Matka Englantiin 27.2-5.3.2015

[Jullu]

Olen pari kertaa aiemmin ollut reissuillani vieraskatsomossa, mutten koskaan kannattamani joukkueen mukana. Nyt sekin tuli koettua ja alussa tunnelma olikin varsin korkealla.

Oliko sinulla musta takki päällä? Aivan terwarin näköinen hemmo bongattu streamiltä.

Huimaa rapoa, varsinkin naisseikkailut forumistin tapaan lämmittävät.

[terwari]

Oliko sinulla musta takki päällä? Aivan terwarin näköinen hemmo bongattu streamiltä.

Kyllä oli, välillä tosin myös musta paita kun tunnelma nousi sen verran lämpimäksi että takki päällä tuli liian kuuma.

Eilisiltana palasin kotiin. Maanantaina ei mitään ihmeellistä tapahtunut, ainoastaan rahaa tuli poltettua pariin kirjaan, levyihin ja Liverpoolin toppatakkiin. Kokonaisuutena todella hieno reissu ja vaikka taloudellisesti olen köyhempi niin kokemukset olivat sen arvoisia. Joten seuraavasta palkasta alkaa jälleen uuden matkakassan kerääminen.

[Mateush]

Rapoille

Paljos terwari meni rahaa?

[Alfredo]

Hyvää raporttia

ps. onko mahdollisesti kuvia matkalta mahdollista jossain nähdä

[-H-]

Huikean kuuloinen reissu.

Minuakin kiinnostaisi matkan budjetti?

[ASR]

Myohastyin ottelun alusta pari minuuttia, mutten onneksi missannut yhtaan tilannetta ainakaan vieruskaverin kommenteista paatellen. Tunnelman suhteen odotukset eivat olleet kovin korkealla, silla Craven Cottage ei ole kuuluisa veretseisauttavasta tunnelmastaan mutta eilen oli onneksi asia toisin. Paatykatsomo oli todella hyvassa iskussa ja tuki omiaan aanekkaasti koko ottelun ajan. Avausjaksolla tunnelma nousi huippuunsa kun jattimainen Brede Hangeland puski maanmiehensa Bjorn Helge Riisen antaman kulmurin verkkoon. Muutoin kulmat olivat kylla aika heikkoja, niita tuli ottelussa reilusti yli kymmenen ja vain yhdesta saatiin maalitilanne aikaan. Roma oli ensimmaisella puoliajalla todella huono ja vakisinkin tuli mieleen forumin ikuiset vaannot Valioliigan ja Serie A:n tasoeroista.

Toisella puoliajalla ottelu tasoittui selkeasti ja vartti ennen loppua tasoitukseen tuli loistava tilaisuus kun Fulhamin Kelly kaatoi John Arne Riisen selvassa maalipaikassa. Punainen kortti Kellylle ja pallo 11 metriin. Menezin pilkku oli kuitenkin huono ja Schwarzerin torjunta rajaytti Craven Cottagen hornankattilan tayteen roihuun.

Tarinalla oli kuitenkin toisenlainen loppu kuin mita lontoolaiset olisivat halunneet. Italialaisten yritykset olivat hampaattomia, mutta lisa-ajan jo mennessa umpeen Romalle tuli kulma. Kulmuri meni koko pelaajiston yli vapaana olevalle laitapakki Andreolille, joka otti pallon tyylikkaasti haltuun ja latasi sen vastustamattomasti verkkoon. Kotiyleison pettymys oli kasinkosketeltavissa mutta italoilla riitti ainakin hauskaa.

Nykyinen Roma ilman Tottia ei ole tällä hetkellä vertailukohde Serie A:n huipulta, mutta Fulhamin tavoin keskikastin joukkueena molemmat ovat tällä hetkellä suunnilleen samoissa asemissa. Fulham oli ensimmäisellä puoliajalla todella vahva, mutta toinen vastaavasti oli selkeästi punakeltaisten, joille tunnetusti sumusaarten reissut ovat olleet aina lähes ylitsepääsemättömiä esteitä. Vaikkei Totti palaakaan niin vertailukohta viime viikon pelistä saadaan jo ensi viikolla, jolloin vastaava matsi pelataan Olimpicolla. Lontoon ottelu tuli myös itse nähtyä paikan päältä Putney Endistä. Tunnelma oli tosiaan todella hyvä, josta toki kiitos kuuluu osaltaan myös mainitsematta jääneelle suurelle Roman kannattajaryhmälle. Vitutus oli valtava Menezin rankkarin jälkeen, mutta vastaavasti muutenkin loistavasti pelanneen Andreollin (toppari, ei laitapakki) tasoitus oli laastari haavoihin.

Yleisesti kuitenkin suuri rapoille!

[terwari]

En ole tarkkaa matkabudjettiani laskenut, mutta käyttörahaa matkalle lähtiessäni oli 1200 punnan verran, joista 50£ vaihdoin takaisin palatessani Suomeen. Niillä maksoin mm. 90% majoituskustannuksista, 10% meni kortilla varausmaksuihin. Lisäksi maksoin kortilla lennot, sekä Fulham-Roma ja Wolves-Aston Villa pelien otteluliput. Liverpool-ManU pelin lippu meni tilisiirrolla Liverpoolin Suomen Branchin tilille. Eiköhän se kokonaisbudjetti ollut jossain 1600 euron hujakoilla +/- 100 euroa.

ps. onko mahdollisesti kuvia matkalta mahdollista jossain nähdä

Ei ole, sillä valitettavasti en omista digikameraa. Pitänee investoida ennen seuraavaa reissua. En kyllä vanhalla kamerallakaan polttanut filmiä kuin yhden rullan verran. Mielenkiintoinen pointti oli se, että kaikkiin muihin otteluihin sai kameran viedä, mutta Wolverhamptoniin ei.

[terwari]

Ja taas mennään.

Neljän ja puolen tunnin päästä Easyjetin siivet nousevat Seutulassa taivaalle ja kuljettavat terwarin tämänvuotiselle vierailulle siihen maahan joka on Suomen jälkeen kakkossijalla sydämessäni. Ajankohtakin on sopivasti täsmälleen sama kuin viime vuonna.

Jalkapalloakin olisi tarkoitus katsoa, otteluohjelma näyttää seuraavalta:

16.10 QPR-Norwich
18.10 Blackburn-Sunderland
19.10 joku Championshipin peli, tod.näk joko Preston-Scunthorpe tai Nottingham-Middlesboro
20.10 ManU-Bursaspor
21.10 Man.City-Lech Poznan
22.10 Bristol City-QPR
23.10 Tottenham-Everton ja West Ham-Newcastle
24.10 Liverpool-Blackburn

Eli tällainen ohjelma tällä kertaa luvassa. Suosikkieni Liverpoolin ja QPR:n pelien lisäksi odottelen erityisesti myös ensimmäistä visiittiäni White Hart Lanelle. Kuten huomataan, reissulla on yksi päivä, jolloin ei ole ottelua. Tulevana sunnuntaina pelataan saarivaltakunnassa vain kaksi peliä joista toinen on Liverpoolin derby, johon lipunsaanti olisi normaaliteitse ollut liki mahdotonta, etenkin kun haluan istua oikeamielisessä katsomonosassa. Toinen vaihtoehto olisi ollut Blackpool-Man.City, mutta Blackpoolin lippupolitiikkana on laittaa TOP4-seurojen ja Man.Cityn ottelut kolmen ottelun lippupaketteihin, jotta myös vähemmän kiinnostavat ottelut saadaan loppuunmyydyiksi. Tuohon Cityn lippupakettiin olisi kuulunut Everton ja West Bromwich-pelit, ja kun hinnaksi olisi tullut 102 puntaa, niin en viitsinyt alkaa maksamaan yhdestä pelistä noin paljoa. No, pitänee väijyä Everton-Liverpool jossain Liverpoolilaisessa pubissa, eiköhän niissäkin tunnelmaa derbypäivänä löydy.

