Pekkanbauer
Poissa
Suosikkijoukkue: Deepdale Ducks
|
|
: 16.06.2008 klo 09:25:09 |
|
Tim Roberts istuu olohuoneensa Chesterfield-sohvalla. Tuijottaa tyhjää ja mykkää kaasutakkaa. Kaupunki on Preston, kaupunginosa Ashton, Timin asunto rivitalo, Timin mielestä omakotitalo. Alakerrassa on olohuone ja keittiö, yläkerrassa kaksi makuuhuonetta ja kylpyhuone. Etupihaa ei ole lainkaan, ei tuulikaappiakaan. Olohuoneeseen astutaan suoraan kadulta, Priory Streetiltä, jonka varrella olevien asuntojen ulko-ovet ovat kukin oman värisensä. Tim Robertsin asunnon ulko-ovi on valkoinen. Takapiha on suomalaisessa mittakaavassa pieni, englantilaisessa mukavan kokoinen. Takapihan rooli on toimia kodinhoitohuoneena ja varastona. Pihan poikki on viritelty nailonnaruja, joissa satunnaisesti roikkuu pestyjä vaatteita. Nyt ei, koska sataa. Prestonissa sataa usein. Ei aina, mutta usein. Takapihalla on pieni hökötys, jota Tim sanoo ulkovarastoksi. Siellä on roinaa, mikä vuosien varrella on käynyt tarpeettomaksi. Ei kuitenkaan hävitetyksi, vaikka olisi pitänyt. Takaisin olohuoneeseen. Tim Robertsin takkaan ei tuijotuksesta syty eloa, ei silmiinkään. Takka ei tarvitse tulta, koska ulkona on sateesta huolimatta lämmin. Silmä tarvitsisi eloa, mutta elämä tuntuu tyhjältä, eikä liekki tule sisältä. Tällaista se aina kesäkuussa on. Elämä. Se puuttuu. Onneksi pian on elokuu, ja Preston North Endin kausi alkaa. Tim Robertsin elämässä - siis siinä tällä nimenomaisella hetkellä puuttuvassa - on vain yksi intohimo: Preston North End. Tosin "vain" on väärä attribuutti kuvattaessa Timin intohimoa, sen määrää tai laatua, suhteessa Preston North Endiin. Oikeampaa olisi kuvata, että Tim Robertsin elämä ON Preston North End. Implisiittisesti. Tim Roberts on luokanopettaja peruskoulun ala-asteella. Siis suomalaisin termein ilmaistuna. Kesälomat ovat pitkät ja tylsät. Ei töitä, ei jalkapalloa. Toisinaan Tim hyppää Vauxhalliinsa ja ajaa Blackpooliin katsomaan meren rantaa. Se saa olon tuntumaan jopa normaalia kesäpäivää tyhjemmältä, mutta samalla rauhoittavalta. Meri herättää ristiriitaisia tunteita. Niin myös Blackpool. Lähes yhtä paljon kuin Tim Roberts rakastaa Preston North Endiä, hän vihaa Blackpool FC:tä, naapurikaupungin jalkapallojoukkuetta. Saman tunteen herättää toinen naapurijoukkue, Burnley FC. Timin lempilaulu on Chim Chiminey, jota hän laulaa näillä sanoilla: " Chim chiminey, chim chiminey, chim chim, chiroo. We hate those bastards in claret and blue". Näillä sanoilla samaa laulua laulaa moni muukin prestonilainen. Jos menet Burnleyn tienoille yksin, ja laulat tätä laulua seurassa, jossa on vähintään kaksi Burnleyn kannattajaa, voit pitää itseäsi onnekkaana, jos selviät mustalla silmällä ja murtuneella nenällä. Luultavimmin et voi pitää itseäsi onnekkaana viisi minuuttia lauluesityksesi jälkeen. Toinen Tim Robertsin lempilauluista on Chelsea dagger. En laula sitä nyt. En edes kirjoita sen sanoja tähän, koska painetuista sanoista ei saisi mitään tuntumaa siihen, millaisia tunteita Chelsea dagger herättää Tim Robertsissa. Tai kenessä tahansa, joka kuulee Chelsea daggerin 12000 muun katsojan kanssa Deepdalella, Preston North Endin kotistadionilla. Myöskään Tim ei laula sitä nyt, koska on kesäkuu, eikä kausi ole vielä lähelläkään alkamista. Kauden alkuun on ikuisuuttakin pidemmältä tuntuva aika, kuoleman mittainen. Pian pelaajat palailevat kesälomiltaan. Seurajohto tekee kovasti töitä saadakseen hankittua uusia pelaajia talouden siitä suuremmin kärsimättä. Tämä tarkoittaa useimmissa seuroissa samalla sitä, että pelaajia joudutaan myymään. Tämä voi olla tilanne myös Preston North Endissä. Siirtoja odotetaan pelokkaina ja jännittyneinä. Tim Roberts toivoo, että keskikentälle tulisi kovan luokan hankintoja. Ja hyökkäykseen. Tim ei välttämättä ymmärrä seuran taloutta niin hyvin kuin seuran johto. Eikä tarvitsekaan. Tim Roberts on Preston North Endin kannattaja. Tim Robertsia ei olisi olemassa ilman Preston North Endiä. Tim Robertsia ei tosin olisi olemassa ilman tätä foorumiakaan, mutta se on toinen tarina, joka tämän topiikin kannalta on täysin irrelevanttia. Unohtakaamme siis äskeinen. Tässä päivässä, 16.6.2008, on oma jännityksensä. Tänään nimittäin julkistetaan Mestaruussarjan otteluohjelma. Tokihan kaikki vastustajat ovat jo tiedossa, eikä pelipäivilläkään niin suurta merkitystä - tai ainakaan yllätyksellisyyttä - ole, mutta Tim on varannut koko maanantaipäivän vapaaksi kirjoittaakseen pelipäivät muistiin kalenteriinsa. Suunnitellakseen muut menonsa pelipäivien ulkopuolelle. Aivan varmasti Tim pyrkii taas pääsemään kaikkiin peleihin. Ja pääseekin, ellei kuolema tule muuttamaan suunnitelmia. Tim ei ole suunnitellut kuolevansa. Ainakaan vielä. Ei tällä kaudella, koska nyt mennään Alan Irvinen johdolla Valioliigaan.
|
|
« Viimeksi muokattu: 20.05.2009 klo 19:41:05 kirjoittanut Pekkanbauer »
|
|
|
|
|
Pekkanbauer
Poissa
Suosikkijoukkue: Deepdale Ducks
|
|
Vastaus #1 : 16.06.2008 klo 13:19:37 |
|
Muutama tunti sitten saatiin tulevan kauden otteluohjelmat. Pistetään samaan pakettiin nyt harjoitus- ja sarjapelit sekä Carling Cupille allokoidut ottelupäivämäärät, joista ensimmäinen (12.08. Preston North End - Chesterfied) on nykymuotoisen Deepdalen ensimmäinen virallinen ottelu.
Tähän listaan pitää vielä jossakin vaiheessa päivittää FA Cupin ottelut. Finaali pelataan 30.05.2009.
Harjoitusottelut:
12.07. SV Erdal Hallein 04 - Preston North End 0-11 15.07. Bamber Bridge - Preston North End 0-1 15.07. Chorley - Preston North End 0-2 19.07. Morecambe - Preston North End 0-3 22.07. Preston North End - Everton 0-1 26.07. Carlisle - Preston North End 2-2 30.07. Motherwell - Preston North End 1-1 02.08. Crewe - Preston North End 0-2
Coca-Cola Championship:
09.08. Ipswich Town - Preston North End 1-2 16.08. Preston North End - Crystal Palace 2-0 23.08. Sheffield Wedesday - Preston North End 1-1 30.08. Preston North End - Charlton Athletic 2-1
13.09. Coventry City - Preston North End 0-0 16.09. Preston North End - Nottingham Forest 2-1 20.09. Preston North End - Wolverhampton Wanderers 1-3 27.09. Burnley - Preston North End 3-1 30.09. Preston North End - Swansea City 0-2
04.10. Watford - Preston North End 2-1 18.10. Preston North End - Reading 2-1 21.10. Plymouth Argyle - Preston North End 1-0 25.10. Sheffield United - Preston North End 1-0 28.10. Preston North End - Watford 2-0
01.11. Preston North End - Southampton 2-3 08.11. Norwich City - Preston North End 2-2 16.11. Blackpool - Preston North End 1-3 22.11. Preston North End - Barnsley 2-1 25.11. Derby County - Preston North End 2-2 29.11. Preston North End - Bristol City 2-0
06.12. Cardiff City - Preston North End 2-0 09.12. Preston North End - Doncaster Rovers 1-0 13.12. Preston North End - Birmingham City 1-0 20.12. Queens Park Rangers - Preston North End 3-2 26.12. Preston North End - Derby County 2-0 28.12. Barnsley - Preston North End 1-1
10.01. Wolverhampton Wanderers - Preston North End 1-3 17.01. Preston North End - Burnley 2-1 27.01. Swansea City - Preston North End 4-1 31.01. Preston North End - Sheffield United 0-0
03.02. Preston North End - Plymouth Argyle 1-1 07.02. Reading - Preston North End 0-0 14.02. Preston North End - Norwich City 1-0 21.02. Southampton - Preston North End 3-1 28.02. Preston North End - Ipswich Town 3-2
03.03. Nottingham Forest - Preston North End 2-1 07.03. Crystal Palace - Preston North End 2-1 10.03. Preston North End - Sheffield Wednesday 1-1 14.03. Preston North End - Coventry City 2-1 21.03. Charlton Athletic - Preston North End 0-0
04.04. Bristol City - Preston North End 1-1 11.04. Preston North End - Blackpool 0-1 13.04. Doncaster Rovers - Preston North End 0-2 18.04. Preston North End - Cardiff City 6-0 25.04. Birmingham City - Preston North End 1-2
03.05. Preston North End - Queens Park Rangers 2-1
Coca-Cola Championship Play-Offs:
08.05. Preston North End - Sheffield United 1-1 11.05. Sheffield United - Preston North End 1-0
Carling Cup:
12.08. Preston North End - Chesterfied 2-0 26.08. Preston North End - Derby County 0-1
