Tiukaksi menee toden totta Salaman taistelu. Kun tuota otteluohjelmaa katsoo, niin vielä elää toivo. Kymmenen pinnaa olisi vielä ainakin tilauksessa. Maskusta kolme, kotona pinnat VG:lta ja Iiroilta, ehkäpä KaaPolta 1-3 pinnaa, ja näin ollen Somerolla homma vielä omissa käsissä jo mahdollisuutensa menettäneitä isäntiä vastaan. Näin siis MuSalaisittain täydellisen käsikirjoituksen mukaan. Realiteetit huomioon ottaen on kuitenkin hemmetin vaikea ajatella noin positiivisesti. Toki Salama pystyy onnistuessaan tuollaisen pistesaldon keräämään, mutta tämän hetkisellä itseluottamuksella se tulee olemaan vaikeaa. 12 edellistä ottelua on tuonut Salamalle vain yhden ainoan voiton, ja syyskierroksella voittotili on vielä kokonaan avaamatta. Vieraista on ollut tuomisina kaksi tasapelipinnaa, ja nekin neljän ensimmäisen sarjakierroksen aikana. Pientä ihmettä siis vaaditaan. Ottelu Maskussa lauantaina on ratkaiseva. Sieltä taisteluvoitto, kohonnut itseluottamus ja kotona pojot VG:n kustannuksella... Siitä voisi positiivinen kierre käynnistyä. Salaman saldo lopuista matseista osunee välille 3-12. Haarukka on melko iso, mutta Maskusta hyvä tulos, niin kaikki on mahdollista. Loppusaldo olisi siis 20-29 pinnaa.
MuSa päävastustaja loppukaudella on IFFK. Siitä ylemmäs ei enää ole realistisesti kiinniotettavaa. SoVo ja Masku on myös pidettävä selän takana.
Lördag 8/9 16.00 PoPa - IFFK
Lördag 15/9 14.00 FC Espoo - IFFK
Lördag 22/9 15.00 KaaPo - IFFK
Lördag 29/9 16.30 IFFK - MaPS
Lördag 6/10 16.30 IFFK - LoPa
Lördag 13/10 14.00 Grankulla IFK - IFFK
Tuossa saarelaisten loppuohjelma. Kolme seuraavaa matsia todennäköisesti ainakin voitoitta, mieluusti tietenkin kokonaan nollilla. Maskun IFFK voittaa, mutta nousukuntoinen LoPa ei ole helppo nakki edes kotona. Toki lohjalaiset (onko niitä siellä yhtään
)) lienevät tuossa kohtaa jo kuivilla, joten pelaavat ilman panosta. Viimeisellä kierroksella Grani vieraissa. Mikäli nousutaistelu on elossa vielä tuossa kohtaa, ottaa GrIFK voiton, mikäli taas pelissä ei isännillä ole panosta, saattaa vierailija napata yllätäviä pinnoja. Jos siis lasketaan hieman pinnoja, niin IFFK:n loppukauden saalis olisi toivottavasti 3-10 pojoa, mutta todennäköisesti 6-10. IFFK sai loppukaudeksi "ylhäältä" kolme apuria. Kenialainen Amos Ekhalie, marokkolainen Mohamed Bellahsan sekä Andre Karring vahvistavat jengiä tärkeissä putoamiskahinoissa. Jos siis ynnätään IFFK:n loppusaldoa, niin se tulisi olemaan 24-31 paunaa. Tämä tarkoittaisi sitä, että Salama tarvitsisi jengin kuitatakseen vähintään 7, mutta mahdollisesti jopa 14-15 pinnaa. Nyt täytyy siis toivoa ettei IFFK veny yllätyksiin kolmessa seuraavassa vieraspelissään Tällöin Salama voisi olla tasapisteissä tai jopa edellä päävastustajaansa neljälle viimeiselle kierrokselle lähdettäessä...