Minut tuntevat saattavat pudottaa silmät päästään nähdessään, mitä teen 20.päivä. Aivan, matkustan Old Twatfordille. Siis tuen seuraa, jota inhoan eniten koko maailmassa. Mutta minkäs teet kun mitään muuta vaihtoehtoa ei löytynyt ja Manchester on majoituskohteeni pohjoisessa hyvän logistisen sijaintinsa ansiosta. Pitää ottaa visiitti groundhopper-asenteella, tämän jälkeen stadion on nähty eikä siellä tarvitse enää käydä, ellei joskus satu saamaan lippua joko Liverpoolin tai QPR:n vierassektioon.

Ja aiempien vuosien tapaan jonkinlaista raportointia on tulossa matkan aikana. Joten pysykää kanavalla.

[Thouni]

Man City-Lech matsille Tuossa ottelussa todennäköisesti koet reissun parhaimman tunnelman.

[terwari]

No niin, Lontoossa ollaan ja humaltuminen on hyvassa vauhdissa, edessani on tolkki vodkalla terastettya Red Bullia kun Battery ei ole innostunut laajentamaan markkinoitaan Englantiin saakka.

Eilen tuli saavuttua Lontooseen ja ensimmainen etappi on Victorian aseman lahella sijaitseva Astor Victoria. Olin etukateen varannut kahdeksan hengen sekahuoneesta petipaikan, mutta respassa ollut tytto sanoi etta he olivat siirtaneen minut kuuden hengen huoneeseen. Valitettavasti jarjestelma oli luullut minua naiseksi joten kyseessa olisi ollut naishuone. Itsellani ei olisi ollut mitaan sita vastaan, mutta luonnollisesti minulle piti etsia uusi huone. Tilanne oli kuitenkin se, etta hostelli oli tayteen varattu joten ainoa huone mika minulle loytyi, oli ylimaarainen, hienoisen pintaremontin tarpeessa oleva neljan hengen huone. Ja siella oli aivan helvetillisen kylma, mutta sainpahan ainakin olla siella yksin. Ja kylmyytta vastaan tuli suojauduttua nukkumalla paallysvaatteissa kahden peiton alla. Aamulla tuli sitten huomattua kylmyyden syy, kellarikerroksen kattoikkuna oli avoinna. Ei valttamatta mikaan paras alku matkalle, etenkin kun alkuviikosta tuli diagnosoitua angiina (tosin oireeton).

Victorian suunnalta tuli siirryttya tamanhetkiseen asuinpaikkaani Piccadilly Backpackersiin, joka nimensa mukaisesti sijaitsee aivan Piccadilly Circuksen valittomassa laheisyydessa. Tavarat luggage roomiin ja kaupungille. Yhden aikoihin tuli lahdettya lansi-Lontoon suunnalle tarkoituksena nauttia pari virkistavaa juomaa Crown & Sceptressa. Pubimatkalle Goldhawk Roadille tuli tyly paatos Baker Streetin kohdalla, kun bongasin Hammersmith & City - linen olevan poissa kaytosta viikonloppuna. No, ei auttanut muu kuin menna stadionia lahinna olevalle White Cityn asemalle ja suunnata siita aivan stadionin valittomassa laheisyydessa olevan Springbokiin.

Springbokissa tunnelma oli varsin rauhallinen, silla paikka on nykyaan rauhoitettu pelkastaan kotikannattajia varten. Juttelin eraan iakkaamman QPR-fanin kanssa ja olimme yhta mielta siita etta upporikkaan Mittalin perheen tulisi kayttaa rahojaan maltillisemmin kuin eraiden tiettyjen Valioliigaseurojen omistajilla on tapana. Myos uusi stadion oli toivelistalla, LR on kuitenkin niin monista hienoista puolistaan huolimatta kaukana Valioliigan standardit tayttavasta areenasta.

Lippuni oli ostettu Ellerslie Roadin R-katsomonosaan. Pyrin saamaan sinne aina lipun, koska siella on Arrien aanekkaimmat kannattajat. Oma paikkani oli hienoisen etaisyyden paassa tunnelman keskipisteesta, mutta koska ylariveilla oli aika tyhjaa, pystyin siirtymaan lahemmaksi aanekkainta porukkaa. Muutoin stadionilla ei juuri ollut tyhjaa tilaa, Norwich oli tuonut porukkaa lahes tayden School Endin verran ja kulmapaikkojen lisaksi ei tyhjia paikkoja nakynyt oikeastaan missaan. Tunnelma oli luonnollisesti erinomainen, Norwichin chantteja ei juuri kuulunut kuin rankkarituomion ja muutaman kulmapotkun aikana, mutta muutoin oma metelimme peitti luonnollisesti kanarialintujen fanilaulut alleen.

Pelin jalkeen kavin ostamassa fanikaupasta viime kauden kausi-DVD:n ja tuliaisen kotimatkaa ajatellen. Sen jalkeen ajattelin lahta etsimaan Crown & Sceptrea ja se loytyikin varsin vaivattomasti. Ilmeisesti aiemmilta reissuilta on jonkin verran jaanyt mieleen miten sinne loytaa. Siella tuli nautittua pari ja kun pubissa oli thaikeittio niin ateriointikin tuli hoidettua samalla kertaa. Pubista poistuttuani tuli kaveltya parin kilometrin matka Shepherds Bushin asemalle ja kun matkalla oli useampikin alkoholia myyva kauppa, niin en voinut vastustaa kiusausta ostaa pienta vodkapulloa iltaevaaksi.

Kello alkaa lahestya yhdeksaa, joten pitanee kohta kayda suihkussa ja kenties sitten lahtea katsomaan Lontoon yoelamaa. Valinnanvaraa olisi valtavasti, mutta koska itse haluaisin kayda paikoissa jossa kuulee joko kasarihevia tai saman aikakauden popimpaa tuotantoa, voi vaihtoehdot olla harvassa kun ei minnekaan kovin kauaksi tasta hostellin ymparistosta haluaisi lahtea. No, joka tapauksessa huomenna pitaisi herata paikallista aikaa viimeistaan 7.45, jotta ehdin Eustonin asemalle ja junaan kohti Liverpoolia. Saapa nahda, onko heratyskellon halytys tarpeeksi aanekas saamaan minut hereille.

[terwari]

Lauantaina tuli valittua yon menopaikaksi helpoin vaihtoehto. Hostellin alakerrassa eras henkilo mainosti hostellin vaelle suunnattua yokerhovisiittia parin minuutin paassa olevaan Onandon-nimiseen yokerhoon ja ajattelin etta paras tarttua tahan takyyn kun on viela lahella hostelliakin. Paikka ei nyt ollut mikaan erikoinen, olihan useampi kerros joissa musiikkityylit vaihtelivat (ja oli siella onneksi se kasaripoposastokin) mutta muutoin se ei meiningiltaan eronnut Suomesta oikeastaan mitenkaan. En jaksanut olla paikassa kuin pari tuntia silla vasymys ja tietoisuus aamuheratyksesta saivat minut sankyyn jo pian yhden jalkeen.

Aamulla heratys oli yllattavan helppo, mita nyt paata sarki hieman. Sisainen kello heratteli minua puolen tunnin valein aamuviidesta lahtien, ja puoli kahdeksan jalkeen paatin vihdoin nousta ylos ja suunnata kohti Euston asemaa. Jo asemalla huomasin paljon futispaitoja jotka viittasivat siihen etta myos Lontoosta oli lahdossa paljon vakea katsomaan Liverpoolin paikallisderbya. Itse matka meni parhaalla mahdollisella tavalla eli nukkuen.

Liverpoolissa kamat hostelliin ja etsimaan pubia missa pelin voisi katsoa kun lippua otteluun en luonnollisesti ollut saanut. RAWK:n sivuilta oli tullut jonkin verran suosituksia ja kun naytin vaihtoehtoja respan vaelle niin he suosittelivat paikaksi pubia nimelta "The Fly in the Loaf", joka sijaitsi vain parin korttelin paassa. Tuntia ennen ottelua tilaa loytyi hyvin ja sain varattua itselleni varsin hyvan paikan screenin vieresta.