FA Cup:
03.01. Preston North End - Liverpool 0-2
|
|
« Viimeksi muokattu: 13.05.2009 klo 09:14:30 kirjoittanut Pekkanbauer »
|
|
|
|
|
hertsi-
Poissa
Suosikkijoukkue: olavi mäenpää
|
|
Vastaus #2 : 16.06.2008 klo 16:42:08 |
|
kiinnostaisi kyllä nähdä ensikauden päättävä ottelu
|
|
|
|
Pekkanbauer
Poissa
Suosikkijoukkue: Deepdale Ducks
|
|
Vastaus #3 : 17.06.2008 klo 12:34:31 |
|
Laitetaanpa kopioiden ja muokaten viime kauden topiikista pelaajalistaa tulevan kauden osalta. Siirrot tulevat todennäköisesti tekemään pientä säätöä alla olevaan luetteloon, mutta editoidaan tarvittaessa tai mainitaan uusissa viesteissä. Preston North Endin pelaajat kaudella 2008-20091 Andrew Lonergan24-vuotiaasta englantilaisesta tuli Wayne Hendersonin selkävaivojen vuoksi Preston North Endin ykkösveskari viime kauden alkupuolella. Erinomainen torjuja, loistavat reaktiot. Vuodenvaihteen tienoilla sattui pari fataalia virhettä, jotka maksoivat pisteitä, mutta sen jälkeen oli yksi sarjatason parhaista ja luotettavimmista maalivahdeista. Puutteita pelinohjauksessa ja -lukemisessa, ja jostakin syystä keskityspalloihin tulo on epävarmaa. Lienee ensi kauden ykkösveskari. 2 Michael HartTammikuun siirtoikkunassa Aberdeenista siirtynyt laitapuolustaja, joka kilpailee Billy Jonesin kanssa peliajasta tai vaihtoehtoisesti mahdollistaa Jonesin käyttämisen eri pelipaikoilla. 28-vuotias skotlantilainen sai näyttöpaikkansa edustusjoukkueessa viime kauden kahdessa viimeisessä ottelussa. Hart tuo ensi kaudelle alakertaan lisää varmuutta, kokemusta ja ennen kaikkea kilpailua pelipaikoista. 3 Callum Davidson31-vuotias umpivasuri skotti. Luotettava sotaratsu, armoton taistelija. Alan Irvine vakiinnutti paikan vasempana pakkina, eikä Callumilta sillä paikalla nähtykään yhtään huonoa suoritusta. Kamppailee ensi kaudella Matty Hillin kanssa samasta pelipaikasta. 4 Richard Chaplow23-vuotias Englannin junnujoukkueissa pelannut keskikenttämies siirtyi tammikuun alussa WBA:sta Prestoniin kohtuullisen suurella korvauksella. Teki peliminuutteihin ja -paikkaan nähden paljon maaleja. Ensi kaudella odotukset korkealla, kunhan saa laadukkaan harjoittelujakson ja pre-seasonin alleen. Kamppailee Carterin kanssa paikasta McKennan rinnalla. 5 Youl Mawene28-vuotiaan ranskalaistopparin viime kausi oli värikäs, ja erityisesti alkukauden esitykset kovinkin epätasaisia. Loppukaudesta Mawene pelasi kuitenkin omalla tasollaan. Hitaan tuntuinen, mutta pärjää pääpalloissa kohtuullisen hyvin. Lienee tulevalla kaudella St Ledgerin topparipari. 7 Chris SedgwickSedgen esitykset voivat kauden mittaan olla lähes mitä tahansa, mutteivät tasaisia. Joissakin peleissä suuriakin onnistumisia, mutta joissakin ala-arvoisia suorituksia. Perinteinen brittilaituri, jolle suuret onnistumiset kerääntyivät kauden loppuun Alan Irvinen annettua luottoa ja säännöllisesti paikkaa avauksessa. Hyvänä päivänä korvaamaton työmyyrä joukkueelleen ja oli loppukaudesta yksi kuiville nousemisen ruumiillistumisista. Ensi kaudesta vaikea sanoa mitään varmaa. Ei varmaan vaihda joukkuetta, ja ilman tämän osaston vahvistuksia on ilman muuta avauksessa. Ongelma taitaa olla vain siinä, että juurikin tämä osasto kaipaa niitä vahvistuksia. 8 Karl HawleyVirheellisesti David Nugentin korvaajaksi kuviteltu aktiivisesti peliin osallistuva hyökkääjä. Vähänlaisesti esiintymisiä viime kaudella. Tarvitsee paljon lisää suoraviivaisuutta ja rohkeutta. Brownin tultua joukkueeseen rooli asettui enemmänkin viimeistelijäksi, mikä näyttää sopivan paremmin luonteeseen ja tuottavan tulosta. Muutama erittäin hyvä ottelu, mutta pääsääntöisesti tälle tasolle kelpaamattomia suorituksia. Jäänee Brownin ja Mellorin vaihtomieheksi. 9 Chris BrownTammikuussa Norwichista siirtynyt hyökkääjä ei kovasti ole juhlinut maalintekijätilastoissa, mutta lienee kuitenkin suurin yksittäinen tekijä Preston North Endin loppukauden komeaan saldoon. Tuonut hyökkäykseen eloa fyysisellä preesensillään ja on ollut omimmillaan järjestelmässä paikkoja muille hyökkääjille ja aiheuttamassa aggressiivisuudellaan harmia vastustajien puolustajille. Ikää vasta 23 vuotta. Kolmen ja puolen vuoden sopimus taannee iloa pitkäksi aikaa. Ensi kaudella takuuvarma avauspaikka. 10 Barry NicholsonKolmekymppinen skotti siirtyi kesäkuussa Aberdeenista ilmaiseksi kahden vuoden mittaisella sopimuksella (+optiovuosi). 11 Darren Carter24-vuotias keskikenttämies Darren Carter siirtyy WBA:sta nelivuotisella sopimuksella PNE:n riveihin. Carter on umpivasuri, pelannut Englannin U20-joukkueessa ja pystyy pelaamaan sekä laiturina että keskikentän keskustassa. Carterilla oli kauden alussa pari hyvää peliä, mutta sen jälkeen vaipui syvään yöhön ja sai fanitkin kääntymään vastaansa. Puolustussuuntaan peittää kohtuullisesti syöttölinjoja, muttei missään nimessä ole pallonriistäjä. Erittäin hyvä vasemman jalan potku, jota myös käytetään erikoistilanteissa. Richard Chaplow loi loppukaudeksi sopivan kilpailuasetelman. On mielenkiintoista nähdä, onnistuisiko vakiinnuttamaan tasoaan riittävän laadukkaassa ohjauksessa. Lienee ensi kaudella kuitenkin vaihtomies, kun McKenna ja Chaplow miehittävät keskikentän keskustan. 12 Sean St LedgerSarjan paras toppari. Valittiin kaikissa äänestyksissä Preston North Endin viime kauden parhaaksi pelaajaksi, eikä valintaa voida pitää kovin suurena vääryytenä. Pelasi viime kaudella tukun pelejä myös oikeana pakkina, ja valittiin joitakin kertoja 'Championship Team of the Week' -joukkueeseen. Virheetön, eleetön, vuorenvarma katkoja. Hyvä avaamaan peliä, erinomainen päällä, kohtuullisen nopea jalalla. Ensi kauden(kin) runkopelaajia. 13 Wayne HendersonVälilevyn pullistuma sotki ykkösveskariksi kaavaillun 24-vuotiaan irlantilaisen viime kauden - pahimmillaan päätti koko uran. Lonnersin ikätoveri, joten tulevaisuutta teoriassa olisi, mutta uutiset selkävamman paranemisen hitaudesta ovat huolestuttavia. Toivotaan parasta. 14 Liam Chilvers26-vuotiaan englantilaistopparin kausi päättyi maaliskuun alkupuolella akillesjänteen katkeamiseen, ja vamma pitää hänet sivussa vuoden loppuun saakka. Itse veikkaan, että valitettavasti ura Preston North Endissä saattoi katketa samalla. Chilvers pelasi loistavan kauden ja onnistui erityisesti Mawenen toppariparina, mutta vammasta kuntoutumisen jälkeen edessä on täysin uusi tilanne. Chilversin tehdessä paluuta St Ledger ja Mawene lienevät vakiinnuttaneet paikkansa vakiotoppareina, ja Trotmanin olevan ykkösvaihtoehto, jos loukkaantumisia ei alkukauden mittaan tule. Niinpä Chilversillä ei vuodenvaihteessa ole muita mahdollisuuksia kuin uuden vauhdin hakeminen lainasopimuksella jostain muusta seurasta. Tokihan tilanne voi vielä muuttua olennaisestikin johonkin suuntaan, enkä itse toivoisi Chilversin ulostamista, mutta pitemmälle asiaa ajateltuna voi olla, että ringissä olevat nuoret (St Ledger, Trotman) ja tulevat nuoret (Collins) pakottavat hakemaan uusia tuulia. 15 Simon WhaleySedgeä paljon "modernimpi" sisään leikkaava laituri. Hyvin aktiivinen hyökkäyssuuntaan, alaspäin sitten paljon laiskempi. Hyökkääjänä peluuttaminen takavuosina on auttanut monipuolistamaan pelaamista ulos perinteisen laiturin roolista. Haastaa mielellään, leikkaa sisään kohtuullisen hanakasti, kohtuullisen nopea, hyvä tasapaino. Puutteita keskityksissä ja pelin lukemisessa. Jos siirtoikkuna ei värise, lienee ensi kauden avauksen laituri yhdessä Sedgwickin kanssa. 16 Paul McKenna31-vuotias englantilainen keskikentän moottori, kokonsa ja pelihabituksensa vuoksi myös "alasarjojen Paul Scholes". McKenna palasi pitkältä sairaslomaltaan synkällä alkukaudella pokaten heti debyytistään MOM-palkinnon. Silmät ovat kyljissä ja selässä, näkee kentän lähelle ja kauas, osaa ennakoida ja arvioida tulevat tilanteet ja toimia niiden mukaisesti. Preston North Endin aivot. Pystyy tarvittaessa rauhoittamaankin peliä, mutta tekee sitä harvemmin - pyrkii siirtämän painopisteen nopeasti hyökkäyssuuntaan. Vaikka pienestä koostaan huolimatta voittaakin uskomattoman määrän pääpalloja, tarvitsee ehdottomasti rinnalleen vahvasti puolustusorientoituneen ja taistelevan, riistävän keskikenttämiehen. Joukkueen kapteeni. Jos ja kun saa normaalin kesän alleen, pystyy iästään huolimatta nostamaan nykyistä tasoaan vielä pykälällä ja johdattamaan joukkueensa ensi kaudella Valioliigaan. 