Vinnie Stigma
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti, Q.P.R., FC Den Bosch
|
|
Vastaus #300 : 30.03.2008 klo 18:15:19 |
|
sehän olisi meille kuin mestaruus
Kyllä noihin sijoihin olisin enemmän kuin tyytyväinen. Uskon ja toivon, että ollaan kauden päätteeksi kuudensia.
|
|
|
|
Thouni
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Artsakh, M'well, Zapresic boys.
|
|
Vastaus #301 : 30.03.2008 klo 18:19:23 |
|
Kukas pelin tuomari edes oli? Käsiohjelman mukaan oli Heikki Pajunen, mutta näytti joltain aivan muulta. Oli tosiaan melko heikkoa tuomarointia. Minkäänlaista linjaa ei vihellyksissä ollut. Esim Zeneli sai kortin potkaistuaan palloa vihellyksen jälkeen, mutta Lahden pelaajat eivät samanlaisesta tilanteesta korttia saaneet. Mutta aika heikko esitys Klubilta. Paikkoja kyllä oli, mutta viimeistely oli heikkoa. Ja eipä siitä oikein mitään tullut, että ensimmäisellä puoliajalla Bah oli ainoa kärki ja hänkään ei siellä kärjessä yleensä ollut vaan juoksi pitkin laitoja. Nyt se target-kärki tänne ja äkkiä. Chris Joyce vaan uudestaan testiin Taitaa olla tehnyt enemmän maaleja Liigacupissa kuin Parikka vaikka Joyce pelasi vajaan yhden pelin ja Parikka on pelannut jokaisessa.
|
|
|
|
Zaroza
Poissa
Suosikkijoukkue: Tomasz Sajdak
|
|
Vastaus #302 : 30.03.2008 klo 18:19:24 |
|
Joku tais saada nimmarin Maralta
|
|
|
|
President Kekkonen
Poissa
Suosikkijoukkue: Mustat Kuhnurit
|
|
Vastaus #303 : 30.03.2008 klo 18:22:09 |
|
Kyllä noihin sijoihin olisin enemmän kuin tyytyväinen. Uskon ja toivon, että ollaan kauden päätteeksi kuudensia.
todella sama. top 6->
|
|
|
|
S.K.
Poissa
Suosikkijoukkue: Klubi
|
|
Vastaus #304 : 30.03.2008 klo 18:24:56 |
|
Kukas pelin tuomari edes oli? Käsiohjelman mukaan oli Heikki Pajunen, mutta näytti joltain aivan muulta. Oli tosiaan melko heikkoa tuomarointia. Minkäänlaista linjaa ei vihellyksissä ollut. Esim Zeneli sai kortin potkaistuaan palloa vihellyksen jälkeen, mutta Lahden pelaajat eivät samanlaisesta tilanteesta korttia saaneet. Mutta aika heikko esitys Klubilta. Paikkoja kyllä oli, mutta viimeistely oli heikkoa. Ja eipä siitä oikein mitään tullut, että ensimmäisellä puoliajalla Bah oli ainoa kärki ja hänkään ei siellä kärjessä yleensä ollut vaan juoksi pitkin laitoja. Nyt se target-kärki tänne ja äkkiä. Chris Joyce vaan uudestaan testiin Taitaa olla tehnyt enemmän maaleja Liigacupissa kuin Parikka vaikka Joyce pelasi vajaan yhden pelin ja Parikka on pelannut jokaisessa. Hätilä tais olla?
|
|
|
|
|
vj
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti, HP-47
|
|
Vastaus #306 : 30.03.2008 klo 18:27:37 |
|
Kyllä noihin sijoihin olisin enemmän kuin tyytyväinen. Uskon ja toivon, että ollaan kauden päätteeksi kuudensia.
Kyllä kuudes sija on aika minimivaatimus, ei sitä alemmasta sijasta kovin tyytyväinen voi olla. No mutta toistaseks ei oo vastaan tullu yhtään selvästi parempaa porukkaa.
|
|
|
|
Huupponen
2017
Poissa
Suosikkijoukkue: Tonttilan Super -91
|
|
Vastaus #307 : 30.03.2008 klo 18:32:38 |
|
Hätilä tais olla?
