Nelisen kuukautta on kulunut maaliskuisesta Englannin matkasta ja kun välillä tämän matkaraportin kirjoittamisessa on tullut pitkiäkin taukoja niin sain vasta nyt stoorin kirjoitettua loppuun. Onhan tässä välillä tullut tehtyä uusikin reissu josta raportti tulee lähiaikoina ulos, siinä on vähemmän kirjoitettavaa koska se kesti vain kolme päivää. Toivottavasti edes joku jaksaa lukea monotonisen selostuksen, myönnän että nämä tarinani toistavat hieman itseään mutta mielikuvituksettomana ihmisenä matkat kulkevat yleensä tuttua latuja. Viesti on tullut myös Suomen Liverpoolin kannattajien forumille joten voi olla että joukossa on tuntemattomia nimimerkkejä mutta se tuskin häiritsee. Joten tässä tarinaa Englannista välillä 27.2-5.3, olkaapa hyvät.
27.2 PerjantaiPerjantaina oli lähtö ja aikataulu oli sama kuin aiemmillakin reissuilla eli lähtö 17.10. Ajankohta oli tällä kertaa sinänsä hieman harmillinen, kun miesten 4*10 km MM-hiihtoviesti meni päällekkäin kentälle matkustamisen kanssa. No, matkan aikana Suomen hyvät mitalisaumat vaihtuivat taisteluun sijoista ynnä muut ja kentälle saavuttuani näin sopivasti maalintulon joten asia ei haitannut enää sen jälkeen.
Lontooseen päästyäni kohteena ei tällä kertaa ollutkaan tuttu kohteeni Royal Bayswater Hostel, vaan päätin antaa tällä kertaa tilaisuuden toiselle vaihtoehdolle. Itselleni tärkein asia hostellin valinnassa on sijainti ja hostelworldin sivuja katsoessani huomasin että aivan hiljattain oli avattu uusi paikka SoHostel ja nimensä mukaisesti se sijaitsi Sohon alueella Lontoon sydämessä. Hinta oli korkeampi kuin Bayswaterin alueen murjuissa mutta kun kyse oli yhdestä yöstä niin päätin valita sen. Ja paikka olikin varsin hyvä, ainakin siihen toiseen Lontoon vaihtoehtoon verrattuna. Ensimmäisen kerran huoneeseen mennessäni tosin tuntui että mitenkähän tänne löytää sillä matka oli varsin sokkeloinen ja sinne mentiin useamman oven läpi mutten kertaakaan eksynyt. Huoneet olivat erittäin siistit, mutta varsin pienet ja WC:t ja suihkut sijaitsivat käytävällä.
Tavaroiden jättämisen jälkeen oli aika alkaa etsimään ruokapaikkaa. Vaikka Sohossa on lukemattomia ruokapaikkoja niin perjantai-illasta johtuen paikan löytäminen oli helpommin sanottu kuin tehty. Kaikki paikat näyttivät kadulta katsoen sen verran täysiltä että ruoan saamiseen olisi taatusti kulunut iäisyys ja minulla oli hieman kiire. Aikani kierreltyäni päädyin Chinatownin alueelle ja tiesin että siihen saattoi luottaa. Ensimmäinen vastaantuleva ravintola oli puolillaan joten kävin täyttämässä siellä nälkäni naudanlihalla ja riisillä.
Seuraava asia oli saada nestetasapaino kohdilleen (siitä johtui tuo aiemmin mainittu kiireeni) ja jos joku on jaksanut lukea aiempia matkaraporttejani, suosikkipubini Lontoossa on the Harp. Harp sijaitsi lyhyen kävelymatkan päässä ja oven avatessani tuntui jälleen kuin kotiin olisi päässyt. Ja vaikken olekaan siellä käynyt kuin ehkä 5-6 kertaa niin olin ilmeisesti jäänyt joillekin mieleen, sillä Harpin tummaihoinen baarimikko muisti jutelleensa kanssani ja sen että olen enemmän siiderien ystävä. Onnittelin häntä erittäin hyvästä ulkonäkömuistista ja hän sanoi muistavansa kasvot loistavasti mutta nimet huonosti joten meillä on täysin erilaiset ominaisuudet muistamisen suhteen. Tällä kertaa pieni pettymys oli se, että hanasiidereitä oli tosin vain 6 tarjolla mutta toisaalta ne riittivät kyllä aivan mainiosti janoni tyydyttämiseen. Em. baarimikon kanssa tuli juteltua jonkin aikaa mutta muutoin juttuseuraa ei löytynyt joten hieman ennen puoltayötä poistuin ja parin Leicester Squaren katukeittiöstä ostamani pizzaslicen nauttimisen jälkeen menin hostellille unten pariin. Yö oli hieman rauhaton sillä huoneiden äänieristys ei ollut parasta laatua ja naapurihuoneessa oli jonkun pariskunnan välinen liikuntaharrastus sen verran äänekästä että heräsin pari kertaa yön aikana. Nukahdan kuitenkin helposti uudestaan joten sain kuitenkin sellaiset 7 tunnin yöunet.
Lauantai 28.2Herätys oli aamulla 8.30 ja nopeiden aamutoimien jälkeen lähdin kohti Eustonin asemaa. Olin siellä hyvissä ajoin joten hienoiset ongelmat junalippujen tulostamisessa automaatista ei haitanneet. Aamupalaksi kelpasivat mainiosti Upper Crustin patongit ja junalukemiseksi lähti mukaan Daily Mirror. Junassa huomasin että samassa vaunussa oli aika paljon nuoria, jalkapallokannattajan oloisia henkilöitä. Brentfordin kannattajat olivat nimittäin matkalla Birminghamiin suosikkijoukkueensa otteluun. Sama matkakohde oli minullakin, mutta pelinä oli Birminghamin esikaupungissa West Bromwichissa pelattava WBA-Southampton.