17 Brett OrmerodKausi ollut repaleinen sekä runsaan hyökkääjämäärän, epätoivoisten kokeilujen ja rotaatioiden sekä pikkuloukkaantumisten vuoksi. Henkilökohtaisesti en oikein usko enää uuteen tulemiseen. Veikkaisin uudeksi kodiksi Nottinghamin metsiä. 18 Matthew Hill27-vuotias englantilainen vasen pakki, fanien kestosuosikki, Player of the year 2006-07. Jäi viime kaudella lähinnä Callum Davidsonin varamiehen rooliin, ja onnistui paikkaamaan tontin pääsääntöisesti erittäin hyvin. Nousee kohtuullisen aktiivisesti tukemaan hyökkäyksiä, ja vikkelillä jaloillaan ehtii hyvin vielä puolustamaankin. Erittäin sympaattinen ja välitön ilopilleri, joka tulevalla kaudella haastaa Callum Davidsonin kisaan samasta pelipaikasta. 19 Billy Jones"Uusi Sami Hyypiä" -nimitys johtunee lähinnä nopeuden puutteesta ja hyvästä pelin lukemisesta. Ei ole aikoihin pelannut topparin paikalla. 21-vuotias all-around-pelaaja on esiintynyt kaikissa Englannin juniorimaajoukkueissa. Prestonissa hiipui hiukan kauden edetessä, mutta aivan viimeiset pelit sujuivat loistavasti. On tulevaisuuden runkopelaajia, jos saadaan pysymään Prestonissa. Ikävä loukkaantuminen piti sivussa loppukauden. 20 Kevin NichollsItse odotin Nichollsin pikaista myyntiä jo tammikuussa, mutta niin ei käynyt. Simpsonin ostos osoittautui suureksi pettymykseksi. Kev kantoi alkukauden kapteenin nauhaa, joka myöhemmin annettiin oikealle miehelle. Alaspäin ei minkäänlaisia avuja, ylöspäin vielä vähemmän. Ei ole tämän sarjatason pelaaja, ei niin mitenkään. Saattaa roikkua vielä hätävarana joukkueessa, jos McKenna, Chaplow ja Carter sattuisivat loukkaantumaan, mutta todennäköisesti yritetään myydä halvalle jonnekin ja ostaa joku oikea pelaaja tilalle. 21 Neal Trotman21-vuotias englantilainen toppari siirtyi tammikuussa Oldhamista kolmen ja puolen vuoden sopimuksella. Helppoa olisi visioida St Ledgerin ja Trotmanin muodostavan tulevaisuuden toppariparin Mawenen ja Chilversin ikääntyessä. Trottie on saanut jo edustusjoukkueen debyyttinsä, ja onnistunutkin ihan kelvollisesti. Trotmanilla on vielä rutkasti aikaa, ja hän lieneekin ensi kauden vaihtoehto ja varamies St Ledgerille ja Mawenelle. 23 Lewis NealHarmittavankin vähälle peliajalle jäänyt perinteinen brittilaituri, joka kulkee raiteillaan päästä päähän 90 minuuttia: peli leveänä aina kulmalipulle saakka. Keskitykset hyvällä prosentilla ja perinteiseen tyyliin. Hiukan yksioikoinen pelityyli, mutta tälle sarjatasolle kelvollinen. Hentoinen kaksinkamppailuissa. 26-vuotiasta ei enää voida kaupitella kovin suurena tulevaisuuden lupauksena, joten jää joukkueeseen laitureiden vaihtomieheksi ja saa toivottavasti omat näyttöpaikkansa ensi kauden kuluessa. 30 Chris NealViime kaudella täysin vaille ykkösjoukkueen pelejä jäänyt 22-vuotias englantilainen veskari. Kauden alla kolmosveskarin rooli näytti selviöltä, mutta Wayne Hendersonin pitkäaikaisloukkaantumisen ja hätälaina Grzegorz Szamotulskin lyhytaikaisloukkaantumisen vuoksi otti penkillä kakkosveskarin paikan. Pelasi lähes kaikki reservien pelit. Jos Lonerganille hommataan kovemman luokan kirittäjää, Nealin tie voi taas kerran johtaa lainasopimukseen alemmilla sarjatasoilla, muussa tapauksessa ensi kauden kakkosveskari. Hyvien reservipelien vuoksi toivoisin nuorukaiselle näyttöpaikkaa myös edustusjoukkueessa, ja pysyvämmin ensi kauden kakkosveskarin roolia. 33 Neil MellorHiukan laiskan, ylipainoisen ja -mielisen oloinen isokokoinen hyökkääjä, jonka parhaimmat ominaisuudet tulevat esiin rangaistusalueen sisällä. Valtavasti potentiaalia, joka loppukaudesta lopultakin muuttui lihaksi myös edustuksen peleissä. Ei 25-vuotiaana ole todellakaan vielä mikään entinen toivo tai menetetty lahjakkuus. Paul Simpsonin manageroidessa kyvyt ja lahjat menivät hukkaan, mutta Alan Irvinen avulla löytänyt uudelleen itsensä ja luottamuksensa. Hyvä kesä alle, ja ensi kaudella odotettavissa yli 20 maalia. Takuuvarmasti. Nathan Fairhurst ja Phil AppiahNuorisojoukkueen keskikenttämiehille tarjottiin ammattilaissopimuksia, mutta taso ei riitä vielä mitenkään tälle sarjatasolle. Todennäköistä on, että menevät hakemaan aikuisten peliin vauhtia sarjaporrasta alempaa vuoden tai puolikkaan lainasopimuksella, jonka jälkeen tilanne arvioidaan uudelleen. Kumpikaan ei kuitenkaan ole sellainen superlahjakkuus, jonka varaan kovasti voitaisiin laskea, joten suurena vaarana on jämähtää pysyvästi alasarjoihin, ellei tulevan kauden aikana tapahdu selkeää harppausta eteenpäin. kiinnostaisi kyllä nähdä ensikauden päättävä ottelu Sekin kiinnostaisi. Itse katselin myös mukavia ryppäitä tai muuten vain mielenkiintoisia tapahtumia, ja tein omaan matkakalenteriini seuraavia alustavia merkintöjä: 22.07. Preston North End - Everton 16.09. Preston North End - Nottingham Forest 20.09. Preston North End - Wolverhampton Wanderers 09.12. Preston North End - Doncaster Rovers 13.12. Preston North End - Birmingham City 20.12. Queens Park Rangers - Preston North End 10.03. Preston North End - Sheffield Wednesday 14.03. Preston North End - Coventry City Pitää sitten vielä sovitella töiden kanssa, ja katsoa tarkemmin, onnistuisiko niiden varjolla pääsemään paikan päälle joihinkin yksittäisiin otteluihin. Nyt on tietysti hyvä alkaa suunnitelemaan syksyn ja ensi kevään työkalenteria, kun otteluohjelma on käsissä. :
|
|
« Viimeksi muokattu: 20.07.2008 klo 15:37:25 kirjoittanut Pekkanbauer »
|
|
|
|
|
Pekkanbauer
Poissa
Suosikkijoukkue: Deepdale Ducks
|
|
Vastaus #4 : 25.06.2008 klo 11:31:09 |
|
Niitä on enää kuusi. CCC-joukkueita nimittäin, jotka eivät ole vielä hankkineet vahvistuksia kesän siirtoikkunassa. Preston North End yksi kuudesta.
Itävallan leirin ottelut lisätty yllä olevaan viestiin. Kaksi harjoitusottelua viikon leirin päätteeksi, ensimmäisessä vastassa Romanian mestari CFR Cluj, sieltä Nokian uusien tuotantotilojen kyljestä.
|
|
|
|
Pekkanbauer
Poissa
Suosikkijoukkue: Deepdale Ducks
|
|
Vastaus #5 : 01.07.2008 klo 08:24:54 |
|
Tänään se sitten alkaa. Muutaman tunnin kuluttua Springfieldin harjoituskeskukseen kokoontuvat manageri Alan Irvinen ympärille kaikki Preston North Endin valmentajat ja (yllä luetellut) pelaajat. Toivottavasti hyvin valmistautuneina, kesäharjoitteensa tehneinä ja valmiina reilun kuukauden mittaiseen rääkkiin, jonka tavoitteena on valmistaa joukkue mahdollisimman optimaaliseen tilaan tulevan kauden koitoksia ajatelleen.
Joukko on tuttu sisältäen ainoastaan yhden uuden kasvon. Ensi kuussa 30 vuotta täyttävä Barry Nicholson oli eilen lääkärintarkastuksessa, ja jos (kun) yllätyksiä ei enää tule vastaan, Aberdeenista siirtyvä keskikenttämies on treeneissä mukana heti alusta alkaen. Tänään allekirjoitettava sopimus on kahden vuoden mittainen, ja sitä voidaan laajentaa haluttaessa optiovuodella. Siirto sinällään oli ilmainen Nicholsonin kieltäydyttyä Aberdeenin jatkokupongista.
Jo ensi viikon perjantaina (Itävallan leirin yhteydessä Obertraunissa) haetaan tuntumaa Romanian hallitsevaa mestaria vastaan. Siitä eteenpäin treenipelejä onkin sitten pari viikossa - kovan harjoittelun ohessa. Etukäteen ajatellen pre-season -olosuhteiden pitäisi olla huomattavan paljon viime kesää paremmat. Toivottavasti tuloksetkin.
Nyt vielä joksikin aikaa siirtoikkunalaudalle kyttäämään muuttolintuja. Vatsaa kutittaa, odottaminen kihelmöi ihoa. Toukokuu tuntuu olevan kaukana. Edessä ja takana.
|
|
|
|
Pekkanbauer
Poissa
Suosikkijoukkue: Deepdale Ducks
|
|
Vastaus #6 : 07.07.2008 klo 08:33:09 |
|
Siinä se kesä menee. Helteessä. Vettä sataa ajoittain, mutta Preston North Endin pelaajista se tuntuu pelkästään kotoiselta. Obertraunissa lähes kaikki muu onkin hiukan eksoottista: ruoka, kieli, ihmiset. Mutta lystiä on. Ja kovaa treeniä. Uintia paikallisessa joessa. Parissa päivässä ei ole ehtinyt vielä leikkimään turistia, mutta sekin aika vielä koittaa. Tunniksi tai pariksi.
