno jatkui ehka aavistuksen laantuneena, mutta puoliajan edetessa kuumuus alkoi jalleen kasvaa, etenkin kun Sunderlandin Sessegnon ajettiin ulos idioottimaisen kyynerpaalyonnin vuoksi. Kotijoukkue haki raivoisasti tasoitusta, mutta hyokkayspeli ei ollut parhaassa vireessaan ja erikoistilanteet olivat todella huonoja. Hieman ennen loppua Newcastle sai rankkarin, mutta Sunderlandin Mignolet torjui Demba Ban varsin ponnettoman yrityksen. Ottelu kallistui kohti loppuaan ja naytti jo silta etta vierailijat saavat revanssin alkukauden ottelusta, jonka Newcastle voitti 0-1. Mutta lisa-ajalla kotijoukkueen kannattajien suursuosikki Shola Ameobi iski lahietaisyydelta tasoituksen ja stadion rajahti. Riemu kannattajien keskuudessa oli valtava ja omassa katsomossa suurin osa kannattajista kaantyi ilkkumaan Sunderlandin kannattajien suuntaan. Lisa-aika kuitenkin jatkui ja kotijoukkue jatkoi miesylivoimalla painostamistaan. Eraalla Harakoiden pelaajalla (olisiko ollut ben Arfa) oli viela erinomainen paikka kaantaa ottelu mustavalkoraitaisten voitoksi, mutta lahietaisyydelta lahteneen laukauksen pystyi Sunderlandin pakki blokkaamaan kulmuriksi. Loppuvihellys raikui heti kulmurin jalkeen ja henkeva keskustelu kannattajien valilla jatkui. Kyllahan siella muutamat kannattajat nayttivat toiselleen merkkeja etta ratkaistaan valit stadionin ulkopuolella mutta valtava poliisiarmeija (taisi olla muuten suurimmat poliisioperaatiot jotka olen elamani aikana nahnyt) piti huolen siita ettei mitaan rahinoita pelin jalkeen paassyt tapahtumaan. Tosin en jaanyt niita odottamaankaan vaan suuntasin eraaseen pikaruokapaikkaan syomaan ja sen jalkeen nimimerkki Kapylan Harakan suosittelemaan paikkaan, Strawberry-pubiin joka sijaitsi aivan stadionin vieressa. Vaikka pubi olikin tayteen ammuttu, sain tilattua juoman suhteellisen helposti. Katselin meininkia ja TV:sta tulevaa Fulham-Wolves-ottelua ja kyllahan siella laulut raikuivat. Variaatioina olivat lahinna pilkkalaulut Sunderlandille ja ylistykset Shola Ameobille. En kuitenkaan jaksanut jaada sinne pidemmaksi aikaa lahinna ahtaudesta johtuen ja lahdin hetkeksi levahtamaan hostellille.

Lepasin pari tuntia ja lahdin kiertelemaan kaupunkia. Kiertelin jonkin aikaa summittaisesti ja kaikkialla naki ja kuuli selvasti etta kaupungissa oli pelattu suuri ottelu. Aanekkaita miesporukoita oli paljon liikkeella ja kaduilla laulettiin huomattavasti voimallisemmin kuin esim. Liverpoolissa tai muissa kaupungeissa pelien jalkeen). Ennen pitkaa halusin kuitenkin hieman rauhallisempaan atmosfaariin ja paatin lahtea hakemaan sellaista Cumberland Armsista. Ko. pubia oli eraalla nettisaitilla pidetty Newcastlen alueen parhaana siideripubina joten pitihan se kayda testaamassa. Itse asiassa kyseessa ei taida olla mikaan kovin tunnettu paikka, silla nuori taksikuski ei tiennyt lainkaan missa pubi oli ja jouduin itse nayttamaan hanelle kartasta missa pubi sijaitsee. Kylla han sille alueelle osasi ajaa mutta itse pubin loytamiseen kului paljon aikaa. Lopulta loysimme sen eraan pikkutien paasta ja taksikuskia nolotti tilanne sen verran paljon etta hinnan suhteen han sanoi "maksa mita itse haluat". Annoin kuitenkin hanelle kympin, silla kaikesta huomasi kokemuksen olleen hanelle sen verran rasittavan. No, tietaapahan han ainakin taman jalkeen missa Cumberland Arms sijaitsee.

[terwari]

Cumberland Arms osoittautuikin miellyttavaksi paikaksi. Kyseessa oli vahan kylapubin tunnelmaa, toisella puolella paikalliset muusikot soittelivat pelimannimusiikkia, takka toi lampoa ja tunnelmaa ja juomavalikoima oli erinomainen. Siidereita oli kahdeksaa erilaista sorttia ja muutamat niista olivat todella herkullisia, nimia en nyt muista mutta pitaa katsoa jossain vaiheessa silla laitoin ne ylos puhelimen muistiin. Vaikka joinkin niita pintin sijasta ainoastaan puolikkaan tuli niista sen verran hyvaan humalaan etta paatin lahtea sielta hyvissa ajoin pois etten saisi itseani liian huonoon kuntoon. Bussipysakki loytyi varsin vaivatta ja kun autokin tuli varsin nopeasti paasin kaupunkiin julkisilla huomattavasti helpommin ja nopeammin kuin taksilla pubiin mennessani. Kaupungissa oli edelleen tunnelma korkealla mutten jaksanut juurikaan lahtea hulinoimaan itse, toki parissa paikassa kavin nautiskelemassa viela parit drinkit, kunnes tulikin aika suunnata hostellille. Olin varsin tukevassa humalatilassa joten nukahdin aika nopeasti.

Maanantai-aamuna minua odotti miellyttava yllatys. En karsinyt oikeastaan minkaanlaisesta krapulasta. Suurimpana syyna lienee ollut ennen nukkumaanmenoa nautittu burana eika luonnollisesti muutenkaan siidereilla hankitut humalat aiheuta yhta pahaa kanuunaa kuin jos on ottanut teravia. Iloisena hyvasta kunnostani lahdin kiertelemaan vahaksi aikaa kaupungille ja syomaan aamiaista kunnes piti lahtea tutustumaan Britannian rautavieverkoston ihmeelliseen maailmaan.

Olen kaynyt Englannissa useita kertoja, mutta Skotlanti on toistaiseksi jaanyt taysin tuntemattomaksi saarekkeeksi. Otteluohjelmaa suunnitellessani ajattelin kuitenkin talla kertaa suunnata Englannin pohjoispuolelle ja katsoa olisiko Skotlannissa toista? Joten suuntana oli Dundee ja otteluna Dundee United-Inverness. Junamatka olikin varsin miellyttava maisemien suhteen, silla rata kulki rannikkoa pitkin ja useaan otteeseen sain nauttia kauniista merinakoalasta. Lisaksi muutamat ohittamani kaupungit olivat varsin natteja kuten esim. Berwick. Edinburghissa piti tehda vaihto ja sielta matka jatkui kohti Dundeeta. Junasta tuli tehtya myos stadionbongaus silla hieman ennen Kirkcaldyn kaupunkiin saapumista junan ikkunasta naki Raith Roversin stadionin. Taytyy sanoa etta enpa ole ennen nahnytkaan stadionia joka on yhta lahella rautatieta.

Dundeessa lahdin etsimaan hostellia joka loytyikin eraiden paikallisten avustuksella varsin nopeasti. Vaikka se sijaitsikin keskella kaupunkia vilkkaan kavelykadun varrella, ei se valttamatta ole helpoin paikka loytaa silla kulku sinne kay varsin kapeasta porttikongista ja portti on lukittu 24h/vrk. Oven ylapuolella oli kuitenkin selkea nimikyltti joten ei muuta kuin sisalle. Dundee ei ole mikaan maailman mielenkiintoisin matkakohde ja tama kavi selvaksi kun menin huoneeseeni silla siella oli lisakseni vain yksi henkilo. Mutta kun kyseessa oli varsin miellyttava ja hyvannakoinen parikymppinen opiskelijaneiti nimeltaan Holy ei minulla ollut mitaan valittamista. Perusforumistin tavoin en toki tehnyt mitaan muuta kuin rupattelin mukavia. Han kertoi Skotlannin reissun olevan lammittelya ennen kuukauden paasta tapahtuvaa Interreilia varten. Tuota pikaa lahdin kuitenkin syomaan ja kiertelemaan pikkukaupungin katuja ennen kuin tuli aika ottaa suunta kohti bussipysakkia ja Tannadice Parkia. Bussissa bongasin eraan henkilon jolla oli Dundee Unitedin huivi kaulassaan ja paatin lyottaytya hanen seuraansa jotta tietaisin missa jaada pois. Ko. vanhempi herrasmies osoittautuikin erittain mukavaksi juttuseuraksi jonka kanssa lahdimme pubiin ennen ottelun alkua. 60-vuotias Alan oli pitkan linjan United-fani joka oli kaynyt ottelussa 5-vuotiaasta lahtien (eli 1950-luvulta saakka) ja keskustelimme hanen kanssa jalkapallosta, matkailusta ja hieman jopa politiikastakin. Matkalla pubiin bongasin myos sen erikoisuuden joka Dundeessa on eli kaupungin molempien seurojen stadionien laheisyyden. Vaikka tiesinkin niiden olevan saman kadun varrella oli minullekin yllatys kuinka lahella tosiasiassa ne toisiaan ovat. http://pitchinvasion.net/blog/2007/08/05/good-neighbours/

Pubista siirryimme otteluun. Alanilla oli kausikortti ja itse ostin piletin. Irtolipuilla ei ollut minkaanlaista paikkanumerointia (ainakaan ko. otteluun) joten paatin seurata ottelua hanen seurassaan. Han kertoi seuran pelaajista ja heidan ominaisuuksistaan mika olikin hyva silla minulla ei ollut sen paremmin Dundee Unitedin kuin Invernessinkaan pelaajista minkaanlaista tietoa. Itse otteluhan oli varsin heikkotasoinen ja Veikkausliigan joukkueilla ei todennakoisesti olisi ollut minkaanlaisia vaikeuksia etenkaan Invernessia vastaan. Invernessin pelityyli perustui aika voimakkaasti pitkiin palloihin mutta Dundee yritti pelata sentaan jonkin verran maata pitkin, vaikka hekin kylla loivat aika usein pitkia palloja. Avausjakson ainoasta maalista vastasi kotijoukkue kun John Rankin laukoi komeasti vajaasta 25 metrista ylanurkkaan. Muutenkin avausjakso oli kotijoukkueen selvaa hallintaa eika vierailijat saaneet oikeastaan mitaan aikaan. Tunnelma oli myos aika vaisua, paatykatsomo innostui pari kertaa huutamaan aanekkaasti "United, United"-huutoja ja keskikatsomossa reagoitiin tuomarin viheltamisiin ja etenkin viheltamatta jattamisiin varsin voimakkaasti. Toisen puoliajan aluksi United siirtyi 2-0 johtoon Scott Robertsonin puskuosumalla. Taman jalkeen kotijoukkue vetaytyi aika paljon ja antoi kentalla kaikki aloitteet Invernessille joka painostikin varsin voimaakkaasti. Todellisten laatupaikkojen luominen ei kuitenkaan onnistunut eika puolikkaisten paikkoja hyodyntaminen onnistunut pelaajien puutteellisesta taitotasosta johtuen. Dundee sen sijaan onnistui viela kerran kun Johnny Russell harhautti nopealla jalkatyolla kaksi vastustajaa ja sijoitti pallon tarkasti ohi vastaantulevan maalivahdin sinetoiden kotijoukkue voitoksi 3-0. Pelin jalkeen suuntasimme kaupunkiin ja koska seuraavan bussin tuloon olisi kulunut liki parikymmenta minuuttia paatimme kavella sinne. Kavely sujuikin suht' nopeasti ja vartissa olimme paasseet keskustaan. Itse suuntasin viela pubiin joten hyvastelimme ja kiitin Alania mainiosta seurasta. Pubissa oli todella tympaantyneen oloinen henkilokunta enka juonutkaan siella kuin yhden siiderin katsellen nakemani ottelun jalkeista TV-studiota jossa toisena kommentaattorina oli maamme maajoukkuevalmentaja Mixu Paatelainen. Sen jalkeen jatkoin hostelliin ja iltatoimien jalkeen aloinkin aika pian nukkumaan.

Ja nukkumaan menen myos nyt silla kello alkaa olla jo kaksi paikallista aikaa ja huomenna pitaisi nousta viimeistaan 8.30 ylos. Joten tarina jatkuu...

