Isäni on kannattanut Turkkia 70-luvulta lähtien, joten syntyessäni minulle ei annettu paljoa valinnan varaa. Ensimmäisen Nihat-paitani muistaakseni sain jo kaksi vuotiaana eli isäni vain kylmäverisesti päätti, että sinä kannatat Turkkia. En edes uskalla ajatella mitä olisi käynyt, jos olisin murrosiässä alkanut glooryhuntata esimerkiksi Kreikkaa.
Todellinen fanius alkoi minulla viisi kuusi vuotta sitten. Kuten sanoin niin Turkki on ollut suosikkini jo pikkupojasta lähtien, mutta ei se ollut samanlaista kuin tänä päivänä. Kannattaminen on muuttunut rakkaudeksi ja intohimoksi. Nuoresta iästä huolimatta olen ehtinyt seurata joukkuetta kuitenkin jo aika kauan, mutta vuosi vuodelta mielenkiintoni ja rakkauteni seuraa kohtana vain voimistuu. Kyllä voi sanoa, että Turkki on iso osa elämääni, jota ilman en osaa, enkä halua elää.
!HUOM! sana seura jäänyt tekstiin.