Itse pelista ei kannattane mitaan sen suurempaa kirjoitella. Tunnelma pubissa oli aika lailla rauhallinen, joskus tuntuu etta Suomessa on melkeinpa kovempi tunnelma TV-otteluiden parissa kuin Liverpoolissa. Reaktioista paatellen valtaosa pubin asiakkaista taisi olla Liverpoolin kannattajia, mika ei sinansa ollut mikaan ihme, Evertonistit olivat todennakoisesti paikan paalla Goodisonilla. Pelin jalkeen suuntasin hotellille lepaamaan ja kaymaan netissa. Kaupunkia kohti suuntasin uudelleen seitseman aikoihin ja yllatyksekseni kaupungilla oli melkoinen bilemeininki paalla. Paikallispelilla ei todennakoisesti ollut mitaan tekemista sen asian kanssa, vaan monessa pubissa ja muutamassa yokerhossakin musiikki raikasi aanekkaasti ja porukka tanssi sisalla ja meno on melkein kuin pe-la-iltana konsanaan. Olin itse todella yllattynyt moisesta meiningista, silla eihan Suomessa sunnuntai-iltaisin ole minkaanlaista elamaa. Toki paikallispelinkin olemassaolon huomasi, silla Evertonin kannattajien kannista uhoamista ja voitonjuhlintaa kuuli vahan valia kaikkialla. Itse asiassa se oli myos omia menojani rajoittava tekija, silla tarkoituksenani oli menna "Ship and Mitre"-nimiseen pubiin, koska tiesin siella olevan varsin hyvan siideritarjonnan. Lahestyessani pubia sielta kuului melkoisen kovaa metelia ja kun tulin ikkunoiden kohdalle, huomasin kauhukseni paikan olevan taynna sinipaitoja jotka lauloivat seuran kannatuschantteja sellaisella volyymilla etta suomalainen Liverpoolin kannattaja katsoi parhaimmaksi vaihtoehdoksi vaihtaa paikkaa ja suunnata Roscoe Head-nimiseen pikkupubiin. Siella tuli nautittua yksi ja pienen kaupunkikavelyn jalkeen paatin menna uudestaan Ship and Mitreen katsomaan joko meininki olisi rauhoittunut. Bitterseja oli siella toki edelleenkin, mutta pahin (LFC-fanin nakokannasta katsoen) kiima oli jo laantunut ja saatoin nauttia tuopin Addlestonesia ilman suurempia tunnekuohuja.

Maanantaiaamu valkeni Liverpoolissa allekirjoittaneen osalta kymmenen aikoihin ja aloin suunnittelemaan paivan ohjelmaa. Olin jo etukateen varannut Liverpoolin stadionkierroksen ja yritin viela saada lisaksi Evertonin kierroksen viela paalle. Sinipaitojen tourit olivat kuitenkin tayteen buukatut joten lahdin kiertelemaan kaupunkia ja kuluttamaan aikaa ennen kuin oli aika siirtya tehda parinkymmenen minuutin bussimatka Anfieldin alueelle. Ensiksi lipputoimisto piletti sunnuntaina Liverpool-Blackburn-otteluun ja siita sitten Shanklyn patsaalle odottamaan Tourin alkua.

Kierroksella kaytiin kaikki olennaisimmat paikat lapi: Director's Boxit, Pukuhuoneet (Jotka muuten olivat aika vaatimattomat), kentalle meneva tunneli "This is Anfield"-kyltin koskemisineen ja Kopin esittely. Sen paalle viela kaynti seuran museossa katsomassa pokaaliloistoa jolle ei vertaista saarivaltakunnasta loydy. Sen jalkeen olikin aika suunnata takaisin keskustaan, hakea matkatavarat hostellista ja suunnata Lime Streetin aseman kautta Manchesteriin.

Englannin Tampereella tutut kuviot, tavarat tuttuun Hatters-hostelliin joka onneksi sijaitsee vajaan 10 minuutin kavelymatkan paassa Piccadillyn asemalta ja sen jalkeen takaisin asemalle ja suunnaksi Blackburn. Blackburnin asemalle saavuttuani piti stadionin edesta lahtea busseja jotka olisivat menneet stadionin ohi, mutta varttitunnin odoteltuani ei ensimmaistakaan Ewood Parkin suuntaan menevaa linja-autoa ilmaantunut. Samaan suuntaan oli menossa myos muutama Blackburnin kannattaja joten paatimme ottaa taksin. Taksi Ewoodille maksoi vain 5 puntaa joten neljalle hengelle se tuli itse asiassa halvemmaksi kuin bussi. Kavin hommaamassa lipun Blackburn End standista ja lahdin etsimaan pubia stadionin lahelta. Pahaksi onnekseni samalla alkoi melkoinen kaatosade ja vaikka kierrokseni oli hyvinkin lyhyt ehdin kastella itseni lapimaraksi...enka edes loytanyt kuin yhden pubin jonka ovella luki teksti:"Members only". Muutenkin ilma oli varsin kolea joten ennen pelia piti suunnata fanikauppaan ja hankkia Blackburnin pipo suojaamaan paata viimalta.

Tunnelma paadyssa oli ensimmaisella jaksolla vaisuhko, toki jonkin verran chantteja kajahti ilmoille mutta yleisilme oli aika rauhallinen. Meininki kuitenkin sahkoistyi avausjakson lopulla kun Blackburnin Samba ajettiiin ulos kentalta ja toisella jaksolla olikin pitkia toveja jolloin laulut raikasivat liki tauotta. Vastapaisen paadyn Sunderland-kannattajia ei juuri kuullut. Itse pelihan oli melko tilannekoyha ja kun Sunderland ei pystynyt hyodyntamaan miesylivoimaansa parhaalla mahdollisella tavalla paattyi matkani toinenkin ottelu maalittomana.

Pelin jalkeen suuntasin takaisin Manchesteriin ja matkaseurana oli miellyttava Blackburnia kannattava nuorimies joka oli muuttanut Manchesteriin puoli vuotta aikaisemmin. Hanen kanssaan matka meni mukavasti jalkapallosta rupatellen ja luonnollisesti hanelle piti manata myos maajoukkueemme huonoa tilaa. Paadyimme Manchester Victorian asemalle, josta hanen opastuksellaan loysin tien hostellille ja nukkumaan. Huoneeseen mennessani koin melkoisen yllatyksen: Huoneeseeni (4 hengen sekahuone) oli majoitettu lisakseni yksi aasialaisen nakoinen nuori nainen, joka alkoi puhua minulle suomea ilman minkaanlaista aksenttia tai korostusta. Rupattelimme vahan aikaa, lahinna omista matkasuunnitelmistamme mutta tuota pikaa aloimme nukkumaan.

Tiistaiaamu koitti ilman suhteen todella negatiivisena. Edellisen illan vesisade ei ollut ilmeisesti tyhjentanyt Manchesterin alueen pilvia riittavan tehokkaasti joten siita jatkettiin mihin edellisena iltana oli jaaty. Paatin tehda muutaman punnan investoinnin sateenvarjoon ennenkuin lahdin matkaan kohti helvettia. Manchester on Helsingin ohella ainoa kaupunki, jossa tiedan olevan ratikkaverkko ja itse asiassa se on ottelupaivia lukuunottamatta toimivin vaihtoehto paasta Old Traffordille (ottelupaivina kulkee junat). Olin varannut liput ManU-Bursaspor-otteluun joten luonnollisesti tanaan oli parempi vaihtoehto kayda lunastamassa se kuin itse ottelupaivana eika jonoa ollutkaan juuri nimeksikaan. Yhtaan pidempaan en kyseisen stadionin laheisyydessa pystynyt tai halunnut olla joten suuntasin Manchesterin toiselle stadionille hakemaan lippua Manchester City-Lech Poznan-peliin. Siella koittikin negatiivinen yllatys. Peliin paastakseen pitaa olla Cityn Membership Cardin omistaja, ja kortilla pitaa olla 60 Loyalty Pointsia! Kortin olisin voinut toki ostaa, mutta kun niita lojaalisuuspisteita ei ole saanut mistaan niin ottelulippu jai haaveksi. Hulluintahan tassa on se, ettei ko. ottelua tulla varmasti myymaan loppuun, muistaakseni Juventusta vastaan yleisomaara jai alle 40000 ja onhan Juventus huomattavasti Poznania kiinnostavampi joukkue. Ajattelin kuitenkin kayda lipputoimistossa kenties torstaina ja kysya voisiko piletin peliin saada. Onhan se melkoista paan hakkaamista mantyyn mutta samahan tuo on kayda koittamassa...

