Matka alkaa vedella viimeisiaan ja viikonlopun Grande Finale on koettu. Mahtava viikonloppu ollut kertakaikkiaan!
Lauantaiaamuna heratys oli aika ankea kun sangysta piti nousta vajaan neljan tunnin younien jalkeen. Kamat nopeasti kasaan ja isompi matkalaukku 500 metrin paassa olevaan hostelliin viikonlopuksi. Siita metrolla Eustoniin ja kohti Wolverhamptonia. Matka meni mukavasti univelkoja maksellen.
Wolvesissa saa oli pilvinen ja tihkusateinen. Asemalta oli kuitenkin aika lyhyt matka stadionille, n. 10 minuuttia rauhallisesti kavellen. Lipputoimistosta varattu piletti mukaan ja lahipubiin paivan ensimmaiselle. Stadionille sisaan mennessani minut pysaytettiin ja sanottiin ettei kameraa saa ottaa mukaan sisalle. Pystyin kuitenkaan jattamaan sen stadionia vastapaata olevalle nakkikioskille veloituksetta, joten ilmeisesti muillakin on ollut aiemmin samoja ongelmia.
Wolves-Aston Villa on paikallisottelu joten se riittanee kuvailemaan tunnelmia sisalla. Aston Villan fanit tulivat itse asiassa stadionille poliisisaattueessa joten turvallisuustoimet oli ainakin maksimoitu. Tosin seurojen valit eivat ole yhta tulenarat kuin esim. Birminghamin ja Villan valilla. Wolvesin fanipaaty piti todella hyvin aanta koko ottelun ja huomasi selvasti kumman joukkueen faneille ottelu oli tarkeampi. Ja varsinkin Wolvesin tasoitettua Ebanks-Blaken pilkulla stadion todella kiehui. Pelin jalkeen en kuitenkaan bongannut minkaanlaisia ongelmia vaan katsojat poistuivat kaikessa rauhassa koteihinsa.
Mina en suunnannut kotiin vaan Derbyyn. Derby sijaitsee aika lahella Wolverhamptonia, olisiko valia ehka n. 70-80 kilometria? Suoraa junayhteytta ei kuitenkaan ollut vaan vaihto piti suorittaa Birminghamissa. Olin paikanpaalla vajaa tunti ennen kick-offia ja onneksi ensimmaiseen vastaantulevaan pubiin oli myos vieraskannattajat tervetulleita joten ei muuta kuin sisalle. Paikalla oli muutama QPR:n kannattaja joiden kanssa menin juttelemaan. He suhtautuivat erittain kun Suomesta asti oli fani tullut seuraamaan QPR:n otteluita ja etenkin vierasreissua. Eras nuorimies otti minusta kuvan jonka aikoi laittaa seuran otteluohjelmaan. Annoin hanelle osoitteeni joten saa nahda kolahtaako jossain vaiheessa marraskuuta postiluukustani QPR:n otteluohjelma jossa on kuva tuoppia nostavasta terwarista.
Olen pari kertaa aiemmin ollut reissuillani vieraskatsomossa, mutten koskaan kannattamani joukkueen mukana. Nyt sekin tuli koettua ja alussa tunnelma olikin varsin korkealla. Omien kannattamisen lisaksi aikaa ja aanivaroja kaytettiin valtavasti myos Chelsean solvaamiseen, mutta sehan oli tuttua jo Loftus Roadin pelien perusteella. Derby-fanit puolestaan muistivat saannollisin valiajoin Nottinghamia "Are you watching, are you watching, are you watching Nottingham!". Ottelun alku oli varsin juhlallinen silla jostain syysta ennen pelia laulettiin kansallislaulu. Sen lisaksi stadionilla oli paikallinen "valkaise stadion"-kampanja, silla jokaisen istuimen kohdalla oli valkoinen t-paita jossa oli teksti "Derby-QPR 24.10.2009". Aika moni paita heitettiin jossain vaiheessa ympari katsomoa, mutta itse pakkasin sen laukkuuni.
