peetumax
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves
|
|
Vastaus #800 : 03.06.2010 klo 06:32:22 |
|
Oksasen ehdotus: katos Koulukadun kentälle http://torilehti.fi/uutiset.php?id=937Oksanen heittää keskusteluun uusi-vanhan ehdotuksen: – Koulukadun tekojääradat voisi kattaa. Ehdotimme sitä kolme–neljä vuotta takaperin Hannu Soron (Tamp. sit) kanssa. Silloin kylläkin ajatuksena oli laittaa katon mukaan kyljetkin. Kaukaloiden väliin voisi laittaa pylväät kannattelemaan kevytrakenteista kattoa, Oksanen selvittää. Oksasen mukaan kattaminen jatkaisi kenttien käyttöaikaa ainakin kuukaudella ja parantaisi olosuhteita. Oksanen visioi myös Tesoman jäähallin toisen puolen laajentamista, jotta sinne saataisiin katsomo. Silloin molemmilla puolilla voisi pelata junioreiden ja naisten kiekkosarjojen pelejä ja pitää luistelunäytöksiä niin, etteivät seurat jäisi vaille katsojia ja lipputuloja. Niin uhkaa käydä, kun Hakametsä 1:n jää ja katsomo eivät ole enää käytössä. Pesä muistuttaa, että harjoittelumahdollisuudet eivät vähene kiekkoväeltä Keskusareena-hankkeen takia. Tämän myöntää Oksanenkin. Kaukajärven Sentteri saa opetusministeriöltä rahaa laajennukseen, ja Keskusareenan suunnitelmaan kuuluu myös harjoitushalli. – Kiekolla ei ole ongelmia, kun verrataan moneen muuhun lajiin. Tietyt lajit ovat tottuneet toimimaan huonoissa tiloissa, eivätkä ole siitä kovaäänisiä. Sitten on 5–6 lajia, joissa on totuttu hyvään.
|
|
|
|
Patrimonio Mundial
Poissa
Suosikkijoukkue: ZA KRST CASNI I SLOBONU SLATNU - ZA SRBIJA
|
|
Vastaus #801 : 03.06.2010 klo 06:47:54 |
|
– Kiekolla ei ole ongelmia, kun verrataan moneen muuhun lajiin. Tietyt lajit ovat tottuneet toimimaan huonoissa tiloissa, eivätkä ole siitä kovaäänisiä. Sitten on 5–6 lajia, joissa on totuttu hyvään.
|
|
|
|
peetumax
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves
|
|
Vastaus #802 : 03.06.2010 klo 06:48:48 |
|
Pesä pistää kampoihin
|
|
|
|
Yourworstnightmare
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves, Suomi, West Ham
|
|
Vastaus #803 : 03.06.2010 klo 06:55:34 |
|
Onneksi Hakametsän VIP-tilat on saatu laitettua kuntoon, niin voidaan sit myydä niitä Classic-Trackers- tai Isku-VaLePa-matseissa täyteen.
|
|
|
|
Stürmer
Poissa
Suosikkijoukkue: YJPKKÄ & Suomen naiset.
|
|
Vastaus #804 : 03.06.2010 klo 13:30:34 |
|
Kuka ehdottaisi jonkin Tampereen tekonurmikentän kattamista ?
|
|
|
|
Siankasvattaja_31
Poissa
|
|
Vastaus #805 : 03.06.2010 klo 13:42:43 |
|
Tuolla 400 miljoonalla eurolla saisi jopa Allianz-Arenan rakennettua http://fi.wikipedia.org/wiki/Allianz_ArenaKun tontti on ilmainen, miksi ei rakennettaisi suoraan pohjoismaiden suurinta jalkapallostadionia? Tavoitteena järjestää jalkapallon MM-kisat Ruotsin kanssa yhdessä vuonna 2022.
|
|
|
|
Bengalintuli
Poissa
Suosikkijoukkue: TamU, ilves merda
|
|
Vastaus #806 : 03.06.2010 klo 15:42:27 |
|
Koulukadun tekojääradat voisi kattaa. Ehdotimme sitä kolme–neljä vuotta takaperin Hannu Soron (Tamp. sit) kanssa. Silloin kylläkin ajatuksena oli laittaa katon mukaan kyljetkin. Kaukaloiden väliin voisi laittaa pylväät kannattelemaan kevytrakenteista kattoa, Oksanen selvittää.