Stadioneilla kayntien jalkeen oli aika ruveta miettia illan matkakohdetta. Olin alunperin ajatellut suunnata Nottinghamiin katsomaan Championshipin ottelua Nottingham-Middlesbrough. Toki muitakin Champparivaihtoehtoja olisi ollut, puolentoista tunnin junamatkan paassa oli ottelut Preston-Scunthorpe, Burnley-Barnsley, Leeds-Leicester ja Doncaster-Derby. Lukiessani Daily Mirroria silmani kiinnittyivat paivan ottelulistaan ja erityisesti ottelu Halifax-Bradford Park Avenue heratti mielenkiintoni. Muistelin Halifaxin pelanneen 1980- ja 1990-luvuilla liigatasolla ja tiesin seuran ajautununeen konkurssiin muutama vuosi sitten. Kannattajien aktiivisuudella uusi seura oli kuitenkin perustettu ja se pelaa perinteisella The Shay stadionilla seitsemanneksi ylimmalla sarjaportaalla. Googlasin nopeasti Halifaxin sijainnin ja kun paljastui etta kaupunki on n. tunnin junamatkan paassa Manchesterissa niin paatin jattaa Nottinghamin, Prestonin ym. kaupunkien vierailut valiin ja suunnata Evo-Stik Leaguen karkikamppailuun. Kyseessa oli myos paikallisottelu silla ovathan Halifax ja Bradford naapurikaupunkeja ja itse asiassa seurat kohtasivat ensimmaista kertaa 40 vuoteen!

Halifaxin stadion oli helppo loytaa, asemalta piti vain kaantya vasemmalle ja kavella eteenpain niin muutaman sadan metrin jalkeen valonheittimet nakyivat oikealla puolella katua. Bongatessani ne tiesin, etten edes mina voi millaan eksya joten paatin suunnata matkan varrella oleviin pubeihin testaamaan siideritarjontaa. Parin paikan jalkeen kello olikin ehtinyt jo sen verran pitkalle etta oli aika menna kohti stadionin paatykatsomoa.

Ottaen huomioon etta kyseessa on seitsemannen sarjatason seura, on stadion varsin hyvatasoinen. Kaikki katsomonosat ovat katettuja, paadyissa on seisomakatsomot ja pitkilla sivuilla istumakatsomot. Toinen istumakatsomoista on valmistunut tana vuonna ja pitaa sisallaan mm. aitioita ja hyvat katsomopalvelut joten ainakin puitteiden puolesta seuralla on edellytykset vaikka liigatasolle asti.

Ottelu itsessaan oli ihan kohtuullista katsottavaa. Luonnollisesti pelaajien henkilokohtainen taitotaso ei paata huimannut, mutta vauhtia ja hyvia maalitilanteita oli mukavasti. Avausjakso oli selkeaa Halifaxin hallintaa ja vartin jalkeen oli matkan ensimmainen nahty maali tosiasia kun Danny Holland iski kotijoukkueen johtoon. Toisella jaksolla peli tasoittui, mutta parhaat paikat olivat edelleen kotijoukkueella. Lisaksi tuomarilta jai viheltamatta taysin selva ulosajo kun vieraiden maalivahti torjui puolittaisessa lapiajossa olleen kotijoukkueen hyokkaajan yrityksen selvasti rankkarialueen ulkopuolella kasillaan. Hyva kuitenkin ettei selva virhe ratkaissut mitaan ja kotijoukkueen kannattajat paasivat juhlimaan 1-0-voittoa. Juttelin pelin jalkeen pari sanaa eraan fanin kanssa ja han sanoi seuralla olevan ensi lauantaina varsin ison ottelun, kun FA Cupin viimeisella karsintakierroksella Halifax kohtaa Mansfieldin kotonaan. Siihen otteluun han uskoi tulevan 3500-4000 katsojaa joten onhan se sarjataso huomioon ottaen hyva yleisomaara. Toivottelin onnea Mansfieldien kaatoon ja suuntasin takaisin Manchesteriin.

Huomisen ohjelmassa onkin sitten se jarkyttava hetki, eli suuntaaminen helvetin sisuksiin. Taytyy suggestoida itsensa ennen ottelua stoalaisen tyyneen tilaan, jotta vastenmielisyyden ruumiillistumien nakeminen suurpaisina laumoina ei aiheuta sieluuni traumaattisia tuntemuksia.

[HÄI]

OnAnon Hyi saatana.

Raporteille aina , onnea huomiseen koettelemukseen.

[Agnes McHaggis]

Googlasin nopeasti Halifaxin sijainnin ja kun paljastui etta kaupunki on n. tunnin junamatkan paassa Manchesterissa niin paatin jattaa Nottinghamin, Prestonin ym. kaupunkien vierailut valiin ja suunnata Evo-Stik Leaguen karkikamppailuun. Kyseessa oli myos paikallisottelu silla ovathan Halifax ja Bradford naapurikaupunkeja ja itse asiassa seurat kohtasivat ensimmaista kertaa 40 vuoteen!

Hieno valinta FC Halifaxilla on tosiaan hieno stadioni ja mukavia faneja.

Tsemppia taman paivan koettelemukseen! Laske siella aikasi kuluksi kuinka moni day tripper-gloryhunter valokuvauttaa itsensa fanikaupan seinassa olevan Niken tms. mainoksen edessa vain koska siina on jonkun Giggsin tai vastaavan kuva. Vau! :

Ja jos et loyda Cityn matsiin muualta lippua (ehka loyalty points vaatimus on siksi, ettei home stand tayty tuhansista ja tuhansista paikallisista puolalaisista?) niin mie voin myyda omani vaatimattomaan £100 hintaan.

[Juunass]

Hyviä kirjoituksia, täytynee seurailla jatkossakin

[Andreas]

Hyvää raporttia. Toivottavasti lippu irtoaa Cityn otteluun myös!

[Digger]

Hyvää raporttia. Toivottavasti lippu irtoaa Cityn otteluun myös!

Tänään ei pitäisi tarvita lojalitypointseja, Cityn sivilla lipun hinta non-memberille 25 puntaa noudettuna box-officesta

[terwari]

No niin, kirjoitetaanpa jotain kun koneellekin paastiin. Odottelen Upton Parkin lahistolla nettikahvilassa jarjettoman mittaisen metrojonon lyhenemista, jotta paasisi ita-Lontoosta keskustaan.