[terwari]

Tiistai-aamu valkeni itä-Skotlannissa kauniin aurinkoisena ja lämmintäkin oli vajaat 10 astetta. Ylösnousemus oli varsin aikaisin, sillä juna Manchesteriin lähti hieman yhdeksän jälkeen. Matka sujui mukavasti edelliseltä päivältä tuttuja maisemia katsellen ja nukkuen. N. kuuden tunnin jälkeen oltiin lopulta Manchesterissa. Majoituin aiemmilta reissuilta tuttuun Hatters-hostelliin joka sijaitsee vajaan 10 minuutin kävelymatkan päässä Piccadillyn asemalta. Sisäänkirjautumisen jälkeen lähdin syömään ja pienen kiertelyn jälkeen olikin aika suunnata ottamaan pre-match pintti Crown & Kettleen. Juttelin paikassa parin ManUn kannattajan kanssa joista toinen oli vieläpä kausikortin omistaja. Molemmat ihmettelivät minkä vuoksi olen menossa katsomaan jonkun Oldhamin tasoisen joukkueen ottelua, mutta ymmärsivät jotenkuten kun kerroin että Oldhamin riveissä pelaa entinen Suomen maajoukkuepelaaja. Molemmilta tuli myös hyviä vihjeitä mikä on paras tapa matkustaa Boundary Parkille, sillä rautatieyhteydet Oldhamiin ovat olleet poikki jo pidemmän aikaa joidenkin liikenneuudistusten vuoksi. Sen toki tiesin että bussit sinne lähtevät heti pubin vierestä.

Oldhamiin päästyäni kävin lähipubissa yhdellä ja luonnollisesti piti kysellä paikallisilta mielipidettä Shefkistä. Mielipiteet hänestä olivat varsin positiivisia ja tehojen ohella hänen juoksuvoimaansa ja työmääränsä kehuttiin vuolaasti. Pian tuopin tyhjentämisen jälkeen olikin aika siirtyä stadionille. Sen verran pitää mainita lipun hinnoista että Oldhamilla on loppukauden ajaksi "Golden Ticket"-tarjous voimassa eli kauden viiteen viimeiseen peliin olisi saanut "kausikortin" 15 punnan hintaan! Eli jos kaikki kävisi katsomassa ottelutiketin hinnaksi tulisi vain 3 puntaa. Itse ostin tavallisen lipun vaikka se maksoi kolme puntaa enemmän kuin pelkkä "Golden Ticket". No, tulipahan ainakin tuettua hyvää asiaa.

Ottelu itsessään oli normaali brittipalloilua mutta itse asiassa peli oli katsojaystävällisempää kuin edellisenä päivänä Dundeessa. Lähinnä tuli kiinnetettyä huomiota Shefkin pelaamiseen ja avausjaksolla hänelle avautuikin yksi erinomainen maalipaikka, mutta veto n. 10 metristä meni hieman maalin yli. Tunnelma oli melko vaisu, päätykatsomon Oldham-kannattajat lauloivat muutamia kertoja rummun säestämänä ja keskikatsomoista kuului satunnaisia huutoja, lähinnä tuomarille virheiden hetkellä. Omaa mieltäni lämmitti erityisesti se, että vieressäni istunut arviolta 75-vuotias harmaahapsinen mummeli teki varsin äänekkäästi mielipiteensä selvästi mm. "Bloody referee!"-huudoilla.

Toisella jaksolla päästiin myös maalien makuun. Scunthorpe iski avausmaalin kulmurista mutta Oldham kuittasi neljä minuuttia myöhemmin varsin onnekkaalla osumalla kun Filipe Moraisin keskitykseksi tarkoittama pallo painuikin maalivahdin yli ristikkoon kimmoten siitä verkkoon. Laticsin ilo jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi sillä hetki maalin jälkeen vierailijat siirtyivät uudelleen johtoon joka jäikin voitto-osumaksi. Shefkillä oli oiva paikkaa tasoittaa ottelu lisäajan alkuhetkillä kun pallo kimposi sopivasti eteenpäin rynnivän Härän juoksulinjalle. Kotijoukkueen harmiksi laukaus meni hieman maalin yli joten kotijoukkueen kannattajalle ennen peliä lupaamani lupaus Kuqin maalista jäi tällä kertaa toteutumatta.

Pelin jälkeen suuntasin takaisin Manchesteriin. Suoraa linjaa keskustaan olisi ollut heti stadionin vierestä vaikeahko löytää joten otin bussin ensin Oldhamin linja-autoasemalle ja siitä jatkoin keskustaan. Ilta oli sateinen ja viileähkö ja kun yöelämäkin olisi ollut aika hiljaista päätin mennä hostellille ja kirjoitella tähän topikkiin tuon ylläolevan viestini. Meteli tosin oli aikamoinen sillä hostellin asukkailla olivat jotkut bileet siinä oleskelutilassa mutta onneksi he häipyivät siitä aika nopeasti pois.

Keskiviikkona oli edessä viimeinen pidempi junailu välillä Manchester-Lontoo. Ennen junan lähtöä kävin katsomassa josko Manchesterista olisi löytynyt mitään ostamisen arvoista. Eräs Pierre Cardinin nahkatakki herätti huomioni eikä hintakaan olisi ollut mitenkään mahdoton (129 puntaa), mutta koska osa rahoistani oli hostellin lokerossa en pystynyt hankkimaan ko. takkia kun periaatteessa pyrin välttämään luottokortin käyttöä viimeiseen asti reissuillani. Käteistä käyttäen pystyy kontrolloimaan kulupuolta huomattavasti paremmin.

Junamatkan jälkeen tutut manööverit Lontoossa, majoittuminen, ruokailu ja The Harp-pubin kautta kohti Upton Parkia. Metromatkan alku oli varsin epämiellyttävä kokemus sillä ruuhka-aika oli pahimmillaan enkä ole varmaan koskaan ollut yhtä täydessä metrovaunussa kuin Central Linellä matkalla kohti itä-Lontoota. Onneksi Liverpool Streetillä helpotti hieman ja itsekin jäin pois Mile Endissä vaihtaen District Linen metroon joka vei oikeaan paikkaan. UP:lla ensimmäiseksi Queensiin katsomaan menoa ja keskiviikosta huolimatta paikka oli liki täynnä. Tilaaminen kesti sen verran kauan etten ehtinyt juomaan yhtä enempää kun pitikin ottaa suunta kohti stadionia ja Bobby Moore Standia (päätykatsomo). Ehdin paikoilleni juuri parahiksi pelaajien saapuessa kentälle ja tuota pikaa ilmoille kajahtikin aina yhtä komeasti kaikuva "I'm forever blowing bubbles".

Ennakkoarvioiden mukaan West Hamin olisi pitänyt peitota Watford ilman suurempia ongelmia. Hammers hallitsikin ottelua mutta Watfordin maalissa ManU-laina Tomasz Kuszczak oli itse varmuus. Hornets puolestaan sai muutaman vastaiskun ja pari erikoistilannehässäkkää aikaan, mutta tauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa.

Toisen jakson alussa tapahtui varsin ikävän näköinen tilanne kun kaksinkamppailutilanteessa Watfordin puolustaja loukkaantui vakavan näköisesti ja oli pitkän aikaa kentän pinnassa hoidettavana. Ihmettelen kyllä miten häntä ei saatu kentän reunalle nopeammin sillä tauko kesti liki kymmenen minuuttia. Jakson alku oli varsin tylsää peliä mutta meininki sähköistyi kun Watford siirtyi yllättäen 0-1-johtoon Sean Murrayn laukauksen kimmotessa verkkoon Abdoulaye Fayen kautta. Tämä herätti kotijoukkueen ja paine siirtyikin Watfordin kenttäpuoliskolle mutta valitettavan usein (kotijoukkueen kannalta) ratkaisu oli se kaikkein yksinkertaisin: keskittää pallo rankkarialueelle. Lopputulos oli myös varsin tuttu, eli Watfordin topparit saivat siivottua pallon maalintekosektorien ulkopuolelle. Kotijoukkueen neuvottomuus alkoi myös turhauttaa katsomoa ja raivokkaat huudot säestivät epätoivoiselta näyttäviä hyökkäyksiä. Loppujen lopuksi kuitenkin tilanne saatiin tasoihin kun kulman jälkitilanteesta Ricardo Vaz Te pääsi iskemään vastapallosta 1-1-tasoituksen 87. minuutin kohdalla. Tämä sai niin kotijoukkueeseen kuin yleisöönkin huomattavasti uutta virtaa mutta loppuminuuttien ja lisäajan (jota tulikin yhdeksän minuuttia) hurjasta vyörytyksestä huolimatta Kuszczak ei ollut toista kertaa yllätettävissä joten Southampton sai pitää Championshipin kärkipaikkansa West Hamin jäädessä yllättävään pistejakoon. Pelin jälkeen stadionin vieressä olevaan Boleyn-pubiin yhdelle ja sen jälkeen Upton Parkin asemalta kohti kaupunkia. Olin aika yllättynyt että 45 minuuttia pelin jälkeen pääsi niinkin vaivattomasti UP:n asemalle sillä edellisellä reissulla vielä tunti pelin jälkeen oli asemalla aika lailla tungosta. Metrolla Queenswayhin ja iltatoimien jälkeen nukkumaan joka keskeytyi hetkeksi huoneessa olleiden italialaisten lähtiessä taksilla Stanstediin kello kahdelta yöllä.

Eilen olikin lähtöpäivä ja kun kone lähti vasta 18.45 oli ostosten tekemiseen hyvin aikaa. Muutama DVD, kirja ja CD tarttui mukaan. Sen lisäksi piti käydä nauttimassa matkan viimeiset siiderit Harpissa ja syömässä hyvin jossain Charing Crossin ja Leicester Squaren välillä olevassa pihviravintolassa. Viiden aikoihin suuntasin Victorialta Gatwickiin ja hämmästyttävää kyllä, Norwegianin kone oli myös paluumatkalla aikataulussa joten olin kotimaan kamaralla hieman ennen puoltayötä ja kotiovella Kampissa aika tarkalleen tuntia myöhemmin kun julkisten aikataulut osuivat sopivasti kohdalleen.

Kokonaisuutena varsin hyvä reissu, tosin matkan avauspäivänä koettu Liverpoolin tappio toi ikävän sivujuonteen alkumatkaan mutta toisaalta seuraavan päivän Newcastle-Sunderland olikin sitten tunnelmansa puolesta sellainen kokemus joiden takia jaksaa tehdä pitkiä työpäiviä urakointeineen. Tosin rahatilanne on sellainen että seuraavaa pidempää reissua pitänee odotella 1-2 vuotta, ensi kaudella pitänee tyytyä vain yhteen pitkään viikonloppureissuun.

[JaskaS]

ei mulla muuta

[Latveria]

Aijai, terwari pystyi ylittämään aiempien vuosien saagansa. Juuri niissä maisemissa joista itse pidän Englannissa ja Skoteissakin eniten ja laadusta tingimättä - no compromises! Lähes maagista tekstiä maaniselta mieheltä...

[Dede]

Mielenkiintoinen kyllä tuo Dundeen stadiontilanne, enpä ollut moisesta kuullut ennen.

[VAUX]

Tyne-Wear derby on kyllä tosiaan valioliigan kuumin paikalliskohtaaminen. Poliisien mittavat turvatoimet ovat kyllä ihan paikallaan sillä aina siellä vaan moni fani silti onnistuu mittaamaan senkan nenästään eli yhteenotoilta ei yleensä vältytä, edes stadionin sisäpuolella.

Muistan erään paikallista alkuperää olevan kaverini kertomuksen siitä kun he olivat poliiisisaattueen sisällä taksissa matkalla pois Newcastlesta kun taksi jäi valoihin jolloin toon-fanit ympäröivät välittömästi auton ja alkoivat heiluttaa sitä ympäri. Kaveri luuli kuolevansa siihen paikkaan. Onneksi kytät huomasivat jälkeen jäänen taksin ja pojat selvisivät pälkähästä..

PS: Pikkusen kyllä viduddaa kun nämä pelit pistetään aina alkamaan heti puolen päivän jälkeen paikallista aikaa.

[terwari]

Vuosi ja yhdeksän kuukautta siinä kului, mutta pitkä odotus on kohta ohi. Huomenna suuntana jälleen kerran saaret ja edessä toivottavasti viihdyttävä viikko brittifutiksen ja pubien koluamisen parissa.

Tällä kertaa syysmatka on vaihtunut alkutalven reissuksi, sillä tällä viikolla oli tarjolla kaksi Liverpoolin kotiottelua lyhyen ajan sisällä joten perinteisen ajankohdan vaihtamiselle oli perusteensa. Myös QPR:llä olisi ollut kaksi kotipeliä kuluvalla viikolla mutta kun harmittavasti lauantain peli osuu päällekkäin Liverpoolin ottelun kanssa niin tällä kertaa valintana oli Anfield Roadin tuplareissu, osasyynsä oli hyvällä suomalaisseurueella joka on samaan aikaan Kopin päätykatsomossa.