Kaupunkiin saavuttuani vein matkalaukkuni matkatavarasäilytykseen, ja lähdin kävelemään kaupungille. Jonkin verran kierreltyäni mm. aseman lähellä olevassa Bullringin kauppakeskuksessa oli tullut aika nauttia ensimmäiset pre-match pintit ja suuntasin edelliseltä reissulta tuttuun pubiin, The Wellingtoniin. Wellington ei ole mikään varsinainen futispubi vaan Birminghamin paras Real Ale-paikka. Koska ajankohta oli kuitenkin lauantain alkuiltapäivä oli paikka pääasiassa jalkapallokatsojien kansoittamaa. Punavalkoraitaiset värit hallitsivat paikkaa ja luulin aluksi että kyseessä oli Southamptonin kannattajia mutta tarkemmin paitoja katsoessani huomasin logosta että Brentfordin fanit olivat ehtineet sinnekin. Myös West Bromwichin faneja oli jonkin verran mutta Birminghamin pelipaitoja en nähnyt ensimmäistäkään.
Aiemmalla reissulla olin ilahtanut Wellingtonin hyvästä siideritarjonnasta joten minulle oli suuri pettymys että paikasta löytyi vain kolmea erilaista real cideria. Onneksi yksi vaihtoehdoista oli skottilainen laatumerkki Thistly Cross joten sillä oli hyvä aloitella päivää. Juttuseurana oli aluksi eräs WBA:n kausikortin omistaja John joka kertoi käyneensä otteluissa 1970-luvun alkuvuosista lähtien. Kyselin häneltä mm. WBA:n stadionin läheisyydessä olevista pubeista johon hän mainitsi että pre-match pintit kannattaa ottaa Birminghamin keskustassa ja sitten jatkaa junalla Hawthornsin asemalle. Johnin liittyessä kaveriensa seuraan menin toiseen pöytään jossa ajauduin juttelemaan erään Brentfordia kannattavan pariskunnan kanssa. Heidän kanssaan keskustelut koskivat lähinnä seuran nykytilannetta ja hyvää kehityskaarta. Mainitessani olevani QPR:n kannattaja ilmeet muuttuivat nyrpeämmäksi ja heiltä tuli palautetta ettei seuran nimeä saa edes mainita. Tiesin kyllä että seurojen kannattajien välit eivät ole lämpimimmästä päästä mutta juttua riitti aina siihen asti kunnes heidän tuli aika lähteä kohti St. Andrewsin stadionia. Itsekin otin suunnan kohti Snow Hillin asemaa ja otin paikallisjunan Hawthornsille.
Hawthornsin asema sijaitsee aika lähellä samannimistä stadionia, kävelymatka kesti viitisen minuuttia. Ensitöikseni lähdin katsomaan onko stadionin välittömässä läheisyydessä jotain pubia, mutta vedin vesiperän. Pelin alkuun oli kuitenkin hieman aikaa joten päätin käydä katsomassa millainen fanikauppa seuralla oli. Kaupasta löytyi kaikki normaalit fanitavarat mutta suurimman mielenkiintoni herätti miehekkään kokoinen kolpakko, jonka tilavuus oli kaksi pinttiä (1,13l). En ollut aiemmin nähnytkään saman kokoluokan tuoppia joten ajattelin käydä hakemassa sen muutamaa päivää myöhemmin jolloin olisin uudemman kerran Birminghamissa. Pikapuolin siirryin kuitenkin katsomoon ja olin paikallani pari minuuttia ennen joukkueiden kentälle saapumista.
Paikkani oli Smethwick Endin päätykatsomossa, joka on kuulemma WBA:n äänekkäimpien fanien katsomonosa. Samaan katsomonosaan on sijoitettu myös vieraskannattajat. Kotikannattajat saivatkin äänijänteensä auki heti ottelun alkuun kun Saido Berahino vei Baggiesin johtoon ennen kuin toinen minuutti oli ehtinyt täyttyä. Alku oli muutenkin WBA:n hallintaa mutta muuten ottelu oli niin tyypillistä Pulis-footballia kuin olla saattaa: Pallonhallinta oli vierasjoukkueella kun kotijoukkue keskittyi tiiviiseen puolustamiseen ja nopeisiin vastaiskuihin. Southampton oli kuitenkin varsin hampaaton eikä päässyt laatupaikoille joten ottelu päättyi kotijoukkueen 1-0-voittoon. Tunnelma oli kohtalainen kotikannattajien aktiivisuuden vuoksi ja etenkin paikalliskilpailija Aston Villaa muistettiin lauluissa useaan otteeseen, olihan seuraavalla viikolla edessä kaksi vierailua Villa Parkille, tiistaina liigassa ja lauantaina cupissa. Itse olin hieman yllättynyt ettei Wolvesia muistettu chänteillä lainkaan, onhan Molineuxin ylpeys kuitenkin WBA:n päävihollinen. Erään muutaman vuoden takaisen tutkimuksen mukaan seurojen välinen "Black Country derby" on Englannin kuumin paikallisottelu.
Pelin jälkeen otin pikamarssin kohti asemaa ja ensimmäisellä junalla kohti keskustaa. Kohteena oli sama kuin ennen ottelua eli Wellington. Saatuani ensimmäisen tuopin kouraani aloin etsimään paikkaa ja yht'äkkiä kuulinkin sohvalta varsin tutunkuuloista kieltä. Lyöttäydyin seuraan ja aloitin juttelun maanmiehen ja -naisen kanssa. Kyseinen kaksikko oli sattunut pubiin sattumalta päiväreissullaan Birminghamiin, he asuivat Stokessa ja olivat sosiaalialan opiskeluun liittyvässä työharjoittelussa. Mies ei ollut mikään erityinen futisfani mutta sanoi käyneensä kerran Stoken kotiottelussa koska työpaikan johtajalla oli pari kausikorttia Stoken peleihin. Hän kehui suuresti Stoken pelien tunnelmaa ja sitä kuinka esim. ko. johtaja eläytyi ja huusi törkeyksiä aivan samoin kuin muukin yleisö. Muutenkin keskustelimme paljon kaupungista ja he kertoivat Stoken olevan aika hurja paikka ylipäätään. Sinällään se ei liene yllättävää koska globaalin talouden rakennemuutos on koetellut myös Stokea ja työttömyyslukemat kaupungissa ovat aika korkeat.
