Ia
Poissa
Suosikkijoukkue: KTP, PeKa, Çaykur Rizespor
|
|
: 23.03.2008 klo 12:16:32 |
|
Mielestäni kisajärjestelyt ja aiheeseen liittyvä matkailu ansaitsevat oman topicin. Asiaan kuuluvia aiheita ovat ehdottomasti: -miten stadionit ja muut järjestelyt onnistuvat -miten turistin kannattaa toimia Etelä-Afrikassa -miten otteluohjelma aikanaan muodostuu -omakohtaista kokemusta Etelä-Afrikasta -turvallisuus. Rikollisuus rehottaa, liikenne on vaarallista, sähkö ja hiv löytyy lähes joka kolmannelta Meikäläinen voi kertoa sen verran, että olen juuri saapunut takaisin Suomeen. Parhaiten sen huomasi siitä, että Etelä-Afrikassa jalkapallosta puhuttiin kaiken aikaa, mutta täällä lehtiä saa tutkia mikroskoopilla, jos haluaa löytää jalkapallouutisia. Ilokseni voin kertoa, että kisojen läheisyys vaikuttaa jo koko maan yhteiskuntaan. Kisoista halutaan menestyksekkäät, ja tällä kertaa varsin eripurainen maa näyttää harvinaisen yhtenäiseltä. Etelä-Afrikka on jo valmiiksi maanosan länsimaisin maa ja ponnistelu kisojen eteen takaa sen että maa tulee selviytymään haasteesta kunnialla. Se että kulissit saadaan kuntoon, ei kuitenkaan poista maan todellisia ongelmia. Etelä-Afrikkaa vaivaa joukko työttömyys, mikä ajaa ihmisiä rikollisuuteen. Tällä hetkellä rikos kannattaa, ja Etelä-Afrikassa tehdään väestömäärään suhteutettuna eniten omaisuus- ja henkirikoksia maailmassa. Poliisilla on meneillään suuroperaatiota rikollisuutta vastaan. Toinen paha ongelma on sähkön tuotannon kriisi; sähköä tuotetaan vahemmän kuin kulutetaan. Hiv ja aids epidemia ovat myös räjähtämässä käsiin. Nykyinen valtiojohto on kääntänyt selkänsä ongelmalle, eikä maan presidentin Thabo Mbekin vähintäänkin välinpitämätön asenne helpota asiaa. Maan liikennekulttuuri ei myöskään ole hyvä ja kuolonkolarit ovat jokapäiväisiä. Tähän tavallinen suomalainen tosin on tottunut vieraillessaan itänapuurissa tai välimeren ympäristössä. Ylimääräisiä sydämmen tykytyksiä ja läheltäpiti-tilanteita on kuitenkin luvassa. Valitettavaa kyllä jokunen kisaturisti tullee menettämään liikenteessä henkensä. Tärkein asia jalkapallon kannalta on kuitenkin se, että kisajärjestelyt ovat varsin hyvällä mallilla. Minulla oli aikaa käydä kahden stadionin rakennustyömaalla. Port Elizabethin 50 000-paikkainen stadion on rakenteilla kävelymatkan päähän keskustasta. Stadionin ympärille rakennettava puisto tekojärvineen oli jo lähes valmis. Stadion oli jo noussut paikoilleen ja rakentaminen oli siirynyt stadionin sisäosien, katsomoiden sosiaalitilojen ja erilaisten yksityiskohtien rakentamiseen. Kapkaupungin 75 000-paikkainen stadion tulee kaikkein hienoimmalle paikalle. Stadion on jo noussut "harjakorkeuteensa" Oceanview pointin kaupungin osaan. Stadion sijaitsee Atlantin rannalla kaupungin hienoimmalla paikalle, josta voi nähdä sekä korkealle pöytävuorelle että kauas Robben Islandille eli saarelle, jossa Etelä-Afrikan vapauden symboli Nelson Mandela vietti suurimman osan kahdestakymmenestä seitsemästä vankilavuodestaan. Toivon, että tämä avaa keskustelun tulevasta kisaisännästä ja kisoista. Kisoihin on toki aikaa vielä kaksi vuotta, mutta puoliksi eteläafrikkalaisena(ja puoliksi suomalaisena) en voinut vastustaa kiusausta avata keskustelua. Etelä-Afrikalle