Ottelulista näyttää seuraavalta:

3.12 QPR-Bournemouth
4.12 Liverpool-Norwich
6.12 Motherwell-Celtic
7.12 Liverpool-West Ham
8.12 Tamworth-Bristol City (FA Cup)

Joten eiköhän tähän topikkiin taas viestiä tule kunhan koneelle kerkeän.

[terwari]

Tiistaiaamuna oli aikainen heratys, klo 5.30 soi kello ja aamupalan jalkeen oli aika ottaa suunta kohti Helsinki-Vantaata. Koneeseen jonottaessa tuli vastaan jo ensimmainen naamatuttu kun eras QPR:aa kannattava herrasmies oli myos matkalla Lontooseen ja samaan otteluun johon itse olin menossa. Lento sujui kuten jokainen vahankin pidempi matka talla reissulla eli nukkuen. Onneksi itsella ei ole ongelmaa nukkua kulkuvalineissa, vaikka uni onkin katkonaista. Lontooseen paastya check-in hostellilla ja siita QPR:n stadionille hakemaan ottelulippu ja katsomaan loytyisiko fanikaupasta mitaan ostettavaa. Pyrin hankkimaan Liverpoolin ja QPR:n kausivideot ja kauden 2011-12 video loytyikin kaupasta mutta edellisen kauden videota ei. Kysyin syyta moiseen ja myyja sanoi etta viime kaudesta ole edes videota tehty. Suoraan sanottuna en ihmettele lainkaan, olihan viime kausi niin katastrofaalista katseltavaa etta tuskin kukaan QPR:n kannattaja haluaisi katsella koostetta jossa herkutellaan vastustajan tekemilla osumilla.

Lansi-Lontoosta jatkoin matkaa kohti keskustaa, oli aika korkata matkan ensimmainen siideri ja kohteena oli eras planeettamme parhaista siideripubeista eli The Harp. Siita olen kirjoittanut jo aiemmissa raporteissani jotain eika siella tarvinnut pettya tallakaan kertaa. Tarjonta oli seka laadullisesti etta maarallisesti laadukasta ja kun nauttimieni siiderien prosenttilukematkin olivat kohdallaan niin jo pari siideria saivat minut sellaiseen huppeliin etta paatin lopettaa juomisen siihen jotten olisi pelin alkaessa liian huonossa kunnossa. Harpissa oli myos hyvaa seuraa eraasta Spursia kannattavasta herrasmiehesta jonka kanssa keskustelut vaihtelivat mm. Villas-Boasin kyvykkyyteen valmentajana ja Spursin uusien hankintojen otteisiin tahan mennessa. Harpin jalkeen kavin eraassa intialaisessa ravintolassa ja kavelin kaupungilla tunnin verran jonka jalkeen olinkin jo sen verran freesissa kunnossa etta siirryin Loftus Roadin lahiston pubeihin ottamaan viela pari (talla kertaa toki normaalivahvuista) pinttia.

Aiempien matkojen tapaan olin ottanut lipun Ellerslie Roadin katsomosta R-katsomon kohdalta joka on kaikkein aanekkain katsomonosa. Ja niin oli tallakin kertaa ja itsekin annoin korteni kekoon laulamalla chantteja antaumuksella ensimmaisesta minuutista lahtien. Koko avausjakson ajan laulu raikui komeasti eika Bournemouthin sinansa varsin isoa fanijoukkoa kuulunut juuri lainkaan. Myos kentalla kotijoukkue oli hallitseva osapuoli ja n. puolen tunnin kohdalla QPR:n kauden ykkospyssy Charlie Austin siirsi Arrat 1-0-johtoon. Toisella jaksolla meno katsomossa ehka hieman laantui muttei onneksi kentalla, vaan Junior Hoilettin ja Matt Phillipsin maaleilla QPR kiiti vakuuttavaan 3-0-kotivoittoon. Vaikka QPR:n kausi onkin tuloksellisesti mennyt varsin hyvin, oli tama ensimmainen ottelu talla kaudella jossa Hoopsit tekivat enemman kuin kaksi maalia.  Eraan paikallisen pikaruokapaikan tukemisen jalkeen takaisin hostellille ja nukkumaan, olihan paiva ollut varsin pitka.

Keskiviikkona oli edessa harvinaista herkkua, nukkumista perati yhdeksaan asti. Hostellin check-out oli kymmenelta joten ajattelin kayttaa ajan hyodyksi loppuun asti. Kymmenen jalkeen suuntasin Eustoniin ja junalla kohti Liverpoolia. Liverpoolissa tuttujen toimenpiteiden jalkeen kavin varaamassa lipun seuraavan paivan Magical Mystery Tourille ja siita jatkoin Ship & Mitreen jonka on kantapubini Liverpoolissa. Juomaa nautiskellessani paatih ottaa yhteytta eraaseen suomalaiseen tuttuuni joka oli myos tullut seuraamaan Liverpoolin otteluita ja kysyin missa 10-15 hengen suomalaisseurue oli. Heidan paikkansa oli n. 500 metrin paassa Crown Hotellissa joka on Lime Streetin rautatieasemaa vastapaata (Liverpoolissa vierailleet tietavat aivan varmasti paikan). Liityin maanmiesten seuraan ja juominen jatkui hyvassa tahdissa ennen kuin siirryimme Anfieldin alueelle.

Anfieldilla kavin hakemassa jasenkorttini lipputoimistosta koska en ollut loytanyt omaani asuntoni hallitsemattomasta kaaoksesta ja siita menimme The Parkiin. Yhden jalkeen jaimme kaverini kanssa odottamaan paria suomalaista silla kaverillani oli heidan lippunsa. Ottelun alku laheni eika ko. herroja nakynyt niin paatin lahtea katsomoon mutta jonoja Kopiin oli sen verran etten ehtinyt aivan alkuvihellykseen mennessa sisalle. Sisalle paastyani tuli eteen toinen ongelma: En muistanut missa paikkani oli ja kun en ollut kysynyt sita stadionin ulkopuolella olevilta henkilokunnan jasenilta (heilla on skanneri josta pystyy nakemaan kortilla olevan paikan) niin minun oli kysyttava sita sisapuolelta. Henkilokunnan jasen kylla kertoi paikkani mutta otti samalla korttini pois. Kysyin syyta moiseen ja han sanoi etta se on toimenpide lipputrokarien toimia vastaan ja sanoi etta saan kortin takaisin hakemalla sen stadionilta seuraavana paivana.

Paikan suhteen olin jalleen onnekas, silla olin Kopin ylaosassa katsomossa 306 jossa tunnetusti loytyy aanta. Ja sita loytyikin talla kertaa varsin kiitettavasti, johtuen ehka siita etta Luis Suarez esitti huikeimman esityksen jonka olen yli 30 vuotta kestavalla katsojan urallani nahnyt. Nelja komeaa maalia ja yksi maalisyotto siihen paalle - maagista. Tunnelma pysyi korkealla koko ottelun ajan ja ottelukokemus nousi omassa listassani heti vuoden 2009 ManU-voiton jalkeen kakkoseksi. Pelin jalkeen jatkoimme muutaman finskin kanssa Parkiin jossa Suarezin ylistaminen jatkui vuolaana ja voitonmaljoja nostettiin reippaassa tahdissa. Illan edetessa paatimme jatkaa kaupungin keskustaan ja jatkopaikaksi sovittiin pubi nimelta Flanagan's. Mina, aiemmin mainittu kaverini ja kolmas, eras erittain humalassa ollut turkulainen mies emme kuitenkaan paasset sisalle koska ravintola oli kuulemma suljettu. Jatkoimme siis matkaa naapurissa olevaan The Grapes-pubiin jossa juominen jatkui ja siella paasi hyvin juttuun paikallisten ja siella olevien ulkkareiden kanssa, olimmehan kaikki saman joukkueen kannattajia. Turkulaismies puolestaan yritti iskea liki jokaista vastaantulevaa naista vaikka kunto oli sita luokkaa ettei han kyennyt juuri puhumaan englantia. Eras nainen sanoikin minulle etta pyytaisin miesta jattamaan hanet rauhaan. Yritin kertoa asian hanelle mutta hanen forumistimainen suorittaminen jatkui, kohteet vain vaihtuivat tiuhaan tahtiin. En kuitenkaan jaksanut jaada hanen lapsenvahdikseen ja kun kaverianikin alkoi vasyttaa niin paatimme lahtea hostelliimme Hattersiin.

Torstaiaamu oli siina mielessa nautinnollinen etta ennen nukkumaanmenoa nautittu Burana oli tehnyt tehtavansa ja sain nukkua niin pitkaan kuin halusin silla ko. paiva oli ottelun suhteen vapaapaiva. Hyva mieli kuitenkin laski kun astuin ovesta ulos silla Liverpoolin oli yllattanyt syysmyrsky. Tuuli oli yli 20 metria sekunnissa ja vetta satoi pahimmillaan kaatamalla. Aamiaista piti kuitenkin saada joten suuntasin lahimpaan Subwayhin ja sielta eraaseen paikalliseen kauppakeskukseen jossa kulutin aikaa ennen paivan ainoaa suunniteltua ohjelmaa. Sade lakkasikin ajan mittaan mutta tuuli pysyi myrskylukemissa koko paivan ajan. Se ei kuitenkaan hairinnyt omaa ohjelmaani joka oli Magical Mystery Tour eli kiertoajelu Beatlesin historian merkittavissa paikoissa. Kiertoajelu olikin varsin mielenkiintoinen, ajelulla nahtiin mm. Beatlesin jasenten syntymakodit, Lennonin ja McCartneyn viimeiset asunnot Liverpoolissa, Penny Lane ja Strawberry Fieldsin portti. Sen lisaksi kiertueen opas kertoi mielenkiintoisia anekdootteja bandin historiasta joten kylla tuo hintansa vaarti oli. Kiertueen jalkeen suuntasin syomaan kiinalaiseen buffettiin jossa ahdoin itseni niin tayteen etta minun oli pakko siirtya hotellille huilamaan pariksi tunniksi. Pidempaan ei kuitenkaan voinut huilata silla oli aika siirtya opiskelijaelaman pariin.

En kuitenkaan ollut hakemassa opiskelupaikkaa Liverpoolista vaan kohteenani oli Liverpoolin yliopiston kampusalueella sijaitseva Augustus John-niminen pubi. Pubissa oli kuulemma hyva siideritarjonta (valittu Camran toimesta Merseysiden parhaaksi siideripubiksi vuonna 2013) ja kun se sijaitsi varsin lahella hostelliani niin pakkohan moinen helmi oli tarkastaa. Ja kyseessa olikin todellinen loyto: kahdeksan erilaista real cideria ja mika parasta, pintti maksoi alle kolme puntaa. Paikan henkilokunta oli myos erittain ystavallista ja tarjoilijaneitien kanssa tulikin juteltua melkein koko ilta, eras aasialaisen nakoinen nainen pyysi minua jopa facebook-kaveriksi mutta kieltaydyin kunniasta. Kaikin puolin hieno pubi jossa tulen taatusti vierailemaan tulevilla Liverpoolin reissuilla. Ainoa miinus on se, ettei pubi ole viikonloppuisin auki joten talla matkalla ei enaa ehdi ko. paikassa kaymaan. Kymmenen aikoihin piti kuitenkin palata hostellille silla perjantaiaamuna oli edessa aikainen heratys ja matka Glasgowiin.

Ja itse asiassa Glasgowissa ollaan juuri talla hetkella ja kello on sen verran paljon etta nyt on mentava nukkumaan jotta jaksan huomenna nousta aikaisin palatakseni takaisin Liverpooliin. Joten jatkan tarinointia kunhan taas koneelle paasen.

[Spili]

Toivottavasti on tänäänkin aihetta juhlia

[Leyton Orient]

...pyysi minua jopa facebook-kaveriksi mutta kieltaydyin kunniasta

Oikein!

[Thouni]

Motherwellista olisi kiva kuulla vähän rapoa Huomasin vasta nyt että tuollakin suunnalla liikut, olisin voinut antaa jotain vinkkejä kylän harvoista pubeista. Harmi että peli oli skeidaa ja keli oli skeidaa, mutta tunnelma taisi olla ihan hyvä taas kerran.