Alun kiima laimeni Arrien fanien kohdalla jossain maarin kun Derby siirtyi avausjaksolla 2-0 johtoon. Siita huolimatta kotifanit eivat mitenkaan hirveasti laulaneet ja valilla lahti meilta kuittia siihen suuntaan. Hieman myohemmin paastiin kuittamaan lisaa kun Taarabt kavensi vaparista 2-1. Toisella jaksolla sitten tunne roihahti heti jakson alussa liekkeihin Mahonin tasoitettua pelin ja sen jalkeen niin kentalla kuin katsomossakin oli vain yksi joukkue. Shepherds Bushin pojat, muutama tytto ja yksi suomalaismies piiskasivat Superhoopseja eteenpain ja kentalla QPR antoi vastinetta kannustukselle pelaamalla samanlaista pelia kuin Prestonia ja Readingia vastaan. Kiitos kannattajien suuntaan tuli kuin Simpson vei hienolla yksilosuorituksella QPR:n johtoon ja aloitti chantin:"2-0 and you fucked it up!" ja laulut sarjanoususta saivat kummasti uutta pontta. Derby ei saanut oikeastaan minkaanlaista loppukiria ja kun Akos teki pilkulta viela 2-4 niin Pride Park oli sina iltana lansi-Lontoolainen.
Olisi ollut todella hienoa jaada juhlimaan voittoa fanien kanssa, mutta valitettavasti kiertolaisen oli jo suunnattava eteenpain. Junalle tuli melkoinen kiire, mutta onneksi Pride Park on suht' lahella stadionia ja lopun juoksemalla ehdin kuin ehdinkin tavoittelemalleni junalle. Derbysta Liverpooliin piti tehda pari vaihtoa ja ensimmainen oli Chesterfieldissa, toinen Manchester Piccadillylla. Etenkin Chesterfieldissa junaa odotellessani oli tarjolla myos silmaniloa kun viisi sangen hyvannakoista brittityttoa olivat lahdossa naapurikaupunki Sheffieldiin bilettamaan ja vaatetus oli..vahainen. Suoraan sanoen ihmetyttaa miten he tarkenevat sellaisissa vaatteissa ja eivathan ne muutenkaan peita juuri mitaan. No, talla vanhalla herralla ei ollut pahemmin valittamista, vaikken kasuaalin forumistin tavoin en luonnollisesti puhunut heille mitaan.
Liverpooliin paastessani oli jo myoha, 11 illalla. Hostellini loytyi suhteellisen helposti ja huoneeseen paastessani jatin laukkuni sinne. Ajattelin lahtea kaymaan parilla jossain pubissa ja tulla hyvissa ajoin takaisin hostelliin. Suuntasin lahella asemaa ollesseen pubiin jonka olin ohittanut hostellille suunnatessani ja siella oli jonkin sortin Karaoke-iltamat kaynnissa. Itseani miellytti enemman TV, joka naytti alempien sarjatasojen illan otteluiden huippuhetkia. Eras vanhempi maturerouva (tai neiti, sormusta ei ollut) jututti minua siihen tyyliin etta ajattelin etta joutuuko tassa illan paatteksi vahentamaan vaatettaan mutta onneksi han suuntasi parinkymmenen minuutin jutustelun jalkeen etsimaan muuta seuraa. Mina lahdin kiertelemaan kaupunkia ja eraiden yhteensattumien kautta sain seuraa ruotsalaisesta Liverpool-kannattajasta joka oli minun tavoin yksin reissussa. Han oli ensimmaista kertaa Liverpoolissa ja itse asiassa hanen englantinsa oli jopa heikompaa kuin minun joka on paljon sanottu. Keskustelumme sujui kuitenkin mukavasti svenglishiksi. Pubiin paastyamme han kuitenkin loysi seuraa mukavannakoisesti nuoresta brittitytosta joten tyytyvaisena hanen onnistuneesta bongauksestaan (vaikka pikemminkin nainen bongasi hanet) paatin jattaa heidat kahden ja poistuin jatkamaan iltaa Reflex-nimiseen yokerhoon.
Reflexissa olin koko illan ylakerrassa, silla siella soitettiin koko ilta pelkkaa 80-luvun popmusiikkia, kuten Erasurea, New Orderia ja monia sen aikakauden yhden hitin ihmeita. Kasarimusiikin ystavana minulla ei ollut valittamista. En jaksanut lahtea yksin valloittamaan tanssilattiaa joten paatin keskittya baaritiskin valloittamiseen ja kun tarjolla oli halpoja doublevodka-mixereita niin niitahan menikin muutama. Eli se siita parilla kaymisesta.