Siirtoikkunan voisi kuvitella hiljenevän Itävallan leirin ajaksi. Toistaiseksi tänä kesänä on tehty vasta yksi kiinnitys: Barry Nicholson, josta edellisessä viestissä jo mainittiinkin. Treeniasussa skotilla on ollut numero 10 - saa nähdä, onko se pysyvä numero.
Siirtohuhuja riittää. Gavin McCann, Darius Henderson, Lewis Buxton, Kevin Kilbane. Ja Taylor Twellman, luonnollisesti. Yksi tarina ehdottelee vaihtokauppaa Evertonin kanssa: Vaughan <-> St Ledger ja mahdollisesti rahaa väliin. Odotellaan.
Surullisemmat huhut kertovat, että Neal Trotman olisi loukkaantumisen (polvivamma) vuoksi sivussa seuraavat neljä kuukautta. Siirtoikkunan kannalta tämä tarkoittaa välitöntä tarvetta keskuspuolustajan hankkimiseen.
Jatketaan. Korvat auki.
|
|
|
|
Pekkanbauer
Poissa
Suosikkijoukkue: Deepdale Ducks
|
|
Vastaus #7 : 12.07.2008 klo 11:56:33 |
|
Enpä ole tainnut muistaa mainita, että eiliseksi suunniteltu harjoitusottelu Romanian mestaria CFR Cluj:ia vastaan peruttiin. Virallista syytä ei ole tiedossa, eikä epävirallisista kannata sen enempää murehtia. Mutta joka tapauksessa pian treenipelataan. Hyvin pian. Kahden tunnin kuluttua Itävallan harjoitusleiri "huipentuu" harjoitusotteluun, jossa isäntäjoukkueena on SV Erdal Hallein 04 (vai FC Erdal Hallein 04?). Leiri on mennyt loistavasti. Treenaaminen on ollut kovaa. Monen kokeneenkin suun äänellä kovempaa kuin koskaan. Youl Mawene: " It has been tough. I think it is probably one of the toughest pre-seasons I have had." Paul McKenna: " I think with the regime we have got this year, this is the hardest we have ever done under the six managers I have played for." Kovasti ei ole muuta raportoitavaa. Vielä. Kuvayhteyttä treenipeliin ei ole. Eikä tule. Ääniyhteys varmistamatta. Voi olla, että pitää tyytyä virallisiin kommentteihin pelin sujumisesta. Nekin käyvät, jos peli käy. Ipswichin väitettiin olleen maalivahti Andy Lonerganin kintereillä. Toki olivat kyselleetkin, mutta huhut kolmesta tehdystä tarjouksesta ja miljoonasummista on kumottu pötypuheiksi. Alan Irvinen mukaan: " The Chairman got a phonecall asking if we were interested in selling Andy Lonergan and we said no. It was as simple as that, there was no offer, there wasn't one offer, let alone three offers, as has been reported. There was no money talked about. Lonners is completely aware of the situation and he is very happy here so there is nothing really more to talk about." Niinpä traktoripojat joutuvat tyytymään Thomas Sorenseniin tai Antti Niemeen. Tai johonkin. Tulopuolen huhuissa on paikoitellen vilahdellut Craig Beattie. Ja Taylor Twellman, luonnollisesti. Ai niin. Enpä tainnut muistaa mainita aiemmin sitäkään, että Ross Wallacesta tehty tarjous hyväksyttiin jo myyjän (Sunderland) toimesta, mutta laituri itse päätti jäädä vielä kokeilemaan, josko peliaikaa irtoaisi Keanen alaisuudessa. Tai jossakin. --- Edit: Oli aivan unohtua: Paljon onnea, 50-vuotias Alan Irvine!
|
|
« Viimeksi muokattu: 12.07.2008 klo 12:12:19 kirjoittanut Pekkanbauer »
|
|
|
|
|
Pekkanbauer
Poissa
Suosikkijoukkue: Deepdale Ducks
|
|
Vastaus #8 : 14.07.2008 klo 07:05:47 |
|
Harjoitusottelu FC Hallein 04 vs Preston North End päättyi lukemiin 0 - 11, maalintekijöinä Mellor 3, Chaplow 2, Ormerod, Hawley, Hill, Carter, Mawene ja Whaley. Paikalta tihkuneiden kommenttien perusteella vierailijat vaihtoivat koko joukkueen puoliajalla. Eniten positiivisia mainintoja ottelusta keräsivät Hart, Nicholson, McKenna ja L. Neal.
Huomenna pelataan perinteiset pre-seasonin ystävyysottelut, kun samanaikaisesti klo 21:00 Suomen aikaa Preston North Endin vastustajina ovat Bamber Bridge ja Chorley. PNE jakaa joukot kahtia: Alan Irvine vie puolet joukkueesta Irongatella ja Rob Kelly toisen puolen Victory Parkiin. Vuosi sitten (kts. vanha kausitopiikki ja pistä itseäsi tikulla silmään) nämä ottelut olivat niin tasoltaan kuin tuloksiltaan katastrofaaliset. Nyt on odotettavissa jotain paljon parempaa.
|
|
|
|
Pekkanbauer
Poissa
Suosikkijoukkue: Deepdale Ducks
|
|
Vastaus #9 : 14.07.2008 klo 17:21:23 |
|
Lauantaisessa Itävallan leirin höntsäilyssä ensimmäisellä jaksolla kentällä olivat: Lonergan Jones Mawene St. Ledger Hill Nicholson McKenna Carter L. Neal Ormerod Hawley Ja toisella jaksolla: C. Neal Hart Mawene St. Ledger Davidson Aynisah Jarrett Chaplow Sedgwick Mellor Whaley Muutamia mielenkiintoisia asioita: - Chris Brown sivussa loukkaantuneen varpaansa kanssa. - Simon Whaley hyökkääjänä eikä laiturina. - Nicholson laitalinkkinä eikä keskikentän keskellä. - Jarrett todellakin saanut uuden tilaisuutensa. - Aynisah - tulevan kauden jokeri? Topparitilanne on siis erityisen hankala nyt, kun Chilvers on sivussa vuoden lopppuun, ja Trottmankin vielä ainakin kuukauden. Ei ole epäilystäkään, etteivätkö St. Ledger ja Mawene pärjäisi hyvinkin, mutta olisihan se kiva, jos toppareilla olisi edes yksi vaihtomies : . Dominic Collins taitaa olla vielä hiukan liian nuori ja kevyt näihin kinkereihin. Myös hyökkäyskalusto vaikuttaa aika kapoiselta jo ensimmäisen treenihöntsäilyn perusteella varsinkin, kun heti kättelyssä Brown oli sivussa. Mellorin harteille lankeaa aika paljon. Muut osastot näyttäisivät olevankin kunnossa, mutta tokihan sitä oikeaa vasenta laituria tekisi mieli. Wikipedia tietää kertoa, että Clinton Morrison olisi tänään läpäissyt lääkärintarkastuksen, ja kauppa Preston North Endiin olisi sitten selvä. Kaikenlaisia hupsuttelujoita sitä onkin . Muita siirtohuhuissa kummitelleita nimiä tänään ovat olleet Ross Wallace, Robbie Fowler ja Chris Eagles. Ja Taylor Twellman, luonnollisesti. Huomisissa treenipeleissä saatetaan kuitenkin nähdä uusia pelaajia kentällä. Tänään on pelaajille kerrottu, kumpaan treenipeliin itse kukin suuntautuu. Edit: Nyt on se Morrison-hassuttelu poistettu Wikipediasta. Joukkueet huomisiin harjoituspeleihin ovat nämä: Bamber Bridge (Irongate 21:00): Lonergan, Cudworth, Hart, Smyth, Collins, St Ledger, Hill, Whaley, Chaplow, McKenna, Carter, Brown, Hawley, Turner, Fairhurst, Cudworth ja Mayor. Chorley (Victory Park 21:00): Chris Neal, Murphy, Anyinsah, Jones, Mawene, Davidson, Sedgwick, Nicholson, Jarrett, Lewis Neal, Ormerod, Mellor, Appiah, Stott, Adam Barton.
|
|
« Viimeksi muokattu: 14.07.2008 klo 17:56:16 kirjoittanut Pekkanbauer »
|
|
|
|
|
Underclass Hero
Poissa
Suosikkijoukkue: Manchester United, England, Adnan Januzaj
|
|
Vastaus #10 : 14.07.2008 klo 18:09:37 |
|
Tainnu mennä aikamoiseks yksinpuheluks?
|
|
|
|
Pekkanbauer
Poissa
Suosikkijoukkue: Deepdale Ducks
|
|
Vastaus #11 : 14.07.2008 klo 20:24:54 |
|
Tainnu mennä aikamoiseks yksinpuheluks? Olen tottunut siihen. Niin kotona kuin kylässäkin. Kyllä se tästä vielä vilkastuu. Keväällä 2009 FA Cupin finaalin aikoihin. Tai syksyllä 2009 PNE:n piestessä ManU:n suurinumeroisesti Valioliigassa. Silloin viimeistään vilkastuu. Oli täällä kerran eräs hertsi-, mutta sekin taisi hävitä Lontoon suurien ruokapatojen äärelle...