Parin tuopin jälkeen oli aika lähteä kohti New Streetin asemaa ja jatkaa matkaa Liverpooliin. Kaupunkiin saavuttuani lähdin kohti tuttua hostellia ja päästessäni ovelle kuulin jonkun kutsuvan minua sukunimelläni. Käännyin katsomaan ja huomasin edessäni forumistin. Linko oli lähtenyt kaveriporukalla Liverpooliin Manchester City-otteluun ja sattunut vieläpä samaan majapaikkaan. Vaikka tiedänkin miehen varsin hyvin oululaisista futispiireistä ja olemme nähneet useaan otteeseen, emme ole kuitenkaan niin paljoa tekemisissä että olisin tiennyt hänen olevan samaan aikaan matkalla. Maailma tuntuu toisinaan sangen pieneltä paikalta.
Kirjauduttuani ja vietyäni kamat huoneeseen otin nopean suihkun ja suuntasin jälleen kerran Ship & Mitren. Kun opiskelijapubi Augustus John on viikonloppuisin kiinni on siiderin ystävälle Mitre paras vaihtoehto. Paikka oli luonnollisesti lauantai-illalle ominaiseen tyyliin täynnä, mutta eräästä nurkkapöydästä löytyi paikka jossa oli hyvä kaataa jaloa juomaa kurkkuun. Pubi kuitenkin sulki ovensa puoliltaöin joten kävin katsomassa paikallisen mummotunnelin (Smokie Mo's) meiningin ja sieltä jatkoin vielä Reflexiin mutta kummassakaan en jaksanut viettää kauaa aikaa joten lähdin nukkumaan koska aamulla piti herätä suht' aikaisin.
Eräs yksityiskohta mikä jäi mieleen oli vodkadrinkkien hintataso. Siinä missä olut ja muut hanatuotteet ovat selvästi edullisempia kuin Suomessa, oli vodkaRedBullin hinta Smokiessa peräti 8.40 £! Eli euroiksi muutettuna liki 12 euroa! En tosin ole Suomessa ostanut drinkkejä baarissa useaan vuoteen joten en tiedä nykyistä hintatasoa mutta käsittääkseni jotain Namua lukuunottamatta hinta lienee jonkin verran alhaisempi.
Sunnuntai 1.3Sunnuntaiaamuna piti tosiaan herätä varsin aikaisin eli jo hieman yhdeksän jälkeen koska edessä oli matkan pääottelu, Liverpool-Manchester City. Jostain käsittämättömästä syystä ottelulle oli laitettu täysin järjetön alkamisaika, eli peli alkoi puoleltäpäivin. Vaikka olinkin odottanut matkallani pääseväni kunnon brittiaamiaisen pariin jouduin tällä kertaa jättämään sen väliin koska pelkäsin ettei edellisenä iltana alkoholilla kuritettu vatsani kestäisi sitä. Senpä vuoksi otin perinteisemmän vaihtoehdon eli Subwayn patongin. Nälän tyydyttämisen jälkeen suuntasin bussille ja otin suunnaksi Anfieldin. Stadionille päästyäni kävin ensimmäiseksi varaamassa paikan seuraavan päivän stadionkierrokselle ja sen jälkeen meninkin katsomoon.
Paikkani oli jälleen kerran Kopissa ja sinne on aina mukava päästä, mutta tällä kertaa paikka ei kyllä ollut aivan paras mahdollinen. Se oli nimittäin aivan ylimmällä rivillä. Ja vaikka tunnelma oli alusta lähtien hyvä ja laulut lähtivät niin itseltäni kuin lähikannattajilta äänekkäästi ei paikasta johtuen meteli tuntunut samalta kuin esim. vuoden takaisessa Spurs-pelissä jossa Kopin luoma äänivalli suorastaan vyöryi alarivien ylitse kentälle. Ääntä kuitenkin riitti hyvin ja myös itse ottelu alkoi vauhdikkaasti ja punaisten hallinnassa. Pallo olikin ensimmäisen kerran jo muutaman minuutin pelin jälkeen, mutta Adam Lallanan maali hylättiin hieman kyseenalaisena paitsiona. Hallinta kuitenkin palkittiin 10 minuutin kohdalla kun Henderson laukoi aivan loistavan laukauksen ylänurkkaan vieden punaiset johtoon. Koko avausjakso oli hienoa hyökkäävää jalkapalloa, harmi vain että puolen tunnin jälkeen City tuli tasoihin kun Dzeko pääsi läheltä iskemään tasoituksen ohi Mignoletin. Se olikin ainoita kertoja kun Cityn kannattajien ääntä kuului, paikasta johtuen heitä ei juuri katsomon toisesta päästä edes nähnyt. Onneksi sentään kenttä näkyi kokonaan.
Toisella puoliajalla Liverpool hyökkäsi Kopin suuntaan mutta tunnelma ei ehkä ollut yhtä äänekäs kuin avausjaksolla. Tunnelma oli pikemminkin odottava ja pelissäkään ei ollut vauhtia ja vaarallisia tilanteita samaan tahtiin kuin avausjaksolla. Etenkin Cityn hyökkäyspeli oli hampaatonta ja tilanteet olivat pääosin vierailijoiden maalinedustalla. Kun 75 minuuttia oli pelattu siirtyi kotijoukkue uudemman kerran johtoon kun Coutinho laukoi liki yhtä komean laukauksen kuin Henderson ja sähköisti Kopin tunnelman välittömästi. Maalin myötä Liverpool siirtyi puolustuskannalle mutta City ei saanut pari paikkaa enempää tilanteita luotua ja arvokkaat pisteet jäivät kotijoukkueelle ja unelmat nelossijan saavuttamisesta saivat uutta pontta.
