Matka Englantiin 27.2-5.3.2015

[The Real Wolf]

Mielenkiintoinen pointti oli se, että kaikkiin muihin otteluihin sai kameran viedä, mutta Wolverhamptoniin ei.

- Kiinnostaa, että miten tässä tapauksessa toimittiin? Oliko siellä narikka, johon kameran voi jättää?

[blackhawk]

Mielenkiintoinen pointti oli se, että kaikkiin muihin otteluihin sai kameran viedä, mutta Wolverhamptoniin ei.

Oliko Wolverhamptonilla kaikki kamerat kiellettyjä vai koskiko ainoastaan järjestelmäkameroita?

[terwari]

No niin, se on menoo nyt. Tai ei nyt, mutta huomenna sillä edessä olevan yövuoron jälkeen terwarilla alkaa kesäloman toinen osuus ja sen kunniaksi suuntaan jo perinteiselle syysreissulle Englantiin.

Matkan päätarkoitusta lienee turha edes mainita, eiköhän se ole tämän sivuston lukijoille itsestäänselvyys. Ottelulista on tänä vuonna seuraavanlainen.

15.10 Liverpool-ManU
16.10 Sheffield U-Sheffield W
18.10 Kidderminster-Braintree
19.10 Leicester-Watford
20.10 Tottenham-Rubin Kazan
21.10 Accrington-Cheltenham
22.10 Wolves-Swansea (12.45)
22.10 Liverpool-Norwich (17.30)
23.10 Arsenal-Stoke

Näillä mennään tänä vuonna. Ikävä kyllä perinteistä Valioliigan maanantaikalinaa ei ollut tarjolla joten jalkapalloilullinen puutostila täytynee tyydyttää pubissa katsomalla Athletic Bilbao-Osasuna. Olen otteluohjelmaan muutoin tyytyväinen, mutta tuon viimeisen päivän Arsenal-Stoken olisin halunnut vaihtaa QPR-Chelseaan. Mutta minkäs teet kun Ärrien stadion on miniatyyriluokkaa ja peli Chelseaa vastaan on QPR:n kannattajille kauden ylivoimaisesti tärkein ottelu. Toki myös oma saamattomuuteni ja hidasteluni vaikuttivat asiaan, jos olisin ostanut QPR:n membershipin (40 puntaa) ennen 20. syyskuuta, olisin todennäköisesti saanut hankittua lipun jäsenille tarkoitetusta myynnistä. No, sitä ei tullut hankittua joten ottelu pitänee seurata jostain Arsenalin stadionin lähistöllä olevasta pubista.

Ja tuttuun tyyliin matkaraporttia reissun vaiheista tulee epätasaisin väliajoin sivustolle joten palautetta vastaanotetaan mielellään.

Ja vuoden viiveellä vastaukset kamerakysymyksiin: Kielto koski kaikkia kameroita, itselläni oli perinteinen vanhanaikainen filmikamera mutta niin sekin joutui kiellon kohteeksi. Vein kamerani stadionin ulkopuolella olevaan hotdog-kioskiin ( ) järjestysmiehen kehoituksesta ja sieltähän sen pelin jälkeen sain takaisin. Jos joku ihmettelee kuinka sen uskalsi sinne jättää voin sanoa että kamera on jo sen verran vanha ettei sillä ole kuin korkeintaan tunnearvoa.

[terwari]

Eilen oli lahto ja olisihan se voinut huomattavasti parempikin. Olin laittanut omasta mielestani tiukahkon aikataulun ehtimiselle Gatwickin lentoasemalta Eustonin rautatieasemalle, suunnitellut laskeutumisajan ja Liverpoolin lahtevan junan valilla oli vahan yli kolme tuntia. No, Helsingista lahto viivastyi ja viivastyi ja loppujen lopuksi kone oli ilmassa 1,5 tuntia myohassa. Vitutus oli suunnaton ja ajattelin etta minun on hankittava majapaikka Lontoosta ja hankittava uusi junalippu lauantaiaamuksi Liverpooliin ja se olisi ollut yhteensa vahintaan 100 punnan menoera. Lennon aikana viivetta saatiin otettua kiinni 20 minuuttia mutta tilanne naytti silti aika toivottomalta. Passintarkastus meni kuitenkin todella nopeasti, samoin laukkujen tuleminen ja kun Gatwickin rautatieasema oli samassa terminaalissa johon saavuin, olinkin jo puoli tuntia saapumisestani matkalla Lontooseen. Victorian asemalta metrolla Eustoniin ja kuinka ollakaan, ehdin varaamaani junaan sen verran etuajassa etta ehdin kayda tyydyttamassa kiljuvan nalkani Burger Kingissa. Junamatka meni lukien, torkkuen ja kuunnellen Englannin kaheimman viskibasson omaavan naisen kova-aanista puhelinkeskustelua.

Liverpooliin saapuessani heitin tavarat hostellille ja lahdin pyorahtamaan vahaksi aikaa kaupungille. Tarkoitus oli tavata joukko suomalaisia Liverpool-faneja jotka olivat olleet pubikierroksella jo kolmesta asti iltapaivalla (Kello oli tuolloin 12). Laitoin viestin eraalle heista ja kuulin pubin missa he olivat. Pienen etsimisen jalkeen loysin paikan mutta kun heita ei alakerrassa nakynyt ja oletin ylakerrassa olevan pelkat WC-tilat lahdin pois. Tanaan tosin kuulin etta he olivat nimenomaan olleet siella ylakerrassa, mutta juttujen perusteella he olivat olleet sellaisessa kunnossa etta ehka oli parempi etten nahnytkaan heita. Muutoin en juuri jaksanut kierrella vaan menin aika pian hostellille jotta olisin seuraavana paivana iskussa.

Aamulla herasin puoli kymmenelta ja aamutoimien ja aamiaisen jalkeen olikin aika ottaa matkan ensimmainen juoma. Paikkana oli Ship & Mitre ja juomana joku brittilaisen pienpanimon Real Cider. Se meni alas hyvalla juomahalulla ja sen jalkeen oli aika siirtya kohti Anfieldia. Anfieldilla suuntasin ennen pelia Albertiin ja tunnelma oli totutun upea. Laulut raikasivat ja meno oli sellainen niin kuin se ehka kauden odotetuimman ottelun alla kuuluu ollakin. Nautin yhden siiderin mutta sen jalkeen kello olikin edennyt niin pitkalle etta oli suunnattava kohti Kopia.

Kopiin tullessani huomasin etta vieruskavereina oli tuttuja naamoja. Suomen branchin porukka oli saanut kohtuuhyvin lippuja katsomosta 306 joka on KOPin kenties aanekkain katsomonosa ja jossa seisotaan koko ottelun ajan. Meno oli alkuvihellyksesta lahtien huikeaa, laulut raikasivat liki tauotta ja allekirjoittanutkin sai kerrankin veisata kurkkunsa kunnolla kaheaksi. Valitettavasti mihinkaan hurmokseen ei kuitenkaan paasty, siita piti huolen avausjakson pelin taso joka oli luvalla sanoen surkeaa. Valioliigan huippuottelussa ei odottaisi nakevan noin valtavaa maaraa harhasyottoja ja etenkin Lucasin syottopeli oli katastrofaalista. Liverpoolin peli-ideologiaa kuvattiin menestysvuosina sanoilla pass and move, mutta ensimmaisen kolmevarttisen aikana puuttuivat molemmat. Onneksi ManU oli hyokkayssuuntaan aivan yhta surkea joten tauolle poistuttiin maalittomassa tasatilanteessa.

Toisella jaksolla Lucas vaihduttua Hendersoniin punapaitojen peliin alkoi tulla jotain jarkea ja 68. minuutin kohdalla tulikin rajahdys kun Gerrard latasi vaparista Giggsin suosiollisella avustuksella 1-0 kotijoukkueelle. Tunnelma kohosi entisestaan ja Liverpoolin hallitessa pelia naytti sille etta terwarin taika jatkuu. Olin kaynyt aiemmin viisi kertaa Anfieldilla ja joka kerta kotijoukkue oli voittanut. Mutta valitettavasti kymmenkunta minuuttia ennen loppua ManU sai kulman ja oikeastaan pelin ainoasta paikastaan Hernandez tasoitti ottelun. Loppu oli Liverpoolin hurjaa painostusta mutta epatarkkuus viimeistelyssa ja etenkin De Gean huippupelastukset pitivat ManUn pisteessa kiinni ja loppuvihellyksen kuuluessa oli aika pettynyt olo. Tasuri sinansa on ihan OK tulos ManUa vastaan, mutta kun tarjolla oli niin paljon enemman laittoi se harmittamaan.

Pelin jalkeen suuntasin Kopin takana olevan Park-pubin terassille. Sinne saapui myos koko suomalaiskolonna ja siella menikin kolme tuntia rupatellen ja alkoholia nauttien. Vahitellen piti kuitenkin alkaa suunnistaa keskustaan ja otimmekin parin maanmiehen kanssa taksin. Keskustassa kavimme syomassa Intialaisessa buffetissa jonka jalkeen erkanimme silla futismatkaajan oli jatkettava eteenpain. Hain hostellista toisen laukkuni ja toinen jai odottamaan silla palaanhan huomenna takaisin Liverpooliin ja samaan hostelliin. Junalla Manchesteriin ja nyt istuskelen hostellissa nauttimassa alkoholipitoisia nesteita. Tarkoitus olisi pyorahtaa kaupungilla, mutta mitaan pitkan kaavan mukaista yokerhokierrosta ei tule tehtya silla aamulla pitaa nousta viimeistaan yhdeksalta ja suunnistaa kohti Sheffieldia. Itse asiassa huomisen reissun takia suuntasinkin taksi yoksi Manchesteriin, koska ensimmainen juna Liverpoolista Sheffieldiin olisi sen verran myohaan paikalla etten valttamatta ehtisi alusta asti nakemaan ottelua. Ja koska kyseessa on paikallisderby niin haluan ehdottomasti nahda sen alusta alkaen.