Olisihan se pitänyt arvata, että SoVo on taas kerran oma lukunsa viimeistä säilyjän paikkaa silmällä pitäen. Joukkue on tällä hetkellä 15 pinnassa, mutta viime hetken hankinnat ja voitto kovakuntoisesta SalPasta osoittavat, ettei pyyhettä ole heitetty vielä kehään. Viime viikkoina jengiin on rahdattu Djemi Iljazj, Evzal Dzeladini, Alexei Zukov (loppukaudesta ei varmuutta), Alimamy Jalloh, Izuchukwu Anche, Ojende Olatuga sekä Micheal Otsor. Tusina-brasseista lähtöpassit on annettu Danielille ja Rafaelille. Uusien miesten myötä jengin iskukyky on totaalinen arvoitus. Kolme viimeistä kaiffaria kärrättiin Somerolle Atlantiksesta, joten ihan täyttä hakuammuntaa ei näiden pelureiden hankinta välttämättä ole.
SoVon loppuohjelma on seuraava:
8.9 SoVo- P-Iirot
16.9 EIF- SoVo
22.9 SoVo- LoPa
29.9 SoVo- GrIFK
6.10 KaaPo- SoVo
13.10 SoVo- MuSa
Vaikeat vieraspelit siis edessä, täysiä pistepotteja on vaikea kuvitella Somerolle matkaavan. Kotona jengi hoitelee Iirot ja mahdollisesti LoPan. Grani on myös kaadettavissa, mutta se olisi yllätys. Viimeisen kierroksen ottelu MuSaa vastaan. Somero on todennäköisesti tässä kohtaa jo varma putoaja, jolloin Salama voisi hakea pinnat SoVon tekemättä sen suurempaa vastarintaa. Someron putoaminen on enemmän kuin todennäköistä, sillä ryhmän maalierokin on katastrofaalinen. Se tarvitsisi lopuista peleistä 7 pinnaa enemmän kuin IFFK, eikä tämä ole kovinkaan realistinen ajatusmalli. SoVo ottanee lopuista matseista 6-12 pinnaa, ja loppusaldoksi tulisi siis 21-27 pinnaa.
Maskua en tähän listaa, koska olen ottanut viikatemiehen valtuudet, ja toivotan ryhmälle aikoja parempia sarjaporrasta alempana. Jos palataan vielä itse asiaan, eli Salamaan. Joukkue vaeltelee tällä hetkellä varjojen mailla. Välilä-Välimäki- akselilla on kova paikka saada jengi uskomaan itseensä ja heittämään kaiken likoon kahdessa seuraavassa matsissa. näistä vähintään kolme pinnaa niin homma on taas elossa. Lauantaina saarella esiintynyt Salama näytti kentällä pelästyneeltä poikajoukolta. Itseluottamus on tipotiessään, eikä vastuunkantajia löydy siinä määrin kuin alkukaudesta. Kopo oli hyvä ja Mänistö suorastaan loistava. Muu alakerta selvää myös kokolailla puhtain paperein. Tosin alakerran pelintekeminen saisi olla luokkaa parempaa. Tähän vaikuttaa toki suurelta osin keskikenttä, joka vaeltelee tällä hetkellä varjojen mailla. Maskuun on keksittävä jotain muutosta permanentiksi muotoutuneen nelikon Vallin, Salminen, Ramstadius ja Pelttari sijaan. Osa kavereista vaikuttaa kentällä melko väsyneiltä, eikä penkkikomennus tekisi välttämättä huonoa. Avaukseen voisi kokeille Nurmelaa, joka on sellainen asennepelaaja ja sytyttäjä jota joukkue tarvitsee. Myös Helavuoren kuntoutumínen on erinomainen uutinen. Ilaria voisi lauantaina kokeilla jopa avauksessa, mikäli viikon treenit sujuvat hyvin. Kärjessä Kriikku jatkanee kauden loppuun, mutta kenen tulisi operoida siinä rinnalla? Ruisniemi-Rantala- piirileikki näyttäisi vieneen molempien pelaajien itseluottamuksen, joten olisiko Maskussa Bambi Santasen vuoro? Bambi ei ehkä ole maailman taitavin jalkapalloilija, mutta viime viikkoina pelatessaan on tuonut joukkueen peliin lisää taistelua ja asennetta armottomalla työnteollaan ja voitetuilla kaksinkamppailuilla, siis juuri sitä mitä joukkue tarvitsee. Maskussa olisi saatava kentälle jengi joka haluaa laittaa itsensä likoon sarjapaikan puolesta. Valmennuksella on hankala tehtävä löytää kuumat pelaajat. Toivottavasti herroilla löytyy uskallusta rukata kokoonpanoa kovalla kädellä, että viime viikkoina nähty surffailu loppuisi.