Pelin jälkeen odottelimme katsomon tyhjentymistä ennenkuin itse lähdimme kävelemään alas, ylimmältä riviltä olisi ollut turhaa lähteä rynnimään. Sain kaveriltani Spililtä viestin jossa hän kommentoi että "vaikka sää onkin surkea niin fiilis lienee hyvä." Ihmettelin moista kommenttia sillä itse en ollut huomannut säässä mitään erikoista. Kun pääsin stadionin ulkopuolelle huomasin mistä hän oli puhunut sillä sadekuuro oli jälleen kerran rannikkokaupungin vieraana. Huomattuani sen en voinut olla nauramatta kun Suomessa oleva kaverini tietää sään paremmin kuin minä joka olin paikanpäällä. Mutta ei siellä ylimmällä rivillä ja katoksen suojassa mitään huomannut kun sadekaan ei ollut mikään rankkasade. Sateeseen ei huvittanut jäädä joten menimme suomalaisten kanssa tuttuun tyyliin Parkiin. Baarissa oli toki tungos, etenkin kun takapihan terassilla ei säästä johtuen ollut kuin muutama henkilö katoksen suojassa mutta ei siellä mitään lauantaiotteluiden veroista ryysistä ollut. Iltapäivä oli vasta aluillaan ja etenkin paikalliset lähtivät koteihinsa valmistautumaan tulevan työviikon rasituksiin. Baariin tuli muitakin tuttuja kuten useita Suomen Liverpool-forumin kirjoittajia. Siellä tuli vietettyä pari tuntia juoden ja sivusilmällä Arsenal-Everton peliä katsellen. Neljän jälkeen lähdimme kohti keskustaa ja vetäydyimme majapaikkoihimme huilaamaan hetkeksi sopien kuitenkin näkevämme hieman myöhemmin ruokailun merkeissä.
Kuuden aikoihin näimmekin Belvederessä ja vaikka monen mielestä ko. pubi on varsin hyvä paikka niin itselleni se oli pettymys, real cideria ei nimittäin löytynyt. No, juomisesta olikin hyvä pitää taukoa ja keskittyä syömiseen. Menimme johonkin täynnä olevaan italialaisravintolaan (nimeä en nyt kuollaksenikaan muista) josta hetken odotettuamme löytyi pöytä. Ruoan odottelussa meni tovi jos toinenkin mutta odottamisen kesti kun seura oli hyvää ja juttu luisti mainiosti. Ruoatkin tuli aikanaan ja kyllähän ne annokset hintansa väärtejä olivat. Kun mitään kiirettä ei ollut niin ruokailussa meni aikaa sen verran että olimme lopulta viimeiset asiakkaat jotka ravintolasta lähtivät. Kello ei kuitenkaan ollut kuin vasta yhdeksän joten päätimme lähteä Lion Taverniin kumoamaan muutamat tuopit. En ollut käynyt Tavernissa kuin kerran läpikulkumatkalla enkä ollut aivan vakuuttunut paikan siideritarjonnasta mutta onneksi tiskin takana olevista laatikoista löytyi Old Rosieta ja Rosie's Pigia joten pitihän Westonsin tuttuja tuotteita maistaa. Kuplivista juomista löytyi Addlestonesia joten juomien puolesta siellä tulee varmaan vierailtua uudemmankin kerran, etenkin kun se on käsittääkseni aika monen branchiläisen suosiossa. Pubissa oli myös muutamia muita stadionilla olleita suomalaisia (mm. eräs hyvinkin tunnettu suomalainen näyttelijä) jotka eivät olleet tulleet syömään vaan olivat hoitaneet ravinnonsaannin keittolounaan merkeissä. Ja täytyy sanoa että hyvin olivat hoitaneetkin. Vähitellen kuitenkin alkoi väsymys voittamaan raskaan päivän jälkeen joten lähdimme kohti majapaikkojamme ja päästyäni Hattersiin ei tarvinnut odottaa kauaa nukahtamista.
2.3 MaanantaiUusi viikko valkeni aurinkoisena mutta tuulisena. Aamutoimien ja aamupalan jälkeen menin bussipysäkille ja otin suunnan kohti hieman harvinaisempaa matkakohdetta, nimittäin sen toisen paikallisen seuran stadionia. Ajattelin nimittäin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: Evertonin stadionkierros alkoi klo 11 ja edellisenä päivänä olin varannut Anfieldin kierroksen klo 13. Stadionithan ovat tunnetusti aika lähellä toisiaan joten välimatkakaan ei olisi pitkä.
Kerran aiemmin Goodison Parkilla käyneenä stadion löytyi helposti ja menin respaan ilmoittautumaan kierrokselle. Minua pyydettiin odottelemaan ja hetken kuluttua oppaamme tuli hakemaan ryhmän (8 henkeä) kierrokselle. Eivät he mitään lippua edes kyselleet joten kierros oli näin ollen minulle ilmainen. Kierros oli hyvin tavanomainen ja kaikki aiemmiltakin stadioneilta tutut kohteet nähtiin kuten Directors Boxit, VIP-vieraiden tilat, pukuhuoneet ym . Kierroksilla on harvemmin ollut oppaana nainen mutta tällä kertaa tällainenkin ihme tuli bongattua. N. 60-vuotias rouva osasi hommansa erinomaisesti ja kertoi hauskoja yksityiskohtia mm. Evertonin historian suurimmasta pelaajasta Dixie Deanista. Myös se, ettei kierroksella tullut mitään offensiivista kommenttia kaupungin ykkösseurasta lämmitti mieltäni, siihenkin olin mentaalisesti osannut varautua kun olin Bittersin kotiluolassa.
Kierroksen päätyttyä lähdin kulkemaan Anfieldille ja matka ei tosiaankaan ollut pitkä, reippaalla kävelyvauhdilla siihen meni vajaat 15 minuuttia. Olin siellä sen verran hyvissä ajoin että päätin vaihtaa kierroksen puolta tuntia aikaisemmin lähtevään eli 12.30. Olin käynyt kerran aikaisemminkin kierroksella mutta nyt sitä oli hieman muutettu. Shanklyn patsaalta mentiin ensiksi Kopin sisäänkäynnin vieressä sojottavan maston luokse ja sain kuulla että ko. masto on alunperin ollut SS Great Eastern-laivassa joka 19. vuosisadan puolivälin jälkeen seilasi Liverpoolin ja uuden mantereen väliä. Kierroksella nähtiin useita muitakin yksityiskohtia joita en ollut huomannut ja tarinat niiden takana olivat kiinnostavia. Toki kaikki tutut paikat kierrettiin, "This is Anfield"-kylttiä koskettiin ja kierros päättyi Kopiin. Kierroksen päätteeksi opas puhui Kopin seisomakatsomosta ja kysyi ketä vastaan seisomakatsomon aikakauden viimeinen peli pelattiin ja kuka teki viimeisen maalin Kopin päätyyn. Kukaan ei tiennyt vastausta paitsi eräs suomalainen. Vastustajahan oli Norwich ja maalintekijä oli Jeremy Goss. Muistan ottelun hyvin koska ottelu näkyi myös YLE2:n kanavalla Antero Mertarannan ja Jukka Röngän selostuksella ryyditettynä. Kysyin muilta tiesivätkö he kuka Liverpoolin pelaaja teki viimeisen maalin Kopin päätyyn ja opasta lukuunottamatta vastausta ei kuulunut (Julian Dicks).