[Dede]

22.10 Wolves-Swansea (12.45)

Mihis katsomonosaan on liput? Jos kiinnostaa käydä olusella ennen peliä, laita viestiä Tosin taitaa olla aika tiukka aikataulu sulla.


Hauskaa reissua Ja mukava lukea raporttia!

[globalizer]

Ei kukaan järkevä ihminen matkusta noin mistä syystä terwarin perinteiset kevät/syysrapot ovatkin niin mahtavaa proosaa.

[terwari]

Logattua itseni lauantaina ulos koneelta lahdin katselemaan Manchesterin yota. Kuten aiemmin kirjoitin, tarkoitus ei valttamatta ollut menna mihinkaan vaan enemmankin kierrella ja katsella. Printworksin alue tuntui yllattavan hiljaiselta ja parin vuoden takaiseen tilanteeseen nahden moni silloin hyvinkin suosittu yokerho oli sulkenut ovensa. No, alueen paikat eivat suuremmin jaksaneet innostaa muutenkaan joten paatin lahtea etsimaan legendaarisen Jilly'sin manttelinperijaa Satans Hollowia joka pienien vaikeuksien jalkeen loytyikin. Ensimmainen biisi jonka kuulin astuessani sisaan oli Ozzyn "Crazy Train" ja kun se sai jatkoa Gunnarien "Paradise City":lla tiesin tulleeni oikeaan paikkaan. Siella tuli vietettya pari tuntia nauttien halvoista juomista, kuunnellen hyvaa musiikkia ja katsellen ihmisten pariutumisrituaaleja. Sanomattakin lienee selvaa etten itse vaihtanut sanaakaan muiden kuin baarin henkilokunnan kanssa. Joskus kahden aikaan paatin lahtea hostellille kebab-paikan kautta.

Aamun heratys oli aikainen ja yllatyksekseni paata ei sarkenyt lainkaan, kiitos Buranoiden joita olin ottanut tayden paketin matkaan. Sen sijaan vatsassa tuntui kylla edellispaivan siidereiden aiheuttamat reaktiot mutta sekin oli pienta kantapaavaivoihin, joita ensimmaista kertaa kaytetyt kengat olivat aiheuttaneet. Ja kun ko. kenkapari oli ainoa jonka olin ottanut matkaan vuorokauden mittaiselle Manchester&Sheffield-visiitille niin ei auttanut muuta kuin karsia. Hyppy paikallisjunaan ja kohti teraskaupunkia. Sheffieldiin paastyani suuntasin asemalta stadionia kohti etsien samalla jotain pubia jossa pystyisi haistelemaan ottelupaivan tunnelmia. Sellainen loytyikin ja kuullessani etta olen Suomesta he yrittivat kovasti tehda minusta Bladesien fania, kuitenkin tuloksetta. Yhden juoman jalkeen olikin aika suunnata kohti Bramall Lanea ja ulkopuolella sain jo hieman esimakua meiningista kun Unitedin ja Wednesdayn kannattajien valilla oli huuto puolin ja toisin ja poliiseilla oli taysi tyo pitaa kannattajat erossa toisistaan. Eika kello ollut edes puoltapaivaa!

Pienien portilla tapahtuneiden vaikeuksien jalkeen paasin sisalle ja paikalleni sopivasti pari minuuttia ennen joukkueiden tuloa kentalle. Paikka oli loistava, likimain keskiviivan tuntumassa. Usein naissa keskiviivan laheisyydessa olevissa paikoissa saattaa olla se haittapuoli etta tunnelma ei ole kovinkaan intensiivinen mutta talla kertaa asiat oli toisin. Vieressani istuneet pari vanhempaa (arviolta 50-60 vuotiaat) pitivat kovaa metelia, solvasivat tuomaria ja Wednesdayta aina kun kotijoukkueen miesta rikottiin. Muutenkin huutelu puolin ja toisin oli etenkin ennen ottelun alkua todella voimakasta enka ole vastaavaa nahnyt kuin ehka joissain Liverpool-ManU-otteluissa joissa olen yleensa niin fiiliksissa etta meiningin rekisterointi ja tarkkailu jaa toissijaiseksi kun tulee itsekin huudeltua asiattomuuksia.

Tunnelma nousi kattoon heti alkuminuuteilla kun kotijoukkue siirtyi nopeasti 2-0 johtoon Quinnin ja vanhan Valioliigapelurin (tai nuori mieshan ko. herra viela on) Chad Evansin maaleilla. Sinivalkoraitaisen vierasjoukkueen kannattajia se lamaannutti selvasti joksikin aikaa ja kotikannattajat paasivat kunnolla vauhtiin. Avausjakso oli pelillisesti Unitedin heinia, toki Wednesdayllakin oli paikkansa, parhaassa tilanteessa vierasjoukkueen hyokkaaja heti maalivahdin reboundin viidesta metrista ohi. Pelaajista jai mieleen toisen maalin keskittanyt Lee Williamson joka oli todella eloisa ja nappara laituri, uskalsi haastaa laitapakkia ja loi tilanteita hyokkaajille. Tosin toisella jaksolla taso laski aika lailla, lieko vasymys iskenyt mutta hanet vaihdettiinkin n. 70 minuutin jalkeen pois.

Toinen jakso oli aika tasaista vaantoa, laatupaikkoja ei juuri ollut ja etenkin Owlsin hyokkayspeli vaikutti hampaattomalta ja naytti silta etta SUFC on kaupungin herra 126:ssa Steel City Derbyssa. Vajaa kymmenen minuttia ennen loppua vierailijat saivat kavennuksen joka nosti vieraskannattajien kiimaa valtavasti. Toki fanit olivat jaksaneet kannustaa koko ottelun ajan mutta nyt kentalla ja katsomossa tuntui olevan aivan uusi marssijarjestys kun Pollot asettuivat kuskin paikalle ja Unitedin tehtava oli selvita. Selviamistaistelu kesti vain nelja minuuttia kun pienimuotoisen kaaoksen jalkeen pallo oli verkossa ja ottelu tasan. Olen seurannut jalkapalloa 28 vuotta mutta en muista etta vastaavaa reaktiota olisin ikina nahnyt minkaan seuran kannattajien keskuudessa. Se riemu joka vierasfaneista lahti oli niin aitoa, fanaattista ja elaimellista etten pystynyt kuin ihailemaan katseellani sita valtavaa tunnemyrskya. Lopussa molemmilla oli viela paikkansa, etenkin yliajalla Wednesdaylla oli n. 7 metrista avonainen puskupaikka jonka kuitenkin Blades-vahti Steve Simonsen varmasti torjui. Loppuvihellyksen kaikuessa ja pelin paattyessa pistejakoon kentalla oli kuitenkin vain yksi voittaja ja se oli Sheffield Wednesday.

Bramall Lanelta poistuessani en ajatellut jatkaa valittomasti takaisin kohti Liverpoolia vaan lahdin etsimaan pubia nimelta Ruthland Arms. Olin netista lukenut etta kyseessa on laadukas siideripubi joten pitihan minun kayda testaamassa pitaako kehut paikkansa. Pubi loytyi nopeasti ja vaikka se olikin melko lahella Lanea oli siella aika vahanlaisesti porukkaa. Katsoin hanoja ja vaikka nainkin Green Goblinin ja Thatchersin hanat olin hieman pettynyt ja ajattelin etta tassako tama oli. Kysyin sitten etta loytyyko taalta Real Cider-hanoja ja baarimikko naytti minulle seinaa jossa oli kuusi tynnyria eri siiderimerkkeja. Nahdessani sen kasvoilleni nousi samanlainen hymy kuin lapselle hanen avatessaan joululahjojaan mutta samalla nosti paataan myos pieni huolenaihe. Tiesin etta jos otan noita kaikkia pintin verran, en paady illaksi Liverpooliin vaan Sheffieldilaiseen juoppoputkaan. Broadoakin Moonshinea tuli otettua taysi pintti, mutta muita juomia tuli otettua vain puolikkaan verran.

Siideritaivaassa vierahti pari tuntia kuin siivilla ja kun poistuin sielta olin sen verran tuiskeessa etta unohdin huivini sinne. Onneksi kuitenkin huomasin sen ennen junaan menoa joten kavelin asemalta takaisin pubiin hakeakseni sen. Todettakoon etta matkaa paikkojen valilla on alle puoli kilometria. Ketaan ei varmaankaan yllata etta matka Manchesteriin ja siita edelleen Liverpooliin meni varsin unisissa merkeissa mutta mika muukaan olisi parempi tapa viettaa matkaa. Merseysidelle saavuttuani menin hotellille viemaan kamat ja etenkin vaihtamaan kengat huomattavasti miellyttavampaan vaihtoehtoon ja suuntasin kaupungille. Matkalla asemalta vakihostellilleni (Hatters) oli useampi pubi jossa oli paljon porukkaa ja karaoke raikui. Kavin eraassa paikassa jossa kerrankin sain tuntea itseni nuoreksi kun niin miehet ja naisetkin olivat liki kaikki yli viidenkympin. Yhden juoman jalkeen jatkoin eteenpain ja soitin muutamalle kaupunkiin jaaneelle suomalaiselle mihin he ovat menossa. Seuraava paikka olikin siis legendaarinen Cavern Club jossa Beatles heitti keikkojaan aikana jolloin he olivat vasta nousemassa kuuluisuuteen. Nelihenkinen seurueemme istui siella iltaa pari tuntia rupatellen ja livemusiikkia kuunnellen. Bandi soitteli luonnollisesti Beatlesin aikakauden tuotantoa, muttei pelkastaan Merseybeatia. Muista kappaleista mainittakoon mm. "Johnny B Goode" ja "Needles and Pins".
Cavernin jalkeen jatkoimme kadun toisella puolella olleeseen Grapesiin jossa oli lisaa suomalaisia. Itse en jaksanut olla siella kovinkaan kauaa, aamun aikainen heraaminen alkoi vaatia veronsa joten lahdin pikaruokapaikan kautta hostellille.