Vessassa juttelin jonkun britin kanssa joka tunsi Suomea jossain maarin. Han oli ollut kolme kuukautta Viking Linella toissa ja kertoi suomalaisista tyttoystavistaan. Kehui suomalaisten naisten olevan homattavasti kauniimpia ja helpompia kuin brittilaisten. Sanoi mm. etta "taalla jopa asteikolla 1-10 viitosen tasoiset naiset ovat nirppanokkaisia prinsessoita" minka huomasin kylla illan aikana pariin kertaan suureksi huvikseni. Ilta paattyi tuntia myohemmin kellojen siirtamisen takia ja vaikka kaupungissa olisi ollut kuuteenkin asti auki olevia paikkoja, paatin lahtea hostelliin valmistautumaan otteluun.
Aamulla ei olo ollut onneksi huono ja edellisen illan Burana oli tehnyt tehtavansa. Aamupalan (Subwayn leipa) jalkeen lahdin katsomaan Liverpoolia ottelupaivana ja kyllahan sen saattoi huomata mika joukkue pelaa. Punapaitoja nakyi ympari kaupunkia. Vertailun vuoksi kerrottakoon etta vaikka Evertonillakin oli samana paivana ottelu vieraskentalla Boltonissa niin en nahnyt ensimmaistakaan sinipaitaa matkalla asemalle
vaikka liikuinkin koko ajan aseman lahistolla. Paiva meni pitkalti ajan tappamisessa ja kaikki odotukset olivat kello kahdessa ja ottelussa.
Suuntasin Anfieldin alueelle jo hyvissa ajoin ennen ottelun alkua ja kohteena oli Kopin naapurissa oleva Albert jossa laulut raikuvat komeasti pre-match pinttien nauttimisen lomassa. En kuitenkaan jaksanut jaada tungokseen vaan katselin tunnelmaa ja Liverpool-fanien protestimarssia joka oli suunnattu jenkkiomistajia vastaan.
Kohta olikin aika suunnata katsomoon. Paikkani ei ollut mikaan kaksinen, silla se oli Centenary Standin laitimmainen paikka Anfield Roadin puolella (Eli Kopia vastapaata). Se oli kuitenkin sen verran korkealla etta ottelun seuraaminen sujui todella hyvin. Ja olihan mukava nahda mm. Kopin komea "Kick it out"-mosaikkitifo ennen ottelua, aiemmilla kolmella kerroilla olen ollut Kopissa niin nyt sai erilaista perspektiivia otteluun. Olin saanut lipun Suomen Liverpool-fanien branchin kautta ja vieressa istuikin nelja suomalaista.
Aiemmilla kerroilla olen kritisoinut Anfieldin tunnelmaa aiheesta, silla ns. normaaliotteluissa scouserit eivat jaksa kovinkaan syttya muuten kuin ajoittain. Nyt kuitenkin huomasi etta porukka on tulessa ja aanta loytyi Kopin lisaksi myos muista katsomoista ihan mukavasti. Pool pelasi mainiosti ja eihan ManUlla ollut avausjaksolla juuri paikkoja. Poolilla Aureliolla oli kaksi paikkaa ja Kuytilla puolittainen lapiajo mutta toistaiseksi kliimaksi jai puuttumaan. ManU-fanien laulua ei juuri kuulunut enka itse asiassa edes nahnyt heita kovin hyvin, koska he jaivat sopivasti nakokenttani ulkopuolelle kun Centenary Standin seina esti nakyvyyden. No, en ole muutenkaan kiinnostunut apinoiden katsomisesta joten ei voi valittaa.
Toisella jaksolla Pool hyokkasi Kopin suuntaan ja ManU omaan paatyymme. Jaksoin alku oli tunnustelevaa Poolin ollessa lievasti hallitsevampi osapuoli. Ja se odottamamme kliimaksi koitti 65.minuutin kohdalla kun Torres voitti Vidicin kaksinkamppailussa ja iski pallon vastustamattomasti ohi Van Der Sarin. Fiilis oli seka henkilokohtaisesti etta kollektiivisesti fantastinen ja Anfieldin hornankattila TODELLA kiehui. Tunnelma sailyi huikeana ottelun loppuun muutaman tilanteen nostaessa viela tunnetta. Michael Owenia muistettiin hanen tultuaan kentalle ja vastaanotto ei ollut lammin, vaan pikemminkin tulikuuma. Mm. "There's only one Robbie Fowler"-chantti kertoi ettei mies tule enaa koskaan olemaan Anfield Roadilla missaan arvossa, huolimatta upeasta urasta jonka han joskus muinoin teki.