Kierroksen jälkeen lähdin takaisin kaupunkiin ja kiertelin kaupungilla hetken ennenkuin nälkä pääsi yllättämään. Olin edellisellä matkalla käynyt "Bem Brasil"-ravintolassa (aiemmasta raportista löytyy arvioni) ja uusintakierros päättyi samaan kuin viimeksi eli ähkyyn joten kävelin hostellille lepäämään hetkeksi ennen illan koitosta.
Illan otteluna oli U21-vuotiaiden ottelu Liverpool-Chelsea. Alunperin ottelu piti pelata St.Helensissa, mutta jostain syystä peli olikin siirretty Chesteriin. Minua asia ei haitannut, tiedossa oli ainakin uusi stadionbongaus. Olin sopinut erään kolmihenkisen oululaisseurueen (joukossa myös AC Oulun päävalmentaja) kanssa tapaamisen Liverpool Centralin asemalla josta otimme paikallisjunan Chesteriin. Kaupunkiin saavuttuamme kello oli sen verran paljon että pre-match pinttien ottaminen jäi väliin ja ajoimme taksilla suoraan Deva Stadiumille jossa seuraamme liittyi puoliajalla eräs vanhempi suomalainen LFC:n kannattaja.
Matkan jokaisena päivänä oli ollut varsin navakka tuuli, mutta Chesterissa illan viileys yhdistettynä kovaan tuuleen sai olon tuntumaan todella kylmältä ja ehdin moneen kertaan kirota pitkien kalsarien jättämistä Helsinkiin, nyt niitä olisi todella tarvittu. Mietin useaan kertaan jättääkö peli kesken ja suunnata kaupungin pubeihin lämpimään mutta vähitellen kroppa alkoi turtua kylmään ja pari kuppia todella kuumaa teetä lämmittivät mukavasti. Peli itsessään oli selkeää Liverpoolin hallintaa ja punapaidat voittivatkin ottelun 2-0. Etenkin Jerome Sinclairin tekemä 2-0 maali oli todellinen taidonnäyte ja toivoa sopii että mies saisi näytönpaikkoja myös edustusjoukkueessa.
Ottelun jälkeen Chesterin klubitilat ja sitä myöten baari avautui hetkeksi ja päätimme mennä sinne ottamaan yhdet ennen lähtöä asemalle. Itse tilasin viskin ja siiderin. Olimme baarin melkein ainoat asiakkaat ja koska tilat olivat aivan pukukoppikäytävän läheisyydessä näkyi siinä myös Liverpoolin U21:sten henkilökuntaa. Yht'äkkiä pukukoppikäytävän ovelle ilmestyi erittäin tutunnäköinen hahmo: Jamie Carragher oli ollut katsomassa peliä ja jututti jotain henkilökunnan jäsentä ennenkuin lähti baarin läpi autolleen tervehtien meitä siinä ohessa. Joten nyt voin listata elämäntapahtumien listalle Jamie Carragherin tervehtineen minua ja kävelleen metrin päästä ohi.
Myöhemmin kuulin että myös Robbie Fowler oli ollut katsomassa samaa peliä mutta häntä ei valitettavasti tullut bongattua. Hieman myöhemmin tilasimme taksin ja otimme aseman vieressä olevassa pubissa yhdet ennen lähtöä takaisin Liverpooliin ja hostellille.
3.3 TiistaiTiistaiaamuna oli aika jättää Hatters päiväksi kun lähdin kohti Birminghamia. Tuttuun tyyliin jätin ison matkalaukkuni matkatavarahuoneeseen sillä yhden päivän matkan pärjää ilman vaihtovaatteitakin. Ennen matkaa piti kuitenkin käydä nauttimassa vihdoin ja viimein matkan ensimmäinen Full English Breakfast hostellin lähellä olevassa Kimo's ravintolassa. Arkiaamuna ei ainakaan suurempaa ruuhkaa ollut sillä olin paikan ensimmäinen ja ainoa asiakas sinä aikana kun olin siellä. Ja kyllähän se jälleen kerran maistui. En usko että söisin kyseistä annosta kovinkaan usein Suomessa, mutta nyt kun olen oppinut syömään sitä niin Englannin reissuilla se kuuluu jollain lailla asiaan. Ja onhan se totta että se täyttää vatsan hyvin ja antaa energiaa pitkälle iltapäivään.
Birminghamiin päästyäni kello oli varttia vaille 12 ja kun hostelliin saattoi kirjautua vasta klo 14 jälkeen niin väliajaksi piti keksiä jotain tekemistä. Sitä tarjosi asemasta vajaan 5 minuutin päässä olevalla New Streetillä sijaitseva Post Office Vault. Aiemmin mainitsemani Wellington oli aivan lähellä mutta päätin antaa postitoimiston vieressä sijaitsevalle liki samannimiselle pubille mahdollisuuden.