|
|
« Viimeksi muokattu: 16.01.2009 klo 08:31:08 kirjoittanut Ia »
|
|
|
|
|
Tomba
Poissa
|
|
Vastaus #1 : 23.03.2008 klo 12:25:18 |
|
Hyvä avaus, hyvä topic. Toisinaan Internetistä löytää uutisointia liittyen järjestelyihin. Tässä yksi: Etelä-Afrikka sijoittaa miljardeja 2010 MM-kisoihin 18.03.2008 18:07 Etelä-Afrikan urheiluministeriön mukaan maa käyttää yli 30 miljardia randia (n. 2,4 miljardia euroa) jalkapallon MM-turnauksen järjestämiseen vuonna 2010. - Tämä näyttää, että olemme täyttäneet kaikki antamamme lupaukset ja menneet niiden yli, urheiluministeri Mike Stofile kertoi tiistaina SAPA-uutistoimistolle. Kaksi kolmannesta summasta on jyvitetty uusien stadionien rakentamiseen ja vanhojen remontointiin. Etelä-Afrikka haluaa houkutella ensimmäisiin Afrikassa järjestettäviin MM-kisoihin lähes puoli miljoonaa vierasta. Villinä rehottavan rikollisuuden ohella suurimmiksi ratkaisua vaativiksi ongelmiksi kisoja ajatellen on nostettu viivästykset kisapaikkojen rakennustyömailla sekä maata riivaavan energiakriisin aiheuttamat sähkökatkot. Vuoden 2006 MM-kisat Saksassa nielivät isäntämaalta arviolta noin kuuden miljardin euron investoinnit. Noin kaksi miljoonaa ulkomaista kisavierasta samosi kisakuukauden aikana pitkin Saksaa. (MTV3-Reuters)Eihän tuossa sen kummempaa uutisointia ole avausviestiinkään nähden, mutta pistinpä nyt kuitenkin. Toivottavasti nämä järjestelyt toisivat uusia työpaikkoja Etelä-Afrikalle edes hetkeksi.
|
|
|
|
Luffe
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat!
|
|
Vastaus #2 : 23.03.2008 klo 12:31:46 |
|
E: -turvallisuus. Rikollisuus rehottaa, liikenne on vaarallista, sähkö ja hiv löytyy lähes joka kolmannelta
Etelä-Afrikka on yllättävän kehittynyt ja toivottavasti koko maailma huomaa myös en näiden kisojen myötä. Edellämainitut väitteet ovat siis rankasti yliampuvia. Pakko toivoa myös Afrikkalaisten joukkueiden nousujohteiselle suorittamiselle jatkoa, jospa vaikka nähtäisiin yksi joukkue välierissä Paikan status tulee kasvamaan kohinalla ja uusien työpaikkojen myötä toivottavasti myös muutoin tilanne paranee siellä.
|
|
« Viimeksi muokattu: 23.03.2008 klo 12:33:34 kirjoittanut Luffe »
|
|
|
|
|
suur-saksa
Poissa
|
|
Vastaus #3 : 23.03.2008 klo 12:39:20 |
|
Mielestäni kisajärjestelyt ja aiheeseen liittyvä matkailu ansaitsevat oman topicin. Asiaan kuuluvia aiheita ovat ehdottomasti:
-miten stadionit ja muut järjestelyt onnistuvat -miten turistin kannattaa toimia Etelä-Afrikassa -miten otteluohjelma aikanaan muodostuu -omakohtaista kokemusta Etelä-Afrikasta -turvallisuus. Rikollisuus rehottaa, liikenne on vaarallista, sähkö ja hiv löytyy lähes joka kolmannelta
No järjestelyissä hätätilassa käyttänevät apulaisia Fifan jäsenliitoista. Otteluohjelma taas on TV-vakiotavaraa ja sijoitetut maat ovat aina sijoitettuja. Tässä ei ole mitään ihmeellistä. Teoriassa Fifa voisi sulkea sijoitettujen reitit ennalta (viimeksi 1994) jos näyttäisi hankalalta hallita järjestelyjä muuten. Eli määrätä mihin lohkoon sijoitetut menevät, loput arvottaisiin siis korit 2.-4.