Aamulla pystyin pitkasta aikaa nukkumaan pitkaan, olihan kyseessa matkan ainoa paiva jolloin livefutista ei ollut tarjolla, ikava kylla. Suunnitelmissa oli joko Liverpoolin tai Evertonin stadioninkierrokselle tai sitten Magical Mystery Tourille joka kiertaa kaikki Beatlesin historian olennaisimmat paikat lapi. Valitsin jalkimmaisen vaihtoehdon, silla onhan tuo Anfieldin stadionkierros jo vuosi sitten tullut nahtya. Kavelin Albert Dockille todella tuulisessa saassa kuullakseni etta kierros oli tayteen buukattu. No, tassa kaupungissa tulee kaytya jatkossakin joten tiedanpahan ainakin etta kannattanee varata kierrokselle ennakkolippu vaikken Beatlesien suuri fani olekaan. Muutoin paiva on mennyt ostoksia tehden, kortteja kirjoittaen ja reissun kaikki junaliput ostaen. Kello on nyt paikallista aikaa kahdeksan, joten voisihan tassa kayda hostellin lahipubeissa mutta toisaalta saattaisi olla jarkevaa vahentaa juomista viikonloppuun asti ja nauttia ainoastaan pari juomaa per paiva. Lahinna ennen otteluita kannattajien pubeissa. Toisaalta eipa tassa muutakaan tekemista ole, ja kun ulkona sataa ei kaupunkiakaan viitsi kierrella eika siella sitapaitsi maanantai-iltana olisi nahtavaakaan.

Ei kukaan järkevä ihminen matkusta noin

Olen taysin samaa mielta. Kylla tallaiset reissut vaativat jossain maarin hairiintynytta sielunelamaa ja elamanarvoja. Ehka siita syysta olenkin tehnyt nama reissut aina yksin ja todennakoisesti tulen tekemaan jatkossakin.

[terwari]

Tiistai-aamuna herailin kymmenen tienoilla eika aamupalan lisaksi ehtinyt juuri muuta tekemaan kuin laittamaan tavarat kasaan ja suuntaamaan Birminghamiin. Vaikka olenkin matkustellut Englannissa kerran jos toisenkin, on "Second City" jaanyt liki taysin tuntemattomaksi saarekkeeksi. Kerran olen New Streetin asemalla vaihtanut junaa joten siina kaikki. Kaupunkituntemusta ei siis ollut, mutta loysin kuitenkin varsin helposti hostellille. Ja ensituntemukset eivat olleet jarin positiiviset. Hostelli sijaitsi keskella teollisuusaluetta ja naytti varsin heikkokuntoiselta morskalta. Palvelu kuitenkin oli ystavallista ja huoneet & suihkutilat asialliset joten kylla se oli taysin hintansa vaarti (12 puntaa yo). Lisaksi matkaa keskustaan oli vain n. 10 minuuttia niin sijainnissakaan ei ollut moittimista teollisuusymparistosta huolimatta. Lahdin kiertelemaan kaupunkia pintapuolisesti, mutta mitaan suurta tutkimusmatkaa en ehtinyt tehda kun taytyi suunnata seuraavaan otteluun. Samana paivana tarjolla olisi ollut Mestarien Liigaa Manchesterissa ja 1-divaria ympari Englantia mutta valintani kohdistui konferenssiotteluun Kidderminster-Braintree.

Kidderminster sijaitsee n. 45 minuutin junamatkan paassa Birminghamista ja matkan alku ei ollut mitenkaan lupaava kun jo ensimmaisella asemalla piti vaihtaa junaa junan rikkoutumisen vuoksi. Korvaava juna tuli onneksi pian ja olin kaupungissa kolme varttia ennen pelin alkua. Heti aseman ulkopuolella oli mukava paikallispubi jossa Harriersin kannattajia olikin nauttimassa pre-match pinttejaan. Juttelin parin vanhemman herrasmiehen kanssa ja he kertoivat mm. etta monelle Harriersin peleissa kayvalle seura on kakkossuosikki isomman seuran ohella. Esim. toinen miehista oli aktiivinen WBA:n kannattaja. Tuopillisen jalkeen oli aika suunnata Aggboroughille.

Jos minun on mahdollista paasta otteluissa seisomakatsomoon, kaytan aina tilaisuutta hyvakseni. Alasarjoissa siihen on mahdollisuus joten 14 puntaa tiskiin ja maalin taakse. Yleisoa oli tiistai-illan kamppailuun tullut 1301 joista vieraskannattajien osuus oli 21. Maarasta huolimatta heille oli varattu koko toinen paaty. Monella on sellainen kasitys etta alasarjafutis on paamaaratonta roiskintaa jossa maata pitkin ei juuri pelata. Ehka nain on joskus ollutkin, mutta kylla nykyaan pelin evoluutio on edennyt myos talle tasolle ja maata pitkin pyrittiin pelaamaan varsin paljon. Toki korkea keskitys oli edelleen se varmin tapa hakea maalipaikkoja. Braintree oli alussa hallitsevampi ja siirtyikin johtoon 26 minuutin jalkeen Sean Marksin iskettya vaparista tulleen reboundin verkkoon piskuisen vieraskannattajajoukon riemuksi. Riemu kesti vain minuutin silla kotijoukkueen puolustuksesta lahettama purkupallo osoittautuikin erinomaiseksi pystysyotoksi johon kotijoukkueen karki paasi ensimmaisena ja sijoitti tarkasti alakulmaan. Puoliajalle mentiin kuitenkin vierasjoukkueen johdossa kun tyylikas vastahyokkays osoittautui myos tehokkaaksi ja pallo oli verkossa.

Toisen puoliajan olikin sitten huikeaa alasarjaviihdetta parhaimmillaan. En rupea kertomaan kaikkia tapahtumia, mutta 16 minuutin aikana nahtiin perati viisi maalia! Kidderminster nousi 1-2 takaa-ajosta 4-2-johtoon, mutta Braintree tuli tasoihin ja iski neljassa minuutissa kaksi maalia, jalkimmaisen pilkulta. Kidderminster sai myos oman pilkkunsa hieman myohemmin, mutta Kyle Storerin rankkari oli surkea jonka Braintreen maalivahti torjui helposti. Linjatuomari kuitenkin naki tilanteessa jotain, jonka vuoksi rankkari voitiin uusia. Harriers vaihtoi miesta pallon takana ja avausmaalin tehnyt Nick Wright sijoitti kylman viileasti pallon verkkoon. Viimeisen vartin aikana molemmilla oli kohtalaisia tilanteenpuolikkaita, mutta kymppia ei aivan saatu tayteen. Peli paattyi kotijoukkueen kannattajien riemuksi 5-4. Aggborolta suuntasin takaisin aseman viereiseen pubiin jossa ehdin nauttia yhden ennen paluuta Birminghamiin. En jaksanut siellakaan lahtea enaa mihinkaan vaan jatkoin suoraan hostellille silla ulkona oli kylma. Ja itse asiassa niin oli huoneessanikin ja mietin etta pitaako tassa nukkua paallysvaatteet paalla. Kuuden hengen huoneessa ei kuitenkaan ollut ensimmaisena yona ketaan muuta, joten saatoin ottaa toisesta vuoteesta ylimaaraisen peiton. Kahdella peitolla tarkeni yon oikein mukavasti.

Keskiviikkona suunnitelmana oli lahtea katsomaan kaupunkia, mutta paasin ylos sangysta vasta 11 aikoihin. Muutenkin lahto venahti puolenpaivan jalkipuoliskolle, joten eipa siina paljoa ehtinyt nahda, lahinna Bullringin kauppakeskusta tuli kierrettya. Kiertamisen aikana alkoi janottaa joten lahdin etsimaan pubia josta saisi tosimiesten siideria. Satraapin lanseraamaa juomaa loytyi Wellingtonista, joka on useana vuonna valittu Birminghamin parhaaksi Real Ale-pubiksi. Oluen lisaksi tarjolla oli myos Real Cideria ja tuoppi paikallista siideria taytti kaikki tosimiesten siiderin tuntomerkit. Paikka olisi ollut todellinen oluen ystavat taivas silla torstaina siella oli alkamassa Real Ale-festivaalit ja pubin seinustalla oli 25 Real Ale-tynnyria valmiina kostuttamaan oluen ystavien kurkkuja. Ja kun hanoja oli muutenkin lahemmas toistakymmenta niin mikali olet oluen ja siiderien ystava ja Birminghamissa kaymassa niin Wellington on sinun paikkasi. Sitapaitsi sijaintikin on loistava, sata metria New Streetin kavelykadulta sivulle.

Jatkan tarinointia myohemmin, nyt on suunnattava kohti Accringtonia.

[äägee]

Terwarin jutut piristävät kyllä kummasti koneella istumista. Mielenkiintoista settiä. Jonkinlaisena "haaveena" olisi minullakin lähteä yksin kiertämään futismatseja, ihan vain erilaisen kokemuksen vuoksi.