|
|
|
|
Pekkanbauer
Poissa
Suosikkijoukkue: Deepdale Ducks
|
|
Vastaus #12 : 16.07.2008 klo 09:20:52 |
|
Eiliset samanaikaiset harjoitusottelut: Bamber Bridge vs Preston North End 0-1Scorers: Richard Chaplow PNE: Lonergan, Hart, Hill, Collins (sub Smyth 46), St Ledger, Whaley, Chaplow, McKenna, Carter, Hawley, Brown. Subs not used: Cudworth, Turner, Fairhurst, Mayor. Attendance: 1365 Chorley - Preston North End 0-2Scorers: Mellor, Nicholson PNE: Chris Neal (sub Murphy 45), Anyinsah, Davidson, Jones, Mawene, Jarrett, Sedgwick, Nicholson, Mellor, Ormerod, Lewis Neal. Subs not used: Stott, Appiah, Barton Attendance: 685 ----- Viime kauden vastaaviin ystävyysotteluihin (tikulla silmään..., joten älä, vanha topiikki, avaudu!) verrattuna tulokset loistavia, pelikin hyvää kovasta Itävallan leiristä huolimatta. Listataan eilisistä peleistä yleisesti onnistujiksi tunnustettuja pelureita: Chaplow, St. Ledger, Hart, Anyinsah, Lewis Neal, Davidson, Ormerod. Listataan eilisistä peleistä yleisesti epäonnistujiksi tunnustettuja pelureita: Hawley, Whaley, Carter, Jarrett. Vaikkei yksittäisten harjoitusotteluiden perusteella pitäisi vetää kovastikaan johtopäätöksiä, tehdään se silti. Ennen pre-seasonia jo pohdiskeltiin Hawleyn riittävyyttä ja Jarrettin osaamista/sopeutumista. Eilisten harjoitusotteluiden perusteella oviaukosta kuuluu alempien sarjatasojen seireenien viekoitteleva ääni molemmille. Sen sijaan Carterin ja Whaleyn eilinen huono peli voidaan ainakin vielä toistaiseksi sivuuttaa olankohautuksella ja toivoa, että epätasaisista otteista ne parhaimmat löytyvät sitten oikeissa peleissä. Ormerod on petrannut omaa asemaansa ja koska useaan otteeseen on vakuuttanut haluaan jatkaa seurassa, voi hyvinkin käydä niin, että konkarihyökkääjä saa vielä tilaisuutensa. Joe Anyinsah on mielenkiintoinen nuori peluri, jota eilen kokeiltiin laitapakkina, ja onnistui siinäkin roolissa kelvollisesti. Richard Chaplow (onnittelut perheenlisäyksestä!) on kauden alla huikeassa vireessä, ja kun tuore hankinta Barry Nicholson on niinikään ollut varsin vakuuttava, näyttää keskikentän tilanne mielenkiintoiselta, kun McKennakin saa oikeasti osoittaa pätevyytensä aikoakseen päästä avaukseen. Topparitilanne on laadullisesti erinomainen, määrällisesti heikko. Mawene (onnittelut 29-vuotispäivänä!) ja St. Ledger muodostavat erinomaisen ja varman kaksikon, mutta Chilversin toipuessa vuoden loppuun saakka akillesjänneoperaatiostaan ja Trotmanin ollessa myöskin toipilaana eilisen nivusleikkauksen jäljiltä, varsinaisia toppareita ei jää vaihtopenkille ainuttakaan. Jones tuuraili eilen topparin paikalla, ja lienee hätävarana kauden alussa, ellei topparihankintaa kyetä tekemään. Collins tai Smyth tuskin nousevat vielä tällä kaudella junnuista edustukseen saakka. Osoitteessa http://www.prestonnorthend-mad.co.uk/news/loadrprt.asp?cid=MTCH&id=397862 on listattu tällä hetkellä tapahtuneita CCC:n seurasiirtoja. Sivulta käy karusti selväksi se, että liljanvalkoinen liikkuvuus on toistaiseksi ollut varsin verkkaista. Lähes olematonta. Onko se hyvä? Onko se paha? Mene tiedä.
|
|
|
|
Pekkanbauer
Poissa
Suosikkijoukkue: Deepdale Ducks
|
|
Vastaus #13 : 20.07.2008 klo 17:30:04 |
|
Morecambe - Preston North End 0 - 3
Scorers: St Ledger 3, Hawley 6, Mellor 24
Attendance: 1674
PNE: Lonergan (80 Chris Neal), Hill, St Ledger, Mawene (74 Davidson), Jones (74 Hart), Sedgwick (67 Lewis Neal), Carter (72 Chaplow), Jarrett (72 McKenna), Anyinsah (67 Nicholson), Mellor (63 Brown), Hawley (63 Ormerod)
Harjoituspelien saldo eilisen Christie Parkin höntsäilyn jälkeen on komea: neljä peliä, neljä voittoa, ei päästettyjä maaleja. Tokihan vastustajatkin ovat olleet heppoisenpuoleisia, mutta muistettakoon esimerkiksi viime kauden Carling Cupin avauskierroksen tappio juuri Morecambelle. Tai eipä oikeastaan muistellakaan sitä.
No, harjoitusvastustajat kovenevat pian, sillä jo tiistaina Deepdalelle tulee vieraaksi Everton. Mielenkiintoista on nähdä, minkälaisella kokoonpanolla peliin lähdetään, koska voisi kuvitella, että siinä ottelussa avauksessa olisi aika lähelle se kokoonpano, jonka Alan Irvine kuvittelee muodostavan alkavan kauden peruspermanentin.
Erityisen suurella mielenkiinnolla näissä pre-seasonin matseissa tarkastellaan Anyinsahin, Jarrettin ja Nicholsonin otteita. Ensin mainittu on kärsinyt pitkään loukkaantumisista, ja saanut oikeastaan vasta nyt tilaisuutensa näyttää osaamistaan. Jarrett puolestaan joutui Simpsonin aikakaudella epäsuosioon, leimattiin "bad appleksi", ja on saanut nyt aloittaa tämän kauden puhtaalta pöydältä yhdessä muiden pelaajien kanssa. Ja Nicholson tietysti tuoreena hankintana kiinnostaa.
Muita tuoreita hankintoja odotellessa...
|
|
|
|
Pekkanbauer
Poissa
Suosikkijoukkue: Deepdale Ducks
|
|
Vastaus #14 : 23.07.2008 klo 09:03:55 |
|
Preston North End - Everton 0-1PNE: Lonergan, Hart, St Ledger, Mawene, Davidson (Jones 78), McKenna (Sedgwick 74), Chaplow (Carter 74), Nicholson (Anyinsah 78), L Neal, Ormerod (Hawley 62), Brown (Mellor 42). Subs not used: C Neal. Attendance: 10322 Viides harjoitusottelu, ensimmäinen päästetty maali, ensimmäinen tappio. Vaikka Everton ei aivan parhaimmalla kokoonpanollaan esiintynytkään, pitää Preston North Endin esiintymistä pitää vähintäänkin kohtuullisena. Ainakin rohkaisevana tulee kautta ajatellen. Puolustus on erittäin hyvässä kuosissa St. Ledgerin topparoidessa isännän elkein, mutta varsinkin keskuspuolustajien määrän vähyys kauden alla aiheuttaa alkavan migreenin tapaista tuntemusta ohimoissa. Keskikenttä- ja laituritilanne on mielenkiintoinen. Eilisen ottelun avauskokoonpanossa pelattiin käytännössä ilman toista laituria. Lewis Neal - joka luvalla sanoen oli eilen huono - viiletti leveällä vasemmalla, mutta oikeaksi laituriksi istutettu Barry Nicholson kavensi vahvastikin keskeen niin pallollisena kuin pallottomanakin antaen Michael Hartille mahdollisuuden nousta laitapakin tontiltaan jakamaan mainioita keskityksiä. Neil Mellor aloitti penkillä vahvasti pre-season -vireestään huolimatta, mutta Chris Brownin kolhittua itseään Mells pääsi jo ensimmäisellä puoliajalla areenalle Ormerodin pariksi. Niin Ormerod kuin tilallensa tullut Karl Hawley vaikuttavat kyllä valitettavasi olevan hyvinkin kroonisesti alavireisiä, ja voi ollakin, että topparin ja laiturin lisäksi Irvine joutuu hankkimaan kokoonpanoon myös täysverisen hyökkääjän. Eilisestä pelistä kannattaa kaikkiaankin nostaa positiiviseen valokeilaan St Ledger, Davidson, Mellor, McKenna ja Hart. Vielä jokunen muu huomioitava asia. Alan Irvinen mukaan Paul McKenna on 'Mr Preston North End' ja itse oikeutetusti joukkueen kapteeni. Callum Davidson on tulevalla kaudella varakapteeni ja vastuussa rankkareiden vetämisestä. Irvinen mukaan Sean St Ledger pystyy pelaamaan keskikentällä, ja Valioliigaan siirtyessään joutuneekin myös vaihtamaan pelipaikkaansa, koska on keskuspuolustukseen muutaman tuuman liian lyhyt - siis Irvinen mukaan. Tulevista hankinnoista Irvine hylkäsi Beattien tulon, mutta mahdollisia ovat edelleenkin Wallace, Fortune ja Eagles. Ja luonnollisesti Taylor Twellman. Huhuilevat ystävämme ovat kertoneet James Vaughan tulevan lainalle. Asia julkistetaan perjantaina, kunhan Evertonin oma (muu) paletti on paremmin kasassa.
|
|
|
|
Pekkanbauer
Poissa
Suosikkijoukkue: Deepdale Ducks
|
|
Vastaus #15 : 27.07.2008 klo 15:58:09 |
|
Carlisle United - Preston North End 2-2Scorers: Mellor 41, Whaley 47 PNE: Lonergan, Hill, Mawene, St. Ledger (74 Davidson), Jones, Anyinsah, Carter (74 McKenna), Jarrett (74 Nicholson), Sedgwick (74 L. Neal), Mellor (74 Ormerod), Whaley. Attendance: 2843 Toinen kerta tänä kesänä, kun Whaley ja Mellor aloittivat kärkiparina. Ja toisen kerran molemmat tekivät maalin mieheen. Alan Irvinen mielestä tämä oli enemmänkin mahdollisuus kuin harmittava takaisku: " There was an opportunity to play Simon as a striker because Chris Brown rocked his ankle the other night against Everton, Karl Hawley has got a sore foot and Brett played the other night, so there was an opportunity to play Simon in a role that I think he can play." Peli alkaa olla kuosissaan, vaikka tokihan nuo eiliset numerot olisivat voineet olla mukavammatkin. Harjoituspeliksi kuitenkin mallikasta menoa, varsinkin silloin, kun tempo saadaan nostettua korkeaksi ja pidettyä siinä. Seuraavaksi ohjelmassa Skotlannin leiri. Sekä maanantaina että tiistaina kaksi treeniä, keskiviikkoaamuna vielä yksi treenisessio ja -illalla harjoitusottelu Motherwellia vastaan. Lauantaina viimeinen treenimatsi Crewe Alexandran vieraana, ja siitä onkin enää viikko aikaa hioa joukkue edustuskelpoiseen formiin. Kaiutetaan muutama huhu. Ensinnäkin Hawleyn kerrotaan olevan matkalla Stockportiin. Kumpikin joukkue hyötyy kaupasta, jos se toteutuu. Toisekseen Rob Kelly veti torstain treenit - Alan Irvinen kerrotaan olleen Irlannissa (ehkäpä Cork Citystä löytyy sopiva ja siirtovalmis hyökkääjä : ). Kolmanneksi John Kennedyn huhuttiin olevan tulossa lainalle Celticistä, mutta liian suuret palkkatoiveet käänsivät lainasuunnaksi Norwichin. Ja neljäs huhu (=tieto) liittyy Chris Browniin: pieni ligamenttivaurio piti eilen sivussa, mutta kauden alun ei pitäisi olla vaarassa. FourFourTwo kunnostautui viime kaudella "mainiolla" kausiennustuksellaan. Tulevalle kaudelle samainen taho veikkaa kärkeen seuraavia (tässä järjestyksessä): Birmingham City, Crystal Palace, Charlton Athletic, Reading, Derby County, QPR. Meidän kaikkien yhteinen suosikkijoukkueemme Preston North End on arvioitu sijalle 13, ja kolmen häntäpää on järjestyksessä Plymouth Argyle, Barnsley, Blackpool. Olen eri mieltä monesta kohdasta. Tiedän olevani oikeassa.