|
|
|
|
Ia
Poissa
Suosikkijoukkue: KTP, PeKa, Çaykur Rizespor
|
|
Vastaus #4 : 23.03.2008 klo 12:43:42 |
|
E: Etelä-Afrikka on yllättävän kehittynyt ja toivottavasti koko maailma huomaa myös en näiden kisojen myötä. Edellämainitut väitteet ovat siis rankasti yliampuvia. Pakko toivoa myös Afrikkalaisten joukkueiden nousujohteiselle suorittamiselle jatkoa, jospa vaikka nähtäisiin yksi joukkue välierissä Paikan status tulee kasvamaan kohinalla ja uusien työpaikkojen myötä toivottavasti myös muutoin tilanne paranee siellä. Siinä olet tosiaan oikeassa, että monilla on maasta tosiaan väärä kuva noiden tilastojen takia. Ei kaupungilla oloa tosiaan tarvitse pelätä vain tilastojen takia. Tilastot tarkoittavat vain sitä että todennäköisyys kohdata ongelmia on jonkunverran suurempi. Siinäkin olet oikeassa, että status kyllä nousee, kun tavallinen ennakkoluloinen jalkapalloturisti saapuu upeaan maahan ja viettää hienon loman.
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
|
Vastaus #5 : 28.07.2008 klo 22:36:53 |
|
Kickerissä oli juttua, jonka mukaan Etelä-Afrikan naapurimaat ovat tulossa innolla mukaan "talkoisiin", jos Etelä-Afrikan voimat eivät riitä, ja esim. osa stadioneista ei valmistu ajoissa. Sikäli näyttää siis hyvältä. Toisaalta yhden stadikan bygga on pahasti jäjessä, ja se on poistettu v. 2009 Confederations cupin listoilta. Viivästykset johtuvat kai enimmäkseen lakkoilusta.
|
|
|
|
Columbo
Poissa
|
|
Vastaus #6 : 29.07.2008 klo 02:35:05 |
|
Kuten jossain toisaalla aiemmin kirjoitin, ovat stadionit aika hyvin kuitenkin aikataulussa. Suurempi ongelma ilmeisesti ovat liikenne- ja kuljetusinfrastruktuurin parannukset, jotka eivät välttämättä ehdi kokonaan valmistua kisojen alkuun mennessä jos pieniäkin viivästyksiä tapahtuu.
|
|
|
|
Jari Sporttila
Poissa
|
|
Vastaus #7 : 30.08.2008 klo 13:31:34 |
|
Satuin oleskelemaan valta-osan viime vuodesta Etelä-Afrikassa, joten seurasin luonnollisesti kisajärjestelyjen edistymistä paraatipaikalla. Voinkin vakuuttaa, että ainakaan stadioneiden osalta ei homma jää kiinni. Kuten avausviestissä todettiin, Kapkaupungin uuden Greenpoint Stadiumin rakennustyöt ovat hyvällä mallilla ja näin on myös muualla maassa. Suurin ongelma onkin juuri rikollisuus sekä ennen kaikkea julkinen liikenne. Tai siis se, että sitä ei ole. Itse matkustelin luonnollisesti taksilla, mutta ymmärrättävästi kaikki eivät näin voi tehdä, jos turisteja saapuu maahan jopa satoja tuhansia samanaikaisesti.
|
|
|
|
konstru
Poissa
|
|
Vastaus #8 : 04.09.2008 klo 18:48:51 |
|
Satuin oleskelemaan valta-osan viime vuodesta Etelä-Afrikassa, joten seurasin luonnollisesti kisajärjestelyjen edistymistä paraatipaikalla. Voinkin vakuuttaa, että ainakaan stadioneiden osalta ei homma jää kiinni. Kuten avausviestissä todettiin, Kapkaupungin uuden Greenpoint Stadiumin rakennustyöt ovat hyvällä mallilla ja näin on myös muualla maassa. Suurin ongelma onkin juuri rikollisuus sekä ennen kaikkea julkinen liikenne. Tai siis se, että sitä ei ole. Itse matkustelin luonnollisesti taksilla, mutta ymmärrättävästi kaikki eivät näin voi tehdä, jos turisteja saapuu maahan jopa satoja tuhansia samanaikaisesti.