[Pulloveikko]

Pakko kirjoittaa tähän väliin osittain off-topic kun huomasin että tänään ohjelmassa tuo Accrington-Cheltenham. 2007 käytiin parin kaverin kanssa katsomassa Accrington-Macclesfield, joka oli jonkinlainen paikallispeli. Keskeltä ei mitään löytyi vähän hakemisella stadion, vieressä oli yksi pubi joka oli yllättäen täynnä ennen peliä. Porukkaa oli laidasta laitaan, mummoon ja vaariin. Erityisesti jäi mieleen aiemmin pelatussa juniorimatsissa loukkaantunut pelaaja, joka laahasi jalkaa perässään ja sai valtavasti huomiota varsinkin Pubin naisväeltä. Kun paikalliset kuuli että olemme Suomesta, pöytään tuli äkkiä porukkaa. Kerran oli ollut kuulemma norjalaisia, ja joku muisti että islantilainenkin olisi käväissyt. Siinä vaiheessa kun pöytään roudattiin jotain 80 vuotiasta seurapatua, oltiin varmoja että ainaki ilmaiseksi päästään sisälle peliin. No näin ei kuitenkaan käynyt. Erityishuomio pelissä oli että siellä oli irlantilaisten ryhmä jotka oli matkanneet katsomaan ihan tarkoituksella tuota peliä. Jostain syystä faneja löytyi myös sieltä suunnalta. Irkkujen puheesta ei tajunnut mitään mutta ne vaan tykkäs kun mainitsi asiasta ja lisäsi että otetaan nyt vaan tätä olutta. Olutta myytiin jonkinlaisesta asuntovaunusta. Katsojia muistaakseni 1700 joka suomalaisittain olis mainittu 4856 katsojaa. Sen verran täydeltä katsomo näytti. Pelin jälkeen palasimme samaan pubiin, olettaen että varsinkin voiton jälkeen se olisi kuin ammuttu täyteen. No ei siellä ollut kuin muutama ihminen ja pari junioripelaajaa. Ilokseni huomasin että paikkakunnalla oli vahvat Liverpool sympatiat.

[globalizer]

Mainiota tarinointia edelleenkin ja hyvin mielenkiintoista settiä alasarjafutiksesta.

[Maakuntasatraappi]

Mainiota tarinointia edelleenkin ja hyvin mielenkiintoista settiä alasarjafutiksesta.

Sama!

Noista yleisömääräilmoituksista tuli mieleen, että alemmat sarjathan ovat yleisölukemissa mitaten nyt suositumpia koskaan modernina aikana (kokonaiskatsojamäärä on enemmän kuin tuplaantunut 25 vuodessa). Niinpä osalle seuroista on tullut kiusaus ilmoittaa todellista pienempiä lukemia veronkiertotarkoituksessa. Parilla stadionilla (Exeter, Cheltenham) en ole saanut lippua lainkaan, koska ne olivat "loppu" - sisälle siis pääsi kun antoi rahan, mutta lippua ei tullut. 

[Boris Pugo]

Onko varmaa tietoa että kyse veronkierrosta? Jospa vain liput oli loppu?

[ALPPIK]

Niinpä osalle seuroista on tullut kiusaus ilmoittaa todellista pienempiä lukemia veronkiertotarkoituksessa. Parilla stadionilla (Exeter, Cheltenham) en ole saanut lippua lainkaan, koska ne olivat "loppu" - sisälle siis pääsi kun antoi rahan, mutta lippua ei tullut. 

Porissä nämä.

Ai niin, ja lippua en ole saanut 1992 Suomi-Bulgaria-pelissä, kun järjestysmiehet päättivät lyhentää D-katsomon jonoja ja päästivät sisään tasarahalla maksajat enkä 1999 Västrä Frölunda-AIK-pelissä, syytä en tiedä enkä sitä kouluruotsilla uskaltanut ruveta tiedustelemaan. Joka tapauksessa suosittelen verotoimistoa käymään uudestaan läpi palloliiton sekä Bulgaria-matsin järjestysmiesten verotiedot vuodelta 1992.

[Boris Pugo]

[terwari]

... ja jatketaan.

Keskiviikkona tie vei Leicesteriin, jossa kotijoukkueen vieraana oli Watford. Sinne oli n. tunnin junamatka Birminghamista ja paikallisjuna puksutteli CM:sta tutun Nuneatonin, Coventryn ja useiden pikkukylien halki kunnes oltiin Leicesterissa. Tarkoitus olisi ollut kayda tutustumassa Leicesterin pubien siideritarjontaan, mutta lahto oli venynyt sen verran myohaiseksi etta ajattelin kavella suoraan stadionille. Ja se osoittautuikin jarkevaksi paatokseksi. Stadionille oli kuitenkin aika pitka kavelymatka ja lipunmyyntikioskin loytaminen vei aikansa. Lopulta se loytyi fanikaupan sisalta josta sain tiketin varsin hyvalta paikalta pitkalta sivulta (lahelta keskiviivaa) ja ehdin paikalleni pari minuuttia ennen joukkueiden astelemista kentalle. Sen lisaksi etta paikka oli pelin seuraamisen kannalta hyva, oli se sita myos tunnelmaltaan, silla Leicesterin aanekkaimmat kannattajat olivat muutaman kymmenen metrin paassa, joten volyymitaso pysyi mukavan korkeana koko pelin ajan.

Peli itsessaan ei nyt ollut mikaan klassikko, Leicester oli avausjaksolla niin paljon parempi etta avausmaalin tuleminen oli muutaman minuutin katsomisen jalkeen vain ajan kysymys. Se tulikin 19.minuutin kohdalla kun David Nugent juoksi oivaan Paul Koncheskyn syottoon napaten sen suoraan puolustajan edesta. Tama avasi Nugentille vapaan paikan jonka varma Championship-tason viimeistelija kaytti hyvakseen sijoittamalla pallon varmasti ohi Scott Loachin oikeaan alakulmaan vieden ketut 1-0 johtoon. Nugentilla oli hieman myohemmin oiva paikka tuplata oma maalimaaransa ja johtolukemat, mutta avopaikasta vedetyn laukauksen Loach onnistui jalallaan torjumaan kulmaksi. Leicesterin painostukselle tuli toinen palkinto 35. minuutin kohdalla kun Yuki Abe keskitti ja Jermaine Beckford teki ensimmaisen maalinsa kettupaidassa puskemalla varmasti pallon Watfordin verkkoon. Vierailijat eivat juurikaan pystyneet avausjaksolla ahdistelemaan Kasper Schmeichelin maalia ja kannattajatkin olivat ymmarrettavasti varsin hiljaa.

Toisella puoliajalla Leicesterin paras kiima oli jo laantunut mutta kun Watfordkaan ei pystynyt pahemmin luomaan tekopaikkoja oli puoliaika varsin tylsa. Leicesterilla oli pari hyvaa tekopaikkaa osua kolmannen kerran ja Watford sai yhden tulisen laukauksen jonka Schmeichel sai torjuttua kulmaksi, mutta muutoin puoliaika oli pelailua. Loppulukemat 2-0 ja pelin jalkeen fanikaupan kautta asemalle. Birminghamissa olin puoli kahdentoista aikaan yolla ja kun pubit olivat sulkeneet jo ovensa enka jaksanut lahtea etsimaan keskustan biletyspaikkoja (vaikka ne olivat arviolta 500 metrin paassa) paatin menna hostellille. Huoneeseeni oli saapunut nelja nuorta cambridgelaista, kaksi miesta ja kaksi naista. He olivat kuulemma tulleet Birminghamiin katsomaan jotain bandia josta en ollut ennen kuullutkaan, jotain skan, popin ja jazzin sekoitusta se oli joten ei ihmekaan jos bandi oli tietoisuuteni ulkopuolella. Vahaisen jutustelun jalkeen aloimme nukkumaan.

Torstaina matka jatkui Lontooseen. Majapaikka loytyi Bayswaterin hostellialueen laidalta (Queensway) ja majoitus oli ainakin halpaa, ainoastaan 10 puntaa 12 hengen huoneessa. Huoneet olivat siisteja, niissa oli oma WC ja suihku ja kun huoneissa oli viela lukolliset kaapit oli hostelli ainakin minun mielestani enemmankin kuin hintansa vaarti. Tarkoituksena oli suunnata ensin Emiratesille hakemaan lippu sunnuntain otteluun ja jatkaa siita Tottenhamin alueelle valmistautumaan Tottenham-Rubin Kazan otteluun. Lippua hakiessani en ollut varustautunut riittavan hyvin, silla oletin etta ennakkolipun saamiseksi riittaa henkilollisyyden todistaminen. Joissain otteluissa nain onkin, mutta Arsenalissa olisi pitanyt olla varausnumero mukana ja kun sita ei ollut jain ilman lippua. No, sunnuntaina uudestaan ajattelin ja jatkoin Tottenhamin alueelle.