Radioselostajan mukaan Hätilä joka piti "Kovaa ja tarkkaa linjaa."
|
|
|
|
STRIKER
Poissa
|
|
Vastaus #308 : 30.03.2008 klo 18:38:09 |
|
Medo on parempi kk:n pohjalla Näin väittäisin itsekin. Medo on parhaimmillaan kahden suunnan pelaajana, joka hakee palloa puolustajilta ja siitä nostaa peli. Ei Medo oikein tuonne hyökkäykseen sovellu, vaikka ei mikään kömpelö olekaan pallon kanssa, ja vedossa on voimaa, mutta itse peluuttaisin häntä ainakin alempana.
|
|
|
|
Eero Vastaranta
Poissa
Suosikkijoukkue: JJK
|
|
Vastaus #309 : 30.03.2008 klo 18:40:37 |
|
Olipa aivan käsittämätöntä tuomarointia. Peliä käytännössä pelattiin jääkiekkomaisella rytmillä enkä usko, että kumpikaan joukkue oli tyytyväinen tuomarointiin. Klubi varmasti vähemmän, sillä Lahden maali tuli todella räikeän tuomarivirheen jälkiseurauksena. Hirveetä paskaa koko peli.
Nolo
|
|
|
|
Jones
Poissa
Suosikkijoukkue: FCL
|
|
Vastaus #310 : 30.03.2008 klo 18:50:08 |
|
Hyvä FCL! Lupin nöyryytys maistuu aina. Pelissä itsessään ei kummoisia hienouksia nähty. Kovaa taistelua ja nostaisin Lahen pelaajista Vannisen esiin. Todellinen taistelija pelaajana, Ilin täsmähankinta. Myös Kärkkäinen ja Rafael pelasi mukavasti. Homo-homo-hoojiikoo, jummijammi lopussa saatiin kulma... :keskari:
|
|
|
|
Thouni
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Artsakh, M'well, Zapresic boys.
|
|
Vastaus #311 : 30.03.2008 klo 18:52:33 |
|
Mutta miksi "homohomohoojiikooota":ta ei kuultu kertaakaan pelin aikana Eikä oikeastaan mitään muutakaan lahtelaisten suunnalta. Tai no, aika kovaääninen täytyy olla, että huudot kuuluisi Lahdesta Taliin asti
|
|
|
|
Neuvoton
Poissa
Suosikkijoukkue: MyPa, Athletic Bilbao, KaisLa
|
|
Vastaus #312 : 30.03.2008 klo 19:11:56 |
|
HJK lähti hassusti jo mainitulla 4-6-0 taktiikalla ja muutenkin "taktiikka" tuntui unohtuneen sillä vaikka paikkoja tuli niin Klubin peli oli kummaa hakemista. Ihan kuin ei tiedettäisi missä pitäisi olla ja mitä tekemässä. Siihen verrattuna Lahti pelasi hyvin Ilipalloa, jossa jokaisen paikka on selvillä ja etenkin puolustussuuntaan ollaan todella kurinalaisia. Olihan siellä paniikkia toki Lahen puolella, mutta pitkälti siksi jotta HJK:n nimilista on vahvempi ja muutamat yksilöt saivat aikaan hyviä suorituksia, joukkuepelistä puhuminen on aika yliampuvaa. Etenkin Taulon huomasi vasta kun miestä rikottiin, sen sijaan toinen ex-lahtelainen Hauhia oli pirteästi esillä. Voittomaali oli vähän hassu siltä Lahen pelaajahan siinä ekana rikkoi, mutta urputtivatko klubilaiset tilanteen sitten Lahen vapariksi vai mitä ihmettä? Sinällään sopisi kuvaan sillä sen sijaan, että olisivat miettineet omaa tekemistään oli raitapaitojen tyyli varsin ylimielinen ja kortithan tulivat pääasiassa suunsoitosta. Klubilta puuttuu selkeästi kärki ja Parikka on tämän perusteella aika heikko sellainen, Taulo on turha ja Bah seikkailee missä sattuu, jolloin muut ovat toki ihan ok, mutta sellaista massaa, joka ei ilman roolitusta tunnu onnistuvan. Sen sijaan Lahessa kaikki tietävät paikkansa, useimmiten myös kaverin paikan ja pelissä on ideaa. Keskikentän keskusta on hyökkäyssuuntaan heikko, mutta laitojen pitkin löytyy tasavarmaa menijää ja kärkiparihan on liigan parhaimmistoa. Ei HJK:n voitto sinällään olisi suuri vääryys myöskään ollut, mutta Lahti loi paremmat maalitilanteet, joista selkein Sadikin pusku ylärimaan avopaikassa. Muutenkin Lahen peli oli kokonaisuutena tasaisempaa ja parempaa, ei loistavaa, mutta selkeällä työntekoasenteella ansaittu voitto. Erikoisplussaa lämmittelyn ajasta, jolloin Mursu ja Ili keskustelivat pitkään keskiympyrässä selkeästi käsillä havainnollistaen jotain tärkeää
|
|
« Viimeksi muokattu: 30.03.2008 klo 19:15:17 kirjoittanut Neuvoton »
|
|
|
|
|
jaanu$
Poissa
Suosikkijoukkue: Tiiseli since 4eva
|
|
Vastaus #313 : 30.03.2008 klo 19:13:22 |
|
Liigacup menestykseen tottunut lahtelaisyleisö ei jassa syttyä viä semisemi -vaiheessa. Loistavan pihkatappi junnisen lisäksi nostaisin FCL:sta esille Rafaelin soikka soinismaisen 15 minuutin Loreal -värjäyksen.