Tuli itse kanssa tuolla vietettyä reilu kuukausi viime vuonna ja stadion-työmaat näyttivät olevan jo silloin hyvällä mallilla, mutta perus-infra oli kyllä monin paikoin aika ränsistynyttä esim. PE:ssa. Lokaalit(valkoiset) oli suurin piirtein sitä mieltä, "ettei katuja ja viemäreitä täällä enää koskaan kuntoon laiteta ja tää kaikki on vaan showta hommien mennessä rullalle". Ja julkista liikennettähän oli runsaasti tarjolla, mutta kuka niihin minibusseihin viitsii mennä kun taksillakin pääsee. Vaikka minibusseja suositellaan Lonely Planetissakin kokeilemisen arvoiseksi, niin enpä tavannut ketään pidempäänkään maassa ollutta, joka niitä olisi esim. Kapkaupungin keskustassa uskaltanut/osannut käyttää. Taksarit naureskeli tulevia kisoja partaansa aina kun tuli puheeksi, kun epäilivät kanssa kisaturistien kuljettamisen aiheuttavan melkoisen kaaoksen ja tuohon on kyllä helppo yhtyä ellei julkisiin ja poliiseihin satsata todella paljon rahaa tässä vajaan parin vuoden aikana. Eikä kukaan oikein käyttänyt Kapissa sinänsä asiallisia juniakaan esim. helppoon turismoiluun Simons Townissa ja niistäkin tapaamistani tyypeistä jotka olivat kokeilleet pari oli ryöstetty siinä keskustan asemalla kirkkaassa päivänvalossa. Jonkin verran tuli käveltyä ympäri Kapkaupunkia päivänvalossa ja iltasella ja pari kertaa yritettiin puoliväsyneesti rullata todella huonossa hapessa olevien katunistien toimesta(pääsin juoksemalla pakoon), vaikka vartijoita ja poliiseja oli kaduilla melko paljon. En ihan heti lähtisi suosittelemaan E-Afrikkaa joidenkin resorttien lisäksi mihinkään lapsiperhematkailuun tai ylipäänsä kenellekään, jolla ei huumorintaju kestä nistien ja kuumottavien katuäijien seassa pyörimistä. Muutenhan se on mahtava maa
|
|
|
|
lasse11
Poissa
Suosikkijoukkue: itäinen taivas
|
|
Vastaus #9 : 06.09.2008 klo 09:21:17 |
|
Um:n matkustustiedote kesäkuulta. Tosin nuo ulkomaalaisvastaiset mellakat (eli ulkomaalaisten joukkomurhat) ovat alkaneet entistä pahempina nyt uudelleen. http://www.formin.fi/public/default.aspx?contentid=65400&nodeid=15735&contentlan=1&culture=fi-FIMatkustustiedotteet, 17.6.2008Etelä-Afrikka: matkustustiedote Etelä-Afrikka: Mellakat mustan väestön asuinalueilla rauhoittuneet, varovaisuus yhä tarpeen. Paljon rikollisuutta. Suomen suurlähetystö Pretoria, Etelä-Afrikka Toukokuun aikana puhjenneet ja koko maahan levinneet väkivaltaiset yhteenotot paikallisten asukkaiden ja naapurimaista tulleiden maahanmuuttajien välillä näyttävät toistaiseksi laantuneen. Tilanne on kuitenkin yhä tulenarka ja liikkumista mustan väestönosan asuinalueilla (townships) sekä suuria väenkokouksia tulee välttää. Rikollisuus Matkailun haittana on maan korkea rikollisuus. Ryöstöt, raiskaukset ja autokaappaukset ovat yleisiä. Matkailijan on syytä ulkona liikkuessaan olla jatkuvasti valppaana. Liikkumista yksin ja oudoilla alueilla erityisesti pimeän aikana tulee välttää. Myös autolla liikkuminen pimeän aikana kannattaa rajoittaa vain ehdottoman välttämättömään. Rahat, passi, arvoesineet ym. on syytä pitää lukitussa tilassa ja ulkona liikuttaessa lähellä kehoa. Ryöstöjä on esiintynyt myös Krugerin luonnonpuistossa, jota on yleisesti pidetty turvallisena alueena. Myös golf-kentillä on esiintynyt varkauksia, joten omaisuutta ei tule jättää hetkeksikään ilman valvontaa esimerkiksi golfkärryyn. Lentokentillä, varsinkin Johannesburgissa ja Kapkaupungissa erityinen varovaisuus on tarpeen. Matka- ja matkatavaravakuutuksen ottamista suositellaan. Poliittisilta oloiltaan maa on vakaa...."