Ja kyllä kannatti. En ollut uskoa silmiäni kun katsoin pubin siiderilistaa. Tarjolla oli peräti 15 (!) erilaista real cideria! Ilo vaihtui samalla myös huolenaiheeksi sillä tiesin että vaikka ottaisin pelkkiä puolikkaita niin en ehtisi testata edes puoliakaan ilman humaltumista. No, ei auttanut muuta kuin tarttua härkää sarvista ja alkaa testailemaan. Pubi oli luonnollisesti aika hiljainen kellonaika huomioonottaen mutta baarijakkaralla istuessa tuli juteltua muutamien asiakkaiden kera. Eräs herrasmies oli Stokessa asuva Paul, joka oli Stoken kausikortin haltija ja kuultuaan minun olevan Liverpoolin miehiä hän alkoi naljailemaan kuinka Liverpool tulee menettämään mahdollisuutensa päästä Mestarien liigaan viimeisellä kierroksella Stokessa (No, se tapahtui kyllä jo hyvän matkaa ennen ko. ottelua). Hän esitteli suunnittelemaansa drinkkilasia ja antoi minullekin 6 muovista ja yhden lasisen kappaleen muistoksi. Mukava mies ja erinomaista juttuseuraa.
Muutaman juotuani lähdin etsimään Aston Villan lipputoimistoa. Olin saanut lipun forumkirjoittaja xxpotkupallolta (suuret kiitokset vielä kerran asian järjestämisestä!) sillä koska illan ottelu oli paikallisderby Aston Villa-WBA, lipun saadakseen piti olla aiempaa ostohistoriaa jota minulla ei ollut. Sain lipun sähköpostiini mutta ajattelin käydä vaihtamassa sen perinteisempään lippuun. Keskustassa sijaitsevan fanikaupan löydettyäni menin sisään ja he rupesivat tenttaamaan minua. Nimen osasin sanoa oikein mutta sitten he rupesivat kysymään osoitetiedoista talon numeroa. Enhän minä ko. numeroa tiennyt joten tilanne alkoi tuntua kuumottavalta ja mietin jääkö ottelu väliin. Sen jälkeen he kysyivät olenko ostanut lipun Suomen kannattajayhdistyksen tai vastaavan kautta ja sanoin ostaneeni. Sen jälkeen lippu tuli kouraan ja ulos päästyäni huokasin kerran todella syvään ja lähdin jatkamaan juomista.
Siiderivalikoima oli sen verran maittavaa että ehdin nauttia yhteensä kahdeksan puolen pintin tuoppia ja aloin olla jo kohtuullisessa humalassa. Kielenkannatkin olivat vertyneen sen verran että jorinoitani kuunnellessa paikallisilla oli jostain syystä hyvinkin hauskaa. Olisin voinut toki jatkaa naurunalaisena olemista mutta hostelliin pääsi jo kirjautumaan joten lähdin sinne. En kuitenkaan jäänyt sinne vaan ajattelin lähteä kävelemään viileään ja tuuliseen kaupunkiin jotta humalatilani laskisi ennen ottelun alkua. Ja niinhän siinä kävikin. En tarkkaan tiedä missä kaikkialla kävelin mutta ainakin Chinatownin ja homokorttelien alueella tuli pyörittyä, ainakin ravintoloiden nimistä päätellen. Näläntunteen kävin poistamassa jossain intialaisravintolassa ja niitähän Birminghamissa riittää. Ruoan jälkeen kello alkoikin olla sen verran paljon että menin New Streetin asemalle ja otin paikallisjunan kohti stadionia.
Stadionin läheisimmät asemat ovat Aston ja Witton. Wittonista on ehkä lyhempi matka stadionille mutta jäin pois Astonissa koska xxpotkupallo oli antanut minulle pubivihjeen. Pubi löytyi helposti matkalla stadionille ja se olikin todellinen futispubi koska julkisivu oli maalattu Villan värein. Paikka oli luonnollisesti aivan täynnä kolme varttia ennen pelin alkua ja etenkin takapihalla oli tunnelma korkealla, chäntit pauhasivat täydellä volyymilla ja tihkusade ei pahemmin haitannut suurimman osan terassia ollessa katettu. Suurimman osan ajasta vietin kuitenkin sisätiloissa istumapaikan löydettyäni ja siellä oli hieman rauhallisempi tunnelma. Juomavalikoimaltaan pubi oli tavanomainen, mutta sieltä löytyi sentään Stella Artoisin siideriä hanasta josta täytyy antaa plussaa.
Yhden juotuani otin suunnan stadionille. Olin pyytänyt lipunostajaa hommaamaan lipun legendaarisesta Holte Endin päätykatsomosta hyvältä paikalta ja niin hän oli totisesti tehnyt. Paikka oli aivan loistava, sisääntuloaukolta oli paikalleni neljä askelmaa, se oli juuri oikealla korkeudella (olisiko ollut rivi 10-15) ja juuri keskellä maalia. Tunnelma oli luonnollisesti erinomainen, niin Villan kuin WBA:n kannattajaryhmät pitivät hyvin meteliä mutta hämmästyin suuresti kun katsomossa oli valtavasta tyhjiä paikkoja. Vaikka Villan esitykset olivatkin olleet suorastaan surkeita, olisin silti odottanut paikallispelin vetävän stadionin täyteen. Paikalla oli kuitenkin vain 31000 katsojaa ja kun Villa Park vetää sen 42000 ei ihme että etenkin pitkät sivut näyttivät ajoittain varsin autioilta.
Ottelun avausjakso oli täydellistä Villan hallintaa eikä WBA saanut lainkaan tilanteita. Etenkin Gabriel Agbonlahor oli erinomaisessa iskussa ja oli viedä alkuminuuteilla Villan pariinkin otteeseen johtoon, ensin Ben Foster haparoi torjunnassaan mutta sai napattua pallon maaliviivalta näppeihinsä. Hetkeä myöhemmin Agbonlahor pääsi ohittamaan jo Fosterin mutta Joleon Lescott oli tällä kertaa pelastajana ja piti numerot tasoissa. Mutta kolmatta kertaa ei Agbonlahoria enää voitu pysäyttää, Benteke vapautti Agbonlahorin läpiajoon ja hän sijoitti pallon varmasti ohi Fosterin. Villa Parkin yleisö alkoi laulamaan miehen chänttiä joka olikin siinä mielessä erikoinen etten ole aiemmin kuullut yhtään laulua lehtereillä jota laulettaisiin Culture Clubin loistavan "Karma Chameleonin" sävelellä. Villa oli lähellä lisätä johtoaan jakson lopulla, mutta Delphin laukauksen tiellä oli maalipuut joten selvästä dominoinnista huolimatta tauolle mentiin vain maalin johtoasemassa.