|
|
|
|
Mestori
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK Helsinki
|
|
Vastaus #314 : 30.03.2008 klo 19:16:20 |
|
Julkaisen nyt virallisen itkupotkuraivarin:
Haistakaa vittu :keskari: Helmiä sioille"!
|
|
|
|
Jackie
Poissa
|
|
Vastaus #315 : 30.03.2008 klo 19:22:50 |
|
Man of man ehdottomasti Rafun ja Ahon uudet hiustyylit : muuten kauheeta paskaa, hasitakaa peenis :keskari: :keskari:
|
|
|
|
Oxnek
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS, Huuhkajat
|
|
Vastaus #316 : 30.03.2008 klo 19:24:42 |
|
http://www.iltalehti.fi/jalkapallo/Ottelusta käännytettiin kaksi HJK:n kannattajaa, jotka yritettiin saada Talin halliin sisään tunkemalla joukolla läpi lipunmyynnistä. Järjestysmiehet hoitivat tilanteen hyvin. Poliiseja oli paikalla, koska HJK:n ja Lahden otteluissa on välillä rähinöity.Lisätietoa?
|
|
|
|
Varis
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
|
Vastaus #317 : 30.03.2008 klo 19:26:26 |
|
Ottelun lopputulos ei itsessään ärsytä niin paljon kuin se tapa miten se maali tuli. Ottelu itsessään oli varsin tasaista puurtamista molemmilta. Tuomari oli kyllä varsin pihalla koko ottelun ja se kulminoitui siihen maaliin johtaneeseen vapariin. Takanani olleet Lahen kannattajatkaan eivät ymmärtäneet miksi vapari heille annettiin eikä Klubille.
Klubin peli parani toisella puoliajalla, kun Erfanin tilalle otettiin Oravainen, mutta kyllähän se hyökkääjä nyt pitää saada ennen kauden alkua. Taulo oli aivan turha laidalla ja Mursun olisi kyllä pitänyt vaihtaa hänet pois jo aikaisemmin. Viime kauden peliin verrattuna on kuitenkin eteenpäin menty, luojan kiitos.
Klubin paras pelaaja hieman yllättäen Hauhia.
|
|
|
|
niftan
Poissa
Suosikkijoukkue: Helsingin Jalkapalloklubi
|
|
Vastaus #318 : 30.03.2008 klo 19:27:29 |
|
Nolo Mitä nolo? Noloa on kommentoida peliä tai toisten kommentteja, vaikkei itse koko peliä ole nähnyt. Klubin paras pelaaja hieman yllättäen Hauhia.