|
|
|
|
|
|
Tomba
Poissa
|
|
Vastaus #12 : 23.11.2008 klo 17:53:59 |
|
Etelä-Afrikka ei säästele miljardeja MM-kisajärjestelyissä23.11.2008 17:07 Etelä-Afrikka aikoo sijoittaa 170 miljardia randia eli noin 13 miljardia euroa vuoden 2010 MM-jalkapallon kuljetusjärjestelmiin, liikenneministeri Jeff Radebe kertoi sunnuntaina. Etelä-Afrikkaan odotetaan MM-turnauksen mittaan arviolta 450 000 kisaturistia. Könttäsumma sisältää varoja lentokenttien ja tieverkon parannuksiin sekä uuden raitiovaunu- ja linja-autojärjestelmän luomiseen. Radeben mukaan varoilla saadaan aikaiseksi tyystin uusi kuljetusjärjestelmä, joka palvelee eteläafrikkalaisia pitkään MM-turnauksen jälkeenkin. - Meitä ajaa halu luoda Etelä-Afrikasta entistäkin houkuttelevampi kohde turisteille ja liike-elämälle. MM-turnaus toimii tässä liikkeellepanevana voimana, sillä meidän pitää täyttää Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan vaatimukset, Radebe kertoi. Juuri liikenneyhteydet ja ihmismassojen kuljettaminen paikasta toiseen ovat olleet yksi Fifan suurimmista huolenaiheista Etelä-Afrikassa. Etelä-Afrikka isännöi 2010 MM-turnauksen kymmenellä stadionilla yhdeksässä kaupungissa. (MTV3-STT-Reuters)
|
|
|
|
Tomba
Poissa
|
|
Vastaus #13 : 24.11.2008 klo 15:08:21 |
|
OT, mutta pistetään nyt tänne. Etelä-Afrikan MM-futisisännät pelkäävät turistikatoa24.11.2008 14:20 Maailmanlaajuinen talouskriisi koettelee arvokisojen järjestäjiä. Viimeksi pelkonsa pukivat sanoiksi jalkapallon 2010 MM-lopputurnauksen järjestäjät, jotka pelkäävät ulkomaisten kisaturistien äänestävän jaloillaan. Kansainvälisen jalkapalloliiton edustajat pelkäävät, että turistit jättävät Etelä-Afrikan MM-matkan väliin ja seuraavat runsaan puolentoista vuoden kuluttua järjestettävää lopputurnausta tv:stä kotisohvilta. Etelä-Afrikan MM-turnaukseen odotetaan ulkomailta noin 450000 vierasta. Järjestäjät eivät panisi pahakseen, jos Saksan, Italian, Hollannin ja Englannin kaltaiset jalkapallomahdit jatkavat MM-karsinnoissa voitokkaasti loppuun saakka. - Niiden maiden kannattajat tukevat omiaan aina voimakkaasti. Vaikka punnan ja euron arvo laskisi, näiden maiden kannattajille vaihtokurssi on edullinen, Danny Jordaan MM-järjestelykomiteasta sanoi. STT-TT Omasta mielestäni turha pelko.
|
|
|
|
Tomba
Poissa
|
|
Vastaus #14 : 15.12.2008 klo 21:45:54 |
|
Blatter: Etelä-Afrikalta ei viedä MM-kisoja15.12.2008 18:12 Jalkapallon seuraavan MM-lopputurnauksen järjestämisessä ei tarvita suunnitelma B:tä. Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan puheenjohtaja Sepp Blatter vakuuttaa, että kisat voidaan pitää suunnitellusti Etelä-Afrikassa vuonna 2010. - Etelä-Afrikan kisat ovat kuin oma lapseni. Olen unelmoinut 34 vuotta siitä, että Afrikka isännöi MM-lopputurnausta, Blatter kertoi maanantaina toimittajille Tokiossa. Fifa ja eteläafrikkalaiset kisajärjestäjät vakuuttivat, että lopputurnauksen alkaessa kaikki stadionit ovat kunnossa ja että kisavieraat ovat turvassa Etelä-Afrikassa. - Meillä on kisojen aikana 41 000 ylimääräistä poliisia partioimassa, sanoi kisojen järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Danny Joordan. (MTV3-STT-Reuters)
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
|
Louhikkokoskettaja
Vastaus #15 : 15.12.2008 klo 21:55:02 |
|
|
|
|
|
doppelgänger
Poissa
Suosikkijoukkue: Inter
|
|
Vastaus #16 : 16.12.2008 klo 18:39:00 |
|
Olosuhteiden rauhoittamisessa? Edellä ajanut auto siis sinkosi kadulta kiven, joka sattui lentämään Robsonin tuulilasin läpi ja suoraan äijän nuppiin. En tiedä mitä tekemistä tällä on olosuhteiden rauhoittamisen kanssa?