Toinen puoliaika oli huomattavasti tasaisempi, tosin WBA ei pystynyt luomaan juuri mitään mutta he pystyivät kuitenkin jossain määrin pysäyttämään viininpunaisten vyöryä. Ainoat vaaralliset tilanteet tulivat erikoistilanteista ja jakson puolivälissä se tuottikin tasoituksen kun Bruntin kulmurista Berahino iski pallon ohi Guzanin räjäyttäen vieraskannattajat raivoisaan tuuletukseen. Maalin jälkeen peli jatkui tasaisena, tunteet kävivät kuumana kentällä mutta katsomossa oli kuitenkin hienokseltaan odottava tunnelma. Kello kävi mutta laatutilanteet jäivät puuttumaan ja tasapeli alkoi näyttämään vääjäämättömältä. Mutta aivan viimeisillä hetkillä WBA:n maalivahti Ben Foster nousi pääosaan. Pallo pomppi vierasjoukkueen rankkarialueella ja Foster lähti hakemaan irtopalloa vaarattoman näköisestä tilanteesta. Hän ei kuitenkaan saanut palloa haltuunsa vaan pallo ajautui tilanteeseen vauhdilla ajavaa Villan pelaajaa kohti. Foster yritti saada pallon haltuunsa mutta pallon sijasta hän osui vastustajaan kaataen hänet ja vieressä olleella tuomarilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin laittaa pallo pilkulle. Rankkaria tuli ampumaan Benteke joka vartaloharhautuksella sai Fosterin jähmettymään ja löysällä sijoituksella iski pallon maaliin. Pääty luonnollisesti sekosi ja itsekin tuulettelin muiden mukana vaikka sisällä hieman kaiversikin, ajoihin kotijoukkueen voitto QPR:n putoamisviivan alapuolelle. Hetkeä myöhemmin tuomari vihelsikin ottelun päättyneeksi.
Pelin jälkeen lähdin kohti Astonin asemaa ja parinkymmenen minuutin odottelun jälkeen pääsinkin takaisin New Streetille. Päätin jatkaa siitä mihin iltapäivällä olin jäänyt ja menin Post Office Vaultiin nauttimaan hyvistä juomista. Paikkaan oli eksynyt myös muutamia muita Villan kannattajia mutta tunnelma oli kyllä erittäin rauhallinen kuten sen kaltaisissa pubeissa yleensäkin. Ehdin ottaa viisi half pinttia ennenkuin pubi sulki ovensa ja olinkin viimeinen asiakas joka sieltä poistui. Lähellä ollut Wellington olisi ollut auki mutta lähdin kuitenkin hostellille päin. Vaikken edes ollut suuremmin humalassa lähdin kävelemään eräästä risteyksestä väärään suuntaan ja puoli tuntia kortteleita kierreltyäni jouduin nostamaan kädet pystyyn ja myöntämään etten löytänyt omin voimin hostellliin. Joten ei muuta kuin taksiin ja muutaman minuutin ajelun jälkeen pääsinkin hostellille ja yöpuulle.
4.3 KeskiviikkoOlin laittanut kelloni herättämään klo 8. Sisäinen kelloni herätti minut kuitenkin kymmentä vaille ja hyvä niin sillä muutaman minuutin vuoteessa pötköteltyäni alkoi yht'äkkiä infernaalinen meteli kun palohälyttimet alkoivat huutamaan. Ei muuta kuin sängystä ulos ja vaatetta niskaan ja nopeasti laittamaan tavaroita laukkuihin. Ahdastahan siinä tuli koska huone oli pieni ja huonetoverini ollut kiinalainen teki juuri samoin. Ennenkuin ehdimme edes lähteä huoneesta oli tilanne kuitenkin ohi, ääni lakkasi joten liekö syynä ollut taas joku leivänpaahtimeet unohtunut leipä tms. Joka tapauksessa se toimi hyvänä herättäjänä sillä uni ei tullut enää silmään joten päätin lähteä kaupungille etsimään paikkaa josta saisi Full Englishin. Ja sellainen löytyi Wellingtonin vieressä olevasta Briar Rose-pubista. Paikka oli perinteinen Wetherspoonin pubi mutta kyllä sieltä hintansa veroisen aamupalan sai, miinusta tosin siitä että kananmunaa ei saanut kovaksi keitettynä.
Aamupalan jälkeen otin suunnan kohti The Hawthornsia. Lauantaina olin huomannut fanikaupassa jotain kiinnostavaa joten minun oli pakko käydä ostamassa kaksi isoa kolpakkoa, toisen itselleni ja toisen hyvälle ystävälleni syntymäpäivälahjaksi. Samalla tarttui mukaan DVD jossa oli kokoelma WBA:n hienoista otteluista vuosien varrella. Shoppailu jatkui kun pääsin takaisin Birminghamiin, Bullringin ostoskeskushelvetissä kävin ostamassa muutaman kokoelmalevyn HMV:stä joka painottui terwarille ominaiseen tapaan 70-80-lukujen musiikkiin. Lisäksi Armanin liikkeestä piti käydä hakemassa pari t-paitaa ja kalsarit ja läheisestä Primarkin halpakaupasta kävin ostamassa pitkät kalsarit illan ottelua silmällä pitäen. Rahaa meni yllättävän paljon, n. 130 puntaa mutta koska normaalisti olen shoppailun suhteen todella harkitsevainen, jopa saita, niin annettakoon se anteeksi kun kerran reissun päällä ollaan. Ostaminen kävi sen verran kunnon päälle että kävin New Streetin italialaisravintolassa syömässä Spagetti Bolognesen ja jatkoin vielä kerran Post Office Vaultsiin nauttimaan Birminghamin reissun viimeiset siiderit. Laskin että 15 erilaisesta siideristä ehdin nauttimaan 13 erilaista joten ainakin variaatiota riitti. Pian tuli kuitenkin aika lähteä asemalle ja palata Liverpooliin.