Loppuhetkilla tuli jalleen pohdittu ajan kasitetta ja sita, miksi joskus minuuttien pitaa olla niin helvetin pitkia. ManUn painostaessa tuntui silta etta aikaa on viela aivan liian paljon ja mielessa kavi etta jos sen tasoituksen on tultava niin kunhan tekijana ei ainakaan olisi Rooney tai Owen. Ja joka kerta kun palloa vietiin kulmalipulle tai ManU sai vaparin hyvasta keskityspaikasta niin tuskanhiki valui selkaa pitkin, tama kausi on tehnyt minusta niiden suhteen liki vainoharhaisen. Onneksi kuitenkin takaiskulta valtyttiin vaikka Valencia osuikin aika lahella. Yliajan lopulla N'gog iski sitten lopullisen niitin viimeisesta hyokkayksesta ja ratkaisi upean illan punaisten voitoksi. Fiilis oli uskomaton, eras huikeimmista mita olen kokenut futiksen parissa ja yhdistettyna QPR:n kolmen voittopelin viikkoon teki matkasta liki taydellisen. Vielakaan ei ole hymy poistunut kasvoilta.
Ottelun jalkeen suuntasin eraan suomalaisfanin kanssa takaisin Albertiin jossa tapasimme eraan suomalaisfanin ja hanen brittikaverinsa. Heidan kanssa tuli vietettya aikaa ja nostettua voitonmaljoja jokaisen tarjotessa kierroksen vuorollaan. Laulut raikuivat ja kaikilla oli tunnelma huipussaan. Puoli kuuden aikaan piti hyvastella seurue ja suunnata fanikauppaan jonka piti olla kuuteen asti auki. Niin - piti. Yrittaessani paasta sisaan portteja oli jo suljettu vain yhden portin ollessa auki ja kun yritin menna sisalle
niin jarkkari esti ja sanoi etta tasta paastetaan vain porukkaa ulos. Joten ei sitten paassyt tukemaan seuraa taloudellisesti vaikka toisaalta en mina valttamatta edes uutta Liverpoolin fanitavaraa olisi edes tarvinnut. SSL:n kanssa olimme sopineet eraan tuotteen ostamisesta, mutta nyt sekin epaonnistui joten pahoittelut myos tatakin kautta.
En ehtinyt enaa suunnata takaisin Albertiin vaan lahdin hakemaan hostellista matkalaukkua ja fish&chips-aterian ja yhden siiderin (Oli muuten erittain mielenkiintoisen ja hyvan makuinen toffeella maustettu omenasiideri) jalkeen Lime Streetin asemalle ja takaisin Lontooseen. Matka sujui mukavasti nukkumalla ja vaikka kello on talla hetkella 2 aamuyolla niin ei vasyta lainkaan joten mikas tassa on kirjoitellessa...
Kaikki hyva paattyy aikanaan, niin myos matkani. 13 tunnin paasta olen Gatwickissa ja edessa on paluulento Suomeen. Vaikka mukavaa on ollut ja hyvia muistoja on jaanyt valtavasti niin onhan se kiva palata arkeen ja normaaliin elamanrytmiin. Toisaalta siihen paasee vasta viikon paasta silla alkava viikko on viela lomaa. Huomenna tulee varmaan tehtya viela muutamia ostoksia joten pitaa nousta melko aikaisin silla en halua etta nyt kay samoin kuin viimeksi eli myohastyn koneesta. Victorian asemalla pitaa olla siis viimeistaan klo 13. Junamatka kestaa puoli tuntia ja siita menee viela 5 minuuttia bussilla lentoterminaaliin joten eikohan siina check-iniin ennata ihan hyvin. Nyt kuitenkin huoneeseen ja kokeilemaan josko uni tulisi pirteydesta huolimatta silmaan etta ehtisi nukkua muutaman tunnin ennen viimeista matkapaivaa.