Keskiviikkona oli edessa se reissun epamiellyttavin osuus, reissu Old Traffordille. Edellinen ilta oli venynyt aika pitkaksi, joten herasin puoleltapaivin ja aamupalan (kiinalaisen ravintolan buffet) ja pienen kaupungilla kiertelyn jalkeen lahdin etsimaan pubeja joista netin mukaan voisi loytya tosimiesten siidereita. Crown & Kettle oli aika lahella hostelliani ja sielta loytyi tuoppi Saxonia. Tarkoituksena oli juoda vain yksi ja lahtea johonkin muualle, mutta kun baarista loytyi miellyttavaa juttuseuraa n. 50-vuotiaasta brittimiehesta Lesista niin ei minulla mikaan kiirekin pois tullut. Les oli pitkan linjan Oldhamin kannattaja ja keskustelimme Oldhamin tilanteesta & historiasta kuten myos matkastanikin. Lesin muistia seuransa tilanteesta kuvaa hyvin se, etta han muisti Miika Juntusen pelanneen seurassa joskus 1980-luvun lopulla vahan aikaa. Minun oli aivan pakko mainita Juntusen olevan suomalaisen futisskenen ylivoimaisesti suurin mulkku.
Les antoi myos hyvat vihjeet, kuinka paasta Oldhamin stadionille. Oldhamin rautatieasematilanne on talla hetkella surkea, joten paras vaihtoehto oli paasta bussilla. Jutellessamme meni toinenkin tuoppi kuin hujauksessa ja viela Smirnoff Ice paalle. Siideri oli normaalia selkeasti vahvempaa (6.6%) joten aloin vahitellen jo humaltumaan.

Crown & Kettlen jalkeen paadyin viereiseen, myos netissa suositeltuun pikkubaariin jossa nautin viela yhden tuopin. Sen jalkeen piti laittaa juomahanat kiinni jottei olisi OT:lla ollut liian huonossa kunnossa. Toisaalta pieni mielen turrutus tekikin kylla teraa.

Tunti ennen pelin alkua oli aika lahtea kohti stadionia. Marssin Piccadillyn asemalle tarkoituksenakin ottaa juna stadionille. Juna-aikataulut olivat kuitenkin sen verran huonot etta ratikkavaihtoehto kuulosti huomattavasti paremmalta. Siella oli sen verran tilaakin etta paasin istumaan. Olin hieman vasynyt joten ehdin myos ottaa muutaman minuutin unet ennen saapumista Old Traffordin asemalle. Siita sitten ihmisvirran mukana kohti helvetin portteja ja vitutusta nosti piponi jaaminen ratikkaan ja ilma oli varsin kylma. Mitaan korvaavaa tuotetta en voinut edes harkita koska niissa oli niin ruma ja vastenmielinen logo etta sen pitaminen paassa olisi ollut valtiopetokseen verrattava teko.

Hetken aikaan oikeaa sisaankayntia etsittyani paasin lopulta sisaan pari minuuttia ottelun alkamisen jalkeen. Stadion ei ollut loppuunmyyty, ilmoitettu yleisomaara oli 72000 mutta moni ennakoi todellisen yleisomaaran jaaneen alle 70000. Itse en kuitenkin usko, silla ei siella nyt niin paljoa tyhjia paikkoja ollut. ManU teki aika nopean avausmaalin Nanin toimesta ja itse odottelin ottelusta aikamoista persraiskausta, mutta pelillisesti ottelu oli aika tylsa ja mitaansanomaton. ManU luonnollisesti hallitsi kenttatapahtumia, mutta ei kyennyt rakentelemaan kovinkaan hyvia tekopaikkoja ja kun Bursaspor keskitti kaiken tarmonsa puolustamiseen niin ei ihme, etta joukkueen ainoa laukaus kohti maalia tuli yliajalla, jolloin olin jo matkalla kohti asemaa. Tunnelma ei myoskaan ollut mitenkaan erikoinen, kotifaneille ottelu tuntui olevan samanlaista pakkopullaa kuin pelaajillekin ja suurimmat huudot suunnattiin luonnollisesti Glazereita vastaan. Bursasporin faneilla oli sen sijaan hyva meininki ja heidan laulamisensa piristi muutoin varsin latteaa ottelutapahtumaa.

Nettikahvila on sulkemassa ovensa, joten jatkan juttua myohemmin illalla.

[kezzzman]

Kiitos, näitä on mahtava lukea.

[terwari]

Vaikka en yleensa jatakaan mielellani otteluita kesken, niin taman ottelun kohdalla tein poikkeuksen. Vierasjoukkueen takaa-ajo yritys oli niin ponnetonta etta jatin helvetin taakseni pari minuuttia ennen 90 minuutin tayttymista ja lahdin heti stadionin vieressa olevaa rautatieasemaa kohti. Ennakointi kannatti, silla paasin ensimmaiseen junaan ja silla nopeasti paa-asemalle. Kioskilta evasta mukaan ja hostellille.

Torstaina nukuin pitkaan ja aamiainen tuli nautittua jo tuttuun tyylin kinkkibuffetin kautta. Ruoan jalkeen paatin kayda tarkistamassa hieman vaatekauppojen tarjontaa ja mukaan tarttui Fred Perryn T-paita, parit kalsarit ja halpakauppa Primarkista hankitut kaksi pipoa. Sen jalkeen suuntasin kohti Cityn stadionia tarkoituksena saada lippu tuohon illan EL-otteluun. Valitettavasti he eivat joustaneet edes vahaa alusta tuon Loyalty Points vaatimuksen suhteen vaikka sain puhua ylimman Ticket Managerin kanssa. Ilmeisesti olen yhteiskunnasta syrjaytynyt vaarallisen huligaanin oloinen. Olisi kai pitanyt ajaa se parta aamulla, p-kele!

Kun kerran City ei ollut kiinnostunut rahoistani, paatin kostoksi suunnata Boundary Parkille eli Oldhamin kotistadionille edellisena paivana tapaamani henkilon neuvoin. Olihan sekin melkoinen reissu, bussimatka sinne ei kestanytkaan n. 20-25 minuuttia vaan menomatkalla tuplasti sen. Paikanpaalla olin ehka yhteensa kymmenen minuuttia, otin muutaman kuvan ja kavin ostamassa fanikaupasta seuran huivin, mika on kohdaltani aika harvinaista, yleensa en osta reissuilta muita kuin kannattamieni seurojen tuotteita, mutta ajattelin nyt sponsata Championship Managerista tuttua pikkuseuraa. Paluumatka kestikin vain puoli tuntia. Reissatessani ympariinsa minua oli alkanut janottaa joten edelliselta paivalta tutulta nettisaitilta piti ottaa uusia siideripubeja vierailuni kohteeksi. Eras sellainen loytyi Deansgaten aseman vieresta, itse asiassa pubissa kuuli varsin selkeasti kun junat ajoivat ylitse. Mutta hyvia juomia loytyi, Addlestonesia ja Black Ratia hanasta. Ehdin nauttia pari, kun tuli aika etsia uusi paikka, silla illan ensimmainen ottelu Napoli-Liverpool alkoi paikallista aikaa jo kuudelta.

Sellainen loytyi parin korttelin paasta, nimea nyt ei tule mieleen mutta se oli hyvin tyypillisen sporttibaarin oloinen. Niin hyvassa kuin pahassa. Pahaa oli se, etta juomatarjonta oli taysin perussettia, eli hanasta Strongbowia ja pullossa Bulmersia. Ajattelin kuitenkin etta antaa menna ja tulihan tuossa ottelun aikana jokunen pintti kumottua. Pelin jalkeen paatin lahtea etsimaan uutta pubia jossa voisi nahda Cityn ottelun ja saada ehka muutakin kurkunkostuketta. Muutama paikka tuli kaytya lapi mutta skipattua juomatarjonnan takia mutta kun eraassa paikassa oli tarjolla Stowford Pressia niin sinne siis. Samalla ovenavauksella sisalle tuli myos poliisi. Ei, en ollut aiheuttanut mitaan hamminkia, mutta kaupungissa samaan olleet puolalaiset ilmeisesti olivat, silla poliisin maarayksesta keskustan alueen pubit piti sulkea valittomasti pelin paattymisen jalkeen lisahairioiden valttamiseksi. Kuulinkin baarimikolta etta polakit olivat ilmeisesti Market Streetilla (Manchesterin paakatu) aiheuttaneet joitain pienia mellakoita kun itse olin ollut onnellisen tietamattomana Deansgaten ymparistossa. No, peli oli vasta avausjaksolla joten SP naamaan ja pelia katsomaan. Katsomisesta ei kuitenkaan tullut paljon mitaan silla olin jo aika hyvassa tuiskeessa. Mutta se ei suomalaista urhoa estanyt jatkamasta edelliselta paivalta tuttuun Crown & Kettleen ja tuttu tilaus, Saxonia poytaan. Voin myontaa etten muista siella nakemistani hetkista muuta kuin Poznanin kavennusosuman jota muistaakseni tuulettelin. Onneksi paikalla ei ollut paljoa vakea eika ilmeisesti ainakaan Cityn kannattajia. Tuopin juotuani tajusin vihdoinkin, etta pubikierros on aika lopettaa ja siirtya takaisin hostellille. Subista leipa ja majapaikkaan. Aterioituani ja paastyani huoneeseen tunsin aiemmin tuntematonta tunnetta kurkussani. En ole koskaan aikaisemmin oksantanut alkoholin vaikutuksesta, mutta silla hetkella tiesin etta nyt oli menty tietyn rajan yli. Joten ei siina auttanut muu kuin menna WC-tiloihin ja pontolle paastyani antaa kemiallisten myrkkyjen valua suun kautta ulos. Ja voin myontaa etten todellakaan tuntenut mitaan ylpeytta itsestani, 34-vuotias mies ja kayttaytyy kuin pahainen teini...