Tottenham oli parin kuukauden takaisten mellakoiden ydinaluetta, mutta sita ei enaa huomannut, kaupat olivat saaneet korjattua paikkansa ja elo oli taysin samanlaista kuin muissakin Lontoolaislahioissa torstai-iltapaivana, ehka silla erotuksella etta etnisten vahemmistojen (suomalaisittain ajatellen) edustajia nakyi katukuvassa huomattavasti enemman kuin valkoisia kun kavelin High Roadia pitkin kohti Lanea. Aikaa oli todella paljon silla olin Seven Sistersin asemalla jo vahan viiden jalkeen kun peli alkoi vasta kahdeksalta. Nalan kavin tyydyttamissa varsin isokokoisella pizzalla paikallisessa pizzeriassa ja sen jalkeen menin Bell & Hareen. Ko. pubi vaikutti todella isolta kun takapihalla ollut terassialue lasketaan mukaan, mutta kun juomatarjonta oli auttamattoman vahainen (kaikki perusoluet + strongbow hanassa) en jaksanut jaada sinne yhta tuoppia pidemmaksi aikaa vaan jatkoin ajan tappamista kaymalla fanikaupassa ja jatkamalla Bricklayersiin. Juomatarjonta oli siella aivan yhta huono kuin muissakin futispubeissa ympari Englantia (eli pari rivia ylempana mainitut tuotteet) mutta koska siella oli aiemmalla kerralla hyva meininki niin uskoin sen olevan sita myos nyt. Ja olin oikeassa, laulut raikuivat jalleen hyvalla volyymilla ja porukka oli hyvilla mielin vaikka kyseessa olikin "vain" Euroopan Liigan ottelu. Yhden tuopin jalkeen aloin tekemaan lahtoa stadionille ja kuinka ollakaan, tormasin stadionin ulkopuolella kolmen hengen suomalaisseurueeseen joiden kanssa pitikin tavata ennen pelia. En kuitenkaan ollut saanut erasta porukan jasenista kiinni puhelimella vaan jostain syysta puhelin oli herjannut ettei kyseiseen luuriin saa yhteytta. Tunsin ko. herrat, koska olemme kaikki QPR:n kannattajia ja olemme nahneet useammankin kerran Helsingissa katsoessamme otteluita Skyn valityksella. Meilla sattui olemaan paikat aika lahella toisiamme joten paatimme nahda puoliajalla ja pelin jalkeen ja menimme paikoillemme katsomoon.

Mita paikkaan tulee niin Spursin lipputoimisto oli ainakin tehnyt perusteellista tyota kun olin pyytanyt heita varaamaan hyvan paikan itselleni. Se oli nimittain keskiviivan tuntumassa ja rivi alempana oli Tottenhamin johtokunnan paikat. Siina huomasin etta paikat olivat varsin tyylikkaat, kunnon pehmustetut tuolit ja muutenkin ehka hieman normaalia tilavammat. Ottelussa Kazan oli aktiivisempi osapuoli ja loi useimmankin hyvan maalipaikan, onnistumatta kuitenkaan viimeistelyssa. Spurs tekikin sitten ottelun avausmaalin, Roman Pavlyuchenkon muulinpotku vaparista jostain paristakympista vei kotijoukkueen johtoon, jonka he onnistuivatkin pitamaan loppuun asti. Kazanilla oli toisellakin jaksolla hyvia paikkoja mutta kun karkipelaajina ovat Haedo Valdezin ja Obafemi Martinsin tasoiset nallipyssyt, ei ollut ihmekaan etta Spurs sai tarkeat kotipisteet vaikka pelasikin varamiehisena. Ottelun kiinnostavuutta kotiyleison silmissa kuvaa hyvin se, etta halvoista lipuista huolimatta (oma loistopaikkani maksoi 30 puntaa) paikalla oli vain n. 25000 katsojaa. Henkilokohtaisesti viimeiselle kympille tuli lisaa mielenkiintoa kun Ere jr. otettiin kentalle ja ehtihan Losa saada nimensa tilastoihinkin varoituksen muodossa.

Pelin jalkeen tapasin suomalaisseurueen ja pienen arpomisen jalkeen paatimme suunnata White Hart Lanen asemalle. Kun paikalla oli ollut yli 10000 ihmista vahemman kuin normaalisti ei jonotus kestanyt kauaa ja paasimme ensimmaiseen Liverpool Streetille menevaan junaan. Siita vaihdot, kolmikko jatkoi kohti Hammersmithia ja mina menin Central Linella Queenswaylle. Kavin intialaisessa ravintolassa syomassa loistavaa ruokaa ja sen jalkeen nukkumaan.

Perjantaiaamuna matka jatkui Liverpooliin. Olin varannut junalipun klo 11.30 lahtevaan junaan joten ajattelin kayda ennen pelia Loftus Roadilla, olihan se vain muutaman metroaseman paassa Queenswaysta. Olin nimittain kuullut eraalta edellisen paivan seurueseen kuuluvalta etta kotisivuilla loppuunmyydyksi mainostettuun paikallispeliin QPR-Chelsea saattaisi olla viela lippuja tarjolla. Soitin etukateen lipputoimistoon ja siella vahvistettiin asia. Innosta hehkuen tein tutun matkan Loftus Roadille ja huomasin etta siella oli arviolta 50-100 paikka jaljella. Ja kun sain lipun viela sielta, josta halusinkin, eli Ellerslie Roadin R-katsomosta, oli olo samanlainen kuin pikkulapsella jouluaattona. Fanikauppa oli vieressa joten kavin hakemassa sielta edellisen kauden kausivideon, eraan 70-80-luvun huippuotteluista kertovan videon ja pipon. Sen jalkeen olikin aika menna Eustoniin ja Liverpooliin.

Liverpoolissa ei ollut paljoa aikaa, silla paivan ottelu oli Accringtonissa jonne oli parin tunnin junamatkan. Ehdin kuitenkin kirjoitella hieman tahan topikkiin ennen kuin oli aika jatkaa matkaa kohti Lancashirea. Junanvaihto tapahtui Prestonissa ja yhteensa parin tunnin junamatkan jalkeen olinkin kohteessani. Hienoisten ongelmien ja usealta ihmiselta tapahtuneen suuntakyselyn jalkeen olin lopulta matkalla eraan vanhemman herran kanssa kohti Crowne Groundia joka loytyikin keskelta asuinaluetta. Tuskinpa sinne olisi loytanyt jos olisin yksin sita etsinyt. Lippu maksoi 14 puntaa ja menin paadyn seisomakatsomoon. Kun kysyin sinne tieta jarjestysmiesten paallikolta ja kuuli minun olevan ulkomaalainen han kysyi haluaisinko olla ottelussa "Guest Star". Kieltaydyin kunniasta ja sanoin olevani tyytyvainen paikkaan seisomakatsomossa.

Seuratessani ottelua en voinut valttya ajatukselta: "Mita helvettia mina taalla teen?!" Pelin taso oli jarkyttavaa, onneksi sentaan Accringtonin faniporukka jaksoi laulaa aika innokkaasti rummun saestyksella koko avausjakson. Chantit olivat tuttuja muilta paikkakunnilta Accringtonin sanoituksilla sovitettuna. Ja kun lisaksi oli aika kylma niin en voinut valttya ajatukselta etta ehka olisi ollut parempi ratkaisu jaada Liverpooliin ja kenties suunnata yoelamaan. Pelin ainoan maalin teki Cheltenham, alakerran pitkasta syotosta joukkueen karki paasi kahden kotijoukkueen maalivahtia vastaan ja puski pallon vastaantulleen veskarin ohi maaliin satapaisen vieraskannattajien joukon riemuksi. Toisella puoliajalla Accrington ei saanut juuri minkaanlaista kiria aikaan ja kun muutenkin pelin taso ja mielenkiinto oli huomattavasti pienempi kuin aiemmin viikolla olleen konferenssiottelun olin hyvin tyytyvainen kun tuomari puhalsi pilliin pelin paattymisen johdosta. Asemalle suuntaaminen sujui huomattavasti helpommin kuin matka stadionille ja ehdin kayda matkan varrella olevassa "Bargain Booze" nimisessa liikkeessa hakemassa muutaman siiderin matkaevaaksi. Matkalla asemalle nain jonkin verran ulkkareita, arviolta kymmenkunta norjalaista ja viiden hengen seurueen sveitsilaisia. Ja mina kun ajattelin olevani ainoa ulkomaalainen jonka on sen verran vahajarkinen etta matkustaa johonkin Accringtoniin perjantai-iltana pelia katsomaan.

Junamatka oli ja meni ja asemalta suuntasin Ship & Mitreen nauttimaan yhden siiderin ennen kuin ajattelin suunnata hostellille nukkumaan ja valmistautumaan seuraavaan paivaan. Matkalla sinne huomasin etta olin unohtanut nahkakasineet ja pipon johonkin. Humalaisten aivojeni sopukoista muistin etta ne olivat jaaneet junaan ja koska olin ilmeisesti laittanut ne muovipussiin, oli pussi laitettu suoraan roskikseen katsomatta mita siina oli. Kavin kysymassa Lime Streetin siivojilta oliko juna viela laiturilla mutta ei ollut ja kun seuraavana aamuna niita ei loytynyt aseman loytotavaratoimistostakaan oli kevyen humalan hinta hyvien kasineiden ja pipon menettaminen.

Aamulla paata sarki jonkin verran mika oli yllatys silla enhan ollut juonut edellisena iltana kovinkaan paljoa. Burana kuitenkin auttoi joten yhdessa aamiaispatonkien ja junanukkumisen avulla olin suhteellisen freesissa kunnossa saapuessani Wolvesiin. Asema on aika lahella Molineuxia joten lahdin hakemaan lippuani ja suunnittelin bongaavani forumisti Deden. Lippua noutaessani kuulin takanani tuttua kielta ja huomasin etta 6-8 henkinen suomalaisseurue oli myos noutamassa pilettejaan. Sovin tapaamani heidat lahipubissa myohemmin kunhan olen ensin tavannut Deden. Loysinkin hanet melkein heti saamieni tuntomerkkien perusteella joten lahdimme jatkamaan matkaamme Wanderer-pubiin jonne suomalaisten olivat suunnanneet. Ottelun alkuun oli pari tuntia ja se meni mukavasti rupatellessa ja Strongbowia nauttiessa. N. puoli tuntia ennen pelin alkua porukka lahti stadionille ja itse ajattelin seurata heita mutta ensin piti kayda WC:ssa. Vessareissulla onnistuin hajottamaan vyoni ja mietin etta mitenkahan loppureissu sujuu kun ei uutta vyota loytynyt matkatavaroista. Ajattelin etta Liverpoolista sellainen viimeistaan loytyisi ja kun housut eivat ole loysaa mallia muutenkaan niin kylla ne pysyivat saadyllisella korkeudella ilmankin. Jonottaessani stadionille mietin etta saakohan kameran talla kertaa vieda sisalle. Huomasin kieltomerkinnan hieman ennen kuin olin menossa sisaan, mutta talla kertaa allekirjoittanutta ei onneksi tarkastettu joten saatoin vieda kameran sisalle stadionille.