[terwari]

Perjantaiaamuna oli edessä järkyttävän aikainen herätys, sillä saadakseni halvan junan Glasgowiin minun oli otettava aamun toinen juna joka starttasi Liverpoolista 7.01. Wiganissa vaihto ja siitä Glasgowiin. Aikaisessa herätyksessä oli toki hyvätkin puolensa sillä olin kaupungissa jo ennen yhtätoista. Hostellini sijaitsi vain vajaan kymmenen minuutin päässä asemasta Clyde-joen varrella ja oli myös tasoltaan varsin hyvä. Lähdin kuitenkin heti kirjauduttuani kävelemään kaupungille mutten päässyt kovinkaan pitkälle kun huomasin keskustassa olevan Celticin fanikaupan. Menin katsomaan tarjontaa ja huomasin että kauppaan olisi muutamaa tuntia myöhemmin tullut seuralegenda Chris Sutton promotoimaan ja antamaan nimikirjoituksia aiemmilla viikolla julkaistuun Celticin historiikkiin. Minulla ei kuitenkaan ollut aikaa eikä kyllä kiinnostustakaan jäädä odottamaan, sillä suunnitelmissani oli mennä Celtic Parkin stadionkierrokselle.

Kierros oli varsin perinteinen joka piti sisällään palkintohuoneen, Celticin pukuhuoneen, TV-tilat, Directors Boxit ja stadionin näkemisen kenttätasosta. Kierros päättyi lyhyeen 15 minuutin videoon Celticin historiasta. Kierroksen osallistujamäärä oli varsin vähäinen sillä minun lisäkseni mukana oli vain kreikkalainen pariskunta joista mies ei puhunut sanaakaan englantia, nainen puolestaan sitäkin paremmin sillä hän asui pysyvästi Glasgow'ssa. Pukuhuoneessa ollessamme paikalle sattui samaan aikaan Celticin manageri Neil Lennon joka oli valmistautumassa illan ottelua varten. Itse en tunnistanut häntä kunnes hänen lähtiessään oppaamme sanoi että näillä kierroksilla harvemmin törmää seuran valmentajiin pelaajistosta puhumattakaan.

Kierroksen jälkeen lähdin Dalmarnockista takaisin Glasgow'n keskustaan ja kävin sieltä ostamassa sen juuri julkaistun historiikin ja samaan aiheeseen liittyvän DVD:n. Muuten en jaksanut kiertää kaupungilla paljoakaan sillä iltapäivällä oli todella kylmä. Kävin hostellilla huilaamassa hetken, vaihtamassa pitkät kalsarit jalkaan ja sitten asemalle. Asemalaiturilla huomasi ottelupäivän vaikutuksen sillä laituri oli täynnä porukkaa joista suuri osa tunnusti vihreävalkoisia värejä. Laulut raikuivat jo ennen junan tuloa ja kun juna saapui nousi volyymitaso entisestään. Ikävä kyllä, kyseessä oli paikallisjuna joka pysähtyi joka ainoalla asemalla ennen saapumista Airblesin asemalle joka on lähinnä stadionia oleva pysäkki. Sinänsä lyhyeen matkaan kului aikaa liki tunti joten stadionille tuli melkoinen kiire. Terwarin tunteville tämä uutinen ei varsinaisesti tullut puun takaa...

Stadionilla noudin varatun lipun lipputoimistosta ja ehdin stadionille n. 5 minuutin kohdalla. Olin pyytänyt paikkaa alueelta jossa on paras tunnelma mutta katsoin ensimmäistä puoliaikaa katsomoiden takana olevalta tasanteelta koska siitä oli hyvä näkyvyys. Puoliajan puolivälissä järjestysmies tuli sanomaan että minun pitäisi mennä istumaan omalle paikalleni. Paikkani sijaitsi toisessa päässä pitkää sivua Motherwellin fanien joukossa ja yllätyin totaalisesti kuullessani kuinka kova meininki siellä oli. Celticin faneilta osasin toki odottaa kovaa ääntä ja tunnelmaa mutta kotijoukkueen fanien ei tarvinnut lainkaan hävetä esitystään sillä he pistivät huutokilpailussa huomattavasti suuremmalle vieraiden faniryhmälle hienosti kampoihin. Avausjakson puolivälissä arviolta n. 30-40 nuorukaista lähtivät yht'äkkiä juoksemaan katsomoiden porttia kohti ja vaikutti siltä että heillä olisi ollut myllyhalukkuutta Celticin hulien kanssa. Hieman myöhemmin he kuitenkin tulivat pettyneen oloisena takaisin paikoilleen joten ilmeisesti poliisivoimat olivat hoitaneen hommansa hyvin. Takaisin tullessaan katselin ko. porukkaa ja hämmästelin kuinka nuoria ja hinteliä he olivatkaan, nuorimmat olivat varmaan jotain 15-vuotiaita ja niin kapeaharteisia että jos heidän suuntaansa olisi puhaltanut normaalia lujempaa he olisivat hajonneet osiin.

Pelillisesti ottelusta ei ole paljoakaan kerrottavaa, Celtic oli paljon parempi ja peli oli Motherwellin osalta lähinnä viivytystaistelua väistämätöntä vastaan. Pari minuuttia ennen puoliaikaa Celtic teki 0-1 Kris Commonsin toimesta ja toisella jaksolla vierailijat pistivät isomman vaihteen silmään tehden neljä maalia lisää. Teemu Pukki on Celticin avauksessa mutta valitettavasti hänen esityksensä oli varsin heikko. Neljänteen maaliin hän antoi hienon syötön mutta muuten tuli kyllä varsin selväksi että hän ei ole lainkaan Celticin pelitapaan soveltuva pelaaja. Tuntui siltä että Pukki jää koko ajan pelin ulkopuolelle ja hän joutui myös kotijoukkueen fanien hampaisiin kaatuessaan rankkarialueella ja saadessaan varoituksen filmaamisesta. Tosin kaverini laittoi tuota pikaa viestiä että Pukki ei suinkaan ollut filmannut vaan kyseessä oli selkeä rike josta pallo olisi pitänyt laittaa 11 metriin. Tuloksellinen täystyrmäys ei kuitenkaan hiljentänyt Motherwellin faneja vaan chantit raikuivat viimeiset 25 minuuttia tauotta ja kun vierailijatkin pitivät hyvää ääntä oli kyseessä ehkä matkan parastunnelmaisin ottelu mikä oli minulle melkoinen yllätys. Toki perjantai-ilta lienee vaikuttanut asiaan mutta muutoin Motherwellin faneista jäi varsin hyvä kuva äänekkyytensä johdosta. Kylmyydestä huolimatta (tai ehkä siitä johtuen) osa molempien joukkueiden faneista päätti uhmata kylmyyttä ja lumisadetta ottamalla paidat pois reilusti ennen päätösvihellystä.

Loppuvihellyksen jälkeen suuntasin takaisin Airblesin asemalle jossa koitti epämiellyttävä yllätys. Pari paikallisjunaa joiden piti suunnata kohti Glasgowia oli peruttu ja seuraavan junan tuloon oli vielä puoli tuntia aikaa. Sen vuoksi tein kuin suuri osa faneista eli jatkoin Motherwelliin josta lähti paikallisjuna toista reittiä Glasgowiin. Glasgowissa kävin parissa pubissa mutten jaksanut lähteä tutustumaan paikalliseen yöelämään tarkemmin vaan lähdin nukkumaan jo ennen puolta yötä.

Lauantaiaamu noudatteli edellisen päivän linjaa, tosin toisinpäin. Olin jo hyvissä ajoin asemalla ja junassa mutta junan lähtöä viivästyi 45 minuuttia koska veturinkuljettaja oli sairastunut ja uuden kuljettajan piti tulla paikalle parin tunnin junamatkan päässä olleesta Prestonista asti! Mietin itsekseni että miten voi olla mahdollista ettei miljoonakaupungista löydy toista veturinkuljettajaa tuuraajaksi. No, matkaan päästiin ja Wiganin kautta Liverpooliin. Onneksi olin kuitenkin varannut sen verran aikaa että olin kaupungissa pari tuntia ennen pelin alkua joten ehdin käydä hyvin syömässä ennen siirtymistä bussilla Anfieldille. Koska parista edellisestä ottelusta oli alkuvihellys jäänyt näkemättä olin tällä kertaa viisaampi ja menin hyvissä ajoin (5 minuuttia ennen kick-offia) katsomoon. Ehdin sopivasti paikalleni kun joukkueet tulivat kentälle joten ei muuta kuin huivi kohti Kopin kattoa ja laulamaan YNWA.

Tunnelma avausjaksolla ei mielestäni noussut yhtä korkeaksi kuin Norwichia vastaan jossa Suarezin maalit avausjaksolla sähköistivät KOPin hyvään iskuun. Jakso oli selkeästi Liverpoolin hallinnassa mutta maalit antoivat odottaa itseään aina jakson loppuhetkille saakka jolloin Jääskeläisen torjunnasta pallo kimposi Guy Demelin jalkaan kimmoten omaan maaliin.

Toisella puoliajalla meno nousi huomattavasti paremmaksi kun Mamadou Sakho vei kotijoukkueen 2-0-johtoon ja Liverpool vyörytti hyökkäyksiään jatkuvasti Kopia kohti. Paikkoja lisämaaleihin oli useita ja pallo olikin varttia myöhemmin maalissa. Valitettavasti Martin Skrtel ohjasi pallon omaan maaliin yhdestä West Hamin harvoista vastaiskuista ja pelin luonne muuttui totaalisesti. Täysin jyrän alla ollut Hammers siirtyi kuskin paikalle ja Liverpoolin peli tuntui jäätyvän totaalisesti. Onneksi 10 minuuttia ennen loppua Suarez puski Glen Johnsonin erinomaisen keskityksen verkon perukoille ja allekirjoittaneella pääsi syvä helpotuksen huokaus kun kolme pistettä varmistui. Suarez kaunisteli vielä numerot 4-1 vaikka maali merkittiinkin Joey O'Brienin nimiin.

Pelin jälkeen keskiviikon tapaan The Parkiin jonne tuli myös liki koko suomalaisseurue joita olikin Anfieldillä runsaasti. Voitto ja juomat pitivät mielialan korkealla, itse keskustelin lähinnä erään tamperelaisen pariskunnan kanssa jotka käyvät Anfieldilla yli 10 kertaa kauden aikana. Pubissa laulut raikuivat ja niin nykyisten kuin entisten pelaajien laulut käytiin moneen kertaan läpi. Ja tulipa siellä piipahtamaankin eräs entinen pelaaja sillä 1980-90-lukujen taitteessa seurassa pelannut Glenn Hysen ilmestyi paikalle ja etenkin ruotsalaiset fanit olivat asiasta innoissaan. Käsittääkseni Hysen on myös käynyt länsinaapurien fanien tapaamisissa muutamaan otteeseen joten pitänee jäädä odottamaan josko Litti tai Hyypiä tulisivat käymään Suomen branchin tilaisuuksissa...

Vähitellen suomalaiset alkoivat siirtymään keskustan suuntaan, itse siirryin muutaman suomalaisen kanssa vastapäätä olevaan Albertiin jonka kautta suuntasimme kaupunkiin. Nestetasapainoon ylläpitoon keskittyneinä oli ehtinyt tulla nälkä joten seurueemme suuntasi kiinalaisravintolaan Shangri-La. Kyseessä oli varsin suosittu paikka, sillä jouduimme odottamaan pöytään pääsyä parikymmentä minuuttia. Ruoka oli toki maittavaa ja hintatasoltaankin ihan OK, ainakin jos vertailukohteena olivat saman tyylisuunnan ravintolat Lontoossa. Ruokailun jälkeen erkanimme, muut jatkoivat Flannagansiin kun itse jatkoin vakipubiini Ship & Mitreen. En tosin sielläkään joutunut juomaan kauaa yksin, sillä eräs aiemmin kaupungille suunnannut suomalaiskolmikko sattui tulemaan samaan paikkaan. Lisäksi naapuripöydän pariskunta (etenkin nainen) oli hyvää juttuseuraa ja kun kyseessä oli vielä Liverpoolin kannattaja niin yhteisiä jutunaiheita löytyi helposti. Mies oli Liverpoolin kausikortin haltija mutta hän sanoi ettei hän juurikaan käy otteluissa ja hänen suosikkijoukkueensa oli paikallinen alasarjaseura Prescot Cables. Taloudellista haittaa ei kuitenkaan kortin omistamisesta juuri tule, sillä hän lainaa korttia kavereilleen jotka sitten maksavat hänelle ottelulipun verran kortin lainasta. Hyvässä seurassa aika kului nopeasti ja pubin lopetettua tarjoilun päätin lähteä majapaikkaani sillä aikainen herätys vaati veronsa.