|
|
|
|
Pekkanbauer
Poissa
Suosikkijoukkue: Deepdale Ducks
|
|
Vastaus #16 : 31.07.2008 klo 08:50:10 |
|
Motherwell - Preston North End 1-1Scorers: Mellor 77 Attendance: 1871 PNE: Lonergan, Davidson (sub Hill 75), Mawene, St Ledger, Jones, Lewis Neal, Chaplow, McKenna (sub Sedgwick 46), Nicholson (sub Carter 73), Hawley (sub Whaley 70), Ormerod (sub Mellor 70). Subs not used: Chris Neal, Anyinsah. " I was saying all week that this would probably be our toughest game of pre-season and told the boys that we would have to be very disciplined. As a whole exercise, I though tonight was great. I've seen a few other pre season friendlies, and I think this one was played at a tempo which was probably higher than the rest of the ones I've seen - it was good." Voisiko sitä paremmin tiivistää. Alan Irvinen sanoissa ei ole (taannoisen harjoitusvastustajan) Evertonin aliarviointia, ei Motherwellin yliarviointia. Preston North Endin peli alkaa asettua oikeisiin uomiinsa, juuri sopivasti kauden alla. Toivottavasti vire kestää, peli elää ja onnistumiset päätyvät lehtien sivuille. " We're probably playing some better football throughout this pre-season than we played throughout the back end of last season in the Championship. We got through it last season by being really disciplined, hard working and organised - there was a real structure to it. Now I want us to play more attractive football than we played last year." Jos kaipaat Motherwellin näkökulmaa eiliseen harjoituspeliin tai kauniita kuvia, käy osoitteessa http://www.motherwell-mad.co.uk/news/loadnews.asp?cid=TMNW&id=399514Eilisestä pelistä ruusuja erityisesti Richard Chaplow:lle, Neil Mellorille ja Sean St. Ledgerille. Risukimppu Karl Hawleylle, Brett Ormerodille ja Lewis Nealille. Viimeksi mainitun puolesta harmittaa - näyttöpaikat taitavat olla kutakuinkin olleet ja menneet. Hawleyn ja Ormerodin taso on jo aiemmin osoittautunut riittämättömäksi. Valitettavasti. Mellorin eilinen maali oli ollut upea. 25 metristä volleystä suora veto yli maalivahdin. Mells on pelannut kesän aikana nyt kuudessa harjoituspelissä, tehnyt niissä seitsemän maalia. Ainoastaan Evertonia vastaan maalitili ei karttunut. Rahat Mellorin maalikuninkuuden puolesta on kiinnitetty jo jokin aika sitten - nyt voisi nostaa vielä panosta, jos kertoimet eivät ole kohtuuttomasti tippuneet. " Neil Mellor expects to score when he plays. He's had an excellent return so far in pre-season, and if he can continue that throughout the season, he'll make an excellent contribution." Nyt vielä kynä Mellorin käteen ja nimiä papereihin - nykyinen sopimus on voimassa enää vuoden. Sopimuksista tulikin mieleeni muutama huhu. Ensinnäkin Sunin mukaan Crystal Palace -hyökkääjä James Scowcroftista oltaisiin oltu kiinnostuneita. Toisekseen joku "osasi" kertoa, että huomenna julkistetaan jokin pelaajasiirto. Voisikohan se (edelleenkin) olla Ross Wallace, joka ei tainnut olla viimeksi Sunderland-kokoonpanossa, ja jolle on tullut lisää kilpailua pelipaikasta aivan viime päivinä. Monia muitakin nimiä on pyörinyt huhuissa. Luonnollisesti myös Taylor Twellman. Edit: Mellorin maali ja koko muukin hailu osoitteessa http://www.motherwellfc.co.uk/media/videos/preston.html
|
|
« Viimeksi muokattu: 01.08.2008 klo 13:34:57 kirjoittanut Pekkanbauer »
|
|
|
|
|
Pekkanbauer
Poissa
Suosikkijoukkue: Deepdale Ducks
|
|
Vastaus #17 : 31.07.2008 klo 14:53:42 |
|
Toisekseen joku "osasi" kertoa, että huomenna julkistetaan jokin pelaajasiirto. Voisikohan se (edelleenkin) olla Ross Wallace, joka ei tainnut olla viimeksi Sunderland-kokoonpanossa, ja jolle on tullut lisää kilpailua pelipaikasta aivan viime päivinä.
Tuorein huhu kertoo lainasopimuksesta ( http://www.shieldsgazette.com/safc/Sunderland-winger-off-to-Preston.4344224.jp).
|
|
|
|
Pekkanbauer
Poissa
Suosikkijoukkue: Deepdale Ducks
|
|
Vastaus #18 : 01.08.2008 klo 10:34:09 |
|
Nythän se näyttää hyvältä. Keskikenttä- ja laituriosasto nimittäin. Wallacen tulo ehdottomasti vahvistaa laitapelaamista, luo varianssia hyökkäyspäähän. Ross Wallacen pesti on siis lainamuotoinen ja kauden mittainen. Osapuolten kesken on sovittu mahdollisuudesta lunastaa laituri Preston North Endille lainasopimuksen päättyessä, mutta myös Sunderlandin mahdollisuudesta kutsua Wallace takaisin vuodenvaihteessa. Kuulostaa reilulta. Vasemmalle puolelle laitureiksi ovat tyrkyllä siis Wallace ja Lewis Neal, tässä järjestyksessä. Oikealle puolelle Sedgwick ja Whaley. Jos myöhemmin mainittua peluutetaan hyökkääjänä, voi Nicholson pelata oikeata laituria. Keskustassa McKenna, Chaplow, Nicholson ja Carter, joista viimeksi mainittu voi myös tuurata vasempana laiturina. Jason Jarrettin ja Kevin Nichollsin en usko pelaavan kauden aikana. Yhtä ongelmallinen tilanne on pre-seasonilla mukavasti vastuuta saaneella Joe Anyinsahilla, jota tiedetään Carlislen suunnalla haluttavan lainalle. Päästettäköön nyt, kun laituritilanne näyttää hyvältä. Jarrett ja Nicholls torille myyntiin. Ai niin, se Wallacen numero. Se tulee olemaan 25. Tässä videoleikkeessä hiukan esimakua tulevasta ja jälkimakua menneestä, kun Chris Brown ja Ross Wallace maalaavat Derbya vastaan. Sunderlandin paidassa tosin vielä tuolloin. Siirtopolitiikasta Derek Shaw julkilausui rauhoittavia sanoja kannattajien suuntaan: " Some clubs like to talk about the targets they are chasing but we don't. That is just not our style and the last thing we want to do is alert other clubs to players we are after." Huomenna viimeinen treenimatsi ennen sarjakauden alkua. Alexandra Stadiumilla Creweä vastaan asettunee suunnilleen se kokoonpano, joka viikkoa myöhemmin asettuu kohtaamaan Ipswich Townin. Voisiko kokoonpano olla suunnilleen tällainen: Lonergan Hart Mawene St. Ledger Davidson Nicholson McKenna Chaplow Wallace Mellor Brown Subs (from): C. Neal, Jones, Hill, Whaley, Sedgwick, L. Neal, Carter, Hawley, Ormerod. Tuohan näyttää hyvältä. Oikein hyvältä.