|
|
« Viimeksi muokattu: 16.12.2008 klo 18:41:12 kirjoittanut doppelgänger »
|
|
|
|
|
Lihis
Poissa
Suosikkijoukkue: Honakki, Suomen jalkapallon A-maajoukkue
|
|
Vastaus #17 : 16.01.2009 klo 00:25:18 |
|
Otsikko kuntoon.
|
|
|
|
Ia
Poissa
Suosikkijoukkue: KTP, PeKa, Çaykur Rizespor
|
|
Vastaus #18 : 16.01.2009 klo 08:32:26 |
|
Otsikko kuntoon.
Eihän se ole ollutkaan tuolla kuin kymmenen kuukautta. Noloa
|
|
|
|
Tomba
Poissa
|
|
Vastaus #19 : 26.01.2009 klo 12:10:40 |
|
500 päivää avauspotkuun - näin valmistuu Afrikan MM-pyhättöJulkaistu 26.01.2009 11:05 (päivitetty 11:08) Etelä-Afrikassa pelattavan jalkapallon MM-lopputurnauksen alkuun on tänään jäljellä tasan 500 päivää. Johannesburgissa sijaitsevan päästadionin rakennustyöt ovat parhaillaan kovassa vauhdissa. Soccer City -niminen jalkapallostadion on alkujaan valmistunut vuonna 1989, mutta kisaisännät kunnostavat sen perusteellisesti kansaiväliset laatuvaatimukset täyttäväksi. Kaksi vuotta sitten alkaneissa kunnostöissä on tällä hetkellä menossa julkisivun rakennus- sekä katsomopaikkojen asennusvaihe. Rakennustöiden on määrä valmistua vielä tämän vuoden puolella. Stadionin julkisivuun on haettu vaikutteita afrikkalaisesta keramiikkataiteesta. Johannesburgin stadionilla tullaan pelaamaan kaikkiaan kahdeksan MM-ottelua: avausottelu ja neljä muuta alkulohkon peliä, yksi toisen kierroksen kamppailu, yksi neljännesfinaali sekä loppuottelu. Kisoissa stadionin katsojakapasiteetti noin 95 000 henkeä. MM-otteluita pelataan Soccer Cityn lisäksi yhdeksällä muulla stadionilla, joista kolme on täysin uusia. Kisat pelataan 11. kesäkuuta - 11. heinäkuuta 2010. (MTV3) Hyvältä näyttää. Vielä 500 päivää...
|
|
|
|
|
Amado Guevara
Poissa
Suosikkijoukkue: Klubi
|
|
Vastaus #21 : 11.03.2009 klo 05:48:46 |
|
Ilmeisesti edes maailmantalouden lama ei ole vaikuttanut näiden stadionien (/suorituspaikkojen) rakentamiseen ja ennen kaikkea kisojen rahoituksen saamiseen, toisin kuin mikä tilanne on Lontoon ja Sotschin olympialaisten suhteen?
|
|
|
|
doppelgänger
Poissa
Suosikkijoukkue: Inter
|
|
Vastaus #22 : 11.03.2009 klo 07:26:00 |
|
Ilmeisesti edes maailmantalouden lama ei ole vaikuttanut näiden stadionien (/suorituspaikkojen) rakentamiseen ja ennen kaikkea kisojen rahoituksen saamiseen, toisin kuin mikä tilanne on Lontoon ja Sotschin olympialaisten suhteen?
Eiköhän kisojen rahoitus hoidettu pakettiin jo hyvissä ajoin ennen lamakiimaa. Ja rakentaminenhan on tunnetusti kannattavinta juuri laskusuhdanteen aikana.
|
|
|
|
Amado Guevara
Poissa
Suosikkijoukkue: Klubi
|
|
Vastaus #23 : 11.03.2009 klo 08:45:33 |
|
Eiköhän kisojen rahoitus hoidettu pakettiin jo hyvissä ajoin ennen lamakiimaa. Ja rakentaminenhan on tunnetusti kannattavinta juuri laskusuhdanteen aikana.