[HÄI]

Tuskallisille siiderikänneille

[terwari]

Perjantai-aamuna herasin jo klo 5.15 ja olo oli mielenkiintoinen. Minkaanlaista paansarkya ei ollut, mutta en todellakaan uskaltanut laittaa mitaan suuhun, tuntui sielta etta pienikin ruokanokare olisi saanut edellisiltaisen reaktion aikaan. Olin noin tunnin hereilla ja onneksi sen jalkeen pystyin nukkumaan viela nelisen tuntia ennenkuin oli aika herata uuteen paivaan. Uloskirjauduin hostellista ja kavin kiertelemassa hetken Manchesteria ennen kuin oli aika siirtya seuraavaan kohteeseen, Bristoliin. Matka meni lehtia lukiessa joissa ykkosaiheena oli luonnollisesti Wayne Rooneyn tilanne ja ehdin hetken nukkuakin.

Bristol on varsin tuntematon kaupunki itselleni ja vaikka sainkin rautatieasemalta kaupungin kartan kasiini, niin katsoin parhaimmaksi luottaa kaupungin taksikuskien ammattitaitoon. Joten matkat asemalta-hostellille ja sielta Ashton Gaten laheisyyteen menivat mittarin kyydissa.

Hostelli (Bristol Backpackers) oli aika erikoinen tapaus. Koskaan aiemmin en ole ollut hostellissa jossa huoneiden ovet ovat auki yota paivaa, mutta tulipa tallainenkin ihme nahtya. Tosin hostellin ovet olivat kiinni koko ajan ja aukesivat vain koodilla jonka sain respasta kirjauduttuani sisaan. Sen verran epailyttavan oloinen paikka kuitenkin oli, etta paatin ottaa rahavarat ja ottelulippuni mukaan lahtiessani stadionin suunnalle.

Bristol on tunnettu pubiensa hyvasta siideritarjonnasta, ja itse asiassa Camran vuoden 2009 parhaaksi siideripubiksi valitsema paikka loytyikin kaupungista, The Orchard Inn. Se sijaitsi kuitenkin aivan eri suunnalla missa stadion ja ehka edellisen illan jaljilta olikin hyva niin. Ashtonin alueelle paastya alkoi jo nalka vaivata kun vihdoinkin uskalsi pistaa jotain kiinteaakin ruokaa suuhun. Kaikki aasialaiset ruokapaikat ja pizzeriat olivat takeaway-paikkoja joten jotain muuta oli loydettava. N. kilometrin paassa stadionista oli mukava pubi Hen & Chicken, jossa sain taytettya  ruoka- ja myos juomavarastoni.

Stadionille paastyani oma katsomonosani oli luonnollisesti vieraskannattajien kansoittamassa paatykatsomossa. Itse asiassa Bristolissa on tehty mielenkiintoinen ratkaisu, silla myos kotijoukkueen aanekkaimmat katsojat ovat samassa paadyssa kuin vieraskannattajat, tosin melkoisen jarjestysmies/poliisijoukon erottamana. Ja aanta ja tunnelmaa riittikin, itse istuin aanekkaimpien arrafanien joukossa ja juuri kuin joukkueet tulivat kentalle puhkesi pienimuotoinen yhteenotto muutamien QPR:n kannattajien ja poliisien kesken parin metrin paassa. Itse pysyin visusti erossa tapahtumista, silla en ollut tullut kaupunkiin retteloimaan kenenkaan kanssa vaan kannustamaan QPR:aa votitoon. Nujakasta ei kuitenkaan ilmeisesti ketaan otettu talteen vaan pienen rauhoittelun jalkeen paastiin itse asiaan.

Arrat hallitsivat avausjaksoa varsin selvasti, mutta viimeistely tekopaikoissa oli samanlaista kuin mita se on viime aikoina ollut. Sen sijaan Bristol C kaytti ensimmainen kunnon paikkansa hyodyksi kun Jonathan Stead iski upean laukauksen paristakympista maalin kattoon jattaen Paddy Kennyn vaille mahdollisuuksia. Maali hiljensi myos vieraskannattajia aika lailla ja alun lauluylivoiman jalkeen lahinna kotifanit lauloivat aanekkaammin. Kuittailua tuli molemmin puolin, mutta kotifaneilta tuli myos itseironisia chantteja, mm. versio "Top of the League"sta muodossa: "We're last of the League..."

Toisella puoliajalla QPR hyokkasi paatyymme ja alkuminuuteilla pallo saatiinkin maaliin, valitettavasti se hylattiin aiheellisesti paitsiona. Jakso on pelillisesti ensimmaista tasaisempi, QPR hallitsi pelia mutta kotijoukkue sai muutamia vaarallisia vastaiskuja joista se olisi voinut tehda ehka ratkaisevan 2-0 johtomaalin. Toinen maali tulikin, mutta siita vastasi Patrick Agyemang joka siirsi pallon maalinedustalta verkkoon rajayttaen matkafanit villiin juhlintaan ja samassa myos lauluihin saatiin taysin uutta virtaa ja tunnelma sahkoistyi kunnolla. Valitettavasti voittomaalia ei suurista toiveista huolimatta saatu, joten pisteet tasattiin 1-1.

Pelin jalkeen lahdin etsimaan bussipysakkia josta lahtevilla busseilla paasisi kaupungille. Aluksi menin vaaralle pysakille ja epailyni alkoivat heraamaan kun 15 minuttia pelin jalkeen samalla pysakilla ei ollut yhtaan ihmista. Hetken paasta oikea pysakki loytyi ja matkalla sinne tormasin ilmeisesti joihinkin Bristol C:n huligaaneihin jotka kuulemieni juttujen perusteella puhuivat QPR:n fanien olevan jossain tunnelissa ja etsivan porukkaa jotka lahtisivat sinne suuntaan. Itse en juuri koskaan kayta peleissa (etenkaan vieraskentilla) seuravareja joten eivat he minuun kiinnittaneet huomiota. Oikea pysakki oli taynna ja paasin viimeisena henkilona tunkemaan itseni umpitayteen bussiin ja itse asiassa minun oli oltava alkumatka kyykyssa jotten estaisi kuskin nakyvyytta taustapeileihin.