Pyhäaamuna sain nukkua kuin parempikin paroni sillä herätys oli vasta 8.30. Kohteena oli keski-Englannissa sijaitseva pikkukaupunki Tamworth, jossa paikallinen konferenssiseura kohtasi FA Cupin toisen kierroksen ottelussa Bristolin. Tein matkan Birminghamin kautta jonne jätin matkatavarani ja siitä pääsi vartissa Tamworthiin. Koska pelin alkuun oli mukavasti aikaa päätin lähteä etsimään paikallisia pubeja, netin kautta olin kuullut että Bole Bridgessä olisi hyvä siideritarjonta mutta päädyin pubiin nimeltä Sir Robert Peel joka olikin loistava valinta. Hyvin hoidettu kaksi pientä huonetta sisältävä pikkupubi josta löytyi niin real cideria kuin real aleakin. Ehdin kumota pari tuoppia ennen kuin lähdin siirtymään stadionille. Matkalla sinne bongasin Bole Bridgen joten tiesin minne mennä ottelun jälkeen. Stadionille saavuttuani lähdin hakemaan varaamaani lippua mutta se oli hetkeä aikaisemmin laitettu uudestaan myyntiin koska en ollut noutanut sitä puolta tuntia ennen ottelun alkua. Onneksi lippuja oli vielä parikymmentä myynnissä joten en tehnyt turhaa matkaa vaan pääsin stadionille.

Tamworthin Lamb Ground on pieni, vain 4000 katsojaa vetävä stadion jossa vain toisella pitkällä sivulla oli istumakatsomo, muutoin sivustoilla on seisomakatsomot. Itse menin seisomaan pitkän sivun katettuun katsomoon jossa oli myös kotijoukkueen äänekkäimmät kannattajat. Heitä ei kuitenkaan ollut kovinkaan paljoa joten tunnelma jäi aika vaisuksi sillä Bristolinkaan kannattajat (n. 800) eivät pitäneet meteliä. Ottelu oli perinteistä brittikalinaa jossa kahta sarjatasoa ylempänä olleet vierailijat olivat hallitseva osapuoli. Avausjaksolla nähtiin yksi, joskin sitäkin komeampi osuma kun punarintojen (Bristol C:n lempinimi) Jay Emmanuel-Thomas iski n. 25 metristä todellisen pommin ylänurkkaan. Toisella puoliajalla molemmilla oli pari hyvää tekopaikkaa ennen kuin Sam Baldock vei vierailijat 0-2 johtoon kotijoukkueen puolustajan järkyttävän virheen seurauksena. Tamworth pääsi vielä peliin mukaan kaventamalla pitkän sivurajaheiton jälkitilanteesta mutta kokeneempi vierasjoukkue pystyi pitämään loppuminuutit pelin helposti kontrollissaan ja jatkoi kolmannelle kierrokselle jonne hetkeä myöhemmin vastustajaksi arvottiin Watford.

Pelin jälkeen menin kohti keskustaa ja ajattelin käydä katsomassa onko Bole Bridge yhtä hyvä paikka kuin ennen peliä kokeilemani Sir Robert Peel. Vastaus tuli nopeasti selville - ei ollut. Real Cideria ei nimittäin ollut tarjolla, ainoastaan pelkät perusjuomat jotka löytyvät jokaisesta pubista Englannista (hanassa Strongbow, pullossa Bulmers/Magners ja Kopparberg). En vaivautunut tilaamaan mitään vaan katsoin 3.kierroksen arvonnat ja jatkoin matkaa eteenpäin. Kävin nopeasti syömässä ja kävin vielä yhdellä edellä mainitussa laatupubissa ennen kuin lähdin Birminghamin kautta Lontooseen.

Tiesin the Harpin olevan auki joten päätin lähteä nauttimaan matkan viimeiset juomani sinne. Ensin piti kuitenkin käydä viemässä laukut Queenswayssä olevaan hostelliin ja yllättäen sain saman huoneen (211) joka on ollut minulla lähes jokaisella reissullani lukuunottamatta tämän matkan ensimmäistä yötä. Sen jälkeen metrolla Charing Crossiin ja hieman ennen myynnin lopettamista löysin vihdoin ja viimein oikean paikan ja sain tilattua viimeiset jalot juomat. Juttelin erään arviolta 60-vuotiaan Dominicin kanssa joka oli innokas siideriharrastaja ja kertoi mm. normandialaisten siiderien nyansseista verrattuna brittisiidereihin. Valitettavasti en ehtinyt olla Harpissa kuin kolme varttia ennen sulkemista ja Piccadilly Circuksen hulinoiden kautta ehdin viimeisellä metrolla takaisin Queenswayhin.

Maanantaina ohjelmassa ei ollut muuta kuin kotiinpaluu, kone lähti 9.40 paikallista aikaa ja oli Helsingissä hieman ennen kolmea. Matka oli ohi, käteen jäi kolme erityisen hienoa ottelua, useiden hienojen ihmisten kanssa keskusteluja ja monia hyviä muistoja. Ja mikä parasta, voi olla ettei seuraavaa matkaa tarvinne odotella yhtä kauan kuin tätä. Saa nähdä mitä kevät tuo tullessaan...

[Thouni]

Harmi ettet ehtinyt pidempään Motherwellissa vierailla, mutta toisaalta eipä siellä mitään muuta tekemistä olekaan kuin juoda kaljaa.

[Andreas]

Mielenkiintoista juttua taas.

[Lilywhite]

Upeaa raportointia terwarilta, oli oikein ilo lukea tuollaista tekstiä. Tässähän alkaa omakin reissukiima jo nousta, vaikka vielä pitäisi tuo jouluaatto lusia alta pois.

Pariin kertaan esille tullut The Harp on pubina tuttu paikka ja sinne olisi tarkoitus suunnata myös tulevalla reissulla. Tuohan on viime vuosina niittänyt ihan mukavasti kiitosta paikallisessa pubiskenessä. Forum-veli, aktiivinen pubiharrastaja sekä armoton ale-sieppo D4 speksasi mainolta kuulostavan pubirundin ohjelmanumeroksi reissua varten ja tuo Harp on "yllättäen" yksi lisärasti sen varrella. Pari tuollaista kierrosta on tullut Lontoossa ryömittyä, eivätkä ne ole kyllä koskaan pettäneet ja näin tulee myös vältettyä huonot pubit sekä perehdyttyä vain laadukkaisiin vaihtoehtoihin joiden kautta siihen todelliseen Lontoon pubikulttuuriin pääsee osaksi paljon varmemmin.

Teehän mahdollisesta kevään reissusta sitten myös ihmeessä rapoa.

[Kapteeni_Alkio]

Terwarin apinasaarten kronikat kuuluvat suurten forumklassikoiden joukkoon ja tärkeimpiin suomeksi kirjoitettuihin hätäpäiden kalinan kuvauksiin. Itse tosin kallistun luterilaisen/protestanttisen Rangers-veljeskunnan puoleen mielikuvituskaverien velvoittamana joten hieman vierastan Celtic-painotuksia mutta irlantilaisseura Liverpoolin kannattajalta sinänsä hyväksyttävää spämmiä.

Ensi vuonna on perhe-ja sukupiirissä tarkoitus tehdä nostalgiamatka pohjoiseen Englantiin ja Skotlantiin lapsuuden ja nuoruuden vihreille nummille joten sopivasti saa inspiraatiota oululaisen kirjailijan rapoista. Hieno mies, muikeat ajankuvaukset ja godspeed.

[terwari]

Saa nähdä mitä kevät tuo tullessaan...

Talvella tuli painettua sen verran reilusti ylitöitä että kevät toi tullessaan uuden matkan. Huomenna Norwegianin kyydillä jälleen kohti Englantia ja uusia seikkailuja jalkapallon ja pubien ihmeellisessä maailmassa. Muutenkin hyvällä fiiliksellä reissuun kun tänään päättyneissä YT-neuvotteluissa sain pitää työpaikkani.

Pelilista on seuraavanlainen:

25.3 QPR-Wigan
26.3 Liverpool-Sunderland
27.3 Southport-Forest Green
29.3 QPR-Blackpool
30.3 Liverpool-Tottenham
31.3 Sunderland-West Ham

Eli itselleni täydellinen lista, etenkin kun Liverpool-Sunderland siirrettiin alkuperäiseltä paikaltaan sopivasti matkaviikolleni, vieläpä keskiviikolle jolloin sille ei tullut päällekkäisyyttä QPR:n ottelun kanssa. Southport ja Sunderland tulevat olemaan uusia kokemuksia ja hienoa bongata taas uusi non-League seuran stadion ja toivottavasti mukavia pubeja.

[terwari]

Kuten edellisellakin reissulla, heratys kotona oli 5.30. Lennot olivat hyvin aikataulussa ja kun matkalaukkuakaan ei tarvinnut kauaa odotella olin Lontoon keskustassa jo puoli 11 tienoilla. Tavarat hostellille, pienet paivaunet (edellisyona olin nukkunut 4 tuntia ja koneessa katkonaisesti koko matkan) jonka jalkeen Loftus Roadille hakemaan liput. Olin saanut seka Wigan- etta Blackpool-otteluihin liput samalle paikalle jossa istuin joulukuun Bournemouth-ottelussa joten sehan alkaa kohta tuntua miltei kausaripaikalta.

Lipunhaun jalkeen alkoi janottaa ja otin suunnaksi pubin nimelta Southampton Arms. Pieni pubi sijaitsee pohjois-Lontoossa Gospel Oakin paikallisjuna-aseman laheisyydessa, mutta jain pois Tufnell Parkin metroasemalla. Paikallisten neuvoilla kuitenkin loysin perille ilman suurempia harhailuja.

Southampton Arms mainostaa itseaan pubina joka myy pelkastaan pienpanimoiden tuotteita ja paikka on totisesti Real Alen ja Ciderin ystavan taivas. Oluthanoja oli 10 ja siiderihanoja 8. Oluista en osaa sanoa mitaan mutta siiderit olivat kylla erinomaisia ja vaikka jonkin verran tunnenkin merkkeja ja panimoita niin ainoa tuttu panimon nimi oli yhdessa hanassa oleva Gwynt y Ddraig. Pubissa vierahti puolitoista tuntia ja sina aikana kumosin yhden tayden tuopillisen ja kolme puolikasta. Enempaa en halunnut ottaa silla illalla odotti matkan ensimmainen ottelu ja real cider on varsin petollinen juoma: Hiilihapottomuudestaan johtuen se on varsin helppoa juotavaa mutta kun prosentteja on usein 6-7 valilla niin kehnohkon alkoholipaan omaavan keski-ikaistyvan setamiehen oli syyta lahtea kohti lansi-Lontoota. Voin kuitenkin ehdottomasti suositella Lontoon matkailijoille ko. pubia. Se on ehka hieman vaikea loytaa, mutta kun sinne on paassyt niin siella vierahtaa hyvassa seurassa ja hyvien juomien parissa tunti jos toinenkin. Lisapisteita lisaksi siita etta pubissa hyvaksytaan vain kateinen ja musiikki tulee LP-levyilta.

Ennen Loftus Roadin lahialueelle menoa kavin hostellilla vaihtamassa vaatteita ja intialaisessa ravintolassa syomassa. Talla kertaa en kuitenkaan mennyt stadionin valittomassa laheisyydessa oleviin pubeihin vaan kohteeni oli n. 15-20 minuutin kavelymatkan paassa sijaitseva Duchess of Cambridge. Kate Middletonin nimikkobaari piti kayda testaamassa juomavalikoimansa johdosta, mutta Southampton Armsin hanailotulituksen jalkeen odotti pienehko pettymys kun tarjolla oli vain kahta Westonsin tuotetta. Old Rosie lienee tuttu hyvinkin monelle siiderin ystavalle joten otin Rosie's Pigia tuopillisen. Etaisyys stadionista vaikutti siihen ettei pubissa nakynyt minkaanlaista ottelupaivan tunnelmaa, asiakkaita oli kourallinen eika kukaan vaikuttanut olevan millaan lailla futisfanin oloinen. Siella meni kuitenkin sen verran aikaa etta pienten mutkien kautta ehdin paikoilleni samalla hetkella kun joukkueet astelivat kentalle.

Varausaika koneeltani alkaa menna umpeen joten jatkan tarinointia tuonnempana. Kohtahan tassa pitaa lahtea kohti Liverpoolia.

[Super Iron]

Old Rosie lienee tuttu hyvinkin monelle siiderin ystavalle joten otin Rosie's Pigia tuopillisen. Etaisyys stadionista vaikutti siihen ettei pubissa nakynyt minkaanlaista ottelupaivan tunnelmaa, asiakkaita oli kourallinen eika kukaan vaikuttanut olevan millaan lailla futisfanin oloinen.

On kuin The Gallows Bird, FC Hongan lähipubi! Tosin on lähin nautintopaikka Espoo International Stadiumia mutta siideri hyvää ja ei jalkapalloa. Lopetin paikassa käymisen kun fillarilla hikihatussa menin katsomaan England vs Poland MM-matsia ja kyyppari kieltäytyi pistämästä ääntä televisioon kun se häiritsee intellektuellia asiakaskuntaa.. ja matka jatkui Vihtoriin alle viidessä minuutissa..