Pelin alku oli kotijoukkueen kannalta murheellinen, silla vaikka molemmat saivat luotua kohtuuhyvia paikkoja, oli Swansea se joka iski maalit. Etenkin toinen maali oli hieno: Swansea piteli palloa keskialueella pyoritellen rauhallisesti ja saaden kotiyleison buuaamaan raivokkaasti. Wolvesin vasen pakki hermostui ja lahti haastamaan aggressiivisemmin pallollista pelaajaa jolloin Swansea iski nopeasti, pallo tyhjaan tilaan ylosnousseelle oikealle laiturille ja nopealla iskulla pallo keskelle Danny Grahamille jolla oli helppo tyo siirtaa pallo nuottaan. Tama oli liikaa joillekin kotijoukkueen kannattajille jotka lahtivat kotia ja ne jotka eivat lahteneet alkoivat laulaa Mick McCarthylle "Sacked in the morning"-laulua. Puoliajalla kuuntelin paikallisten keskusteluja ja liki jokainen oli sita mielta etta managerille on annettava pelin jalkeen kenkaa, tappioputki oli venymassa kuuden ottelun mittaiseksi ja jotain piti tehda.

Toisella jaksolla mikaan ei viitannut siihen etta Wolves saisi tasoituksen, pelinrakentelu oli heikkoa ja etenkin vaihdot saivat kotiyleison entista enemman raivoihinsa, kun laiturit Jarvis ja Hammill otettiin sivuun. Swansea sen sijaan sai luotua jonkin verran paikkoja jonka kuitenkin Hennessey sai torjuttua pitaen joukkueen mahdollisuudet viela naennaisesti elossa. Sudet kuitenkin saivat viela toivonkipinan kun kulman jalkitilanteesta Doyle kavensi. Tama heratti horroksessa olleen kotiyleison ja joukkueen sen verran tehokkaasti etta pari minuuttia myohemmin pallo oli hyvan hyokkayksen paatteeksi uudelleen Swansean verkossa kun Jamie O'Hara huudatti kotiyleisoa komealla laukauksella. Lopussa susilla oli viela mahdollisuudet ottaa taysi pistepotti mutta Milijasin (?) laukaus painui hieman maalin ohi ja ehka se olisikin ollut enemman mita kotijoukkue olisi lopulta ansainnut. Pelin jalkeen juttelin Deden kanssa vahan aikaa ennen kuin lahdin etsimaan asemaa. Pienen kiertokavelyn jalkeen olinkin siella ja lahdin takaisin Liverpooliin, jossa odotti paivan paaottelu, Liverpool-Norwich. Asemalle saapumisen jalkeen piti kuitenkin kayda Lime Streetin vastapaisessa ostoskeskuksessa vyo-ostoksilla. Kauppa loytyi nopeasti ja kun Anfieldille suuntaavien bussien lahtopaikka oli melkein vieressa, paasin paikalleni juuri sopivasti ennen pelin alkua.

Olen kaynyt aiemmin kuusi kertaa Anfieldilla ja minulla on ollut sen verran hyva tuuri etta niista kerroista viitena on paikkani ollut Kopissa. Talla kertaa paikkaa ei Kopista irronnut, vaan Paddockista rivilta seitseman. Joten perspektiivi seuraamisen suhteen oli erilainen. Oman leimansa siihen toi myos se, etta paikka oli varsin lahella vierailevan Norwichin kannattajia jotka pitivatkin huolta ottelun tunnelmasta. Ennen pelia Kop teki nayttavan mosaiikki-tifon jossa luki JFT96 (Justice for the 96) ja koko stadion chanttasi laulua voimakkaasti. Valitettavasti ne olivatkin melkein ainoat aanet joita kotijoukkueen kannattajilta kuului. Pari kertaa Main Standin kulma innostui jonkinlaista kannustusta yrittamaan mutta Kop oli taysin hiljaa. Sen sijaan Norwichin kannattajat olivat aanessa koko ajan ja he kuittailivatkin aiheellisesti "Where's you famous, where's you famous, where's you famous atmosphere?!" Samaa ihmettelin itsekin, silla aanta ei juuri lahtenyt vaikka etenkin alku lupasi Liverpoolille murskavoittoa, paikkoja oli paljon, mutta maalipuiden kolistelua lahemmaksi ei paasty. Jaksoin lopulla kuitenkin ansaittu johtomaali saatiin Bellamyn toimesta ja huojentunut kotiyleiso paasi tauolle johtoasemassa ja usko voittoon oli korkealla, eihan Norwich kuitenkin avausjaksolla saanut montaakaan paikkaa.

Toisen jakson alussa Suarez naytti taitojaan mutta valitettavasti viimeistely-yritys osui tolppaan. Suarez oli muutenkin esilla hyvassa ja pahassa ja pakko myontaa etta niin taitava kuin se mies onkin, on han myos uskomattoman arsyttava kun han sukeltelee ja levittelee tilanteen jalkeen kasiaan. Osa selvistakin rikkeista jaa nykyaan viheltamatta Suarezin hankkiman maineen takia, mutta siita han ei voi syyttaa muita kuin itseaan. Ja kun Liverpool ei osunut oli Norwichin vuoro iskea. Laidalta tulleeseen keskitykseen Reina tuli varsin huolimattomasti ja hieman aiemmin vaihdosta peliin tullut Grant Holt paasi yllattamaan ja iskemaan puolustajan ja Reinan valista paallaan pallon pompeliin saaden vieraskannattajat ekstaasiin. Toinen jakso oli Liverpoolilta varsin heikkoa ja kun Norwichkaan ei varsin hyvasta pallonhallinnastaan huolimatta saanut kuin yhden hyvan tilanteen aikaan oli tasapeli tosiasia. Aivan jakson lopulla ja lisa-ajalla Liverpoolilla oli tosin muutama loistopaikka kolmen pisteen hankkimiseen, etenkin Andy Carrollin epaonnistunut pusku 7-8 metrista jai harmittamaan, kuten hetkea myohemmin nahty Suarezin volleyn jonka Norwichin maalivahti John Ruddy torjui loistavasti. Loppuvihellyksen kaikumisen jalkeen Norwichin kannattajat olivat erittain tyytyvaisia lopputulokseen kun taas kotijoukkueen kannattajat olivat hieman pettyneita loppuhetkien tuhlattujen tekopaikkojen vuoksi.

Suuntasin pelin jalkeen Parkkiin johon tulikin muutamia suomalaisia. Joimme heidan kanssaan yhdet, mutta sen jalkeen paatimme suunnata etsimaan vapaata taksia. Hieman yli puoli tuntia pelin paattymisen jalkeen sellaista ei taatusti voi loytya Anfieldin lahistolta joten paatimme lahtea kavellen keskustaan pain. Ehdimme kavella ehka n. kilometrin kun vapaita takseja alkoi nakymaan ja suuntasimmekin mittarilla kaupungin ytimeen. Lahdimme etsimaan hyvaa pubia josta saisi myos ruokaa ja seurueessamme ollut suomalainen, Liverpoolissa asuva nainen ehdotti erasta Wetherspoonin pubia. Olen aiemmin suhtautunut hieman varauksellisesti ketjupubeihin, mutta taman suhteen taytyy myontaa etta ennakko-odotuksiin nahden kyseessa oli erittain laadukas paikka juomavalikoiman osalta. Real Cidereita loytyi useampaakin merkkia ja myos pullotarjonta oli varsin laadukasta. Ja kun ruokakin oli hyvaa niin pitanee kayda siella uudestaankin. Myos seura oli mainiota, eras rovaniemelainen herrasmies oli todellinen tarinaniskija ja aika meni seurassa kuin hujauksessa. Miesporukka lahti kuitenkin jossain vaiheessa pois mutta heidan tilalleen tuli suomalaisnaisen englantilainen miesystava jonka kanssa rupattelimme n. tunnin ennen kuin he lahtivat kotiinsa ja mina hostellille. Matkalla hostellille ajattelin kuitenkin kayda viela kerran tutuksi tulleessa Ship & Mitressa ja sinnehan ne askeleet tietenkin suuntasivat. Hyvasta siiderivalikoimasta loytyi laadukkaita vaihtoehtoja ja ehdin nauttia yhden tayden pintin ja yhden puolikkaan ennen kuin he sulkivat ovensa. Kavin sen jalkeen viela yhdessa karaokebaarissa, lahinna katsomassa Sky Sportsilta lauantain alasarjaotteluiden maalikoostetta ennenkuin suuntasin kebabpaikan kautta hostellille. Kebabpaikassa joku aineissaan ollut narkkari oli aiheuttaa pienimuotoista hamminkia mutta onneksi han suuntasi pois ennenkuin oikeastaan mitaan ehti tapahtua. Hostellilla huoneessani porukka ei ollut onneksi ehtinyt viela nukkumaan, huonetovereinani olevat kaksi teksasilaismiesta lahtivat etsimaan pubia jossa he voisivat katsoa Baseballin World Seriesin kolmannen ottelun jossa ilmeisesti Dallasin joukkue pelasi. Muut huonetoverit koostuivat kolmesta newcastlelaismiehesta joiden kanssa oli mukava jutella ennen kuin uni vei voiton. Humalaisten miesten juttujen aiheita ei ole vaikea arvata: Jalkapallo, alkoholi ja naiset. Kaikki olimme juovuksissa ja heissa olisi totisesti ainesta forumisteiksi, hekaan eivat olleet loytaneet yrityksista huolimatta naisseuraa.