Hauhia tosiaan pelasi tähän mennessä parhaan pelinsä Klubi-paidassa. Lieneekö sisuuntunut Klubi-kannattajilta saamastaan kritiikistä. Hyvä näin.
|
|
« Viimeksi muokattu: 30.03.2008 klo 19:29:58 kirjoittanut niftan »
|
|
|
|
|
Jackie
Poissa
|
|
Vastaus #319 : 30.03.2008 klo 19:27:32 |
|
http://www.iltalehti.fi/jalkapallo/Ottelusta käännytettiin kaksi HJK:n kannattajaa, jotka yritettiin saada Talin halliin sisään tunkemalla joukolla läpi lipunmyynnistä. Järjestysmiehet hoitivat tilanteen hyvin. Poliiseja oli paikalla, koska HJK:n ja Lahden otteluissa on välillä rähinöity.Lisätietoa? "Lahden kannattajat seurasivat ottelua vaitonaisina."
|
|
|
|
Bob Common
Poissa
Suosikkijoukkue: Antijalkapallo
|
|
Vastaus #320 : 30.03.2008 klo 19:28:34 |
|
Tuomaritoiminta oli melkosta hakemista jatkuvasti, mutta tärkeintä oli kuitenkin, että luppeni oli ilahduttavan huono Mursu: "Hallin valaistus oli sentään hyvä."
|
|
|
|
vekkuli muurinen
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti
|
|
Vastaus #321 : 30.03.2008 klo 19:43:41 |
|
Keskikentän keskusta on hyökkäyssuuntaan heikko, mutta laitojen pitkin löytyy tasavarmaa menijää ja kärkiparihan on liigan parhaimmistoa.
Omasta mielestäni Korte ja Hänninen ovat hyökkäyssuuntaan melko hyviä . Hyvä peli näin foorumiraporttien perusteella .
|
|
|
|
Neuvoton
Poissa
Suosikkijoukkue: MyPa, Athletic Bilbao, KaisLa
|
|
Vastaus #322 : 30.03.2008 klo 19:49:17 |
|
Omasta mielestäni Korte ja Hänninen ovat hyökkäyssuuntaan melko hyviä . Hyvä peli näin foorumiraporttien perusteella . Korte ei ollut edes kokoonpanossa ja Hänninen oli hiukkasen näkymätön, Vanninen oli luunmurskaajana enemmän esillä. Ilmeisesti Ilipalloon kuuluvasti Hänniselle oli annettu melkoinen puolustusvelvoite ja täytyy muistaa, että Lahti pelasi 4-2-2-2 taktiikalla kun taas Klubilla oli lähinnä 4-6-0, joten ei ihmekään jos kahdella kaverilla häviää kun vastassa oli Hännisellä sekä Vannisella Mattila, Haapala, Medo ja Bah.
|
|
|
|
eki
Poissa
Suosikkijoukkue: SalPa, TPS (Atletico Madrid)
|
|
Vastaus #323 : 30.03.2008 klo 19:49:25 |
|
Osaltaan saattoi johtua vkl:n neljännen pelin tuomalta ähkyltä, mutta olihan tuo aikamoista kökköä pitkälti koko peli. Klubi taisi rikkoa jo ekalla 45-minuuttisella kattoon vedettyjen pallojen ennätyslukemat kaikki joukkueet huomioon ottaen. Jotenkin pelin ainoa maali oman pelaajan toimesta viimeisteltynä "huipensi" tämän taistelun.
Lahti ei näillä näkymin tule olemaan niin huono kuin talven mittaan on monilla tahoilla ennusteltu. Kärkiparista Sadik tuhlasi pari helppoa paikkaa, ja Rafael jäi ilman palloja. Suurin ongelma taitaa kuitenkin edelleen olla keskikentällä, jossa etenkin Kainun taso ei vain ilmeisesti riitä.
Szenpeterille ei lopulta tainnut tulla juuri yhtään varsinaista torjuntaa (korjatkaa, jos joku ei muistu mieliin). Oikeutettu voitto Lahdelle jo senkin takia, että Sadikin ylärimapusku olisi voinut tuoda ratkaisun jo paljon nyt nähtyä aiemmin.
|
|
|
|
delfiini
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United, Tottenham, Besiktas
|
|
Vastaus #324 : 30.03.2008 klo 19:52:48 |
|
http://www.iltalehti.fi/jalkapallo/Ottelusta käännytettiin kaksi HJK:n kannattajaa, jotka yritettiin saada Talin halliin sisään tunkemalla joukolla läpi lipunmyynnistä. Järjestysmiehet hoitivat tilanteen hyvin. Poliiseja oli paikalla, koska HJK:n ja Lahden otteluissa on välillä rähinöity.Lisätietoa? Kinky ja sen kaveri jotka lensivät eilen jo pihalle hallista
|
|
|
|
|
|