|
|
|
|
Pekkanbauer
Poissa
Suosikkijoukkue: Deepdale Ducks
|
|
Vastaus #19 : 04.08.2008 klo 10:34:01 |
|
Crewe Alexandra - Preston North End 0-2Scorers: Mellor 77, Hill 90+1 PNE: Lonergan, Hill, Mawene, Jones, Hart, Wallace (Sedgwick 66), Carter (McKenna 66), Jarrett, Anyinsah, Mellor (Ormerod 78), Whaley (Hawley 78). Subs not used: Nicholson, Davidson, St Ledger, Lewis Neal, Chaplow. Siinäpä se sitten oli. Kesän harjoituspelit. Tämän jälkeen päästään itse asiaan. Harjoituskauden saldoksi tuli kahdeksasta treenipelistä viisi voittoa, kaksi tasapeliä ja yksi tappio, maaliero 22-4. Yksittäisenä nimenä voidaan nostaa esille Neil Mellor, joka pelasi seitsemässä harjoituspelissä, teki kahdeksan maalia. Tällä kertaa maali tuli rankkarista. Itse hankitusta sellaisesta. Callum Davidsonin ollessa penkillä Mellor pisti pallon varmasti verkkoon. " I think without doubt that he'll be fitter now than he's ever been. That is the platform from which he can be successful as a professional footballer. If you're not fit enough through injuries or through other reasons it makes that job so much harder. He looks in really good condition just now and of course he's been feeling great because he's been scoring goals. He's not missing many chances and he's getting himself through there and looking a threat in every game he plays. He's a natural finisher and a scorer of lots of different types of goals." Radioselostuksen perusteella Youl Mawene ja Simon Whaley kolhivat itseään. Toivottavasti ovat lauantaina pelikunnossa - samoin kuin Chris Brown, joka on missannut pari viimeistä treenipeliä. Lonerganille ja Mellorille suukko pyllylle lauantain pelistä, josta vielä Alan Irvinen lausunto: " It was a very professional and controlled performance. I know this is a tough place to come in pre-season - Hull came here and lost 4-0 - Crewe are a very effective team when they're relaxed and obviously in pre-season everybody is relaxed." Sitten uutisiin, jotka ovat pääsääntöisesti pelkästään positiivisia. Ensinnäkin: Paul McKenna on allekirjoittanut uuden sopimuksen, jonka kesto on nyt kesään 2011. Alan Irvine: " I speak to many managers about players and whenever they talk about Preston they talk about the quality of Paul, he's undoubtedly a very important player here. He brings plenty of experience to the team and that is important as well. He's the right kind of character, he's very much Mr Preston and I am delighted that he has signed the contract that may well mean that he finishes his career as a one-club-player - that's a terrific achievement nowadays." Ja Paul McKenna itse: " It's quite an exciting time to be here at the minute. The final stand has gone up and the ground is complete, while the training ground has also had a bit of a re-fit this summer. The pitches have been done up there, and we have an enthusiastic manager in the first year of his job. With the professionalism he has brought to the Club, you can only see it going one way." Toinen mieluinen sopimusuutinen liittyy Kevin Nichollsin, jonka kykyjä on tullut epäiltyä niin pre-seasonilla kuin viime kaudellakin. Preston North End on purkanut Super-Kevin sopimuksen! Voi tätä ilon päivää! Vuosi sitten Simpsonin hankkima totaalinen hukkaostos (£750,000 !?!) sai häärätä kapteeninakin aina Alan Irvinen tuloon saakka. Huhut veivät jo jonkin aikaa Keviä Luton Towniin, ja eikös vain heti sopimuksen purkamisen jälkeen ollutkin jo lauantaina Kenilworth Roadilla pelaamassa ystävyysottelua Brightonia vastaan. Tervemenoa - ei tule ikävä! Ja kyllähän Kev itsekin varmaan tiedosti, ettei taso riitä, eikä toisaalta peliaikaa olisi muutenkaan ollut luvassa, kun nokkimisjärjestyksessä keskikentälle edellä ovat McKenna, Chaplow, Nicholson, Carter ja Jarrett. Muita isoja uutisia ei ole. Mellorin ja St. Ledgerin sopimusten uudistamisella ei kuulemma ole kiirettä, koska tämän kauden jälkeen on vielä yksi optiokausi sopimuksissa. Derek Shaw:n mukaan Sean St. Ledgeristä oli kesällä tehty 3.5 miljoonan punnan tarjous (Valioliigajoukkueen toimesta?), mutta tähän tarinaan voi suhtautua myös Derekin kömpelönä vitsinä. Huhupuolella liikkuneita nimiä ovat olleet Danny North, Paul Gallagher, James Vaughan ja Range Roverin rekisterinumerolla XXC 25 omistava henkilö. Ja tietysti Taylor Twellman. Ja nyt odottamaan lauantaita. On tätä odotettukin. " Pre-season has been fantastic, but we all know that you can have a fantastic pre-season and then start the season terribly, or vice versa. Of course, if you're going to have a pre-season, you want it to be fantastic and it's a time when you can control what's going on. I'm delighted with what's been going on, but of course the real ball comes out next week and that's when it becomes really important. To start with our aim is to get to 53 points as quickly as possible – that would mean you're pretty certain to stay in the division. If you can get those points on the board early in the season then you can look at what to aim for next."
|
|
|
|
Pekkanbauer
Poissa
Suosikkijoukkue: Deepdale Ducks
|
|
Vastaus #20 : 06.08.2008 klo 10:34:14 |
|
Siirtomarkkinoilla tällä viikolla toistaiseksi yksi poistuminen ja yksi saapuminen. Maalivahtivalmentaja Dave Timmins siirtyi Carlisleen, ja tilalle tuli Ipswichin organisaatiosta Andy Rhodes, josta Manchester Evening News uutisoi ennenaikaisesti aiemmin tällä viikolla Manchester Cityn akatemiajohtajan suulla: "Andy will have a year-long contract to see how we get on with him and visa-versa. Between the age groups from nine-years-old to 18 there are about 20 goalkeepers for him to work with so he will be very busy." Rhodes valitsi siis Cityn sijaan kuitenkin liljanvalkoisen leirin. Loppu olkoon historiaa erityisesti Andy Lonerganin (ja mikseipä Wayne Hendersonin ja Chris Nealinkin) kehittymisen osalta.
Muut siirto-orientoituneet asiat ovat edelleenkin vahvistamattomia - ja valtaosiltaan sellaisiksi jääviäkin - huhuja. Danny North, Dan Harding, Victor Anichebe ja Anthony Stokes tulopuolen "kuumina" niminä, Karl Hawley ja Brett Ormerod menopuolen (osoitteena Crewe).
Lauantaita odotellessa seurataan Chris Brownin toipumista Everton-treenimatsissa saamastaan nilkkavammasta. "I'd be very disappointed if Chris is not in contention for Ipswich. He has made good progress in the last 48 hours and was close to making the squad at Crewe last weekend." Ainakin Alan Irvine on toiveikas. Niin minäkin.
Olisipa jo lauantai.
|
|
|
|
Pekkanbauer
Poissa
Suosikkijoukkue: Deepdale Ducks
|
|
Vastaus #21 : 09.08.2008 klo 10:10:53 |
|
Yöllä ei tullut uni silmään. Jännitti. Tämä päivä menee "mieli" kovana odotellessa, huokaillessa. Kelloa katsellen, nettiä silmäillen. Enää kuusi tuntia.
Alku. Viihdyttävä ja tuloksellinen. Suloinen. Preston North End aloittaa lentonsa tänään, aloittaa kauden, josta myöhemmin puhutaan sinä kautena. Kautena, joka toimi taitekohtana, jolloin kaikki muuttui entistäkin paremmaksi, menestykseksi, nousuksi parrasvaloihin. Suloisuudeksi.
Tämän päivän kokoonpanon olen ennustanut kierrosseurantatopiikkiin. En tingi siitä, ainakaan avauskokoonpanon osalta. Vaihtopenkki voi olla lähes mitä tahansa - riippuen Alan Irvinen päivän tavoitteesta.
Kärjessä saattanevat aloittaa siis Mellor ja Whaley, joista jälkimmäinen on tehnyt cronaldomaisen vedon valmennusjohdon kanssa kauden maalimäärästään: "I've set my targets a lot higher than I normally do in a season and if the Gaffer plays me up front or just behind the strikers then hopefully I can achieve that." Jos joku ei vielä ehtinyt varmistaa vetoaan/sijoitustaan, jonka tuotto korjataan talteen ensi keväänä, tässä ilmainen vihje: CCC:n maalikuninkuuden tällä kaudella voittaa Neil Mellor. Neil Mellor.
Korjataan sen verran, että olkoon tuo tuottoisa vihje valinnaisesti ilmainen - rahaa saa laittaa tulemaan, jos omatunto kolkuttaa helpon tuoton vuoksi.
Hyökkääjistä tulikin mieleeni juoru, joka eilen koristautui lähes jokaisella nettisaitilla: Alan Irvinen väitetään haaveilevan Evertonin Victor Anicheben lainaamisesta. Paljon enemmän itse luotan huhuun, jonka mukaan Karl Hawley olisi siirtymässä Huddersfieldiin.
Pistetäänpä vielä Alan Irvinen mietteitä kauden alla: "I'm hoping that there will be much of the same as last season in terms of our organisation, work rate, shape and things like that. Hopefully we'll see more attractive football to go with it this season. Pre-season has been terrific and the lads have been brilliant all the way through it. They came back for training in very, very good condition, which meant they've been able to work very hard."
Ja vielä Irvinen mietteet tänään tulevasta voitosta: "It would be a fantastic start, no doubt about it. Again, whatever happens in this game, it's only one game, and there's an awful lot of football to be played this season. Of course, we want to get off to a decent start."
Teitä on varoitettu.
|
|
|
|
Pekkanbauer
Poissa
Suosikkijoukkue: Deepdale Ducks
|
|
Vastaus #22 : 11.08.2008 klo 10:23:19 |
|
Ipswich Town vs Preston North End 1 - 2Attendance: 22307 Scorers: McKenna 21, Whaley 34 PNE: Lonergan, Jones, St. Ledger, Mawene, Davidson, Nicholson, McKenna, Chaplow, Sedgwick, Whaley, Mellor (80 Hawley). Subs not used: C. Neal, Hart, Carter, Wallace. " We've probably laid a few ghosts to rest with that performance and result." Loistava esitys, loistava tulos, vaikka alku näytti pahimmalta mahdolliselta. Ensinnäkin Preston North Endin kauden alut ovat lähes aina olleet surkeita. Toisekseen viime vuonna ainoastaan yksi joukkue onnistui voittamaan Ipswich Townin heidän kotikentällään. Ja kolmanneksi: lauantaina peliä oli käyty vain reilu minuutti, kun Danny Haynes zippasi pallon Sean St. Ledgerin yli, suoraan Kevin Lisbielle, joka puski vastaantulevan Andy Lonerganin edestä pallon verkkoon ja isännät 1-0 -johtoon. Näytti pahalta. Klo 17:15 Suomen aikaa jotain napsahti. Pieni vaimea ääni, joka kertoi, että Preston North Endin tuli aloittaa uusi kausi. Erittäin hyvän pre-seasonin valmistama joukkue alkoi pelaamaan managerinsa näköistä peliä. Liikuttaa palloa, liikuttaa jalkoja. Tämän jälkeen kentällä oli vain yksi voittajajoukkue. Pääroolin varasti Captain Fantastic, Paul McKenna, joka Chris Sedgwickin esityöstä pamautti pallon 20 metristä maalin vasempaan yläkulmaan ottelun 21. minuutilla. Reilun puolen tunnin pelin jälkeen Preston North End sai vapaapotkun puolesta kentästä. Ipswichin pelaajien vasta suunnitellessa ryhmittäytymistä Paul McKenna pisti nopeasti pallon oikeaan laitaan Billy Jonesille, jonka keskitykseen rynnisti Simon Whaley - toinen maali vieraille, ja jälleen kapteenin loistavan oivalluksen seurauksena. Maalit ovat jo kaikkien katsottavissa. Ihastelkaa. Varautukaa tulevan. Kuviakin saa käydä huokailemassa. Kuten ennakoitua, Chris Brown oli sivussa, ja kärjessä aloittivat Neil Mellor ja Simon Whaley. Hyökkääjätilanne on määrällisesti huono. Oikeana pakkina ehkä hiukan yllättäen Billy Jones ohitti valinnoissa Michael Hartin, ja vielä yllättävämmin vasempana laiturina Chris Sedgwick pelasi koko pelin Ross Wallacen lämmittäessä penkkiä. Muuten kokoonpano oli oletettu. Itseluottamus on korkealla tasolla. Jokainen pelaaja haluaa palloa, haluaa pelata, haluaa voittaa. Jos joitakin nimiä lauantain pelistä haluaa nostaa esille, niin McKennan lisäksi Richard Chaplow, Callum Davidson ja Sean St. Ledger, joista viimeiseen liittyen pakko leikata Ipswichin keskustelufoorumeilta kommentti lauantain pelistä: " PNE played inside our shirts. They took pabs out of the game. marked up all of the options when our paly makers had the ball. They played with 2 tight lines of 4. Little space between them and no space for us to expliot in front of their box. They also were clever and clinically took their chances when they arose. PNE were the better team and deserved all 3 points. MOTM. Their young CB. #12 from memory." Preston North Endin kausi alkoi siis 9.8.2008 klo 17:15 Suomen aikaa. Moni toivoo, ettei se päättyisi milloinkaan.