Kello on sen verran paljon etta taidan menna nukkumaan, joten jatkan stooria huomenna tai viimeistaan tiistaina kun olenkin jo koti-Suomessa.

[terwari]

Sunnuntaiaamuna herätys oli vielä varhaisemmin kuin edellisenä päivänä, sillä minun piti nousta ylös viimeistään puoli kahdeksalta. Koska olin jo päivällä tiedostanut että illalla saattaa tulla nautittua tuoppi jos toinenkin, olin pyytänyt isääni soittamaan minulle herätyksen koska en luottanut puhelimessa olevan herätyskelloni tehoon. Keskivahvasta humalatilasta huolimatta (tai ehkä siitä johtuen) sisäinen kelloni herätteli minua muutaman kerran ennen kuin nousin ylös seitsemän aikoihin. Ennen nukkumaanmenoa nautittu burana oli tehnyt tehtävänsä eikä pääkipua ollut ja ainoat merkit edellisillan nautintoaineiden nauttimisesta oli pöhnäinen olo.

Kukaan täysijärkinen ei herää sunnuntaiaamuna ennen kahdeksaa ja sen kyllä huomasi kun kävelin Lime Streetille. Hatters-hostellilta sinne on vajaan 10 minuutin kävelymatka ja sinä aikana näkemäni ihmiset voidaan laskea yhden käden sormilla vaikka matka kulkeekin vilkkaalla kadunpätkällä. Lime Streetillä oli jonkin verran porukkaa ja junaankin tuli aika hyvin porukkaa vaikka lähtöaika oli 8.15. Sen verran täytyy ihmetellä että Evertonin kannattajia ei ainakaan fanipaidoista päätellen näkynyt lähtölaiturilla ensimmäistäkään vaikka heillä oli samana päivänä vierasottelu Lontoossa joka alkoi jo 13.30. Junamatka meni aamiaista syöden ja nukkuen, joka oli pikemminkin pilkkimistä unen ja hereilläolon rajamailla. Juna oli Lontoossa muutaman minuutin etuajassa mikä sopi hyvin sillä aikaa ei ollut tuhlattavaksi. Ensin piti mennä Piccadilly Circuksella olevaan hostelliin kirjautumaan sisään ja viemään tavarat, jonka jälkeen otin suunnan kohti Emirates Stadiumia.

Alunperin Arsenal-Stoken piti olla päivän ainoa otteluni, koska olin varma etten pysty saamaan lippua QPR-Chelseaan, joka oli itselleni päivän pääottelu. Kun sen sitten perjantaina onnistuin saamaan piti suunnitelmaa muuttaa jonkin verran. Tiesin etten ehdi Arsenalin asemalta millään Loftus Roadille jos katson ottelun loppuun, joten päätin että lähtöä Emiratesilta on jonkin verran aikaistettava.

Saapuessani Islingtoniin minun piti ensimmäiseksi löytää lipputoimisto josta saisin noudettua varaamani lipun päivän otteluun. Se olikin helpommin sanottu kuin tehty, sillä kävin muutamalla eri lipunmyyntipisteellä ennen kuin löysin oikean paikan josta lippuni löytyi. Menin välittömästi sisälle, katselin paikkoja ja ostin hieman evästä sillä enhän ollut ehtinyt syödä päivänä aikana kuin pari paninia junassa. Kenellekään ei liene varmaan mikään yllätys että Emirates oli palveluiden ja tilojen puolesta ylivoimaisesti paras ja toimivin stadion jossa olen koskaan ollut. Siitä todella huomaa että kyseessä on moderni stadion joka täyttää täydellisesti nykyajan vaatimukset oheispalveluiden toimivuuden suhteen.

Olin Arsenalin lipputoimistolle ilmoittanut että tykkään katsoa otteluita aika korkealta mutta en minä nyt ihan sitä tarkoittanut mitä sain. En ole koskaan katsonut ottelua siitä perspektiivistä, väittäisin että stadionin tornista pelin katsominen tuntuisi suunnilleen samalta. Ja yläpuolellani oli vielä kymmenen penkkiriviä! No, sainpahan kentästä ainakin hyvän kokonaiskuvan. Pelistä itsestään en liiemmin kerro, moni näki sen taatusti TV:stä. Stoken kannattajaporukka oli samalla puolen katsomoa joten siitä ei näkynyt kuin pieni osa joka oli lähinnä Arsenalin kannattajia. Ja heitä olikin mielenkiintoista seurata, nuoret miehet kuluttivat enemmän aikaa Arsun kannattajille vittuiluun ja heidän katsomiseensa kuin itse peliin. Ja etenkin kun Crouch puski maaliviivalta tasoituksen saivat he valtavasti lisää vettä myllyynsä. Tunnelma ottelussa oli aivan OK, välillä koko katsomo innostui kannustamaan kotijoukkuetta ja Stoken fanit pitivät myös jonkin verran ääntä.

Itselläni oli koko pelin ajan vähän vaisuhko fiilis, sillä koko ajan päässä takoi ajatus siitä kuinka haluan ehtiä ajoissa Loftus Roadille. Päätin sitten varmistaa asian ja lähdin jo puoliajalla Emiratesilta kulkemaan. Kyllähän se vähän harmitti, olihan kuitenkin maksanut lipusta 53 puntaa, mutta kun tarjolla oli suosikkijoukkueen kauden ottelu painoi se vaakakupissa paljon enemmän kuin tuikitavallinen Valioliigapeli. Arsenalin metroasema oli todella hiljainen ja yhdellä metrovaihdolla pääsin oikeaan junaan ja jäin pois Shepherds Bushin asemalla enkä White Cityssä kuten tavallisesti. Lippuni oli nimittäin Ellerslie Roadilla ja toisekseen matkalla Shepherds Bushilta stadionille on enemmän pubeja kuin välillä White City-Loftus Road. Ja koska pelin alkuun oli vajaa tunti aikaa ehdin käydä The Greenissä juomassa yhden Old Rosien ennenkuin suuntasin stadionille. Sinne kävellessäni jouduin kulkemaan samaa matkaa Chelsean kannattajien kanssa ja kovastihan nuo meteliä pitivät.

Mutta niin piti Ärrien fanitkin. Olin onnekseni saanut paikan R-katsomosta jossa äänekkäimmät kannattajat pitävät majaansa. Paikkani oli hieman sivussa ytimestä, mutta vaikka stadion oli loppuunmyyty sain hivutettua itseni lähemmäs keskipistettä. Sen huomasi mm. siitä että katsomonosassa porukka seisoi koko ottelun vaikka muualla istuttiin. Tunnelma oli katossa jo ennen alkuvihellystä ja pilkkalaulut paikallisvihollista kohtaan raikuivat todellisella tunteella ja kun alkuvihellys kajahti kattila alkoi kiehua yhä hurjemmalla paineella.

Ja kymmenen minuutin kohdalla tapahtui sitten räjähdys. Suoraan sanottuna kontakti josta pilkku tuli, näytti ainakin omalle paikalleni varsin heppoiselta josta en välttämättä itse olisi viheltänyt rankkaria. Minä eikä kukaan muukaan kuitenkaan valittanut kun pallo vietiin pilkku ja pallon taaksi asteli rikottu Helguson. Jännitys väreili käsinkosketeltava ilmassa ja kun Helgi pisti pallon varmasti verkkoon oli tuloksena vulkaaninen purkaus lehtereillä. Porukka huusi, hyppi ja tuikituntemattomat miehet halasivat ja löivät ylävitosia toisilleen kun Ärrät siirtyivät 1-0-johtoon.

Meno oli aivan mieletöntä. Tuntui että keskikatsomotkin ja yleensä hyvinkin seesteinen South Africa Roadin katsomonosa oli myös kovassa iskussa ja kaikesta huomasi että kyseessä on kauden tärkein ottelu jota fanit ovat odottaneet kauan. Chelsean kannattajat pitivät varmasti myös ääntä mutta eipä sieltä kuulunut pihaustakaan kun huuto oli jatkuvaa ja äänekästä. Itsekin luonnollisesti lauloin täysin palkein, onhan nuo chäntit tulleet vuosien varrella aikamoisen tutuiksi. Edessäni oli arviolta n. 40-vuotias mies joka oli tullut peliin kahden poikansa kanssa. Vanhempi poika oli arviolta 13-14 ja nuorempi 7-8. Poikien läsnäolo ei kuitenkaan hiljentänyt miestä vaan hän karjui solvauksia Chelsealle siinä missä muutkin ja nuorempi poikakin seurasi ajoittain isänsä esimerkkiä. Hymähdin hiljaa ja ajattelin että seuraviha paikalliskilpailijaa kohtaan iskostetaan uuteen sukupolveen jo nuorella iällä.