Liverpoolissa menin hostellilta Lion Taverniin jossa forumisti God olikin istuskelemassa tuttujensa kanssa. Ehdin itsekin ottaa yhden kunnes lähdimme Godin kanssa hänen kantapaikkaansa Anfieldin alueella, King Charlesiin. Itse en ollutkaan käynyt ko. paikassa aikaisemmin joten oli mukava nähdä uusi pubi stadionin liepeiltä. Pubi on eräällä sivukadulla n. 10 minuutin kävelymatkan päässä stadionista ja varsin pieni. Liekö keskiviikko vaikuttanut asiaan, mutta se ei kuitenkaan aivan täynnä ollut joten tilauksen sai tehtyä vaivattomasti. Juomatarjonta ei ollut kummoista, mutta peruslinjasta poiketen Strongbowin tilalla oli Carlingin siideriä joka sopi hyvin.
Tuopillisen jälkeen ottamaan perinteinen Fish & Chips - annos jonka jälkeen katsomoon.
Katsomonosa oli sama kuin sunnuntaina eli Kop, mutta siihenpä ne yhtäläisyydet sitten jäivätkin. Kun viimeksi olin rivillä 72 (eli ylimmällä) oli tällä kertaa paikkani rivillä 3. Itse kyllä pidän enemmän ylemmistä katsomolohkoista, osin senkin vuoksi että tietyissä katsomonosissa seisotaan ja lauletaan koko ottelun ajan kun taas alemmissa katsomonosissa on huomattavasti rauhallisempaa.
Ottelu oli aika pitkälti samanlainen kuin edellispäivän suur-Birminghamin derby. Liverpool hallitsi ottelua ja oli tehdä avausmaalin jo puolen minuutin jälkeen kun Sturridge pakotti Tom Heatonin näyttämään parasta osaamistaan vieraiden maalinsuulla. Heaton onnistui pitämään pelin nollilla aina puolen tunnin kohdalle, kunnes Jordan Hendersonin komea laukaus vastapalloon upposi vastustamattomasti oikeaan takanurkkaan vieden punaiset johtoon. Burnley sai luotua muutaman tilanteen, mutta heikko viimeistely piti vierailijat nollilla. Toisen puoliajan alussa Sturridge teki Hendersonin keskityksestä 2-0 punaisille ja peli oli sillä selvä. Ottelu pysyi koko ajan täysin punaisten kontrollissa ja esitystä voi kuvailla rutiinisuoritukseksi niin joukkueen kuin yleisönkin osalta.
Pelin jälkeen tuttuun tyyliin Parkiin johon olin sopinut tapaamisen ensimmäistä kertaa Anfieldilla olleen Andy Loven kanssa. En ollut koskaan nähnyt ko. henkilöä ja kun hänen puhelimestaan oli akku loppunut niin olin sisällä ja yritin kuulla josko jostain kuuluisi tuttua kieltä (ei, Andy ei harrasta yksinpuhumista, hän oli naisystävänsä kanssa liikkeellä). Parkissa ei ollut arki-illasta johtuen suurempaa tungosta joten hän löytyikin varsin pian ja after match-pintteja kaatui hyvässä seurassa yksi jos toinenkin. Kovin kauaa ei pubissa kuitenkaan pystynyt olemaan sillä se sulki ovensa yhdentoista tienoilla joten itse hyppäsin juuri sopivasti kohdalle tulleen paikallisbussin kyytiin ja köröttelin keskustaan. Perinteiset jatkopaikat Mathew Streetilla (Flanagans Apple, Grapes) eivät tällä kertaa jaksaneet innostaa joten menin hakemaan kebabin tutusta paikasta Mount Pleasantin ja Lime Streetin risteyksestä ja jatkoin hostellille.
5.3 TorstaiViimeiset yöunet saarilla menivät mukavasti ja sainkin nukuttua peräti 9 tuntia. Suihkun ja huoneen luovutuksen jälkeen oli tunti aikaa junan lähtöön joten päätin käydä nauttimassa kunnon aamiaisen naapurin Kimosissa. Vaikka englantilainen aamiainen olikin ollut hyvä valinta niin päätin tällä kertaa valita listalla olleen välimerellisen aamiaisen. Valinta oli siis huomattavasti kevyempi kuin englantilainen versio mutta maku oli vähintään yhtä hyvä ellei parempikin sillä kuka nyt fetajuustoa tai oliiveja voisi vastustaa? Aamupalan jälkeen nopea pyörähdys kaupungilla mutta aika nopeasti suuntasin kohti asemaa sillä juna pääkaupunkiin lähti hieman ennen puoltapäivää.
Saavuin Lontooseen aika tarkkaan kahden maissa. Lento lähti hieman ennen seitsemää mutta olin tarkoituksella tullut hyvissä ajoin sillä minulla oli Eustonin alueella hieman tekemistä. Viiden minuutin kuluttua junan saapumisesta asemalle istuin Bree Louisessa kaksi tuoppia edessäni (terwarin tapaan puolen pintin kokoisia) sillä valikoima oli jälleen niin runsas ja laadukas että minun olisi ollut täysin mahdotonta jättää tätä pubia väliin matkaohjelmastani. Tunnin ehdin istua yksikseni Camran erinomaista pubiopasta tutkaillen kunnes Andy Love puolisoineen saapui kaupunkiin. Minulla oli sen verran luottamusta henkilökuntaan että uskalsin jättää laukkuni heidän huomaan ja hain kaksikon asemalta jatkamaan juomista. 1,5h ehdimme istuskella mutta sen jälkeen piti lähteä metrolla Victorian asemalle ja sieltä junalla takaisin Gatwickiin. Lentoasemalla ajattelin käyttää jäljellä olevat punnat juomiin, mutta kun hyviä single malteja ei niillä rahoilla saanut niin ostin litran lekan Johnnie Walkerin tuotteita. Lento kotiin ja olin kotona yhdeltä. Ja kun kyseessä oli torstai-ilta niin jätin laukun kotiin ja suuntasin siltä seisomalta suoraan Kalleen.