Rahoitus varmaan on kondiksessa joo, tuota väitettä rakentamisesta en ihan allekirjoita. Ainakin mitä esimerkiksi Espanjan aurinkorannikolla on tapahtunut, niin siellä rakennustyömaat seisovat täysin. Tosin sekin johtuu siitä, että urakoitsijoilta on fyrkat loppu. Hieman kaksipiippuinen juttu.
|
|
|
|
Tomba
Poissa
|
|
Vastaus #24 : 11.06.2009 klo 17:58:59 |
|
Onnistuuko Etelä-Afrikka tarjoamaan hienot MM-kilpailut?päivitetty 11.06.2009 klo 13.54 Suomen MM-unelman hiipumisesta huolimatta Etelä-Afrikan MM-kisajärjestelyt porskuttavat eteenpäin, ja maa on suuren haasteen edessä tavoitteenaan luoda upeat puitteet mammuttimaiselle urheilutapahtumalle Johannesburgiin. Tasan vuoden päästä, 11.6.2010, pelataan jalkapallon MM-kilpailujen avausottelu Soweton 94 000 katsojaa vetävällä Soccer City-stadionilla. Kysymys kuulukin, onnistuuko Etelä-Afrikka järjestämään menestyksekkäät kisat? Vai käyvätkö pelot rikollisuudesta, riittämättömästä infrastruktuurista ja tavallisten fanien pois hinnoittelusta toteen? Etelä-Afrikassa tehdään lähes eniten rikoksia maailmassa, esimerkiksi murhia 36.8 kohti 100 000 ihmistä. Rikollisuus kukoistaa vahvimmin juuri Johannesburgissa. - Etelä-Afrikka on isännöinyt 146:tta suurta tapahtumaa vuodesta -94, eikä niissä koskaan ole sattunut onnettomuuksia. Näiden kilpailujen turvallisuuteen panostetaan sitä paitsi ennennäkemättömällä tavalla, muun muassa 41 000 poliisin ja 45 000 järjestyksenvalvojan voimin, vakuuttaa Dr Johann Burger, tutkija Etelä-Afrikan turvallisuus instituutista. Toinen yleinen huolenaihe on katsojien majoitus ja liikkuminen. Fifan mukaan majoittamiseen tarvitaan 55 000 huonetta, nyt käytettäviksi on vakuutettu 40 000. Huonot kulkuyhteydet ovat ajaneet hallituksen investoimaan valtavilla summilla liikkumiseen, mm.teettämällä 1000 uutta bussia. Kisojen järjestäjä Danny Jordaan on varma, että kaikkeen löydetään ratkaisu. Kolmas huolenaihe on, että tehdäänkö liput liian kalliiksi tavallisille eteläafrikkalaisille, joiden tulisi päästä seuraamaan omia kisojaan. Jordaan kehuu, että liput ovat halvimmat sitten Meksikon kisojen -86 ja eteläafrikkalaisille on oma hintakategoriansa. Kisojen järjestäjän kertoman perusteella voidaan siis uskoa, että kilpailuista tulee Jordaanin maalailema "a festival of football". Hän uskoo niiden myös auttavan maata kehittymään. Kisoja varten parannetut tie-ja liikkumisverkostot auttavat houkuttelemaan kansainvälisiä yrityksiä maahan. Stadioneita aiotaan hyödyntää myöhemmin koulutuksessa ja terveydenhuollossa. Lisäksi Jordaan uskoo kisojen muuttavan Etelä-Afrikan kasvoja - Isännöimällä tällaista tapahtumaa, voimme muuttaa negatiivisia mielikuvia maasta näyttämällä sen parhaita puolia ja osoittamalla, että kykenemme järjestämään upeat kisat, miettii johtaja ja kertoo kisojen olevan unelmien täyttymys - Ensin unelmoimme että jonain päivänä Etelä-Afrikka voisi olla rotuerottelematon ja demokraattinen maa. Sitten urheilufanit unelmoivat, että maa voisi olla Fifan jäsen. Lopuksi unelmoimme, että voisimme isännöidä MM-kisoja. Stadionit alkavat olla valmiit, liput ovat myynnissä ja olemme pysyneet suunnitelmissamme. Lähde: BBC:n verkkosivut YLE
|
|
|
|
|
|