[terwari]

Reissulla ei löytynyt oikein tilanteita koneella istumiseen joten kirjoitetaan koko stoori nyt kun ollaan päästy takaisin kotikoneelle.

Tiistai-illan pelinä oli siis QPR-Wigan. Vierasjoukkue on uuden managerinsa Uwe Röslerin johdolla päässyt vaikeahkon alkukauden jälkeen huikeaan vireeseen ja oli sarjataulukossa viidentenä muutaman pisteen QPR:ää jäljessä. Ottelun merkitys näkyi myös faneissa, sillä oma katsomonosani oli hyvässä vireessä alkuvihellyksestä lähtien ja chäntit lähtivät hyvällä volyymilla. Vieraskannattajia ei juuri kuullut, sillä Wiganin faneja oli paikalla vain kourallinen. Ottelun alku oli kotijoukkueen hallintaa ja 16 minuutin kohdalla hallinta palkittiin Yossi Benayounin viedessä Ärrät 1-0-johtoon. Maali herätti vierasjoukkueen ja loppujakso menikin lievässä Wiganin hallinnassa ilman huippuvaarallisia tekopaikkoja.

Toisella puoliajalla peli jatkui tasaisena ja hyökkäykset aaltoilivat päästä päähän. Ottelu oli Championshipin otteluksi varsin hyvätasoinen ja viime aikoina hieman ailahtelevasti pelannut QPR:n keskikenttä sai luotua kohtalaisesti maalipaikkoja ja etenkin Benayoun ja Barton olivat hyvässä vireessä.

Wigan sai kuitenkin luotua vaarallisemmat paikat ja etenkin Jamie McClean oli laidallaan todella vaarallinen. QPR:n parhaasta paikasta vastasi West Ham-laina Ravel Morrison jonka vapari kimposi ylärimasta maaliviivan väärälle puolella sinivalkoisin lasein katsottuna. Viimeisen kympin aikana vierasjoukkue painosti ja pääsikin lisäajalla loistopaikkaan kun Maynard pääsi puskemaan vapaasti rankkarialueella. Robert Green venyi kuitenkin maailmanluokan torjuntaan ja hetkeä myöhemmin loppuvihellys päästi kotijoukkueen kannattajat hermopaineesta. Toisella puoliajalla sattui myös ikävä tapaus, kun erään hyökkäyksen kariuduttua purin turhautumista heilauttamalla kättäni. Nyrkissä ollut käteni osui vahingossa alapuolellani istuneen n. 50-vuotiaan naisen päälakeen ja reaktiosta päätellen se selvästi tuntui. Olin todella pahoillani ja pyysin luonnollisesti useaan otteeseen anteeksi mutta onneksi kyseessä oli nainen joka ymmärsi pelin hengen eikä pahastunut tilanteesta.

Pelin jälkeen en jaksanut lähteä pubeihin vaan kävin syömässä pizzan yhdessä Uxbridge Roadin lukuisista pikaruokapaikoista ja menin hostelliini nukkumaan.

Keskiviikko 26.3

Keskiviikkona oli edessä matkan ensimmäinen pidempi junamatka ja kohteena oli Liverpool. Olin Eustonin asemalla sen verran hyvissä ajoin että ehdin piipahtaa aivan aseman vieressä olevassa Bree Louise-pubissa. Pubi on saanut viime vuosina Camralta palkintoja ja baariin päädyttyäni en ihmetellyt lainkaan miksi. Jos eilisen päivän Southampton Arms oli ollut hanamäärältään positiivinen yllätys pisti Bree Louise vielä paljon paremmaksi. Oluthanoja oli 18 ja siiderihanoja 10! Aikaa ei kuitenkaan ollut kuin yhteen puolikkaaseen mutta vaikuttuneena paikan juomamäärästä päätin vierailla siellä reissun myöhemmässä vaiheessa.

Muutaman tunnin matkan jälkeen juna saapui Lime Streetin asemalle. Suunta tuttuun hostelliin Hattersiin jossa respassa ollut tumma neitokainen muisti minut kolmen kuukauden takaiselta reissultani. Sisäänkirjautumisen jälkeen syömään Lime Streetin vieressä olevan kiinalaiseen buffetpaikkaan ja sieltä ottamaan pre-match pinttejä suosikkipubiini Augustus Johniin. Syyni AJ:n suosimiseen löytyy edellisestä raportistani, siellä on Liverpoolin paras siideritarjonta ja hinnat varsin edulliset. Harmi että nuoret naistarjoilijat olivat vaihtuneet kahteen miestarjoilijaan mutta ainakin he osasivat hommansa ja osasivat suositella runsaasta valikoimasta hyviä vaihtoehtoja. Niitä oli sen verran paljon että päätin keskittyä täysien tuoppien sijaan puolikkaisiin ja ehdinkin kumota viisi ennen kuin lähdin sateiseen ulkoilmaan. Kävin katsomassa Crownissa olisiko siellä suomalaisia mutta tällä kertaa en bongannut yhtään. Bussilla Anfieldille ja parin pizzaslicen voimin katsomoon.

Odotin ottelusta varsin helppoa voittoa, olihan edelliset ottelut menneet varsin hyvässä myötätuulessa kun taas Sunderlandin esitykset ovat olleet päinvastaisia. Vierasjoukkue lähti otteluun varsin puolustavalla taktiikalla, viiden miehen puolustuslinjalla ja lisäksi kahdella puolustavalla keskikenttäpelaajalla. Taktiikka onnistuikin varsin hyvin ja Liverpoolin hyökkäyspeli saatiin tylsytettyä varsin hyvin. 39.minuutin kohdalla kotijoukkue sai kuitenkin lopulta johtomaalin kun Gerrard iski vaparista 1-0.

Paikkani oli Kopissa aika ylhäällä ja päädystä katsoen maalin vasemmalla puolella. Vaikka tunnelma oli päädyssä kohtuullisen hyvä, ei oman paikkani läheisyydessä ollut porukka innostunut laulamaan. Ympärilläni oli arviolta 50-60-vuotiaita paikallisia jotka eivät laulaneet ja muutenkin osoittivat tunteitaan varsin hillitysti. Olen muutaman kerran kuullut paikallisten kannattajien väittävän että "ulkomaalaiset kannattajat Kopissa pilaavat tunnelman" mutta ainakin sen mukaan mitä itse olen havainnut niin vähänkin enemmän Liverpoolia seuranneet ulkkarit kyllä osallistuvat chäntteihin todella aktiivisesti kun taas osa etenkin vanhemmista paikalliskannattajista katsoo pelejä yrmein ilmein kädet puuskassa.

Toisen jakson alussa Sturridge teki 2-0 ja pisteet näyttivät varmistuvan Anfieldille, etenkin kun Sunderland ei pystynyt luomaan oikeastaan minkäänlaisia paikkoja. Vartti ennen loppua tuli kuitenkin kavennus kulmurista ja samalla valtava hermopaine iski Kopiin. Ilmassa väreilevän jännityksen pystyi aistimaan ja se purkautui entistä kovempana kannustamisena ja hiljaisemmatkin lähtivät mukaan lauluihin. Kentällä punapaitainen joukkue oli täysin sekaisin ja vierailijat hallitsivat loppuhetkiä selvästi mutta paria läheltäpiti-tilannetta lähemmäksi ei Sunderland päässyt joten tärkeät kolme pistettä jäivät Liverpooliin.

Olen yleensä pelin jälkeen jäänyt Anfieldin lähistön pubeihin mutta koska kyseessä oli iltapeli ja olin yksin liikkeellä päätin ottaa suunnan kohti keskustaa. Walton Breck Roadilla oli kymmenkunta bussia rivissä odottamassa kannattajia joilla oli sama suunnitelma joten sillä kohti kaupunkia. Ensimmäinen kohde keskustassa oli tuttu paikka, Ship&Mitre. Mitressä oli varsin rauhallinen tunnelma, tottakai sielläkin näkyi punapaitaisia mutta luonnollisesti paikallisten intoa hillitsi arki-ilta ja edessä odottava työpäivä. Itse päädyin keskustelemaan baarin ainoan Sunderlandin kannattajan kanssa. Paul Dobson oli eläkkeellä oleva (kuitenkin alle 60-v.) pitkän linjan Sunderland-fani joka eläkepäiviensä ratoksi kirjoittelee juttuja Sunderland-fanien fanzineen "A Love Supremeen" ja lisäksi toimii Camran paikallisyhdistyksessä Durhamissa. Muistioonsa hän kirjoitti arvosteluja juuri nauttimistaan oluista ja samalla keskustelimme futiksesta ja Sunderlandin nykytilasta ja historiasta.

Pari tuopin jälkeen pubi alkoi sulkea oviaan ja hyvästeltyäni Paulin jatkoin matkaa muutaman korttelin päähän. Kuten edelliselläkin reissulla, en päässyt Flannagansiin sisälle koska myös ko. paikka oli sulkeutumassa joten parinkymmenen metrin päässä ollut Grapes oli seuraava kohde. Pubi oli kuin nuijalla lyöty mikä nyt ei ollut suurikaan yllätys sillä eipä noita pubeja enää puolenyön aikaan ole juurikaan auki ja ilman työvelvoitteita olevat futismatkailijat haluavat jatkaa iltaa mahdollisimman pitkään. Viihdyin siellä pari tuntia humaltuen ja jutellen erinäisten ihmisten kanssa joista mieleen eräs norjalainen joka sanoi olevansa Stavanger Oilersin kiekkojoukkueen suurimpia sponsoreita. Puoli kahden aikaan aloin olla jo sen verran vahvassa hutikassa että päätin lähteä hostellille.

Torstai 27.3

Burana 800 on mainio keksintö. Yhdessä edellisyönä nauttimani Fish&Chips-annoksen kanssa olo oli 9 tunnin yöunien jälkeen varsin hyvä. Puoliltapäivin lähdin kiertelemään kaupunkia satunnaisesti ja kierreltyä oli peräti neljän tunnin verran. Eri kauppoja tuli kierreltyä mutta tarkan euron budjetilla matkustavana en ostanut yhtään mitään. Seuran paitoja on aivan riittävästi, viime kauden kausivideota en löytänyt mistään (pitää varmaan tilata netistä) ja tiiliskiven kokoinen Liverpool Encyclopedia jossa esittelyssä on jokainen Liverpoolin pyhää paitaa kantanut pelaaja jäi odottamaan seuraavaa matkakertaa. Neljältä menin hetkeksi huilaamaan sillä tunnin päästä oli aika suunnata kohti uusia otteluita.

Torstain futisnälän tyydyttäjäksi oli tarjolla Football Conferencen ottelu Southport-Forest Green. Southport sijaitsee lähellä Liverpoolia ja paikallisjunalla sinne oli n. 45 minuutin matka. Liverpoolissa oli ollut puolipilvistä lähtiessäni mutta Southportiin saavuttuani minut otti vastaan perinteinen britti-ilma eli sadekuuro. No, en antanut sen häiritä vaan jatkoin matkaa pre-match pintille Scarisbrick Hotellissa olevaan Barons Bariin jossa saattoi nauttia tuopillisen jo aiemmin tuttua Rosies Pigia mukavasti takkatulen lämmössä. Enempää en ehtinyt ottaa sillä ottelun alku lähestyi. Ulkona huomasin että sadekuuro oli vaihtunut kaatosateeksi joten päätin tukea paikallista taksiyrittäjyyttä suunnatessani stadionille. Hinta ei päätä huimannut kun matkaa stadikalle oli vain 5 minuutin ajomatkan verran. Portilla 13 puntaa lipunmyyjälle ja päätykatsomoon.

Ottelun yleisömäärä oli 1300 katsojaa joka oli ihan kohtuullinen määrä ottaen huomioon säätila ja se, että peli tuli suorana joltain kansalliselta TV-kanavalta (taisi olla BT). Päädyssä oli varsin tiivis tunnelma kun kaikki pakkautuivat katsomon yläosaan sateelta suojaan. Toisen pitkän sivun ja toisen päädyn seisomakatsomoissa ei luonnollisesti ollut ketään paria pallopoikaa lukuunottamatta koska ne olivat kattamattomia.