Taas kendoyanar vauhdissa : Onko se tuolla valtuustossa vain ajaakseen jääkoronan nousua kaupungin ainoaksi lajiksi? Ei todellakaan mitään katoksia tuonne, heti kun ne turhat jäät sulavat, niin pyynikkiläiset pääsevät pelaamaan oikeita lajeja, kuten korista, lacrossea ja futista toisessa kaukalossa. Olis vaan samalla myöntänyt, että haluaa tuollekkin paikalle jäähallin katto, seinät, jäädytyslaitteisto... hetkinen tuleeko kellekkään muulle jäähalli mieleen?
|
|
|
|
Balla
Poissa
|
|
Vastaus #807 : 03.06.2010 klo 16:05:05 |
|
Vaalit tulossa, kun Hannu lupailee suuntaan jos toiseen kaikenlaista. Ei ollut ollenkaan väärin, että ko. kaveri sai lukea Aamulehdestä työpaikkansa olevan haussa, kukaan ei asiaa ollut Hannulle kertonut.
|
|
|
|
Yourworstnightmare
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves, Suomi, West Ham
|
|
Vastaus #808 : 04.06.2010 klo 06:14:42 |
|
Vaalit tulossa, kun Hannu lupailee suuntaan jos toiseen kaikenlaista. Ei ollut ollenkaan väärin, että ko. kaveri sai lukea Aamulehdestä työpaikkansa olevan haussa, kukaan ei asiaa ollut Hannulle kertonut. Kenestä Hannusta nyt puhutaan?
|
|
|
|
Patrimonio Mundial
Poissa
Suosikkijoukkue: ZA KRST CASNI I SLOBONU SLATNU - ZA SRBIJA
|
|
Vastaus #809 : 04.06.2010 klo 06:28:28 |
|
Kenestä Hannusta nyt puhutaan?
Hannu Soro?
|
|
|
|
peetumax
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves
|
|
Vastaus #810 : 04.06.2010 klo 06:35:44 |
|
Hannu Soro?
Hannu Soro, Se on kuule Moro!
|
|
|
|
peetumax
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves
|
|
Vastaus #811 : 04.06.2010 klo 11:37:23 |
|
Mitäs vittua?? http://www.aamulehti.fi/uutiset/pirkanmaa/hallibisnes-on-huono-bisnes/180699Hallibisnes on huono bisnes 04.06.2010 - 11:19 - Kommentit: 2 Tampereen halli kilpailee tiukoilla markkinoilla Tampereelle suunniteltu monitoimihalli tulee tiukoille markkinoille. Jo nykyiset Suomen hallit ovat omistajilleen juuri ja juuri kannattavia.
- Hallin pyörittäminen ei ole loistava bisnes, tuloja on yksinkertaisesti liian vähän. Tapahtumia pitäisi olla mielellään jokaiseksi päiväksi, kertoo Helsinki Areenan toimitusjohtaja Anders Backman.
Helsinki Areenalla järjestetään vuosittain 100-120 tapahtumaa.
Jääkiekkopelejä on 35-40 prosenttia tapahtumista, konsertteja neljännes ja loppuihin tapahtumiin lukeutuvat muun muassa hevos- ja jää-showt.
Helsinki Areenan toimitusjohtajan mielestä kovin kilpailu käydään eurooppalaisten hallien kanssa siitä, kuka isoista tähdistä Suomeen ylipäänsä tulisi esiintymään. Kiertueiden osumiseksi kaukaisiin Pohjoismaihin tarvitaan isoja yleisöjä.
Ilari Ceder
Aamulehti
Lue lisää perjantain Aamulehdestä.
|
|
|
|
Bengalintuli
Poissa
Suosikkijoukkue: TamU, ilves merda
|
|
Vastaus #812 : 04.06.2010 klo 15:43:39 |
|
Joo samaa uutista tuli ihmeteltyä Eipä taida tuo kesäjanari olla kauaa töissä, kun tuollaisen jutun meni tekemään... Turkuhallin lukemat olivat aika pahat, Espoon areena näytti pääsevän plussalle mutta millä tapahtumilla? Onko siellä muka muuta kuin Bluesin pelit? Hyvä, että tälläisia uutisia tehdään nyt kun hallin rakentaminen on jo varmistunut
|
|
|
|
Nice10
Poissa
Suosikkijoukkue: I support FF
|
|
Vastaus #813 : 04.06.2010 klo 17:09:05 |
|
Olen näistä asioista tässä topikissa saarnannut aika helvetin paljon ja myös toivonut vastauksia moniin muun muassa kannattavuuteen liittyviin kysymyksiin (halliyhtiön, kaupungin ja seurojen osalta). En oikein enää jaksa. Halli nousee jos rahat saadaan kokoon. Sitten sinne hommataan tapahtumia ja kiekkopelejä, maksoi mitä maksoi.
|
|
|
|
Jorma Teräs
Paikalla
|
|
Vastaus #814 : 08.06.2010 klo 14:37:20 |
|
|
|
|
|
AndyLove
Poissa
Suosikkijoukkue: JäPS & Liverpool
|
|
Vastaus #815 : 08.06.2010 klo 16:12:44 |
|
Lievänä off topicina, cp:ltä tyhmä kysymys: Mitä tapahtuu jos kaupunki takaa tuollaisen projektin lainan ja käy niin, että joutuu sen myös maksamaan? Saako kaupunki sitten omistukseensa tuon parkkihallin yms vai mitenkä?
|
|
|
|
Elukka
Poissa
|
|
Vastaus #816 : 08.06.2010 klo 22:21:19 |
|
Mitä tapahtuu jos kaupunki takaa tuollaisen projektin lainan ja käy niin, että joutuu sen myös maksamaan? Saako kaupunki sitten omistukseensa tuon parkkihallin yms vai mitenkä?