|
|
|
|
Pekkanbauer
Poissa
Suosikkijoukkue: Deepdale Ducks
|
|
Vastaus #23 : 12.08.2008 klo 09:25:57 |
|
Tänään kauden ensimmäinen virallinen kotipeli, Carling Cupin ensimmäistä kierrosta, vastassa Chesterfield. Preston North End on surkeasta Carling Cup -lähihistoriastaan huolimatta selkeä suosikki, ja sarjan avausottelu vahvan pre-seasonin ryydittämänä tukee olettamusta kotijoukkueen voitosta (ainakin Unibetillä kovalta tuntuva kerroin 1,55 - muutaman tonnin panoksella keskituloisen työläisen kuukauden nettopalkka ). Maalissa pelaa tänäänkin Andy Lonergan, toppareina Sean St. Ledger (jollei sitten huilaa lauantaisen pikkukolhun jäljiltä ja tee tilaa vaikkapa Billy Jonesille) ja Youl Mawene. Lauantain sarjapelissä laitapakkeina pelanneet Callum Davidson ja Billy Jones saanevat huilivuoron korvautuen Matty Hillillä ja Michael Hartilla. Keskikentän keskustassa voisi kuvitella lauantaina huilanneen Darren Carterin avauspaikkaa illan ottelussa, ja vasemmalla laidalla lienee niinikään lauantaina huilannut Ross Wallace. Muut paikat ovatkin sitten vaikeammin ennakoitavissa. Lauantain MOM, Paul McKenna, voisi joukkueen kapteenina olla toinen keskikentän keskustan mies, mutta voi olla, että Jason Jarrett saa pitkään kaipaamansa näyttöpaikan virallisessa ottelussa. Lauantaina oikealla laidalla pelannut Barry Nicholson on myös yksi kandidaatti keskikentän keskustaan. Oikeaksi laituriksi voi tulla lauantain vasen laituri Chris Sedgwick, tai lepovuorossa ollut Joe Anyisah. Hyökkääjänä lauantaina aloittaneet Neil Mellor ja Simon Whaley ovat toivekaksikko tämän illan peliin, mutta jossakin vaiheessa Karl Hawleylle ja Brett Ormerodillekin annetaan mahdollisuus avauspaikkaan. Se voisi olla tänään näennäisen helpossa ottelussa (helpossa verrattuna esim. sarjapeleihin). Jos Chris Brown on jo toipunut pelikuntoon, hän avaa hyökkäyksessä 100-prosenttisella todennäköisyydellä. Näillä spekulaatioilla Lewis Nealille on vaikea löytää sijaa kokoonpanossa, mutta kesällä tehty jatkosopimus kielii sen puolesta, että hän jossakin vaiheessa vielä viilettää vasempana laiturina. Ainoita varmuudella tänään(kin) pois kokoonpanosta olevia pelaajia ovat pitkäaikaispotilaat Wayne Henderson, Neal Trotman ja Liam Chilvers. Lauantain erinomainen esitys on tuonut Alan Irvinelle oman päänsärkynsä tämän illan kokoonpanon valintaan: " There are a lot lads there waiting for their chance, desperate for their chance and probably deserving their chance as well. The players who are in the team, the players who are on the bench, they can't take anything for granted, they can't let their performances slip, otherwise there are people there ready to grab their chance." Siirtorintamalla on hiljaista, kovin hiljaista. Jopa Taylor Twellman näyttää nyt menetetyltä hankinnalta: Twellman Focused on New England. " The last thing on my mind right now is a transfer. I just want to have a beer after the game tonight."
|
|
|
|
Pekkanbauer
Poissa
Suosikkijoukkue: Deepdale Ducks
|
|
Vastaus #24 : 13.08.2008 klo 10:39:52 |
|
Preston North End vs Chesterfield 2 - 0Attendance: 5150 Scorers: Mellor 37, 90 + 3 PNE: Lonergan, Hart, Jones, St. Ledger, Davidson, Nicholson, McKenna (capt), Carter, Wallace, Hawley, Mellor. Subs not used: Chris Neal, Chaplow, Jarrett, Sedgwick, Whaley, Ormerod, Hill. Neil Mellor. Kahdeksan maalia pre-seasonin matseissa. Lauantain maalittomuutensa suivaannuttamana teki eilen kaksi. Neil "Gerd" Mellor. Mells. Predator. " Neil Mellor is a predator; he's someone who comes alive in and around the box. He's a finisher and he is desperate to score goals - he lives for it. He will be away feeling absolutely delighted about himself at this moment and you know that when he does get those chances, the likelihood is that he will finish them; he is very clam in front of goal." Eilinen avauskokoonpano oli aika odotettu. Pieni yllätys oli Matty Hillin jääminen taas avauskokoonpanon ulkopuolelle, mutta eiköhän Mattykin vielä näyttöpaikkansa saa. Alan Irvine ei ole suuri rotaation ystävä, mutta siitäkin huolimatta otti neljä uutta kaveria eiliseen Carling Cupin avausmatsiin. Pois lauantain pelistä jäivät toppari Youl Mawene (ei edes vaihtopenkillä - ansaittu lepo pelattuaan kaikki pre-season -minuutit lauantain pelin lisäksi), keskikenttämies Richard Chaplow, laituri Chris Sedgwick ja lauantaina kärjessä pelannut Simon Whaley. Ross Wallace teki odotetun debyyttinsä vasempana laiturina, Michael Hart tuli oikeaksi pakiksi siirtäen Billy Jonesin eiliseen peliin toppariksi, Darren Carter keskikentälle ja Karl Hawley kärkeen Mellorin kaveriksi. Kahden virallisen pelin jälkeen ilman tämän kauden virallisia peliminuutteja kenttäpelaajista ovat loukkaantuneiden Liam Chilversin, Neal Trotmanin ja Chris Brownin lisäksi vielä Jason Jarrett, Brett Ormerod, Matty Hill, Lewis Neal ja Joe Anyinsah. Kahden ensimmäisen kohdalla ne minuutit saattavat olla todella tiukassa, jos yllättäviä loukkaantumisia tai siirtymisiä ei tapahdu. Mellorin eilisiä maaleja en ole nähnyt, kuullut toki. Ensimmäinen, se 37. minuutilla tullut, oli selostuksen perusteella komeaa yhteispeliä. McKenna pisti (taas) nopean vaparin keskialueelta vasempaan laitaan Wallacelle, joka keskitti pienen laatikon sisään. Chesterfieldin veskari torjui upeasti Hawleyn puskun, mutta Mellor pääsi pommittamaan pienestä kulmasta lähietäisyydeltä irtopallon verkon perille. Toisen puoliajan lopussa Chesterfield painoi vimmatusti päälle hakien tasoitusta, mutta Andy Lonerganin johdolla liljanvalkoiset puolustivat varmasti ja tekivät teräviä vastaiskuja. 87. minuutilla Mellor pommitti tolppaan, kunnes pari minuuttia varsinaisen peliajan päättymisen jälkeen Darren Carter keskitti pallon vapaana olleelle Mellorille, joka nykykunnossaan pistää vuorenvarmasti tällaiset pallot sisään. " I said on Monday that there would be some shocks and I believe six Championship sides have gone out, so we had to make sure that we weren't one of them. It is never going to be comfortable until you get a second or a third goal and we only had the one. Really we should have had at least one more; the goalkeeper made a really good save from Karl Hawley and probably made one he shouldn't have been able to make." Pelaajista loistivat Mellorin lisäksi MOM-maininnankin saanut Paul McKenna, joka pelasi jälleen erinomaisen pelin, sekä Ross Wallace, joka tosin hiipui loppua kohden. Sen sijaan Karl Hawleyn taso vaikuttaa edelleenkin riittämättömältä. --- Täydet minuutit eilenkin urakoinut Callum Davidson on kuuden vuoden tauon jälkeen saanut kutsun Skotlannin maajoukkueeseen, joka kohtaa Pohjois-Irlannin ensi viikon keskiviikkona Hampden Parkissa. Skotlannin taannoinen manageri Craig Brown: " I'm delighted for Callum. I live in Preston and people are always talking about him. He would have become a regular for Scotland if it hadn't been for injury. Many people might not remember, but he played for Scotland in the last game that we played against England, in the European Championship play-off in 1999. Paul Ritchie did a man-marking job in the first game at Hampden, but we lost 2-0 and so had to go for it at Wembley. We wanted to be more offensive so I played Callum at left-back. He was up against David Beckham and had an outstanding game on the night. He's a versatile player and had a great season for Preston last season, often playing in midfield. He's still a fit boy at 32." Faktoista huhuihin. Eilen katsomossa nähtiin Paul Gallagher. Silminnäkijän promillelukema ei ole tiedossa, Prestonin hyökkääjäpula on. Eilen katsomossa kuultiin PNE:n uudesta johtokunnan jäsenestä, jonka nimi julkaistaan tänään. Korvinkuulijan promillelukema ei ole tiedossa, sivuunkirjoittaneen on. " If we can win the next one then it will be a fabulous start for us. So far it is great, but we need to build on that. We've had a really good pre-season and everyone came into the season feeling good about themselves and then in the first minute at Ipswich we had a serious set back. We recovered from that, won the game there and won here again tonight, so the lads are going to go into the weekend feeling good, but it is another really tough game because Palace are a really good side."
|
|
|
|
|
|