Keskustassa jain pois eika minulla ollut oikein bilefiilista, joten ajattelin kayda yhdella ja menna nukkumaan. Kavellessani tormasin mukavan oloiseen pikkupubiin josta kuului kova meteli joten paatin katsoa mista se johtuu. Ei, jukebox ei pauhannut eika siella tapeltu vaan meteli oli kova-aanista laulantaa jota paikan asiakaskunta (90% miehia) harrastivat todella hyvassa hengessa. En tuntenut juurikaan lauluja mutta uskoakseni ne olivat joitain vanhoja brittilaisia kansanlauluja. Tuoppi Scoogsia maistui ja tunnelmaa oli todella mukava katsoa ulkopuolisenkin nakokulmasta. Etenkin hetki kun eras kantapeikko esitti jonkun kansanlaulun ja koko pubi hiljentyi kuin taikaiskusta kuuntelemaan sita oli varsin mieleenpainuva kokemus kun miehen aanikin oli varsin mainio. Pian kuitenkin jatkoin matkaani pizzeriaan ja siita nukkumaan, silla lauantaiaamuna oli aikainen heratys.

Ja niin on itse asiassa huomisaamunakin (tai itse asiassa tanaan, silla ollaanhan Englannissakin jo sunnuntain puolella), joten jatkan stooria lauantaista kunhan kerkian. Nyt on kuitenkin siirryttava yopuulle.

[terwari]

No niin, kirjoitetaan stoori loppuun kun kotiinkin on päästy ja kiinni normaaliin elämänrytmiin.

Lauantai-aamuna heräsin todella varhain, sillä sisäinen kelloni herätti minut jo kuudelta. Tarkoituksena oli jättää Bristol viimeistään kahdeksalta mutta koska laitoin kamat nopeasti kasaan ja menin taksilla asemalle, niin olin matkalla kohti Lontoota jo 6.30 lähteneellä aamujunalla.

Lontoossa tutut toimeenpiteet, tavarat hostellin säilytykseen ja Liverpool Streetin asemalle syömään aamiaista ja odottamaan White Hart Lanelle menevää paikallisjunaa. Istahdettuani junaan kuulin vieressä istuvalta pariskunnalta tutun kuuloista kieltä ja matka menikin mukavasti jyväskyläläisen pariskunnan kanssa rupatellessa. Lanelle päästyäni etsin jotain kotikannattajien pubia ja ensimmäisenä kohdalle osui Bricklayers. Paikka oli täynnä kotikannattajia ja laulut raikasivat jo klo 11.30 täydellä volyymilla. Mieleenpainuvin chäntti oli "I'm Spurs fan/Tottenham 'til I die", kun samalla näkökenttään tuli arviolta n. 80-vuotias kepillä kävelevä vanhus joka lauloi niin lujaa kuin vanhoista keuhkoista lähti. Voitaneen sanoa että hänen kohdallaan sanat pitävät takuuvarmasti paikkansa. Huomioitavaa on myös että paikkaa on koristeltu eri joukkueiden ja eri maiden fan branchien lipuilla. Bongasin mm. Suomen spurs-fanien lipun ja HIFK kiekkopuolen huivin.

Bricklayersissa ehdin olla noin tunnin katsomassa meininkiä, kunnes oli aika siirtyä stadionille. Pienen etsiskelyn jälkeen oikea paikka löytyi West Upper Standista, melko läheltä Evertonin kannattajien katsomonosaa. Itse peli on käyty läpi varmasti sille kuuluvissa ketjuissa mutta meiningistä voi kommentoida sen verran että vieraskannattajat olivat aikamoinen pettymys. Yleensä voisi odottaa että vierailijoilta lähtee hyvin ääntä, mutta maalia ja muutama "Everton, Everton"-huutoa lukuunottamatta laulamisesta vastasivat lähinnä Spursin kannattajat. Ja täytyy todeta että Spurs-fanien hitaasti laulama "Oh, When the Spurs...go marching in." on yksi liigakenttien upeimmista chanteista.

Pelin päätyttyä en suinkaan siirtynyt suinpäin asemalle, vaan kiertelin hetken WHL:n ympäristössä ja kävin aterioimassa eräässä kebab-paikassa. N. tunti pelin jälkeen suuntasin edelleen täynnä olleelle asemalaiturille tarkoituksena suunnata Upton Parkille päivän toiseen peliin. Junassa huomasin ettei kannata mennä Liverpool Streetin kautta Upton Parkille (etenkin kun metrotöiden takia reitti olisi ollut varsin pitkä ja mutkikas) vaan jäädä pois jo hieman aikaisemmin. Onneksi eräs nuori mies osasi neuvoa parhaan reitin ja hyppäsimme pois pari pysäkki ennen LS:n asemaa. N. 5 minuutin kävely ja olin Bethnal Greenin asemalla, josta Mile Endin kautta Upton Parkille.

Olin ennen päivän otteluita katsonut netistä hyviä pubivaihtoehtoja niin Lanelle kuin UP:llekin ja valintani kohdistui Duke of Edinburghiin. Ko. pubi oli myös avoinna vierailijoille, mustavalkoraitapaitoja näkyi parisenkymmentä ja meno oli rauhallista ja sopivan äänekästä. Kauaa en ehtinyt kuitenkaan siellä olla ennenkuin piti lähteä stadionille, paikka oli West Hamin fanien kansoittamassa Bobby Moore Standin päätykatsomossa. Ennen pelin alkua tuli itsekin laulettua YNWA:n jälkeen toiseksi upein kannatuslaulu "I'm forever blowing bubbles" joka itse asiassa olikin äänekkäintä mitä Hammersin kannattajat saivat aikaan. Kyllähän siellä toki kuului valtavasti yksittäisiä huutoja ja etenkin epäselvissä tuomaritilanteissa pillipiipari sai kuulla kunniansa, mutta mitään laulantaa ei juurikaan kuulunut. Sen sijaan Toon Armylla oli meininki päällä ja mikäs oli ollessa kun West Hamin vahvan alkurynnistyksen jälkeen ottelu oli selkeästi pohjoisen poikien heiniä. Voitto-osuma syntyi Andy Carrollin toimesta parikymmentä minuuttia ennen loppua ja West Hamin nykytilaa kuvaa hyvin se, että joukkue kyennyt kehittämään minkäänlaista kiriä. Kannattajat olivat hyvin turhautuneita ja epätoivoisia katsellessaan rakastamansa joukkueen pelaajien esityksiä joita voi kuvailla samoilla adjektiiveilla. Ja kun kuuluttaja alkoi kertoa West Hamin parasta pelaajaa, repesi pääty melkoiseen naurunremakkaan ennenkuin pelaajan (Scott Parker) nimeä oli edes päästetty ilmoille.

Pelin jälkeen suuntasin UP:n metroasemalle ja näin elämäni pisimmän jonon aseman ovien edessä. Sen vuoksi pyrin saamaan ajan kulumaan jotenkin muuten kuin jonottamalla ja meninkin nettikahvilaan jossa kävin lukemassa kotimaan uutisia ja kirjoittelin tähän topiccin viestiä. Vajaan tunnin setin jälkeen kahvila sulkeutui ja jono oli samassa ajassa kadonnut, toki kaupunkiin menevä laituri oli edelleen täynnä. Jälleen vaihto Mile Endissä, koska siellä vaihtaessa pääsee huomattavasti nopeammin ytimeen (Jos sellaisena pitää Oxford Circus-Tottenham Court Road) välistä aluetta. Kiertelin jonkin aikaa kaupungilla, kävin syömässä ja kun lauantai-illan huuma ei ollut vallannut mieltäni, päätin käydä istahtamassa hetken aikaa netissä ennen nukkumaan menoa.

Kun ulkomaan reissuilla ollaan, pitäisi varmaan viikonloppuisin nukkua todella pitkään ja toipua edellisen illan juhlimisen aiheuttamista rasituksista. Jalkapallomatkailijan (etenkin jos liikkuu ympäri maata) on kuitenkin laitettava asiat tärkeysjärjestykseen ja tämän järjestelyn seurauksena sunnuntaiaamuna kello soi puoli kahdeksalta. Täsmälleen samat aamutoimet kuin viikkoa aikaisemminkin ja 9.15 alkoi matka kohti Lime Streetia. Kaupunkiin pääsyn, laukkuvarastoinnin ja pienen kaupunkikierroksen jälkeen otin suunnan kohti Anfieldia.