Pelillisesti ottelu ei nyt mikään klassikko ollut. Avausjaksolla pyrittiin pelaamaan jonkin verran maata pitkin mutta mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä pelikelvottomampaan kuntoon kenttä tuli sateesta johtuen. Silloin paras tapa pelata oli iskeä pitkää palloa ja katsoa miten käy. Ottelun molemmat maalit tulivat toisen puoliajan alussa. Ensin Karl Ledsham puski tyylikkäästi John O'Sullivanin keskityksen maaliin ja vajaa vartti myöhemmin O'Sullivanin tarkka laukaus rankkarialueen rajalta ratkaisi ottelun lopullisesti. Täytyy tunnustaa että missasin molemmat maalit katsomon puolella, sillä olin samaan aikaan klubitalon pubissa nauttimassa puoliaikasiideriä. No, pubissa ottelu luonnollisesti näkyi ja n. 15 kannattajaa oli päätynyt samaan ratkaisuun kuin minä. Parikymmentä minuuttia jakson alkamisen jälkeen menin lopulta takaisin katsomoon ja nautin ottelusta joka muuttui sääolosuhteista johtuen yhä primitiivisemmäksi brittikalinaksi. Myös ukkosen jumala Thor kunnioitti ottelua läsnäolollaan jyrähtämällä ja salamoimalla pari kertaa mutta ottelua ei sen vuoksi keskeytetty vaikka vierailijoiden manageri raivosikin asiasta pelinjälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

Kotijoukkueen 2-0-voiton jälkeen otin bussin keskustaan ja siitä junalla takaisin Liverpooliin. Liverpool Centralin vieressä olevassa Subwayssä iltapala ja hostellille nukkumaan.

Perjantai 28.3

Perjantaiaamuna oli aika luovuttaa huone ja siirtyä Lontooseen. Jätin kuitenkin isomman matkalaukkuni hostellin tavarasäilytykseen ja osan matkan rahoista tallelokeroon sillä koska olin seuraavana päivänä tulossa uudestaan samaan paikkaan en tarvinnut mukaani juuri mitään. Juna Lontooseen lähti kuitenkin vasta 14.47 joten ehdin pyörähtää jonkin aikaa kaupungilla. Aika pian lähdin kuitenkin kohti kampusaluetta ja Augustus Johnin hanarivistöä. Varhaisesta ajankohdasta (keskipäivä) huolimatta siiderit maistuivat hyvin. Paikallista lehteä lukiessani vilkaisin päivän ottelutarjontaa. Olin ennen matkaa ollut pettynyt siihen ettei perjantai-illalle ollut tarjolla yhtään ottelua, ei edes perinteista perjantai-illan Sky Sportsin TV-ottelua. Lehdestä bongasin kuitenkin että reservisarjoissa oli neljä peliä tarjolla, kruununa Tottenham-Arsenal. Ja kun Lontooseen oli suunta niin iltaohjelma oli selvillä. Ajattelin kuitenkin soittaa ja kysyä voiko lipun ostaa etukäteen ja se osoittautuikin mielenkiintoiseksi. Lipputoimiston puhelinpalvelussa ei tiedetty ko. pelistä mitään ja yritin soittaa parille muulle osastolle jossa tietämys oli vielä huonompaa. No, päätin mennä paikan päälle uskoen että sieltä saa piletin.

Lontooseen päästyäni ja repun hostellille vietyäni lähdin White Hart Lanen suuntaan. WHL:n asemalle päästyäni huomasin että paikalle oli menossa myös jonkin verran muita kannattajia. Oma tieni stoppasi kuitenkin järjestysmiehen kysyessä lippua. Kysyin lipunmyyntipistettä mutta sitä ei kuulemma ollut vaan lippu olisi pitänyt olla ostettuna ennakkoon. Ja sisälle ei kuulemma voinut päästää enempää väkeä koska järjestysmiehiä ei ollut riittävästi. En jaksanut jäädä väittelemään asiasta vaan lähdin pois ihmetellen suuresti miten ennakkolipun voi ostaa jos edes omassa lipputoimistossa ei tiedetä ko. ottelusta! Olisihan Lontoossa ollut kaksi muutakin reservipeliä, Chelsealla ja West Hamilla mutta kello oli jo sen verran paljon ettei niihin olisi ehtinyt joten jatkoin takaisin keskustaan.

Vaikka Liverpoolissa nautitut siiderit olivat aiheuttaneet jo lievää päänsärkyreaktiota päätin lääkitä sitä ja lippuepisodin aiheuttamaa vitutusta nauttimalla lisää siideriä. Eustonin aseman ulkopuolella on kaksi, pinta-alaltaan varsin pientä betonista rakennusta: Euston Tap ja Cider Tap. Jälkimmäisessä myydään nimensä mukaisesti pelkkää siideriä joten päätin mennä sinne. Siellä oli kuitenkin todella ahdasta joten sen vuoksi päätin jatkaa matkaani yhden jälkeen parin minuutin kävelymatkan päässä olevaan Bree Louiseen ja jatkaa siitä mihin keskiviikkona jäin. 10 hanassa oli haasteensa ja päätin jälleen keskittyä puolikkaisiin tuoppeihin jotta pystyisin juomaan mahdollisimman montaa eri merkkiä. Parhaiten jäi mieleen vahvan makuinen Abrahall's AM. Pystyin nauttimaan viisi puolikasta seuraten samalla naapuripöydän nuorenparin soidintanssia ja kaikesta (toisiin keskittyminen, kehonkieli, eleet) huomasi että treffailu on alkuvaiheissaan.

Kello oli jotakuinkin kymmenen kun lähdin hostellille. Ajattelin kuitenkin että lienee parempi kävellä vähän aikaa raikkaassa ulkoilmassa kuin lähteä suoraan metrolle. Sen vuoksi kävin lähikaupassa ostamassa pullollisen vettä ja kävelin Eustonista Oxford Circuksen asemalle joka olikin hyvä ratkaisu pöhnäisen olotilan piristäjänä. Hostellissa juttelin vähän aikaa huoneessa olevan ranskalaismiehen kanssa joka aloitti nukkumaan mennessäni puolen tunnin mittaisen rukoushetken sapatin vuoksi. Luojan kiitos hänen rukouksensa oli täysin hiljaista eikä hän ulissut mullahin tai Teuvo Hakkaraisen tavoin joten pystyin nukkumaan hänen rukoillessaan. Valitettavasti sitten kun hän alkoi nukkumaan oli oma nukkumiseni paljon vaikeampaa. Mies kuorsasi niin äänekkäästi että tuntui siltä kuin höyryveturi olisi ollut muutaman metrin päässä. Onneksi väsymykseni vei kuitenkin voiton ja pystyin nukkumaan, vaikkakin katkonaisesti.

Lauantai 29.3

Lauantaiaamuna nousin ylös 8.45 ja lähdin nopeasti Subwayssa nautitun aamiaisen jälkeen kohti Loftus Roadia. Klo 10 alkoi nimittäin Loftus Roadilla ottelupäivän stadionkierros ja koska en vielä kertaakaan ollut käynyt ko. kierroksella (ehkä siksi ettei niitä aiemmin ole hirveästi järjestetty) päätin ehdottomasti mennä mukaan. Kierros oli hyvin perinteinen ja piti sisällään palkintohuoneen (jossa ei nyt kovin hirveästi nähtävää ollut, valitettavasti), Player's Loungen, Mittalin perheen aition, Vip-vieraiden ja hospitality-asiakkaiden tilat, pukuhuoneen (jonka näki vain ovelta koska pelaajien paidat ja varusteet olivat ottelupäivänä valmiina odottamassa pelaajia) ja stadionin kenttätason perspektiivistä. Ottelupäivän ja pelin ajankohdan läheisyyden huomasi myös siitä että juuri kun olimme lähdössä saapui Blackpoolin huoltoryhmä paikalle ja alkoi järjestellä asioita omassa pukukopissaan. Lähtiessäni syömään tuli vastaan Ärrien maalivahti Robert Green joka joutui välittömästi kannattajien nimikirjoitus- ja kuvauspyyntöjen kohteeksi.

Ruokapaikkani oli Uxbridge Roadilla sijaitseva kasvisruokabuffet. Vaikka paikka julistaa itseään kasvisruokapaikaksi näytti listalla olevan nautaa, lammasta ja ankkaa. En tosin tiedä onko ne kaikki tehty sitten tofusta tai jostain muusta kasvisperäisestä mutta ei sillä väliä, hyvältä maistui joka tapauksessa. Sieltä lähdin nauttimaan päivän ensimmäistä tuoppia Greeniin. Ajattelin kysyä viereisen pöydän pariskunnalta tietäisivätkö he pubia missä näkyy iltapäivän ottelu Burnley-Leicester. Ennen kuin ehdin kysyä mitään kysyi mies selvällä suomen kielellä: "Oletko sinä se Oulun mies, terwari?". Samassa tunnistin heidät, kyseessä oli eräs tamperelainen QPR-fani ja hänen vaimonsa jotka olivat tulleet katsomaan kauden 9.otteluaan Lontooseen. Mies omistaa kaksi kausaria Loftus Roadille. Hyvässä seurassa aika kului nopeasti ja koska ilma oli aivan loistava, aurinko paistoi ja lämmintä oli arviolta jotain 16-18 astetta päätimme käväistä vielä stadionin vieressä olevassa Springbokissa. Siellä törmäsimme sattumalta kahteen muuhunkin suomalaiseen, Joeliin ja Tuomakseen jotka opiskelivat Lontoossa. Ottelun alun lähestyessä erkanimme, sillä kausikorttipaikat olivat South Africa Roadilla ja oma lippuni oli samassa paikassa kuin edellisessä ottelussa eli Ellerslie Roadin Block R:ssä.

Ennen ottelua bongattuani kokoonpanot mieleeni tuli ajatus että tässä ei käy hyvin. Edelliseen otteluun verrattuna Benayoun oli pelikiellossa ja Barton sekä Kranjcar loukkaantumisten vuoksi sivussa. David Goodwillie veikin vieraat johtoon kulmuristan 10.minuutin jälkeen. Muuten koko avausjakso oli QPR:n näennäistä hallintaa mutta oikeastaan mitään vaarallista kotijoukkue ei pystynyt luomaan. Pallo saatiin kyllä pelattua hyvin viimeiselle kolmannekselle asti mutta siellä luovuus ja ratkaisevat syötöt loistivat poissaolollaan. Blackpoolin taktiikka oli selvä, kahdeksan miestä pallon alapuolella ja aina kun pallo saatiin omille pitkä syöttö kahdelle kärkipelaajalle. Sellainen taktiikka ei yleensä nykypäivänä enää toimi eikä se toiminut nytkään. No, tauolle mentiin Blackpoolin johdossa.

Toinen puoliaika jatkui samoissa merkeissä, QPR hallitsi ottelua mutta kunnollisia tekopaikkoja ei pystytty luomaan. Tunnelma katsomossa alkoi kuumentumaan kun mitään ei tapahtunut mutta onneksi vartti ennen loppua Junior Hoilett tasoitti tarkalla kaukolaukauksella 1-1 ja tunnelma sähköistyi välittömästi. Paine jatkui ja Ravel Morrisonilla ja Modibo Maigalla oli mahdollisuus nousta illan sankareiksi mutta Matthew Gilks torjui heidän yrityksellä. QPR:n vyöryttäessä hyökkäyksiään Blackpoolilla oli tilaisuus tehdä voittomaali vastaiskusta mutta onneksi oranssipaitojen hyökkääjä epäonnistui surkeasti yrityksessään eikä Greenin tarvinnut edes torjua. Ottelu päättyi 1-1, joka oli pettymys kotijoukkueelle sillä haaveillakseen suorasta nousupaikasta olisi kolmea pistettä ehdottomasti tarvittu. Ja tämän tyyppisistä peleistä erityisesti sillä Blackpool oli todella huono.

Ottelun jälkeen kävin hakemassa reppuni hostellilta ja suuntasin Eustonin asemalle. Junan lähtöön oli kuitenkin aikaa joten ehdin käydä Bree Louisessa yhdellä ja viinakaupassa hakemassa matkaevästä junamatkalle. Liverpooliin saapuessani kävin suihkussa jonka jälkeen menin Ship&Mitreen. Sinne tuli myös pari suomalaista joista toiselle annoin Liverpoolin jäsenkortin jossa oli lippu Spurs-otteluun. Olin itse saanut sen Sunderland-ottelua varten joten kiitokset vain Tampereen suuntaan asian järjestymisestä. Maanmiehet lähtivät tuopin jälkeen hostellille kun taas itse jäin kaatamaan muutaman lisää. Pubin sulkeuduttua päätin lähteä pitkästä aikaa katsomaan Liverpoolin yökerhoskeneä ja menin paikkaan nimeltä Reflex. Duran Duranin biisistä nimensä saanut yökerhoketju soittaa nimensä mukaisesti pelkkää 80-luvun musiikkia minkä vuoksi se olikin valintani. Ilta sujui hyvin musiikkia kuunnellen ja baaritiskin tuntumassa notkuen. Perinteiseen tapaan en ottanut paikallisiin naisiin minkäänlaista kontaktia baarihenkilökuntaa lukuunottamatta. Joskus kolmen aikaan virta alkoi olemaan lopussa pitkän päivän jälkeen joten Hatters kutsui.

