Elinajan trim
Poissa
|
|
: 14.04.2008 klo 22:58:10 |
|
Tukholman derbyn loppuhetkillä maalin takaa-ajoasemassa olleen ja vajaalla pelanneen AIK-miehistön reaktiot joukkueelle tuomitun rangaistuspotkun jälkeen pisti jälleen pohtimaan, miten pelaajien kuuluisi jalkapalloetiketin mukaan suhtautua oman joukkueensa eduksi vihellettyyn rankkarituomioon. Suotuisan vihellyksen jälkeen AIK-pelurit halailivat villisti toisiaan, vetelivät ylävitosia ja osa pelaajista tuuletti yleisön edessä vähintään samalla antaumuksella kuin joukkue olisi juhlinut maalia. Vaikka tuomio taatusti tuntuikin hyvältä olosuhteet (paikallisottelu, miesalivoima, lisäaika) huomioiden, niin neutraalina katsojana aloin väkisinkin toivomaan että AIK onnistuisi rankkarin sössimään ja kaikki riemu olisikin ollut ennenaikaista. Näin ei tällä kertaa kuitenkaan käynyt vaan pian pallo vietiin keskiympyrään.
Vastaavaa näkee nykyään suhteellisen usein, ja yleensä aina oma reaktioni on sama - toivon liian aikaisen juhlinnan kostautuvan. Mielestäni rankkarin hankkinutta pelaajaa on ihan asiallista käydä läppäämässä olalle kiitoksena hyvästä suorituksesta, mutta suuremmat riemunpurkaukset näkisin mieluummin vasta kun 11-metrinen on toimitettu verkkoon asti.
Kuuluvatko spontaanit tunteenpurkaukset mielestänne olennaisesti jalkapallokentille jokaisessa tilanteessa, vai tulisiko niitä pyrkiä hieman hillitsemään tai "siirtämään eteenpäin" esimerkiksi omalle joukkueelle tuomitun rangaistuspotkun kohdalla?
|
|
« Viimeksi muokattu: 14.04.2008 klo 22:59:37 kirjoittanut Elinajan trim »
|
|
|
|
|
Kartanonherra
Poissa
Suosikkijoukkue: Kuuntele nyt tarkkaan: haista vittu
|
|
Vastaus #1 : 14.04.2008 klo 23:08:58 |
|
Se on varma häkki jos joukkueessa pelaa nurmela tai mendieta.
Pointti: pilkun pitäisi olla varma maali.
|
|
|
|
rakkaudentukkumyymälä
Poissa
|
|
Vastaus #2 : 14.04.2008 klo 23:11:01 |
|
Se on varma häkki jos joukkueessa pelaa nurmela tai mendieta.
Edellisiin voi lisätä "Finskin näytöillä" huoletta myös Artsin
|
|
|
|
Maquina
Poissa
Suosikkijoukkue: JJK
|
|
Vastaus #3 : 14.04.2008 klo 23:36:40 |
|
Se on monesti ollu silleesä, että jos tuulettaa jo sillon kun rankkari vihelletään, niin rankkari epäonnistuu. Eli tuulettamiset vasta sitten kun pallo on maalissa.
|
|
|
|
Ben
Paikalla
|
|
Vastaus #4 : 14.04.2008 klo 23:43:09 |
|
Vastaavaa näkee nykyään suhteellisen usein, ja yleensä aina oma reaktioni on sama - toivon liian aikaisen juhlinnan kostautuvan. Mielestäni rankkarin hankkinutta pelaajaa on ihan asiallista käydä läppäämässä olalle kiitoksena hyvästä suorituksesta, mutta suuremmat riemunpurkaukset näkisin mieluummin vasta kun 11-metrinen on toimitettu verkkoon asti. Täysin sama. Ja itse en ainakaan juhli rankkaria kuten maalia. Hetkellinen hyvä olo ja sitten ruvetaan jännittämään tuleeko siitä kanssa maali.
|
|
|
|
pallis7
Poissa
Suosikkijoukkue: sinä
|
|
Vastaus #5 : 15.04.2008 klo 00:59:55 |
|
Rankkarin juhliminen tuntuu vähän hölmöltä ja halveksuvalta. Toki yläfemmat voi heittää sankarin tai lähimmän pelitoverin kanssa, mutta siihen se hurraaminen saa minun puolestani jäädä.