Normaalikuvioista poiketen en tällä kertaa suunnannut ensimmäiseksi pubiin, vaan ensin piti saada nälkä pois ja milläpä muullakaan kuin Fish&Chipseilla. Ruokailun jälkeen päädyin juttelemaan erään iäkkäämmän (n. 60-vuotias) naisen kanssa ja hän osoittautui mainioksi juttuseuraksi. Hän oli seurannut Liverpoolia vuodesta 1959 lähtien ja sanoen että siihen aikaan oli hyvin harvinaista että tytöt&naiset kävivät otteluissa. Oli mukava kuunnella juttuja vanhoista ajoista ja millaista meininki Kopissa oli ollut 1960-luvulla. Eräs tarina oli, kun eräänä sumuisena päivänä Liverpool oli tehnyt maalin Anfield Roadin päätyyn niin Kop alkoi laulamaan "Anfield Road, Anfield Road, who was the Scorer?" Anny Roadilta oli vastattu "Tony Hateley" ja Kop oli vastannut "Thanks for information!". Tätä minä kutsun katsomoiden väliseksi vuoropuheluksi.

Jutellessamme aikaa oli vierähtänyt sen verran etten ehtinyt käydä kuin kierähtämässä Albertin saniteettitiloissa ja sitten olikin aika mennä Kopiin. Ehdin paikalleni juuri kun joukkueet tulivat kentälle joten ei muuta kuin huivi pään päälle ja "You'll neeeveeeer waaalk alone...".

Ottelu itsessään oli ehdottomasti Liverpoolin paras esitys tänä vuonna. Etenkin avausjakso oli todella vahvaa peliä ja paikkojen valossa Liverpoolin olisi pitänyt johtaa parilla maalilla puoliaikaan mennessä, mutta huono viimeistely ja Paul Robinsonin erinomaiset otteet pitivät tilanteen maalittomana. Volyymitaso nousi ajoittain varsin hyväksi Liverpoolin vyöryttäessä hyökkäyksiään kohti Anfield Roadin päätyä mutta muutoin oli varsin hiljaista, mitä nyt Anfieldin yläosan katsomonosissa oli jonkinlaista laulua. Tosin on sanottava että Blackburnin faneilta ei irronnut ääntä edes senkään vertaa.

Toisella puoliajalla jatkettiin siitä mihin avausjaksolla jäätiin eikä täyttymystä tarvinnut odottaa kauan kuin Greek God Kyrgiakos puski voimalla Gerrardin kulmurin verkon perukoille. Kuittaus tuli hetkeä myöhemmin Carran sutiessa pallon omiin. Onneksi kuitenkin kahdeksan minuutin maalikarkeloiden viimeinen osuma merkittiin Liverpoolin pelaajalle kuin Fernando Torres päätti pitkän kuivan kautensa osumaan, joka lopulta riitti pelin voittoon. Harmillista vain, että viimeinen puolituntinen oli hyökkäyspelin osalta sitä samaa kauheaa roskaa, johon Poolin kannattajana on tämän kauden aikana saanut tottua. Onneksi kuitenkin puolustus toimi varsin mallikkaasti, joten pisteet jäivät Anfieldille. Tunnelma oli Kopissa aika samanlaista kuin avausjaksolla, loppua kohden tunnelmat sielläkin kiristyivät kun peli ei kulkenut lainkaan. Päätösvihellyksen soidessa yleisö kuitenkin puhkesi raikuviin aplodeihin ja ilmassa huokui suuri helpotus kun pitkästä aikaa kolme pistettä jäivät Anfield Roadille.

Ottelun jälkeen olen yleensä suunnannut Albertiin, mutta tällä kertaa otin kohteeksi stadionin toisella puolella olevan Sandonin. Liverpoolin perustamispubi on varsin isokokoinen paikka ja tilaa oli riittävästi kunhan siirtyi pubin takaosiin katsomaan screenilta Man.City-Arsenal-ottelua. Olin siellä ehkä n. puoli tuntia ja ajattelin sen jälkeen suunnata fanikauppaan tekemään ostoksia. Kohtalo oli kuitenkin sama kuin vuotta aiemmin, eli vaikka olin paikalla n. 25 minuuttia ennen sulkemisaikaa, ei minua päästetty enää sisälle. Pettyneenä suuntasin Parkin pubiin, mutta kun sielläkin siideritarjonta oli heikonlainen, päätin mennä bussijonoon ja pääsinkin ensimmäiseen keskustaan menevään autoon.

Keskustassa tiesin mihin suunnata, kohteena oli viime viikosta tuttu Ship & Mitre. Tällä kertaa paikassa ei ollut Evertonin kannattajia (tai ehkä oli muttei seuraväreissä) ja sain nauttia pari tuoppia todella vahvaa siideriä. En muista toisen nimeä, olisiko ollut joku Midnight Error tai vastaava mutta ainakin se oli todella vahvaa (yli 8%) ja väriltään mustaa ja toinen oli tuttua Old Rosieta. Etanoli paransi myös englannin taitoa ja olin itsekin yllättänyt kuinka sujuvasti juttu luisti muutaman asiakkaan kanssa.

Parin vahvan siiderin jälkeen tajusin, ettei enempää kannata ottaa vaan lähdin etsimään ruokapaikkaa. Paikat olivat täynnä ja kun kiinalainen buffettikaan ei enää maistunut niin vatsavaivojen uhallakin suuntasin intialaiseen ravintolaan. Annos oli todella hyvän kokoinen ja täytti yhdessä aiemmin nautittujen siiderien minut sen verran turpeaksi että oli aika ottaa suunta kohti hostellia. Jaoin huoneen kolmen slovenialaismiehen kanssa jotka olivat myös futismatkalla. Keskustelimme heidän kanssaan urheilusta, Slovenian hyvästä menestyksestä urheilun saralla ja yllätyin suuresti kun eräs miehistä sanoi, että hänen pojastaan tulee joko jalkapalloilija tai JÄÄKIEKKOILIJA. Eli ilmeisesti myös Sloveniassa ollaan jossain määrin kiinnostuneita lajista jota forumin pravdan mukaan pelataan vain parissa maassa. No, onhan Slovenia kuitenkin ensi vuoden MM-kisoissa A-sarjassa ja Anze Kopitar loistaa tähtenä Los Angelesissa.

Aamulla sain kerrankin nukkua peräti kymmeneen asti, jolloin oli aika luovuttaa huone ja käydä tekemässä vielä viimeiset ostokset. HMV:stä otin mukaan pari Beatles-kokoelmaa (1962-66 ja 1967-70) ja sen jälkeen menin keskustan fanikauppaan joka sijaitsee lähellä Lime Streetiä eräällä aukiolla (en nyt muista nimeä, Liverpoolin kävijät kyllä tietävät mistä puhun). Rahaa oli vielä jäljellä jonkin verran joten päätin investoida jonkin verran rakastamani seuran tuotteisiin, etenkin kun rahat menevät muiden kuin Hicks&Gilletin taskuihin. 15 vuoden tauon jälkeen päätin investoida fanipaitaan, sen lisäksi ostin pari DVD:tä (viime vuoden kausi-DVD ja Most Magical and Dramatic European Nights at Anfield) romanttisiin iltoihin rakkaani kanssa. Sen lisäksi tuli ostettua muutamia tuliaisia kotipuoleen joten loppujen lopuksi rahaa paloi 120 punnan verran!

Kaikella on aikansa ja kaikella on paikkansa, joten yhden jälkeen juna Manchesterin lentokentälle ja kotimatkalle. Kotona olin klo 22 pirteänä ja monta kokemusta rikkaampana.

[Alfredo]

[peng.xuefeng]

Vuosittainen forumin matkaraporttien kohokohta, ei pettänyt tälläkään kertaa. Muistiko kirjailija tilata fantasiideriä missään vaiheessa?

[Spili]

Raporteille

En meinannut edes uskoa lukemaani. Terwari on ollut kännissä   TOM