Tunnelma pysyi hurjana koko puoliajan ja bensaa liekkeihin tuli kahden ulosajon myötä joista etenkin Bosingwan ulosajo näytti kyllä kohtuuttoman kovalta ratkaisulta. Drogban tapaus oli sen sijaan täysin selvä, kahden jalan tappotaklaus ei jättänyt tuomarille vaihtoehtoja. Täytyy myös ihmetellä miksi Drogba meni tekemään sellaisen taklauksen keskialueen tilanteessa ja etenkin siinä vaiheessa jossa yksi oman joukkueen pelaajista oli jo ajettu ulos. Kun puoliaika koitti oli ääneni jo aika lailla finaalissa ja mietin että tilanne näyttää liiankin hyvältä. Kahden miehen ylivoimasta huolimatta en uskaltanut vielä tuudittautua varman voiton tunnelmiin.

Eikä siihen ollut aihettakaan. Alivoimaisuudestaan huolimatta Chelsea loi jakson vaarallisemmat paikat. Kyllähän Ärrätkin pääsi moneen otteeseen tulemaan varsin vapaasti molemmilta sivustoilta, mutta syöttöpeli ja viimeistely olivat heikolla tasolla. Onneksi sentään puolustus pääsi blokkaamaan Chelsean ratkaisuyritykset varsin hyvin ja viimeisenä lukkona Paddy Kenny teki muutaman tärkeän torjunnan. Tunnelma oli edelleen korkealla, itse en kyennyt laulamaan niin paljoa kuin avausjaksolla mutta muutoin olin kyllä täydellä sydämellä mukana. Ja kun viiden minuutin lisäajan jälkeen Chris Foy puhalsi ottelun päättyneeksi oli mentaalinen, kollektiivinen multiorgasmi tosiasia. Koko yleisö vieraspäätyä lukuunottamatta oli haltioissaan, ensimmäinen Valioliigaottelu Chelseaa vastaan 15 vuoteen oli päättynyt voittoon ja "West London is ours!"-laulut raikuivat vielä pitkään pelin jälkeen Loftus Roadin ympäristössä ja pubeissa. Kokonaisuutena voi sanoa että ottelu oli yksi elämäni huikeimpia kokemuksia pitkällä urallani futiksen parissa, todella hienoa että matkan ensimmäinen (Liverpool-ManU) ja viimeinen (QPR-Chelsea) peli pitivät sisällään hetkiä jotka eivät unohdu koskaan. Nämä ottelut ovat sellaisia joiden johdosta jaksaa kokea niitä tuskan ja surun hetkiä joita jalkapallofanin elämässä tulee aivan liikaa kuten kaikki tiedämme.

Pelin jälkeen lähdin etsimään pubia jossa voisin nauttia muutaman voitonmaljan. Green oli varma valinta, mutta pääsin tiskille oli siellä ilmoitus että tarjolla oli teknisten ongelmien johdosta vain muutamaa eri olutmerkkiä eikä siideriä laisinkaan! Paikka oli muutenkin niin täynnä että hyvästä tunnelmasta huolimatta ajattelin siirtyä naapuripubiin, Detectors Weldiin. Siellä kuitenkin matka tyssäsi ovelle sillä ottelupäivinä sisälle pääsivät vain jäsenet ja kausikortin haltijat. En jaksanut lähteä etsimään muita pubeja vaan lähdin etsimään ruokapaikkaa sillä nälkäkin alkoi vaivata. Uxbridge Roadilla on valtavasti etnisiä ruokapaikkoja kuten myös pikaruokapaikkoja ja kun eteen tuli thai-/kiinalainen buffetpaikka päätin mennä sisään. Sisälle mennessäni huomasin että kyseessä oli vegaaninen ravintola mutta ajattelin että täytetään sitten vatsa kasvisruoalla, pari vuotta aiemmin oli em. kaltaisesta paikasta ollut varsin hyviä kokemuksia. Tosin ihmettelen kyllä miksi paikka kutsuttiin sillä nimellä, kyllähän siellä kanaa oli tarjolla. Ahtasin itseni niin täyteen kuin vain oli mahdollista ja lähdin vyörymään kohti metroasemaa ja Lontoon keskustaa. Hyppäsin pois Oxford Streetillä ja kiertelin ympäri keskustan kortteleita. Sohonkin kulmilla tuli käytyä mutta eipä sitäkiään voi enää minään synnin kehtona pitää, muutamassa korttelissa oli strippariklubeja, thaihierontoja ja ovia joissa lukee "model" eli maksullista seksiä mutta varsin vähänlaisesti jos ajattelee että kyseessä on suurkaupunki. Toisaalta kävellessäni alueen ohi minulle tultiin tarjoamaan 40 punnalla täysihoitoa mutta kieltäydyin kohteliaasti ja lähdin hostellivisiitin kautta huomattavasti mielenkiintoisempaan kohteeseen: Charing Crossille ja The Harp-nimiseen pubiin.

Matkalla oli tullut koettua monta hyvää pubia ja tiesin kyllä että Harp on yksi niistä, tuskin ihan mitättömillä perusteilla sitä olisi valittu vuoden 2010 pubiksi Englannissa Camran toimesta. Mutta en minäkään uskaltanut odottaa millainen keidas olisi kyseessä. 12 erilaista Real Cideria! 12! Aikaa oli vähänlaisesti sillä pubi lopetti tarjoilun jo puoli yhdentoista aikoihin mutta muutamaa siideriä ehdin sentään testaamaan. Paikka oli hyvin rauhallinen, ei musiikkia eikä bilemeininkiä, tunnelmasta pitää huolen ihmisten keskustelu ja siellä voi hyvin keskittyä olennaiseen eli hyvästä juomasta nauttimiseen. Tulen takuuvarmasti käymään Harpissa toistekin kunhan seuraavan kerran Lontooseen menen. Liian aikaisen sulkemisajan johdosta lähdin hetkeksi kulkemaan Leicester Squaren ja Chinatownin ympäristöön mutta aika pian lähdin hostellille nukkumaan.

Eilen olikin sitten kotimatkan aika, kävin kiertelemässä kaupunkia, ostamassa muutaman tuliaisen jonka johdosta päädyin viisikerroksiseen lelukauppaan Hamleysiin joka olisi varmasti paratiisi jokaiselle lapselle ja painajainen aikuisille. Ennen kentälle lähtöä kävin vielä syömässä hostellin vieressä olevassa Maharaja-ravintolassa jossa sain todella hyvää intialaista ruokaa lounashinnalla, kolmen ruokalajin ateria maksoi vain 9.99. Juomani tosin korotti hintaa jonkin verran. Gatwickiin suuntasin hyvissä ajoin ja kun lentokin oli ajoissa olin kotona jo yhden tienoilla.

Voin sanoa että reissu oli jälleen kerran todella onnistunut, monta hienoa ottelua tuli nähtyä ja monessa upeassa pubissa vierailtua. Ja seuraava matka on jo tiedossa, suuntaan maaliskuussa saarille seuraavan kerran. Silloin tulee tehtyä vähän lyhyempi trippi, alle viikon mittainen.

[Leyton Orient]

Hienoa raporttia, näitä on ilo lukea!

[Litti]

Kunnon lutuurimatkailua! Hyvin välittyi matsien fiilis rapoa lukemalla. 53 punnan matsista poistuminen puoliajalla särki sydämeni Ja vielä yksityiskohta että englantilaiset siiderit on kyllä hienosti nimettyjä tyyliin Old Rosie mutta ei se täysin kuiva maku mikään häävi ole.

[Dede]

Ilmeisen fantastinen reissu jälleen, ja olihan tuo Ärrien peli aika huikea lopetus viikon reissaamiselle. Erittäin kattava raportti, jossa on paljon hyödyllistä käytännön tietoa reissaamisesta.

Oli mukava tavata

[Lounasseuralainen]

Terwari osoittaa hienosti miten yksniittisellä peräänantamattomuudella, siiderillä ja buranalla saadaan aikaan elämää suurempia kokemuksia. Noilla muistoilla sinnittelee pitkänkin talven melko vaivatta!

[Spili]

Ja seuraava matka on jo tiedossa, suuntaan maaliskuussa saarille seuraavan kerran.

Ylös pikaista jatkoa odotellessa

[terwari]

Ja jatkoa tosiaan seuraa sillä huomenna lennellään jälleen kohti Englantia. Tällä kertaa ei ole varaa aiempien reissujen kaltaiseen kymmenen päivän matkaan vaan täytyy tyytyä vajaaseen viikkoon. Eiköhän siinäkin ajassa ehdi kuitenkin livefutiksen nälän tyydyttää varsin tehokkaasti. Peliohjelma on seuraavanlainen:

3.3 Liverpool-Arsenal
4.3 Newcastle-Sunderland
5.3 Dundee Utd-Inverness
6.3 Oldham-Scunthorpe
7.3 West Ham-Watford

Eli jos aiemmillakin kerroilla on tullut rautateillä liikuttua varsin paljon niin nyt mennään sen suhteen järjettömälle tasolle. Matka ulottuu ensimmäistä kertaa myös Skotlantiin asti, pitäähän siellä käydä katsomassa onko meno siellä tosiaan toista kuten jo ykkösfoorumilla aikoinaan moneen otteeseen hoettiin. Tiistaina suuntana on Boundary Park, olen jo moneen otteeseen ajatellut käydä Oldhamin ottelussa ja kun nyt on vielä mahdollisuutena nähdä kenties viimeistä kertaa Kosovon härkä livenä niin eihän tällaista mahdollisuutta saa jättää käyttämättä.

Ja raporttia tulee tähän topikkiin aina kun luppoaikaa junailun, otteluiden ja pre-&aftermatch-pinttien kumoamiselta jää. 

[Dunderton]

Mihin aikaan ja minne lennät?

edit: OK. Väärä aika, väärä lentokenttä, väärä lentoyhtiö. :/

[terwari]

Mihin aikaan ja minne lennät?

Gatwickiin klo 17.15 Norwegianilla.