Sunnuntai 30.3

Kts. torstai ja samat sävelet. Ennen nukkumaanmenoa otettu Burana takasi sen, ettei päätä särkenyt, mutta muuten kyllä olotila oli hieman heikohko. Nousin sängystä vasta joskus yhden aikaan iltapäivällä ja kävin kiertelemässä hetken kaupungilla katsomassa ottelupäivän tunnelmia ennen kuin lähden stadionille. Yleensä menen sinne bussilla mutta tällä kertaa nousin kimppataksiin joka vei porukkamme hieman sivummalle kuin normaalisti, toki vain lyhyen kävelymatkan päähän stadionista. Stadionille päin kävellessä kuuli selvästi Parkin takapihalta kantautuvat laulut joista etenkin "We're gonna win the League!" raikui niin kauniisti kuin vain punaisesti ajatteleva voi kuvitella. Aikaa ei hirveästi ollut, mutta kuitenkin sen verran että ehdin nauttia turskan ja tikkuperunat hyvällä ruokahalulla ennen siirtymistä stadionin uumeniin.

Saavuin paikalleni juuri kun joukkueet saapuivat kentälle. Tosin en nähnyt joukkueiden saapumista sillä edessäni ollut banderolli peitti näkyvyyden tehokkaasti. Istuin nimittäin toisella penkkirivillä ja Centenary Standin puoleisen sivurajan kohdalla. Banderolli otettiin luonnollisesti pois ennen pelin alkua. Paikka ei pelin seuraamiselle ollut mikään paras mahdollinen, mutta tunnelma oli kuitenkin huikea. Kop oli alusta lähtien todellakin liekeissä ja kakkosrivillä istuvana tuntui siltä kuinka äänivalli vyöryi ylitse lisääntyen koko ajan kentälle mennessä. Myös sivukatsomoista porukka lähti huomattavasti paremmin mukaan kuin normipeleissä.

Ja mikä olisi voinut sytyttää katsomoa vielä suurempaan huutoon kun nopea avausmaali? Ei yhtään mikään. Kaboulin oma maali räjäytti Anfieldin ensimmäisen kerran ja siinä metelissä monella joukkueella olisi ollut tekemistä koota itsensä uudestaan ja alkaa taistelemaan pisteistä. Spursista ei siihen ollut ja ottelu oli täysin Liverpoolin kontrollissa. Pelistä ja sen tapahtumista tarvinnee tuskin sen enempää kertoa, eiköhän suurin osa lukijoista ole nähnyt sen. Tunnelma oli koko pelin ajan huikea, ehkä paras mitä olen Liverpoolissa kokenut. Mahdollisuus mestaruuteen on saanut kannattajiin lisää virtaa ja voi vain kuvitella mitä se tulee kauden lopuissa peleissä olemaan kun vastassa ovat Man.City, Chelsea ja kauden päätöspelissä Newcastle.

Pelin jälkeen suuntasin Parkiin jossa bongasin edellisenä päivänä Mitressä tavatut suomalaiset kuten myös erään tamperelaisen pariskunnan Karin ja Tarjan, jotka olin aiemmin tavannut joulukuun matkallani. Heidän seurassaan aika meni mukavasti Parkin takapihan terassilla ja myöhemmin sisätiloissa. Sieltä ajattelimme lähteä keskustaan mutta Kari ja Tarja halusivat käydä tervehtimässä tuttuja Albertissa. Albert alkoi siinä vaiheessa olemaan jo aika tyhjillään mutta kerrankin siellä saattoi tilata juoman nopeasti. Juttelimme siellä erään Phil-nimisen henkilön kanssa joka olikin melkoinen persoona. Red all over the land-fanzinen kirjoittaja ja kovan linjan sosialisti jolla oli politiikasta, monarkiasta ja musiikista varsin jyrkät mielipiteet. Mm. kuningattaresta puhuttaessa hän halusi aseen ja yhden luodin jolla hän voisi ratkaista ko. "ongelman". Kovan kuoren alta paljastui kuitenkin illan mittaan hyvinkin herkkä ihminen joka omasta elämästään ja ongelmistaan kertoessa puhkesi kyyneliin asti. Lähdimme sieltä joskus kymmenen tienoilla kun Albert sulkeutui ja olimme paikan viimeiset asiakkaat.

Philin hyvästeltyämme lähdimme Mitreen muutamalle ja sieltä vihdoinkin syömään. Valitsimme ensimmäisen vastaantulevan ruokapaikan joka oli pizzasliceja myyvä pikkubaari. Sen jälkeen aloimme olla jo sen verran väsyneitä että suuntasimme majapaikkoihimme kun kellokin läheni jo puoltayötä.

Maanantai-Tiistai 31.3-1.4

Näissä jalkapallomatkoissa on oma hohtonsa siinä mielessä että pallon perässä reissatessa tulee tehtyä matkaratkaisuja joihin normaali maalaisjärki ei pysty. Liverpoolista Lontooseen on suora ja toimiva junayhteys, mutta kun Sunderlandissa on tarjolla Valioliigaa niin pieni koukkaus länsirannikolta itärannikolle kannattaa ehdottomasti. Sen vuoksi patonki ja vesipullo Lime Streetin Upper Crustista mukaan ja kohti koillista. Vaihto Yorkissa ja siitä Newcastleen eikä aikaa tähän matkaan mennyt kuin kolme tuntia. Newcastlessa kävin kysymässä paikallisesta hostellista Newcastle Backpackersista pystyisivätkö he säilömään laukkujani muutaman tunnin ajan pientä korvausta vastaan vai pitäisikö minun hankkia petipaikka vaikken aikoisikaan nukkua. Respassa ollut nuori mies oli reilu ja lupasi pitää huolen matkatavaroistani viiden punnan korvausta vastaan.

Pyörin hetken Newcastlen keskustan alueella ja kävin syömässä kreikkalaisessa kahvila-ravintolassa ennen kuin suuntasin paikallisjunalla Sunderlandiin. Hyppäsin ulos Stadium of Lightin asemalla ja kävin hakemassa lippuni. Siitä sillan yli keskustaan ja etsimään hyviä pubeja. Forumin Sunderland-kannattajat Djbb ja VAUX olivat antaneet minulle vihjeitä lipunoston ja pubien suhteen, suuret kiitokset molemmille herroille niistä. Ensimmäinen pubi jonka löysin oli Borough. Paikassa oli kolme hanaa siideriä joista ensimmäisenä päätin maistaa walesiläisen Gwynt y Ddraig panimon Dog Danceria. Olen pitkään etsinyt ja yrittänyt löytää täydellistä siideriä ja nyt etsintäni palkittiin. Juomassa oli kaikki hyvän siiderin ominaisuudet ja koska se on aika vahvaa (6,5%) niin en uskaltanut ottaa sitä 1,5 tuoppia enempää jotten humaltuisi liikaa ennen ottelua. Juttuseurani oli ensin paikallinen pariskunta ja heidän jälkeen isokokoinen umpihumalassa ollut mies joka oli kuulemma ollut Sunderlandissa hautaamassa äitiään. Kun hän kuuli minun olevan Liverpoolin kannattaja hän oli raivostuvinaan koska hän itse oli ManUn miehiä. Hän sanoi olevansa Lontoossa asuva rikollinen mutta humalatilastaan johtuen hänen puheensa menivät suodattimien läpi, siis ne joista sain jotain selvää. Vähän aikaa jaksoin kuunnella hänen paatostaan kunnes päätin lähteä etsimään muita paikkoja.

Seuraavat kohteeni löytyivät pienen etsimisen jälkeen. Liverpoolissa keskiviikkona tapaamani Paul suositteli minulle The Isis-pubia joita myös forumin Sunderland-fanit olivat suositelleet. Pubissa oli kolme Real Cideria hanassa, mutta harmikseni kaikki olivat vähän liian vahvoja, yli 7%. Otin yhden puolikkaan todella voimakkaan makuista siideriä mutta koska pubin tunnelma oli vielä siinä vaiheessa varsin vaisu, päätin siirtyä naapurissa olevaan Museum Vaultiin. Pubi oli varsin pieni ja kantapeikot huomasivat heti etten ole paikallisia. Eräs papparainen sanoi heti että tämä on paikallispubi eikä tänne haluta vieraita mutta nauru ja pilke silmissä paljastivat heti ettei herra ollut tosissaan. Real Cideria löytyi ja juttuseuraa samaten. Russell ja Ian olivat pitkän linjan kannattajia, molemmat olivat seuranneet joukkuettaan pikkupojasta lähtien ja olivat olleet kausikortin haltijoita 1990-luvun alusta saakka. Molemmat ovat myös aktiivisia vieraspeleissä kävijöitä joten juttu luisti mainiosti. Paikan omistaja Sara saapui paikalle hieman saapumiseni jälkeen ja kerroin hänelle terveisiä VAUX:lta. Aloitin kertomalla mistä maasta olen ja kun hän kuuli että olen Suomesta minä en ehtinyt sanoa keneltä terveiset olivat kun hän jo tiesi kenestä on kyse. Mies on jäänyt hyvin mieleen koska hän muistaa tuoda aina suklaata Saralle käydessään pubissa ja samaan hengenvetoon hän sanoi että siellä on käynyt muitakin suomalaisia joiden nimiä hän ei muista. Joten heille neuvoksi että ottakaa seuraavalla kerralla suklaalevy matkaan. Viron ja Suomen Sunderland-fanien viiri oli muuten pubissa erittäin näkyvällä paikalla heti baaritiskin läheisyydessä. Jatkoimme Russellin ja Ianin kanssa uudestaan Isisiin joka oli kolmen vartin poissaolon jälkeen ehtinyt täyttyä kannattajista ja paikalla oli myös Paul. Rupattelimme niitä näitä kunnes oli tullut aika suunnata kohti Valon stadionia.

Olin ostanut paikan South Standin ylemmästä katsomolohkosta koska olin kuullut siellä olevan paras tunnelma. Paikkani oli hieman äänekkäimpien kannattajien alapuolella joka oli ehkä parempikin sillä enhän minä osaa Sunderlandin chantteja. Tunnelma hieman laski kun vihatun Newcastlen kasvatti Andy Carrollin fyysinen preesens oli Wes Brownille ja John O'Shealle liikaa ja West Ham siirtyi johtoon. Sunderlandilla oli omat paikkansa, etenkin Lee Cattermolella oli aivan avopaikka tasoittaa peli mutta viimeistely-yrityksestä huomasi ettei Cattermole ole todellakaan mikään viimeistelijä. Karmea yritys joka jätti kotijoukkueen kannattajat huokaamaan syvään.

Taivas synkkeni Sunderlandin yläpuolella entisestään kun Hammers siirtyi kahden maalin johtoon Diamen maalilla. Yleisö kyllä yritti antaa parhaansa mukaan tukea joukkueelle mutta epätoivon ja tuskan aisti selkeästi kun kotijoukkue ei kyennyt luomaan juuri minkäänlaisia paikkoja. Kunnes 65.minuutin kohdalla joukkueen ehdottomasti vaarallisin mies Adam Johnson sai hetken tilaa ja aikaa pallon kanssa rankkarialueen sisällä ja tuloksena oli kavennus tyylikkäällä ylänurkkalaukauksella. Aikaa oli 25 minuuttia jäljellä mutta kotijoukkueen lievästä painostuksesta huolimatta he eivät pystyneet luomaan juurikaan selviä maalipaikkoja ja Hammersien puolustus pääsi suhteellisen helpolla. Loppuvihellyksen soidessa yleisö buuasi pettymystään ja reaktioista huomasi että usko säilymisen suhteen alkaa olla monella isolla koetuksella.

Pelin jälkeen Stadium of Lightin asemalle jonne olikin pitkät jonot mutta onneksi pääsin jo toiseen Newcastleen menevään junaan. Hain hostellilta laukut ja kävin syömässä jonka jälkeen lähdin yöbussilla kohti Lontoota. Pienten alkuvaikeuksien jälkeen sain lopulta unenpäästä kiinni ja bussi oli Victorian linja-autoasemalla 6.20. Siitä samannimiselle rautatieasemalle josta juna Gatwickiin ja kone takaisin Helsinkiin.

[Djbb]

Hieno raportti ja todella mukavaa luettavaa!

Hienoa jos edes jostain vinkistä oli hyötyä matkallasi

[Spili]

Hieno raportti ja todella mukavaa luettavaa!

Sama. Siinä meillä on mies, joka tietää mitä haluaa lomallaan tehdä

[Andres]

Hieno raportti ja siideri on näköjään maistunut 

[shanks]

Joskus pitää kyl itekin tehä vastaava reissu. Aattelin tosin siiderin sijasta litkiä olutta.