No tässä tapauksessa Tampereen kaupunki omistaa jo valmiiks tuon Finnpark Oy:n. Joten sillä nyt ei ole isompaa merkitystä kumpi sen lainan lopulta maksaa.
|
|
|
|
Bengalintuli
Poissa
Suosikkijoukkue: TamU, ilves merda
|
|
Vastaus #817 : 08.06.2010 klo 22:43:58 |
|
En nyt ole varma, mutta eikös tässä kuuluisassa Tappara sentteri-casessa käynyt niin, että kaupunki joutui maksumieheksi? Mielestäni asian tiimoilta oli kommentteja tässäkin ketjussa.
|
|
|
|
Jopi
Poissa
Suosikkijoukkue: Joulukuusi
|
|
Vastaus #818 : 08.06.2010 klo 22:55:13 |
|
Eipä tällaisiin kannata mennä takaajaksi, vähän kun kuluu aikaa niin tämänkin hallin (velkoineen) voi ostaa markalla niinkuin MetroAutoAreenan.
|
|
|
|
peetumax
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves
|
|
Vastaus #819 : 09.06.2010 klo 06:10:48 |
|
En nyt ole varma, mutta eikös tässä kuuluisassa Tappara sentteri-casessa käynyt niin, että kaupunki joutui maksumieheksi? Mielestäni asian tiimoilta oli kommentteja tässäkin ketjussa.
Kyllä.
|
|
|
|
ForzaInter
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Mieshuorat
|
|
Vastaus #820 : 09.06.2010 klo 07:47:33 |
|
Olen näistä asioista tässä topikissa saarnannut aika helvetin paljon ja myös toivonut vastauksia moniin muun muassa kannattavuuteen liittyviin kysymyksiin (halliyhtiön, kaupungin ja seurojen osalta). En oikein enää jaksa. Halli nousee jos rahat saadaan kokoon. Sitten sinne hommataan tapahtumia ja kiekkopelejä, maksoi mitä maksoi.
Noinhan se on. Enemmän tai vähemmän nuo subventoidaan rahoittajien toimesta pääkäyttäjälle. Tampereen etu mainittuihin on se, että siellä pelaa kaksi sm-liigaseuraa kotiottelunsa. Tapahtumien kanssa on sitten todella vaikeaa ja tahti on varmaan joku ironmaiden/10 vuotta.
|
|
|
|
peetumax
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves
|
|
Vastaus #821 : 09.06.2010 klo 09:17:30 |
|
Noinhan se on. Enemmän tai vähemmän nuo subventoidaan rahoittajien toimesta pääkäyttäjälle.
Tampereen etu mainittuihin on se, että siellä pelaa kaksi sm-liigaseuraa kotiottelunsa. Tapahtumien kanssa on sitten todella vaikeaa ja tahti on varmaan joku ironmaiden/10 vuotta. Ja nämäkin toki soittavat Ratinassa.
|
|
|
|
JopiJalkapuoli
Poissa
Suosikkijoukkue: Paimion Haka
|
|
Vastaus #822 : 09.06.2010 klo 10:26:52 |
|
Tampereen etu mainittuihin on se, että siellä pelaa kaksi sm-liigaseuraa kotiottelunsa. Tapahtumien kanssa on sitten todella vaikeaa ja tahti on varmaan joku ironmaiden/10 vuotta.
Kiekko-ottelut tuskin ovat mitään kultakaivoksia halliyhtiölle, vaikka kaupunki toki tuleekin mukaan subventoimaan Kaarion erikoispäätöksellä hokiseurojen otteluvuokria, jotta ne saadaan edes etäisesti markkinahintaa muistuttavalle tasolle. Oikeastaan hallin ongelma on juuri se, että kaksi seuraa tulee siellä pelaamaan; se on nimittäin pois kaikelta muulta. Tuskin Hjalliskaan toivoo HIFK:ta Hartwall-areenalle, jos nyt vähän kärjistetään. Tosin on epävarmaa lähteekö joku Ilves edes mukaan ollenkaan tähän Tappara-vetoiseen hankkeeseen, jossa riskejä on niin kovin paljon ja mahdollisia hyötyjä kovin vähän.
|
|
|
|
Blanchflower
Poissa
|
|
Vastaus #823 : 09.06.2010 klo 10:57:29 |
|
Tapahtumien kanssa on sitten todella vaikeaa ja tahti on varmaan joku ironmaiden/10 vuotta.
Höpö höpö - keikkoja riittää ihan kohtuullisesti, etenkin jos se tila on kätevästi jaettavissa kuten jossain vaiheessa mainostettiin ja jaettujen pienempien tilojen vuokrataso pystyy kohtuullisena. Kysy vaikka Jussilta. Se taas on eri asia riittävätkö tarjolla olevat keikat ja kaksi liigaseuraa saamaan projektin kannattavaksi.
|
|
|
|
Balla
Poissa
|
|
Vastaus #824 : 09.06.2010 klo 11:03:04 |
|
Jokohan sitä pääsisi katsomaan eurohokituuria 2015 kaupungin kontolle kaatuneessa hallissa?
|
|
|
|
|
|