Pilkulta tehdyn maalin tuulettaminen ei ole myöskään kovinkaan paljon juhlimisen arvoinen tapaus. Riippuu toki tilanteesta
|
|
|
|
JarinToveri
Poissa
Suosikkijoukkue: FC KaKe, MPS
|
|
Vastaus #6 : 15.04.2008 klo 01:20:23 |
|
Rankkarin juhliminen tuntuu vähän hölmöltä ja halveksuvalta. Toki yläfemmat voi heittää sankarin tai lähimmän pelitoverin kanssa, mutta siihen se hurraaminen saa minun puolestani jäädä. Samaa mieltä. Pilkulta tehdyn maalin tuulettaminen ei ole myöskään kovinkaan paljon juhlimisen arvoinen tapaus. Riippuu toki tilanteesta
Eri mieltä. Pilkulta tehdyssä maalissa pelaajan suonissa virtaa hirmuinen määrä adrenaliinia ja paineet ovat AINA vetäjällä. Totta vitussa saa tuulettaa.
|
|
|
|
Seppo Merilokki
Poissa
|
|
Vastaus #7 : 15.04.2008 klo 01:40:14 |
|
Mun mielestä lähinnä sen takii typerää, koska kaikilla ei oo sitä Litmasta, vaan niinku vaikka ManU-Roma -pelissä nähtiin, että ei se oo vielä varma maali siinä vaiheessa kun se vasta tuomitaan.
Filmatun pilkun tuulettaminen onkin jo sitten erityisen vastenmielistä.
|
|
|
|
_rok
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United - Jämsänkosken Ilves
|
|
Vastaus #8 : 15.04.2008 klo 02:44:30 |
|
Itse ainakin olen onnistunut kahden kauden aikana hommaan meille muutaman rankkarin mutta kaikki ne omalla taidolla, jossa vastustaja on joutunut rikkomaan minua jossain kuudentoista nurkassa. Todellisuudessa vastustajan temput ovat olleet niin tyhmiä etten olisi ilman rikettä kyllä päässyt luomaan tilanteesta hyvää maalintekopaikkaa edes kirveelläkään. Mutta kyllä, tuuletan joka kerta tai sanon "jes" kun saamme rankkarin.
|
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
|
Vastaus #10 : 15.04.2008 klo 06:22:21 |
|
Ihan hyvä kysymys pohdittavaksi. Noita tuuletuksia näkee joskus, ja ovat pistäneet itsenikin ihmettelemään. Pilkun muuttumisella maaliksi on tietty todennäköisyys, ja se ei ole 100%, ei edes 95. Sääntöjen tai "etiketin" puitteissa tähän ei ole tarvetta puuttua. Sen sijan itse puuttuisin siihen valmentajana. Tuollainen tuulettaminen kun mielestäni kielii hivenen väärästä asenteesta.
|
|
|
|
Socceri
Poissa
|
|
Vastaus #11 : 15.04.2008 klo 07:08:18 |
|
Itse ainakin olen onnistunut kahden kauden aikana hommaan meille muutaman rankkarin mutta kaikki ne omalla taidolla, jossa vastustaja on joutunut rikkomaan minua jossain kuudentoista nurkassa. Todellisuudessa vastustajan temput ovat olleet niin tyhmiä etten olisi ilman rikettä kyllä päässyt luomaan tilanteesta hyvää maalintekopaikkaa edes kirveelläkään. Mutta kyllä, tuuletan joka kerta tai sanon "jes" kun saamme rankkarin.
|
|
|
|
Johtaja91
Poissa
Suosikkijoukkue: YJK/FC Pojat,Klubi-36
|
|
Vastaus #12 : 15.04.2008 klo 11:41:02 |
|
Pilkun muuttumisella maaliksi on tietty todennäköisyys, ja se ei ole 100%, ei edes 95.
amiskan matikalla todennäköisyys että pallo menee maaliin on 50 % eli pallo menee maaliin tai se ei mene
|
|
|
|
MacGyver
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS
|
|
Vastaus #13 : 15.04.2008 klo 12:02:13 |
|
Toinen vastaava tilanne on punaisen kortin tuulettaminen. Ymmärrän molemmat tilanteet tiukissa ja tärkeissä peleissä. Oman käsitykseni mukaan kyseessä ei ole varman maalin tuulettaminen, vaan jännitys siitä kummalle joukkueelle tilanteessa vihelletään edullinen tuomio. Sama tietysti punaisen tapauksessa.
|
|
|
|
Ralliraita
Poissa
Suosikkijoukkue: Tjerna kraft, JA tack!
|
|
Vastaus #14 : 16.04.2008 klo 23:22:49 |
|
Tuossa avausviestin esimerkissä täytyy myöntää, että itse paikallaolleena tuuletin tai riemuitsin vihellyksen jälkeen. Toki aika nopeasti se muuttui kynsien pureskeluksi ja siitä villiin tönimiseen ja hyppelyyn koko norrastån kanssa Mutta yleisesti pelaajien juhliminen pilkun tuomitsemisen jälkeen on jotenkin ärsyttävää. Juuri tuo mainittu olalle läpsy tai tai pikkufemmat pilkun hankkijalle on ihan ok, muttaa riemuitseminen on kyllä liikaa..
|
|
|
|
Vastapallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
|
Vastaus #15 : 16.04.2008 klo 23:24:22 |
|
Vastaavaa näkee nykyään suhteellisen usein, ja yleensä aina oma reaktioni on sama - toivon liian aikaisen juhlinnan kostautuvan. Mielestäni rankkarin hankkinutta pelaajaa on ihan asiallista käydä läppäämässä olalle kiitoksena hyvästä suorituksesta, mutta suuremmat riemunpurkaukset näkisin mieluummin vasta kun 11-metrinen on toimitettu verkkoon asti.
Sama!
|
|
|
|
nimim.huhkaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Josef Matula ja sen rökitykset!1!
|
|
Vastaus #16 : 16.04.2008 klo 23:26:22 |
|
Monet pitävät pilkkua varmana maalina, joten tuulettavat. Tiukassa paikassa kuitenkin paineet ovat valtavat :
|
|
|
|
vasurinho
Poissa
Suosikkijoukkue: Musta/valkotelevisioissa oikealle hyökkäävä Suomi
|
|
Vastaus #17 : 16.04.2008 klo 23:35:43 |
|
Kuuluvatko spontaanit tunteenpurkaukset mielestänne olennaisesti jalkapallokentille jokaisessa tilanteessa, vai tulisiko niitä pyrkiä hieman hillitsemään tai "siirtämään eteenpäin" esimerkiksi omalle joukkueelle tuomitun rangaistuspotkun kohdalla?
Sata lasissa!!! Siirry krikettiin, siellä on etikettiä muuallakin kuin sherrypullon kyljessä.
|
|
|
|
President Kekkonen
Poissa
Suosikkijoukkue: Mustat Kuhnurit
|
|
Vastaus #18 : 17.04.2008 klo 10:29:04 |
|
Vs: Rangaistuspotkutuomion tuulettaminen jos homma epärehellinen. Vs: Rangaistuspotkutuomion tuulettaminen jos tuomari on aiemmin munaillut ja vihelsi nyt oikein.
|
|
« Viimeksi muokattu: 17.04.2008 klo 10:30:16 kirjoittanut President Kekkonen »
|
|
|
|
|
Tomba
Poissa
|
|
Vastaus #19 : 19.04.2008 klo 09:51:37 |
|
Mielestäni rangaistuspotkua ei pitäisi juhlia. Mahdollista maalia sitten enemmän. Mieleeni tuli hämärä muistikuva seuraavanlaisesta tilanteesta: Joukkue on saanut pilkun, mutta Joukkueen pelaaja menee puhumaan tuomarille, ja saa pilkun kumottua. Vetosiko väärään tuomioon, vai mitä? Muistaako kukaan peliä? Ja onko kenties samanlaisia tuomioiden kumoamisia tapahtunut muulloinkin? Sori OT.
|
|
|
|
bupa dukta
Poissa
Suosikkijoukkue: Anna mulle kymppi röökiin ja kaksi kaljaan.
|
|
Vastaus #20 : 19.04.2008 klo 10:00:44 |
|
Pikkutuuletukset on kyllä ok. mm. PES5 pelissä pelaajat tuulettavat jos saavat hankittua rankkipotkun
|
|
|
|
S.K.
Poissa
Suosikkijoukkue: Klubi
|
|
Vastaus #21 : 19.04.2008 klo 10:43:28 |
|
Selvästi filmattua pilkkua en ainakaan itse kamalasti juhlisi. Jos tosin tilanne on esimerkiksi yksin läpi ja takaapäin sukille tyyppinen, niin pienet tuulettelut ovat paikallaan.
|
|
|
|
Spack Correr
Paikalla
Suosikkijoukkue: ACO
|
|
Vastaus #22 : 19.04.2008 klo 16:53:33 |
|
Näyttää kieltämättä aivan helvetin tyhmältä, jos ja kun kaadettu pelaaja alkaa rankkaria tuulettelemaan. Etenkin jos on ennen kaatamista ollut "varmassa" maalipaikassa. Tässä tilanteessa oma reaktio olisi varmasti ensinnä "VOI VITTU!". Rankkarin jälkeiselle tuulettelulle toki. Varsinkin vetäjän paineet ovat valtavat ja pakko se virtaava adrenaliini on jotenkin purkaa.
|
|
|
|
D mies
Paikalla
|
|
Vastaus #23 : 19.04.2008 klo 17:09:55 |
|
Meksikon MM-kisoissa brasilialaiset juhlivat Ranskaa vastaan pilkkua näkyvästi. Vittu että oli hienoa kun Socrates sen sitten sössi!
|
|
|
|
krevis
Poissa
Suosikkijoukkue: 1923
|
|
Vastaus #24 : 19.04.2008 klo 17:13:45 |
|
Oli muuten Zico, joka mokasi rankkarin peliajalla. Rankkarikisassa veti sitten minimaalisella taiteellisuudella kovaa melkein keskelle. Socrates mokasi vasta pilkkukisassa. Itselle tuli tämä sama tilanne mieleen otsakkeeseen innoittaneen matsin loppuhuipennuksen nähtyäni.
e. korjataan (tavallaan) sen verran, että Socrates ei varsinaisesti epäonnistunut rankkarissaan. Joël Bats vaan tiesi tasan tarkkaan minne tohtori pallon vetää ja haki sen ylänurkasta.
|
|
« Viimeksi muokattu: 19.04.2008 klo 17:14:58 kirjoittanut krevis »
|
|
|
|
|
|
|